Lue keskustelun säännöt.
Treffailu yli 15 vuotisen suhteen jälkeen. Eikö ole kamalaa?
05.06.2017 |
Olisin ihan jähmeessä jos pitäisi vaikka jonkun halaukseen mennä! Mistään muusta puhumattakaan. Olisi yksi ihan kiinnostava mies mutta.. APUA! Kolmevitonen nsinen ja punastelee ja on näin epävarma :(
Kommentit (94)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Luulisi että tuossa iässä ei enää hirveästi jännittäisi "pojille puhumista". Vai onko ex-mies ollut kaikki nuo vuodet ainoa mieskontaktisi - et ole jutellut työkaverimiesten, ystävien puolisojen, naapurimiesten, jne jne kanssa sen vertaa että olisit huomannut, että ihmisiä ne miehetkin on? Sen vielä jotenkin ymmärtää että seksi jännittää jos ei ole vuosikymmeniin sitä uuden ihmisen kanssa harrastanut, mutta sitä ei, että aikuiselle ihan normaali kanssakäyminen on vielä huikean jännittävää jos vastapuoli on eri sukupuolta kuin itse.
Voi kun osaisikin suhtautua noin. Töissä tapaan paljon ihmisiä ja puhun kaikille ihan rennosti, mutta treffit ovat kuitenkin ihan eri tilanne, kun siellä ollaan tekemisissä ihan eri tarkoituksella. Siellä yritetään varta vasten tutustua toiseen ihmiseen ja samalla yritetään esiintyä edukseen ja mahdollinen jatko riippuu käytöksestäsi, joten isoille virheille ei ole varaa. Ihan eri asia tavata töissä ihmisiä, joiden kanssa sinun ei tarvitse henkilökohtaisesti tutustua vaan olet tekemisissä ainoastaan hoitaaksesi asian x. Eikä sillä sukupuolella välttämättä ole väliä. Kyllä minä jännitän naispuolisiakin ihmisiä, joihin haluan ystävystyä/ tutustua.
Aa, olet siis käsittänyt väärin, miten treffit toimivat. Treffeillä on tarkoitus pitää hauskaa, olla oma itsensä ja arvioida, kelpaisiko toinen uuteenkin tapaamiseen.
Nimenomaan. Olen siis myös itse arvioinnin kohteena. Missä kohtaa siis käsitin mielestäsi väärin?
Siinä, että sinun pitäisi jotenkin muokata käytöstäsi. Mietipä nyt:
a) olet oma itsesi (vaikka se tarkoittaisi jonkun hölmön asian sanomista/tekemistä): jos mies pitää sinusta, hän pitää sinusta aidosti. Jos hän ei pidä sinusta sellaisena kuin olet, ei suhteestanne olisi tullut mitään.
b) yrität olla jotain muuta kuin mitä oikeasti olet: jos mies pitää sinusta, hän pitää siitä roolista jota esität. Suhteenne ei voi onnistua, koska et voi näytellä ikuisesti (tai jos voit, niin varmasti olet onneton). Jos mies ei pidä sinusta eli roolistasi, ei suhteesta silloinkaan tule mitään - mutta ehkä hän olisi pitänytkin oikeasta sinusta.
Esittämällä ja yrittämällä siis pilaat potentiaalisen suhteen VARMASTI. Olemalla oma itsesi joko saat miehen joka pitää Juuri Sinusta, tai menetät miehen, jonka kanssa suhde ei olisi kuitenkaan onnistunut. Miksi ihmeessä sinun siis kannattaisi esittää yhtään mitään, tai yrittää "olla hienommin" kuin aidosti olisit? Hyvään itsetuntoon kuuluu juuri se, että tiedät että kaikkia ei voi miellyttää, mutta myös että sinun ei tarvitsekaan. Jos joku ei sinusta pidä niin so what, ei se sinun ihmisarvoosi vaikuta millään lailla.
Työhaastattelu tai joku esiintyminen on siinä mielessä taas eri asia, että töissä ei tarvitsekaan olla oma aito itsensä, ja silti työssäkäynti voi olla ihan ok (monella on erikseen työ- ja siviiliroolit). Ja esiintymisessä sama homma, ei sun tarvitse samalle yleisölle esittää vuosia. Siksi niissä voi, ja monesti kannattaakin, esittää vain parhaat "täydelliset" puolensa.
Niin tässähän se taas tuli rivien välissä. Jos ei itsetunto ole sieltä vahvimmasta päästä ja on ihmisten kanssa epävarma, olet ihan nolla. Mutta sitten toisaalta sanotaan, että pitäisi vain olla oma itsensä. Jos se "oma itse" on ujo ja epävarma, niin kuitenkin pitäisi yhtäkkiä muuttua varmaksi ja rennoksi. Mutta ei saa näytellä. Eli oletus on, että kaikkien pitäisi olla rentoja ja varmoja ja ujous on vain tilapäinen häiriötila, josta pitää päästä eroon.
Minusta on ihan itsestään selvää, että treffeillä nimenomaan se ensivaikutelma on tärkein. Se ei kuitenkaan koskaan kerro täydellisesti ihmisestä, mutta siitä riippuu aika paljon. Siksi sillä parilla tunnilla on aika paljon merkitystä ja siinä pienikin moka (joka ei välttämättä ole sitä omaa itseäsi vaan jännityksen tuotosta) on olennaisessa osassa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Luulisi että tuossa iässä ei enää hirveästi jännittäisi "pojille puhumista". Vai onko ex-mies ollut kaikki nuo vuodet ainoa mieskontaktisi - et ole jutellut työkaverimiesten, ystävien puolisojen, naapurimiesten, jne jne kanssa sen vertaa että olisit huomannut, että ihmisiä ne miehetkin on? Sen vielä jotenkin ymmärtää että seksi jännittää jos ei ole vuosikymmeniin sitä uuden ihmisen kanssa harrastanut, mutta sitä ei, että aikuiselle ihan normaali kanssakäyminen on vielä huikean jännittävää jos vastapuoli on eri sukupuolta kuin itse.
Voi kun osaisikin suhtautua noin. Töissä tapaan paljon ihmisiä ja puhun kaikille ihan rennosti, mutta treffit ovat kuitenkin ihan eri tilanne, kun siellä ollaan tekemisissä ihan eri tarkoituksella. Siellä yritetään varta vasten tutustua toiseen ihmiseen ja samalla yritetään esiintyä edukseen ja mahdollinen jatko riippuu käytöksestäsi, joten isoille virheille ei ole varaa. Ihan eri asia tavata töissä ihmisiä, joiden kanssa sinun ei tarvitse henkilökohtaisesti tutustua vaan olet tekemisissä ainoastaan hoitaaksesi asian x. Eikä sillä sukupuolella välttämättä ole väliä. Kyllä minä jännitän naispuolisiakin ihmisiä, joihin haluan ystävystyä/ tutustua.
Aa, olet siis käsittänyt väärin, miten treffit toimivat. Treffeillä on tarkoitus pitää hauskaa, olla oma itsensä ja arvioida, kelpaisiko toinen uuteenkin tapaamiseen.
Nimenomaan. Olen siis myös itse arvioinnin kohteena. Missä kohtaa siis käsitin mielestäsi väärin?
Välttelet virheiden tekemistä ja keskityt "tekemään vaikutuksen" sen sijaan, että olisit hetkessä ja nauttisit toisen seurasta. Kyllä sen sitten kotimatkalla tietää, haluaako toisen tavata uudestaan vai ei.
Niin? Ei tuo vieläkään poista sitä ongelmaa, että pelkään tulevani torjutuksi. Onpas tosi kivaa, jos itse viihtyy ja tahtoisi tavata uudestaan, mutta toinen ei haluakaan, kun sanoin/tein jotain tosi typerää tai ajattelematonta. Luuletko, että suurin ongelmani on se, etten ehkä saakaan selville haluanko tavata uudestaan? Ei, se ei ole ongelma.
Niin, tuo juuri on pointtini: suurimman ongelmasi nimenomaan tulisi olla se, että saat päätettyä, haluatko tavata uudestaan, eikä se, kelpaatko itse. Torjutuksi tulemisen pelko ja tarve olla mieliksi toiselle tulee sabotoimaan deittailuasi pahemmin kuin mikään muu asia. Se, että jompikumpi toteaa, ettei edellytyksiä tapailun jatkumiselle ole, on täysin hyväksyttävä ja tavoiteltava lopputulos. Jos ette sovi yhteen, ei teidän kuulukaan tavata.
Menisit pliis pois jankkaamasta. Meille toisille se treffailu vaan on jännempää kun sinulle.
Kyllä se on kauhean jännittävää aluksi kaikille. Miesten on vain pakko opetella tuosta pois, koska tarvitsevuus, itsevarmuuden puute ja jäätyily on niin tuhoisaa deittailun kannalta. Naisen on paljon helpompi olla jähmeä, koska miehen odotetaan vievän joka tapauksessa. Sinulle kysymys on vain mukavuudesta, miehelle siitä, voiko hän koskaan saada ketään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Luulisi että tuossa iässä ei enää hirveästi jännittäisi "pojille puhumista". Vai onko ex-mies ollut kaikki nuo vuodet ainoa mieskontaktisi - et ole jutellut työkaverimiesten, ystävien puolisojen, naapurimiesten, jne jne kanssa sen vertaa että olisit huomannut, että ihmisiä ne miehetkin on? Sen vielä jotenkin ymmärtää että seksi jännittää jos ei ole vuosikymmeniin sitä uuden ihmisen kanssa harrastanut, mutta sitä ei, että aikuiselle ihan normaali kanssakäyminen on vielä huikean jännittävää jos vastapuoli on eri sukupuolta kuin itse.
Voi kun osaisikin suhtautua noin. Töissä tapaan paljon ihmisiä ja puhun kaikille ihan rennosti, mutta treffit ovat kuitenkin ihan eri tilanne, kun siellä ollaan tekemisissä ihan eri tarkoituksella. Siellä yritetään varta vasten tutustua toiseen ihmiseen ja samalla yritetään esiintyä edukseen ja mahdollinen jatko riippuu käytöksestäsi, joten isoille virheille ei ole varaa. Ihan eri asia tavata töissä ihmisiä, joiden kanssa sinun ei tarvitse henkilökohtaisesti tutustua vaan olet tekemisissä ainoastaan hoitaaksesi asian x. Eikä sillä sukupuolella välttämättä ole väliä. Kyllä minä jännitän naispuolisiakin ihmisiä, joihin haluan ystävystyä/ tutustua.
Aa, olet siis käsittänyt väärin, miten treffit toimivat. Treffeillä on tarkoitus pitää hauskaa, olla oma itsensä ja arvioida, kelpaisiko toinen uuteenkin tapaamiseen.
Nimenomaan. Olen siis myös itse arvioinnin kohteena. Missä kohtaa siis käsitin mielestäsi väärin?
Siinä, että sinun pitäisi jotenkin muokata käytöstäsi. Mietipä nyt:
a) olet oma itsesi (vaikka se tarkoittaisi jonkun hölmön asian sanomista/tekemistä): jos mies pitää sinusta, hän pitää sinusta aidosti. Jos hän ei pidä sinusta sellaisena kuin olet, ei suhteestanne olisi tullut mitään.
b) yrität olla jotain muuta kuin mitä oikeasti olet: jos mies pitää sinusta, hän pitää siitä roolista jota esität. Suhteenne ei voi onnistua, koska et voi näytellä ikuisesti (tai jos voit, niin varmasti olet onneton). Jos mies ei pidä sinusta eli roolistasi, ei suhteesta silloinkaan tule mitään - mutta ehkä hän olisi pitänytkin oikeasta sinusta.
Esittämällä ja yrittämällä siis pilaat potentiaalisen suhteen VARMASTI. Olemalla oma itsesi joko saat miehen joka pitää Juuri Sinusta, tai menetät miehen, jonka kanssa suhde ei olisi kuitenkaan onnistunut. Miksi ihmeessä sinun siis kannattaisi esittää yhtään mitään, tai yrittää "olla hienommin" kuin aidosti olisit? Hyvään itsetuntoon kuuluu juuri se, että tiedät että kaikkia ei voi miellyttää, mutta myös että sinun ei tarvitsekaan. Jos joku ei sinusta pidä niin so what, ei se sinun ihmisarvoosi vaikuta millään lailla.
Työhaastattelu tai joku esiintyminen on siinä mielessä taas eri asia, että töissä ei tarvitsekaan olla oma aito itsensä, ja silti työssäkäynti voi olla ihan ok (monella on erikseen työ- ja siviiliroolit). Ja esiintymisessä sama homma, ei sun tarvitse samalle yleisölle esittää vuosia. Siksi niissä voi, ja monesti kannattaakin, esittää vain parhaat "täydelliset" puolensa.Niin tässähän se taas tuli rivien välissä. Jos ei itsetunto ole sieltä vahvimmasta päästä ja on ihmisten kanssa epävarma, olet ihan nolla. Mutta sitten toisaalta sanotaan, että pitäisi vain olla oma itsensä. Jos se "oma itse" on ujo ja epävarma, niin kuitenkin pitäisi yhtäkkiä muuttua varmaksi ja rennoksi. Mutta ei saa näytellä. Eli oletus on, että kaikkien pitäisi olla rentoja ja varmoja ja ujous on vain tilapäinen häiriötila, josta pitää päästä eroon.
Minusta on ihan itsestään selvää, että treffeillä nimenomaan se ensivaikutelma on tärkein. Se ei kuitenkaan koskaan kerro täydellisesti ihmisestä, mutta siitä riippuu aika paljon. Siksi sillä parilla tunnilla on aika paljon merkitystä ja siinä pienikin moka (joka ei välttämättä ole sitä omaa itseäsi vaan jännityksen tuotosta) on olennaisessa osassa.
Jos olet rehellisesti ja avoimesti sitä, mitä olet, et oikeastaan voi mokata. Jos sanot vahngossa jotakin tahditonta tai loukkaavaa, pyydät anteeksi. Ihan normaalia vuorovaikutusta se on. Ihmisiä ne miehetkin/naisetkin vain ovat.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Luulisi että tuossa iässä ei enää hirveästi jännittäisi "pojille puhumista". Vai onko ex-mies ollut kaikki nuo vuodet ainoa mieskontaktisi - et ole jutellut työkaverimiesten, ystävien puolisojen, naapurimiesten, jne jne kanssa sen vertaa että olisit huomannut, että ihmisiä ne miehetkin on? Sen vielä jotenkin ymmärtää että seksi jännittää jos ei ole vuosikymmeniin sitä uuden ihmisen kanssa harrastanut, mutta sitä ei, että aikuiselle ihan normaali kanssakäyminen on vielä huikean jännittävää jos vastapuoli on eri sukupuolta kuin itse.
Voi kun osaisikin suhtautua noin. Töissä tapaan paljon ihmisiä ja puhun kaikille ihan rennosti, mutta treffit ovat kuitenkin ihan eri tilanne, kun siellä ollaan tekemisissä ihan eri tarkoituksella. Siellä yritetään varta vasten tutustua toiseen ihmiseen ja samalla yritetään esiintyä edukseen ja mahdollinen jatko riippuu käytöksestäsi, joten isoille virheille ei ole varaa. Ihan eri asia tavata töissä ihmisiä, joiden kanssa sinun ei tarvitse henkilökohtaisesti tutustua vaan olet tekemisissä ainoastaan hoitaaksesi asian x. Eikä sillä sukupuolella välttämättä ole väliä. Kyllä minä jännitän naispuolisiakin ihmisiä, joihin haluan ystävystyä/ tutustua.
Aa, olet siis käsittänyt väärin, miten treffit toimivat. Treffeillä on tarkoitus pitää hauskaa, olla oma itsensä ja arvioida, kelpaisiko toinen uuteenkin tapaamiseen.
Nimenomaan. Olen siis myös itse arvioinnin kohteena. Missä kohtaa siis käsitin mielestäsi väärin?
Siinä, että sinun pitäisi jotenkin muokata käytöstäsi. Mietipä nyt:
a) olet oma itsesi (vaikka se tarkoittaisi jonkun hölmön asian sanomista/tekemistä): jos mies pitää sinusta, hän pitää sinusta aidosti. Jos hän ei pidä sinusta sellaisena kuin olet, ei suhteestanne olisi tullut mitään.
b) yrität olla jotain muuta kuin mitä oikeasti olet: jos mies pitää sinusta, hän pitää siitä roolista jota esität. Suhteenne ei voi onnistua, koska et voi näytellä ikuisesti (tai jos voit, niin varmasti olet onneton). Jos mies ei pidä sinusta eli roolistasi, ei suhteesta silloinkaan tule mitään - mutta ehkä hän olisi pitänytkin oikeasta sinusta.
Esittämällä ja yrittämällä siis pilaat potentiaalisen suhteen VARMASTI. Olemalla oma itsesi joko saat miehen joka pitää Juuri Sinusta, tai menetät miehen, jonka kanssa suhde ei olisi kuitenkaan onnistunut. Miksi ihmeessä sinun siis kannattaisi esittää yhtään mitään, tai yrittää "olla hienommin" kuin aidosti olisit? Hyvään itsetuntoon kuuluu juuri se, että tiedät että kaikkia ei voi miellyttää, mutta myös että sinun ei tarvitsekaan. Jos joku ei sinusta pidä niin so what, ei se sinun ihmisarvoosi vaikuta millään lailla.
Työhaastattelu tai joku esiintyminen on siinä mielessä taas eri asia, että töissä ei tarvitsekaan olla oma aito itsensä, ja silti työssäkäynti voi olla ihan ok (monella on erikseen työ- ja siviiliroolit). Ja esiintymisessä sama homma, ei sun tarvitse samalle yleisölle esittää vuosia. Siksi niissä voi, ja monesti kannattaakin, esittää vain parhaat "täydelliset" puolensa.Niin tässähän se taas tuli rivien välissä. Jos ei itsetunto ole sieltä vahvimmasta päästä ja on ihmisten kanssa epävarma, olet ihan nolla. Mutta sitten toisaalta sanotaan, että pitäisi vain olla oma itsensä. Jos se "oma itse" on ujo ja epävarma, niin kuitenkin pitäisi yhtäkkiä muuttua varmaksi ja rennoksi. Mutta ei saa näytellä. Eli oletus on, että kaikkien pitäisi olla rentoja ja varmoja ja ujous on vain tilapäinen häiriötila, josta pitää päästä eroon.
Minusta on ihan itsestään selvää, että treffeillä nimenomaan se ensivaikutelma on tärkein. Se ei kuitenkaan koskaan kerro täydellisesti ihmisestä, mutta siitä riippuu aika paljon. Siksi sillä parilla tunnilla on aika paljon merkitystä ja siinä pienikin moka (joka ei välttämättä ole sitä omaa itseäsi vaan jännityksen tuotosta) on olennaisessa osassa.Jos olet rehellisesti ja avoimesti sitä, mitä olet, et oikeastaan voi mokata. Jos sanot vahngossa jotakin tahditonta tai loukkaavaa, pyydät anteeksi. Ihan normaalia vuorovaikutusta se on. Ihmisiä ne miehetkin/naisetkin vain ovat.
Ai jaa. Juurihan tässä on monessa viestissä sanottu, että tämä tyyli, jolla menen treffeille ja olen siellä oma jännittävä itseni, on ihan väärin. Sehän olisikin helppoa, jos saisi heittää jonkun roolin päälle ja esittää jotain ekstroverttia, mutta vaikeushan juuri tulee tuosta vaatimuksesta olla oma itseni, eli änkyttävä, punastuva ja hiljainen. Tässä nyt ilmeisesti luullaan ihan päinvastoin, että vain esitän pidättyvää ja oikeasti olen räiskyvä ja valloittava persoona. En ole.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Luulisi että tuossa iässä ei enää hirveästi jännittäisi "pojille puhumista". Vai onko ex-mies ollut kaikki nuo vuodet ainoa mieskontaktisi - et ole jutellut työkaverimiesten, ystävien puolisojen, naapurimiesten, jne jne kanssa sen vertaa että olisit huomannut, että ihmisiä ne miehetkin on? Sen vielä jotenkin ymmärtää että seksi jännittää jos ei ole vuosikymmeniin sitä uuden ihmisen kanssa harrastanut, mutta sitä ei, että aikuiselle ihan normaali kanssakäyminen on vielä huikean jännittävää jos vastapuoli on eri sukupuolta kuin itse.
Voi kun osaisikin suhtautua noin. Töissä tapaan paljon ihmisiä ja puhun kaikille ihan rennosti, mutta treffit ovat kuitenkin ihan eri tilanne, kun siellä ollaan tekemisissä ihan eri tarkoituksella. Siellä yritetään varta vasten tutustua toiseen ihmiseen ja samalla yritetään esiintyä edukseen ja mahdollinen jatko riippuu käytöksestäsi, joten isoille virheille ei ole varaa. Ihan eri asia tavata töissä ihmisiä, joiden kanssa sinun ei tarvitse henkilökohtaisesti tutustua vaan olet tekemisissä ainoastaan hoitaaksesi asian x. Eikä sillä sukupuolella välttämättä ole väliä. Kyllä minä jännitän naispuolisiakin ihmisiä, joihin haluan ystävystyä/ tutustua.
Aa, olet siis käsittänyt väärin, miten treffit toimivat. Treffeillä on tarkoitus pitää hauskaa, olla oma itsensä ja arvioida, kelpaisiko toinen uuteenkin tapaamiseen.
Nimenomaan. Olen siis myös itse arvioinnin kohteena. Missä kohtaa siis käsitin mielestäsi väärin?
Siinä, että sinun pitäisi jotenkin muokata käytöstäsi. Mietipä nyt:
a) olet oma itsesi (vaikka se tarkoittaisi jonkun hölmön asian sanomista/tekemistä): jos mies pitää sinusta, hän pitää sinusta aidosti. Jos hän ei pidä sinusta sellaisena kuin olet, ei suhteestanne olisi tullut mitään.
b) yrität olla jotain muuta kuin mitä oikeasti olet: jos mies pitää sinusta, hän pitää siitä roolista jota esität. Suhteenne ei voi onnistua, koska et voi näytellä ikuisesti (tai jos voit, niin varmasti olet onneton). Jos mies ei pidä sinusta eli roolistasi, ei suhteesta silloinkaan tule mitään - mutta ehkä hän olisi pitänytkin oikeasta sinusta.
Esittämällä ja yrittämällä siis pilaat potentiaalisen suhteen VARMASTI. Olemalla oma itsesi joko saat miehen joka pitää Juuri Sinusta, tai menetät miehen, jonka kanssa suhde ei olisi kuitenkaan onnistunut. Miksi ihmeessä sinun siis kannattaisi esittää yhtään mitään, tai yrittää "olla hienommin" kuin aidosti olisit? Hyvään itsetuntoon kuuluu juuri se, että tiedät että kaikkia ei voi miellyttää, mutta myös että sinun ei tarvitsekaan. Jos joku ei sinusta pidä niin so what, ei se sinun ihmisarvoosi vaikuta millään lailla.
Työhaastattelu tai joku esiintyminen on siinä mielessä taas eri asia, että töissä ei tarvitsekaan olla oma aito itsensä, ja silti työssäkäynti voi olla ihan ok (monella on erikseen työ- ja siviiliroolit). Ja esiintymisessä sama homma, ei sun tarvitse samalle yleisölle esittää vuosia. Siksi niissä voi, ja monesti kannattaakin, esittää vain parhaat "täydelliset" puolensa.Niin tässähän se taas tuli rivien välissä. Jos ei itsetunto ole sieltä vahvimmasta päästä ja on ihmisten kanssa epävarma, olet ihan nolla. Mutta sitten toisaalta sanotaan, että pitäisi vain olla oma itsensä. Jos se "oma itse" on ujo ja epävarma, niin kuitenkin pitäisi yhtäkkiä muuttua varmaksi ja rennoksi. Mutta ei saa näytellä. Eli oletus on, että kaikkien pitäisi olla rentoja ja varmoja ja ujous on vain tilapäinen häiriötila, josta pitää päästä eroon.
Minusta on ihan itsestään selvää, että treffeillä nimenomaan se ensivaikutelma on tärkein. Se ei kuitenkaan koskaan kerro täydellisesti ihmisestä, mutta siitä riippuu aika paljon. Siksi sillä parilla tunnilla on aika paljon merkitystä ja siinä pienikin moka (joka ei välttämättä ole sitä omaa itseäsi vaan jännityksen tuotosta) on olennaisessa osassa.
Kaikkea voi lukea kuin piru raamattua, jos itsensä kehittämisen sijaan haluaa pysyä onnettomana...
On ihan ok olla ujo ja epävarma. Ei ole ok yrittää muuttaa itseään muiden takia saadakseen (muka) rakkautta. Jos olet ujo ja epävarma, ole sitä ylpeästi. Jos joku ei sinusta pidä ujona, niin mitä sitten. Joo, harmittaa ehkä hetken, mutta kun muistaa että ei oikeasti menettänyt mitään, menee se harmitus äkkiä ohi. Eli sotket nyt kaksi asiaa: luonteenpiirteet, ja itsetunnon. Voit olla ujo ja epävarma ja SILTI sinulla voi olla hyvä itsetunto niin, ettei sinun tarvitse esittää sitä luonteeltaan ei-ujoa. Eli sinun ei tarvitse muutta rennoksi, mutta (jos haluat olla aidosti onnellinen ja löytää suhteen jossa vastapuoli pitää SINUSTA), sinun pitää hyväksyä se että kaikki eivät koskaan, ikinä milloinkaan pidä sinusta ja se on ihan OK. Eli olla SEN puolesta ok ja rento, että et voi eikä sinun pidä yrittääkään miellyttää ketään muuttamalla itseäsi.
En nyt jaksa enempää jankata, jos et eroa ymmärrä etkä edes selvästi haluakaan ymmärtää vaan mieluummin velloa siinä epävarmuudessa ja miellyttämisen halussa - joka varmaan on tuttua ja siten turvallista, mutta tekee sinut onnettomaksi niinkuin itsekin hyvin huomaat.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Luulisi että tuossa iässä ei enää hirveästi jännittäisi "pojille puhumista". Vai onko ex-mies ollut kaikki nuo vuodet ainoa mieskontaktisi - et ole jutellut työkaverimiesten, ystävien puolisojen, naapurimiesten, jne jne kanssa sen vertaa että olisit huomannut, että ihmisiä ne miehetkin on? Sen vielä jotenkin ymmärtää että seksi jännittää jos ei ole vuosikymmeniin sitä uuden ihmisen kanssa harrastanut, mutta sitä ei, että aikuiselle ihan normaali kanssakäyminen on vielä huikean jännittävää jos vastapuoli on eri sukupuolta kuin itse.
Voi kun osaisikin suhtautua noin. Töissä tapaan paljon ihmisiä ja puhun kaikille ihan rennosti, mutta treffit ovat kuitenkin ihan eri tilanne, kun siellä ollaan tekemisissä ihan eri tarkoituksella. Siellä yritetään varta vasten tutustua toiseen ihmiseen ja samalla yritetään esiintyä edukseen ja mahdollinen jatko riippuu käytöksestäsi, joten isoille virheille ei ole varaa. Ihan eri asia tavata töissä ihmisiä, joiden kanssa sinun ei tarvitse henkilökohtaisesti tutustua vaan olet tekemisissä ainoastaan hoitaaksesi asian x. Eikä sillä sukupuolella välttämättä ole väliä. Kyllä minä jännitän naispuolisiakin ihmisiä, joihin haluan ystävystyä/ tutustua.
Aa, olet siis käsittänyt väärin, miten treffit toimivat. Treffeillä on tarkoitus pitää hauskaa, olla oma itsensä ja arvioida, kelpaisiko toinen uuteenkin tapaamiseen.
Nimenomaan. Olen siis myös itse arvioinnin kohteena. Missä kohtaa siis käsitin mielestäsi väärin?
Siinä, että sinun pitäisi jotenkin muokata käytöstäsi. Mietipä nyt:a) olet oma itsesi (vaikka se tarkoittaisi jonkun hölmön asian sanomista/tekemistä): jos mies pitää sinusta, hän pitää sinusta aidosti. Jos hän ei pidä sinusta sellaisena kuin olet, ei suhteestanne olisi tullut mitään.b) yrität olla jotain muuta kuin mitä oikeasti olet: jos mies pitää sinusta, hän pitää siitä roolista jota esität. Suhteenne ei voi onnistua, koska et voi näytellä ikuisesti (tai jos voit, niin varmasti olet onneton). Jos mies ei pidä sinusta eli roolistasi, ei suhteesta silloinkaan tule mitään - mutta ehkä hän olisi pitänytkin oikeasta sinusta. Esittämällä ja yrittämällä siis pilaat potentiaalisen suhteen VARMASTI. Olemalla oma itsesi joko saat miehen joka pitää Juuri Sinusta, tai menetät miehen, jonka kanssa suhde ei olisi kuitenkaan onnistunut. Miksi ihmeessä sinun siis kannattaisi esittää yhtään mitään, tai yrittää "olla hienommin" kuin aidosti olisit? Hyvään itsetuntoon kuuluu juuri se, että tiedät että kaikkia ei voi miellyttää, mutta myös että sinun ei tarvitsekaan. Jos joku ei sinusta pidä niin so what, ei se sinun ihmisarvoosi vaikuta millään lailla. Työhaastattelu tai joku esiintyminen on siinä mielessä taas eri asia, että töissä ei tarvitsekaan olla oma aito itsensä, ja silti työssäkäynti voi olla ihan ok (monella on erikseen työ- ja siviiliroolit). Ja esiintymisessä sama homma, ei sun tarvitse samalle yleisölle esittää vuosia. Siksi niissä voi, ja monesti kannattaakin, esittää vain parhaat "täydelliset" puolensa.
Niin tässähän se taas tuli rivien välissä. Jos ei itsetunto ole sieltä vahvimmasta päästä ja on ihmisten kanssa epävarma, olet ihan nolla. Mutta sitten toisaalta sanotaan, että pitäisi vain olla oma itsensä. Jos se "oma itse" on ujo ja epävarma, niin kuitenkin pitäisi yhtäkkiä muuttua varmaksi ja rennoksi. Mutta ei saa näytellä. Eli oletus on, että kaikkien pitäisi olla rentoja ja varmoja ja ujous on vain tilapäinen häiriötila, josta pitää päästä eroon. Minusta on ihan itsestään selvää, että treffeillä nimenomaan se ensivaikutelma on tärkein. Se ei kuitenkaan koskaan kerro täydellisesti ihmisestä, mutta siitä riippuu aika paljon. Siksi sillä parilla tunnilla on aika paljon merkitystä ja siinä pienikin moka (joka ei välttämättä ole sitä omaa itseäsi vaan jännityksen tuotosta) on olennaisessa osassa.
Jos olet rehellisesti ja avoimesti sitä, mitä olet, et oikeastaan voi mokata. Jos sanot vahngossa jotakin tahditonta tai loukkaavaa, pyydät anteeksi. Ihan normaalia vuorovaikutusta se on. Ihmisiä ne miehetkin/naisetkin vain ovat.
Ai jaa. Juurihan tässä on monessa viestissä sanottu, että tämä tyyli, jolla menen treffeille ja olen siellä oma jännittävä itseni, on ihan väärin. Sehän olisikin helppoa, jos saisi heittää jonkun roolin päälle ja esittää jotain ekstroverttia, mutta vaikeushan juuri tulee tuosta vaatimuksesta olla oma itseni, eli änkyttävä, punastuva ja hiljainen. Tässä nyt ilmeisesti luullaan ihan päinvastoin, että vain esitän pidättyvää ja oikeasti olen räiskyvä ja valloittava persoona. En ole.
Lue, mitä sinulle sanotaan. Ei jännittäminen ole ongelma. Kaikki jännittävät. Ongelma on se, että pelkäät virheiden tekemistä ja keskityt kelpaamaan toiselle ja minimoimaan kaikin tavoin riskin sille, että tulisit torjutuksi. Kuitenkin juuri noin toimimalla lisäät torjutuksi tulemisen todennäköisyyttä ja paisutat siitä PALJON isomman ja negatiivisemman jutun kuin se on.
Jos lähdet siitä, että treffien tarkoitus on selvittää, voisiko teidän välillänne olla jotakin, sitten torjunta on ihan yhtä validi lopputulos kuin toiset treffitkin. Se ei toki lopputuloksena tunnu yhtä mukavalta, mutta ei elämässä voi toimia yksinomaan sen mukaan, miltä asiat tuntuvat, vaan myös sen mukaan, mikä on arvojesi mukaista ja sinun kannaltasi parasta.
Kokeilepa pyytää nyt aluksi parikymmentä miestä treffeille, niin saat vähän siedätyshoitoa. :)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Luulisi että tuossa iässä ei enää hirveästi jännittäisi "pojille puhumista". Vai onko ex-mies ollut kaikki nuo vuodet ainoa mieskontaktisi - et ole jutellut työkaverimiesten, ystävien puolisojen, naapurimiesten, jne jne kanssa sen vertaa että olisit huomannut, että ihmisiä ne miehetkin on? Sen vielä jotenkin ymmärtää että seksi jännittää jos ei ole vuosikymmeniin sitä uuden ihmisen kanssa harrastanut, mutta sitä ei, että aikuiselle ihan normaali kanssakäyminen on vielä huikean jännittävää jos vastapuoli on eri sukupuolta kuin itse.
Voi kun osaisikin suhtautua noin. Töissä tapaan paljon ihmisiä ja puhun kaikille ihan rennosti, mutta treffit ovat kuitenkin ihan eri tilanne, kun siellä ollaan tekemisissä ihan eri tarkoituksella. Siellä yritetään varta vasten tutustua toiseen ihmiseen ja samalla yritetään esiintyä edukseen ja mahdollinen jatko riippuu käytöksestäsi, joten isoille virheille ei ole varaa. Ihan eri asia tavata töissä ihmisiä, joiden kanssa sinun ei tarvitse henkilökohtaisesti tutustua vaan olet tekemisissä ainoastaan hoitaaksesi asian x. Eikä sillä sukupuolella välttämättä ole väliä. Kyllä minä jännitän naispuolisiakin ihmisiä, joihin haluan ystävystyä/ tutustua.
Aa, olet siis käsittänyt väärin, miten treffit toimivat. Treffeillä on tarkoitus pitää hauskaa, olla oma itsensä ja arvioida, kelpaisiko toinen uuteenkin tapaamiseen.
Nimenomaan. Olen siis myös itse arvioinnin kohteena. Missä kohtaa siis käsitin mielestäsi väärin?
Siinä, että sinun pitäisi jotenkin muokata käytöstäsi. Mietipä nyt:
a) olet oma itsesi (vaikka se tarkoittaisi jonkun hölmön asian sanomista/tekemistä): jos mies pitää sinusta, hän pitää sinusta aidosti. Jos hän ei pidä sinusta sellaisena kuin olet, ei suhteestanne olisi tullut mitään.
b) yrität olla jotain muuta kuin mitä oikeasti olet: jos mies pitää sinusta, hän pitää siitä roolista jota esität. Suhteenne ei voi onnistua, koska et voi näytellä ikuisesti (tai jos voit, niin varmasti olet onneton). Jos mies ei pidä sinusta eli roolistasi, ei suhteesta silloinkaan tule mitään - mutta ehkä hän olisi pitänytkin oikeasta sinusta.
Esittämällä ja yrittämällä siis pilaat potentiaalisen suhteen VARMASTI. Olemalla oma itsesi joko saat miehen joka pitää Juuri Sinusta, tai menetät miehen, jonka kanssa suhde ei olisi kuitenkaan onnistunut. Miksi ihmeessä sinun siis kannattaisi esittää yhtään mitään, tai yrittää "olla hienommin" kuin aidosti olisit? Hyvään itsetuntoon kuuluu juuri se, että tiedät että kaikkia ei voi miellyttää, mutta myös että sinun ei tarvitsekaan. Jos joku ei sinusta pidä niin so what, ei se sinun ihmisarvoosi vaikuta millään lailla.
Työhaastattelu tai joku esiintyminen on siinä mielessä taas eri asia, että töissä ei tarvitsekaan olla oma aito itsensä, ja silti työssäkäynti voi olla ihan ok (monella on erikseen työ- ja siviiliroolit). Ja esiintymisessä sama homma, ei sun tarvitse samalle yleisölle esittää vuosia. Siksi niissä voi, ja monesti kannattaakin, esittää vain parhaat "täydelliset" puolensa.Niin tässähän se taas tuli rivien välissä. Jos ei itsetunto ole sieltä vahvimmasta päästä ja on ihmisten kanssa epävarma, olet ihan nolla. Mutta sitten toisaalta sanotaan, että pitäisi vain olla oma itsensä. Jos se "oma itse" on ujo ja epävarma, niin kuitenkin pitäisi yhtäkkiä muuttua varmaksi ja rennoksi. Mutta ei saa näytellä. Eli oletus on, että kaikkien pitäisi olla rentoja ja varmoja ja ujous on vain tilapäinen häiriötila, josta pitää päästä eroon.
Minusta on ihan itsestään selvää, että treffeillä nimenomaan se ensivaikutelma on tärkein. Se ei kuitenkaan koskaan kerro täydellisesti ihmisestä, mutta siitä riippuu aika paljon. Siksi sillä parilla tunnilla on aika paljon merkitystä ja siinä pienikin moka (joka ei välttämättä ole sitä omaa itseäsi vaan jännityksen tuotosta) on olennaisessa osassa.Kaikkea voi lukea kuin piru raamattua, jos itsensä kehittämisen sijaan haluaa pysyä onnettomana...
On ihan ok olla ujo ja epävarma. Ei ole ok yrittää muuttaa itseään muiden takia saadakseen (muka) rakkautta. Jos olet ujo ja epävarma, ole sitä ylpeästi. Jos joku ei sinusta pidä ujona, niin mitä sitten. Joo, harmittaa ehkä hetken, mutta kun muistaa että ei oikeasti menettänyt mitään, menee se harmitus äkkiä ohi. Eli sotket nyt kaksi asiaa: luonteenpiirteet, ja itsetunnon. Voit olla ujo ja epävarma ja SILTI sinulla voi olla hyvä itsetunto niin, ettei sinun tarvitse esittää sitä luonteeltaan ei-ujoa. Eli sinun ei tarvitse muutta rennoksi, mutta (jos haluat olla aidosti onnellinen ja löytää suhteen jossa vastapuoli pitää SINUSTA), sinun pitää hyväksyä se että kaikki eivät koskaan, ikinä milloinkaan pidä sinusta ja se on ihan OK. Eli olla SEN puolesta ok ja rento, että et voi eikä sinun pidä yrittääkään miellyttää ketään muuttamalla itseäsi.
En nyt jaksa enempää jankata, jos et eroa ymmärrä etkä edes selvästi haluakaan ymmärtää vaan mieluummin velloa siinä epävarmuudessa ja miellyttämisen halussa - joka varmaan on tuttua ja siten turvallista, mutta tekee sinut onnettomaksi niinkuin itsekin hyvin huomaat.
Tässä ketjussa on lukuisia kommentteja, joissa nimenomaan sanotaan, että näin ei saa tehdä ja on sanottu, että pitää yrittää muuttua ja muuttaa käytöstään. Etkö huomaa? Ja selitä vielä, mistä napista minä saan sen itsetunnon itselleni paremmaksi, jos se tekee minusta kaikkien silmissä kelvottoman. Ihan oikeasti en tajua tätä, että käsketään olla oma itsensä ja hyväksyä omat virheet, mutta sitten ei huomata, että itse ei voida hyväksyä toisen ihmisen epävarmuutta. Juuri tästähän se epävarmuus tuleekin, kun pientäkään epävarmuuden ilmaisua ei ymmärretä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Luulisi että tuossa iässä ei enää hirveästi jännittäisi "pojille puhumista". Vai onko ex-mies ollut kaikki nuo vuodet ainoa mieskontaktisi - et ole jutellut työkaverimiesten, ystävien puolisojen, naapurimiesten, jne jne kanssa sen vertaa että olisit huomannut, että ihmisiä ne miehetkin on? Sen vielä jotenkin ymmärtää että seksi jännittää jos ei ole vuosikymmeniin sitä uuden ihmisen kanssa harrastanut, mutta sitä ei, että aikuiselle ihan normaali kanssakäyminen on vielä huikean jännittävää jos vastapuoli on eri sukupuolta kuin itse.
Voi kun osaisikin suhtautua noin. Töissä tapaan paljon ihmisiä ja puhun kaikille ihan rennosti, mutta treffit ovat kuitenkin ihan eri tilanne, kun siellä ollaan tekemisissä ihan eri tarkoituksella. Siellä yritetään varta vasten tutustua toiseen ihmiseen ja samalla yritetään esiintyä edukseen ja mahdollinen jatko riippuu käytöksestäsi, joten isoille virheille ei ole varaa. Ihan eri asia tavata töissä ihmisiä, joiden kanssa sinun ei tarvitse henkilökohtaisesti tutustua vaan olet tekemisissä ainoastaan hoitaaksesi asian x. Eikä sillä sukupuolella välttämättä ole väliä. Kyllä minä jännitän naispuolisiakin ihmisiä, joihin haluan ystävystyä/ tutustua.
Aa, olet siis käsittänyt väärin, miten treffit toimivat. Treffeillä on tarkoitus pitää hauskaa, olla oma itsensä ja arvioida, kelpaisiko toinen uuteenkin tapaamiseen.
Nimenomaan. Olen siis myös itse arvioinnin kohteena. Missä kohtaa siis käsitin mielestäsi väärin?
Välttelet virheiden tekemistä ja keskityt "tekemään vaikutuksen" sen sijaan, että olisit hetkessä ja nauttisit toisen seurasta. Kyllä sen sitten kotimatkalla tietää, haluaako toisen tavata uudestaan vai ei.
Niin? Ei tuo vieläkään poista sitä ongelmaa, että pelkään tulevani torjutuksi. Onpas tosi kivaa, jos itse viihtyy ja tahtoisi tavata uudestaan, mutta toinen ei haluakaan, kun sanoin/tein jotain tosi typerää tai ajattelematonta. Luuletko, että suurin ongelmani on se, etten ehkä saakaan selville haluanko tavata uudestaan? Ei, se ei ole ongelma.
Niin, tuo juuri on pointtini: suurimman ongelmasi nimenomaan tulisi olla se, että saat päätettyä, haluatko tavata uudestaan, eikä se, kelpaatko itse. Torjutuksi tulemisen pelko ja tarve olla mieliksi toiselle tulee sabotoimaan deittailuasi pahemmin kuin mikään muu asia. Se, että jompikumpi toteaa, ettei edellytyksiä tapailun jatkumiselle ole, on täysin hyväksyttävä ja tavoiteltava lopputulos. Jos ette sovi yhteen, ei teidän kuulukaan tavata.
Ulkopuolisen kommentti: juuri noin ajattelin itse kun 30 v liitosta erottuani ja itkut itkettyäni aloin katsella ympärilleni. Kun kerran oli mennyt yhteen itselleen hyvin sopimattoman miehen kanssa jonka kanssa ei saatu yhteiselämää hyväksi vaikka yrittiin sopeutua kuinka, oli ensimmäinen ajatus olla hyvin varovainen, katsella kepoisesti millaisia miehiä oli vapaana. kirjoittelin muutamille netistä löytyneille ja yhden kanssa innostuttiin toisistamme, sovittiin treffit. Olihan se jännää olla treffeillä 30 vuoden jälkeen mutta molemmat jo etukäteen myönnettiin toisillemme jännittävämme tilannetta. Ensitreffit meni hyvin, nyt on jo viisi vuotta yhteistä taivalta takana. Ehkä minua ei oltu peloteltu tarpeeksi kehnoilla markkinoilla sun muilla ja toisaalta olin saanut oman pääni ja elämäni sen verran hyvään kuosiin etten olisi kenen tahansa vuoksi alkanut elämääni muokkaamaan. Olin treffeillä oma itseni ja niin oli mieskin, ei ole tullut yllätyksiä ja yhteensopivuus on aitoa kun ei itseään väännä. Tuo sama asenne: katselen uteliaana mutten epätoivoisena mitä on tarjolla toimii muuten hyvin myös työpaikkahaastatteluissa, mukava palkata ihminen joka on kiinnostunut firmasta ja jolla tuntuu olevan ottajia muitakin. Hyvä itsetunto lisää ihmisen viehättävyyttä, minusta vaan tuon itsetunnon pitää olla jalat maassa tyylistä: ei ylimielistä tai itsensäkorostamista vaan aidosti omilla jaloilla seisomista jolloin siihen toiseenkin kerkeää kiinnittää huomiota.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Luulisi että tuossa iässä ei enää hirveästi jännittäisi "pojille puhumista". Vai onko ex-mies ollut kaikki nuo vuodet ainoa mieskontaktisi - et ole jutellut työkaverimiesten, ystävien puolisojen, naapurimiesten, jne jne kanssa sen vertaa että olisit huomannut, että ihmisiä ne miehetkin on? Sen vielä jotenkin ymmärtää että seksi jännittää jos ei ole vuosikymmeniin sitä uuden ihmisen kanssa harrastanut, mutta sitä ei, että aikuiselle ihan normaali kanssakäyminen on vielä huikean jännittävää jos vastapuoli on eri sukupuolta kuin itse.
Voi kun osaisikin suhtautua noin. Töissä tapaan paljon ihmisiä ja puhun kaikille ihan rennosti, mutta treffit ovat kuitenkin ihan eri tilanne, kun siellä ollaan tekemisissä ihan eri tarkoituksella. Siellä yritetään varta vasten tutustua toiseen ihmiseen ja samalla yritetään esiintyä edukseen ja mahdollinen jatko riippuu käytöksestäsi, joten isoille virheille ei ole varaa. Ihan eri asia tavata töissä ihmisiä, joiden kanssa sinun ei tarvitse henkilökohtaisesti tutustua vaan olet tekemisissä ainoastaan hoitaaksesi asian x. Eikä sillä sukupuolella välttämättä ole väliä. Kyllä minä jännitän naispuolisiakin ihmisiä, joihin haluan ystävystyä/ tutustua.
Aa, olet siis käsittänyt väärin, miten treffit toimivat. Treffeillä on tarkoitus pitää hauskaa, olla oma itsensä ja arvioida, kelpaisiko toinen uuteenkin tapaamiseen.
Nimenomaan. Olen siis myös itse arvioinnin kohteena. Missä kohtaa siis käsitin mielestäsi väärin?
Siinä, että sinun pitäisi jotenkin muokata käytöstäsi. Mietipä nyt:a) olet oma itsesi (vaikka se tarkoittaisi jonkun hölmön asian sanomista/tekemistä): jos mies pitää sinusta, hän pitää sinusta aidosti. Jos hän ei pidä sinusta sellaisena kuin olet, ei suhteestanne olisi tullut mitään.b) yrität olla jotain muuta kuin mitä oikeasti olet: jos mies pitää sinusta, hän pitää siitä roolista jota esität. Suhteenne ei voi onnistua, koska et voi näytellä ikuisesti (tai jos voit, niin varmasti olet onneton). Jos mies ei pidä sinusta eli roolistasi, ei suhteesta silloinkaan tule mitään - mutta ehkä hän olisi pitänytkin oikeasta sinusta. Esittämällä ja yrittämällä siis pilaat potentiaalisen suhteen VARMASTI. Olemalla oma itsesi joko saat miehen joka pitää Juuri Sinusta, tai menetät miehen, jonka kanssa suhde ei olisi kuitenkaan onnistunut. Miksi ihmeessä sinun siis kannattaisi esittää yhtään mitään, tai yrittää "olla hienommin" kuin aidosti olisit? Hyvään itsetuntoon kuuluu juuri se, että tiedät että kaikkia ei voi miellyttää, mutta myös että sinun ei tarvitsekaan. Jos joku ei sinusta pidä niin so what, ei se sinun ihmisarvoosi vaikuta millään lailla. Työhaastattelu tai joku esiintyminen on siinä mielessä taas eri asia, että töissä ei tarvitsekaan olla oma aito itsensä, ja silti työssäkäynti voi olla ihan ok (monella on erikseen työ- ja siviiliroolit). Ja esiintymisessä sama homma, ei sun tarvitse samalle yleisölle esittää vuosia. Siksi niissä voi, ja monesti kannattaakin, esittää vain parhaat "täydelliset" puolensa.
Niin tässähän se taas tuli rivien välissä. Jos ei itsetunto ole sieltä vahvimmasta päästä ja on ihmisten kanssa epävarma, olet ihan nolla. Mutta sitten toisaalta sanotaan, että pitäisi vain olla oma itsensä. Jos se "oma itse" on ujo ja epävarma, niin kuitenkin pitäisi yhtäkkiä muuttua varmaksi ja rennoksi. Mutta ei saa näytellä. Eli oletus on, että kaikkien pitäisi olla rentoja ja varmoja ja ujous on vain tilapäinen häiriötila, josta pitää päästä eroon. Minusta on ihan itsestään selvää, että treffeillä nimenomaan se ensivaikutelma on tärkein. Se ei kuitenkaan koskaan kerro täydellisesti ihmisestä, mutta siitä riippuu aika paljon. Siksi sillä parilla tunnilla on aika paljon merkitystä ja siinä pienikin moka (joka ei välttämättä ole sitä omaa itseäsi vaan jännityksen tuotosta) on olennaisessa osassa.
Jos olet rehellisesti ja avoimesti sitä, mitä olet, et oikeastaan voi mokata. Jos sanot vahngossa jotakin tahditonta tai loukkaavaa, pyydät anteeksi. Ihan normaalia vuorovaikutusta se on. Ihmisiä ne miehetkin/naisetkin vain ovat.
Ai jaa. Juurihan tässä on monessa viestissä sanottu, että tämä tyyli, jolla menen treffeille ja olen siellä oma jännittävä itseni, on ihan väärin. Sehän olisikin helppoa, jos saisi heittää jonkun roolin päälle ja esittää jotain ekstroverttia, mutta vaikeushan juuri tulee tuosta vaatimuksesta olla oma itseni, eli änkyttävä, punastuva ja hiljainen. Tässä nyt ilmeisesti luullaan ihan päinvastoin, että vain esitän pidättyvää ja oikeasti olen räiskyvä ja valloittava persoona. En ole.
Lue, mitä sinulle sanotaan. Ei jännittäminen ole ongelma. Kaikki jännittävät. Ongelma on se, että pelkäät virheiden tekemistä ja keskityt kelpaamaan toiselle ja minimoimaan kaikin tavoin riskin sille, että tulisit torjutuksi. Kuitenkin juuri noin toimimalla lisäät torjutuksi tulemisen todennäköisyyttä ja paisutat siitä PALJON isomman ja negatiivisemman jutun kuin se on.
Jos lähdet siitä, että treffien tarkoitus on selvittää, voisiko teidän välillänne olla jotakin, sitten torjunta on ihan yhtä validi lopputulos kuin toiset treffitkin. Se ei toki lopputuloksena tunnu yhtä mukavalta, mutta ei elämässä voi toimia yksinomaan sen mukaan, miltä asiat tuntuvat, vaan myös sen mukaan, mikä on arvojesi mukaista ja sinun kannaltasi parasta.
Kokeilepa pyytää nyt aluksi parikymmentä miestä treffeille, niin saat vähän siedätyshoitoa. :)
Eikö tämä ole ihan inhimillistä ja normaalia? Ei kai kukaan huitele tuolla maailmalla täysin piittaamatta virheistä ja siitä, mitä toiset sinusta ajattelevat. Toki ymmärrän, että minulla tämä on ihan eri mittasuhteissa kuin teillä normaaleilla ihmisillä, mutta luulisi teidänkin tajuavan, miksi noin tehdään.
Minä olen puolentoista vuoden aikana käynyt treffeillä seitsemän miehen kanssa ja joidenkin kanssa useamman kerran. Joka ikinen kerta jännitys on ollut ihan järkyttävä. Ihan oikeasti silmissä pimenee ja oksettaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Luulisi että tuossa iässä ei enää hirveästi jännittäisi "pojille puhumista". Vai onko ex-mies ollut kaikki nuo vuodet ainoa mieskontaktisi - et ole jutellut työkaverimiesten, ystävien puolisojen, naapurimiesten, jne jne kanssa sen vertaa että olisit huomannut, että ihmisiä ne miehetkin on? Sen vielä jotenkin ymmärtää että seksi jännittää jos ei ole vuosikymmeniin sitä uuden ihmisen kanssa harrastanut, mutta sitä ei, että aikuiselle ihan normaali kanssakäyminen on vielä huikean jännittävää jos vastapuoli on eri sukupuolta kuin itse.
Voi kun osaisikin suhtautua noin. Töissä tapaan paljon ihmisiä ja puhun kaikille ihan rennosti, mutta treffit ovat kuitenkin ihan eri tilanne, kun siellä ollaan tekemisissä ihan eri tarkoituksella. Siellä yritetään varta vasten tutustua toiseen ihmiseen ja samalla yritetään esiintyä edukseen ja mahdollinen jatko riippuu käytöksestäsi, joten isoille virheille ei ole varaa. Ihan eri asia tavata töissä ihmisiä, joiden kanssa sinun ei tarvitse henkilökohtaisesti tutustua vaan olet tekemisissä ainoastaan hoitaaksesi asian x. Eikä sillä sukupuolella välttämättä ole väliä. Kyllä minä jännitän naispuolisiakin ihmisiä, joihin haluan ystävystyä/ tutustua.
Aa, olet siis käsittänyt väärin, miten treffit toimivat. Treffeillä on tarkoitus pitää hauskaa, olla oma itsensä ja arvioida, kelpaisiko toinen uuteenkin tapaamiseen.
Nimenomaan. Olen siis myös itse arvioinnin kohteena. Missä kohtaa siis käsitin mielestäsi väärin?
Siinä, että sinun pitäisi jotenkin muokata käytöstäsi. Mietipä nyt:a) olet oma itsesi (vaikka se tarkoittaisi jonkun hölmön asian sanomista/tekemistä): jos mies pitää sinusta, hän pitää sinusta aidosti. Jos hän ei pidä sinusta sellaisena kuin olet, ei suhteestanne olisi tullut mitään.b) yrität olla jotain muuta kuin mitä oikeasti olet: jos mies pitää sinusta, hän pitää siitä roolista jota esität. Suhteenne ei voi onnistua, koska et voi näytellä ikuisesti (tai jos voit, niin varmasti olet onneton). Jos mies ei pidä sinusta eli roolistasi, ei suhteesta silloinkaan tule mitään - mutta ehkä hän olisi pitänytkin oikeasta sinusta. Esittämällä ja yrittämällä siis pilaat potentiaalisen suhteen VARMASTI. Olemalla oma itsesi joko saat miehen joka pitää Juuri Sinusta, tai menetät miehen, jonka kanssa suhde ei olisi kuitenkaan onnistunut. Miksi ihmeessä sinun siis kannattaisi esittää yhtään mitään, tai yrittää "olla hienommin" kuin aidosti olisit? Hyvään itsetuntoon kuuluu juuri se, että tiedät että kaikkia ei voi miellyttää, mutta myös että sinun ei tarvitsekaan. Jos joku ei sinusta pidä niin so what, ei se sinun ihmisarvoosi vaikuta millään lailla. Työhaastattelu tai joku esiintyminen on siinä mielessä taas eri asia, että töissä ei tarvitsekaan olla oma aito itsensä, ja silti työssäkäynti voi olla ihan ok (monella on erikseen työ- ja siviiliroolit). Ja esiintymisessä sama homma, ei sun tarvitse samalle yleisölle esittää vuosia. Siksi niissä voi, ja monesti kannattaakin, esittää vain parhaat "täydelliset" puolensa.
Niin tässähän se taas tuli rivien välissä. Jos ei itsetunto ole sieltä vahvimmasta päästä ja on ihmisten kanssa epävarma, olet ihan nolla. Mutta sitten toisaalta sanotaan, että pitäisi vain olla oma itsensä. Jos se "oma itse" on ujo ja epävarma, niin kuitenkin pitäisi yhtäkkiä muuttua varmaksi ja rennoksi. Mutta ei saa näytellä. Eli oletus on, että kaikkien pitäisi olla rentoja ja varmoja ja ujous on vain tilapäinen häiriötila, josta pitää päästä eroon. Minusta on ihan itsestään selvää, että treffeillä nimenomaan se ensivaikutelma on tärkein. Se ei kuitenkaan koskaan kerro täydellisesti ihmisestä, mutta siitä riippuu aika paljon. Siksi sillä parilla tunnilla on aika paljon merkitystä ja siinä pienikin moka (joka ei välttämättä ole sitä omaa itseäsi vaan jännityksen tuotosta) on olennaisessa osassa.
Kaikkea voi lukea kuin piru raamattua, jos itsensä kehittämisen sijaan haluaa pysyä onnettomana...
On ihan ok olla ujo ja epävarma. Ei ole ok yrittää muuttaa itseään muiden takia saadakseen (muka) rakkautta. Jos olet ujo ja epävarma, ole sitä ylpeästi. Jos joku ei sinusta pidä ujona, niin mitä sitten. Joo, harmittaa ehkä hetken, mutta kun muistaa että ei oikeasti menettänyt mitään, menee se harmitus äkkiä ohi. Eli sotket nyt kaksi asiaa: luonteenpiirteet, ja itsetunnon. Voit olla ujo ja epävarma ja SILTI sinulla voi olla hyvä itsetunto niin, ettei sinun tarvitse esittää sitä luonteeltaan ei-ujoa. Eli sinun ei tarvitse muutta rennoksi, mutta (jos haluat olla aidosti onnellinen ja löytää suhteen jossa vastapuoli pitää SINUSTA), sinun pitää hyväksyä se että kaikki eivät koskaan, ikinä milloinkaan pidä sinusta ja se on ihan OK. Eli olla SEN puolesta ok ja rento, että et voi eikä sinun pidä yrittääkään miellyttää ketään muuttamalla itseäsi.
En nyt jaksa enempää jankata, jos et eroa ymmärrä etkä edes selvästi haluakaan ymmärtää vaan mieluummin velloa siinä epävarmuudessa ja miellyttämisen halussa - joka varmaan on tuttua ja siten turvallista, mutta tekee sinut onnettomaksi niinkuin itsekin hyvin huomaat.Tässä ketjussa on lukuisia kommentteja, joissa nimenomaan sanotaan, että näin ei saa tehdä ja on sanottu, että pitää yrittää muuttua ja muuttaa käytöstään. Etkö huomaa? Ja selitä vielä, mistä napista minä saan sen itsetunnon itselleni paremmaksi, jos se tekee minusta kaikkien silmissä kelvottoman. Ihan oikeasti en tajua tätä, että käsketään olla oma itsensä ja hyväksyä omat virheet, mutta sitten ei huomata, että itse ei voida hyväksyä toisen ihmisen epävarmuutta. Juuri tästähän se epävarmuus tuleekin, kun pientäkään epävarmuuden ilmaisua ei ymmärretä.
Erehdyn nyt vielä vastaamaan, vaikka alatkin kuulostaa aika ärsyttävän marttyyrilta: kukaan ei ole sanonut niin, että pitää muuttaa ja muuttua. Päinvastoin. Sinä vaan luet ja ymmärrät mitä haluat, koska sulla on niin vahva ennakkokäsitys. Sinä itse pidät sitä aitoa, ujoa itseäsi niin huonona, että et pysty sisäistämään että esim. se ujouden ilmaisu on ihan ok, jos kerran olet ujo. Sen sijaan yritykset miellyttää toista (yli omien luonteenpiirteidensä) eivät ihmissuhteita muodostettaessa ikinä ole terveitä. Esimerkkinä: jos oudossa seurassa änkytät, on ihan ok änkyttää. Jos joku ei siedä änkyttävää seuralaista, ei hän ollut sinulle oikea kumppani. Jos taas pinnistät äärimmillesi jotta et änkyttäisi ja SIKSI ahdistut ja jännität (että onnistutko olemaan änkyttämättä), se on puhtaasti typerää eikä johda mihinkään positiiviseen.
Paremman itsetunnon saa viimekädessä terapiasta, jos sitä ei nelikymppiseksi mennessä ole normaalin kasvun ja kypsymisen myötä muodostunut.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Luulisi että tuossa iässä ei enää hirveästi jännittäisi "pojille puhumista". Vai onko ex-mies ollut kaikki nuo vuodet ainoa mieskontaktisi - et ole jutellut työkaverimiesten, ystävien puolisojen, naapurimiesten, jne jne kanssa sen vertaa että olisit huomannut, että ihmisiä ne miehetkin on? Sen vielä jotenkin ymmärtää että seksi jännittää jos ei ole vuosikymmeniin sitä uuden ihmisen kanssa harrastanut, mutta sitä ei, että aikuiselle ihan normaali kanssakäyminen on vielä huikean jännittävää jos vastapuoli on eri sukupuolta kuin itse.
Voi kun osaisikin suhtautua noin. Töissä tapaan paljon ihmisiä ja puhun kaikille ihan rennosti, mutta treffit ovat kuitenkin ihan eri tilanne, kun siellä ollaan tekemisissä ihan eri tarkoituksella. Siellä yritetään varta vasten tutustua toiseen ihmiseen ja samalla yritetään esiintyä edukseen ja mahdollinen jatko riippuu käytöksestäsi, joten isoille virheille ei ole varaa. Ihan eri asia tavata töissä ihmisiä, joiden kanssa sinun ei tarvitse henkilökohtaisesti tutustua vaan olet tekemisissä ainoastaan hoitaaksesi asian x. Eikä sillä sukupuolella välttämättä ole väliä. Kyllä minä jännitän naispuolisiakin ihmisiä, joihin haluan ystävystyä/ tutustua.
Aa, olet siis käsittänyt väärin, miten treffit toimivat. Treffeillä on tarkoitus pitää hauskaa, olla oma itsensä ja arvioida, kelpaisiko toinen uuteenkin tapaamiseen.
Nimenomaan. Olen siis myös itse arvioinnin kohteena. Missä kohtaa siis käsitin mielestäsi väärin?
Siinä, että sinun pitäisi jotenkin muokata käytöstäsi. Mietipä nyt:a) olet oma itsesi (vaikka se tarkoittaisi jonkun hölmön asian sanomista/tekemistä): jos mies pitää sinusta, hän pitää sinusta aidosti. Jos hän ei pidä sinusta sellaisena kuin olet, ei suhteestanne olisi tullut mitään.b) yrität olla jotain muuta kuin mitä oikeasti olet: jos mies pitää sinusta, hän pitää siitä roolista jota esität. Suhteenne ei voi onnistua, koska et voi näytellä ikuisesti (tai jos voit, niin varmasti olet onneton). Jos mies ei pidä sinusta eli roolistasi, ei suhteesta silloinkaan tule mitään - mutta ehkä hän olisi pitänytkin oikeasta sinusta. Esittämällä ja yrittämällä siis pilaat potentiaalisen suhteen VARMASTI. Olemalla oma itsesi joko saat miehen joka pitää Juuri Sinusta, tai menetät miehen, jonka kanssa suhde ei olisi kuitenkaan onnistunut. Miksi ihmeessä sinun siis kannattaisi esittää yhtään mitään, tai yrittää "olla hienommin" kuin aidosti olisit? Hyvään itsetuntoon kuuluu juuri se, että tiedät että kaikkia ei voi miellyttää, mutta myös että sinun ei tarvitsekaan. Jos joku ei sinusta pidä niin so what, ei se sinun ihmisarvoosi vaikuta millään lailla. Työhaastattelu tai joku esiintyminen on siinä mielessä taas eri asia, että töissä ei tarvitsekaan olla oma aito itsensä, ja silti työssäkäynti voi olla ihan ok (monella on erikseen työ- ja siviiliroolit). Ja esiintymisessä sama homma, ei sun tarvitse samalle yleisölle esittää vuosia. Siksi niissä voi, ja monesti kannattaakin, esittää vain parhaat "täydelliset" puolensa.
Niin tässähän se taas tuli rivien välissä. Jos ei itsetunto ole sieltä vahvimmasta päästä ja on ihmisten kanssa epävarma, olet ihan nolla. Mutta sitten toisaalta sanotaan, että pitäisi vain olla oma itsensä. Jos se "oma itse" on ujo ja epävarma, niin kuitenkin pitäisi yhtäkkiä muuttua varmaksi ja rennoksi. Mutta ei saa näytellä. Eli oletus on, että kaikkien pitäisi olla rentoja ja varmoja ja ujous on vain tilapäinen häiriötila, josta pitää päästä eroon. Minusta on ihan itsestään selvää, että treffeillä nimenomaan se ensivaikutelma on tärkein. Se ei kuitenkaan koskaan kerro täydellisesti ihmisestä, mutta siitä riippuu aika paljon. Siksi sillä parilla tunnilla on aika paljon merkitystä ja siinä pienikin moka (joka ei välttämättä ole sitä omaa itseäsi vaan jännityksen tuotosta) on olennaisessa osassa.
Jos olet rehellisesti ja avoimesti sitä, mitä olet, et oikeastaan voi mokata. Jos sanot vahngossa jotakin tahditonta tai loukkaavaa, pyydät anteeksi. Ihan normaalia vuorovaikutusta se on. Ihmisiä ne miehetkin/naisetkin vain ovat.
Ai jaa. Juurihan tässä on monessa viestissä sanottu, että tämä tyyli, jolla menen treffeille ja olen siellä oma jännittävä itseni, on ihan väärin. Sehän olisikin helppoa, jos saisi heittää jonkun roolin päälle ja esittää jotain ekstroverttia, mutta vaikeushan juuri tulee tuosta vaatimuksesta olla oma itseni, eli änkyttävä, punastuva ja hiljainen. Tässä nyt ilmeisesti luullaan ihan päinvastoin, että vain esitän pidättyvää ja oikeasti olen räiskyvä ja valloittava persoona. En ole.
Lue, mitä sinulle sanotaan. Ei jännittäminen ole ongelma. Kaikki jännittävät. Ongelma on se, että pelkäät virheiden tekemistä ja keskityt kelpaamaan toiselle ja minimoimaan kaikin tavoin riskin sille, että tulisit torjutuksi. Kuitenkin juuri noin toimimalla lisäät torjutuksi tulemisen todennäköisyyttä ja paisutat siitä PALJON isomman ja negatiivisemman jutun kuin se on.
Jos lähdet siitä, että treffien tarkoitus on selvittää, voisiko teidän välillänne olla jotakin, sitten torjunta on ihan yhtä validi lopputulos kuin toiset treffitkin. Se ei toki lopputuloksena tunnu yhtä mukavalta, mutta ei elämässä voi toimia yksinomaan sen mukaan, miltä asiat tuntuvat, vaan myös sen mukaan, mikä on arvojesi mukaista ja sinun kannaltasi parasta.
Kokeilepa pyytää nyt aluksi parikymmentä miestä treffeille, niin saat vähän siedätyshoitoa. :)Eikö tämä ole ihan inhimillistä ja normaalia? Ei kai kukaan huitele tuolla maailmalla täysin piittaamatta virheistä ja siitä, mitä toiset sinusta ajattelevat. Toki ymmärrän, että minulla tämä on ihan eri mittasuhteissa kuin teillä normaaleilla ihmisillä, mutta luulisi teidänkin tajuavan, miksi noin tehdään.
Minä olen puolentoista vuoden aikana käynyt treffeillä seitsemän miehen kanssa ja joidenkin kanssa useamman kerran. Joka ikinen kerta jännitys on ollut ihan järkyttävä. Ihan oikeasti silmissä pimenee ja oksettaa.
Jos joku treffikumppani ei pidä minunlaisestani ihmisestä, ei hän ole minulle sopiva kumppani. Minkä hitsin takia välittäisin kärpäsen peen vertaa siitä, mitä joku minulle sopimaton ihminen minusta ajattelee?! Eli kyllä, ihmiset "huitelevat" maailmalla ilman huolen häivää siitä, että joku treffi johtaakin siihen että toinen ei halua enää tavata!
Sinun pitäisi oikeasti hakea jo ammattiapua tuohon. Ei kuulosta enää normaalin aikuisen vuorovaikutuskyvyiltä, vaan joltakin joka kaipaa ammattiapua että opit arvostamaan itseäsi ja pääset eroon pakonomaisesta miellyttämisenhalusta. Ei todellakaan ole tervettä pelätä hitto vie TREFFEJÄ niin että silmissä pimenee ja oksettaa! Oikeasti, mikä on pahinta mitä huonoista treffeistä voi seurata - mitä ihmettä oikein pelkäät noin paljon?!?!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Luulisi että tuossa iässä ei enää hirveästi jännittäisi "pojille puhumista". Vai onko ex-mies ollut kaikki nuo vuodet ainoa mieskontaktisi - et ole jutellut työkaverimiesten, ystävien puolisojen, naapurimiesten, jne jne kanssa sen vertaa että olisit huomannut, että ihmisiä ne miehetkin on? Sen vielä jotenkin ymmärtää että seksi jännittää jos ei ole vuosikymmeniin sitä uuden ihmisen kanssa harrastanut, mutta sitä ei, että aikuiselle ihan normaali kanssakäyminen on vielä huikean jännittävää jos vastapuoli on eri sukupuolta kuin itse.
Voi kun osaisikin suhtautua noin. Töissä tapaan paljon ihmisiä ja puhun kaikille ihan rennosti, mutta treffit ovat kuitenkin ihan eri tilanne, kun siellä ollaan tekemisissä ihan eri tarkoituksella. Siellä yritetään varta vasten tutustua toiseen ihmiseen ja samalla yritetään esiintyä edukseen ja mahdollinen jatko riippuu käytöksestäsi, joten isoille virheille ei ole varaa. Ihan eri asia tavata töissä ihmisiä, joiden kanssa sinun ei tarvitse henkilökohtaisesti tutustua vaan olet tekemisissä ainoastaan hoitaaksesi asian x. Eikä sillä sukupuolella välttämättä ole väliä. Kyllä minä jännitän naispuolisiakin ihmisiä, joihin haluan ystävystyä/ tutustua.
Aa, olet siis käsittänyt väärin, miten treffit toimivat. Treffeillä on tarkoitus pitää hauskaa, olla oma itsensä ja arvioida, kelpaisiko toinen uuteenkin tapaamiseen.
Nimenomaan. Olen siis myös itse arvioinnin kohteena. Missä kohtaa siis käsitin mielestäsi väärin?
Siinä, että sinun pitäisi jotenkin muokata käytöstäsi. Mietipä nyt:a) olet oma itsesi (vaikka se tarkoittaisi jonkun hölmön asian sanomista/tekemistä): jos mies pitää sinusta, hän pitää sinusta aidosti. Jos hän ei pidä sinusta sellaisena kuin olet, ei suhteestanne olisi tullut mitään.b) yrität olla jotain muuta kuin mitä oikeasti olet: jos mies pitää sinusta, hän pitää siitä roolista jota esität. Suhteenne ei voi onnistua, koska et voi näytellä ikuisesti (tai jos voit, niin varmasti olet onneton). Jos mies ei pidä sinusta eli roolistasi, ei suhteesta silloinkaan tule mitään - mutta ehkä hän olisi pitänytkin oikeasta sinusta. Esittämällä ja yrittämällä siis pilaat potentiaalisen suhteen VARMASTI. Olemalla oma itsesi joko saat miehen joka pitää Juuri Sinusta, tai menetät miehen, jonka kanssa suhde ei olisi kuitenkaan onnistunut. Miksi ihmeessä sinun siis kannattaisi esittää yhtään mitään, tai yrittää "olla hienommin" kuin aidosti olisit? Hyvään itsetuntoon kuuluu juuri se, että tiedät että kaikkia ei voi miellyttää, mutta myös että sinun ei tarvitsekaan. Jos joku ei sinusta pidä niin so what, ei se sinun ihmisarvoosi vaikuta millään lailla. Työhaastattelu tai joku esiintyminen on siinä mielessä taas eri asia, että töissä ei tarvitsekaan olla oma aito itsensä, ja silti työssäkäynti voi olla ihan ok (monella on erikseen työ- ja siviiliroolit). Ja esiintymisessä sama homma, ei sun tarvitse samalle yleisölle esittää vuosia. Siksi niissä voi, ja monesti kannattaakin, esittää vain parhaat "täydelliset" puolensa.
Niin tässähän se taas tuli rivien välissä. Jos ei itsetunto ole sieltä vahvimmasta päästä ja on ihmisten kanssa epävarma, olet ihan nolla. Mutta sitten toisaalta sanotaan, että pitäisi vain olla oma itsensä. Jos se "oma itse" on ujo ja epävarma, niin kuitenkin pitäisi yhtäkkiä muuttua varmaksi ja rennoksi. Mutta ei saa näytellä. Eli oletus on, että kaikkien pitäisi olla rentoja ja varmoja ja ujous on vain tilapäinen häiriötila, josta pitää päästä eroon. Minusta on ihan itsestään selvää, että treffeillä nimenomaan se ensivaikutelma on tärkein. Se ei kuitenkaan koskaan kerro täydellisesti ihmisestä, mutta siitä riippuu aika paljon. Siksi sillä parilla tunnilla on aika paljon merkitystä ja siinä pienikin moka (joka ei välttämättä ole sitä omaa itseäsi vaan jännityksen tuotosta) on olennaisessa osassa.
Jos olet rehellisesti ja avoimesti sitä, mitä olet, et oikeastaan voi mokata. Jos sanot vahngossa jotakin tahditonta tai loukkaavaa, pyydät anteeksi. Ihan normaalia vuorovaikutusta se on. Ihmisiä ne miehetkin/naisetkin vain ovat.
Ai jaa. Juurihan tässä on monessa viestissä sanottu, että tämä tyyli, jolla menen treffeille ja olen siellä oma jännittävä itseni, on ihan väärin. Sehän olisikin helppoa, jos saisi heittää jonkun roolin päälle ja esittää jotain ekstroverttia, mutta vaikeushan juuri tulee tuosta vaatimuksesta olla oma itseni, eli änkyttävä, punastuva ja hiljainen. Tässä nyt ilmeisesti luullaan ihan päinvastoin, että vain esitän pidättyvää ja oikeasti olen räiskyvä ja valloittava persoona. En ole.
Lue, mitä sinulle sanotaan. Ei jännittäminen ole ongelma. Kaikki jännittävät. Ongelma on se, että pelkäät virheiden tekemistä ja keskityt kelpaamaan toiselle ja minimoimaan kaikin tavoin riskin sille, että tulisit torjutuksi. Kuitenkin juuri noin toimimalla lisäät torjutuksi tulemisen todennäköisyyttä ja paisutat siitä PALJON isomman ja negatiivisemman jutun kuin se on.
Jos lähdet siitä, että treffien tarkoitus on selvittää, voisiko teidän välillänne olla jotakin, sitten torjunta on ihan yhtä validi lopputulos kuin toiset treffitkin. Se ei toki lopputuloksena tunnu yhtä mukavalta, mutta ei elämässä voi toimia yksinomaan sen mukaan, miltä asiat tuntuvat, vaan myös sen mukaan, mikä on arvojesi mukaista ja sinun kannaltasi parasta.
Kokeilepa pyytää nyt aluksi parikymmentä miestä treffeille, niin saat vähän siedätyshoitoa. :)Eikö tämä ole ihan inhimillistä ja normaalia? Ei kai kukaan huitele tuolla maailmalla täysin piittaamatta virheistä ja siitä, mitä toiset sinusta ajattelevat. Toki ymmärrän, että minulla tämä on ihan eri mittasuhteissa kuin teillä normaaleilla ihmisillä, mutta luulisi teidänkin tajuavan, miksi noin tehdään.
Minä olen puolentoista vuoden aikana käynyt treffeillä seitsemän miehen kanssa ja joidenkin kanssa useamman kerran. Joka ikinen kerta jännitys on ollut ihan järkyttävä. Ihan oikeasti silmissä pimenee ja oksettaa.
hienosti olet uskaltanut kun tilanne on tuota luokkaa sinulla. itse olen samanlainen, onneksi en ole ennen treffejä ottanut ryyppyä tms kun jännittää aina kauheasti. tai pelottaa jo suoraan sanottuna.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Luulisi että tuossa iässä ei enää hirveästi jännittäisi "pojille puhumista". Vai onko ex-mies ollut kaikki nuo vuodet ainoa mieskontaktisi - et ole jutellut työkaverimiesten, ystävien puolisojen, naapurimiesten, jne jne kanssa sen vertaa että olisit huomannut, että ihmisiä ne miehetkin on? Sen vielä jotenkin ymmärtää että seksi jännittää jos ei ole vuosikymmeniin sitä uuden ihmisen kanssa harrastanut, mutta sitä ei, että aikuiselle ihan normaali kanssakäyminen on vielä huikean jännittävää jos vastapuoli on eri sukupuolta kuin itse.
Voi kun osaisikin suhtautua noin. Töissä tapaan paljon ihmisiä ja puhun kaikille ihan rennosti, mutta treffit ovat kuitenkin ihan eri tilanne, kun siellä ollaan tekemisissä ihan eri tarkoituksella. Siellä yritetään varta vasten tutustua toiseen ihmiseen ja samalla yritetään esiintyä edukseen ja mahdollinen jatko riippuu käytöksestäsi, joten isoille virheille ei ole varaa. Ihan eri asia tavata töissä ihmisiä, joiden kanssa sinun ei tarvitse henkilökohtaisesti tutustua vaan olet tekemisissä ainoastaan hoitaaksesi asian x. Eikä sillä sukupuolella välttämättä ole väliä. Kyllä minä jännitän naispuolisiakin ihmisiä, joihin haluan ystävystyä/ tutustua.
Aa, olet siis käsittänyt väärin, miten treffit toimivat. Treffeillä on tarkoitus pitää hauskaa, olla oma itsensä ja arvioida, kelpaisiko toinen uuteenkin tapaamiseen.
Nimenomaan. Olen siis myös itse arvioinnin kohteena. Missä kohtaa siis käsitin mielestäsi väärin?
Siinä, että sinun pitäisi jotenkin muokata käytöstäsi. Mietipä nyt:a) olet oma itsesi (vaikka se tarkoittaisi jonkun hölmön asian sanomista/tekemistä): jos mies pitää sinusta, hän pitää sinusta aidosti. Jos hän ei pidä sinusta sellaisena kuin olet, ei suhteestanne olisi tullut mitään.b) yrität olla jotain muuta kuin mitä oikeasti olet: jos mies pitää sinusta, hän pitää siitä roolista jota esität. Suhteenne ei voi onnistua, koska et voi näytellä ikuisesti (tai jos voit, niin varmasti olet onneton). Jos mies ei pidä sinusta eli roolistasi, ei suhteesta silloinkaan tule mitään - mutta ehkä hän olisi pitänytkin oikeasta sinusta. Esittämällä ja yrittämällä siis pilaat potentiaalisen suhteen VARMASTI. Olemalla oma itsesi joko saat miehen joka pitää Juuri Sinusta, tai menetät miehen, jonka kanssa suhde ei olisi kuitenkaan onnistunut. Miksi ihmeessä sinun siis kannattaisi esittää yhtään mitään, tai yrittää "olla hienommin" kuin aidosti olisit? Hyvään itsetuntoon kuuluu juuri se, että tiedät että kaikkia ei voi miellyttää, mutta myös että sinun ei tarvitsekaan. Jos joku ei sinusta pidä niin so what, ei se sinun ihmisarvoosi vaikuta millään lailla. Työhaastattelu tai joku esiintyminen on siinä mielessä taas eri asia, että töissä ei tarvitsekaan olla oma aito itsensä, ja silti työssäkäynti voi olla ihan ok (monella on erikseen työ- ja siviiliroolit). Ja esiintymisessä sama homma, ei sun tarvitse samalle yleisölle esittää vuosia. Siksi niissä voi, ja monesti kannattaakin, esittää vain parhaat "täydelliset" puolensa.
Niin tässähän se taas tuli rivien välissä. Jos ei itsetunto ole sieltä vahvimmasta päästä ja on ihmisten kanssa epävarma, olet ihan nolla. Mutta sitten toisaalta sanotaan, että pitäisi vain olla oma itsensä. Jos se "oma itse" on ujo ja epävarma, niin kuitenkin pitäisi yhtäkkiä muuttua varmaksi ja rennoksi. Mutta ei saa näytellä. Eli oletus on, että kaikkien pitäisi olla rentoja ja varmoja ja ujous on vain tilapäinen häiriötila, josta pitää päästä eroon. Minusta on ihan itsestään selvää, että treffeillä nimenomaan se ensivaikutelma on tärkein. Se ei kuitenkaan koskaan kerro täydellisesti ihmisestä, mutta siitä riippuu aika paljon. Siksi sillä parilla tunnilla on aika paljon merkitystä ja siinä pienikin moka (joka ei välttämättä ole sitä omaa itseäsi vaan jännityksen tuotosta) on olennaisessa osassa.
Kaikkea voi lukea kuin piru raamattua, jos itsensä kehittämisen sijaan haluaa pysyä onnettomana...
On ihan ok olla ujo ja epävarma. Ei ole ok yrittää muuttaa itseään muiden takia saadakseen (muka) rakkautta. Jos olet ujo ja epävarma, ole sitä ylpeästi. Jos joku ei sinusta pidä ujona, niin mitä sitten. Joo, harmittaa ehkä hetken, mutta kun muistaa että ei oikeasti menettänyt mitään, menee se harmitus äkkiä ohi. Eli sotket nyt kaksi asiaa: luonteenpiirteet, ja itsetunnon. Voit olla ujo ja epävarma ja SILTI sinulla voi olla hyvä itsetunto niin, ettei sinun tarvitse esittää sitä luonteeltaan ei-ujoa. Eli sinun ei tarvitse muutta rennoksi, mutta (jos haluat olla aidosti onnellinen ja löytää suhteen jossa vastapuoli pitää SINUSTA), sinun pitää hyväksyä se että kaikki eivät koskaan, ikinä milloinkaan pidä sinusta ja se on ihan OK. Eli olla SEN puolesta ok ja rento, että et voi eikä sinun pidä yrittääkään miellyttää ketään muuttamalla itseäsi.
En nyt jaksa enempää jankata, jos et eroa ymmärrä etkä edes selvästi haluakaan ymmärtää vaan mieluummin velloa siinä epävarmuudessa ja miellyttämisen halussa - joka varmaan on tuttua ja siten turvallista, mutta tekee sinut onnettomaksi niinkuin itsekin hyvin huomaat.Tässä ketjussa on lukuisia kommentteja, joissa nimenomaan sanotaan, että näin ei saa tehdä ja on sanottu, että pitää yrittää muuttua ja muuttaa käytöstään. Etkö huomaa? Ja selitä vielä, mistä napista minä saan sen itsetunnon itselleni paremmaksi, jos se tekee minusta kaikkien silmissä kelvottoman. Ihan oikeasti en tajua tätä, että käsketään olla oma itsensä ja hyväksyä omat virheet, mutta sitten ei huomata, että itse ei voida hyväksyä toisen ihmisen epävarmuutta. Juuri tästähän se epävarmuus tuleekin, kun pientäkään epävarmuuden ilmaisua ei ymmärretä.
Erehdyn nyt vielä vastaamaan, vaikka alatkin kuulostaa aika ärsyttävän marttyyrilta: kukaan ei ole sanonut niin, että pitää muuttaa ja muuttua. Päinvastoin. Sinä vaan luet ja ymmärrät mitä haluat, koska sulla on niin vahva ennakkokäsitys. Sinä itse pidät sitä aitoa, ujoa itseäsi niin huonona, että et pysty sisäistämään että esim. se ujouden ilmaisu on ihan ok, jos kerran olet ujo. Sen sijaan yritykset miellyttää toista (yli omien luonteenpiirteidensä) eivät ihmissuhteita muodostettaessa ikinä ole terveitä. Esimerkkinä: jos oudossa seurassa änkytät, on ihan ok änkyttää. Jos joku ei siedä änkyttävää seuralaista, ei hän ollut sinulle oikea kumppani. Jos taas pinnistät äärimmillesi jotta et änkyttäisi ja SIKSI ahdistut ja jännität (että onnistutko olemaan änkyttämättä), se on puhtaasti typerää eikä johda mihinkään positiiviseen.
Paremman itsetunnon saa viimekädessä terapiasta, jos sitä ei nelikymppiseksi mennessä ole normaalin kasvun ja kypsymisen myötä muodostunut.
Mistä sinä siis sait käsityksen, että yritän miellyttää toista yli omien luonteenpiireitteni? Sinä jotenkin nyt ymmärrät, että minä vedän jotain roolia ja näyttelen jotain mitä en ole, vaikka minä tarkoitan nyt sitä, että se jännitys tekee minusta sellaisen, mitä en oikeasti välttämättä ole. Eikö sinusta tunnu ikävältä ja epäreilulta, jos tulet mielestäsi väärinymmärretyksi ja mahdollisesti sen takia mielenkiintoinen mies antaa pakit?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Luulisi että tuossa iässä ei enää hirveästi jännittäisi "pojille puhumista". Vai onko ex-mies ollut kaikki nuo vuodet ainoa mieskontaktisi - et ole jutellut työkaverimiesten, ystävien puolisojen, naapurimiesten, jne jne kanssa sen vertaa että olisit huomannut, että ihmisiä ne miehetkin on? Sen vielä jotenkin ymmärtää että seksi jännittää jos ei ole vuosikymmeniin sitä uuden ihmisen kanssa harrastanut, mutta sitä ei, että aikuiselle ihan normaali kanssakäyminen on vielä huikean jännittävää jos vastapuoli on eri sukupuolta kuin itse.
Voi kun osaisikin suhtautua noin. Töissä tapaan paljon ihmisiä ja puhun kaikille ihan rennosti, mutta treffit ovat kuitenkin ihan eri tilanne, kun siellä ollaan tekemisissä ihan eri tarkoituksella. Siellä yritetään varta vasten tutustua toiseen ihmiseen ja samalla yritetään esiintyä edukseen ja mahdollinen jatko riippuu käytöksestäsi, joten isoille virheille ei ole varaa. Ihan eri asia tavata töissä ihmisiä, joiden kanssa sinun ei tarvitse henkilökohtaisesti tutustua vaan olet tekemisissä ainoastaan hoitaaksesi asian x. Eikä sillä sukupuolella välttämättä ole väliä. Kyllä minä jännitän naispuolisiakin ihmisiä, joihin haluan ystävystyä/ tutustua.
Aa, olet siis käsittänyt väärin, miten treffit toimivat. Treffeillä on tarkoitus pitää hauskaa, olla oma itsensä ja arvioida, kelpaisiko toinen uuteenkin tapaamiseen.
Nimenomaan. Olen siis myös itse arvioinnin kohteena. Missä kohtaa siis käsitin mielestäsi väärin?
Siinä, että sinun pitäisi jotenkin muokata käytöstäsi. Mietipä nyt:a) olet oma itsesi (vaikka se tarkoittaisi jonkun hölmön asian sanomista/tekemistä): jos mies pitää sinusta, hän pitää sinusta aidosti. Jos hän ei pidä sinusta sellaisena kuin olet, ei suhteestanne olisi tullut mitään.b) yrität olla jotain muuta kuin mitä oikeasti olet: jos mies pitää sinusta, hän pitää siitä roolista jota esität. Suhteenne ei voi onnistua, koska et voi näytellä ikuisesti (tai jos voit, niin varmasti olet onneton). Jos mies ei pidä sinusta eli roolistasi, ei suhteesta silloinkaan tule mitään - mutta ehkä hän olisi pitänytkin oikeasta sinusta. Esittämällä ja yrittämällä siis pilaat potentiaalisen suhteen VARMASTI. Olemalla oma itsesi joko saat miehen joka pitää Juuri Sinusta, tai menetät miehen, jonka kanssa suhde ei olisi kuitenkaan onnistunut. Miksi ihmeessä sinun siis kannattaisi esittää yhtään mitään, tai yrittää "olla hienommin" kuin aidosti olisit? Hyvään itsetuntoon kuuluu juuri se, että tiedät että kaikkia ei voi miellyttää, mutta myös että sinun ei tarvitsekaan. Jos joku ei sinusta pidä niin so what, ei se sinun ihmisarvoosi vaikuta millään lailla. Työhaastattelu tai joku esiintyminen on siinä mielessä taas eri asia, että töissä ei tarvitsekaan olla oma aito itsensä, ja silti työssäkäynti voi olla ihan ok (monella on erikseen työ- ja siviiliroolit). Ja esiintymisessä sama homma, ei sun tarvitse samalle yleisölle esittää vuosia. Siksi niissä voi, ja monesti kannattaakin, esittää vain parhaat "täydelliset" puolensa.
Niin tässähän se taas tuli rivien välissä. Jos ei itsetunto ole sieltä vahvimmasta päästä ja on ihmisten kanssa epävarma, olet ihan nolla. Mutta sitten toisaalta sanotaan, että pitäisi vain olla oma itsensä. Jos se "oma itse" on ujo ja epävarma, niin kuitenkin pitäisi yhtäkkiä muuttua varmaksi ja rennoksi. Mutta ei saa näytellä. Eli oletus on, että kaikkien pitäisi olla rentoja ja varmoja ja ujous on vain tilapäinen häiriötila, josta pitää päästä eroon. Minusta on ihan itsestään selvää, että treffeillä nimenomaan se ensivaikutelma on tärkein. Se ei kuitenkaan koskaan kerro täydellisesti ihmisestä, mutta siitä riippuu aika paljon. Siksi sillä parilla tunnilla on aika paljon merkitystä ja siinä pienikin moka (joka ei välttämättä ole sitä omaa itseäsi vaan jännityksen tuotosta) on olennaisessa osassa.
Jos olet rehellisesti ja avoimesti sitä, mitä olet, et oikeastaan voi mokata. Jos sanot vahngossa jotakin tahditonta tai loukkaavaa, pyydät anteeksi. Ihan normaalia vuorovaikutusta se on. Ihmisiä ne miehetkin/naisetkin vain ovat.
Ai jaa. Juurihan tässä on monessa viestissä sanottu, että tämä tyyli, jolla menen treffeille ja olen siellä oma jännittävä itseni, on ihan väärin. Sehän olisikin helppoa, jos saisi heittää jonkun roolin päälle ja esittää jotain ekstroverttia, mutta vaikeushan juuri tulee tuosta vaatimuksesta olla oma itseni, eli änkyttävä, punastuva ja hiljainen. Tässä nyt ilmeisesti luullaan ihan päinvastoin, että vain esitän pidättyvää ja oikeasti olen räiskyvä ja valloittava persoona. En ole.
Lue, mitä sinulle sanotaan. Ei jännittäminen ole ongelma. Kaikki jännittävät. Ongelma on se, että pelkäät virheiden tekemistä ja keskityt kelpaamaan toiselle ja minimoimaan kaikin tavoin riskin sille, että tulisit torjutuksi. Kuitenkin juuri noin toimimalla lisäät torjutuksi tulemisen todennäköisyyttä ja paisutat siitä PALJON isomman ja negatiivisemman jutun kuin se on.
Jos lähdet siitä, että treffien tarkoitus on selvittää, voisiko teidän välillänne olla jotakin, sitten torjunta on ihan yhtä validi lopputulos kuin toiset treffitkin. Se ei toki lopputuloksena tunnu yhtä mukavalta, mutta ei elämässä voi toimia yksinomaan sen mukaan, miltä asiat tuntuvat, vaan myös sen mukaan, mikä on arvojesi mukaista ja sinun kannaltasi parasta.
Kokeilepa pyytää nyt aluksi parikymmentä miestä treffeille, niin saat vähän siedätyshoitoa. :)Eikö tämä ole ihan inhimillistä ja normaalia? Ei kai kukaan huitele tuolla maailmalla täysin piittaamatta virheistä ja siitä, mitä toiset sinusta ajattelevat. Toki ymmärrän, että minulla tämä on ihan eri mittasuhteissa kuin teillä normaaleilla ihmisillä, mutta luulisi teidänkin tajuavan, miksi noin tehdään.
Minä olen puolentoista vuoden aikana käynyt treffeillä seitsemän miehen kanssa ja joidenkin kanssa useamman kerran. Joka ikinen kerta jännitys on ollut ihan järkyttävä. Ihan oikeasti silmissä pimenee ja oksettaa.
Jos joku treffikumppani ei pidä minunlaisestani ihmisestä, ei hän ole minulle sopiva kumppani. Minkä hitsin takia välittäisin kärpäsen peen vertaa siitä, mitä joku minulle sopimaton ihminen minusta ajattelee?! Eli kyllä, ihmiset "huitelevat" maailmalla ilman huolen häivää siitä, että joku treffi johtaakin siihen että toinen ei halua enää tavata!
Sinun pitäisi oikeasti hakea jo ammattiapua tuohon. Ei kuulosta enää normaalin aikuisen vuorovaikutuskyvyiltä, vaan joltakin joka kaipaa ammattiapua että opit arvostamaan itseäsi ja pääset eroon pakonomaisesta miellyttämisenhalusta. Ei todellakaan ole tervettä pelätä hitto vie TREFFEJÄ niin että silmissä pimenee ja oksettaa! Oikeasti, mikä on pahinta mitä huonoista treffeistä voi seurata - mitä ihmettä oikein pelkäät noin paljon?!?!
Mutta jos se ihminen onkin oikeasti sopiva, mutta kyse on vain väärinymmärryksestä, joka syntyi jännityksen takia. Ja muutenkin, kyllä minä haluan silti antaa itsestäni hyvän kuvan ihmisille, vaikken heitä enää tapaisikaan.
Niin, tässähän se taas tuli, että en millään tavalla ole normaali, vaikka niin kovasti pitäisi vain olla oma itsensä.
Mikä on pahinta? Se, että ihastun, mutta saan pakit. Eli sydänsurut. Oletko koskaan kuullut sellaisista?
En oikein tajua tätä porukkaa, joille pitää selittää ihan itsestään selviä asioita. Kaikki käsittääkseni tietävät, mitä on jännitys, pettyminen ja sydänsurut, mutta jos joku kokee ne vähän isommin, nämä pitää juurta jaksain selittää, ihan kuin ne olisivat jotain utopiaa. Ihan samoja ajatuksia minulla on näiden takana kuin kai teilläkin, mutta vain potenssiin tuhat. Ei siinä sen ihmeellisempää.
Vierailija kirjoitti:
Ei 35-vuotiaana enää voi löytää kunnollista, hyvää kumppania. Treffailu tosin voi olla hauskaa ajanvietettä, ei sitä kannata jännittää. Ne ovat lähes kaikki sinkkumiehet tuossa iässä joko jonkun jämiä, ei ole kelvannut kellekään tai pelimiehiä.
Huono provosointiyritys. T. 35-vuotiaana ihanan, kunnollisen, komean, urheilullisen, hyvässä työssä olevan ja minulle aivan täydellisen miehen löytänyt. Vaikka olin tuolloin eronnut kahden lapsen äiti.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Luulisi että tuossa iässä ei enää hirveästi jännittäisi "pojille puhumista". Vai onko ex-mies ollut kaikki nuo vuodet ainoa mieskontaktisi - et ole jutellut työkaverimiesten, ystävien puolisojen, naapurimiesten, jne jne kanssa sen vertaa että olisit huomannut, että ihmisiä ne miehetkin on? Sen vielä jotenkin ymmärtää että seksi jännittää jos ei ole vuosikymmeniin sitä uuden ihmisen kanssa harrastanut, mutta sitä ei, että aikuiselle ihan normaali kanssakäyminen on vielä huikean jännittävää jos vastapuoli on eri sukupuolta kuin itse.
Voi kun osaisikin suhtautua noin. Töissä tapaan paljon ihmisiä ja puhun kaikille ihan rennosti, mutta treffit ovat kuitenkin ihan eri tilanne, kun siellä ollaan tekemisissä ihan eri tarkoituksella. Siellä yritetään varta vasten tutustua toiseen ihmiseen ja samalla yritetään esiintyä edukseen ja mahdollinen jatko riippuu käytöksestäsi, joten isoille virheille ei ole varaa. Ihan eri asia tavata töissä ihmisiä, joiden kanssa sinun ei tarvitse henkilökohtaisesti tutustua vaan olet tekemisissä ainoastaan hoitaaksesi asian x. Eikä sillä sukupuolella välttämättä ole väliä. Kyllä minä jännitän naispuolisiakin ihmisiä, joihin haluan ystävystyä/ tutustua.
Aa, olet siis käsittänyt väärin, miten treffit toimivat. Treffeillä on tarkoitus pitää hauskaa, olla oma itsensä ja arvioida, kelpaisiko toinen uuteenkin tapaamiseen.
Nimenomaan. Olen siis myös itse arvioinnin kohteena. Missä kohtaa siis käsitin mielestäsi väärin?
Siinä, että sinun pitäisi jotenkin muokata käytöstäsi. Mietipä nyt:a) olet oma itsesi (vaikka se tarkoittaisi jonkun hölmön asian sanomista/tekemistä): jos mies pitää sinusta, hän pitää sinusta aidosti. Jos hän ei pidä sinusta sellaisena kuin olet, ei suhteestanne olisi tullut mitään.b) yrität olla jotain muuta kuin mitä oikeasti olet: jos mies pitää sinusta, hän pitää siitä roolista jota esität. Suhteenne ei voi onnistua, koska et voi näytellä ikuisesti (tai jos voit, niin varmasti olet onneton). Jos mies ei pidä sinusta eli roolistasi, ei suhteesta silloinkaan tule mitään - mutta ehkä hän olisi pitänytkin oikeasta sinusta. Esittämällä ja yrittämällä siis pilaat potentiaalisen suhteen VARMASTI. Olemalla oma itsesi joko saat miehen joka pitää Juuri Sinusta, tai menetät miehen, jonka kanssa suhde ei olisi kuitenkaan onnistunut. Miksi ihmeessä sinun siis kannattaisi esittää yhtään mitään, tai yrittää "olla hienommin" kuin aidosti olisit? Hyvään itsetuntoon kuuluu juuri se, että tiedät että kaikkia ei voi miellyttää, mutta myös että sinun ei tarvitsekaan. Jos joku ei sinusta pidä niin so what, ei se sinun ihmisarvoosi vaikuta millään lailla. Työhaastattelu tai joku esiintyminen on siinä mielessä taas eri asia, että töissä ei tarvitsekaan olla oma aito itsensä, ja silti työssäkäynti voi olla ihan ok (monella on erikseen työ- ja siviiliroolit). Ja esiintymisessä sama homma, ei sun tarvitse samalle yleisölle esittää vuosia. Siksi niissä voi, ja monesti kannattaakin, esittää vain parhaat "täydelliset" puolensa.
Niin tässähän se taas tuli rivien välissä. Jos ei itsetunto ole sieltä vahvimmasta päästä ja on ihmisten kanssa epävarma, olet ihan nolla. Mutta sitten toisaalta sanotaan, että pitäisi vain olla oma itsensä. Jos se "oma itse" on ujo ja epävarma, niin kuitenkin pitäisi yhtäkkiä muuttua varmaksi ja rennoksi. Mutta ei saa näytellä. Eli oletus on, että kaikkien pitäisi olla rentoja ja varmoja ja ujous on vain tilapäinen häiriötila, josta pitää päästä eroon. Minusta on ihan itsestään selvää, että treffeillä nimenomaan se ensivaikutelma on tärkein. Se ei kuitenkaan koskaan kerro täydellisesti ihmisestä, mutta siitä riippuu aika paljon. Siksi sillä parilla tunnilla on aika paljon merkitystä ja siinä pienikin moka (joka ei välttämättä ole sitä omaa itseäsi vaan jännityksen tuotosta) on olennaisessa osassa.
Kaikkea voi lukea kuin piru raamattua, jos itsensä kehittämisen sijaan haluaa pysyä onnettomana...On ihan ok olla ujo ja epävarma. Ei ole ok yrittää muuttaa itseään muiden takia saadakseen (muka) rakkautta. Jos olet ujo ja epävarma, ole sitä ylpeästi. Jos joku ei sinusta pidä ujona, niin mitä sitten. Joo, harmittaa ehkä hetken, mutta kun muistaa että ei oikeasti menettänyt mitään, menee se harmitus äkkiä ohi. Eli sotket nyt kaksi asiaa: luonteenpiirteet, ja itsetunnon. Voit olla ujo ja epävarma ja SILTI sinulla voi olla hyvä itsetunto niin, ettei sinun tarvitse esittää sitä luonteeltaan ei-ujoa. Eli sinun ei tarvitse muutta rennoksi, mutta (jos haluat olla aidosti onnellinen ja löytää suhteen jossa vastapuoli pitää SINUSTA), sinun pitää hyväksyä se että kaikki eivät koskaan, ikinä milloinkaan pidä sinusta ja se on ihan OK. Eli olla SEN puolesta ok ja rento, että et voi eikä sinun pidä yrittääkään miellyttää ketään muuttamalla itseäsi.En nyt jaksa enempää jankata, jos et eroa ymmärrä etkä edes selvästi haluakaan ymmärtää vaan mieluummin velloa siinä epävarmuudessa ja miellyttämisen halussa - joka varmaan on tuttua ja siten turvallista, mutta tekee sinut onnettomaksi niinkuin itsekin hyvin huomaat.
Tässä ketjussa on lukuisia kommentteja, joissa nimenomaan sanotaan, että näin ei saa tehdä ja on sanottu, että pitää yrittää muuttua ja muuttaa käytöstään. Etkö huomaa? Ja selitä vielä, mistä napista minä saan sen itsetunnon itselleni paremmaksi, jos se tekee minusta kaikkien silmissä kelvottoman. Ihan oikeasti en tajua tätä, että käsketään olla oma itsensä ja hyväksyä omat virheet, mutta sitten ei huomata, että itse ei voida hyväksyä toisen ihmisen epävarmuutta. Juuri tästähän se epävarmuus tuleekin, kun pientäkään epävarmuuden ilmaisua ei ymmärretä.
Erehdyn nyt vielä vastaamaan, vaikka alatkin kuulostaa aika ärsyttävän marttyyrilta: kukaan ei ole sanonut niin, että pitää muuttaa ja muuttua. Päinvastoin. Sinä vaan luet ja ymmärrät mitä haluat, koska sulla on niin vahva ennakkokäsitys. Sinä itse pidät sitä aitoa, ujoa itseäsi niin huonona, että et pysty sisäistämään että esim. se ujouden ilmaisu on ihan ok, jos kerran olet ujo. Sen sijaan yritykset miellyttää toista (yli omien luonteenpiirteidensä) eivät ihmissuhteita muodostettaessa ikinä ole terveitä. Esimerkkinä: jos oudossa seurassa änkytät, on ihan ok änkyttää. Jos joku ei siedä änkyttävää seuralaista, ei hän ollut sinulle oikea kumppani. Jos taas pinnistät äärimmillesi jotta et änkyttäisi ja SIKSI ahdistut ja jännität (että onnistutko olemaan änkyttämättä), se on puhtaasti typerää eikä johda mihinkään positiiviseen.
Paremman itsetunnon saa viimekädessä terapiasta, jos sitä ei nelikymppiseksi mennessä ole normaalin kasvun ja kypsymisen myötä muodostunut.Mistä sinä siis sait käsityksen, että yritän miellyttää toista yli omien luonteenpiireitteni? Sinä jotenkin nyt ymmärrät, että minä vedän jotain roolia ja näyttelen jotain mitä en ole, vaikka minä tarkoitan nyt sitä, että se jännitys tekee minusta sellaisen, mitä en oikeasti välttämättä ole. Eikö sinusta tunnu ikävältä ja epäreilulta, jos tulet mielestäsi väärinymmärretyksi ja mahdollisesti sen takia mielenkiintoinen mies antaa pakit?
Kun noita treffejä sinulla on kuitenkin ollut useamman miehen kanssa tiedät ettei ole yhdestä miehestä kiinni, "meressä on paljon kaloja". Jos jännittää niin, että oksettaa on tuo jo epätervettä. Mieti miksi sinulle on niin tärkeää mitä suht randomi mies sinusta ajattelee ja ehkä kannattaisi käydä juttelemalla jonkun terapeutin kanssa. Lataat älyttömästi paineita hyvin kevyeen tapaamiseen, tuota on hankala ymmärtää kun olet kuitenkin jo aikuinen ihminen, et epävarma nuori. Eron jälkeen kannattaa joku aika pohtia enemmän itseä kuin eksää ja mahdollisia uusia kandidaatteja. # 50.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei 35-vuotiaana enää voi löytää kunnollista, hyvää kumppania. Treffailu tosin voi olla hauskaa ajanvietettä, ei sitä kannata jännittää. Ne ovat lähes kaikki sinkkumiehet tuossa iässä joko jonkun jämiä, ei ole kelvannut kellekään tai pelimiehiä.
Huono provosointiyritys. T. 35-vuotiaana ihanan, kunnollisen, komean, urheilullisen, hyvässä työssä olevan ja minulle aivan täydellisen miehen löytänyt. Vaikka olin tuolloin eronnut kahden lapsen äiti.
Unissasi ehkä, niin ja kyllä joillekin vähän käytetty "kirpputori:n tavarakin kelpaa" kierrätys on ns ekoteko pätee myös ihmisiin :D
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Luulisi että tuossa iässä ei enää hirveästi jännittäisi "pojille puhumista". Vai onko ex-mies ollut kaikki nuo vuodet ainoa mieskontaktisi - et ole jutellut työkaverimiesten, ystävien puolisojen, naapurimiesten, jne jne kanssa sen vertaa että olisit huomannut, että ihmisiä ne miehetkin on? Sen vielä jotenkin ymmärtää että seksi jännittää jos ei ole vuosikymmeniin sitä uuden ihmisen kanssa harrastanut, mutta sitä ei, että aikuiselle ihan normaali kanssakäyminen on vielä huikean jännittävää jos vastapuoli on eri sukupuolta kuin itse.
Voi kun osaisikin suhtautua noin. Töissä tapaan paljon ihmisiä ja puhun kaikille ihan rennosti, mutta treffit ovat kuitenkin ihan eri tilanne, kun siellä ollaan tekemisissä ihan eri tarkoituksella. Siellä yritetään varta vasten tutustua toiseen ihmiseen ja samalla yritetään esiintyä edukseen ja mahdollinen jatko riippuu käytöksestäsi, joten isoille virheille ei ole varaa. Ihan eri asia tavata töissä ihmisiä, joiden kanssa sinun ei tarvitse henkilökohtaisesti tutustua vaan olet tekemisissä ainoastaan hoitaaksesi asian x. Eikä sillä sukupuolella välttämättä ole väliä. Kyllä minä jännitän naispuolisiakin ihmisiä, joihin haluan ystävystyä/ tutustua.
Aa, olet siis käsittänyt väärin, miten treffit toimivat. Treffeillä on tarkoitus pitää hauskaa, olla oma itsensä ja arvioida, kelpaisiko toinen uuteenkin tapaamiseen.
Nimenomaan. Olen siis myös itse arvioinnin kohteena. Missä kohtaa siis käsitin mielestäsi väärin?
Siinä, että sinun pitäisi jotenkin muokata käytöstäsi. Mietipä nyt:a) olet oma itsesi (vaikka se tarkoittaisi jonkun hölmön asian sanomista/tekemistä): jos mies pitää sinusta, hän pitää sinusta aidosti. Jos hän ei pidä sinusta sellaisena kuin olet, ei suhteestanne olisi tullut mitään.b) yrität olla jotain muuta kuin mitä oikeasti olet: jos mies pitää sinusta, hän pitää siitä roolista jota esität. Suhteenne ei voi onnistua, koska et voi näytellä ikuisesti (tai jos voit, niin varmasti olet onneton). Jos mies ei pidä sinusta eli roolistasi, ei suhteesta silloinkaan tule mitään - mutta ehkä hän olisi pitänytkin oikeasta sinusta. Esittämällä ja yrittämällä siis pilaat potentiaalisen suhteen VARMASTI. Olemalla oma itsesi joko saat miehen joka pitää Juuri Sinusta, tai menetät miehen, jonka kanssa suhde ei olisi kuitenkaan onnistunut. Miksi ihmeessä sinun siis kannattaisi esittää yhtään mitään, tai yrittää "olla hienommin" kuin aidosti olisit? Hyvään itsetuntoon kuuluu juuri se, että tiedät että kaikkia ei voi miellyttää, mutta myös että sinun ei tarvitsekaan. Jos joku ei sinusta pidä niin so what, ei se sinun ihmisarvoosi vaikuta millään lailla. Työhaastattelu tai joku esiintyminen on siinä mielessä taas eri asia, että töissä ei tarvitsekaan olla oma aito itsensä, ja silti työssäkäynti voi olla ihan ok (monella on erikseen työ- ja siviiliroolit). Ja esiintymisessä sama homma, ei sun tarvitse samalle yleisölle esittää vuosia. Siksi niissä voi, ja monesti kannattaakin, esittää vain parhaat "täydelliset" puolensa.
Niin tässähän se taas tuli rivien välissä. Jos ei itsetunto ole sieltä vahvimmasta päästä ja on ihmisten kanssa epävarma, olet ihan nolla. Mutta sitten toisaalta sanotaan, että pitäisi vain olla oma itsensä. Jos se "oma itse" on ujo ja epävarma, niin kuitenkin pitäisi yhtäkkiä muuttua varmaksi ja rennoksi. Mutta ei saa näytellä. Eli oletus on, että kaikkien pitäisi olla rentoja ja varmoja ja ujous on vain tilapäinen häiriötila, josta pitää päästä eroon. Minusta on ihan itsestään selvää, että treffeillä nimenomaan se ensivaikutelma on tärkein. Se ei kuitenkaan koskaan kerro täydellisesti ihmisestä, mutta siitä riippuu aika paljon. Siksi sillä parilla tunnilla on aika paljon merkitystä ja siinä pienikin moka (joka ei välttämättä ole sitä omaa itseäsi vaan jännityksen tuotosta) on olennaisessa osassa.
Jos olet rehellisesti ja avoimesti sitä, mitä olet, et oikeastaan voi mokata. Jos sanot vahngossa jotakin tahditonta tai loukkaavaa, pyydät anteeksi. Ihan normaalia vuorovaikutusta se on. Ihmisiä ne miehetkin/naisetkin vain ovat.
Ai jaa. Juurihan tässä on monessa viestissä sanottu, että tämä tyyli, jolla menen treffeille ja olen siellä oma jännittävä itseni, on ihan väärin. Sehän olisikin helppoa, jos saisi heittää jonkun roolin päälle ja esittää jotain ekstroverttia, mutta vaikeushan juuri tulee tuosta vaatimuksesta olla oma itseni, eli änkyttävä, punastuva ja hiljainen. Tässä nyt ilmeisesti luullaan ihan päinvastoin, että vain esitän pidättyvää ja oikeasti olen räiskyvä ja valloittava persoona. En ole.
Lue, mitä sinulle sanotaan. Ei jännittäminen ole ongelma. Kaikki jännittävät. Ongelma on se, että pelkäät virheiden tekemistä ja keskityt kelpaamaan toiselle ja minimoimaan kaikin tavoin riskin sille, että tulisit torjutuksi. Kuitenkin juuri noin toimimalla lisäät torjutuksi tulemisen todennäköisyyttä ja paisutat siitä PALJON isomman ja negatiivisemman jutun kuin se on.Jos lähdet siitä, että treffien tarkoitus on selvittää, voisiko teidän välillänne olla jotakin, sitten torjunta on ihan yhtä validi lopputulos kuin toiset treffitkin. Se ei toki lopputuloksena tunnu yhtä mukavalta, mutta ei elämässä voi toimia yksinomaan sen mukaan, miltä asiat tuntuvat, vaan myös sen mukaan, mikä on arvojesi mukaista ja sinun kannaltasi parasta.Kokeilepa pyytää nyt aluksi parikymmentä miestä treffeille, niin saat vähän siedätyshoitoa. :)
Eikö tämä ole ihan inhimillistä ja normaalia? Ei kai kukaan huitele tuolla maailmalla täysin piittaamatta virheistä ja siitä, mitä toiset sinusta ajattelevat. Toki ymmärrän, että minulla tämä on ihan eri mittasuhteissa kuin teillä normaaleilla ihmisillä, mutta luulisi teidänkin tajuavan, miksi noin tehdään.
Minä olen puolentoista vuoden aikana käynyt treffeillä seitsemän miehen kanssa ja joidenkin kanssa useamman kerran. Joka ikinen kerta jännitys on ollut ihan järkyttävä. Ihan oikeasti silmissä pimenee ja oksettaa.Jos joku treffikumppani ei pidä minunlaisestani ihmisestä, ei hän ole minulle sopiva kumppani. Minkä hitsin takia välittäisin kärpäsen peen vertaa siitä, mitä joku minulle sopimaton ihminen minusta ajattelee?! Eli kyllä, ihmiset "huitelevat" maailmalla ilman huolen häivää siitä, että joku treffi johtaakin siihen että toinen ei halua enää tavata!
Sinun pitäisi oikeasti hakea jo ammattiapua tuohon. Ei kuulosta enää normaalin aikuisen vuorovaikutuskyvyiltä, vaan joltakin joka kaipaa ammattiapua että opit arvostamaan itseäsi ja pääset eroon pakonomaisesta miellyttämisenhalusta. Ei todellakaan ole tervettä pelätä hitto vie TREFFEJÄ niin että silmissä pimenee ja oksettaa! Oikeasti, mikä on pahinta mitä huonoista treffeistä voi seurata - mitä ihmettä oikein pelkäät noin paljon?!?!Mutta jos se ihminen onkin oikeasti sopiva, mutta kyse on vain väärinymmärryksestä, joka syntyi jännityksen takia. Ja muutenkin, kyllä minä haluan silti antaa itsestäni hyvän kuvan ihmisille, vaikken heitä enää tapaisikaan.
Niin, tässähän se taas tuli, että en millään tavalla ole normaali, vaikka niin kovasti pitäisi vain olla oma itsensä.
Mikä on pahinta? Se, että ihastun, mutta saan pakit. Eli sydänsurut. Oletko koskaan kuullut sellaisista?
En oikein tajua tätä porukkaa, joille pitää selittää ihan itsestään selviä asioita. Kaikki käsittääkseni tietävät, mitä on jännitys, pettyminen ja sydänsurut, mutta jos joku kokee ne vähän isommin, nämä pitää juurta jaksain selittää, ihan kuin ne olisivat jotain utopiaa. Ihan samoja ajatuksia minulla on näiden takana kuin kai teilläkin, mutta vain potenssiin tuhat. Ei siinä sen ihmeellisempää.
Kuinka vakavasti sitä kykenee ihastumaan ensitreffeillä - eikä varmasti kykene edes toista huomaamaan jos on koko ajan oksennuksen partaalla. Vertaatko illan tapaamista ja 15-vuotista suhdetta joka sinullakin takana? Ehkä et vain ole valmis uuteen suhteeseen, tutustu kunnolla itseesi ja muokkaa elämäsi hyväksi ilman miestä, uusi kumppani on sitten vain lisäbonus ilman ylimaallisia paineita sinulle ja uudelle kumppanille.
Vierailija kirjoitti:
Ei 35-vuotiaana enää voi löytää kunnollista, hyvää kumppania. Treffailu tosin voi olla hauskaa ajanvietettä, ei sitä kannata jännittää. Ne ovat lähes kaikki sinkkumiehet tuossa iässä joko jonkun jämiä, ei ole kelvannut kellekään tai pelimiehiä.
Ei kai kukaan tuon ikäistä sinkkumiestä enää haluakaan vaan toisella kierroksella olevaa.
Vi, voi, kun kyynistä. - Kyllä meitä hyviäkin sinkkumiehiä on.- Tietysti, jos joku odottaa saavansa miehekseen oman kiiltokuvapojan, niin ainakin minunn osaltani pettyy.
Mutta kieltämättä toisinaan huomaan kyselevni itseltäni, että mihin minä oikeastaan kettä tarvitsen kumppanikseni? Minusta siis varmaankin tullut hieman nirso. En kuitenkaan ymmärrä miksei saisi olla nirso. - Toki nirsoudessani on riski, että olen lopun ikääni sinkku. Mutta toisaalta jollen kohtaa, ketään joka haluaisi asettua elämään rinnallani suurin piirtein yhtä paljon kuin mitä vastaavasti minä hänen, niin mitä on tehtävissä?
Minulla ei ole taitoa, eikä edes halua pakottaa ketään parisuhteeseen kanssani. Ja tuntuisi typerältä alkaa seurustelemaan kenen tahansa kanssa vain siksi, että voisi sanoa seurustelevansa tai olevansa parisuhteessa.
En varmasti ole täydellinen, enkä halua, tai odota, että kumppaninikaan olisi virheetön ja/ tai moitteen, mutta jollain lailla lisäarvoa olisi hänen enemmän kuin suotavaa tuoda elooni.