Mitä mieltä taiteilijoista?

Itsekeskeisiä ja laiskoja, älä ikinä sekaannu niihin......

Outoja tyyppejä.

Sellainen "omantiensäkulkijuus" kyllä vetää puoleensa, mutta vain hetkeksi. Jotain hetkellistä vetoa niissä on

Suuri osa aika narsistisia ja vaikeita ihmisiä.

Jotenkin intohimoisia ja välittömiä. Kiinnostaa myös. Eivät kaiketi ota sitä perinteistä palstamiehen "kilttimies" - roolia vaan ovat vähän omanlaatuisia ja vaativiakin. Hyvällä tavalla siis. 

En myöskään tunne yhtäkään, mutta mielikuvissa sellainen Ville Valo tyyppinen hyväntuulinen ja älykäs hoikka mies, jolla on paljon intelektuelleja mielipiteitä, mutta myös tupakka ja kalja kädessä _aina_

Taiteilija on minulle ihminen, joka tekee taidetta ensisijaiseksi ammatikseen. Muuten kyseessä on harrastus.

Omalla kohdallani harrastuksesta tuli työ.

Hieman kiinnostaa miksi haluaisit tavata taiteilijoita? Taiteilijat ovat hyvin kirjava joukko ihmisiä aina hoveineen pyörivistä boheemeista ujoihin antisosiaalisiin erakkoihin ja kaikkea siltä väliltä. Yhdistävä tekijä likimain poikkeuksetta kuitenkin löytyy ja se on iso ja jokseenkin hauras ego. Epäilen sen jopa olevan välttämätön ominaisuus.

Taiteilijuus sinänsä ei tee kenestäkään hyvää seuraa tai edes mielenkiintoista ihmistä ja tämän voin sanoa kokemuksesta.

Isoissa gallerioissa teoksia näyttävät taiteilijat on nykyään maistereita ja tohtoreita. Vähän puisevaa seuraa ja se "rappioromantiikka" on vähän päälle liimattua. Tuttavapiiristä näitä löytyy muutama, ihan kivoja ovat tosin. Monet on naisia. Aiemmista kommenteista sai kuvan että taiteilija = mies. Nope, on hyvin naisvaltainen ala ainakin kuvataide.

Gallerioissa näkee teoksia, jotka ovat sellaista sekasotkua, että sellaisen tuhertaisi hetkessä itsekin ilman mitään taiteellista lahjakkuutta. Silloin tulee mietittyä, että tekeekö taiteilijat näitä teoksia pilailumielessä, vai ovatko he oikeasti niin sekaisin, että ottavat tuon touhun tosissaan.

Tero_The_Thespian kirjoitti:

Taiteilija on minulle ihminen, joka tekee taidetta ensisijaiseksi ammatikseen. Muuten kyseessä on harrastus.

Omalla kohdallani harrastuksesta tuli työ.

Hieman kiinnostaa miksi haluaisit tavata taiteilijoita? Taiteilijat ovat hyvin kirjava joukko ihmisiä aina hoveineen pyörivistä boheemeista ujoihin antisosiaalisiin erakkoihin ja kaikkea siltä väliltä. Yhdistävä tekijä likimain poikkeuksetta kuitenkin löytyy ja se on iso ja jokseenkin hauras ego. Epäilen sen jopa olevan välttämätön ominaisuus.

Taiteilijuus sinänsä ei tee kenestäkään hyvää seuraa tai edes mielenkiintoista ihmistä ja tämän voin sanoa kokemuksesta.

Ehkä se on se herkkyys mikä kiinnostaa! 

ap

Vierailija kirjoitti:

Gallerioissa näkee teoksia, jotka ovat sellaista sekasotkua, että sellaisen tuhertaisi hetkessä itsekin ilman mitään taiteellista lahjakkuutta. Silloin tulee mietittyä, että tekeekö taiteilijat näitä teoksia pilailumielessä, vai ovatko he oikeasti niin sekaisin, että ottavat tuon touhun tosissaan.

Se on just se akateemisuus mihin joku jo viittasikin. Se töherrus usein kuvastaa jotain ajan ilmiötä ja sitä pitää osata tulkita asiayhteydessä. Toisaalta tykkään ihan "toritaiteestakin" jossa ei oikein sisältöä ole, mutta näyttää kivalta

Taiteilijuus on jotain ihmeellistä, jos siihen ei ole elämässään tottunut. Itselleni on vieras ajatus, että jollekin "taiteilijat" ovat eksoottisia.

Minun mielestä myös mieheltä rohkeaa näyttää herkkä puolensa, varmaan monet joutuu kuuntelemaan homottelua jne, mutta monet naiset "salaa" tykkää

Taitelijat voivat olla rattoisaa seuraa kapakassa ja kekkereillä. Arki heidän kanssaan on ihan jotain muuta. Yleistys. Toki taitelijaksi kutsuttavia henkilöitä on monenlaisia. Itse olen kohdannut vain ylimielisiksi ja itserakkaiksi paljastuneita ikuisia lapsia.

Vierailija kirjoitti:

Taitelijat voivat olla rattoisaa seuraa kapakassa ja kekkereillä. Arki heidän kanssaan on ihan jotain muuta. Yleistys. Toki taitelijaksi kutsuttavia henkilöitä on monenlaisia. Itse olen kohdannut vain ylimielisiksi ja itserakkaiksi paljastuneita ikuisia lapsia.

Hyvin kiteytetty ja yleistetty (ei sarkasmia). Itsellä täysin sama kokemus. Etäältä katsottuna mielenkiintoinen ja puoleensa vetävä, mutta kun pääsee lähelle pidemmäksi aikaa...

Olen taiteilija. Olen melko tavallinen tunnollinen perheenäiti. Mutta melko yksinäinen myös, kun työelämä pyörii yhdessä pienessä huoneessa taidetarvikkeiden seassa. Taiteeni on melko menestyvää mutta kukaan ei ole sen vuoksi taiteilijuuttani glorifioinut eikä yrittänyt tutustua. Jos saisin ystäviä, elämä olisi kaikinpuolin mallillaan.

Tero_The_Thespian kirjoitti:

Taiteilija on minulle ihminen, joka tekee taidetta ensisijaiseksi ammatikseen. Muuten kyseessä on harrastus.

Omalla kohdallani harrastuksesta tuli työ.

Hieman kiinnostaa miksi haluaisit tavata taiteilijoita? Taiteilijat ovat hyvin kirjava joukko ihmisiä aina hoveineen pyörivistä boheemeista ujoihin antisosiaalisiin erakkoihin ja kaikkea siltä väliltä. Yhdistävä tekijä likimain poikkeuksetta kuitenkin löytyy ja se on iso ja jokseenkin hauras ego. Epäilen sen jopa olevan välttämätön ominaisuus.

Taiteilijuus sinänsä ei tee kenestäkään hyvää seuraa tai edes mielenkiintoista ihmistä ja tämän voin sanoa kokemuksesta.

Varmaan historialla on oma osuutensa tässä ja se elää yhä mielikuvissa vaikka todellisuus olisikin eri. Taiteilijat nähdää "erilaisina" ja siinä on jotain kiehtovaa. Ehkä ovatkin, ehkä eivät ole. Se ei ole tärkeää. Mielikuvat määrittelevät aika paljon, jos itse aihe ei ole kovinkaan tuttu. Pikkukaupungin likka ajattelee taiteilijoista eri tavalla kun se Kallion friidu, jolla niitä on kierroksessa - tai oli.

Itse tiedän muutaman kuvataide-opiskelijan korkeakoulusta ja heissä ei ainakaan mun nähdäkseni ole mitään erityistä. Ituhippejä ja tarve tuoda taiteellisuuttaan joka tilanteessa esille ja lisäksi tällainen "Mähän oon tällainen outolintu"-puhe ärsyttää, koska se ei pidä paikkaansa. Pyörivät samanhenkisten porukoissa kommuuneissa ja keskenään ihastelee omaa outouttaan ja erityislaatuisuuttaan. Usein tekee mieli sanoa, et I hate to break it to you, mut ette oo yhtään outoja vaan hiton väsyttävää seuraa.

Kun olin mainostoimistossa duunissa, niin olivat kysyttyä tavaraa. Tosin melko ylpeitä tyyppejä ja eivät mielellään ottaneet työtä vastaan vaan ennemmin nostivat sossusta toimeentulotukea ja tekivät omaa juttuaan. Ärsyttävää, mut tavallaan kunnioitettavaa. Tai luuserimaista, mut myös se ylpeys nostaa pisteitä, uskovat omaan juttuunsa. Ristiriitainen juttu. Paha sanoa juuta tai jaata.

Vierailija kirjoitti:

Tero_The_Thespian kirjoitti:

Taiteilija on minulle ihminen, joka tekee taidetta ensisijaiseksi ammatikseen. Muuten kyseessä on harrastus.

Omalla kohdallani harrastuksesta tuli työ.

Hieman kiinnostaa miksi haluaisit tavata taiteilijoita? Taiteilijat ovat hyvin kirjava joukko ihmisiä aina hoveineen pyörivistä boheemeista ujoihin antisosiaalisiin erakkoihin ja kaikkea siltä väliltä. Yhdistävä tekijä likimain poikkeuksetta kuitenkin löytyy ja se on iso ja jokseenkin hauras ego. Epäilen sen jopa olevan välttämätön ominaisuus.

Taiteilijuus sinänsä ei tee kenestäkään hyvää seuraa tai edes mielenkiintoista ihmistä ja tämän voin sanoa kokemuksesta.

Ehkä se on se herkkyys mikä kiinnostaa! 

ap

Mmmh... no joo. Ehkä. Se herkkyys ei vain aina manifestoidu ihan kaikkein parhaimmalla mahdollisella tavalla. Ihmissuhteissa likimain kaikki tuntemani taiteilijat alasta riippumatta painivat sen tosiasian kanssa, että kun jotain isompaa on tekeillä jopa perheenjäsenet voivat kokea olevansa ulkopuolisia ja vähemmällä huomiolla.

Itse olen paljonkin puolison kanssa tätä joutunut puimaan kun pahimmillaan olen 1-2 kuukautta putkeen aivan muissa maailmoissa ja lisäksi persoonani saattaa jossain määrissä muuttua hetkellisesti vaikkakaan ei merkittävästi. Yritän tietenkin ottaa häntä huomioon parhaani mukaan, mutta varsinkin viimeisillä viikoilla ennen produktion valmistumista en siihen pysty. Nyt olemme onneksi onnistuneet löytämään tähän jonkinlaisen balanssin, mutta alussa oli vaikeaa kun toinen koki minun muuttuvan toiseksi ihmiseksi ja alkoi epäillä etten enää rakasta.

Toisaalta jos edellisestä jutusta on liian kauan alan masentua ja muutun jälleen kylmäksi ja etäiseksi. Suo siellä, vetelä täällä.

Mutta siis koenko olevani jotenkin herkempi kuin muut? Oikeastaan en arkielämässä. Minussa on kohtia, joiden herkkyyttä varjelen pitääkseni antennini kunnossa, mutta ne kohdat on varattu taiteelle ja yhdelle ihmiselle. En minä tuolla kadulla kulje itkemässä maailman pahuutta. En tiedä mitä tapahtuisi jos rakkauden ja taiteen välille syntyisi sovittamaton ristiriita. Rakastanko siis vähemmän kuin ei-taiteilija kun suostun myöntämään näin karmean asian?