Treffailu yli 15 vuotisen suhteen jälkeen. Eikö ole kamalaa?

Vierailija kirjoitti:

Ihan kuin mä. 11v. suhteessa olin miehelle enemmän äiti ja sihteeri kuin Nainen. Jätti toisen naisen takia, kun mulla minä en ollut kiinnostava enkä osannut keskustella. Olen aika rikki.

Toisen roska on toiselle kiehtova keskustelukumppani ja seksiunelma!

Pitääkö kertoa treffeillä, kuinka kauan sitten erosi tai jos ero on vielä vaiheessa virallisesti?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Luulisi että tuossa iässä ei enää hirveästi jännittäisi "pojille puhumista". Vai onko ex-mies ollut kaikki nuo vuodet ainoa mieskontaktisi - et ole jutellut työkaverimiesten, ystävien puolisojen, naapurimiesten, jne jne kanssa sen vertaa että olisit huomannut, että  ihmisiä ne miehetkin on? Sen vielä jotenkin ymmärtää että seksi jännittää jos ei ole vuosikymmeniin sitä uuden ihmisen kanssa harrastanut, mutta sitä ei, että aikuiselle ihan normaali kanssakäyminen on vielä huikean jännittävää jos vastapuoli on eri sukupuolta kuin itse.

Voi kun osaisikin suhtautua noin. Töissä tapaan paljon ihmisiä ja puhun kaikille ihan rennosti, mutta treffit ovat kuitenkin ihan eri tilanne, kun siellä ollaan tekemisissä ihan eri tarkoituksella. Siellä yritetään varta vasten tutustua toiseen ihmiseen ja samalla yritetään esiintyä edukseen ja mahdollinen jatko riippuu käytöksestäsi, joten isoille virheille ei ole varaa. Ihan eri asia tavata töissä ihmisiä, joiden kanssa sinun ei tarvitse henkilökohtaisesti tutustua vaan olet tekemisissä ainoastaan hoitaaksesi asian x. Eikä sillä sukupuolella välttämättä ole väliä. Kyllä minä jännitän naispuolisiakin ihmisiä, joihin haluan ystävystyä/ tutustua.

Aa, olet siis käsittänyt väärin, miten treffit toimivat. Treffeillä on tarkoitus pitää hauskaa, olla oma itsensä ja arvioida, kelpaisiko toinen uuteenkin tapaamiseen.

Nimenomaan. Olen siis myös itse arvioinnin kohteena. Missä kohtaa siis käsitin mielestäsi väärin?

Siinä, että sinun pitäisi jotenkin muokata käytöstäsi. Mietipä nyt:a) olet oma itsesi (vaikka se tarkoittaisi jonkun hölmön asian sanomista/tekemistä): jos mies pitää sinusta, hän pitää sinusta aidosti. Jos hän ei pidä sinusta sellaisena kuin olet, ei suhteestanne olisi tullut mitään.b) yrität olla jotain muuta kuin mitä oikeasti olet: jos mies pitää sinusta, hän pitää siitä roolista jota esität. Suhteenne ei voi onnistua, koska et voi näytellä ikuisesti (tai jos voit, niin varmasti olet onneton). Jos mies ei pidä sinusta eli roolistasi, ei suhteesta silloinkaan tule mitään - mutta ehkä hän olisi pitänytkin oikeasta sinusta. Esittämällä ja yrittämällä siis pilaat potentiaalisen suhteen VARMASTI. Olemalla oma itsesi joko saat miehen joka pitää Juuri Sinusta, tai menetät miehen, jonka kanssa suhde ei olisi kuitenkaan onnistunut. Miksi ihmeessä sinun siis kannattaisi esittää yhtään mitään, tai yrittää "olla hienommin" kuin aidosti olisit? Hyvään itsetuntoon kuuluu juuri se, että tiedät että kaikkia ei voi miellyttää, mutta myös että sinun ei tarvitsekaan. Jos joku ei sinusta pidä niin so what, ei se sinun ihmisarvoosi vaikuta millään lailla. Työhaastattelu tai joku esiintyminen on siinä mielessä taas eri asia, että töissä ei tarvitsekaan olla oma aito itsensä, ja silti työssäkäynti voi olla ihan ok (monella on erikseen työ- ja siviiliroolit). Ja esiintymisessä sama homma, ei sun tarvitse samalle yleisölle esittää vuosia. Siksi niissä voi, ja monesti kannattaakin, esittää vain parhaat "täydelliset" puolensa. 

Niin tässähän se taas tuli rivien välissä. Jos ei itsetunto ole sieltä vahvimmasta päästä ja on ihmisten kanssa epävarma, olet ihan nolla. Mutta sitten toisaalta sanotaan, että pitäisi vain olla oma itsensä. Jos se "oma itse" on ujo ja epävarma, niin kuitenkin pitäisi yhtäkkiä muuttua varmaksi ja rennoksi. Mutta ei saa näytellä. Eli oletus on, että kaikkien pitäisi olla rentoja ja varmoja ja ujous on vain tilapäinen häiriötila, josta pitää päästä eroon.  Minusta on ihan itsestään selvää, että treffeillä nimenomaan se ensivaikutelma on tärkein. Se ei kuitenkaan koskaan kerro täydellisesti ihmisestä, mutta siitä riippuu aika paljon. Siksi sillä parilla tunnilla on aika paljon merkitystä ja siinä pienikin moka (joka ei välttämättä ole sitä omaa itseäsi vaan jännityksen tuotosta) on olennaisessa osassa.

Jos olet rehellisesti ja avoimesti sitä, mitä olet, et oikeastaan voi mokata. Jos sanot vahngossa jotakin tahditonta tai loukkaavaa, pyydät anteeksi. Ihan normaalia vuorovaikutusta se on. Ihmisiä ne miehetkin/naisetkin vain ovat.

Ai jaa. Juurihan tässä on monessa viestissä sanottu, että tämä tyyli, jolla menen treffeille ja olen siellä oma jännittävä itseni, on ihan väärin. Sehän olisikin helppoa, jos saisi heittää jonkun roolin päälle ja esittää jotain ekstroverttia, mutta vaikeushan juuri tulee tuosta vaatimuksesta olla oma itseni, eli änkyttävä, punastuva ja hiljainen. Tässä nyt ilmeisesti luullaan ihan päinvastoin, että vain esitän pidättyvää ja oikeasti olen räiskyvä ja valloittava persoona. En ole.

Vähän ohis, mutta itselleni hiljaisena ja jännittämiseen taipuvaisena miehenä treffailun pelastus on ollut se, että olen suunnitellut treffit niin että on jotain oheistekemistä.

Kahvila tai illallistreffit on kammotus, en osaa muuta kuin tuijottaa treffikumppania kauhusta lasittunein silmin ja jos huulet liikkuukin niin ääntä ei ainakaan kuulu - ja pään sisällä ei taatusti liiku mitään.

Sen sijaan  kun on jotain pientä puuhaa kokoajan niin oma persoona tulee ihan huomaamatta ja luontevasti siinä puuhastelun lomassa esiin, eikä harvat hiljaisetkaan hetket tunnu niin vaivaannuttavilta. Esimerkkeinä, itse kun tykkään luonnosta ja ulkoilmaelämästä niin esim. pieni patikointi ja tulistelut toimii hyvin, samoin kajakkitreffeille olen pyytänyt parikin naista ja joskus käytiin lintutornilla merikotkia tiirailemassa ja piknikillä.  

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Luulisi että tuossa iässä ei enää hirveästi jännittäisi "pojille puhumista". Vai onko ex-mies ollut kaikki nuo vuodet ainoa mieskontaktisi - et ole jutellut työkaverimiesten, ystävien puolisojen, naapurimiesten, jne jne kanssa sen vertaa että olisit huomannut, että  ihmisiä ne miehetkin on? Sen vielä jotenkin ymmärtää että seksi jännittää jos ei ole vuosikymmeniin sitä uuden ihmisen kanssa harrastanut, mutta sitä ei, että aikuiselle ihan normaali kanssakäyminen on vielä huikean jännittävää jos vastapuoli on eri sukupuolta kuin itse.

Voi kun osaisikin suhtautua noin. Töissä tapaan paljon ihmisiä ja puhun kaikille ihan rennosti, mutta treffit ovat kuitenkin ihan eri tilanne, kun siellä ollaan tekemisissä ihan eri tarkoituksella. Siellä yritetään varta vasten tutustua toiseen ihmiseen ja samalla yritetään esiintyä edukseen ja mahdollinen jatko riippuu käytöksestäsi, joten isoille virheille ei ole varaa. Ihan eri asia tavata töissä ihmisiä, joiden kanssa sinun ei tarvitse henkilökohtaisesti tutustua vaan olet tekemisissä ainoastaan hoitaaksesi asian x. Eikä sillä sukupuolella välttämättä ole väliä. Kyllä minä jännitän naispuolisiakin ihmisiä, joihin haluan ystävystyä/ tutustua.

Aa, olet siis käsittänyt väärin, miten treffit toimivat. Treffeillä on tarkoitus pitää hauskaa, olla oma itsensä ja arvioida, kelpaisiko toinen uuteenkin tapaamiseen.

Nimenomaan. Olen siis myös itse arvioinnin kohteena. Missä kohtaa siis käsitin mielestäsi väärin?

Siinä, että sinun pitäisi jotenkin muokata käytöstäsi. Mietipä nyt:a) olet oma itsesi (vaikka se tarkoittaisi jonkun hölmön asian sanomista/tekemistä): jos mies pitää sinusta, hän pitää sinusta aidosti. Jos hän ei pidä sinusta sellaisena kuin olet, ei suhteestanne olisi tullut mitään.b) yrität olla jotain muuta kuin mitä oikeasti olet: jos mies pitää sinusta, hän pitää siitä roolista jota esität. Suhteenne ei voi onnistua, koska et voi näytellä ikuisesti (tai jos voit, niin varmasti olet onneton). Jos mies ei pidä sinusta eli roolistasi, ei suhteesta silloinkaan tule mitään - mutta ehkä hän olisi pitänytkin oikeasta sinusta. Esittämällä ja yrittämällä siis pilaat potentiaalisen suhteen VARMASTI. Olemalla oma itsesi joko saat miehen joka pitää Juuri Sinusta, tai menetät miehen, jonka kanssa suhde ei olisi kuitenkaan onnistunut. Miksi ihmeessä sinun siis kannattaisi esittää yhtään mitään, tai yrittää "olla hienommin" kuin aidosti olisit? Hyvään itsetuntoon kuuluu juuri se, että tiedät että kaikkia ei voi miellyttää, mutta myös että sinun ei tarvitsekaan. Jos joku ei sinusta pidä niin so what, ei se sinun ihmisarvoosi vaikuta millään lailla. Työhaastattelu tai joku esiintyminen on siinä mielessä taas eri asia, että töissä ei tarvitsekaan olla oma aito itsensä, ja silti työssäkäynti voi olla ihan ok (monella on erikseen työ- ja siviiliroolit). Ja esiintymisessä sama homma, ei sun tarvitse samalle yleisölle esittää vuosia. Siksi niissä voi, ja monesti kannattaakin, esittää vain parhaat "täydelliset" puolensa. 

Niin tässähän se taas tuli rivien välissä. Jos ei itsetunto ole sieltä vahvimmasta päästä ja on ihmisten kanssa epävarma, olet ihan nolla. Mutta sitten toisaalta sanotaan, että pitäisi vain olla oma itsensä. Jos se "oma itse" on ujo ja epävarma, niin kuitenkin pitäisi yhtäkkiä muuttua varmaksi ja rennoksi. Mutta ei saa näytellä. Eli oletus on, että kaikkien pitäisi olla rentoja ja varmoja ja ujous on vain tilapäinen häiriötila, josta pitää päästä eroon.  Minusta on ihan itsestään selvää, että treffeillä nimenomaan se ensivaikutelma on tärkein. Se ei kuitenkaan koskaan kerro täydellisesti ihmisestä, mutta siitä riippuu aika paljon. Siksi sillä parilla tunnilla on aika paljon merkitystä ja siinä pienikin moka (joka ei välttämättä ole sitä omaa itseäsi vaan jännityksen tuotosta) on olennaisessa osassa.

Jos olet rehellisesti ja avoimesti sitä, mitä olet, et oikeastaan voi mokata. Jos sanot vahngossa jotakin tahditonta tai loukkaavaa, pyydät anteeksi. Ihan normaalia vuorovaikutusta se on. Ihmisiä ne miehetkin/naisetkin vain ovat.

Ai jaa. Juurihan tässä on monessa viestissä sanottu, että tämä tyyli, jolla menen treffeille ja olen siellä oma jännittävä itseni, on ihan väärin. Sehän olisikin helppoa, jos saisi heittää jonkun roolin päälle ja esittää jotain ekstroverttia, mutta vaikeushan juuri tulee tuosta vaatimuksesta olla oma itseni, eli änkyttävä, punastuva ja hiljainen. Tässä nyt ilmeisesti luullaan ihan päinvastoin, että vain esitän pidättyvää ja oikeasti olen räiskyvä ja valloittava persoona. En ole.

Lue, mitä sinulle sanotaan. Ei jännittäminen ole ongelma. Kaikki jännittävät. Ongelma on se, että pelkäät virheiden tekemistä ja keskityt kelpaamaan toiselle ja minimoimaan kaikin tavoin riskin sille, että tulisit torjutuksi. Kuitenkin juuri noin toimimalla lisäät torjutuksi tulemisen todennäköisyyttä ja paisutat siitä PALJON isomman ja negatiivisemman jutun kuin se on.Jos lähdet siitä, että treffien tarkoitus on selvittää, voisiko teidän välillänne olla jotakin, sitten torjunta on ihan yhtä validi lopputulos kuin toiset treffitkin. Se ei toki lopputuloksena tunnu yhtä mukavalta, mutta ei elämässä voi toimia yksinomaan sen mukaan, miltä asiat tuntuvat, vaan myös sen mukaan, mikä on arvojesi mukaista ja sinun kannaltasi parasta.Kokeilepa pyytää nyt aluksi parikymmentä miestä treffeille, niin saat vähän siedätyshoitoa. :)

Eikö tämä ole ihan inhimillistä ja normaalia? Ei kai kukaan huitele tuolla maailmalla täysin piittaamatta virheistä ja siitä, mitä toiset sinusta ajattelevat. Toki ymmärrän, että minulla tämä on ihan eri mittasuhteissa kuin teillä normaaleilla ihmisillä, mutta luulisi teidänkin tajuavan, miksi noin tehdään.
Minä olen puolentoista vuoden aikana käynyt treffeillä seitsemän miehen kanssa ja joidenkin kanssa useamman kerran. Joka ikinen kerta jännitys on ollut ihan järkyttävä. Ihan oikeasti silmissä pimenee ja oksettaa.

Jos joku treffikumppani ei pidä minunlaisestani ihmisestä, ei hän ole minulle sopiva kumppani. Minkä hitsin takia välittäisin kärpäsen peen vertaa siitä, mitä joku minulle sopimaton ihminen minusta ajattelee?! Eli kyllä, ihmiset "huitelevat" maailmalla ilman huolen häivää siitä, että joku treffi johtaakin siihen että toinen ei halua enää tavata!
Sinun pitäisi oikeasti hakea jo ammattiapua tuohon. Ei kuulosta enää normaalin aikuisen vuorovaikutuskyvyiltä, vaan joltakin joka kaipaa ammattiapua että opit arvostamaan itseäsi ja pääset eroon pakonomaisesta miellyttämisenhalusta. Ei todellakaan ole tervettä pelätä hitto vie TREFFEJÄ niin että silmissä pimenee ja oksettaa! Oikeasti, mikä on pahinta mitä huonoista treffeistä voi seurata - mitä ihmettä oikein pelkäät noin paljon?!?!

Mutta jos se ihminen onkin oikeasti sopiva, mutta kyse on vain väärinymmärryksestä, joka syntyi jännityksen takia. Ja muutenkin, kyllä minä haluan silti antaa itsestäni hyvän kuvan ihmisille, vaikken heitä enää tapaisikaan.
Niin, tässähän se taas tuli, että en millään tavalla ole normaali, vaikka niin kovasti pitäisi vain olla oma itsensä.
Mikä on pahinta? Se, että ihastun, mutta saan pakit. Eli sydänsurut. Oletko koskaan kuullut sellaisista?
En oikein tajua tätä porukkaa, joille pitää selittää ihan itsestään selviä asioita. Kaikki käsittääkseni tietävät, mitä on jännitys, pettyminen ja sydänsurut, mutta jos joku kokee ne vähän isommin, nämä pitää juurta jaksain selittää, ihan kuin ne olisivat jotain utopiaa. Ihan samoja ajatuksia minulla on näiden takana kuin kai teilläkin, mutta vain potenssiin tuhat. Ei siinä sen ihmeellisempää.

Kannattaisi tehdä jotain tuolle takertuvuudelle jos koet muutamien treffien ja pakkien jälkeen sydänsuruja. Ahdistuisin ja välttelisin takertujaa yli kaiken, yhteen törmänneenä kokemus ei ollut mikään mukava.

Koen mielenkiintoisen ihmisen pakit pettymyksenä, mutten jää niitä parkumaan tai liikaa miettimään mikä missäkin oli vikana. Pian se hyväksymisen tunne tulee ettei vain sovittu toisillemme ja mies huomasi sen minua aikaisemmin, fine. Ja sitten seuraaville treffeille.

Voi hyvä jumala :D Että ihastuminen ja pettyminen on takertumista? Miksi te oikein käytte treffeillä, jos kukaan ei millään tavalla sykähdytä tai jos ihastuminen on vain heikkouden merkki, jota pitää juosta karkuun? Sanoinko, että sydänsurut on jotain perään ruinaamista?

Mutta joo, minä tässä tietysti taas olen ihan omituinen sekopää, kun ihan pakit tuntuvat ikävältä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Te rennot ihmiset ette ilmeisesti jännitä työhaastatteluja tai esiintymisiäkään, kun tietäähän sen sitten jälkikäteen, miten se meni, niinkö?

Niin. Ei tosiaan ole ollut tapana jännittää työhaastatteluja tai esiintymisiäkään enää yläasteen jälkeen. Kun valmistautuu hyvin niin voi luottaa siihen, että oma osuus sujuu ja loppu on muiden käsissä, joten stressaaminen on turhaa. 

Se oli ihan hyvä ohje, että treffeillä kannattaa olla vain oma itsensä ja pitää hauskaa. Jos ei niillä eväillä kelpaa niin ei suhteesta mitään tulisi vaikka jotain muuta esittämällä toiset treffit saisikin. Miehenä tähän on toki ehkä vähän helpompi asennoitua oikein, koska pakkeja vastaan joutuu sukupuolirooleista johtuen kasvattamaan paksun nahan jo nuorena ellei aio ikäänsä yksin olla.

Minulla nimenomaan päinvastoin. Vähiten minä jännitän niitä esiintymisiä ja haastatteluja, joihin en ole valmistautunut mitenkään. En ole ehtinyt luomaan päässäni mitään kauhuskenaarioita, mikä voi mennä mönkään.

Voi ei mikä tilanne sinulla! En yhtään osaa smaistua.... mutta uskon että pääset vielä vauhtiin. Jos treffikumppanille kerrot asiasta, niin hän varmasti suhtautuu sinun tilanteen huomioiden. Jos on älliä päässä. Älä kuitenkaan lannistu, jos ei heti suju hyvin.

Toivottavasti ramppikuumeesi helpottaa ja rentoudut ajan myötä. Muista arvioida tilannetta ja mennä tunteen, eikä pakotuksen tai paniikin mukaan. Tsemppiä! Oot varmasti upee tyyppi!

Miten muuten tämän keskustelun itsevarmat, jännittämistä säälittävänä pitävät ihmiset suhtautuisivat, jos treffikumppani kertoisi jännittämisestään? Juoksetteko pakoon?

Vierailija kirjoitti:

Miten muuten tämän keskustelun itsevarmat, jännittämistä säälittävänä pitävät ihmiset suhtautuisivat, jos treffikumppani kertoisi jännittämisestään? Juoksetteko pakoon?

En juokse. Pyrin olemaan itse rento ja helposti lähestyttävä siinä toivossa että se tarttuu ja jää särkyy. Usein näin käy. Monesti sekin jo rauhoittaa tilannetta jos toinen saa sanottua että jännittää.

Hankalampia on ne tapaukset joiden jännittäminen purkautuu negatiivisilla tavoilla. Siskostani esimerkiksi tulee usein hyvin hyökkäävä ja piikikäs, jos jännittää ja puhuu myös kokoajan muiden päälle. Luulen että monella on sen takia hänestä aivan väärä kuva.

Se on outoa tottuu kyl

Vierailija kirjoitti:

Miten muuten tämän keskustelun itsevarmat, jännittämistä säälittävänä pitävät ihmiset suhtautuisivat, jos treffikumppani kertoisi jännittämisestään? Juoksetteko pakoon?

Miksi pitäisi juosta? Ei siitä varmaan kuitenkaan suhdetta tulisi, koska tavallisten treffien jännittäminen kertoo kuitenkin ihmisestä sen ettei hän ole kanssani yhteensopiva. Ei noin ujo ihminen vaan mitenkään voisi sopia minulle, enkä minä hänelle. Mutta hyvä toki että kertoo, niin asia olisi selvillä eikä tulisi hukattua aikaa enempää sen ihmettelyyn että mikä toista vaivaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Luulisi että tuossa iässä ei enää hirveästi jännittäisi "pojille puhumista". Vai onko ex-mies ollut kaikki nuo vuodet ainoa mieskontaktisi - et ole jutellut työkaverimiesten, ystävien puolisojen, naapurimiesten, jne jne kanssa sen vertaa että olisit huomannut, että  ihmisiä ne miehetkin on? Sen vielä jotenkin ymmärtää että seksi jännittää jos ei ole vuosikymmeniin sitä uuden ihmisen kanssa harrastanut, mutta sitä ei, että aikuiselle ihan normaali kanssakäyminen on vielä huikean jännittävää jos vastapuoli on eri sukupuolta kuin itse.

Voi kun osaisikin suhtautua noin. Töissä tapaan paljon ihmisiä ja puhun kaikille ihan rennosti, mutta treffit ovat kuitenkin ihan eri tilanne, kun siellä ollaan tekemisissä ihan eri tarkoituksella. Siellä yritetään varta vasten tutustua toiseen ihmiseen ja samalla yritetään esiintyä edukseen ja mahdollinen jatko riippuu käytöksestäsi, joten isoille virheille ei ole varaa. Ihan eri asia tavata töissä ihmisiä, joiden kanssa sinun ei tarvitse henkilökohtaisesti tutustua vaan olet tekemisissä ainoastaan hoitaaksesi asian x. Eikä sillä sukupuolella välttämättä ole väliä. Kyllä minä jännitän naispuolisiakin ihmisiä, joihin haluan ystävystyä/ tutustua.

Aa, olet siis käsittänyt väärin, miten treffit toimivat. Treffeillä on tarkoitus pitää hauskaa, olla oma itsensä ja arvioida, kelpaisiko toinen uuteenkin tapaamiseen.

Nimenomaan. Olen siis myös itse arvioinnin kohteena. Missä kohtaa siis käsitin mielestäsi väärin?

Siinä, että sinun pitäisi jotenkin muokata käytöstäsi. Mietipä nyt:a) olet oma itsesi (vaikka se tarkoittaisi jonkun hölmön asian sanomista/tekemistä): jos mies pitää sinusta, hän pitää sinusta aidosti. Jos hän ei pidä sinusta sellaisena kuin olet, ei suhteestanne olisi tullut mitään.b) yrität olla jotain muuta kuin mitä oikeasti olet: jos mies pitää sinusta, hän pitää siitä roolista jota esität. Suhteenne ei voi onnistua, koska et voi näytellä ikuisesti (tai jos voit, niin varmasti olet onneton). Jos mies ei pidä sinusta eli roolistasi, ei suhteesta silloinkaan tule mitään - mutta ehkä hän olisi pitänytkin oikeasta sinusta. Esittämällä ja yrittämällä siis pilaat potentiaalisen suhteen VARMASTI. Olemalla oma itsesi joko saat miehen joka pitää Juuri Sinusta, tai menetät miehen, jonka kanssa suhde ei olisi kuitenkaan onnistunut. Miksi ihmeessä sinun siis kannattaisi esittää yhtään mitään, tai yrittää "olla hienommin" kuin aidosti olisit? Hyvään itsetuntoon kuuluu juuri se, että tiedät että kaikkia ei voi miellyttää, mutta myös että sinun ei tarvitsekaan. Jos joku ei sinusta pidä niin so what, ei se sinun ihmisarvoosi vaikuta millään lailla. Työhaastattelu tai joku esiintyminen on siinä mielessä taas eri asia, että töissä ei tarvitsekaan olla oma aito itsensä, ja silti työssäkäynti voi olla ihan ok (monella on erikseen työ- ja siviiliroolit). Ja esiintymisessä sama homma, ei sun tarvitse samalle yleisölle esittää vuosia. Siksi niissä voi, ja monesti kannattaakin, esittää vain parhaat "täydelliset" puolensa. 

Niin tässähän se taas tuli rivien välissä. Jos ei itsetunto ole sieltä vahvimmasta päästä ja on ihmisten kanssa epävarma, olet ihan nolla. Mutta sitten toisaalta sanotaan, että pitäisi vain olla oma itsensä. Jos se "oma itse" on ujo ja epävarma, niin kuitenkin pitäisi yhtäkkiä muuttua varmaksi ja rennoksi. Mutta ei saa näytellä. Eli oletus on, että kaikkien pitäisi olla rentoja ja varmoja ja ujous on vain tilapäinen häiriötila, josta pitää päästä eroon.  Minusta on ihan itsestään selvää, että treffeillä nimenomaan se ensivaikutelma on tärkein. Se ei kuitenkaan koskaan kerro täydellisesti ihmisestä, mutta siitä riippuu aika paljon. Siksi sillä parilla tunnilla on aika paljon merkitystä ja siinä pienikin moka (joka ei välttämättä ole sitä omaa itseäsi vaan jännityksen tuotosta) on olennaisessa osassa.

Jos olet rehellisesti ja avoimesti sitä, mitä olet, et oikeastaan voi mokata. Jos sanot vahngossa jotakin tahditonta tai loukkaavaa, pyydät anteeksi. Ihan normaalia vuorovaikutusta se on. Ihmisiä ne miehetkin/naisetkin vain ovat.

Ai jaa. Juurihan tässä on monessa viestissä sanottu, että tämä tyyli, jolla menen treffeille ja olen siellä oma jännittävä itseni, on ihan väärin. Sehän olisikin helppoa, jos saisi heittää jonkun roolin päälle ja esittää jotain ekstroverttia, mutta vaikeushan juuri tulee tuosta vaatimuksesta olla oma itseni, eli änkyttävä, punastuva ja hiljainen. Tässä nyt ilmeisesti luullaan ihan päinvastoin, että vain esitän pidättyvää ja oikeasti olen räiskyvä ja valloittava persoona. En ole.

Lue, mitä sinulle sanotaan. Ei jännittäminen ole ongelma. Kaikki jännittävät. Ongelma on se, että pelkäät virheiden tekemistä ja keskityt kelpaamaan toiselle ja minimoimaan kaikin tavoin riskin sille, että tulisit torjutuksi. Kuitenkin juuri noin toimimalla lisäät torjutuksi tulemisen todennäköisyyttä ja paisutat siitä PALJON isomman ja negatiivisemman jutun kuin se on.Jos lähdet siitä, että treffien tarkoitus on selvittää, voisiko teidän välillänne olla jotakin, sitten torjunta on ihan yhtä validi lopputulos kuin toiset treffitkin. Se ei toki lopputuloksena tunnu yhtä mukavalta, mutta ei elämässä voi toimia yksinomaan sen mukaan, miltä asiat tuntuvat, vaan myös sen mukaan, mikä on arvojesi mukaista ja sinun kannaltasi parasta.Kokeilepa pyytää nyt aluksi parikymmentä miestä treffeille, niin saat vähän siedätyshoitoa. :)

Eikö tämä ole ihan inhimillistä ja normaalia? Ei kai kukaan huitele tuolla maailmalla täysin piittaamatta virheistä ja siitä, mitä toiset sinusta ajattelevat. Toki ymmärrän, että minulla tämä on ihan eri mittasuhteissa kuin teillä normaaleilla ihmisillä, mutta luulisi teidänkin tajuavan, miksi noin tehdään.Minä olen puolentoista vuoden aikana käynyt treffeillä seitsemän miehen kanssa ja joidenkin kanssa useamman kerran. Joka ikinen kerta jännitys on ollut ihan järkyttävä. Ihan oikeasti silmissä pimenee ja oksettaa.

Jos joku treffikumppani ei pidä minunlaisestani ihmisestä, ei hän ole minulle sopiva kumppani. Minkä hitsin takia välittäisin kärpäsen peen vertaa siitä, mitä joku minulle sopimaton ihminen minusta ajattelee?! Eli kyllä, ihmiset "huitelevat" maailmalla ilman huolen häivää siitä, että joku treffi johtaakin siihen että toinen ei halua enää tavata!Sinun pitäisi oikeasti hakea jo ammattiapua tuohon. Ei kuulosta enää normaalin aikuisen vuorovaikutuskyvyiltä, vaan joltakin joka kaipaa ammattiapua että opit arvostamaan itseäsi ja pääset eroon pakonomaisesta miellyttämisenhalusta. Ei todellakaan ole tervettä pelätä hitto vie TREFFEJÄ niin että silmissä pimenee ja oksettaa! Oikeasti, mikä on pahinta mitä huonoista treffeistä voi seurata - mitä ihmettä oikein pelkäät noin paljon?!?!

Mutta jos se ihminen onkin oikeasti sopiva, mutta kyse on vain väärinymmärryksestä, joka syntyi jännityksen takia. Ja muutenkin, kyllä minä haluan silti antaa itsestäni hyvän kuvan ihmisille, vaikken heitä enää tapaisikaan.Niin, tässähän se taas tuli, että en millään tavalla ole normaali, vaikka niin kovasti pitäisi vain olla oma itsensä.Mikä on pahinta? Se, että ihastun, mutta saan pakit. Eli sydänsurut. Oletko koskaan kuullut sellaisista?En oikein tajua tätä porukkaa, joille pitää selittää ihan itsestään selviä asioita. Kaikki käsittääkseni tietävät, mitä on jännitys, pettyminen ja sydänsurut, mutta jos joku kokee ne vähän isommin, nämä pitää juurta jaksain selittää, ihan kuin ne olisivat jotain utopiaa. Ihan samoja ajatuksia minulla on näiden takana kuin kai teilläkin, mutta vain potenssiin tuhat. Ei siinä sen ihmeellisempää.

Kannattaisi tehdä jotain tuolle takertuvuudelle jos koet muutamien treffien ja pakkien jälkeen sydänsuruja. Ahdistuisin ja välttelisin takertujaa yli kaiken, yhteen törmänneenä kokemus ei ollut mikään mukava.

Koen mielenkiintoisen ihmisen pakit pettymyksenä, mutten jää niitä parkumaan tai liikaa miettimään mikä missäkin oli vikana. Pian se hyväksymisen tunne tulee ettei vain sovittu toisillemme ja mies huomasi sen minua aikaisemmin, fine. Ja sitten seuraaville treffeille.

Voi hyvä jumala :D Että ihastuminen ja pettyminen on takertumista? Miksi te oikein käytte treffeillä, jos kukaan ei millään tavalla sykähdytä tai jos ihastuminen on vain heikkouden merkki, jota pitää juosta karkuun? Sanoinko, että sydänsurut on jotain perään ruinaamista?

Mutta joo, minä tässä tietysti taas olen ihan omituinen sekopää, kun ihan pakit tuntuvat ikävältä.

Itsehän käytit sanaa sydänsuru. Mulle tulee sydänsuruja kun neljän vuoden parisuhde menee hajalle, jostain ihastumisesta ja pakeista ei tule sydänsuruja. En mene ensi treffeillä alttarille, vaan katsatelemaan millainen mies on vastassa. En lataa mitään odotuksia toiselle tai itselleni, tunteita saa tulla hiljalleen. Mitään suuria tunteita en koe muutamien treffien jälkeen. Jos taas on jokaisen kumppanin kanssa menossa lähes naimisiin ekojen treffien aikana niin joo, kyllä jännittäisi minuakin.

Ihan samalla tavalla se jännitys vaivaa niitä miehiä pitkän parisuhteen jälkeen. Siitä pääsee yli pikkuhiljaa kokeilemalla eli ihan perinteisesti yrityksen ja erehdyksen kautta. Kannattaa olla armollinen itselleen ja muille. Joskus tulee käyttäydyttyä omituisesti ja syynä on usein jännitys.

Vierailija kirjoitti:

Ei 35-vuotiaana enää voi löytää kunnollista, hyvää kumppania. Treffailu tosin voi olla hauskaa ajanvietettä, ei sitä kannata jännittää. Ne ovat lähes kaikki sinkkumiehet tuossa iässä joko jonkun jämiä, ei ole kelvannut kellekään tai pelimiehiä.

No jos kyse oli naisesta joka on itsekin jonkun jämä, niin mitä muuta pitäisi olla tarjolla?