Mistä johtuu se, että olet jäänyt ilman seurustelukumppania?
Kommentit (278)
Moni täällä pelkää ottaa kontaktia miehiin. Kuiten kaikki me olemme vain ihmisiä. Tavallisa pulliaisia sukupuoleen katsomatta. Tutustukaa vastakkaiseen sukupuoleen arkioloissa. Menkää ja jutelkaa, niin huomaatte asian itse. Asettakaa itsenne alttiiksi tutustumiselle.
Osa ajatuksissaan lokeroi kumppanin osaksi omaa nykyistä elämänpiiriään. Ikäänkuin sovittaa kumppanin omaan elämäänsä. Kumppanin myötä tuo elämänpiiri kuitenkin laajenee. Se muuttuu toisenlaiseksi. Saa lisää sävyjä ja värejä. Kumppanista on apua monissa asioissa jotka yksin joutuu tekemään kaikki yksin.
Ulkonäköönsä itsekriittisesti suhtautuville tiedoksi että suurin osa meistä on epätäydellisiä. Pariskuntien välinen kemia syntyy monesta asiasta. Väitän että yhteinen sävel on tässä se tärkein.
Olen ruma nainen, enkä siksi ole koskaan riittänyt kellekään. 100% varmuudella olisin nytkin parisuhteessa, jos näyttäisin paremmalta ja luonne olisi edelleen sama.
Ruma naama. En keksi muutakaan, koska juttelen aktiivisesti naisille ja elämä on muuten kondiksessa
Vierailija kirjoitti:
Olen ruma nainen, enkä siksi ole koskaan riittänyt kellekään. 100% varmuudella olisin nytkin parisuhteessa, jos näyttäisin paremmalta ja luonne olisi edelleen sama.
Tutustuin opiskelijatoiminnassa erääseen todella ämpärirumaan naiseen. Siis sellaiseen Lordin naispuoliseen vastineeseen. Muuten hän oli älykäs ja hauska. Epäilin silloin löytääkö hän miestä koskaan itselleen. Niin vaan sitten eräänä päivänä tapasin hänet miehensä kanssa rattaita työntelemässä. Mies oli komea ja menestyneen olionen. Luonteesta se on kiinni.
Olen tylsä, ruma, läski ja tissitön. Seksiin kyllä kelpaan miehille mutta kukaan ei ole koskaan ollut ihastunut muhun ja täten halunnut suhdetta kanssani. Eiköhän ikisinkkuna mennä loppuun saakka. N28
Työtön joten en tapaa ketään. Ei muuta vikaa ja tuokin on mahdollista korjata ;)
Vierailija kirjoitti:
Ruma naama. En keksi muutakaan, koska juttelen aktiivisesti naisille ja elämä on muuten kondiksessa
Liian vähän aloitteita kuitenkin? Tai oletko hyvin nuori? Tuollaisilla spekseillä luulisi 30-35-iässä viimeistään epätoivoisen sinkkunaisen käyvän koukkuun.
Vierailija kirjoitti:
Naisia ei kiinnosta introvertti mies, vaan halutaan ekstrovertti hauskuuttaja.
Mä olen introvertti hauskuuttaja.
Minulla on vakava voimat vievä sairaus, en pysty seurustelemaan.
Liian kriittinen itseä kohtaan kelpaavuuden suhteen. Ei kehtaa tuppautua toisten seuraan.
m43
Eron jälkeen itsetunto on huono ja tuntuu, ettei minulla ole mitään tarjottavaa. Niinpä ei tule tehtyä aloitteitakaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ruma naama. En keksi muutakaan, koska juttelen aktiivisesti naisille ja elämä on muuten kondiksessa
Liian vähän aloitteita kuitenkin? Tai oletko hyvin nuori? Tuollaisilla spekseillä luulisi 30-35-iässä viimeistään epätoivoisen sinkkunaisen käyvän koukkuun.
En ole laskenut, mutta puhutaan kuitenkin useammasta sadasta. Ehkä se sitten on liian vähän. Ikää 31v
Kahden lapsen yyhoona tuskin olen sitä halutuimpaa vaimo-matskua. Työ siihen päälle,niin eipähän tässä ole edes aikaa paljoon treffailla. Mut en valita. Oon ihan ok näköinen ja hyvällä itsetunnolla varustettu persoona,niin ehtii sitä sitten kun lapset ovat isompia. :)
Vierailija kirjoitti:
Nyt mulla on mies, mutta nuorempana olin vuosia sinkku, koska olin hieman pyöreä (164/64) ja vaatimustasoni oli liian korkea omaan ulkonäkööni nähden. Kasvoni ovat suht kauniit, mutta mulla oli huono hiustyyli, tasapaksu kroppa (pienet rinnat, mutta muualla läskiä, perse tavallinen), eikä mulla ollut harrastuksia. Baarissa kävin kyllä joka vkl, mistä niitä kiloja varmaan kertyikin.
Joskus 25-vuotiaana hurahdin pariin liikuntaharrastukseen, minkä seurauksena sanoisin että musta tuli mielenkiintoisempi ihminen ja lisäksi kropastani tuli kaunis ja terve. Tasokkaita, komeita miehiä alkoi pörrätä ympärillä ja valitsin niistä sen, jolla oli paras luonne.
Minä olin nuorena hoikka mutta 24v jälkeen kiinnostavat miehet vain yhtäkkiä loppuivat. En ollut ajoissa liikkeellä, vaan seurustelin silloin kahden huonon vaihtoehdon kanssa (juoppo ja mammanpoika) ja tämän jälkeen huomasinkin ettei miehiä ole mailla halmeilla. Olin sinkku neljä vuotta kunnes aloin seurustella miehen puutteessa entisen koulukaverini kanssa. Huono idea, olin täysin kypsä alle puolessa vuodessa. Sen jälkeen, 29 vuotiaana totesin että nyt on alettava tapahtua ja käytin joka päivä tunnin miehen etsintään. Kävin jääkiekossa, kahviloissa, erilaisissa tapahtumissa ja avomies löytyi netistä. Ei kummoinen ja ero koitti taas. Tuon suhteen aikana lihoin ja nyt 36v olen jo luovuttanut. Olin yhdessä vaiheessa jo normaalipainoinenkin mutta miehiä en pysty rahatilanteen takia käymään kuin kaupungilla kävelemässä, töissä en miehiin törmää eli parisuhteet taitaa osaltani olla ohi.
Mikä tähän kaiken kaikkiaan vaikutti niin erittäin kontrolloivat ja köyhät vanhemmat, muutin kotoa myöhään pois kun muilla oli yksiöt keskustassa tai asuivat opiskelija-asunnoissa keskustassa niin sosiaalinen elämäni oli rajoittunutta, seurustelin sitten muutaman huonon tapauksen kanssa eivätkä ne laatumiehet minuun mitään huomiota kiinnittäneetkään koska kuvioineen opiskelupaikkaa lukuun ottamatta olivat niin erilaiset. Nykyään en tapaa miehiä missään joten suhteet minun osaltani taitaa olla nähty. Harmi, en ole edes 40-vuotias. Laihuus / lihavuus ei ole minulla vaikuttanut koska flaksi on ollut 24-vuotispäivän jälkeen koko ajan huonoa. Olenkin sitten hieman lihonut, flaksi edelleen yhtä huonoa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Koska pelkään/jännitän miehiä, mistä syystä en halua sänkyyn ilman perusteellista tutustumista. Ja yksikään mies ei ole halunnut tutustua, jos ei ole päässyt heti sänkyyn. Minä persoonana en siis ole kiinnostanut ketään. N35 ikisinkku ja hyvä niin.
Laihduta.
Takaisin Muroon siitä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ruma naama. En keksi muutakaan, koska juttelen aktiivisesti naisille ja elämä on muuten kondiksessa
Liian vähän aloitteita kuitenkin? Tai oletko hyvin nuori? Tuollaisilla spekseillä luulisi 30-35-iässä viimeistään epätoivoisen sinkkunaisen käyvän koukkuun.
En ole laskenut, mutta puhutaan kuitenkin useammasta sadasta. Ehkä se sitten on liian vähän. Ikää 31v
Ehkä se on tuo ikä sitten. Tuleva puolisosi on ehkä vasta n. 25-v. Menee vielä varmaan ainakin pari vuotta ennen kuin hänellä alkaa kello tikittää. Sitten tulee tilaisuutesi kun pitää löytää "hyvä mies". Älä jätä sitä käyttämättä. ;)
Ruma naama ja löysä vartalo (164/72) pienillä tisseillä.
N31
Kärsin lapsettomuudesta, jonka vuoksi pelkään miesten jättävän minut kuulleessaan asiasta. Pelkään liikaa sitä, että tulisin jätetyksi "vian" takia, jolle en voi mitään. Siksi en varsinaisesti edes yritä löytää kumppania.
Mahdollisuuksia seurusteluun on ollut paljon. Olen ilmeisesti ihan hyvännäköinen ja sosiaalinen persoona. Monesti ihmiset ihmettelevät, miksei minulla ole ketään. Olen tottunut olemaan yksin ja viihdynkin niin.
Yhdelle miehelle olen kertonut lapsettomuudesta ja hän hyväksyi asian. Seurustelimme hetken, mutta juttu ei toiminut. Mies tosin haluaisi edelleen olla kanssani.
Minulla täytyy olla todella kova luotto mieheen ennen kuin voin kertoa lapsettomuudestani. Aihe on niin arka ja kipeä minulle.
Nyt mulla on mies, mutta nuorempana olin vuosia sinkku, koska olin hieman pyöreä (164/64) ja vaatimustasoni oli liian korkea omaan ulkonäkööni nähden. Kasvoni ovat suht kauniit, mutta mulla oli huono hiustyyli, tasapaksu kroppa (pienet rinnat, mutta muualla läskiä, perse tavallinen), eikä mulla ollut harrastuksia. Baarissa kävin kyllä joka vkl, mistä niitä kiloja varmaan kertyikin.
Joskus 25-vuotiaana hurahdin pariin liikuntaharrastukseen, minkä seurauksena sanoisin että musta tuli mielenkiintoisempi ihminen ja lisäksi kropastani tuli kaunis ja terve. Tasokkaita, komeita miehiä alkoi pörrätä ympärillä ja valitsin niistä sen, jolla oli paras luonne.