Lue keskustelun säännöt.
Treffailu yli 15 vuotisen suhteen jälkeen. Eikö ole kamalaa?
05.06.2017 |
Olisin ihan jähmeessä jos pitäisi vaikka jonkun halaukseen mennä! Mistään muusta puhumattakaan. Olisi yksi ihan kiinnostava mies mutta.. APUA! Kolmevitonen nsinen ja punastelee ja on näin epävarma :(
Kommentit (94)
Vierailija kirjoitti:
Ei 35-vuotiaana enää voi löytää kunnollista, hyvää kumppania. Treffailu tosin voi olla hauskaa ajanvietettä, ei sitä kannata jännittää. Ne ovat lähes kaikki sinkkumiehet tuossa iässä joko jonkun jämiä, ei ole kelvannut kellekään tai pelimiehiä.
Kyllä se näin on. Lisäisin listaan vielä aidot mgtow:t, naisten vihaajat ja narkkarit.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mies77 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei 35-vuotiaana enää voi löytää kunnollista, hyvää kumppania. Treffailu tosin voi olla hauskaa ajanvietettä, ei sitä kannata jännittää. Ne ovat lähes kaikki sinkkumiehet tuossa iässä joko jonkun jämiä, ei ole kelvannut kellekään tai pelimiehiä.
Ja sitten on ne miehet, jotka eivät ihan ketä tahansa vierellensä kelpuuta, eivätkä jaa itseään. Ei meitä montaa ole, mutta on kuitenkin.
Joopati joo. Voihan sen oman kelpaamattomuutensa selitellä parhain päin itselleen. Ei se faktoja kuitenkaan muuta.
Vierailija kirjoitti:
Mies77 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei 35-vuotiaana enää voi löytää kunnollista, hyvää kumppania. Treffailu tosin voi olla hauskaa ajanvietettä, ei sitä kannata jännittää. Ne ovat lähes kaikki sinkkumiehet tuossa iässä joko jonkun jämiä, ei ole kelvannut kellekään tai pelimiehiä.
Ja sitten on ne miehet, jotka eivät ihan ketä tahansa vierellensä kelpuuta, eivätkä jaa itseään. Ei meitä montaa ole, mutta on kuitenkin.
Joopati joo. Voihan sen oman kelpaamattomuutensa selitellä parhain päin itselleen. Ei se faktoja kuitenkaan muuta.
inhottavaa, ilmankos oletkin yksin. kas, nythän minäkin olen inhottava.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Luulisi että tuossa iässä ei enää hirveästi jännittäisi "pojille puhumista". Vai onko ex-mies ollut kaikki nuo vuodet ainoa mieskontaktisi - et ole jutellut työkaverimiesten, ystävien puolisojen, naapurimiesten, jne jne kanssa sen vertaa että olisit huomannut, että ihmisiä ne miehetkin on? Sen vielä jotenkin ymmärtää että seksi jännittää jos ei ole vuosikymmeniin sitä uuden ihmisen kanssa harrastanut, mutta sitä ei, että aikuiselle ihan normaali kanssakäyminen on vielä huikean jännittävää jos vastapuoli on eri sukupuolta kuin itse.
Voi kun osaisikin suhtautua noin. Töissä tapaan paljon ihmisiä ja puhun kaikille ihan rennosti, mutta treffit ovat kuitenkin ihan eri tilanne, kun siellä ollaan tekemisissä ihan eri tarkoituksella. Siellä yritetään varta vasten tutustua toiseen ihmiseen ja samalla yritetään esiintyä edukseen ja mahdollinen jatko riippuu käytöksestäsi, joten isoille virheille ei ole varaa. Ihan eri asia tavata töissä ihmisiä, joiden kanssa sinun ei tarvitse henkilökohtaisesti tutustua vaan olet tekemisissä ainoastaan hoitaaksesi asian x. Eikä sillä sukupuolella välttämättä ole väliä. Kyllä minä jännitän naispuolisiakin ihmisiä, joihin haluan ystävystyä/ tutustua.
Aa, olet siis käsittänyt väärin, miten treffit toimivat. Treffeillä on tarkoitus pitää hauskaa, olla oma itsensä ja arvioida, kelpaisiko toinen uuteenkin tapaamiseen.
Nimenomaan. Olen siis myös itse arvioinnin kohteena. Missä kohtaa siis käsitin mielestäsi väärin?
Siinä, että sinun pitäisi jotenkin muokata käytöstäsi. Mietipä nyt:a) olet oma itsesi (vaikka se tarkoittaisi jonkun hölmön asian sanomista/tekemistä): jos mies pitää sinusta, hän pitää sinusta aidosti. Jos hän ei pidä sinusta sellaisena kuin olet, ei suhteestanne olisi tullut mitään.b) yrität olla jotain muuta kuin mitä oikeasti olet: jos mies pitää sinusta, hän pitää siitä roolista jota esität. Suhteenne ei voi onnistua, koska et voi näytellä ikuisesti (tai jos voit, niin varmasti olet onneton). Jos mies ei pidä sinusta eli roolistasi, ei suhteesta silloinkaan tule mitään - mutta ehkä hän olisi pitänytkin oikeasta sinusta. Esittämällä ja yrittämällä siis pilaat potentiaalisen suhteen VARMASTI. Olemalla oma itsesi joko saat miehen joka pitää Juuri Sinusta, tai menetät miehen, jonka kanssa suhde ei olisi kuitenkaan onnistunut. Miksi ihmeessä sinun siis kannattaisi esittää yhtään mitään, tai yrittää "olla hienommin" kuin aidosti olisit? Hyvään itsetuntoon kuuluu juuri se, että tiedät että kaikkia ei voi miellyttää, mutta myös että sinun ei tarvitsekaan. Jos joku ei sinusta pidä niin so what, ei se sinun ihmisarvoosi vaikuta millään lailla. Työhaastattelu tai joku esiintyminen on siinä mielessä taas eri asia, että töissä ei tarvitsekaan olla oma aito itsensä, ja silti työssäkäynti voi olla ihan ok (monella on erikseen työ- ja siviiliroolit). Ja esiintymisessä sama homma, ei sun tarvitse samalle yleisölle esittää vuosia. Siksi niissä voi, ja monesti kannattaakin, esittää vain parhaat "täydelliset" puolensa.
Niin tässähän se taas tuli rivien välissä. Jos ei itsetunto ole sieltä vahvimmasta päästä ja on ihmisten kanssa epävarma, olet ihan nolla. Mutta sitten toisaalta sanotaan, että pitäisi vain olla oma itsensä. Jos se "oma itse" on ujo ja epävarma, niin kuitenkin pitäisi yhtäkkiä muuttua varmaksi ja rennoksi. Mutta ei saa näytellä. Eli oletus on, että kaikkien pitäisi olla rentoja ja varmoja ja ujous on vain tilapäinen häiriötila, josta pitää päästä eroon. Minusta on ihan itsestään selvää, että treffeillä nimenomaan se ensivaikutelma on tärkein. Se ei kuitenkaan koskaan kerro täydellisesti ihmisestä, mutta siitä riippuu aika paljon. Siksi sillä parilla tunnilla on aika paljon merkitystä ja siinä pienikin moka (joka ei välttämättä ole sitä omaa itseäsi vaan jännityksen tuotosta) on olennaisessa osassa.
Kaikkea voi lukea kuin piru raamattua, jos itsensä kehittämisen sijaan haluaa pysyä onnettomana...On ihan ok olla ujo ja epävarma. Ei ole ok yrittää muuttaa itseään muiden takia saadakseen (muka) rakkautta. Jos olet ujo ja epävarma, ole sitä ylpeästi. Jos joku ei sinusta pidä ujona, niin mitä sitten. Joo, harmittaa ehkä hetken, mutta kun muistaa että ei oikeasti menettänyt mitään, menee se harmitus äkkiä ohi. Eli sotket nyt kaksi asiaa: luonteenpiirteet, ja itsetunnon. Voit olla ujo ja epävarma ja SILTI sinulla voi olla hyvä itsetunto niin, ettei sinun tarvitse esittää sitä luonteeltaan ei-ujoa. Eli sinun ei tarvitse muutta rennoksi, mutta (jos haluat olla aidosti onnellinen ja löytää suhteen jossa vastapuoli pitää SINUSTA), sinun pitää hyväksyä se että kaikki eivät koskaan, ikinä milloinkaan pidä sinusta ja se on ihan OK. Eli olla SEN puolesta ok ja rento, että et voi eikä sinun pidä yrittääkään miellyttää ketään muuttamalla itseäsi.En nyt jaksa enempää jankata, jos et eroa ymmärrä etkä edes selvästi haluakaan ymmärtää vaan mieluummin velloa siinä epävarmuudessa ja miellyttämisen halussa - joka varmaan on tuttua ja siten turvallista, mutta tekee sinut onnettomaksi niinkuin itsekin hyvin huomaat.
Tässä ketjussa on lukuisia kommentteja, joissa nimenomaan sanotaan, että näin ei saa tehdä ja on sanottu, että pitää yrittää muuttua ja muuttaa käytöstään. Etkö huomaa? Ja selitä vielä, mistä napista minä saan sen itsetunnon itselleni paremmaksi, jos se tekee minusta kaikkien silmissä kelvottoman. Ihan oikeasti en tajua tätä, että käsketään olla oma itsensä ja hyväksyä omat virheet, mutta sitten ei huomata, että itse ei voida hyväksyä toisen ihmisen epävarmuutta. Juuri tästähän se epävarmuus tuleekin, kun pientäkään epävarmuuden ilmaisua ei ymmärretä.
Erehdyn nyt vielä vastaamaan, vaikka alatkin kuulostaa aika ärsyttävän marttyyrilta: kukaan ei ole sanonut niin, että pitää muuttaa ja muuttua. Päinvastoin. Sinä vaan luet ja ymmärrät mitä haluat, koska sulla on niin vahva ennakkokäsitys. Sinä itse pidät sitä aitoa, ujoa itseäsi niin huonona, että et pysty sisäistämään että esim. se ujouden ilmaisu on ihan ok, jos kerran olet ujo. Sen sijaan yritykset miellyttää toista (yli omien luonteenpiirteidensä) eivät ihmissuhteita muodostettaessa ikinä ole terveitä. Esimerkkinä: jos oudossa seurassa änkytät, on ihan ok änkyttää. Jos joku ei siedä änkyttävää seuralaista, ei hän ollut sinulle oikea kumppani. Jos taas pinnistät äärimmillesi jotta et änkyttäisi ja SIKSI ahdistut ja jännität (että onnistutko olemaan änkyttämättä), se on puhtaasti typerää eikä johda mihinkään positiiviseen.
Paremman itsetunnon saa viimekädessä terapiasta, jos sitä ei nelikymppiseksi mennessä ole normaalin kasvun ja kypsymisen myötä muodostunut.Mistä sinä siis sait käsityksen, että yritän miellyttää toista yli omien luonteenpiireitteni? Sinä jotenkin nyt ymmärrät, että minä vedän jotain roolia ja näyttelen jotain mitä en ole, vaikka minä tarkoitan nyt sitä, että se jännitys tekee minusta sellaisen, mitä en oikeasti välttämättä ole. Eikö sinusta tunnu ikävältä ja epäreilulta, jos tulet mielestäsi väärinymmärretyksi ja mahdollisesti sen takia mielenkiintoinen mies antaa pakit?
Kun noita treffejä sinulla on kuitenkin ollut useamman miehen kanssa tiedät ettei ole yhdestä miehestä kiinni, "meressä on paljon kaloja". Jos jännittää niin, että oksettaa on tuo jo epätervettä. Mieti miksi sinulle on niin tärkeää mitä suht randomi mies sinusta ajattelee ja ehkä kannattaisi käydä juttelemalla jonkun terapeutin kanssa. Lataat älyttömästi paineita hyvin kevyeen tapaamiseen, tuota on hankala ymmärtää kun olet kuitenkin jo aikuinen ihminen, et epävarma nuori. Eron jälkeen kannattaa joku aika pohtia enemmän itseä kuin eksää ja mahdollisia uusia kandidaatteja. # 50.
Mitä tarkoitit viimeisellä lauseellasi? Ilmeisesti oletat, että olen tullut jätetyksi ja haikaillut eksäni perään ja heti etsimässä uutta kumppania. Tässä tapauksessa olet väärässä.
Mutta jälleen kerran tultiin siihen, että en ole terve. En ehkä olekaan. Mutta tekeekö se minusta siis kelvottoman ihmisen? Tarkoittaako se, että minun ei kannattaisi/saisi käydä treffeillä? Olisiko mielestäsi parempi jäädä neljän seinän sisälle ja jämähtää tähän? Tämä on juuri se ajatus, mitä en ymmärrä, kun epäsosiaalisille jännittäjille kehotetaan hakeutumaan sosiaalisiin tilanteisiin ja tapaamaan ihmisiä, mutta sitten toisaalta, kun teet näin ja kerrot tällä palstalla, miltä se tuntuu, saat vain enemmän kuraa niskaan. (Sitä tarkoitin tuolla aiemmin, kun sanoin, ettei epävarmuuttaan saa ilmaista. Ilmeisesti ymmärsit (tai joku muu), että tarkoitin treffeillä jännittämistä.)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Luulisi että tuossa iässä ei enää hirveästi jännittäisi "pojille puhumista". Vai onko ex-mies ollut kaikki nuo vuodet ainoa mieskontaktisi - et ole jutellut työkaverimiesten, ystävien puolisojen, naapurimiesten, jne jne kanssa sen vertaa että olisit huomannut, että ihmisiä ne miehetkin on? Sen vielä jotenkin ymmärtää että seksi jännittää jos ei ole vuosikymmeniin sitä uuden ihmisen kanssa harrastanut, mutta sitä ei, että aikuiselle ihan normaali kanssakäyminen on vielä huikean jännittävää jos vastapuoli on eri sukupuolta kuin itse.
Voi kun osaisikin suhtautua noin. Töissä tapaan paljon ihmisiä ja puhun kaikille ihan rennosti, mutta treffit ovat kuitenkin ihan eri tilanne, kun siellä ollaan tekemisissä ihan eri tarkoituksella. Siellä yritetään varta vasten tutustua toiseen ihmiseen ja samalla yritetään esiintyä edukseen ja mahdollinen jatko riippuu käytöksestäsi, joten isoille virheille ei ole varaa. Ihan eri asia tavata töissä ihmisiä, joiden kanssa sinun ei tarvitse henkilökohtaisesti tutustua vaan olet tekemisissä ainoastaan hoitaaksesi asian x. Eikä sillä sukupuolella välttämättä ole väliä. Kyllä minä jännitän naispuolisiakin ihmisiä, joihin haluan ystävystyä/ tutustua.
Aa, olet siis käsittänyt väärin, miten treffit toimivat. Treffeillä on tarkoitus pitää hauskaa, olla oma itsensä ja arvioida, kelpaisiko toinen uuteenkin tapaamiseen.
Nimenomaan. Olen siis myös itse arvioinnin kohteena. Missä kohtaa siis käsitin mielestäsi väärin?
Siinä, että sinun pitäisi jotenkin muokata käytöstäsi. Mietipä nyt:a) olet oma itsesi (vaikka se tarkoittaisi jonkun hölmön asian sanomista/tekemistä): jos mies pitää sinusta, hän pitää sinusta aidosti. Jos hän ei pidä sinusta sellaisena kuin olet, ei suhteestanne olisi tullut mitään.b) yrität olla jotain muuta kuin mitä oikeasti olet: jos mies pitää sinusta, hän pitää siitä roolista jota esität. Suhteenne ei voi onnistua, koska et voi näytellä ikuisesti (tai jos voit, niin varmasti olet onneton). Jos mies ei pidä sinusta eli roolistasi, ei suhteesta silloinkaan tule mitään - mutta ehkä hän olisi pitänytkin oikeasta sinusta. Esittämällä ja yrittämällä siis pilaat potentiaalisen suhteen VARMASTI. Olemalla oma itsesi joko saat miehen joka pitää Juuri Sinusta, tai menetät miehen, jonka kanssa suhde ei olisi kuitenkaan onnistunut. Miksi ihmeessä sinun siis kannattaisi esittää yhtään mitään, tai yrittää "olla hienommin" kuin aidosti olisit? Hyvään itsetuntoon kuuluu juuri se, että tiedät että kaikkia ei voi miellyttää, mutta myös että sinun ei tarvitsekaan. Jos joku ei sinusta pidä niin so what, ei se sinun ihmisarvoosi vaikuta millään lailla. Työhaastattelu tai joku esiintyminen on siinä mielessä taas eri asia, että töissä ei tarvitsekaan olla oma aito itsensä, ja silti työssäkäynti voi olla ihan ok (monella on erikseen työ- ja siviiliroolit). Ja esiintymisessä sama homma, ei sun tarvitse samalle yleisölle esittää vuosia. Siksi niissä voi, ja monesti kannattaakin, esittää vain parhaat "täydelliset" puolensa.
Niin tässähän se taas tuli rivien välissä. Jos ei itsetunto ole sieltä vahvimmasta päästä ja on ihmisten kanssa epävarma, olet ihan nolla. Mutta sitten toisaalta sanotaan, että pitäisi vain olla oma itsensä. Jos se "oma itse" on ujo ja epävarma, niin kuitenkin pitäisi yhtäkkiä muuttua varmaksi ja rennoksi. Mutta ei saa näytellä. Eli oletus on, että kaikkien pitäisi olla rentoja ja varmoja ja ujous on vain tilapäinen häiriötila, josta pitää päästä eroon. Minusta on ihan itsestään selvää, että treffeillä nimenomaan se ensivaikutelma on tärkein. Se ei kuitenkaan koskaan kerro täydellisesti ihmisestä, mutta siitä riippuu aika paljon. Siksi sillä parilla tunnilla on aika paljon merkitystä ja siinä pienikin moka (joka ei välttämättä ole sitä omaa itseäsi vaan jännityksen tuotosta) on olennaisessa osassa.
Jos olet rehellisesti ja avoimesti sitä, mitä olet, et oikeastaan voi mokata. Jos sanot vahngossa jotakin tahditonta tai loukkaavaa, pyydät anteeksi. Ihan normaalia vuorovaikutusta se on. Ihmisiä ne miehetkin/naisetkin vain ovat.
Ai jaa. Juurihan tässä on monessa viestissä sanottu, että tämä tyyli, jolla menen treffeille ja olen siellä oma jännittävä itseni, on ihan väärin. Sehän olisikin helppoa, jos saisi heittää jonkun roolin päälle ja esittää jotain ekstroverttia, mutta vaikeushan juuri tulee tuosta vaatimuksesta olla oma itseni, eli änkyttävä, punastuva ja hiljainen. Tässä nyt ilmeisesti luullaan ihan päinvastoin, että vain esitän pidättyvää ja oikeasti olen räiskyvä ja valloittava persoona. En ole.
Lue, mitä sinulle sanotaan. Ei jännittäminen ole ongelma. Kaikki jännittävät. Ongelma on se, että pelkäät virheiden tekemistä ja keskityt kelpaamaan toiselle ja minimoimaan kaikin tavoin riskin sille, että tulisit torjutuksi. Kuitenkin juuri noin toimimalla lisäät torjutuksi tulemisen todennäköisyyttä ja paisutat siitä PALJON isomman ja negatiivisemman jutun kuin se on.Jos lähdet siitä, että treffien tarkoitus on selvittää, voisiko teidän välillänne olla jotakin, sitten torjunta on ihan yhtä validi lopputulos kuin toiset treffitkin. Se ei toki lopputuloksena tunnu yhtä mukavalta, mutta ei elämässä voi toimia yksinomaan sen mukaan, miltä asiat tuntuvat, vaan myös sen mukaan, mikä on arvojesi mukaista ja sinun kannaltasi parasta.Kokeilepa pyytää nyt aluksi parikymmentä miestä treffeille, niin saat vähän siedätyshoitoa. :)
Eikö tämä ole ihan inhimillistä ja normaalia? Ei kai kukaan huitele tuolla maailmalla täysin piittaamatta virheistä ja siitä, mitä toiset sinusta ajattelevat. Toki ymmärrän, että minulla tämä on ihan eri mittasuhteissa kuin teillä normaaleilla ihmisillä, mutta luulisi teidänkin tajuavan, miksi noin tehdään.
Minä olen puolentoista vuoden aikana käynyt treffeillä seitsemän miehen kanssa ja joidenkin kanssa useamman kerran. Joka ikinen kerta jännitys on ollut ihan järkyttävä. Ihan oikeasti silmissä pimenee ja oksettaa.
Jos joku treffikumppani ei pidä minunlaisestani ihmisestä, ei hän ole minulle sopiva kumppani. Minkä hitsin takia välittäisin kärpäsen peen vertaa siitä, mitä joku minulle sopimaton ihminen minusta ajattelee?! Eli kyllä, ihmiset "huitelevat" maailmalla ilman huolen häivää siitä, että joku treffi johtaakin siihen että toinen ei halua enää tavata!
Sinun pitäisi oikeasti hakea jo ammattiapua tuohon. Ei kuulosta enää normaalin aikuisen vuorovaikutuskyvyiltä, vaan joltakin joka kaipaa ammattiapua että opit arvostamaan itseäsi ja pääset eroon pakonomaisesta miellyttämisenhalusta. Ei todellakaan ole tervettä pelätä hitto vie TREFFEJÄ niin että silmissä pimenee ja oksettaa! Oikeasti, mikä on pahinta mitä huonoista treffeistä voi seurata - mitä ihmettä oikein pelkäät noin paljon?!?!Mutta jos se ihminen onkin oikeasti sopiva, mutta kyse on vain väärinymmärryksestä, joka syntyi jännityksen takia. Ja muutenkin, kyllä minä haluan silti antaa itsestäni hyvän kuvan ihmisille, vaikken heitä enää tapaisikaan.
Niin, tässähän se taas tuli, että en millään tavalla ole normaali, vaikka niin kovasti pitäisi vain olla oma itsensä.
Mikä on pahinta? Se, että ihastun, mutta saan pakit. Eli sydänsurut. Oletko koskaan kuullut sellaisista?
En oikein tajua tätä porukkaa, joille pitää selittää ihan itsestään selviä asioita. Kaikki käsittääkseni tietävät, mitä on jännitys, pettyminen ja sydänsurut, mutta jos joku kokee ne vähän isommin, nämä pitää juurta jaksain selittää, ihan kuin ne olisivat jotain utopiaa. Ihan samoja ajatuksia minulla on näiden takana kuin kai teilläkin, mutta vain potenssiin tuhat. Ei siinä sen ihmeellisempää.Kuinka vakavasti sitä kykenee ihastumaan ensitreffeillä - eikä varmasti kykene edes toista huomaamaan jos on koko ajan oksennuksen partaalla. Vertaatko illan tapaamista ja 15-vuotista suhdetta joka sinullakin takana? Ehkä et vain ole valmis uuteen suhteeseen, tutustu kunnolla itseesi ja muokkaa elämäsi hyväksi ilman miestä, uusi kumppani on sitten vain lisäbonus ilman ylimaallisia paineita sinulle ja uudelle kumppanille.
Siis minä en ole ap ja erostani on jo useampi vuosi. Ja minä olin erosurut surrut jo kauan ennen viimeistä päätöstä. Kaksi vuotta eron jälkeen ehdin asua yksin tapaamatta yhtäkään miestä, että kyllä minä mielestäni olen itseeni tutustunut ja elämääni muokannut jo ihan tarpeeksi. Eikä minulla edes ole kiirettä etsiä kumppania, mutta haluan silti tavata ihmisiä, koska muuten elämässäni on aika pienet ympyrät. Näiltä osin minulla on mielestäni ihan hyvät lähtökohdat deittailuun, mutta jostain se epävarmuus vain tulee. Ja se on ollut oikeastaan koko elämäni.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Luulisi että tuossa iässä ei enää hirveästi jännittäisi "pojille puhumista". Vai onko ex-mies ollut kaikki nuo vuodet ainoa mieskontaktisi - et ole jutellut työkaverimiesten, ystävien puolisojen, naapurimiesten, jne jne kanssa sen vertaa että olisit huomannut, että ihmisiä ne miehetkin on? Sen vielä jotenkin ymmärtää että seksi jännittää jos ei ole vuosikymmeniin sitä uuden ihmisen kanssa harrastanut, mutta sitä ei, että aikuiselle ihan normaali kanssakäyminen on vielä huikean jännittävää jos vastapuoli on eri sukupuolta kuin itse.
Voi kun osaisikin suhtautua noin. Töissä tapaan paljon ihmisiä ja puhun kaikille ihan rennosti, mutta treffit ovat kuitenkin ihan eri tilanne, kun siellä ollaan tekemisissä ihan eri tarkoituksella. Siellä yritetään varta vasten tutustua toiseen ihmiseen ja samalla yritetään esiintyä edukseen ja mahdollinen jatko riippuu käytöksestäsi, joten isoille virheille ei ole varaa. Ihan eri asia tavata töissä ihmisiä, joiden kanssa sinun ei tarvitse henkilökohtaisesti tutustua vaan olet tekemisissä ainoastaan hoitaaksesi asian x. Eikä sillä sukupuolella välttämättä ole väliä. Kyllä minä jännitän naispuolisiakin ihmisiä, joihin haluan ystävystyä/ tutustua.
Aa, olet siis käsittänyt väärin, miten treffit toimivat. Treffeillä on tarkoitus pitää hauskaa, olla oma itsensä ja arvioida, kelpaisiko toinen uuteenkin tapaamiseen.
Nimenomaan. Olen siis myös itse arvioinnin kohteena. Missä kohtaa siis käsitin mielestäsi väärin?
Siinä, että sinun pitäisi jotenkin muokata käytöstäsi. Mietipä nyt:a) olet oma itsesi (vaikka se tarkoittaisi jonkun hölmön asian sanomista/tekemistä): jos mies pitää sinusta, hän pitää sinusta aidosti. Jos hän ei pidä sinusta sellaisena kuin olet, ei suhteestanne olisi tullut mitään.b) yrität olla jotain muuta kuin mitä oikeasti olet: jos mies pitää sinusta, hän pitää siitä roolista jota esität. Suhteenne ei voi onnistua, koska et voi näytellä ikuisesti (tai jos voit, niin varmasti olet onneton). Jos mies ei pidä sinusta eli roolistasi, ei suhteesta silloinkaan tule mitään - mutta ehkä hän olisi pitänytkin oikeasta sinusta. Esittämällä ja yrittämällä siis pilaat potentiaalisen suhteen VARMASTI. Olemalla oma itsesi joko saat miehen joka pitää Juuri Sinusta, tai menetät miehen, jonka kanssa suhde ei olisi kuitenkaan onnistunut. Miksi ihmeessä sinun siis kannattaisi esittää yhtään mitään, tai yrittää "olla hienommin" kuin aidosti olisit? Hyvään itsetuntoon kuuluu juuri se, että tiedät että kaikkia ei voi miellyttää, mutta myös että sinun ei tarvitsekaan. Jos joku ei sinusta pidä niin so what, ei se sinun ihmisarvoosi vaikuta millään lailla. Työhaastattelu tai joku esiintyminen on siinä mielessä taas eri asia, että töissä ei tarvitsekaan olla oma aito itsensä, ja silti työssäkäynti voi olla ihan ok (monella on erikseen työ- ja siviiliroolit). Ja esiintymisessä sama homma, ei sun tarvitse samalle yleisölle esittää vuosia. Siksi niissä voi, ja monesti kannattaakin, esittää vain parhaat "täydelliset" puolensa.
Niin tässähän se taas tuli rivien välissä. Jos ei itsetunto ole sieltä vahvimmasta päästä ja on ihmisten kanssa epävarma, olet ihan nolla. Mutta sitten toisaalta sanotaan, että pitäisi vain olla oma itsensä. Jos se "oma itse" on ujo ja epävarma, niin kuitenkin pitäisi yhtäkkiä muuttua varmaksi ja rennoksi. Mutta ei saa näytellä. Eli oletus on, että kaikkien pitäisi olla rentoja ja varmoja ja ujous on vain tilapäinen häiriötila, josta pitää päästä eroon. Minusta on ihan itsestään selvää, että treffeillä nimenomaan se ensivaikutelma on tärkein. Se ei kuitenkaan koskaan kerro täydellisesti ihmisestä, mutta siitä riippuu aika paljon. Siksi sillä parilla tunnilla on aika paljon merkitystä ja siinä pienikin moka (joka ei välttämättä ole sitä omaa itseäsi vaan jännityksen tuotosta) on olennaisessa osassa.
Kaikkea voi lukea kuin piru raamattua, jos itsensä kehittämisen sijaan haluaa pysyä onnettomana...On ihan ok olla ujo ja epävarma. Ei ole ok yrittää muuttaa itseään muiden takia saadakseen (muka) rakkautta. Jos olet ujo ja epävarma, ole sitä ylpeästi. Jos joku ei sinusta pidä ujona, niin mitä sitten. Joo, harmittaa ehkä hetken, mutta kun muistaa että ei oikeasti menettänyt mitään, menee se harmitus äkkiä ohi. Eli sotket nyt kaksi asiaa: luonteenpiirteet, ja itsetunnon. Voit olla ujo ja epävarma ja SILTI sinulla voi olla hyvä itsetunto niin, ettei sinun tarvitse esittää sitä luonteeltaan ei-ujoa. Eli sinun ei tarvitse muutta rennoksi, mutta (jos haluat olla aidosti onnellinen ja löytää suhteen jossa vastapuoli pitää SINUSTA), sinun pitää hyväksyä se että kaikki eivät koskaan, ikinä milloinkaan pidä sinusta ja se on ihan OK. Eli olla SEN puolesta ok ja rento, että et voi eikä sinun pidä yrittääkään miellyttää ketään muuttamalla itseäsi.En nyt jaksa enempää jankata, jos et eroa ymmärrä etkä edes selvästi haluakaan ymmärtää vaan mieluummin velloa siinä epävarmuudessa ja miellyttämisen halussa - joka varmaan on tuttua ja siten turvallista, mutta tekee sinut onnettomaksi niinkuin itsekin hyvin huomaat.
Tässä ketjussa on lukuisia kommentteja, joissa nimenomaan sanotaan, että näin ei saa tehdä ja on sanottu, että pitää yrittää muuttua ja muuttaa käytöstään. Etkö huomaa? Ja selitä vielä, mistä napista minä saan sen itsetunnon itselleni paremmaksi, jos se tekee minusta kaikkien silmissä kelvottoman. Ihan oikeasti en tajua tätä, että käsketään olla oma itsensä ja hyväksyä omat virheet, mutta sitten ei huomata, että itse ei voida hyväksyä toisen ihmisen epävarmuutta. Juuri tästähän se epävarmuus tuleekin, kun pientäkään epävarmuuden ilmaisua ei ymmärretä.
Erehdyn nyt vielä vastaamaan, vaikka alatkin kuulostaa aika ärsyttävän marttyyrilta: kukaan ei ole sanonut niin, että pitää muuttaa ja muuttua. Päinvastoin. Sinä vaan luet ja ymmärrät mitä haluat, koska sulla on niin vahva ennakkokäsitys. Sinä itse pidät sitä aitoa, ujoa itseäsi niin huonona, että et pysty sisäistämään että esim. se ujouden ilmaisu on ihan ok, jos kerran olet ujo. Sen sijaan yritykset miellyttää toista (yli omien luonteenpiirteidensä) eivät ihmissuhteita muodostettaessa ikinä ole terveitä. Esimerkkinä: jos oudossa seurassa änkytät, on ihan ok änkyttää. Jos joku ei siedä änkyttävää seuralaista, ei hän ollut sinulle oikea kumppani. Jos taas pinnistät äärimmillesi jotta et änkyttäisi ja SIKSI ahdistut ja jännität (että onnistutko olemaan änkyttämättä), se on puhtaasti typerää eikä johda mihinkään positiiviseen.Paremman itsetunnon saa viimekädessä terapiasta, jos sitä ei nelikymppiseksi mennessä ole normaalin kasvun ja kypsymisen myötä muodostunut.
Mistä sinä siis sait käsityksen, että yritän miellyttää toista yli omien luonteenpiireitteni? Sinä jotenkin nyt ymmärrät, että minä vedän jotain roolia ja näyttelen jotain mitä en ole, vaikka minä tarkoitan nyt sitä, että se jännitys tekee minusta sellaisen, mitä en oikeasti välttämättä ole. Eikö sinusta tunnu ikävältä ja epäreilulta, jos tulet mielestäsi väärinymmärretyksi ja mahdollisesti sen takia mielenkiintoinen mies antaa pakit?
Kun noita treffejä sinulla on kuitenkin ollut useamman miehen kanssa tiedät ettei ole yhdestä miehestä kiinni, "meressä on paljon kaloja". Jos jännittää niin, että oksettaa on tuo jo epätervettä. Mieti miksi sinulle on niin tärkeää mitä suht randomi mies sinusta ajattelee ja ehkä kannattaisi käydä juttelemalla jonkun terapeutin kanssa. Lataat älyttömästi paineita hyvin kevyeen tapaamiseen, tuota on hankala ymmärtää kun olet kuitenkin jo aikuinen ihminen, et epävarma nuori. Eron jälkeen kannattaa joku aika pohtia enemmän itseä kuin eksää ja mahdollisia uusia kandidaatteja. # 50.
Mitä tarkoitit viimeisellä lauseellasi? Ilmeisesti oletat, että olen tullut jätetyksi ja haikaillut eksäni perään ja heti etsimässä uutta kumppania. Tässä tapauksessa olet väärässä.
Mutta jälleen kerran tultiin siihen, että en ole terve. En ehkä olekaan. Mutta tekeekö se minusta siis kelvottoman ihmisen? Tarkoittaako se, että minun ei kannattaisi/saisi käydä treffeillä? Olisiko mielestäsi parempi jäädä neljän seinän sisälle ja jämähtää tähän? Tämä on juuri se ajatus, mitä en ymmärrä, kun epäsosiaalisille jännittäjille kehotetaan hakeutumaan sosiaalisiin tilanteisiin ja tapaamaan ihmisiä, mutta sitten toisaalta, kun teet näin ja kerrot tällä palstalla, miltä se tuntuu, saat vain enemmän kuraa niskaan. (Sitä tarkoitin tuolla aiemmin, kun sanoin, ettei epävarmuuttaan saa ilmaista. Ilmeisesti ymmärsit (tai joku muu), että tarkoitin treffeillä jännittämistä.)
En oleta, että tulit jätetyksi. Pitkissä suhteissa on loppujen lopuksi aika sama kumpi sen viimeisen naulan iskee, yleensä molemmilla on ollut jo pitkään paha olo. Kun eroaa pitkästä suhteesta on ilman muuta epävarma, joutuu etsimään itseään. Kun on ollut niin kauan me, kuka minä oikein olen? Tuo ei tarkoita, että olisi mieleltään sairas vaan päinvastoin viisas jos eron jälkeen taas itseensä tutustuu. Kun oppii tuntemaan itsensä paremmin ja hyväksymään itsensä nuo jännityksetkin hälvenevät. Itse olin parikymppisenä hirveä jännittäjä, vieläkin tavallaan ujo vaikkei sitä ulospäin enää huomaa. Kun on kotonaan omissa nahkoissaa on hyvin vähän tilanteita joissa jännittäisi tosissaan niin, että toimintakyky kehnostuu, pikkujännitys nyt on vain hyvästä. Käy treffeillä jos koet niistä saavasi hyvää mieltä mutta jos ne vain ahdistavat miettisin kyllä kuinka tuon kierteen saisi katkaistua, vaikka menemällä treffeille jonkun täysin sopimattoman kanssa jolloin paineita ei itsellä pitäisi olla yhtään? Lykkyä treffailuun! :) t #50
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Luulisi että tuossa iässä ei enää hirveästi jännittäisi "pojille puhumista". Vai onko ex-mies ollut kaikki nuo vuodet ainoa mieskontaktisi - et ole jutellut työkaverimiesten, ystävien puolisojen, naapurimiesten, jne jne kanssa sen vertaa että olisit huomannut, että ihmisiä ne miehetkin on? Sen vielä jotenkin ymmärtää että seksi jännittää jos ei ole vuosikymmeniin sitä uuden ihmisen kanssa harrastanut, mutta sitä ei, että aikuiselle ihan normaali kanssakäyminen on vielä huikean jännittävää jos vastapuoli on eri sukupuolta kuin itse.
Voi kun osaisikin suhtautua noin. Töissä tapaan paljon ihmisiä ja puhun kaikille ihan rennosti, mutta treffit ovat kuitenkin ihan eri tilanne, kun siellä ollaan tekemisissä ihan eri tarkoituksella. Siellä yritetään varta vasten tutustua toiseen ihmiseen ja samalla yritetään esiintyä edukseen ja mahdollinen jatko riippuu käytöksestäsi, joten isoille virheille ei ole varaa. Ihan eri asia tavata töissä ihmisiä, joiden kanssa sinun ei tarvitse henkilökohtaisesti tutustua vaan olet tekemisissä ainoastaan hoitaaksesi asian x. Eikä sillä sukupuolella välttämättä ole väliä. Kyllä minä jännitän naispuolisiakin ihmisiä, joihin haluan ystävystyä/ tutustua.
Aa, olet siis käsittänyt väärin, miten treffit toimivat. Treffeillä on tarkoitus pitää hauskaa, olla oma itsensä ja arvioida, kelpaisiko toinen uuteenkin tapaamiseen.
Nimenomaan. Olen siis myös itse arvioinnin kohteena. Missä kohtaa siis käsitin mielestäsi väärin?
Siinä, että sinun pitäisi jotenkin muokata käytöstäsi. Mietipä nyt:a) olet oma itsesi (vaikka se tarkoittaisi jonkun hölmön asian sanomista/tekemistä): jos mies pitää sinusta, hän pitää sinusta aidosti. Jos hän ei pidä sinusta sellaisena kuin olet, ei suhteestanne olisi tullut mitään.b) yrität olla jotain muuta kuin mitä oikeasti olet: jos mies pitää sinusta, hän pitää siitä roolista jota esität. Suhteenne ei voi onnistua, koska et voi näytellä ikuisesti (tai jos voit, niin varmasti olet onneton). Jos mies ei pidä sinusta eli roolistasi, ei suhteesta silloinkaan tule mitään - mutta ehkä hän olisi pitänytkin oikeasta sinusta. Esittämällä ja yrittämällä siis pilaat potentiaalisen suhteen VARMASTI. Olemalla oma itsesi joko saat miehen joka pitää Juuri Sinusta, tai menetät miehen, jonka kanssa suhde ei olisi kuitenkaan onnistunut. Miksi ihmeessä sinun siis kannattaisi esittää yhtään mitään, tai yrittää "olla hienommin" kuin aidosti olisit? Hyvään itsetuntoon kuuluu juuri se, että tiedät että kaikkia ei voi miellyttää, mutta myös että sinun ei tarvitsekaan. Jos joku ei sinusta pidä niin so what, ei se sinun ihmisarvoosi vaikuta millään lailla. Työhaastattelu tai joku esiintyminen on siinä mielessä taas eri asia, että töissä ei tarvitsekaan olla oma aito itsensä, ja silti työssäkäynti voi olla ihan ok (monella on erikseen työ- ja siviiliroolit). Ja esiintymisessä sama homma, ei sun tarvitse samalle yleisölle esittää vuosia. Siksi niissä voi, ja monesti kannattaakin, esittää vain parhaat "täydelliset" puolensa.
Niin tässähän se taas tuli rivien välissä. Jos ei itsetunto ole sieltä vahvimmasta päästä ja on ihmisten kanssa epävarma, olet ihan nolla. Mutta sitten toisaalta sanotaan, että pitäisi vain olla oma itsensä. Jos se "oma itse" on ujo ja epävarma, niin kuitenkin pitäisi yhtäkkiä muuttua varmaksi ja rennoksi. Mutta ei saa näytellä. Eli oletus on, että kaikkien pitäisi olla rentoja ja varmoja ja ujous on vain tilapäinen häiriötila, josta pitää päästä eroon. Minusta on ihan itsestään selvää, että treffeillä nimenomaan se ensivaikutelma on tärkein. Se ei kuitenkaan koskaan kerro täydellisesti ihmisestä, mutta siitä riippuu aika paljon. Siksi sillä parilla tunnilla on aika paljon merkitystä ja siinä pienikin moka (joka ei välttämättä ole sitä omaa itseäsi vaan jännityksen tuotosta) on olennaisessa osassa.
Kaikkea voi lukea kuin piru raamattua, jos itsensä kehittämisen sijaan haluaa pysyä onnettomana...On ihan ok olla ujo ja epävarma. Ei ole ok yrittää muuttaa itseään muiden takia saadakseen (muka) rakkautta. Jos olet ujo ja epävarma, ole sitä ylpeästi. Jos joku ei sinusta pidä ujona, niin mitä sitten. Joo, harmittaa ehkä hetken, mutta kun muistaa että ei oikeasti menettänyt mitään, menee se harmitus äkkiä ohi. Eli sotket nyt kaksi asiaa: luonteenpiirteet, ja itsetunnon. Voit olla ujo ja epävarma ja SILTI sinulla voi olla hyvä itsetunto niin, ettei sinun tarvitse esittää sitä luonteeltaan ei-ujoa. Eli sinun ei tarvitse muutta rennoksi, mutta (jos haluat olla aidosti onnellinen ja löytää suhteen jossa vastapuoli pitää SINUSTA), sinun pitää hyväksyä se että kaikki eivät koskaan, ikinä milloinkaan pidä sinusta ja se on ihan OK. Eli olla SEN puolesta ok ja rento, että et voi eikä sinun pidä yrittääkään miellyttää ketään muuttamalla itseäsi.En nyt jaksa enempää jankata, jos et eroa ymmärrä etkä edes selvästi haluakaan ymmärtää vaan mieluummin velloa siinä epävarmuudessa ja miellyttämisen halussa - joka varmaan on tuttua ja siten turvallista, mutta tekee sinut onnettomaksi niinkuin itsekin hyvin huomaat.
Tässä ketjussa on lukuisia kommentteja, joissa nimenomaan sanotaan, että näin ei saa tehdä ja on sanottu, että pitää yrittää muuttua ja muuttaa käytöstään. Etkö huomaa? Ja selitä vielä, mistä napista minä saan sen itsetunnon itselleni paremmaksi, jos se tekee minusta kaikkien silmissä kelvottoman. Ihan oikeasti en tajua tätä, että käsketään olla oma itsensä ja hyväksyä omat virheet, mutta sitten ei huomata, että itse ei voida hyväksyä toisen ihmisen epävarmuutta. Juuri tästähän se epävarmuus tuleekin, kun pientäkään epävarmuuden ilmaisua ei ymmärretä.
Erehdyn nyt vielä vastaamaan, vaikka alatkin kuulostaa aika ärsyttävän marttyyrilta: kukaan ei ole sanonut niin, että pitää muuttaa ja muuttua. Päinvastoin. Sinä vaan luet ja ymmärrät mitä haluat, koska sulla on niin vahva ennakkokäsitys. Sinä itse pidät sitä aitoa, ujoa itseäsi niin huonona, että et pysty sisäistämään että esim. se ujouden ilmaisu on ihan ok, jos kerran olet ujo. Sen sijaan yritykset miellyttää toista (yli omien luonteenpiirteidensä) eivät ihmissuhteita muodostettaessa ikinä ole terveitä. Esimerkkinä: jos oudossa seurassa änkytät, on ihan ok änkyttää. Jos joku ei siedä änkyttävää seuralaista, ei hän ollut sinulle oikea kumppani. Jos taas pinnistät äärimmillesi jotta et änkyttäisi ja SIKSI ahdistut ja jännität (että onnistutko olemaan änkyttämättä), se on puhtaasti typerää eikä johda mihinkään positiiviseen.Paremman itsetunnon saa viimekädessä terapiasta, jos sitä ei nelikymppiseksi mennessä ole normaalin kasvun ja kypsymisen myötä muodostunut.
Mistä sinä siis sait käsityksen, että yritän miellyttää toista yli omien luonteenpiireitteni? Sinä jotenkin nyt ymmärrät, että minä vedän jotain roolia ja näyttelen jotain mitä en ole, vaikka minä tarkoitan nyt sitä, että se jännitys tekee minusta sellaisen, mitä en oikeasti välttämättä ole. Eikö sinusta tunnu ikävältä ja epäreilulta, jos tulet mielestäsi väärinymmärretyksi ja mahdollisesti sen takia mielenkiintoinen mies antaa pakit?
Kun noita treffejä sinulla on kuitenkin ollut useamman miehen kanssa tiedät ettei ole yhdestä miehestä kiinni, "meressä on paljon kaloja". Jos jännittää niin, että oksettaa on tuo jo epätervettä. Mieti miksi sinulle on niin tärkeää mitä suht randomi mies sinusta ajattelee ja ehkä kannattaisi käydä juttelemalla jonkun terapeutin kanssa. Lataat älyttömästi paineita hyvin kevyeen tapaamiseen, tuota on hankala ymmärtää kun olet kuitenkin jo aikuinen ihminen, et epävarma nuori. Eron jälkeen kannattaa joku aika pohtia enemmän itseä kuin eksää ja mahdollisia uusia kandidaatteja. # 50.Mitä tarkoitit viimeisellä lauseellasi? Ilmeisesti oletat, että olen tullut jätetyksi ja haikaillut eksäni perään ja heti etsimässä uutta kumppania. Tässä tapauksessa olet väärässä.
Mutta jälleen kerran tultiin siihen, että en ole terve. En ehkä olekaan. Mutta tekeekö se minusta siis kelvottoman ihmisen? Tarkoittaako se, että minun ei kannattaisi/saisi käydä treffeillä? Olisiko mielestäsi parempi jäädä neljän seinän sisälle ja jämähtää tähän? Tämä on juuri se ajatus, mitä en ymmärrä, kun epäsosiaalisille jännittäjille kehotetaan hakeutumaan sosiaalisiin tilanteisiin ja tapaamaan ihmisiä, mutta sitten toisaalta, kun teet näin ja kerrot tällä palstalla, miltä se tuntuu, saat vain enemmän kuraa niskaan. (Sitä tarkoitin tuolla aiemmin, kun sanoin, ettei epävarmuuttaan saa ilmaista. Ilmeisesti ymmärsit (tai joku muu), että tarkoitin treffeillä jännittämistä.)En oleta, että tulit jätetyksi. Pitkissä suhteissa on loppujen lopuksi aika sama kumpi sen viimeisen naulan iskee, yleensä molemmilla on ollut jo pitkään paha olo. Kun eroaa pitkästä suhteesta on ilman muuta epävarma, joutuu etsimään itseään. Kun on ollut niin kauan me, kuka minä oikein olen? Tuo ei tarkoita, että olisi mieleltään sairas vaan päinvastoin viisas jos eron jälkeen taas itseensä tutustuu. Kun oppii tuntemaan itsensä paremmin ja hyväksymään itsensä nuo jännityksetkin hälvenevät. Itse olin parikymppisenä hirveä jännittäjä, vieläkin tavallaan ujo vaikkei sitä ulospäin enää huomaa. Kun on kotonaan omissa nahkoissaa on hyvin vähän tilanteita joissa jännittäisi tosissaan niin, että toimintakyky kehnostuu, pikkujännitys nyt on vain hyvästä. Käy treffeillä jos koet niistä saavasi hyvää mieltä mutta jos ne vain ahdistavat miettisin kyllä kuinka tuon kierteen saisi katkaistua, vaikka menemällä treffeille jonkun täysin sopimattoman kanssa jolloin paineita ei itsellä pitäisi olla yhtään? Lykkyä treffailuun! :) t #50
Kiitos! :)
Minua vain jatkuvasti ihmetyttää näissä keskusteluissa, kun epävarma ihminen on joku kummajainen, joka pitää eristää tavallisista ihmisistä, vaikka toisaalta julistetaan, että pitää uskaltaa olla oma itsensä ja lähteä vain rohkeasti kohtaamaan ulkomaailma. Kovasti muka ylistetään erilaisuutta, mutta sitä ei kuitenkaan todellisuudessa edes haluta ymmärtää, vaan epävarmuus ja huono itsetunto ovat haukkumasanoja. Itse en tätä ominaisuutta pidä sen kummempana kuin korkeanpaikan kammoanikaan, joka sekin saa silmäni mustumaan ja oksettamaan. Näiden kanssa vain eletään ja välillä niistä avaudutaan. Enhän minä tietenkään treffeille lähtisi, jos asia olisi minulle ylitsepääsemätön. Kunhan nyt kerroin tuntemuksistani, ei sen kummempaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tää AP ymmärtää tahalleen väärin. Yhtä jos toista pointtia on moneen kertaan selvitetty hänelle eikä hän silti ymmärrä. Jankkaa omaa pointtiansa uudestaan ja uudestaan, vaikka se on jo vastauksissa huomioitu.
Vierailija kirjoitti:
Tää AP ymmärtää tahalleen väärin. Yhtä jos toista pointtia on moneen kertaan selvitetty hänelle eikä hän silti ymmärrä. Jankkaa omaa pointtiansa uudestaan ja uudestaan, vaikka se on jo vastauksissa huomioitu.
Niin, tai sitten ei vain viitsitä lukea eikä haluta ymmärtää. Sinulta ainakin meni ohi se, että en ole ap.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ap täällä - putosin kärryiltä jo sivulla kolme, kun en jaksanut ajatuksella lukea noita pitkiä jaaritteluja. Mun osaltani tämä jo käsitelty monta sivua sitten ja jotkut muut näköjään jatkavat keskustelua.
Mukavaa kesää kaikille. Ollaan sellaisia kun ollaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
-Pukeudu naisellisesti
-Hymyile paljon
-Naura miehen jutuille
-Anna persettä jos mies tahtooNoilla pääset pitkälle.
Kyllä mä nyt suurinpiirtein nuo tiedän :) Mutta se läheisyys kun pitäisi olla ihan toista liki jne. Ujostuttaa! Entäs jos en kelpaakaan? Meillä oli exän viimeiset vuodet niin kuollut liitto ettei ollut halauksia ja pussailuja ollenkaan. Osaisiko sitä edes enää
Kyllä sen osaa. On vähän kun pyöräily, sieltä se kyky pyöräillä tulee vaikkei olisi pyöräillyt aikoihin. Meillä oli vuosia kämppissuhde ja mietin samaa etten osaa varmaan enää yhtään mitään, mutta kun keskittyi hetkessä elämiseen eikä hermoillut tulevaa tai mennyttä, uskalsi olla oma silittelevä halaileva itsensä uuden miehen kanssa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ihan kuin mä. 11v. suhteessa olin miehelle enemmän äiti ja sihteeri kuin Nainen. Jätti toisen naisen takia, kun mulla minä en ollut kiinnostava enkä osannut keskustella. Olen aika rikki.
Vierailija kirjoitti:
Luulisi että tuossa iässä ei enää hirveästi jännittäisi "pojille puhumista". Vai onko ex-mies ollut kaikki nuo vuodet ainoa mieskontaktisi - et ole jutellut työkaverimiesten, ystävien puolisojen, naapurimiesten, jne jne kanssa sen vertaa että olisit huomannut, että ihmisiä ne miehetkin on? Sen vielä jotenkin ymmärtää että seksi jännittää jos ei ole vuosikymmeniin sitä uuden ihmisen kanssa harrastanut, mutta sitä ei, että aikuiselle ihan normaali kanssakäyminen on vielä huikean jännittävää jos vastapuoli on eri sukupuolta kuin itse.
Mulla päinvastoin: totuin olemaan varattu ja pidättäydyin flirttailusta. Paljon mieskavereita, mutta olen enemmän hyvä jätkä kuin kiehtova feminiininen kukkanen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tää AP ymmärtää tahalleen väärin. Yhtä jos toista pointtia on moneen kertaan selvitetty hänelle eikä hän silti ymmärrä. Jankkaa omaa pointtiansa uudestaan ja uudestaan, vaikka se on jo vastauksissa huomioitu.
Niin, tai sitten ei vain viitsitä lukea eikä haluta ymmärtää. Sinulta ainakin meni ohi se, että en ole ap.
Myönnän virheeni. Et ole AP.
Sori AP!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Luulisi että tuossa iässä ei enää hirveästi jännittäisi "pojille puhumista". Vai onko ex-mies ollut kaikki nuo vuodet ainoa mieskontaktisi - et ole jutellut työkaverimiesten, ystävien puolisojen, naapurimiesten, jne jne kanssa sen vertaa että olisit huomannut, että ihmisiä ne miehetkin on? Sen vielä jotenkin ymmärtää että seksi jännittää jos ei ole vuosikymmeniin sitä uuden ihmisen kanssa harrastanut, mutta sitä ei, että aikuiselle ihan normaali kanssakäyminen on vielä huikean jännittävää jos vastapuoli on eri sukupuolta kuin itse.
Voi kun osaisikin suhtautua noin. Töissä tapaan paljon ihmisiä ja puhun kaikille ihan rennosti, mutta treffit ovat kuitenkin ihan eri tilanne, kun siellä ollaan tekemisissä ihan eri tarkoituksella. Siellä yritetään varta vasten tutustua toiseen ihmiseen ja samalla yritetään esiintyä edukseen ja mahdollinen jatko riippuu käytöksestäsi, joten isoille virheille ei ole varaa. Ihan eri asia tavata töissä ihmisiä, joiden kanssa sinun ei tarvitse henkilökohtaisesti tutustua vaan olet tekemisissä ainoastaan hoitaaksesi asian x. Eikä sillä sukupuolella välttämättä ole väliä. Kyllä minä jännitän naispuolisiakin ihmisiä, joihin haluan ystävystyä/ tutustua.
Aa, olet siis käsittänyt väärin, miten treffit toimivat. Treffeillä on tarkoitus pitää hauskaa, olla oma itsensä ja arvioida, kelpaisiko toinen uuteenkin tapaamiseen.
Nimenomaan. Olen siis myös itse arvioinnin kohteena. Missä kohtaa siis käsitin mielestäsi väärin?
Siinä, että sinun pitäisi jotenkin muokata käytöstäsi. Mietipä nyt:a) olet oma itsesi (vaikka se tarkoittaisi jonkun hölmön asian sanomista/tekemistä): jos mies pitää sinusta, hän pitää sinusta aidosti. Jos hän ei pidä sinusta sellaisena kuin olet, ei suhteestanne olisi tullut mitään.b) yrität olla jotain muuta kuin mitä oikeasti olet: jos mies pitää sinusta, hän pitää siitä roolista jota esität. Suhteenne ei voi onnistua, koska et voi näytellä ikuisesti (tai jos voit, niin varmasti olet onneton). Jos mies ei pidä sinusta eli roolistasi, ei suhteesta silloinkaan tule mitään - mutta ehkä hän olisi pitänytkin oikeasta sinusta. Esittämällä ja yrittämällä siis pilaat potentiaalisen suhteen VARMASTI. Olemalla oma itsesi joko saat miehen joka pitää Juuri Sinusta, tai menetät miehen, jonka kanssa suhde ei olisi kuitenkaan onnistunut. Miksi ihmeessä sinun siis kannattaisi esittää yhtään mitään, tai yrittää "olla hienommin" kuin aidosti olisit? Hyvään itsetuntoon kuuluu juuri se, että tiedät että kaikkia ei voi miellyttää, mutta myös että sinun ei tarvitsekaan. Jos joku ei sinusta pidä niin so what, ei se sinun ihmisarvoosi vaikuta millään lailla. Työhaastattelu tai joku esiintyminen on siinä mielessä taas eri asia, että töissä ei tarvitsekaan olla oma aito itsensä, ja silti työssäkäynti voi olla ihan ok (monella on erikseen työ- ja siviiliroolit). Ja esiintymisessä sama homma, ei sun tarvitse samalle yleisölle esittää vuosia. Siksi niissä voi, ja monesti kannattaakin, esittää vain parhaat "täydelliset" puolensa.
Niin tässähän se taas tuli rivien välissä. Jos ei itsetunto ole sieltä vahvimmasta päästä ja on ihmisten kanssa epävarma, olet ihan nolla. Mutta sitten toisaalta sanotaan, että pitäisi vain olla oma itsensä. Jos se "oma itse" on ujo ja epävarma, niin kuitenkin pitäisi yhtäkkiä muuttua varmaksi ja rennoksi. Mutta ei saa näytellä. Eli oletus on, että kaikkien pitäisi olla rentoja ja varmoja ja ujous on vain tilapäinen häiriötila, josta pitää päästä eroon. Minusta on ihan itsestään selvää, että treffeillä nimenomaan se ensivaikutelma on tärkein. Se ei kuitenkaan koskaan kerro täydellisesti ihmisestä, mutta siitä riippuu aika paljon. Siksi sillä parilla tunnilla on aika paljon merkitystä ja siinä pienikin moka (joka ei välttämättä ole sitä omaa itseäsi vaan jännityksen tuotosta) on olennaisessa osassa.
Jos olet rehellisesti ja avoimesti sitä, mitä olet, et oikeastaan voi mokata. Jos sanot vahngossa jotakin tahditonta tai loukkaavaa, pyydät anteeksi. Ihan normaalia vuorovaikutusta se on. Ihmisiä ne miehetkin/naisetkin vain ovat.
Ai jaa. Juurihan tässä on monessa viestissä sanottu, että tämä tyyli, jolla menen treffeille ja olen siellä oma jännittävä itseni, on ihan väärin. Sehän olisikin helppoa, jos saisi heittää jonkun roolin päälle ja esittää jotain ekstroverttia, mutta vaikeushan juuri tulee tuosta vaatimuksesta olla oma itseni, eli änkyttävä, punastuva ja hiljainen. Tässä nyt ilmeisesti luullaan ihan päinvastoin, että vain esitän pidättyvää ja oikeasti olen räiskyvä ja valloittava persoona. En ole.
Mikset sitten voi olla oma itsesi ja kertoa treffikumppanille että jännität treffejä. Tiedä vaikka treffikumppani jännittäisi myös ja saisi samalla tilaisuuden kertoa tuntemuksista. Itseäni helpottaisi kuulla että treffikumppani on siksi hiljainen ja vaisu koska jännittää, ei siksi ettei kehtaa sanoa mihinkään väliin että seurani on tylsää tai jutut perseestä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Luulisi että tuossa iässä ei enää hirveästi jännittäisi "pojille puhumista". Vai onko ex-mies ollut kaikki nuo vuodet ainoa mieskontaktisi - et ole jutellut työkaverimiesten, ystävien puolisojen, naapurimiesten, jne jne kanssa sen vertaa että olisit huomannut, että ihmisiä ne miehetkin on? Sen vielä jotenkin ymmärtää että seksi jännittää jos ei ole vuosikymmeniin sitä uuden ihmisen kanssa harrastanut, mutta sitä ei, että aikuiselle ihan normaali kanssakäyminen on vielä huikean jännittävää jos vastapuoli on eri sukupuolta kuin itse.
Voi kun osaisikin suhtautua noin. Töissä tapaan paljon ihmisiä ja puhun kaikille ihan rennosti, mutta treffit ovat kuitenkin ihan eri tilanne, kun siellä ollaan tekemisissä ihan eri tarkoituksella. Siellä yritetään varta vasten tutustua toiseen ihmiseen ja samalla yritetään esiintyä edukseen ja mahdollinen jatko riippuu käytöksestäsi, joten isoille virheille ei ole varaa. Ihan eri asia tavata töissä ihmisiä, joiden kanssa sinun ei tarvitse henkilökohtaisesti tutustua vaan olet tekemisissä ainoastaan hoitaaksesi asian x. Eikä sillä sukupuolella välttämättä ole väliä. Kyllä minä jännitän naispuolisiakin ihmisiä, joihin haluan ystävystyä/ tutustua.
Aa, olet siis käsittänyt väärin, miten treffit toimivat. Treffeillä on tarkoitus pitää hauskaa, olla oma itsensä ja arvioida, kelpaisiko toinen uuteenkin tapaamiseen.
Nimenomaan. Olen siis myös itse arvioinnin kohteena. Missä kohtaa siis käsitin mielestäsi väärin?
Siinä, että sinun pitäisi jotenkin muokata käytöstäsi. Mietipä nyt:a) olet oma itsesi (vaikka se tarkoittaisi jonkun hölmön asian sanomista/tekemistä): jos mies pitää sinusta, hän pitää sinusta aidosti. Jos hän ei pidä sinusta sellaisena kuin olet, ei suhteestanne olisi tullut mitään.b) yrität olla jotain muuta kuin mitä oikeasti olet: jos mies pitää sinusta, hän pitää siitä roolista jota esität. Suhteenne ei voi onnistua, koska et voi näytellä ikuisesti (tai jos voit, niin varmasti olet onneton). Jos mies ei pidä sinusta eli roolistasi, ei suhteesta silloinkaan tule mitään - mutta ehkä hän olisi pitänytkin oikeasta sinusta. Esittämällä ja yrittämällä siis pilaat potentiaalisen suhteen VARMASTI. Olemalla oma itsesi joko saat miehen joka pitää Juuri Sinusta, tai menetät miehen, jonka kanssa suhde ei olisi kuitenkaan onnistunut. Miksi ihmeessä sinun siis kannattaisi esittää yhtään mitään, tai yrittää "olla hienommin" kuin aidosti olisit? Hyvään itsetuntoon kuuluu juuri se, että tiedät että kaikkia ei voi miellyttää, mutta myös että sinun ei tarvitsekaan. Jos joku ei sinusta pidä niin so what, ei se sinun ihmisarvoosi vaikuta millään lailla. Työhaastattelu tai joku esiintyminen on siinä mielessä taas eri asia, että töissä ei tarvitsekaan olla oma aito itsensä, ja silti työssäkäynti voi olla ihan ok (monella on erikseen työ- ja siviiliroolit). Ja esiintymisessä sama homma, ei sun tarvitse samalle yleisölle esittää vuosia. Siksi niissä voi, ja monesti kannattaakin, esittää vain parhaat "täydelliset" puolensa.
Niin tässähän se taas tuli rivien välissä. Jos ei itsetunto ole sieltä vahvimmasta päästä ja on ihmisten kanssa epävarma, olet ihan nolla. Mutta sitten toisaalta sanotaan, että pitäisi vain olla oma itsensä. Jos se "oma itse" on ujo ja epävarma, niin kuitenkin pitäisi yhtäkkiä muuttua varmaksi ja rennoksi. Mutta ei saa näytellä. Eli oletus on, että kaikkien pitäisi olla rentoja ja varmoja ja ujous on vain tilapäinen häiriötila, josta pitää päästä eroon. Minusta on ihan itsestään selvää, että treffeillä nimenomaan se ensivaikutelma on tärkein. Se ei kuitenkaan koskaan kerro täydellisesti ihmisestä, mutta siitä riippuu aika paljon. Siksi sillä parilla tunnilla on aika paljon merkitystä ja siinä pienikin moka (joka ei välttämättä ole sitä omaa itseäsi vaan jännityksen tuotosta) on olennaisessa osassa.
Jos olet rehellisesti ja avoimesti sitä, mitä olet, et oikeastaan voi mokata. Jos sanot vahngossa jotakin tahditonta tai loukkaavaa, pyydät anteeksi. Ihan normaalia vuorovaikutusta se on. Ihmisiä ne miehetkin/naisetkin vain ovat.
Ai jaa. Juurihan tässä on monessa viestissä sanottu, että tämä tyyli, jolla menen treffeille ja olen siellä oma jännittävä itseni, on ihan väärin. Sehän olisikin helppoa, jos saisi heittää jonkun roolin päälle ja esittää jotain ekstroverttia, mutta vaikeushan juuri tulee tuosta vaatimuksesta olla oma itseni, eli änkyttävä, punastuva ja hiljainen. Tässä nyt ilmeisesti luullaan ihan päinvastoin, että vain esitän pidättyvää ja oikeasti olen räiskyvä ja valloittava persoona. En ole.
Mikset sitten voi olla oma itsesi ja kertoa treffikumppanille että jännität treffejä. Tiedä vaikka treffikumppani jännittäisi myös ja saisi samalla tilaisuuden kertoa tuntemuksista. Itseäni helpottaisi kuulla että treffikumppani on siksi hiljainen ja vaisu koska jännittää, ei siksi ettei kehtaa sanoa mihinkään väliin että seurani on tylsää tai jutut perseestä.
Kyllä minä olen kertonutkin. Ei se silti vie sitä jännitystä ja sen tuomia mokia ja väärinymmärryksiä pois. Vaikka sen kerronkin, voin silti esimerkiksi puhua ihan mitä sattuu, kun ei löydy oikeita sanoja.
Vierailija kirjoitti:
Te rennot ihmiset ette ilmeisesti jännitä työhaastatteluja tai esiintymisiäkään, kun tietäähän sen sitten jälkikäteen, miten se meni, niinkö?
Niin. Ei tosiaan ole ollut tapana jännittää työhaastatteluja tai esiintymisiäkään enää yläasteen jälkeen. Kun valmistautuu hyvin niin voi luottaa siihen, että oma osuus sujuu ja loppu on muiden käsissä, joten stressaaminen on turhaa.
Se oli ihan hyvä ohje, että treffeillä kannattaa olla vain oma itsensä ja pitää hauskaa. Jos ei niillä eväillä kelpaa niin ei suhteesta mitään tulisi vaikka jotain muuta esittämällä toiset treffit saisikin. Miehenä tähän on toki ehkä vähän helpompi asennoitua oikein, koska pakkeja vastaan joutuu sukupuolirooleista johtuen kasvattamaan paksun nahan jo nuorena ellei aio ikäänsä yksin olla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Luulisi että tuossa iässä ei enää hirveästi jännittäisi "pojille puhumista". Vai onko ex-mies ollut kaikki nuo vuodet ainoa mieskontaktisi - et ole jutellut työkaverimiesten, ystävien puolisojen, naapurimiesten, jne jne kanssa sen vertaa että olisit huomannut, että ihmisiä ne miehetkin on? Sen vielä jotenkin ymmärtää että seksi jännittää jos ei ole vuosikymmeniin sitä uuden ihmisen kanssa harrastanut, mutta sitä ei, että aikuiselle ihan normaali kanssakäyminen on vielä huikean jännittävää jos vastapuoli on eri sukupuolta kuin itse.
Voi kun osaisikin suhtautua noin. Töissä tapaan paljon ihmisiä ja puhun kaikille ihan rennosti, mutta treffit ovat kuitenkin ihan eri tilanne, kun siellä ollaan tekemisissä ihan eri tarkoituksella. Siellä yritetään varta vasten tutustua toiseen ihmiseen ja samalla yritetään esiintyä edukseen ja mahdollinen jatko riippuu käytöksestäsi, joten isoille virheille ei ole varaa. Ihan eri asia tavata töissä ihmisiä, joiden kanssa sinun ei tarvitse henkilökohtaisesti tutustua vaan olet tekemisissä ainoastaan hoitaaksesi asian x. Eikä sillä sukupuolella välttämättä ole väliä. Kyllä minä jännitän naispuolisiakin ihmisiä, joihin haluan ystävystyä/ tutustua.
Aa, olet siis käsittänyt väärin, miten treffit toimivat. Treffeillä on tarkoitus pitää hauskaa, olla oma itsensä ja arvioida, kelpaisiko toinen uuteenkin tapaamiseen.
Nimenomaan. Olen siis myös itse arvioinnin kohteena. Missä kohtaa siis käsitin mielestäsi väärin?
Siinä, että sinun pitäisi jotenkin muokata käytöstäsi. Mietipä nyt:a) olet oma itsesi (vaikka se tarkoittaisi jonkun hölmön asian sanomista/tekemistä): jos mies pitää sinusta, hän pitää sinusta aidosti. Jos hän ei pidä sinusta sellaisena kuin olet, ei suhteestanne olisi tullut mitään.b) yrität olla jotain muuta kuin mitä oikeasti olet: jos mies pitää sinusta, hän pitää siitä roolista jota esität. Suhteenne ei voi onnistua, koska et voi näytellä ikuisesti (tai jos voit, niin varmasti olet onneton). Jos mies ei pidä sinusta eli roolistasi, ei suhteesta silloinkaan tule mitään - mutta ehkä hän olisi pitänytkin oikeasta sinusta. Esittämällä ja yrittämällä siis pilaat potentiaalisen suhteen VARMASTI. Olemalla oma itsesi joko saat miehen joka pitää Juuri Sinusta, tai menetät miehen, jonka kanssa suhde ei olisi kuitenkaan onnistunut. Miksi ihmeessä sinun siis kannattaisi esittää yhtään mitään, tai yrittää "olla hienommin" kuin aidosti olisit? Hyvään itsetuntoon kuuluu juuri se, että tiedät että kaikkia ei voi miellyttää, mutta myös että sinun ei tarvitsekaan. Jos joku ei sinusta pidä niin so what, ei se sinun ihmisarvoosi vaikuta millään lailla. Työhaastattelu tai joku esiintyminen on siinä mielessä taas eri asia, että töissä ei tarvitsekaan olla oma aito itsensä, ja silti työssäkäynti voi olla ihan ok (monella on erikseen työ- ja siviiliroolit). Ja esiintymisessä sama homma, ei sun tarvitse samalle yleisölle esittää vuosia. Siksi niissä voi, ja monesti kannattaakin, esittää vain parhaat "täydelliset" puolensa.
Niin tässähän se taas tuli rivien välissä. Jos ei itsetunto ole sieltä vahvimmasta päästä ja on ihmisten kanssa epävarma, olet ihan nolla. Mutta sitten toisaalta sanotaan, että pitäisi vain olla oma itsensä. Jos se "oma itse" on ujo ja epävarma, niin kuitenkin pitäisi yhtäkkiä muuttua varmaksi ja rennoksi. Mutta ei saa näytellä. Eli oletus on, että kaikkien pitäisi olla rentoja ja varmoja ja ujous on vain tilapäinen häiriötila, josta pitää päästä eroon. Minusta on ihan itsestään selvää, että treffeillä nimenomaan se ensivaikutelma on tärkein. Se ei kuitenkaan koskaan kerro täydellisesti ihmisestä, mutta siitä riippuu aika paljon. Siksi sillä parilla tunnilla on aika paljon merkitystä ja siinä pienikin moka (joka ei välttämättä ole sitä omaa itseäsi vaan jännityksen tuotosta) on olennaisessa osassa.
Jos olet rehellisesti ja avoimesti sitä, mitä olet, et oikeastaan voi mokata. Jos sanot vahngossa jotakin tahditonta tai loukkaavaa, pyydät anteeksi. Ihan normaalia vuorovaikutusta se on. Ihmisiä ne miehetkin/naisetkin vain ovat.
Ai jaa. Juurihan tässä on monessa viestissä sanottu, että tämä tyyli, jolla menen treffeille ja olen siellä oma jännittävä itseni, on ihan väärin. Sehän olisikin helppoa, jos saisi heittää jonkun roolin päälle ja esittää jotain ekstroverttia, mutta vaikeushan juuri tulee tuosta vaatimuksesta olla oma itseni, eli änkyttävä, punastuva ja hiljainen. Tässä nyt ilmeisesti luullaan ihan päinvastoin, että vain esitän pidättyvää ja oikeasti olen räiskyvä ja valloittava persoona. En ole.
Lue, mitä sinulle sanotaan. Ei jännittäminen ole ongelma. Kaikki jännittävät. Ongelma on se, että pelkäät virheiden tekemistä ja keskityt kelpaamaan toiselle ja minimoimaan kaikin tavoin riskin sille, että tulisit torjutuksi. Kuitenkin juuri noin toimimalla lisäät torjutuksi tulemisen todennäköisyyttä ja paisutat siitä PALJON isomman ja negatiivisemman jutun kuin se on.Jos lähdet siitä, että treffien tarkoitus on selvittää, voisiko teidän välillänne olla jotakin, sitten torjunta on ihan yhtä validi lopputulos kuin toiset treffitkin. Se ei toki lopputuloksena tunnu yhtä mukavalta, mutta ei elämässä voi toimia yksinomaan sen mukaan, miltä asiat tuntuvat, vaan myös sen mukaan, mikä on arvojesi mukaista ja sinun kannaltasi parasta.Kokeilepa pyytää nyt aluksi parikymmentä miestä treffeille, niin saat vähän siedätyshoitoa. :)
Eikö tämä ole ihan inhimillistä ja normaalia? Ei kai kukaan huitele tuolla maailmalla täysin piittaamatta virheistä ja siitä, mitä toiset sinusta ajattelevat. Toki ymmärrän, että minulla tämä on ihan eri mittasuhteissa kuin teillä normaaleilla ihmisillä, mutta luulisi teidänkin tajuavan, miksi noin tehdään.
Minä olen puolentoista vuoden aikana käynyt treffeillä seitsemän miehen kanssa ja joidenkin kanssa useamman kerran. Joka ikinen kerta jännitys on ollut ihan järkyttävä. Ihan oikeasti silmissä pimenee ja oksettaa.Jos joku treffikumppani ei pidä minunlaisestani ihmisestä, ei hän ole minulle sopiva kumppani. Minkä hitsin takia välittäisin kärpäsen peen vertaa siitä, mitä joku minulle sopimaton ihminen minusta ajattelee?! Eli kyllä, ihmiset "huitelevat" maailmalla ilman huolen häivää siitä, että joku treffi johtaakin siihen että toinen ei halua enää tavata!
Sinun pitäisi oikeasti hakea jo ammattiapua tuohon. Ei kuulosta enää normaalin aikuisen vuorovaikutuskyvyiltä, vaan joltakin joka kaipaa ammattiapua että opit arvostamaan itseäsi ja pääset eroon pakonomaisesta miellyttämisenhalusta. Ei todellakaan ole tervettä pelätä hitto vie TREFFEJÄ niin että silmissä pimenee ja oksettaa! Oikeasti, mikä on pahinta mitä huonoista treffeistä voi seurata - mitä ihmettä oikein pelkäät noin paljon?!?!Mutta jos se ihminen onkin oikeasti sopiva, mutta kyse on vain väärinymmärryksestä, joka syntyi jännityksen takia. Ja muutenkin, kyllä minä haluan silti antaa itsestäni hyvän kuvan ihmisille, vaikken heitä enää tapaisikaan.
Niin, tässähän se taas tuli, että en millään tavalla ole normaali, vaikka niin kovasti pitäisi vain olla oma itsensä.
Mikä on pahinta? Se, että ihastun, mutta saan pakit. Eli sydänsurut. Oletko koskaan kuullut sellaisista?
En oikein tajua tätä porukkaa, joille pitää selittää ihan itsestään selviä asioita. Kaikki käsittääkseni tietävät, mitä on jännitys, pettyminen ja sydänsurut, mutta jos joku kokee ne vähän isommin, nämä pitää juurta jaksain selittää, ihan kuin ne olisivat jotain utopiaa. Ihan samoja ajatuksia minulla on näiden takana kuin kai teilläkin, mutta vain potenssiin tuhat. Ei siinä sen ihmeellisempää.
Kannattaisi tehdä jotain tuolle takertuvuudelle jos koet muutamien treffien ja pakkien jälkeen sydänsuruja. Ahdistuisin ja välttelisin takertujaa yli kaiken, yhteen törmänneenä kokemus ei ollut mikään mukava.
Koen mielenkiintoisen ihmisen pakit pettymyksenä, mutten jää niitä parkumaan tai liikaa miettimään mikä missäkin oli vikana. Pian se hyväksymisen tunne tulee ettei vain sovittu toisillemme ja mies huomasi sen minua aikaisemmin, fine. Ja sitten seuraaville treffeille.
En jännitä kunhan olen hyvin valmistautunut.