Lue keskustelun säännöt.
Alue: Aihe vapaa
Tunneköyhyys-aleksitymia-auttakaa miten toimin tälläisen ihmisen kanssa!
06.06.2017 |
Minulla on läheinen ystävä joka on aleksityyminen... on hänellä jotakin tunteita toki mutta ne ovat lievempiä tai sitten hän ei osaa niitä oikein ilmaista. Kaikki juontaa rankasta lapsuudesta ja hän kyllä tietää tämän.
Olemme jostain ihmeen syystä olleet hyvin läheisiä. Olen poikkeuksellisessa asemassa koska hän on raottanut minulle sisimpäänsä jonkin verran. Olemme silti ajoittain todella pahalla törmäyskurssilla. Itse olen hyvin tunteikas, ja odotan toiselta jonkinlaista hyvien tunteiden ilmaisua. Sitten jos sitä ei tule, niin koen hänet hyvin kylmäksi ja torjuvaksi, ja sen jälkeen hän kokee taas ahdistusta kun en ymmärrä häntä. Meille tulee siis usein riitaa ja pelkään että välit katkeavat tämän vuoksi. Hän saattaa olla riidellessä hyvin syyllistävä ja kylmä.
Onko kellään vinkkejä, millä saisi solmut aukeamaan? Koitan ymmärtää, mutta en aina osaa, tarvitsen ihmissuhteissa paljon vastakaikua. Miten toimisin paremmin vai onko tässä mitään toivoa? onko läheinen ihmissuhde ihan mahdoton? Välitän hänestä kaikesta huolimatta ja olen valmis yrittämään.
Kommentit (64)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Onhan hänellä tunteita jos kerran vihaa pystyy ilmaisemaan. Oletko ajatellut että vika olisikin sinussa ??
Tarvitset liian paljon huomiota ?? Ei sekään ole tervettä.
Näinkin se on. En ole väittänyt ettei vikaa olisi minussa. Mutta hän itse tiedostaa olevansa tunneköyhä, ja ollaan tästä juteltu. Miten tunteellinen ja tunneköyhä voisivat olla läheisiä ilman että tulkitaan kumpikin toisiamme päin prinkkalaa? Ja tottakai haluan huomiota häneltä, hän on elämäni läheisimpiä ihmisiä.
ap
Vierailija kirjoitti:
Onko tähtäimessä ystävyys vai parisuhde?
Ystävyys nyt ainakin :). En tiedä toimisiko tälläinen parisuhde. Hän osaa kyllä NYKYISIN halata ja ottaa lähelle, mikä on oikein ihana edistys.
ap
Tuollainen suhde ottaa enemmän kuin antaa. Toimiva ja vastavuoroinen suhde ei aiheuta tuollaista pohdintaa. Siirry eteen päin.
Puhutteko kaikesta avoimesti ja voitteko luottaa toisiinne? Se olisi tärkein pohja, jotta aleksitymiaa voi käsitellä, näin meillä. Et voi vaatia toista näyttämään tunteitaan, ellei hän yksinkertaisesti osaa. Tunteiden ilmaiseminen täytyy opettaa positiivisesti, mitä hänen lapsuudenkodissaan ei opetettu, tai oikeammin tunteet kiellettiin täysin pojalta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Tuollainen suhde ottaa enemmän kuin antaa. Toimiva ja vastavuoroinen suhde ei aiheuta tuollaista pohdintaa. Siirry eteen päin.
Se on totta. Välillä on todella kuluttavaa. Eikö tälle ole mitään tehtävissä? Emmekö koskaan opi ymmärtämään toisiamme?
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Puhutteko kaikesta avoimesti ja voitteko luottaa toisiinne? Se olisi tärkein pohja, jotta aleksitymiaa voi käsitellä, näin meillä. Et voi vaatia toista näyttämään tunteitaan, ellei hän yksinkertaisesti osaa. Tunteiden ilmaiseminen täytyy opettaa positiivisesti, mitä hänen lapsuudenkodissaan ei opetettu, tai oikeammin tunteet kiellettiin täysin pojalta.
Kiitos tästä. Puhumme avoimesti, mutta tajuan olleeni liian vaativa. Olen kärttänyt "miltä nyt tuntuu" ym juttuja ymmärtääkseni häntä, tapa jonka ehkä tajuan nyt viimein ahdistaneen. En kuitenkaan ole mikään psykologi joten tapani on ollut naiivi ja väärä. Haluaisin korjata asian, en vaan tiedä miten sen teen.
Meillä sama, tunteita ei ole saanut esittää ja ne on jätetty huomiotta. Surullista millaista jälkeä se voi jättää.
ap
Vierailija kirjoitti:
Onhan hänellä tunteita jos kerran vihaa pystyy ilmaisemaan.
Juu ja ahdistuikin.
Tarkoittaako "tunneköyhä" nyt sitä, että ei tunne mitään, vai sitä, ettei tunne juuri niitä tunteita, joita aloittaja haluaisi hänen tuntevan? Esimerkiksi jos aloittaja haluaa oikein lohduttaa ja paapoa toista kun tällä on kurja olo, mutta toinen ei sitten koskaan ilmaisekaan tuntevansa kurjaa oloa, ainakaan sellaista johon haluaisi toiselta lohdutusta?
Minua on väitetty tunneköyhäksi, ja pitkään on sen jälkeen mennyt ennen kuin tajusin että kyllä minulla tunteita on, paljonkin. Esimerkiksi minun on vaikea heittää menemään mitään vanhoja tavaroitani, kun olen niihin niin kiintynyt. Ja kiintymys on tunne. Moni on tuossa suhteessa paljon minua tunneköyhempi, myös ne minua tunneköyhäksi väittäneet. Ja usein haluan surra murheitani itsekseni, ilman mitään lohduttelua, mutta ei se tee murheistani vähemmän murheita.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Suomessa on tehty yksi tutkimus tunteista. Siinä on todettu että kaikilla meistä on yhtä paljon tunteita !! Ero on vaan siinä miten käsittelet niitä. Toiset meistä käyttävät järkeä enemmän..
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onhan hänellä tunteita jos kerran vihaa pystyy ilmaisemaan.
Juu ja ahdistuikin.
Tarkoittaako "tunneköyhä" nyt sitä, että ei tunne mitään, vai sitä, ettei tunne juuri niitä tunteita, joita aloittaja haluaisi hänen tuntevan? Esimerkiksi jos aloittaja haluaa oikein lohduttaa ja paapoa toista kun tällä on kurja olo, mutta toinen ei sitten koskaan ilmaisekaan tuntevansa kurjaa oloa, ainakaan sellaista johon haluaisi toiselta lohdutusta?
Minua on väitetty tunneköyhäksi, ja pitkään on sen jälkeen mennyt ennen kuin tajusin että kyllä minulla tunteita on, paljonkin. Esimerkiksi minun on vaikea heittää menemään mitään vanhoja tavaroitani, kun olen niihin niin kiintynyt. Ja kiintymys on tunne. Moni on tuossa suhteessa paljon minua tunneköyhempi, myös ne minua tunneköyhäksi väittäneet. Ja usein haluan surra murheitani itsekseni, ilman mitään lohduttelua, mutta ei se tee murheistani vähemmän murheita.
Tässä tapauksessa tunneköyhä tarkoittaa laimeita tunteita, jotkut elämän suuret kriisit kyllä nostattavat tunteita ja ahdistusta, stressiä, epämääräistä pahaa oloa tuntee. Omien sanojensa mukaan on tunneköyhä, mutta totuus on että on osittain tunneköyhä. Esimerkiksi ilon tunteita ei oikein osaa sanoittaa, ei koskaan ilmaisisi että sepä ihanaa tms, tai edes vaikuta kovinkaan iloiselta. Eli niitä positiivisia tunteita on vaikea välillä nähdä, mikä tekee vuorovaikutuksesta hankalaa. Negatiiviset asiat sanoo helposti koska ei ymmärrä että ne loukkaa toista. Kuitenkin itse saattaa ahdistua toisen sanoista ja mennä ihan lukkoon. Empatiaa ei aiemmin oikein osannut tuntea, nyt on yrittänyt opetella...
En tiedä selvittikö tämä yhtään asiaa. Tuntee kyllä, mutta omien sanojenkin mukaan laimeasti. Ja suurimmalti osin ei pysty ollenkaan selittämään mitä tuntee. Selittää sen fyysisyyden kautta...
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Exäni ei näyttänyt tunteitaan, koska ne oli häneltä lapsena kielletty, joten aivot eivät kehittyneet niitä käsittelemään ollenkaan. Vaikeissa tilanteissa sitten sortui väkivaltaan, juopotteluun jne.
En tiedä, voiko ihmiselle tunteita opettaa enää aikuisena? ja mikä osa on geenejä? Monesti tiedeihmiset ovat vähemmän tunteellisia ja ihmissuhdealoilla toimivat taas päinvastoin. Ehkä meissä on vaan eroja ja pitää löytää toinen tunneihminen, jos sellaisen kanssa haluaa elää? Toista ei voi muuttaa, eikä terapiat siinä auta.
Vierailija kirjoitti:
Suomessa on tehty yksi tutkimus tunteista. Siinä on todettu että kaikilla meistä on yhtä paljon tunteita !! Ero on vaan siinä miten käsittelet niitä. Toiset meistä käyttävät järkeä enemmän..
Hänen tunteet on suojattuna, niin kuin lapsena joutunut ne jo suojaamaan.
Ja on järkevä. Mutta kyse ei ole nyt pelkästään siitä, vaan siitä että erilaisen tunnekäsittelyn vuoksi tulkitsemme toisiamme päin honkia, ja siksi tämä ihmissuhde on niin vaikea. Haluaisin oppia toimimaan hänen kanssa oikein, mutta miten sen teen etten kokisi itseäni aika ajoin torjutuksi ja ettei hän vaikuttaisi minun silmissäni niin välinpitämättömältä?
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Puhutteko kaikesta avoimesti ja voitteko luottaa toisiinne? Se olisi tärkein pohja, jotta aleksitymiaa voi käsitellä, näin meillä. Et voi vaatia toista näyttämään tunteitaan, ellei hän yksinkertaisesti osaa. Tunteiden ilmaiseminen täytyy opettaa positiivisesti, mitä hänen lapsuudenkodissaan ei opetettu, tai oikeammin tunteet kiellettiin täysin pojalta.
Kiitos tästä. Puhumme avoimesti, mutta tajuan olleeni liian vaativa. Olen kärttänyt "miltä nyt tuntuu" ym juttuja ymmärtääkseni häntä, tapa jonka ehkä tajuan nyt viimein ahdistaneen. En kuitenkaan ole mikään psykologi joten tapani on ollut naiivi ja väärä. Haluaisin korjata asian, en vaan tiedä miten sen teen.
Meillä sama, tunteita ei ole saanut esittää ja ne on jätetty huomiotta. Surullista millaista jälkeä se voi jättää.
ap
Hyvä, että olet ymmärtänyt, mikä häntä ahdistaa. Häntä ahdistaa sama, mihin hän on lapsenakin tottunut, tunteita ei saa näyttää ja teet niin tai näin, aina väärinpäin. Oletteko pystynyneet käsittelemään lapsuuttanne, mitä siellä todellisuudessa tapahtui? Onko toinen vanhempi ollut persoonallisuushäiriöinen, miten se on vaikuttanut lapsuudesta aikuisuuteen asti? Oletteko pohtineet vanhemmilta opittuja tapoja ja asenteita, joita voisitte itse muuttaa omassa elämässänne? Vaikuttaako vanhemmat edelleen syyllistäen ja latistaen?
Vierailija kirjoitti:
Exäni ei näyttänyt tunteitaan, koska ne oli häneltä lapsena kielletty, joten aivot eivät kehittyneet niitä käsittelemään ollenkaan. Vaikeissa tilanteissa sitten sortui väkivaltaan, juopotteluun jne.
En tiedä, voiko ihmiselle tunteita opettaa enää aikuisena? ja mikä osa on geenejä? Monesti tiedeihmiset ovat vähemmän tunteellisia ja ihmissuhdealoilla toimivat taas päinvastoin. Ehkä meissä on vaan eroja ja pitää löytää toinen tunneihminen, jos sellaisen kanssa haluaa elää? Toista ei voi muuttaa, eikä terapiat siinä auta.
Sepä se, en haluaisi yrittää muuttaa, mutta silti sorrun siihen että tavallaan koitan löytää ne padotut tunteet...
Mutta välitän hänestä, enkä halua hylätä vaan oppia ymmärtämään...tähän tarvisin keinoja!
ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Puhutteko kaikesta avoimesti ja voitteko luottaa toisiinne? Se olisi tärkein pohja, jotta aleksitymiaa voi käsitellä, näin meillä. Et voi vaatia toista näyttämään tunteitaan, ellei hän yksinkertaisesti osaa. Tunteiden ilmaiseminen täytyy opettaa positiivisesti, mitä hänen lapsuudenkodissaan ei opetettu, tai oikeammin tunteet kiellettiin täysin pojalta.
Kiitos tästä. Puhumme avoimesti, mutta tajuan olleeni liian vaativa. Olen kärttänyt "miltä nyt tuntuu" ym juttuja ymmärtääkseni häntä, tapa jonka ehkä tajuan nyt viimein ahdistaneen. En kuitenkaan ole mikään psykologi joten tapani on ollut naiivi ja väärä. Haluaisin korjata asian, en vaan tiedä miten sen teen.
Meillä sama, tunteita ei ole saanut esittää ja ne on jätetty huomiotta. Surullista millaista jälkeä se voi jättää.
ap
Hyvä, että olet ymmärtänyt, mikä häntä ahdistaa. Häntä ahdistaa sama, mihin hän on lapsenakin tottunut, tunteita ei saa näyttää ja teet niin tai näin, aina väärinpäin. Oletteko pystynyneet käsittelemään lapsuuttanne, mitä siellä todellisuudessa tapahtui? Onko toinen vanhempi ollut persoonallisuushäiriöinen, miten se on vaikuttanut lapsuudesta aikuisuuteen asti? Oletteko pohtineet vanhemmilta opittuja tapoja ja asenteita, joita voisitte itse muuttaa omassa elämässänne? Vaikuttaako vanhemmat edelleen syyllistäen ja latistaen?
Olemme käsitelleet ja puhuneet. Ymmärrän että asiat juontaa sieltä, sitten taas tulee hetki että tuntuu että hän ei ymmärrä minua ollenkaan. Ja olen ihan voimaton ja pilaan asiat. Vanhemmat on jo kuolleet, sisaruksista kasvoi samanlaisia. Että mikään ei oikein tunnu miltään, ja ollaan asiaorientoituneita. Eikä siinä mitään, ainoa probleema tässä on nämä meidän välit. Millä ihmeellä saamme nämä vastavuoroisesti toimimaan?
ap
Vierailija kirjoitti:
odotan toiselta jonkinlaista hyvien tunteiden ilmaisua.
Siinäpä se. Osaatko yhtään analysoida, miksi sellaista odotat? Eikö riitä, jos on kivaa yhdessä, ilman että toinen suoraan sanoo "minulla on kivaa seurassasi"?
Vaatimus on aika rankka ihmiselle, jolta ei luonnostaan tuollaista irtoa. Sanon omasta kokemuksesta. Kun on mukava ilta yhdessä, niin jossakin vaiheessa muistaa että ai niin sille toiselle pitäisi nyt sanoa että on mukavaa, niin tunnelma lässähtää. Kuulemma sen on nähnytkin naamaltani, toinen kysyy "no, mikä nyt tuli?" Ja kun rehellisesti kerron, mikä tuli, saan toisenkin osapuolen fiiliksen laskettua aina itkuisuuteen asti, ja alkaa syyttely "tääkin ilta meni sitten pilalle" (siis hän syyttää minua, tai väittää että minä syytän, vaikken niin ole mielestäni tehnytkään).
Sun pitäisi ensimmäisenä hoksata että sun tehtäväsi ei ole olla terapeutti tai parantaa häntä. Olen ollut vähän samanhenkisessä tilanteessa ja homma meni juuri siksi puihin, kun alitajuisesti luulin että voisin jotenkin parantaa tämän ystävän. Ei se ole niin. Parantaminen on ammattilaisten ja henkilön itsensä tehtävä, ei ystävän tai puolison tehtävä.
Sun tekstistä huokuu halu parantaa. Tästä sun on päästävä irti.
Sitten, kun olet ymmärtänyt että roolisi on olla ystävä, voitte alkaa puida kommunikaatio-ongelmia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Suomessa on tehty yksi tutkimus tunteista. Siinä on todettu että kaikilla meistä on yhtä paljon tunteita !! Ero on vaan siinä miten käsittelet niitä. Toiset meistä käyttävät järkeä enemmän..
Hänen tunteet on suojattuna, niin kuin lapsena joutunut ne jo suojaamaan.
Ja on järkevä. Mutta kyse ei ole nyt pelkästään siitä, vaan siitä että erilaisen tunnekäsittelyn vuoksi tulkitsemme toisiamme päin honkia, ja siksi tämä ihmissuhde on niin vaikea. Haluaisin oppia toimimaan hänen kanssa oikein, mutta miten sen teen etten kokisi itseäni aika ajoin torjutuksi ja ettei hän vaikuttaisi minun silmissäni niin välinpitämättömältä?
ap
Jotta pääset hänen sisimpäänsä, pitäisi sinun aidosti haluta ja olla kiinnostunut auttamaan häntä. Samalla pitäisi osata pitää itsensä kasassa, olla järkevä ja looginen. Jos romahdat, hän ei arvosta sinua (liittyy kiellettyihin lapsuuden tunteisiin). Vasta kun hän luottaa sinuun (ja viisauteesi hoksata aleksitymian synty ja siinä eläminen), alkaa helpottamaan. Neuvoisin, että lähtisit tutkimaan hänen lapsuuden traumojen lähteitä ja sitä kautta oppisit ymmrtämään häntä. Netistä löytyy paljon ja hyvää tietoa. Pitkä on tie, raskaskin, mutta se kannattaa kulkea.
Alue: Aihe vapaa
Onhan hänellä tunteita jos kerran vihaa pystyy ilmaisemaan. Oletko ajatellut että vika olisikin sinussa ??
Tarvitset liian paljon huomiota ?? Ei sekään ole tervettä.