Elämän tärkeät päätöksen miehen aikataulun mukaan?

Vierailija kirjoitti:

En minä tässä maltamattomana odota häitä tai kosintaa, tai lapsia tai mitään muuta hormoonipäissäni. Vain ylipäätänsä puhun kaikista päätöksistä, että on perinteistä miehen viedä näissä asioissa ja ns. nainen on aina heti valmis kun mies päättää että nyt on itsekin.

Tuo nyt on vain teidän dynamiikkaa. Eikä sinun tarvitse olla valmis, kun mies on. Meillä on tuttu perhe, jossa mies puhui lapselle pikkusiskoa varmaan neljä vuotta ennen kuin vaimo suostui. Eivät nämä ole sukupuolikysymyksiä.

Vierailija kirjoitti:

Kolmikymppisenä ja sitä nuorempana minäkin halusin olla se osapuoli, joka saisi "päättää" koska asiat tapahtuu. Tai siis niin, että voisin olla se, joka sanoo että nyt muutetaan yhteen ja oispa kiva mennä kihloihin ja ne tapahtuisi heti tuosta ehdotuksestani. No pari yhteenmuuttoa tapahtui ehdotuksestani heti, samaten asunnon osto, muutama seurustelun aloitus, koiran hankinta jne. Ja huomasin, että olen jotenkin takaraivossani epävarma siitä, että onko mies täysillä mukana. Sitten sinkkuunnuin taas kerran 33-vuotiaana, ja ajattelin että muutan ajattelutapaani täysin. Päätin ryhtyä mihinkään vain niiden miesten kanssa, jotka ovat se osapuoli, joka tekee selväksi että haluaa aloittaa seurustelun, muuttaa yhteen jne. Eli ehdotus tulee niihin mieheltä, ja ehdottomasti ensimmäinen puheeksiotto aiheesta tulee mieheltä. Eli minä en kertaakaan ehdota enää kellekään mitään tuollaista steppiä suhteessa. 

Mitäkö tapahtui? Treffailin paljon miehiä, ja huomasin että tietyntyyppiset miehet karsiutuu kyllä "valikoimasta" pois tuon muutokseni takia. Oli paljon miehiä, joista ei olisi ollut siihen, että mies vie. Eli että mies ottaa ohjat parisuhteissa. Osa oli häilyväisiä sitoutumisasioiden kanssa ylipäätään, mutta suurin osa oli jollain tavalla huonoitsetuntoisia tai itsetunnoltaan epävarmoja miehiä, tai muuten persoonaltaan alistuvaisuuteen taipuvaisia. No, he eivät olleet minulle sopivia, koska tiesin että heidän kanssaan en voi tulla onnelliseksi, en voi olla enää onnellinen, jos minun roolini on olla se "viejä" parisuhteessa. Kohtasin sitten erään miehen, johon ihastuin ja joka osasi ja uskalsi viedä. Siis viedä parisuhdetta etäänpäin ja näyttää mitä haluaa. Asumme nyt yhdessä ja suhteessamme on tapahtunut paljon noita "steppejä", ja kaikki miehen aloitteesta, jopa lapsen hankinta miehen aloitteesta. Minulla on VIHDOIN hyvä ja turvallinen olo. En enää vatvo mielessäni että haluaako tuo mies aidosti kanssani näitä vai riippuuko hän tässä mukana jotenkin puolivaloilla. Ja jopa himokkuuteni on ihan eri lukemissa nyt, haluan tuota miestä koko ajan, koska se osaa olla mies.

Mä vaan koen itseni välillä niin tyhmäksi. Ollaan samalla sivulla että asioita tapahtuu, mutta silti minut jätetään ulkopuolelle milloin nämä tapahtuvat. Koen sen todella ahdistavaksi ja olen ihan sen takia miettinyt eroa. Jos mies sanoisi ettei halua koskaan naimisiin, mutta haluaa olla kanssani loppuelämän -- se olisi ihan ok. Mutta mies itse puhuu jatkuvasti häistä, kihloista, katselee hääpaikkoja, ruokia jne. mutta kun kysyn asiasta milloin nämä tapahtuisivat, mies vain heittää "tämän vuoden puolella", ja kun innostun asiasta ja lähden siihen mukaan - mies perääntyy ja sanoo "siis sehän oli vitsi? en mä vielä ole valmis". ja näin kaikki menee ympyrää. Eli joudun kaikessa odottaa milloin mies on tosissaan! En uskalla enää innostua mistään. Mä en sitä naimisiin menoa odota, en vain kestä tätä että en saa olla mukana suunnittelussa tai päätöksissä..

AP.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kolmikymppisenä ja sitä nuorempana minäkin halusin olla se osapuoli, joka saisi "päättää" koska asiat tapahtuu. Tai siis niin, että voisin olla se, joka sanoo että nyt muutetaan yhteen ja oispa kiva mennä kihloihin ja ne tapahtuisi heti tuosta ehdotuksestani. No pari yhteenmuuttoa tapahtui ehdotuksestani heti, samaten asunnon osto, muutama seurustelun aloitus, koiran hankinta jne. Ja huomasin, että olen jotenkin takaraivossani epävarma siitä, että onko mies täysillä mukana. Sitten sinkkuunnuin taas kerran 33-vuotiaana, ja ajattelin että muutan ajattelutapaani täysin. Päätin ryhtyä mihinkään vain niiden miesten kanssa, jotka ovat se osapuoli, joka tekee selväksi että haluaa aloittaa seurustelun, muuttaa yhteen jne. Eli ehdotus tulee niihin mieheltä, ja ehdottomasti ensimmäinen puheeksiotto aiheesta tulee mieheltä. Eli minä en kertaakaan ehdota enää kellekään mitään tuollaista steppiä suhteessa. 

Mitäkö tapahtui? Treffailin paljon miehiä, ja huomasin että tietyntyyppiset miehet karsiutuu kyllä "valikoimasta" pois tuon muutokseni takia. Oli paljon miehiä, joista ei olisi ollut siihen, että mies vie. Eli että mies ottaa ohjat parisuhteissa. Osa oli häilyväisiä sitoutumisasioiden kanssa ylipäätään, mutta suurin osa oli jollain tavalla huonoitsetuntoisia tai itsetunnoltaan epävarmoja miehiä, tai muuten persoonaltaan alistuvaisuuteen taipuvaisia. No, he eivät olleet minulle sopivia, koska tiesin että heidän kanssaan en voi tulla onnelliseksi, en voi olla enää onnellinen, jos minun roolini on olla se "viejä" parisuhteessa. Kohtasin sitten erään miehen, johon ihastuin ja joka osasi ja uskalsi viedä. Siis viedä parisuhdetta etäänpäin ja näyttää mitä haluaa. Asumme nyt yhdessä ja suhteessamme on tapahtunut paljon noita "steppejä", ja kaikki miehen aloitteesta, jopa lapsen hankinta miehen aloitteesta. Minulla on VIHDOIN hyvä ja turvallinen olo. En enää vatvo mielessäni että haluaako tuo mies aidosti kanssani näitä vai riippuuko hän tässä mukana jotenkin puolivaloilla. Ja jopa himokkuuteni on ihan eri lukemissa nyt, haluan tuota miestä koko ajan, koska se osaa olla mies.

Mä vaan koen itseni välillä niin tyhmäksi. Ollaan samalla sivulla että asioita tapahtuu, mutta silti minut jätetään ulkopuolelle milloin nämä tapahtuvat. Koen sen todella ahdistavaksi ja olen ihan sen takia miettinyt eroa. Jos mies sanoisi ettei halua koskaan naimisiin, mutta haluaa olla kanssani loppuelämän -- se olisi ihan ok. Mutta mies itse puhuu jatkuvasti häistä, kihloista, katselee hääpaikkoja, ruokia jne. mutta kun kysyn asiasta milloin nämä tapahtuisivat, mies vain heittää "tämän vuoden puolella", ja kun innostun asiasta ja lähden siihen mukaan - mies perääntyy ja sanoo "siis sehän oli vitsi? en mä vielä ole valmis". ja näin kaikki menee ympyrää. Eli joudun kaikessa odottaa milloin mies on tosissaan! En uskalla enää innostua mistään. Mä en sitä naimisiin menoa odota, en vain kestä tätä että en saa olla mukana suunnittelussa tai päätöksissä..

AP.

Tuo kuulostaa jo tahalliselta simputukselta. On eri asia sanoa, ettei ole valmis, kuin vihjailla ja kieltäytyä puhumasta. Nostaisin tämän esille ihan kunnolla. Ei ole tasa-arvoisen suhteen toimintaa, ja tuntuu siltä, että mies on varma sinun tunteistasi, mutta haluaa pitää sinut epävarmana. Ei lupaa hyvää.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kolmikymppisenä ja sitä nuorempana minäkin halusin olla se osapuoli, joka saisi "päättää" koska asiat tapahtuu. Tai siis niin, että voisin olla se, joka sanoo että nyt muutetaan yhteen ja oispa kiva mennä kihloihin ja ne tapahtuisi heti tuosta ehdotuksestani. No pari yhteenmuuttoa tapahtui ehdotuksestani heti, samaten asunnon osto, muutama seurustelun aloitus, koiran hankinta jne. Ja huomasin, että olen jotenkin takaraivossani epävarma siitä, että onko mies täysillä mukana. Sitten sinkkuunnuin taas kerran 33-vuotiaana, ja ajattelin että muutan ajattelutapaani täysin. Päätin ryhtyä mihinkään vain niiden miesten kanssa, jotka ovat se osapuoli, joka tekee selväksi että haluaa aloittaa seurustelun, muuttaa yhteen jne. Eli ehdotus tulee niihin mieheltä, ja ehdottomasti ensimmäinen puheeksiotto aiheesta tulee mieheltä. Eli minä en kertaakaan ehdota enää kellekään mitään tuollaista steppiä suhteessa. 

Mitäkö tapahtui? Treffailin paljon miehiä, ja huomasin että tietyntyyppiset miehet karsiutuu kyllä "valikoimasta" pois tuon muutokseni takia. Oli paljon miehiä, joista ei olisi ollut siihen, että mies vie. Eli että mies ottaa ohjat parisuhteissa. Osa oli häilyväisiä sitoutumisasioiden kanssa ylipäätään, mutta suurin osa oli jollain tavalla huonoitsetuntoisia tai itsetunnoltaan epävarmoja miehiä, tai muuten persoonaltaan alistuvaisuuteen taipuvaisia. No, he eivät olleet minulle sopivia, koska tiesin että heidän kanssaan en voi tulla onnelliseksi, en voi olla enää onnellinen, jos minun roolini on olla se "viejä" parisuhteessa. Kohtasin sitten erään miehen, johon ihastuin ja joka osasi ja uskalsi viedä. Siis viedä parisuhdetta etäänpäin ja näyttää mitä haluaa. Asumme nyt yhdessä ja suhteessamme on tapahtunut paljon noita "steppejä", ja kaikki miehen aloitteesta, jopa lapsen hankinta miehen aloitteesta. Minulla on VIHDOIN hyvä ja turvallinen olo. En enää vatvo mielessäni että haluaako tuo mies aidosti kanssani näitä vai riippuuko hän tässä mukana jotenkin puolivaloilla. Ja jopa himokkuuteni on ihan eri lukemissa nyt, haluan tuota miestä koko ajan, koska se osaa olla mies.

Mä vaan koen itseni välillä niin tyhmäksi. Ollaan samalla sivulla että asioita tapahtuu, mutta silti minut jätetään ulkopuolelle milloin nämä tapahtuvat. Koen sen todella ahdistavaksi ja olen ihan sen takia miettinyt eroa. Jos mies sanoisi ettei halua koskaan naimisiin, mutta haluaa olla kanssani loppuelämän -- se olisi ihan ok. Mutta mies itse puhuu jatkuvasti häistä, kihloista, katselee hääpaikkoja, ruokia jne. mutta kun kysyn asiasta milloin nämä tapahtuisivat, mies vain heittää "tämän vuoden puolella", ja kun innostun asiasta ja lähden siihen mukaan - mies perääntyy ja sanoo "siis sehän oli vitsi? en mä vielä ole valmis". ja näin kaikki menee ympyrää. Eli joudun kaikessa odottaa milloin mies on tosissaan! En uskalla enää innostua mistään. Mä en sitä naimisiin menoa odota, en vain kestä tätä että en saa olla mukana suunnittelussa tai päätöksissä..

AP.

Ap suhteessasi oleva ongelma on ihan muu kuin luulet, tai siis ihan muu kuin mitä tähän aloitukseesi kirjoitit. Ongelmasi on mies, joka tykkää "vedättää" sinua. Mies, joka ei ole ennustettava eikä luotettava, vaan häilyväinen. Kenties sitoutumiskammoinen. Mies pitää sinua löyhässä (hirtto)köydessä. Hän ehkä haluaa sekä säästää että syödä koko kakun yhtäaikaa? 

Älä enää suostu tuollaiseen vedättämiseen ja löyhässä köydessä roikottamiseen. Aseta miehelle rajat sen suhteen, että millä ehdoilla hän sinut voi saada (pitää) ja millä ehdoilla hän taas sinut menettää. Sano miehelle, että sinä aiot mennä naimisiin lähitulevaisuudessa. Joko hänen kanssaan, tai jos hän ei sitä sinun kanssa halua, niin joudut päästämään itsesti vapaaksi tästä suhteesta, ja etsimään miehen, joka oikeasti haluaa olla kanssasi.

No ei meillä ole kyllä tanssittu vain miehen 'valmiuden' mukaan. Yhdessä on puhuttu ja yhdessä toimittu. Toisinaan toinen on ollut valmiimpi kuin toinen ja toisessa asiassa toisin päin.

Itse seurasin tuttavapariskunnan eloa ja oloa; mies oli 'hitaammin lämpiävä' kuin puolisonsa. Ei siinä sitten auttanut muu, kuin että nainen antoi ultimatumin: hääpäivä kehiin, tai suhde loppuu. Minusta tämä oli ymmärrettävää, koska nainen oli 34-vuotias ja biologinen kello tikitti (lapsia ei vielä ollut, ja perussairauksien vuoksi niiden hankkimista ei voinut lykätä 40-vuotiaaksi).

Kaveripiirissä kannustimme, kun pariskunta oli asunut vuosia yhdessä, että ottakaa nyt vihdoin se askel ja menkää naimisiin. Menivät, nykyisin 2 lasta ja onnellisena perheenä elävät.

Pointtina siis se, että kaikki miehet eivät välttämättä kysy ikinä, ja jos naista häiritsee 'roikkuminen löysässä hirressä', niin tämä pitää tehdä miehelle selväksi. Toki ottaa sitten riskin, että suhde päättyy. Toisaalta, jos useamman vuoden yhdessä asumisen jälkeen yli 30-vuotias mies ei ole valmis, niin voihan sitä miettiä onko suhteessa jossa toinen osapuoli odottelee paremman ilmestymistä...

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kolmikymppisenä ja sitä nuorempana minäkin halusin olla se osapuoli, joka saisi "päättää" koska asiat tapahtuu. Tai siis niin, että voisin olla se, joka sanoo että nyt muutetaan yhteen ja oispa kiva mennä kihloihin ja ne tapahtuisi heti tuosta ehdotuksestani. No pari yhteenmuuttoa tapahtui ehdotuksestani heti, samaten asunnon osto, muutama seurustelun aloitus, koiran hankinta jne. Ja huomasin, että olen jotenkin takaraivossani epävarma siitä, että onko mies täysillä mukana. Sitten sinkkuunnuin taas kerran 33-vuotiaana, ja ajattelin että muutan ajattelutapaani täysin. Päätin ryhtyä mihinkään vain niiden miesten kanssa, jotka ovat se osapuoli, joka tekee selväksi että haluaa aloittaa seurustelun, muuttaa yhteen jne. Eli ehdotus tulee niihin mieheltä, ja ehdottomasti ensimmäinen puheeksiotto aiheesta tulee mieheltä. Eli minä en kertaakaan ehdota enää kellekään mitään tuollaista steppiä suhteessa. 

Mitäkö tapahtui? Treffailin paljon miehiä, ja huomasin että tietyntyyppiset miehet karsiutuu kyllä "valikoimasta" pois tuon muutokseni takia. Oli paljon miehiä, joista ei olisi ollut siihen, että mies vie. Eli että mies ottaa ohjat parisuhteissa. Osa oli häilyväisiä sitoutumisasioiden kanssa ylipäätään, mutta suurin osa oli jollain tavalla huonoitsetuntoisia tai itsetunnoltaan epävarmoja miehiä, tai muuten persoonaltaan alistuvaisuuteen taipuvaisia. No, he eivät olleet minulle sopivia, koska tiesin että heidän kanssaan en voi tulla onnelliseksi, en voi olla enää onnellinen, jos minun roolini on olla se "viejä" parisuhteessa. Kohtasin sitten erään miehen, johon ihastuin ja joka osasi ja uskalsi viedä. Siis viedä parisuhdetta etäänpäin ja näyttää mitä haluaa. Asumme nyt yhdessä ja suhteessamme on tapahtunut paljon noita "steppejä", ja kaikki miehen aloitteesta, jopa lapsen hankinta miehen aloitteesta. Minulla on VIHDOIN hyvä ja turvallinen olo. En enää vatvo mielessäni että haluaako tuo mies aidosti kanssani näitä vai riippuuko hän tässä mukana jotenkin puolivaloilla. Ja jopa himokkuuteni on ihan eri lukemissa nyt, haluan tuota miestä koko ajan, koska se osaa olla mies.

Mä vaan koen itseni välillä niin tyhmäksi. Ollaan samalla sivulla että asioita tapahtuu, mutta silti minut jätetään ulkopuolelle milloin nämä tapahtuvat. Koen sen todella ahdistavaksi ja olen ihan sen takia miettinyt eroa. Jos mies sanoisi ettei halua koskaan naimisiin, mutta haluaa olla kanssani loppuelämän -- se olisi ihan ok. Mutta mies itse puhuu jatkuvasti häistä, kihloista, katselee hääpaikkoja, ruokia jne. mutta kun kysyn asiasta milloin nämä tapahtuisivat, mies vain heittää "tämän vuoden puolella", ja kun innostun asiasta ja lähden siihen mukaan - mies perääntyy ja sanoo "siis sehän oli vitsi? en mä vielä ole valmis". ja näin kaikki menee ympyrää. Eli joudun kaikessa odottaa milloin mies on tosissaan! En uskalla enää innostua mistään. Mä en sitä naimisiin menoa odota, en vain kestä tätä että en saa olla mukana suunnittelussa tai päätöksissä..

AP.

Ap suhteessasi oleva ongelma on ihan muu kuin luulet, tai siis ihan muu kuin mitä tähän aloitukseesi kirjoitit. Ongelmasi on mies, joka tykkää "vedättää" sinua. Mies, joka ei ole ennustettava eikä luotettava, vaan häilyväinen. Kenties sitoutumiskammoinen. Mies pitää sinua löyhässä (hirtto)köydessä. Hän ehkä haluaa sekä säästää että syödä koko kakun yhtäaikaa? 

Älä enää suostu tuollaiseen vedättämiseen ja löyhässä köydessä roikottamiseen. Aseta miehelle rajat sen suhteen, että millä ehdoilla hän sinut voi saada (pitää) ja millä ehdoilla hän taas sinut menettää. Sano miehelle, että sinä aiot mennä naimisiin lähitulevaisuudessa. Joko hänen kanssaan, tai jos hän ei sitä sinun kanssa halua, niin joudut päästämään itsesti vapaaksi tästä suhteesta, ja etsimään miehen, joka oikeasti haluaa olla kanssasi.

No ei tuo ole mikään ilkeä, niin kuin saat viestissä kuulostaa. Enkä tiedä miten paljon vedättää.. Innostuu asioista, mutta ei ole valmis ja on ihmeissään kun itse innostun ja alan kuvittelemaan että nämä tapahtuvat ja sitten matto vedetään alta.

Niin.. Mutta sitten olen se kamala pirttihirmu ja joka on antanut uhkavaatimuksen ja sehän ei ole hyväksyttävää? En halua manipuloida itseäni kihloihin tai naimisiin, koska se ei koskaan edes ollut mielessäni - mies siitä jatkuvasti puhuu, mutta ei halua toimia, ja nykyään koko ajatus kihloista tai muusta sattuu fyysisesti sydämeen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kolmikymppisenä ja sitä nuorempana minäkin halusin olla se osapuoli, joka saisi "päättää" koska asiat tapahtuu. Tai siis niin, että voisin olla se, joka sanoo että nyt muutetaan yhteen ja oispa kiva mennä kihloihin ja ne tapahtuisi heti tuosta ehdotuksestani. No pari yhteenmuuttoa tapahtui ehdotuksestani heti, samaten asunnon osto, muutama seurustelun aloitus, koiran hankinta jne. Ja huomasin, että olen jotenkin takaraivossani epävarma siitä, että onko mies täysillä mukana. Sitten sinkkuunnuin taas kerran 33-vuotiaana, ja ajattelin että muutan ajattelutapaani täysin. Päätin ryhtyä mihinkään vain niiden miesten kanssa, jotka ovat se osapuoli, joka tekee selväksi että haluaa aloittaa seurustelun, muuttaa yhteen jne. Eli ehdotus tulee niihin mieheltä, ja ehdottomasti ensimmäinen puheeksiotto aiheesta tulee mieheltä. Eli minä en kertaakaan ehdota enää kellekään mitään tuollaista steppiä suhteessa. 

Mitäkö tapahtui? Treffailin paljon miehiä, ja huomasin että tietyntyyppiset miehet karsiutuu kyllä "valikoimasta" pois tuon muutokseni takia. Oli paljon miehiä, joista ei olisi ollut siihen, että mies vie. Eli että mies ottaa ohjat parisuhteissa. Osa oli häilyväisiä sitoutumisasioiden kanssa ylipäätään, mutta suurin osa oli jollain tavalla huonoitsetuntoisia tai itsetunnoltaan epävarmoja miehiä, tai muuten persoonaltaan alistuvaisuuteen taipuvaisia. No, he eivät olleet minulle sopivia, koska tiesin että heidän kanssaan en voi tulla onnelliseksi, en voi olla enää onnellinen, jos minun roolini on olla se "viejä" parisuhteessa. Kohtasin sitten erään miehen, johon ihastuin ja joka osasi ja uskalsi viedä. Siis viedä parisuhdetta etäänpäin ja näyttää mitä haluaa. Asumme nyt yhdessä ja suhteessamme on tapahtunut paljon noita "steppejä", ja kaikki miehen aloitteesta, jopa lapsen hankinta miehen aloitteesta. Minulla on VIHDOIN hyvä ja turvallinen olo. En enää vatvo mielessäni että haluaako tuo mies aidosti kanssani näitä vai riippuuko hän tässä mukana jotenkin puolivaloilla. Ja jopa himokkuuteni on ihan eri lukemissa nyt, haluan tuota miestä koko ajan, koska se osaa olla mies.

Mä vaan koen itseni välillä niin tyhmäksi. Ollaan samalla sivulla että asioita tapahtuu, mutta silti minut jätetään ulkopuolelle milloin nämä tapahtuvat. Koen sen todella ahdistavaksi ja olen ihan sen takia miettinyt eroa. Jos mies sanoisi ettei halua koskaan naimisiin, mutta haluaa olla kanssani loppuelämän -- se olisi ihan ok. Mutta mies itse puhuu jatkuvasti häistä, kihloista, katselee hääpaikkoja, ruokia jne. mutta kun kysyn asiasta milloin nämä tapahtuisivat, mies vain heittää "tämän vuoden puolella", ja kun innostun asiasta ja lähden siihen mukaan - mies perääntyy ja sanoo "siis sehän oli vitsi? en mä vielä ole valmis". ja näin kaikki menee ympyrää. Eli joudun kaikessa odottaa milloin mies on tosissaan! En uskalla enää innostua mistään. Mä en sitä naimisiin menoa odota, en vain kestä tätä että en saa olla mukana suunnittelussa tai päätöksissä..

AP.

Ap suhteessasi oleva ongelma on ihan muu kuin luulet, tai siis ihan muu kuin mitä tähän aloitukseesi kirjoitit. Ongelmasi on mies, joka tykkää "vedättää" sinua. Mies, joka ei ole ennustettava eikä luotettava, vaan häilyväinen. Kenties sitoutumiskammoinen. Mies pitää sinua löyhässä (hirtto)köydessä. Hän ehkä haluaa sekä säästää että syödä koko kakun yhtäaikaa? 

Älä enää suostu tuollaiseen vedättämiseen ja löyhässä köydessä roikottamiseen. Aseta miehelle rajat sen suhteen, että millä ehdoilla hän sinut voi saada (pitää) ja millä ehdoilla hän taas sinut menettää. Sano miehelle, että sinä aiot mennä naimisiin lähitulevaisuudessa. Joko hänen kanssaan, tai jos hän ei sitä sinun kanssa halua, niin joudut päästämään itsesti vapaaksi tästä suhteesta, ja etsimään miehen, joka oikeasti haluaa olla kanssasi.

No ei tuo ole mikään ilkeä, niin kuin saat viestissä kuulostaa. Enkä tiedä miten paljon vedättää.. Innostuu asioista, mutta ei ole valmis ja on ihmeissään kun itse innostun ja alan kuvittelemaan että nämä tapahtuvat ja sitten matto vedetään alta.

Niin.. Mutta sitten olen se kamala pirttihirmu ja joka on antanut uhkavaatimuksen ja sehän ei ole hyväksyttävää? En halua manipuloida itseäni kihloihin tai naimisiin, koska se ei koskaan edes ollut mielessäni - mies siitä jatkuvasti puhuu, mutta ei halua toimia, ja nykyään koko ajatus kihloista tai muusta sattuu fyysisesti sydämeen.

Riippumatta nyt siitä miehestä, niin kerro että mitä SINÄ haluat teidän suhteelta tai parisuhteelta ylipäätään. Haluatko sinä mennä naimisiin vai elää vain avoliitossa? Haluatko sinä ostaa koiran vai elää ilman koiraa? Jne. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kolmikymppisenä ja sitä nuorempana minäkin halusin olla se osapuoli, joka saisi "päättää" koska asiat tapahtuu. Tai siis niin, että voisin olla se, joka sanoo että nyt muutetaan yhteen ja oispa kiva mennä kihloihin ja ne tapahtuisi heti tuosta ehdotuksestani. No pari yhteenmuuttoa tapahtui ehdotuksestani heti, samaten asunnon osto, muutama seurustelun aloitus, koiran hankinta jne. Ja huomasin, että olen jotenkin takaraivossani epävarma siitä, että onko mies täysillä mukana. Sitten sinkkuunnuin taas kerran 33-vuotiaana, ja ajattelin että muutan ajattelutapaani täysin. Päätin ryhtyä mihinkään vain niiden miesten kanssa, jotka ovat se osapuoli, joka tekee selväksi että haluaa aloittaa seurustelun, muuttaa yhteen jne. Eli ehdotus tulee niihin mieheltä, ja ehdottomasti ensimmäinen puheeksiotto aiheesta tulee mieheltä. Eli minä en kertaakaan ehdota enää kellekään mitään tuollaista steppiä suhteessa. 

Mitäkö tapahtui? Treffailin paljon miehiä, ja huomasin että tietyntyyppiset miehet karsiutuu kyllä "valikoimasta" pois tuon muutokseni takia. Oli paljon miehiä, joista ei olisi ollut siihen, että mies vie. Eli että mies ottaa ohjat parisuhteissa. Osa oli häilyväisiä sitoutumisasioiden kanssa ylipäätään, mutta suurin osa oli jollain tavalla huonoitsetuntoisia tai itsetunnoltaan epävarmoja miehiä, tai muuten persoonaltaan alistuvaisuuteen taipuvaisia. No, he eivät olleet minulle sopivia, koska tiesin että heidän kanssaan en voi tulla onnelliseksi, en voi olla enää onnellinen, jos minun roolini on olla se "viejä" parisuhteessa. Kohtasin sitten erään miehen, johon ihastuin ja joka osasi ja uskalsi viedä. Siis viedä parisuhdetta etäänpäin ja näyttää mitä haluaa. Asumme nyt yhdessä ja suhteessamme on tapahtunut paljon noita "steppejä", ja kaikki miehen aloitteesta, jopa lapsen hankinta miehen aloitteesta. Minulla on VIHDOIN hyvä ja turvallinen olo. En enää vatvo mielessäni että haluaako tuo mies aidosti kanssani näitä vai riippuuko hän tässä mukana jotenkin puolivaloilla. Ja jopa himokkuuteni on ihan eri lukemissa nyt, haluan tuota miestä koko ajan, koska se osaa olla mies.

Mä vaan koen itseni välillä niin tyhmäksi. Ollaan samalla sivulla että asioita tapahtuu, mutta silti minut jätetään ulkopuolelle milloin nämä tapahtuvat. Koen sen todella ahdistavaksi ja olen ihan sen takia miettinyt eroa. Jos mies sanoisi ettei halua koskaan naimisiin, mutta haluaa olla kanssani loppuelämän -- se olisi ihan ok. Mutta mies itse puhuu jatkuvasti häistä, kihloista, katselee hääpaikkoja, ruokia jne. mutta kun kysyn asiasta milloin nämä tapahtuisivat, mies vain heittää "tämän vuoden puolella", ja kun innostun asiasta ja lähden siihen mukaan - mies perääntyy ja sanoo "siis sehän oli vitsi? en mä vielä ole valmis". ja näin kaikki menee ympyrää. Eli joudun kaikessa odottaa milloin mies on tosissaan! En uskalla enää innostua mistään. Mä en sitä naimisiin menoa odota, en vain kestä tätä että en saa olla mukana suunnittelussa tai päätöksissä..

AP.

Ap suhteessasi oleva ongelma on ihan muu kuin luulet, tai siis ihan muu kuin mitä tähän aloitukseesi kirjoitit. Ongelmasi on mies, joka tykkää "vedättää" sinua. Mies, joka ei ole ennustettava eikä luotettava, vaan häilyväinen. Kenties sitoutumiskammoinen. Mies pitää sinua löyhässä (hirtto)köydessä. Hän ehkä haluaa sekä säästää että syödä koko kakun yhtäaikaa? 

Älä enää suostu tuollaiseen vedättämiseen ja löyhässä köydessä roikottamiseen. Aseta miehelle rajat sen suhteen, että millä ehdoilla hän sinut voi saada (pitää) ja millä ehdoilla hän taas sinut menettää. Sano miehelle, että sinä aiot mennä naimisiin lähitulevaisuudessa. Joko hänen kanssaan, tai jos hän ei sitä sinun kanssa halua, niin joudut päästämään itsesti vapaaksi tästä suhteesta, ja etsimään miehen, joka oikeasti haluaa olla kanssasi.

No ei tuo ole mikään ilkeä, niin kuin saat viestissä kuulostaa. Enkä tiedä miten paljon vedättää.. Innostuu asioista, mutta ei ole valmis ja on ihmeissään kun itse innostun ja alan kuvittelemaan että nämä tapahtuvat ja sitten matto vedetään alta.

Niin.. Mutta sitten olen se kamala pirttihirmu ja joka on antanut uhkavaatimuksen ja sehän ei ole hyväksyttävää? En halua manipuloida itseäni kihloihin tai naimisiin, koska se ei koskaan edes ollut mielessäni - mies siitä jatkuvasti puhuu, mutta ei halua toimia, ja nykyään koko ajatus kihloista tai muusta sattuu fyysisesti sydämeen.

Riippumatta nyt siitä miehestä, niin kerro että mitä SINÄ haluat teidän suhteelta tai parisuhteelta ylipäätään. Haluatko sinä mennä naimisiin vai elää vain avoliitossa? Haluatko sinä ostaa koiran vai elää ilman koiraa? Jne. 

Mä haluan oikeita tekoja ja sitä että voin luottaa että kun toinen sanoo jotain - se ei ole vitsi tai joku asia mitä ehkä tapahtuu joskus ehkä.

Niin kuin sanoin - itse en välttämättä halua naimísiin, hankkia koiraa tai lapsia en edes saa (enkä niitä halua), ja jos mies sanoisi minulle "en halua koskaan naimisiin, mutta haluan olla sinun kanssani"  - olisi se ihan ok. Mutta kun tässä suhteessa en todellakaan tiedä mitä tapahtuu ja milloin. En ole mitenkään osallisena meidän tulevaisuuteen. Alussa innostuin niin uskomattoman paljon miehen jostain lausahduksista, että nykyään ne aiheuttavat minulle enemmän surua. Välillä tulee sellainen olo että voisin tosiaan erota vain tämän takia, mutta toisaalta meillä on mukavaa yhdessä ja tiedän että mies on ihan tosissaan kanssani.. ja jos se naimisiinmeno EI ole itselleni niin tärkeää - miksi edes otan tämän niin vakavissani? En usko siihen että luovutetaan helpolla - varsinkaan kun rakastetaan toista. ja tuo ei kuitenkaan mitenkään muuten ole minua kohtaan paska tai kusipää.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kolmikymppisenä ja sitä nuorempana minäkin halusin olla se osapuoli, joka saisi "päättää" koska asiat tapahtuu. Tai siis niin, että voisin olla se, joka sanoo että nyt muutetaan yhteen ja oispa kiva mennä kihloihin ja ne tapahtuisi heti tuosta ehdotuksestani. No pari yhteenmuuttoa tapahtui ehdotuksestani heti, samaten asunnon osto, muutama seurustelun aloitus, koiran hankinta jne. Ja huomasin, että olen jotenkin takaraivossani epävarma siitä, että onko mies täysillä mukana. Sitten sinkkuunnuin taas kerran 33-vuotiaana, ja ajattelin että muutan ajattelutapaani täysin. Päätin ryhtyä mihinkään vain niiden miesten kanssa, jotka ovat se osapuoli, joka tekee selväksi että haluaa aloittaa seurustelun, muuttaa yhteen jne. Eli ehdotus tulee niihin mieheltä, ja ehdottomasti ensimmäinen puheeksiotto aiheesta tulee mieheltä. Eli minä en kertaakaan ehdota enää kellekään mitään tuollaista steppiä suhteessa. 

Mitäkö tapahtui? Treffailin paljon miehiä, ja huomasin että tietyntyyppiset miehet karsiutuu kyllä "valikoimasta" pois tuon muutokseni takia. Oli paljon miehiä, joista ei olisi ollut siihen, että mies vie. Eli että mies ottaa ohjat parisuhteissa. Osa oli häilyväisiä sitoutumisasioiden kanssa ylipäätään, mutta suurin osa oli jollain tavalla huonoitsetuntoisia tai itsetunnoltaan epävarmoja miehiä, tai muuten persoonaltaan alistuvaisuuteen taipuvaisia. No, he eivät olleet minulle sopivia, koska tiesin että heidän kanssaan en voi tulla onnelliseksi, en voi olla enää onnellinen, jos minun roolini on olla se "viejä" parisuhteessa. Kohtasin sitten erään miehen, johon ihastuin ja joka osasi ja uskalsi viedä. Siis viedä parisuhdetta etäänpäin ja näyttää mitä haluaa. Asumme nyt yhdessä ja suhteessamme on tapahtunut paljon noita "steppejä", ja kaikki miehen aloitteesta, jopa lapsen hankinta miehen aloitteesta. Minulla on VIHDOIN hyvä ja turvallinen olo. En enää vatvo mielessäni että haluaako tuo mies aidosti kanssani näitä vai riippuuko hän tässä mukana jotenkin puolivaloilla. Ja jopa himokkuuteni on ihan eri lukemissa nyt, haluan tuota miestä koko ajan, koska se osaa olla mies.

Mä vaan koen itseni välillä niin tyhmäksi. Ollaan samalla sivulla että asioita tapahtuu, mutta silti minut jätetään ulkopuolelle milloin nämä tapahtuvat. Koen sen todella ahdistavaksi ja olen ihan sen takia miettinyt eroa. Jos mies sanoisi ettei halua koskaan naimisiin, mutta haluaa olla kanssani loppuelämän -- se olisi ihan ok. Mutta mies itse puhuu jatkuvasti häistä, kihloista, katselee hääpaikkoja, ruokia jne. mutta kun kysyn asiasta milloin nämä tapahtuisivat, mies vain heittää "tämän vuoden puolella", ja kun innostun asiasta ja lähden siihen mukaan - mies perääntyy ja sanoo "siis sehän oli vitsi? en mä vielä ole valmis". ja näin kaikki menee ympyrää. Eli joudun kaikessa odottaa milloin mies on tosissaan! En uskalla enää innostua mistään. Mä en sitä naimisiin menoa odota, en vain kestä tätä että en saa olla mukana suunnittelussa tai päätöksissä..

AP.

Ap suhteessasi oleva ongelma on ihan muu kuin luulet, tai siis ihan muu kuin mitä tähän aloitukseesi kirjoitit. Ongelmasi on mies, joka tykkää "vedättää" sinua. Mies, joka ei ole ennustettava eikä luotettava, vaan häilyväinen. Kenties sitoutumiskammoinen. Mies pitää sinua löyhässä (hirtto)köydessä. Hän ehkä haluaa sekä säästää että syödä koko kakun yhtäaikaa? 

Älä enää suostu tuollaiseen vedättämiseen ja löyhässä köydessä roikottamiseen. Aseta miehelle rajat sen suhteen, että millä ehdoilla hän sinut voi saada (pitää) ja millä ehdoilla hän taas sinut menettää. Sano miehelle, että sinä aiot mennä naimisiin lähitulevaisuudessa. Joko hänen kanssaan, tai jos hän ei sitä sinun kanssa halua, niin joudut päästämään itsesti vapaaksi tästä suhteesta, ja etsimään miehen, joka oikeasti haluaa olla kanssasi.

No ei tuo ole mikään ilkeä, niin kuin saat viestissä kuulostaa. Enkä tiedä miten paljon vedättää.. Innostuu asioista, mutta ei ole valmis ja on ihmeissään kun itse innostun ja alan kuvittelemaan että nämä tapahtuvat ja sitten matto vedetään alta.

Niin.. Mutta sitten olen se kamala pirttihirmu ja joka on antanut uhkavaatimuksen ja sehän ei ole hyväksyttävää? En halua manipuloida itseäni kihloihin tai naimisiin, koska se ei koskaan edes ollut mielessäni - mies siitä jatkuvasti puhuu, mutta ei halua toimia, ja nykyään koko ajatus kihloista tai muusta sattuu fyysisesti sydämeen.

Riippumatta nyt siitä miehestä, niin kerro että mitä SINÄ haluat teidän suhteelta tai parisuhteelta ylipäätään. Haluatko sinä mennä naimisiin vai elää vain avoliitossa? Haluatko sinä ostaa koiran vai elää ilman koiraa? Jne. 

Mä haluan oikeita tekoja ja sitä että voin luottaa että kun toinen sanoo jotain - se ei ole vitsi tai joku asia mitä ehkä tapahtuu joskus ehkä.

Niin kuin sanoin - itse en välttämättä halua naimísiin, hankkia koiraa tai lapsia en edes saa (enkä niitä halua), ja jos mies sanoisi minulle "en halua koskaan naimisiin, mutta haluan olla sinun kanssani"  - olisi se ihan ok. Mutta kun tässä suhteessa en todellakaan tiedä mitä tapahtuu ja milloin. En ole mitenkään osallisena meidän tulevaisuuteen. Alussa innostuin niin uskomattoman paljon miehen jostain lausahduksista, että nykyään ne aiheuttavat minulle enemmän surua. Välillä tulee sellainen olo että voisin tosiaan erota vain tämän takia, mutta toisaalta meillä on mukavaa yhdessä ja tiedän että mies on ihan tosissaan kanssani.. ja jos se naimisiinmeno EI ole itselleni niin tärkeää - miksi edes otan tämän niin vakavissani? En usko siihen että luovutetaan helpolla - varsinkaan kun rakastetaan toista. ja tuo ei kuitenkaan mitenkään muuten ole minua kohtaan paska tai kusipää.

Noniin. Eli ongelmasi ei ole se, että stepit tapahtuu miehen pään mukaan eikä naimisiinmeno sinänsä. Vaan ongelmasi on se, että mieheesi on vaikea luottaa, koska hän ei käyttäydy ennustettavasti vaan hän käyttäytyy häilyväisesti ja epävarmuutta herättävästi. 

Miten mies suhtautuu siihen, että sinun on vaikea luottaa häneen? Tietääkö mies edes tätä? Tietääkö mies, että haluan parisuhteelta ennakoitavuutta (kuten jokainen nainen kai haluaa)? Miten mies on perustellut sitä, että hän käyttäytyy kaiken ennakoitavuuden romuttaen? Nauttiiko mies siitä, että olet hieman epävarma suhteessanne? Onko mahdollista, että hän haluaa tahallaan pitää sinut hieman epävarmana (koska pelkää että hylkäät hänet, ja pitämällä sinut epävarmana hän pitää vallan ja kontrollin omissa käsissään, eräänlaista peliä siis)? Mitä mies on ehdottanut, että teette tuon luottamuspulaongelman korjaamiseksi?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kolmikymppisenä ja sitä nuorempana minäkin halusin olla se osapuoli, joka saisi "päättää" koska asiat tapahtuu. Tai siis niin, että voisin olla se, joka sanoo että nyt muutetaan yhteen ja oispa kiva mennä kihloihin ja ne tapahtuisi heti tuosta ehdotuksestani. No pari yhteenmuuttoa tapahtui ehdotuksestani heti, samaten asunnon osto, muutama seurustelun aloitus, koiran hankinta jne. Ja huomasin, että olen jotenkin takaraivossani epävarma siitä, että onko mies täysillä mukana. Sitten sinkkuunnuin taas kerran 33-vuotiaana, ja ajattelin että muutan ajattelutapaani täysin. Päätin ryhtyä mihinkään vain niiden miesten kanssa, jotka ovat se osapuoli, joka tekee selväksi että haluaa aloittaa seurustelun, muuttaa yhteen jne. Eli ehdotus tulee niihin mieheltä, ja ehdottomasti ensimmäinen puheeksiotto aiheesta tulee mieheltä. Eli minä en kertaakaan ehdota enää kellekään mitään tuollaista steppiä suhteessa. 

Mitäkö tapahtui? Treffailin paljon miehiä, ja huomasin että tietyntyyppiset miehet karsiutuu kyllä "valikoimasta" pois tuon muutokseni takia. Oli paljon miehiä, joista ei olisi ollut siihen, että mies vie. Eli että mies ottaa ohjat parisuhteissa. Osa oli häilyväisiä sitoutumisasioiden kanssa ylipäätään, mutta suurin osa oli jollain tavalla huonoitsetuntoisia tai itsetunnoltaan epävarmoja miehiä, tai muuten persoonaltaan alistuvaisuuteen taipuvaisia. No, he eivät olleet minulle sopivia, koska tiesin että heidän kanssaan en voi tulla onnelliseksi, en voi olla enää onnellinen, jos minun roolini on olla se "viejä" parisuhteessa. Kohtasin sitten erään miehen, johon ihastuin ja joka osasi ja uskalsi viedä. Siis viedä parisuhdetta etäänpäin ja näyttää mitä haluaa. Asumme nyt yhdessä ja suhteessamme on tapahtunut paljon noita "steppejä", ja kaikki miehen aloitteesta, jopa lapsen hankinta miehen aloitteesta. Minulla on VIHDOIN hyvä ja turvallinen olo. En enää vatvo mielessäni että haluaako tuo mies aidosti kanssani näitä vai riippuuko hän tässä mukana jotenkin puolivaloilla. Ja jopa himokkuuteni on ihan eri lukemissa nyt, haluan tuota miestä koko ajan, koska se osaa olla mies.

Mä vaan koen itseni välillä niin tyhmäksi. Ollaan samalla sivulla että asioita tapahtuu, mutta silti minut jätetään ulkopuolelle milloin nämä tapahtuvat. Koen sen todella ahdistavaksi ja olen ihan sen takia miettinyt eroa. Jos mies sanoisi ettei halua koskaan naimisiin, mutta haluaa olla kanssani loppuelämän -- se olisi ihan ok. Mutta mies itse puhuu jatkuvasti häistä, kihloista, katselee hääpaikkoja, ruokia jne. mutta kun kysyn asiasta milloin nämä tapahtuisivat, mies vain heittää "tämän vuoden puolella", ja kun innostun asiasta ja lähden siihen mukaan - mies perääntyy ja sanoo "siis sehän oli vitsi? en mä vielä ole valmis". ja näin kaikki menee ympyrää. Eli joudun kaikessa odottaa milloin mies on tosissaan! En uskalla enää innostua mistään. Mä en sitä naimisiin menoa odota, en vain kestä tätä että en saa olla mukana suunnittelussa tai päätöksissä..

AP.

Mulla on vähän samanlainen tilanne. Talo ja lapsi on ja mies on sanonut että haluaa kyllä JOSKUS naimisiin. Kosintaa olen odottanut monta vuotta.. Ja mies tietää kyllä että minulle se olisi tärkeää. En tiedä, ihan tosissani suunnittelen joskus että lähden ja kun mies ihmettelee sanon että "niin, sinä kun et ilmeisesti ole meistä varma, niin etsin jonkun joka on."

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kolmikymppisenä ja sitä nuorempana minäkin halusin olla se osapuoli, joka saisi "päättää" koska asiat tapahtuu. Tai siis niin, että voisin olla se, joka sanoo että nyt muutetaan yhteen ja oispa kiva mennä kihloihin ja ne tapahtuisi heti tuosta ehdotuksestani. No pari yhteenmuuttoa tapahtui ehdotuksestani heti, samaten asunnon osto, muutama seurustelun aloitus, koiran hankinta jne. Ja huomasin, että olen jotenkin takaraivossani epävarma siitä, että onko mies täysillä mukana. Sitten sinkkuunnuin taas kerran 33-vuotiaana, ja ajattelin että muutan ajattelutapaani täysin. Päätin ryhtyä mihinkään vain niiden miesten kanssa, jotka ovat se osapuoli, joka tekee selväksi että haluaa aloittaa seurustelun, muuttaa yhteen jne. Eli ehdotus tulee niihin mieheltä, ja ehdottomasti ensimmäinen puheeksiotto aiheesta tulee mieheltä. Eli minä en kertaakaan ehdota enää kellekään mitään tuollaista steppiä suhteessa. 

Mitäkö tapahtui? Treffailin paljon miehiä, ja huomasin että tietyntyyppiset miehet karsiutuu kyllä "valikoimasta" pois tuon muutokseni takia. Oli paljon miehiä, joista ei olisi ollut siihen, että mies vie. Eli että mies ottaa ohjat parisuhteissa. Osa oli häilyväisiä sitoutumisasioiden kanssa ylipäätään, mutta suurin osa oli jollain tavalla huonoitsetuntoisia tai itsetunnoltaan epävarmoja miehiä, tai muuten persoonaltaan alistuvaisuuteen taipuvaisia. No, he eivät olleet minulle sopivia, koska tiesin että heidän kanssaan en voi tulla onnelliseksi, en voi olla enää onnellinen, jos minun roolini on olla se "viejä" parisuhteessa. Kohtasin sitten erään miehen, johon ihastuin ja joka osasi ja uskalsi viedä. Siis viedä parisuhdetta etäänpäin ja näyttää mitä haluaa. Asumme nyt yhdessä ja suhteessamme on tapahtunut paljon noita "steppejä", ja kaikki miehen aloitteesta, jopa lapsen hankinta miehen aloitteesta. Minulla on VIHDOIN hyvä ja turvallinen olo. En enää vatvo mielessäni että haluaako tuo mies aidosti kanssani näitä vai riippuuko hän tässä mukana jotenkin puolivaloilla. Ja jopa himokkuuteni on ihan eri lukemissa nyt, haluan tuota miestä koko ajan, koska se osaa olla mies.

Mä vaan koen itseni välillä niin tyhmäksi. Ollaan samalla sivulla että asioita tapahtuu, mutta silti minut jätetään ulkopuolelle milloin nämä tapahtuvat. Koen sen todella ahdistavaksi ja olen ihan sen takia miettinyt eroa. Jos mies sanoisi ettei halua koskaan naimisiin, mutta haluaa olla kanssani loppuelämän -- se olisi ihan ok. Mutta mies itse puhuu jatkuvasti häistä, kihloista, katselee hääpaikkoja, ruokia jne. mutta kun kysyn asiasta milloin nämä tapahtuisivat, mies vain heittää "tämän vuoden puolella", ja kun innostun asiasta ja lähden siihen mukaan - mies perääntyy ja sanoo "siis sehän oli vitsi? en mä vielä ole valmis". ja näin kaikki menee ympyrää. Eli joudun kaikessa odottaa milloin mies on tosissaan! En uskalla enää innostua mistään. Mä en sitä naimisiin menoa odota, en vain kestä tätä että en saa olla mukana suunnittelussa tai päätöksissä..

AP.

Ap suhteessasi oleva ongelma on ihan muu kuin luulet, tai siis ihan muu kuin mitä tähän aloitukseesi kirjoitit. Ongelmasi on mies, joka tykkää "vedättää" sinua. Mies, joka ei ole ennustettava eikä luotettava, vaan häilyväinen. Kenties sitoutumiskammoinen. Mies pitää sinua löyhässä (hirtto)köydessä. Hän ehkä haluaa sekä säästää että syödä koko kakun yhtäaikaa? 

Älä enää suostu tuollaiseen vedättämiseen ja löyhässä köydessä roikottamiseen. Aseta miehelle rajat sen suhteen, että millä ehdoilla hän sinut voi saada (pitää) ja millä ehdoilla hän taas sinut menettää. Sano miehelle, että sinä aiot mennä naimisiin lähitulevaisuudessa. Joko hänen kanssaan, tai jos hän ei sitä sinun kanssa halua, niin joudut päästämään itsesti vapaaksi tästä suhteesta, ja etsimään miehen, joka oikeasti haluaa olla kanssasi.

No ei tuo ole mikään ilkeä, niin kuin saat viestissä kuulostaa. Enkä tiedä miten paljon vedättää.. Innostuu asioista, mutta ei ole valmis ja on ihmeissään kun itse innostun ja alan kuvittelemaan että nämä tapahtuvat ja sitten matto vedetään alta.

Niin.. Mutta sitten olen se kamala pirttihirmu ja joka on antanut uhkavaatimuksen ja sehän ei ole hyväksyttävää? En halua manipuloida itseäni kihloihin tai naimisiin, koska se ei koskaan edes ollut mielessäni - mies siitä jatkuvasti puhuu, mutta ei halua toimia, ja nykyään koko ajatus kihloista tai muusta sattuu fyysisesti sydämeen.

Riippumatta nyt siitä miehestä, niin kerro että mitä SINÄ haluat teidän suhteelta tai parisuhteelta ylipäätään. Haluatko sinä mennä naimisiin vai elää vain avoliitossa? Haluatko sinä ostaa koiran vai elää ilman koiraa? Jne. 

Mä haluan oikeita tekoja ja sitä että voin luottaa että kun toinen sanoo jotain - se ei ole vitsi tai joku asia mitä ehkä tapahtuu joskus ehkä.

Niin kuin sanoin - itse en välttämättä halua naimísiin, hankkia koiraa tai lapsia en edes saa (enkä niitä halua), ja jos mies sanoisi minulle "en halua koskaan naimisiin, mutta haluan olla sinun kanssani"  - olisi se ihan ok. Mutta kun tässä suhteessa en todellakaan tiedä mitä tapahtuu ja milloin. En ole mitenkään osallisena meidän tulevaisuuteen. Alussa innostuin niin uskomattoman paljon miehen jostain lausahduksista, että nykyään ne aiheuttavat minulle enemmän surua. Välillä tulee sellainen olo että voisin tosiaan erota vain tämän takia, mutta toisaalta meillä on mukavaa yhdessä ja tiedän että mies on ihan tosissaan kanssani.. ja jos se naimisiinmeno EI ole itselleni niin tärkeää - miksi edes otan tämän niin vakavissani? En usko siihen että luovutetaan helpolla - varsinkaan kun rakastetaan toista. ja tuo ei kuitenkaan mitenkään muuten ole minua kohtaan paska tai kusipää.

Tulipa vaan mieleen, että ihmiset, joilla on ns. toinen jalka oven välissä, käyttäytyy tuolla tavalla epäennakoitavasti. Että vihjailevat haluavansa suhteen etenemistä, mutta samalla toisessa hetkessä vesittävät puheensa vetämällä ne jotenkin vitsinä takaisin. Koska he eivät itse tiedä, että haluavatko he olla tässä suhteessa. Toisaalta haluavat, toisaalta eivät halua. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kolmikymppisenä ja sitä nuorempana minäkin halusin olla se osapuoli, joka saisi "päättää" koska asiat tapahtuu. Tai siis niin, että voisin olla se, joka sanoo että nyt muutetaan yhteen ja oispa kiva mennä kihloihin ja ne tapahtuisi heti tuosta ehdotuksestani. No pari yhteenmuuttoa tapahtui ehdotuksestani heti, samaten asunnon osto, muutama seurustelun aloitus, koiran hankinta jne. Ja huomasin, että olen jotenkin takaraivossani epävarma siitä, että onko mies täysillä mukana. Sitten sinkkuunnuin taas kerran 33-vuotiaana, ja ajattelin että muutan ajattelutapaani täysin. Päätin ryhtyä mihinkään vain niiden miesten kanssa, jotka ovat se osapuoli, joka tekee selväksi että haluaa aloittaa seurustelun, muuttaa yhteen jne. Eli ehdotus tulee niihin mieheltä, ja ehdottomasti ensimmäinen puheeksiotto aiheesta tulee mieheltä. Eli minä en kertaakaan ehdota enää kellekään mitään tuollaista steppiä suhteessa. 

Mitäkö tapahtui? Treffailin paljon miehiä, ja huomasin että tietyntyyppiset miehet karsiutuu kyllä "valikoimasta" pois tuon muutokseni takia. Oli paljon miehiä, joista ei olisi ollut siihen, että mies vie. Eli että mies ottaa ohjat parisuhteissa. Osa oli häilyväisiä sitoutumisasioiden kanssa ylipäätään, mutta suurin osa oli jollain tavalla huonoitsetuntoisia tai itsetunnoltaan epävarmoja miehiä, tai muuten persoonaltaan alistuvaisuuteen taipuvaisia. No, he eivät olleet minulle sopivia, koska tiesin että heidän kanssaan en voi tulla onnelliseksi, en voi olla enää onnellinen, jos minun roolini on olla se "viejä" parisuhteessa. Kohtasin sitten erään miehen, johon ihastuin ja joka osasi ja uskalsi viedä. Siis viedä parisuhdetta etäänpäin ja näyttää mitä haluaa. Asumme nyt yhdessä ja suhteessamme on tapahtunut paljon noita "steppejä", ja kaikki miehen aloitteesta, jopa lapsen hankinta miehen aloitteesta. Minulla on VIHDOIN hyvä ja turvallinen olo. En enää vatvo mielessäni että haluaako tuo mies aidosti kanssani näitä vai riippuuko hän tässä mukana jotenkin puolivaloilla. Ja jopa himokkuuteni on ihan eri lukemissa nyt, haluan tuota miestä koko ajan, koska se osaa olla mies.

Mä vaan koen itseni välillä niin tyhmäksi. Ollaan samalla sivulla että asioita tapahtuu, mutta silti minut jätetään ulkopuolelle milloin nämä tapahtuvat. Koen sen todella ahdistavaksi ja olen ihan sen takia miettinyt eroa. Jos mies sanoisi ettei halua koskaan naimisiin, mutta haluaa olla kanssani loppuelämän -- se olisi ihan ok. Mutta mies itse puhuu jatkuvasti häistä, kihloista, katselee hääpaikkoja, ruokia jne. mutta kun kysyn asiasta milloin nämä tapahtuisivat, mies vain heittää "tämän vuoden puolella", ja kun innostun asiasta ja lähden siihen mukaan - mies perääntyy ja sanoo "siis sehän oli vitsi? en mä vielä ole valmis". ja näin kaikki menee ympyrää. Eli joudun kaikessa odottaa milloin mies on tosissaan! En uskalla enää innostua mistään. Mä en sitä naimisiin menoa odota, en vain kestä tätä että en saa olla mukana suunnittelussa tai päätöksissä..

AP.

Ap suhteessasi oleva ongelma on ihan muu kuin luulet, tai siis ihan muu kuin mitä tähän aloitukseesi kirjoitit. Ongelmasi on mies, joka tykkää "vedättää" sinua. Mies, joka ei ole ennustettava eikä luotettava, vaan häilyväinen. Kenties sitoutumiskammoinen. Mies pitää sinua löyhässä (hirtto)köydessä. Hän ehkä haluaa sekä säästää että syödä koko kakun yhtäaikaa? 

Älä enää suostu tuollaiseen vedättämiseen ja löyhässä köydessä roikottamiseen. Aseta miehelle rajat sen suhteen, että millä ehdoilla hän sinut voi saada (pitää) ja millä ehdoilla hän taas sinut menettää. Sano miehelle, että sinä aiot mennä naimisiin lähitulevaisuudessa. Joko hänen kanssaan, tai jos hän ei sitä sinun kanssa halua, niin joudut päästämään itsesti vapaaksi tästä suhteesta, ja etsimään miehen, joka oikeasti haluaa olla kanssasi.

No ei tuo ole mikään ilkeä, niin kuin saat viestissä kuulostaa. Enkä tiedä miten paljon vedättää.. Innostuu asioista, mutta ei ole valmis ja on ihmeissään kun itse innostun ja alan kuvittelemaan että nämä tapahtuvat ja sitten matto vedetään alta.

Niin.. Mutta sitten olen se kamala pirttihirmu ja joka on antanut uhkavaatimuksen ja sehän ei ole hyväksyttävää? En halua manipuloida itseäni kihloihin tai naimisiin, koska se ei koskaan edes ollut mielessäni - mies siitä jatkuvasti puhuu, mutta ei halua toimia, ja nykyään koko ajatus kihloista tai muusta sattuu fyysisesti sydämeen.

Riippumatta nyt siitä miehestä, niin kerro että mitä SINÄ haluat teidän suhteelta tai parisuhteelta ylipäätään. Haluatko sinä mennä naimisiin vai elää vain avoliitossa? Haluatko sinä ostaa koiran vai elää ilman koiraa? Jne. 

Mä haluan oikeita tekoja ja sitä että voin luottaa että kun toinen sanoo jotain - se ei ole vitsi tai joku asia mitä ehkä tapahtuu joskus ehkä.

Niin kuin sanoin - itse en välttämättä halua naimísiin, hankkia koiraa tai lapsia en edes saa (enkä niitä halua), ja jos mies sanoisi minulle "en halua koskaan naimisiin, mutta haluan olla sinun kanssani"  - olisi se ihan ok. Mutta kun tässä suhteessa en todellakaan tiedä mitä tapahtuu ja milloin. En ole mitenkään osallisena meidän tulevaisuuteen. Alussa innostuin niin uskomattoman paljon miehen jostain lausahduksista, että nykyään ne aiheuttavat minulle enemmän surua. Välillä tulee sellainen olo että voisin tosiaan erota vain tämän takia, mutta toisaalta meillä on mukavaa yhdessä ja tiedän että mies on ihan tosissaan kanssani.. ja jos se naimisiinmeno EI ole itselleni niin tärkeää - miksi edes otan tämän niin vakavissani? En usko siihen että luovutetaan helpolla - varsinkaan kun rakastetaan toista. ja tuo ei kuitenkaan mitenkään muuten ole minua kohtaan paska tai kusipää.

Noniin. Eli ongelmasi ei ole se, että stepit tapahtuu miehen pään mukaan eikä naimisiinmeno sinänsä. Vaan ongelmasi on se, että mieheesi on vaikea luottaa, koska hän ei käyttäydy ennustettavasti vaan hän käyttäytyy häilyväisesti ja epävarmuutta herättävästi. 

Miten mies suhtautuu siihen, että sinun on vaikea luottaa häneen? Tietääkö mies edes tätä? Tietääkö mies, että haluan parisuhteelta ennakoitavuutta (kuten jokainen nainen kai haluaa)? Miten mies on perustellut sitä, että hän käyttäytyy kaiken ennakoitavuuden romuttaen? Nauttiiko mies siitä, että olet hieman epävarma suhteessanne? Onko mahdollista, että hän haluaa tahallaan pitää sinut hieman epävarmana (koska pelkää että hylkäät hänet, ja pitämällä sinut epävarmana hän pitää vallan ja kontrollin omissa käsissään, eräänlaista peliä siis)? Mitä mies on ehdottanut, että teette tuon luottamuspulaongelman korjaamiseksi?

Mies pyytää anteeksi ja sanoo ettei ajatellut, että voisin ottaa asiaa tosissani "en ajatellut, anna anteeksi". Ei vain jotenkin käsitä sitä mitä tekee. Ja se saa minut niin epävarmaksi. Olenko nyt täysin kohtuuton? Mies sanoo myös "eikö saa haaveilla?". Eikä enää uskalla puhua näistä asioista.. Kai sitä saa haaveilla.. Ehkä edelleen ongelma on vain minun? Eikä mies mitenkään ole "toinen jalka oven välissä" vaan haaveilee eikä kiirehdi?

Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kolmikymppisenä ja sitä nuorempana minäkin halusin olla se osapuoli, joka saisi "päättää" koska asiat tapahtuu. Tai siis niin, että voisin olla se, joka sanoo että nyt muutetaan yhteen ja oispa kiva mennä kihloihin ja ne tapahtuisi heti tuosta ehdotuksestani. No pari yhteenmuuttoa tapahtui ehdotuksestani heti, samaten asunnon osto, muutama seurustelun aloitus, koiran hankinta jne. Ja huomasin, että olen jotenkin takaraivossani epävarma siitä, että onko mies täysillä mukana. Sitten sinkkuunnuin taas kerran 33-vuotiaana, ja ajattelin että muutan ajattelutapaani täysin. Päätin ryhtyä mihinkään vain niiden miesten kanssa, jotka ovat se osapuoli, joka tekee selväksi että haluaa aloittaa seurustelun, muuttaa yhteen jne. Eli ehdotus tulee niihin mieheltä, ja ehdottomasti ensimmäinen puheeksiotto aiheesta tulee mieheltä. Eli minä en kertaakaan ehdota enää kellekään mitään tuollaista steppiä suhteessa. 

Mitäkö tapahtui? Treffailin paljon miehiä, ja huomasin että tietyntyyppiset miehet karsiutuu kyllä "valikoimasta" pois tuon muutokseni takia. Oli paljon miehiä, joista ei olisi ollut siihen, että mies vie. Eli että mies ottaa ohjat parisuhteissa. Osa oli häilyväisiä sitoutumisasioiden kanssa ylipäätään, mutta suurin osa oli jollain tavalla huonoitsetuntoisia tai itsetunnoltaan epävarmoja miehiä, tai muuten persoonaltaan alistuvaisuuteen taipuvaisia. No, he eivät olleet minulle sopivia, koska tiesin että heidän kanssaan en voi tulla onnelliseksi, en voi olla enää onnellinen, jos minun roolini on olla se "viejä" parisuhteessa. Kohtasin sitten erään miehen, johon ihastuin ja joka osasi ja uskalsi viedä. Siis viedä parisuhdetta etäänpäin ja näyttää mitä haluaa. Asumme nyt yhdessä ja suhteessamme on tapahtunut paljon noita "steppejä", ja kaikki miehen aloitteesta, jopa lapsen hankinta miehen aloitteesta. Minulla on VIHDOIN hyvä ja turvallinen olo. En enää vatvo mielessäni että haluaako tuo mies aidosti kanssani näitä vai riippuuko hän tässä mukana jotenkin puolivaloilla. Ja jopa himokkuuteni on ihan eri lukemissa nyt, haluan tuota miestä koko ajan, koska se osaa olla mies.

Mä vaan koen itseni välillä niin tyhmäksi. Ollaan samalla sivulla että asioita tapahtuu, mutta silti minut jätetään ulkopuolelle milloin nämä tapahtuvat. Koen sen todella ahdistavaksi ja olen ihan sen takia miettinyt eroa. Jos mies sanoisi ettei halua koskaan naimisiin, mutta haluaa olla kanssani loppuelämän -- se olisi ihan ok. Mutta mies itse puhuu jatkuvasti häistä, kihloista, katselee hääpaikkoja, ruokia jne. mutta kun kysyn asiasta milloin nämä tapahtuisivat, mies vain heittää "tämän vuoden puolella", ja kun innostun asiasta ja lähden siihen mukaan - mies perääntyy ja sanoo "siis sehän oli vitsi? en mä vielä ole valmis". ja näin kaikki menee ympyrää. Eli joudun kaikessa odottaa milloin mies on tosissaan! En uskalla enää innostua mistään. Mä en sitä naimisiin menoa odota, en vain kestä tätä että en saa olla mukana suunnittelussa tai päätöksissä..

AP.

Ap suhteessasi oleva ongelma on ihan muu kuin luulet, tai siis ihan muu kuin mitä tähän aloitukseesi kirjoitit. Ongelmasi on mies, joka tykkää "vedättää" sinua. Mies, joka ei ole ennustettava eikä luotettava, vaan häilyväinen. Kenties sitoutumiskammoinen. Mies pitää sinua löyhässä (hirtto)köydessä. Hän ehkä haluaa sekä säästää että syödä koko kakun yhtäaikaa? 

Älä enää suostu tuollaiseen vedättämiseen ja löyhässä köydessä roikottamiseen. Aseta miehelle rajat sen suhteen, että millä ehdoilla hän sinut voi saada (pitää) ja millä ehdoilla hän taas sinut menettää. Sano miehelle, että sinä aiot mennä naimisiin lähitulevaisuudessa. Joko hänen kanssaan, tai jos hän ei sitä sinun kanssa halua, niin joudut päästämään itsesti vapaaksi tästä suhteesta, ja etsimään miehen, joka oikeasti haluaa olla kanssasi.

No ei tuo ole mikään ilkeä, niin kuin saat viestissä kuulostaa. Enkä tiedä miten paljon vedättää.. Innostuu asioista, mutta ei ole valmis ja on ihmeissään kun itse innostun ja alan kuvittelemaan että nämä tapahtuvat ja sitten matto vedetään alta.

Niin.. Mutta sitten olen se kamala pirttihirmu ja joka on antanut uhkavaatimuksen ja sehän ei ole hyväksyttävää? En halua manipuloida itseäni kihloihin tai naimisiin, koska se ei koskaan edes ollut mielessäni - mies siitä jatkuvasti puhuu, mutta ei halua toimia, ja nykyään koko ajatus kihloista tai muusta sattuu fyysisesti sydämeen.

Riippumatta nyt siitä miehestä, niin kerro että mitä SINÄ haluat teidän suhteelta tai parisuhteelta ylipäätään. Haluatko sinä mennä naimisiin vai elää vain avoliitossa? Haluatko sinä ostaa koiran vai elää ilman koiraa? Jne. 

Mä haluan oikeita tekoja ja sitä että voin luottaa että kun toinen sanoo jotain - se ei ole vitsi tai joku asia mitä ehkä tapahtuu joskus ehkä.

Niin kuin sanoin - itse en välttämättä halua naimísiin, hankkia koiraa tai lapsia en edes saa (enkä niitä halua), ja jos mies sanoisi minulle "en halua koskaan naimisiin, mutta haluan olla sinun kanssani"  - olisi se ihan ok. Mutta kun tässä suhteessa en todellakaan tiedä mitä tapahtuu ja milloin. En ole mitenkään osallisena meidän tulevaisuuteen. Alussa innostuin niin uskomattoman paljon miehen jostain lausahduksista, että nykyään ne aiheuttavat minulle enemmän surua. Välillä tulee sellainen olo että voisin tosiaan erota vain tämän takia, mutta toisaalta meillä on mukavaa yhdessä ja tiedän että mies on ihan tosissaan kanssani.. ja jos se naimisiinmeno EI ole itselleni niin tärkeää - miksi edes otan tämän niin vakavissani? En usko siihen että luovutetaan helpolla - varsinkaan kun rakastetaan toista. ja tuo ei kuitenkaan mitenkään muuten ole minua kohtaan paska tai kusipää.

Noniin. Eli ongelmasi ei ole se, että stepit tapahtuu miehen pään mukaan eikä naimisiinmeno sinänsä. Vaan ongelmasi on se, että mieheesi on vaikea luottaa, koska hän ei käyttäydy ennustettavasti vaan hän käyttäytyy häilyväisesti ja epävarmuutta herättävästi. 

Miten mies suhtautuu siihen, että sinun on vaikea luottaa häneen? Tietääkö mies edes tätä? Tietääkö mies, että haluan parisuhteelta ennakoitavuutta (kuten jokainen nainen kai haluaa)? Miten mies on perustellut sitä, että hän käyttäytyy kaiken ennakoitavuuden romuttaen? Nauttiiko mies siitä, että olet hieman epävarma suhteessanne? Onko mahdollista, että hän haluaa tahallaan pitää sinut hieman epävarmana (koska pelkää että hylkäät hänet, ja pitämällä sinut epävarmana hän pitää vallan ja kontrollin omissa käsissään, eräänlaista peliä siis)? Mitä mies on ehdottanut, että teette tuon luottamuspulaongelman korjaamiseksi?

Mies pyytää anteeksi ja sanoo ettei ajatellut, että voisin ottaa asiaa tosissani "en ajatellut, anna anteeksi". Ei vain jotenkin käsitä sitä mitä tekee. Ja se saa minut niin epävarmaksi. Olenko nyt täysin kohtuuton? Mies sanoo myös "eikö saa haaveilla?". Eikä enää uskalla puhua näistä asioista.. Kai sitä saa haaveilla.. Ehkä edelleen ongelma on vain minun? Eikä mies mitenkään ole "toinen jalka oven välissä" vaan haaveilee eikä kiirehdi?

Ap

Kauanko te olette olleet yhdessä? Jos vasta 1,5 vuotta, niin vika on sinussa. Jos jo 9 vuotta, niin vika on miehessä.

Vierailija kirjoitti:

Ei kyse ole siitä että minä olen valmiimpi kuin mies aikaisemmin. Kyse oli siitä, että kokeeko joku muu samoin; suuret elämän etapit tehdään kun mies on valmis? Eli juuri naimisiinmeno tai yhteenmuutto - - lapsen hankinta. Eli ns. perinteistä odottaa että mies ehdottaa, mutta jos itse ehdottaa / vaatii se on ns. väärin. AP[/quote

Eikö ajatus ole, että molempien pitää olla valmiita noihin? Olisitko sinä sitten valmis kaikkeen jo heti vai kuinka osaat jo etukäteen vuosia elämää suunnitella? Sinä haluaisit aikatauluttaa koko teidän elämänne, mies ei vielä tiedä. Mikä onkin järkevää, olette olleet yhdessä vain kolme vuotta, hieman kauemmin kuin rakastumisen huuma yleensä kestää. Vasta nyt alkaa se arki joka näyttää kuinka hyvin sovitte yhteen, miksi pitäisi kiirehtiä?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kolmikymppisenä ja sitä nuorempana minäkin halusin olla se osapuoli, joka saisi "päättää" koska asiat tapahtuu. Tai siis niin, että voisin olla se, joka sanoo että nyt muutetaan yhteen ja oispa kiva mennä kihloihin ja ne tapahtuisi heti tuosta ehdotuksestani. No pari yhteenmuuttoa tapahtui ehdotuksestani heti, samaten asunnon osto, muutama seurustelun aloitus, koiran hankinta jne. Ja huomasin, että olen jotenkin takaraivossani epävarma siitä, että onko mies täysillä mukana. Sitten sinkkuunnuin taas kerran 33-vuotiaana, ja ajattelin että muutan ajattelutapaani täysin. Päätin ryhtyä mihinkään vain niiden miesten kanssa, jotka ovat se osapuoli, joka tekee selväksi että haluaa aloittaa seurustelun, muuttaa yhteen jne. Eli ehdotus tulee niihin mieheltä, ja ehdottomasti ensimmäinen puheeksiotto aiheesta tulee mieheltä. Eli minä en kertaakaan ehdota enää kellekään mitään tuollaista steppiä suhteessa. 

Mitäkö tapahtui? Treffailin paljon miehiä, ja huomasin että tietyntyyppiset miehet karsiutuu kyllä "valikoimasta" pois tuon muutokseni takia. Oli paljon miehiä, joista ei olisi ollut siihen, että mies vie. Eli että mies ottaa ohjat parisuhteissa. Osa oli häilyväisiä sitoutumisasioiden kanssa ylipäätään, mutta suurin osa oli jollain tavalla huonoitsetuntoisia tai itsetunnoltaan epävarmoja miehiä, tai muuten persoonaltaan alistuvaisuuteen taipuvaisia. No, he eivät olleet minulle sopivia, koska tiesin että heidän kanssaan en voi tulla onnelliseksi, en voi olla enää onnellinen, jos minun roolini on olla se "viejä" parisuhteessa. Kohtasin sitten erään miehen, johon ihastuin ja joka osasi ja uskalsi viedä. Siis viedä parisuhdetta etäänpäin ja näyttää mitä haluaa. Asumme nyt yhdessä ja suhteessamme on tapahtunut paljon noita "steppejä", ja kaikki miehen aloitteesta, jopa lapsen hankinta miehen aloitteesta. Minulla on VIHDOIN hyvä ja turvallinen olo. En enää vatvo mielessäni että haluaako tuo mies aidosti kanssani näitä vai riippuuko hän tässä mukana jotenkin puolivaloilla. Ja jopa himokkuuteni on ihan eri lukemissa nyt, haluan tuota miestä koko ajan, koska se osaa olla mies.

Mä vaan koen itseni välillä niin tyhmäksi. Ollaan samalla sivulla että asioita tapahtuu, mutta silti minut jätetään ulkopuolelle milloin nämä tapahtuvat. Koen sen todella ahdistavaksi ja olen ihan sen takia miettinyt eroa. Jos mies sanoisi ettei halua koskaan naimisiin, mutta haluaa olla kanssani loppuelämän -- se olisi ihan ok. Mutta mies itse puhuu jatkuvasti häistä, kihloista, katselee hääpaikkoja, ruokia jne. mutta kun kysyn asiasta milloin nämä tapahtuisivat, mies vain heittää "tämän vuoden puolella", ja kun innostun asiasta ja lähden siihen mukaan - mies perääntyy ja sanoo "siis sehän oli vitsi? en mä vielä ole valmis". ja näin kaikki menee ympyrää. Eli joudun kaikessa odottaa milloin mies on tosissaan! En uskalla enää innostua mistään. Mä en sitä naimisiin menoa odota, en vain kestä tätä että en saa olla mukana suunnittelussa tai päätöksissä..

AP.

Mulla on vähän samanlainen tilanne. Talo ja lapsi on ja mies on sanonut että haluaa kyllä JOSKUS naimisiin. Kosintaa olen odottanut monta vuotta.. Ja mies tietää kyllä että minulle se olisi tärkeää. En tiedä, ihan tosissani suunnittelen joskus että lähden ja kun mies ihmettelee sanon että "niin, sinä kun et ilmeisesti ole meistä varma, niin etsin jonkun joka on."

Kuinka tuo muuttaisi elämääsi? Haluatko prinsessahäät joita mies ei halua? Jos ehdotat maistraattihäitä voi mies lämmetä, harvempi mies hihkuu riemusta järjestää kalliit häät vaimolleen kun rahaa tarvittaisiin järkevämpäänkin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kolmikymppisenä ja sitä nuorempana minäkin halusin olla se osapuoli, joka saisi "päättää" koska asiat tapahtuu. Tai siis niin, että voisin olla se, joka sanoo että nyt muutetaan yhteen ja oispa kiva mennä kihloihin ja ne tapahtuisi heti tuosta ehdotuksestani. No pari yhteenmuuttoa tapahtui ehdotuksestani heti, samaten asunnon osto, muutama seurustelun aloitus, koiran hankinta jne. Ja huomasin, että olen jotenkin takaraivossani epävarma siitä, että onko mies täysillä mukana. Sitten sinkkuunnuin taas kerran 33-vuotiaana, ja ajattelin että muutan ajattelutapaani täysin. Päätin ryhtyä mihinkään vain niiden miesten kanssa, jotka ovat se osapuoli, joka tekee selväksi että haluaa aloittaa seurustelun, muuttaa yhteen jne. Eli ehdotus tulee niihin mieheltä, ja ehdottomasti ensimmäinen puheeksiotto aiheesta tulee mieheltä. Eli minä en kertaakaan ehdota enää kellekään mitään tuollaista steppiä suhteessa. 

Mitäkö tapahtui? Treffailin paljon miehiä, ja huomasin että tietyntyyppiset miehet karsiutuu kyllä "valikoimasta" pois tuon muutokseni takia. Oli paljon miehiä, joista ei olisi ollut siihen, että mies vie. Eli että mies ottaa ohjat parisuhteissa. Osa oli häilyväisiä sitoutumisasioiden kanssa ylipäätään, mutta suurin osa oli jollain tavalla huonoitsetuntoisia tai itsetunnoltaan epävarmoja miehiä, tai muuten persoonaltaan alistuvaisuuteen taipuvaisia. No, he eivät olleet minulle sopivia, koska tiesin että heidän kanssaan en voi tulla onnelliseksi, en voi olla enää onnellinen, jos minun roolini on olla se "viejä" parisuhteessa. Kohtasin sitten erään miehen, johon ihastuin ja joka osasi ja uskalsi viedä. Siis viedä parisuhdetta etäänpäin ja näyttää mitä haluaa. Asumme nyt yhdessä ja suhteessamme on tapahtunut paljon noita "steppejä", ja kaikki miehen aloitteesta, jopa lapsen hankinta miehen aloitteesta. Minulla on VIHDOIN hyvä ja turvallinen olo. En enää vatvo mielessäni että haluaako tuo mies aidosti kanssani näitä vai riippuuko hän tässä mukana jotenkin puolivaloilla. Ja jopa himokkuuteni on ihan eri lukemissa nyt, haluan tuota miestä koko ajan, koska se osaa olla mies.

Mä vaan koen itseni välillä niin tyhmäksi. Ollaan samalla sivulla että asioita tapahtuu, mutta silti minut jätetään ulkopuolelle milloin nämä tapahtuvat. Koen sen todella ahdistavaksi ja olen ihan sen takia miettinyt eroa. Jos mies sanoisi ettei halua koskaan naimisiin, mutta haluaa olla kanssani loppuelämän -- se olisi ihan ok. Mutta mies itse puhuu jatkuvasti häistä, kihloista, katselee hääpaikkoja, ruokia jne. mutta kun kysyn asiasta milloin nämä tapahtuisivat, mies vain heittää "tämän vuoden puolella", ja kun innostun asiasta ja lähden siihen mukaan - mies perääntyy ja sanoo "siis sehän oli vitsi? en mä vielä ole valmis". ja näin kaikki menee ympyrää. Eli joudun kaikessa odottaa milloin mies on tosissaan! En uskalla enää innostua mistään. Mä en sitä naimisiin menoa odota, en vain kestä tätä että en saa olla mukana suunnittelussa tai päätöksissä..

AP.

Mulla on vähän samanlainen tilanne. Talo ja lapsi on ja mies on sanonut että haluaa kyllä JOSKUS naimisiin. Kosintaa olen odottanut monta vuotta.. Ja mies tietää kyllä että minulle se olisi tärkeää. En tiedä, ihan tosissani suunnittelen joskus että lähden ja kun mies ihmettelee sanon että "niin, sinä kun et ilmeisesti ole meistä varma, niin etsin jonkun joka on."

Kuinka tuo muuttaisi elämääsi? Haluatko prinsessahäät joita mies ei halua? Jos ehdotat maistraattihäitä voi mies lämmetä, harvempi mies hihkuu riemusta järjestää kalliit häät vaimolleen kun rahaa tarvittaisiin järkevämpäänkin.

Ihan "tavalliset" kirkkohäät. Kyllähän niihin paritonnia väkisinkin menee, mutta kyllä meillä rahaa on. Miten se muuttaisi miehen elämää jos menemme naimisiin? Minulle se on tärkeää ja mieskin on sanonut että haluaa kyllä, en tiedä sitten onko valehdellut.

Temperamenttikysymys. Meillä jos mies saisi päättää, asuttaisiin yhdessä jo ja oltaisiin naimisissa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kolmikymppisenä ja sitä nuorempana minäkin halusin olla se osapuoli, joka saisi "päättää" koska asiat tapahtuu. Tai siis niin, että voisin olla se, joka sanoo että nyt muutetaan yhteen ja oispa kiva mennä kihloihin ja ne tapahtuisi heti tuosta ehdotuksestani. No pari yhteenmuuttoa tapahtui ehdotuksestani heti, samaten asunnon osto, muutama seurustelun aloitus, koiran hankinta jne. Ja huomasin, että olen jotenkin takaraivossani epävarma siitä, että onko mies täysillä mukana. Sitten sinkkuunnuin taas kerran 33-vuotiaana, ja ajattelin että muutan ajattelutapaani täysin. Päätin ryhtyä mihinkään vain niiden miesten kanssa, jotka ovat se osapuoli, joka tekee selväksi että haluaa aloittaa seurustelun, muuttaa yhteen jne. Eli ehdotus tulee niihin mieheltä, ja ehdottomasti ensimmäinen puheeksiotto aiheesta tulee mieheltä. Eli minä en kertaakaan ehdota enää kellekään mitään tuollaista steppiä suhteessa. 

Mitäkö tapahtui? Treffailin paljon miehiä, ja huomasin että tietyntyyppiset miehet karsiutuu kyllä "valikoimasta" pois tuon muutokseni takia. Oli paljon miehiä, joista ei olisi ollut siihen, että mies vie. Eli että mies ottaa ohjat parisuhteissa. Osa oli häilyväisiä sitoutumisasioiden kanssa ylipäätään, mutta suurin osa oli jollain tavalla huonoitsetuntoisia tai itsetunnoltaan epävarmoja miehiä, tai muuten persoonaltaan alistuvaisuuteen taipuvaisia. No, he eivät olleet minulle sopivia, koska tiesin että heidän kanssaan en voi tulla onnelliseksi, en voi olla enää onnellinen, jos minun roolini on olla se "viejä" parisuhteessa. Kohtasin sitten erään miehen, johon ihastuin ja joka osasi ja uskalsi viedä. Siis viedä parisuhdetta etäänpäin ja näyttää mitä haluaa. Asumme nyt yhdessä ja suhteessamme on tapahtunut paljon noita "steppejä", ja kaikki miehen aloitteesta, jopa lapsen hankinta miehen aloitteesta. Minulla on VIHDOIN hyvä ja turvallinen olo. En enää vatvo mielessäni että haluaako tuo mies aidosti kanssani näitä vai riippuuko hän tässä mukana jotenkin puolivaloilla. Ja jopa himokkuuteni on ihan eri lukemissa nyt, haluan tuota miestä koko ajan, koska se osaa olla mies.

Mä vaan koen itseni välillä niin tyhmäksi. Ollaan samalla sivulla että asioita tapahtuu, mutta silti minut jätetään ulkopuolelle milloin nämä tapahtuvat. Koen sen todella ahdistavaksi ja olen ihan sen takia miettinyt eroa. Jos mies sanoisi ettei halua koskaan naimisiin, mutta haluaa olla kanssani loppuelämän -- se olisi ihan ok. Mutta mies itse puhuu jatkuvasti häistä, kihloista, katselee hääpaikkoja, ruokia jne. mutta kun kysyn asiasta milloin nämä tapahtuisivat, mies vain heittää "tämän vuoden puolella", ja kun innostun asiasta ja lähden siihen mukaan - mies perääntyy ja sanoo "siis sehän oli vitsi? en mä vielä ole valmis". ja näin kaikki menee ympyrää. Eli joudun kaikessa odottaa milloin mies on tosissaan! En uskalla enää innostua mistään. Mä en sitä naimisiin menoa odota, en vain kestä tätä että en saa olla mukana suunnittelussa tai päätöksissä..

AP.

Ap suhteessasi oleva ongelma on ihan muu kuin luulet, tai siis ihan muu kuin mitä tähän aloitukseesi kirjoitit. Ongelmasi on mies, joka tykkää "vedättää" sinua. Mies, joka ei ole ennustettava eikä luotettava, vaan häilyväinen. Kenties sitoutumiskammoinen. Mies pitää sinua löyhässä (hirtto)köydessä. Hän ehkä haluaa sekä säästää että syödä koko kakun yhtäaikaa? 

Älä enää suostu tuollaiseen vedättämiseen ja löyhässä köydessä roikottamiseen. Aseta miehelle rajat sen suhteen, että millä ehdoilla hän sinut voi saada (pitää) ja millä ehdoilla hän taas sinut menettää. Sano miehelle, että sinä aiot mennä naimisiin lähitulevaisuudessa. Joko hänen kanssaan, tai jos hän ei sitä sinun kanssa halua, niin joudut päästämään itsesti vapaaksi tästä suhteesta, ja etsimään miehen, joka oikeasti haluaa olla kanssasi.

No ei tuo ole mikään ilkeä, niin kuin saat viestissä kuulostaa. Enkä tiedä miten paljon vedättää.. Innostuu asioista, mutta ei ole valmis ja on ihmeissään kun itse innostun ja alan kuvittelemaan että nämä tapahtuvat ja sitten matto vedetään alta.

Niin.. Mutta sitten olen se kamala pirttihirmu ja joka on antanut uhkavaatimuksen ja sehän ei ole hyväksyttävää? En halua manipuloida itseäni kihloihin tai naimisiin, koska se ei koskaan edes ollut mielessäni - mies siitä jatkuvasti puhuu, mutta ei halua toimia, ja nykyään koko ajatus kihloista tai muusta sattuu fyysisesti sydämeen.

Eihän mies sitä tarkoituksella eikä harkiten tee, eikä varmaan tajua tekevänsä noin. Yhtä lailla kuin kontrolloivat miehet on mielestään vain rakastavia ja huolehtivia, ja loukkaantuu kun naista alkaa ahdistaa.

Ei se silti tarkoita ettei hän tiedostamattaan tekisi juuri niin että epäröi, veivaa ja vedättää, tiedostamattaan hakee sinulta uudestaan ja uudestaan sitä palkitsevaa anomisen tunnetta, että saa jälleen kerran vahvistuksen siitä että haluat jäädä. Jos menisitte naimisiin, hän jäisi vaille tätä varmistelua ja kosiskelua, koska olisi sitten varma nakki.

Ei ainoastaan naiset tee tätä.