Lue keskustelun säännöt.
Mitä mieltä taiteilijoista?
02.06.2017 |
Siis ihan nykypäivän taiteilijoista, ei historian. Haluaisin tavata, mutta ei niitä täällä pienessä kaupungissa näy...
Kommentit (83)
Vierailija kirjoitti:
Mun mies on muusikko. On vahva ja herkkä ihminen samassa paketissa. Herkkyys on toisinaan helvetin julmaa. Hän käpertyy helposti itseensä ja jättää mut ulkopuolelle. Ei päästä lähelle ollenkaan, ei puhu ei pukahda. Ei varsinaisesti pidä mykkäkouluakaan, mutta ns. oikeita asioita panttaa.
Mä olen oppinut antamaan hänelle aikaa. Hän alkaa puhua jossain vaiheessa ja siitä ei sitten tulekaan loppua heti. Se on mahtavaa parisuhdeaikaa. Vietetään paljon yhdessä ja jutellaan tuntikausia.
Vahvuus taas on sitä, että hän pitää paletin kasassa. Hän on se perheenpää ja tekee päätöksiä, hoitaa asioita, myös tuolloin herkkyys aikana.
Me tavallaan kompataan toinen toistamme. Ei masennukseen ole vaivuttu, tai peiton alle muhimaan viikkotolkulla, mutta sellaista kireenä ilmapiirinä, poissaolevuutena ilmenee.
Hassua sanoa, mutta mä olen nyt seurannut Vain Elämää sarjaa. Irinan Hiljaisuus avautui mulle aivan uudella tavalla. Sehän kertoo myös meidän tarinaa.
Tämä. Jotenkin tuntuvat sulkevansa sisäänsä asioita ja pitävät omana tietonaan isojakin "murheita". Tämä on tietty yleistys ja eri ammattikunnat nähdää tietyssä valossa, esim raksamiehillä ronski huumori jne. mutta kai näissä yleistyksissä jotain perääkin on...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Täältä see käsityksen että vähän jokainen on joskus deittaillut taiteilijaa :D hassua kun en itse edes tunne yhtäkään
Narsistisia kuplassa eläjiä.
Apurahat maistuu, mutta muuten yhteiskuntaa haukutaan jatkuvasti.
Sitten on nämä eliittitaiteilijat jotka tekevät rahaa millä tahansa pinnalla olevalla trendillä... nyt se monikulttuurisuus.
Tykkään niistä jutuista mitä ne tekee, mutta en niistä surkeista kledjuista.
Jotenkin se taiteilijoiden loputon intohimo lajiinsa on ihan total turn on. Miksiköhän me ihastutaan muusikoihin ja taiteilijoihin? Koska ne rakastaa aidosti sitä mitä tekevät ja ovat siihen niin tavattoman sitoutuneita. Vastaavanlaista intohimoa näkee aika harvoin muissa "ammateissa". Juu on niitä jotain pankkiireja yms, mutta onhan niilläkin vientiä? Urheilijat joku mainitsi myös. Kai se itsensä likoon laittaminen kiihottaa meitä naisia jollain eläimellisellä tavalla. Sitten taas miehet jotka no silleen että "noh emmää nyt tiiä" ja "eipä tässä ny kummempia" niin se sitten taas tuntuu tylsältä
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Omassa lähipiirissä myös muutama taiteilija. Matkustavat paljon, asuvat siellä sun täällä ja näyttelyitä on milloin missäkin, mutta elo on melko vaatimatonta. Ei autoa, pieni yksiö, halvat vaatteet, ei lapsia - tiedä sitten että onko tämä osa "tyyliä" vai ovatko oikeasti köyhiä vaikka niin ollaan milloin berliinissä ja milloin new yorkissa... no eipä se minulle kuulu. ihan kiinnostavaa taidetta tekevät, osa menee kyllä yli hilseen...
Ne on ne lukion pari hiljaista outoa tyyppiä jotka ovat nyt käyneet korkeakoulun taidelinjalla ja pitävät näyttelyitä. Olivat etäisiä silloin ja nyt vain facebook-kavereita, ihan kiinnostavaa seurata heidän "uraansa" vaikka emme oikeassa elämässä ole mitään kavereita. Vaikuttavat edelleen vähän oudoilta
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen vanha rouva. Aviossa taiteilijan kanssa ja vuosikymmeniä ollut 'taidepiireissä'. Täytyy sanoa, että harvan ammatin edustajista löytyy sellaisia pöyhkeitä itsekeskeisiä omaan napaan tuijottelijoita kuin suomalaisista kuvataiteilijoista! Olen aika laajasti tätä porukkaa nähnyt, niin nuoria kuin vanhoja, ympäri Suomen ja aika paljon muuallakin. Monia yhdistää joku käsittämätön idea omasta ainutlaatuisuudesta, ylimielisyys on aivan omaa luokkaansa noissa piireissä. Yhtä paskamaista ja henkisesti rajoittunutta porukkaa löytyy melkein vain ainoastaan (diplomi)insinööreistä, ekonomeista ja lakitieteilijöistä. Kaikkia em. ammattiryhmiä yhdistää opintojen kapea-alaisuus ja oman edun (usein taloudellisen) häikäilemätön tavoittelu. Lisäarvoa tyyppien elämään tuo lähinnä se että saavat naureskella jos jollakin menee 'huonosti' lue ei tule riittävästi massia. Kierrä 'taiteiliat' kaukaa jos voit.
Eräässä taidekoulussa opet oli m*lkk &..kun en tehnyt prikulleen niinkuin halusivat, en pitänyt heitä jumalin, erotuin siis muista oppilaista "vaikeana". Taisi osua syvälle egoon;)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Olen vanha rouva. Aviossa taiteilijan kanssa ja vuosikymmeniä ollut 'taidepiireissä'. Täytyy sanoa, että harvan ammatin edustajista löytyy sellaisia pöyhkeitä itsekeskeisiä omaan napaan tuijottelijoita kuin suomalaisista kuvataiteilijoista! Olen aika laajasti tätä porukkaa nähnyt, niin nuoria kuin vanhoja, ympäri Suomen ja aika paljon muuallakin. Monia yhdistää joku käsittämätön idea omasta ainutlaatuisuudesta, ylimielisyys on aivan omaa luokkaansa noissa piireissä. Yhtä paskamaista ja henkisesti rajoittunutta porukkaa löytyy melkein vain ainoastaan (diplomi)insinööreistä, ekonomeista ja lakitieteilijöistä. Kaikkia em. ammattiryhmiä yhdistää opintojen kapea-alaisuus ja oman edun (usein taloudellisen) häikäilemätön tavoittelu. Lisäarvoa tyyppien elämään tuo lähinnä se että saavat naureskella jos jollakin menee 'huonosti' lue ei tule riittävästi massia. Kierrä 'taiteiliat' kaukaa jos voit.
Jos suomalainen kuvataiteilija tavoittelisi taloudellista etua, ei hän olisi ryhtynyt kuvataiteilijaksi alkujaankaan. Suomessa taidetta ei osteta, jotkut museot ostavat kokoelmiinsa satunnaisia teoksia pikkurahalla ja museoidenkin vuosibudjetti on leikattu niin pieneen siivuun että ostot jäävät kokoajan vähemmälle. Samoin apurahat ovat pieniä, kestävät vähän aikaa ja vastaavat kaupan kassan kuukausiliksaa. Syytöksesi on mielestäni jokseenkin kohtuuton. Taiteilijat voivat toki olla itsekeskeisiä, mutta en näe että raha on se tekijä tässä, melkeinpä päin vastoin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen vanha rouva. Aviossa taiteilijan kanssa ja vuosikymmeniä ollut 'taidepiireissä'. Täytyy sanoa, että harvan ammatin edustajista löytyy sellaisia pöyhkeitä itsekeskeisiä omaan napaan tuijottelijoita kuin suomalaisista kuvataiteilijoista! Olen aika laajasti tätä porukkaa nähnyt, niin nuoria kuin vanhoja, ympäri Suomen ja aika paljon muuallakin. Monia yhdistää joku käsittämätön idea omasta ainutlaatuisuudesta, ylimielisyys on aivan omaa luokkaansa noissa piireissä. Yhtä paskamaista ja henkisesti rajoittunutta porukkaa löytyy melkein vain ainoastaan (diplomi)insinööreistä, ekonomeista ja lakitieteilijöistä. Kaikkia em. ammattiryhmiä yhdistää opintojen kapea-alaisuus ja oman edun (usein taloudellisen) häikäilemätön tavoittelu. Lisäarvoa tyyppien elämään tuo lähinnä se että saavat naureskella jos jollakin menee 'huonosti' lue ei tule riittävästi massia. Kierrä 'taiteiliat' kaukaa jos voit.
Jos suomalainen kuvataiteilija tavoittelisi taloudellista etua, ei hän olisi ryhtynyt kuvataiteilijaksi alkujaankaan. Suomessa taidetta ei osteta, jotkut museot ostavat kokoelmiinsa satunnaisia teoksia pikkurahalla ja museoidenkin vuosibudjetti on leikattu niin pieneen siivuun että ostot jäävät kokoajan vähemmälle. Samoin apurahat ovat pieniä, kestävät vähän aikaa ja vastaavat kaupan kassan kuukausiliksaa. Syytöksesi on mielestäni jokseenkin kohtuuton. Taiteilijat voivat toki olla itsekeskeisiä, mutta en näe että raha on se tekijä tässä, melkeinpä päin vastoin.
Et tunne ilmeisesti yhtään kuvataitelijaa?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mitä mieltä taiteilijoista? Ilman heidän paloaan tutkia ja tulkita maailmaa elämä olisi todella tylsää. Ihailen kaikkia joilla riittää lahjat ja rahkeet tehdä taidetta.
Taiteilijanimikettä käytetään kyllä mitä kummallisimmissa yhteyksissä; meikki"taiteilijaa", kynsi"taiteilijaa" ym. Se että osaa käyttää pensseliä ei tee taiteilijaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen vanha rouva. Aviossa taiteilijan kanssa ja vuosikymmeniä ollut 'taidepiireissä'. Täytyy sanoa, että harvan ammatin edustajista löytyy sellaisia pöyhkeitä itsekeskeisiä omaan napaan tuijottelijoita kuin suomalaisista kuvataiteilijoista! Olen aika laajasti tätä porukkaa nähnyt, niin nuoria kuin vanhoja, ympäri Suomen ja aika paljon muuallakin. Monia yhdistää joku käsittämätön idea omasta ainutlaatuisuudesta, ylimielisyys on aivan omaa luokkaansa noissa piireissä. Yhtä paskamaista ja henkisesti rajoittunutta porukkaa löytyy melkein vain ainoastaan (diplomi)insinööreistä, ekonomeista ja lakitieteilijöistä. Kaikkia em. ammattiryhmiä yhdistää opintojen kapea-alaisuus ja oman edun (usein taloudellisen) häikäilemätön tavoittelu. Lisäarvoa tyyppien elämään tuo lähinnä se että saavat naureskella jos jollakin menee 'huonosti' lue ei tule riittävästi massia. Kierrä 'taiteiliat' kaukaa jos voit.
Jos suomalainen kuvataiteilija tavoittelisi taloudellista etua, ei hän olisi ryhtynyt kuvataiteilijaksi alkujaankaan. Suomessa taidetta ei osteta, jotkut museot ostavat kokoelmiinsa satunnaisia teoksia pikkurahalla ja museoidenkin vuosibudjetti on leikattu niin pieneen siivuun että ostot jäävät kokoajan vähemmälle. Samoin apurahat ovat pieniä, kestävät vähän aikaa ja vastaavat kaupan kassan kuukausiliksaa. Syytöksesi on mielestäni jokseenkin kohtuuton. Taiteilijat voivat toki olla itsekeskeisiä, mutta en näe että raha on se tekijä tässä, melkeinpä päin vastoin.
Et tunne ilmeisesti yhtään kuvataitelijaa?
Taitaa Eija-Liisa Ahtila olla niitä harvoja jotka oikeasti tienaavat hyvin taiteellaan, muuten on sitten vähän hiljaisempaa http://yle.fi/uutiset/3-8425863
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Miksi niin moni tuntuu luulevan, että kuvataiteilija ei jostain syystä saa rahaa MYYMÄLLÄ teoksiaan? Moni nimittäin saa, ihan täällä armaassa Suomessa.
Usko tai älä, enkä puhu toritaiteesta kirjoitti:
Miksi niin moni tuntuu luulevan, että kuvataiteilija ei jostain syystä saa rahaa MYYMÄLLÄ teoksiaan? Moni nimittäin saa, ihan täällä armaassa Suomessa.
Perusduunari tienaa triplasti enemmän kun keskiverto kuvataiteilija.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mun mies on muusikko. On vahva ja herkkä ihminen samassa paketissa. Herkkyys on toisinaan helvetin julmaa. Hän käpertyy helposti itseensä ja jättää mut ulkopuolelle. Ei päästä lähelle ollenkaan, ei puhu ei pukahda. Ei varsinaisesti pidä mykkäkouluakaan, mutta ns. oikeita asioita panttaa.
Mä olen oppinut antamaan hänelle aikaa. Hän alkaa puhua jossain vaiheessa ja siitä ei sitten tulekaan loppua heti. Se on mahtavaa parisuhdeaikaa. Vietetään paljon yhdessä ja jutellaan tuntikausia.
Vahvuus taas on sitä, että hän pitää paletin kasassa. Hän on se perheenpää ja tekee päätöksiä, hoitaa asioita, myös tuolloin herkkyys aikana.
Me tavallaan kompataan toinen toistamme. Ei masennukseen ole vaivuttu, tai peiton alle muhimaan viikkotolkulla, mutta sellaista kireenä ilmapiirinä, poissaolevuutena ilmenee.
Hassua sanoa, mutta mä olen nyt seurannut Vain Elämää sarjaa. Irinan Hiljaisuus avautui mulle aivan uudella tavalla. Sehän kertoo myös meidän tarinaa.
Tämä. Jotenkin tuntuvat sulkevansa sisäänsä asioita ja pitävät omana tietonaan isojakin "murheita". Tämä on tietty yleistys ja eri ammattikunnat nähdää tietyssä valossa, esim raksamiehillä ronski huumori jne. mutta kai näissä yleistyksissä jotain perääkin on...
Jossakin vaiheessa ne murheet lopulta puretaan terapiassa. Sitä ennen mennään jollakin tavalla sekaisin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mun mies on muusikko. On vahva ja herkkä ihminen samassa paketissa. Herkkyys on toisinaan helvetin julmaa. Hän käpertyy helposti itseensä ja jättää mut ulkopuolelle. Ei päästä lähelle ollenkaan, ei puhu ei pukahda. Ei varsinaisesti pidä mykkäkouluakaan, mutta ns. oikeita asioita panttaa.
Mä olen oppinut antamaan hänelle aikaa. Hän alkaa puhua jossain vaiheessa ja siitä ei sitten tulekaan loppua heti. Se on mahtavaa parisuhdeaikaa. Vietetään paljon yhdessä ja jutellaan tuntikausia.
Vahvuus taas on sitä, että hän pitää paletin kasassa. Hän on se perheenpää ja tekee päätöksiä, hoitaa asioita, myös tuolloin herkkyys aikana.
Me tavallaan kompataan toinen toistamme. Ei masennukseen ole vaivuttu, tai peiton alle muhimaan viikkotolkulla, mutta sellaista kireenä ilmapiirinä, poissaolevuutena ilmenee.
Hassua sanoa, mutta mä olen nyt seurannut Vain Elämää sarjaa. Irinan Hiljaisuus avautui mulle aivan uudella tavalla. Sehän kertoo myös meidän tarinaa.
Tämä. Jotenkin tuntuvat sulkevansa sisäänsä asioita ja pitävät omana tietonaan isojakin "murheita". Tämä on tietty yleistys ja eri ammattikunnat nähdää tietyssä valossa, esim raksamiehillä ronski huumori jne. mutta kai näissä yleistyksissä jotain perääkin on...
Jossakin vaiheessa ne murheet lopulta puretaan terapiassa. Sitä ennen mennään jollakin tavalla sekaisin.
Minä taas koen, että se itse taiteen tekeminen on terapiaa parhaimmillaan... Enkä nyt tarkoita mitään maisemamaalauksia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mun mies on muusikko. On vahva ja herkkä ihminen samassa paketissa. Herkkyys on toisinaan helvetin julmaa. Hän käpertyy helposti itseensä ja jättää mut ulkopuolelle. Ei päästä lähelle ollenkaan, ei puhu ei pukahda. Ei varsinaisesti pidä mykkäkouluakaan, mutta ns. oikeita asioita panttaa.
Mä olen oppinut antamaan hänelle aikaa. Hän alkaa puhua jossain vaiheessa ja siitä ei sitten tulekaan loppua heti. Se on mahtavaa parisuhdeaikaa. Vietetään paljon yhdessä ja jutellaan tuntikausia.
Vahvuus taas on sitä, että hän pitää paletin kasassa. Hän on se perheenpää ja tekee päätöksiä, hoitaa asioita, myös tuolloin herkkyys aikana.
Me tavallaan kompataan toinen toistamme. Ei masennukseen ole vaivuttu, tai peiton alle muhimaan viikkotolkulla, mutta sellaista kireenä ilmapiirinä, poissaolevuutena ilmenee.
Hassua sanoa, mutta mä olen nyt seurannut Vain Elämää sarjaa. Irinan Hiljaisuus avautui mulle aivan uudella tavalla. Sehän kertoo myös meidän tarinaa.
Tämä. Jotenkin tuntuvat sulkevansa sisäänsä asioita ja pitävät omana tietonaan isojakin "murheita". Tämä on tietty yleistys ja eri ammattikunnat nähdää tietyssä valossa, esim raksamiehillä ronski huumori jne. mutta kai näissä yleistyksissä jotain perääkin on...
Jossakin vaiheessa ne murheet lopulta puretaan terapiassa. Sitä ennen mennään jollakin tavalla sekaisin.
Minä taas koen, että se itse taiteen tekeminen on terapiaa parhaimmillaan... Enkä nyt tarkoita mitään maisemamaalauksia.
Toki näinkin - se on keino purkaa ahdistusta, mutta joskus se ei vain ole tarpeeksi.
Tottakai taiteiljat ovat yhdellä ja samalla kaavalla määriteltävissä.
Koska niinhän taidettakin tehdään?
Mulla on ollut nuorempana paljon juttuja taiteilijoiden kanssa. Se oli sitä aikaa. Enkä kadu, ei niistä kenestäkään vakavaksi kumppaniksi ollut, mutta oli se kyllä hauskaa. Nykyään kunnollinen ja ei-niin-ailahteleva mies, luotettava sähköasentaja ja maailman paras isä lapsille :)