Avovaimo TAAS raskaana
No niin, ennen kuin saarna alkaa, että mitäs harrastitte seksiä niin eikö jokainen toisiaan rakastava pari harrasta seksiä aina välillä? Eli ne kommentit voi jättää kokonaan pois. Ja "no olisit käyttänyt kondomia", niin voi kuulkaa, olisin halunnut, mutta avovaimo halusi syödä pillereitä kun ne "pitivät ihon hyvänä" ja hän ei itse tykkää kondomeista.
Eli taas olisi vauva tulossa. Kolmas lapsi. Ensimmäisen jälkeen puhuttiin, että pidetään vähän taukoa kun silloin olin opiskeluissa loppusuoralla ja avovaimo ei edes puolessa välissä. Silloinkin käytiin keskustelua ehkäisystä, mutta ilmeisesti e-pillerit oli paras vaihtoehto.
Noo siitä meni jonkun aikaa kun tuli iloinen uutinen "meille tulee vauva". Ensin olin vähän hämmentynyt, että miten pillerit taas pettivät. Sitten tietysti olin onnellinen, koska rakastan noita riiviöitä. Taas syntymän jälkeen keskusteltiin ehkäisystä ja sanoin selvästi, että ei oikeasti pärjätä kolmen kanssa kun minä olen ainoa jolla on vakiduuni ja onhan tämä välillä rankkaa.
No nyt sitten viime viikolla taas.. Raskaana ollaan. Pillerit petti, oli avovaimon selitys. Tiedän, että täällä minut teurastetaan, mutta voikohan olla? Olen kyllä kysynyt suoraan, että onko hän muistanut/halunnut ottaa pillerit. Vastauksena on ollut tuhahtelua ja huutoa.
Toki tämäkin lapsi otetaan rakkaudella vastaan, mutta jos sieltä neljäskin tulee vielä niin... En pysty.
Pelottaa, että toinen tekee tämän tahalleen. Välillä tuntuu, että haluaa varmistaa etten ole lähdössä mihinkään.
Kommentit (135)
Se ehkäisee, jolle vauva on kauhistus. Miksi miehet ei ikinä opi? No siksi, kun tuntuu niin hyvälle.
Sitä niität, mitä kylvät.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vaikka pillerit ei satavarmoja olekaan niin ei ne kyllä ihan noin vaan jatkuvasti samassa perheessä petä. Tuli paha mieli puolestasi, ap. Sinulle on valehdeltu.
Kyllä muuten nimenomaan pettää samoissa perheissä. Mieti nyt vähän. Jos ei kyseinen pillerimerkki riitä ehkäisemään raskautta kyseisellä naisella, koska oma hormonitoiminta on niin paljon vahvempi, niin eihän siihen samaan ehkäisyyn voi tietenkään jatkossakaan luottaa. Nyt valoja päälle hei.
Aivan. Kuinka typerä tarvitsee olla, ettei tällaisessa tapauksessa vaihda pillerimerkkiä? Tuskinpa lääkäri puusilmäisesti uusii samaa reseptiä enää ensimmäisen vahingon jälkeen - paitsi jos neuvolassa kerrotaan eri tarinaa siitä, kuinka vauva sai alkunsa. Kerta toisensa jälkeen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vaikka pillerit ei satavarmoja olekaan niin ei ne kyllä ihan noin vaan jatkuvasti samassa perheessä petä. Tuli paha mieli puolestasi, ap. Sinulle on valehdeltu.
Kyllä muuten nimenomaan pettää samoissa perheissä. Mieti nyt vähän. Jos ei kyseinen pillerimerkki riitä ehkäisemään raskautta kyseisellä naisella, koska oma hormonitoiminta on niin paljon vahvempi, niin eihän siihen samaan ehkäisyyn voi tietenkään jatkossakaan luottaa. Nyt valoja päälle hei.
Nimenomaan. Osa naisista on ensinnäkin hedelmällisempiä kuin toiset. Yleensä mm. nuoret naiset raskautuu todella paljon herkemmin kuin nelikymppinen: pilleristä, kondomista ja jälkiehkäisystä huolimatta osa on tullut raskaaksi. Ihan valehtelematta.
Siinä ketjussa jossa äiti valitti, että pojastaan ollaan tekemässä väkisin isää (joo, oli ihan omasta halustaan pannut kyllä, mutta asenne sama kuin tässäkin - se on aina naisen vika vika vika vika), kirjoitti mm. yksi lääkäri siitä, että miksi e-pillerit ei ole 100 % varmoja. On tiettyjä syitä, jotka lääketiede tietää, mutta niistä ei yleisesti puhuta - näistä syistä pillerien teho laskee dramaattisesti, vaikka ottaisi kuinka aina ajallaan ja ei unohtaisi yhtä ainutta. Tässä olevalla naisella voi hyvinkin olla yksi näistä syistä.
.
Aborttiin harva nainen kykenee: tappamaan jo elävää lasta. Ja tiedän, että suurin osa miehistä pakottaisi tai teettäisi sen sen kummemmin ajattelamatta -- tästä syystähän päätösvastuu on vain naisella tässä asiassa; kyse on naisen ruumiista ja toimenpiteestä, joka tehdään naisen sisälle - herkkiin osiin, naisen ruumiiseen sisälle. Kaikkien omatunto ei kestä aborttia; yleistä niilläkin, jotka sen ovat tehneet, ikuinen ällötys itseä kohtaan.
En nyt jaksa noita kaikkia kommentteja lukea ja monessa varmaan lukeekin tämä mitä myös minä kirjoitan. Aika varmasti on avovaimosi jättänyt pillerin ottamatta koska on halunnut raskaaksi keinolla millä hyvänsä.
Hienoa että olet kuitenkin vastuuntuntoinen ja rakastat lapsia vaikka ovat ehkä kyyseenalaisesti saaneet alkunsa. MUTTa
neuvoisin sinua sanomaan avokillesi, että haluat vasektomian niin ei enää tarvitse ehkäisystä huolehtia ja toteat, että omaltakohdaltasi lapsiluku on täynnä (siis jos olet sitä mieltä). KOska muuten huomaat olevas suurperheen isä. Jos avokki tästä vetää herneen nenään sanot että kun pillerit näyttävät usein pettävän ja olet sitä mieltä ettei enempää lapsia nyt tarvita. Reaktiosta huomaat varmasi, että onko pillerit pettäneet vaiko täysin jätetty ottamatta.JOs hän on myötämielinen voi olla et pillerit o pettänyt mutta jos räjähtää voit olla varma et niitä ei ole edes otettu.
Toivottavasti et loukkaantunut. Naisena tiedän tämän koska moni ystäväni on tullut rakaaksi pillereistä huolimatta..... Niin kieroja osataan olla.
Niin AP, aiotko miehenä jatkossakin vielä luottaa e-pillereihin suhteessanne ehkäisynä? Kun paljaalla on niin pirun kiva panna?
Miehillähän ei ole näissä asioissa mitään vastuuta. Kaikki syy on aina ja ikuisesti naisen.
Vierailija kirjoitti:
Se ehkäisee, jolle vauva on kauhistus. Miksi miehet ei ikinä opi? No siksi, kun tuntuu niin hyvälle.
Sitä niität, mitä kylvät.
Se ehkäisee, kumman pariskunta on sopinut.
Vierailija kirjoitti:
Sinä uskoit tuohon selitykseen, että pitää ihoa hyvänä? Selvästi jättänyt pillerit ottamatta. Avovaimolta tosi typerä temppu.
Mä ainakin syön pillereitä juurikin sen takia ettei tulisi akne takaisin.
Vierailija kirjoitti:
Se ehkäisee, jolle vauva on kauhistus. Miksi miehet ei ikinä opi? No siksi, kun tuntuu niin hyvälle.
Sitä niität, mitä kylvät.
Eikö se ollut AP:n avovaimo joka sitä kondomia ei hallunnut ??
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sitä vaan miettii kuinka hyväuskoinen hölmö voi mies olla ja aina se silti yllättää. Mistä niitä vauvoja oikein tulee?
Totta, naista petollisempaa olentoa ei ole. Pitäisi opettaa jo peruskoulussa, ettei edes omaan avovaimoon pidä luottaa, kuten AP:lle kävi.
Kyllä siinä kolmannen kohdalla voi jo ap:kin vähän katsoa peiliin. Nyt jo puhuu neljännestä, eli ei siis kolmen (!) jälkeen ilmeisesti edelleenkään aio käyttää kumia tai tehdä vasektomiaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Niin AP, aiotko miehenä jatkossakin vielä luottaa e-pillereihin suhteessanne ehkäisynä? Kun paljaalla on niin pirun kiva panna?
Miehillähän ei ole näissä asioissa mitään vastuuta. Kaikki syy on aina ja ikuisesti naisen.
Jos on yhdessä sovittu, että ehkäisyyn käytetään pillereitä, ja nainen vielä näin ehdottomasti halunnut, niin kyllä se silloin on täysin naisen syy jos jättää tahallisesti pillerit ottamatta.
Ikuinen sama vastaus: pillerit eivät ole 100 % varmoja. Missään ei ole tietoa, että nainen olisi jättänyt pillerit ottamatta, ja koska pillerit eivät ole 100 % varmoja, niin erittäin hedelmällisillä pareilla tulee niitä vahinkoraskauksia ja ne tulevat tosiaan samoille pareille, sillä huonosti hedelmälliset ei lisäänny.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Se ehkäisee, jolle vauva on kauhistus. Miksi miehet ei ikinä opi? No siksi, kun tuntuu niin hyvälle.
Sitä niität, mitä kylvät.
Se ehkäisee, kumman pariskunta on sopinut.
Ehkäisy on yhteinen asia. Riippumatta siitä kuka joutuu kyseisen ehkäisymenetelmän eteen enemmän toimimaan, niin kyllä se on ehkäisyn pettäessä yhteinen vastuu miettiä, kannattaako kyseistä menetelmää enää jatkaa. Ensimmäisen ja vatsinkin toisen vahingon jälkeenhän pillereihin luottaminen oli äärettömän typerää, ja tämän tajuaminen oli ihan tasapuolisesti ap:nkin vastuulla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Se ehkäisee, jolle vauva on kauhistus. Miksi miehet ei ikinä opi? No siksi, kun tuntuu niin hyvälle.
Sitä niität, mitä kylvät.
Eikö se ollut AP:n avovaimo joka sitä kondomia ei hallunnut ??
AP:n avovaimo haluaa lisää lapsia, siihen kuvioon ei kumit sovi
Ye-pillerit pettävät tavanomaisella käytöllä 9 % todennäköisyydellä 1. vuoden aikana ja täydellisellä käytöllä 0,3 % todennäköisyydellä. Ns. minipillereissä on sama tilasto.
Se että avovaimollasi on kolme kertaa pettänyt pillerit täydellisestä käytöstä huolimatta on kyllä mahdollista, mutta tilastollisesti erittäin epätodennäköistä. Tavanomaisellakaan käytöllä se ei ole mitenkään yleistä vaikka toki todennäköisempää. Kuitenkin jo ensimmäisestä vahingosta olettaisi varovaisuuden lisääntyvän ja muiden ehkäisykeinojen harkintaa. Tämän perusteella epäilen että nainen on joko ehkäisyidiootti tai tämä on ollut tahallista. Jatkossa käyttäisin aina myös kondomia, pidättäytyisin seksistä tai eroaisin. Kierukka tai ehkäisyimplantti voi toki myös olla vaihtoehto. Minä en luottaisi tuollaisen jälkeen enää puolisoon ja pelkäisin milloin se seuraava lapsi tulee.

Ohiksena täältä sivusta lisään, että AP:n ei kyllä kannata jättää kondomejaan avovaimon ulottuville...
Vierailija kirjoitti:
Ye-pillerit pettävät tavanomaisella käytöllä 9 % todennäköisyydellä 1. vuoden aikana ja täydellisellä käytöllä 0,3 % todennäköisyydellä. Ns. minipillereissä on sama tilasto.
Se että avovaimollasi on kolme kertaa pettänyt pillerit täydellisestä käytöstä huolimatta on kyllä mahdollista, mutta tilastollisesti erittäin epätodennäköistä. Tavanomaisellakaan käytöllä se ei ole mitenkään yleistä vaikka toki todennäköisempää. Kuitenkin jo ensimmäisestä vahingosta olettaisi varovaisuuden lisääntyvän ja muiden ehkäisykeinojen harkintaa. Tämän perusteella epäilen että nainen on joko ehkäisyidiootti tai tämä on ollut tahallista. Jatkossa käyttäisin aina myös kondomia, pidättäytyisin seksistä tai eroaisin. Kierukka tai ehkäisyimplantti voi toki myös olla vaihtoehto. Minä en luottaisi tuollaisen jälkeen enää puolisoon ja pelkäisin milloin se seuraava lapsi tulee.
Niin, luvut ovat tuollaiset keskimääräisellä parilla. Yhden ja varsinkaan kahden pilleriraskauden jälkeen kyseessä ei kuitenkaan ole mikään keskimääräinen pari, vaan harvinaisen hedelmällinen. Mahdollisesti naisen hormonitoiminnassa tai aineenvaihdunnassa on jokin poikkeavuus, jonka vuoksi pilleriehkäisy ei hänellä ole luotettava menetelmä. Esim. tietyt lääkkeet heikentävät pillereiden tehoa, koska tehostavat tietyn entsyymin toimintaa maksassa. Joillain ihmisillä tämä sama entsyymi on kuitenkin jo luonnostaan aktiivisempi kuin toisilla. Pienellä osalla niin aktiivinen, että pilleriehkäisy on epäluotettava.
Tietysti minustakin tahallisuus on todennäköisesin selitys. Mutta ihmetyttää tämä jankkaus siitä, että pilleriehkäisy voi pettää kerran mutta ei toistamiseen. Nimenomaan pillereiden pettäminen täydellisellä käytöllä ensimmäisen kerran on epätodennäköistä. Sen jälkeen pilleriraskauksien lukumäärän lisääntyessä tulee koko ajan todennäköisemmäksi, että taustalla on jokin syy miksi kyseinen ehkäisymenetelmä ei toimi. Yksi mahdollinen syy on naisen epärehellisyys, mutta muitakin on.
Vierailija kirjoitti:
Se ehkäisee, jolle vauva on kauhistus. Miksi miehet ei ikinä opi? No siksi, kun tuntuu niin hyvälle.
Sitä niität, mitä kylvät.
Mutta AP n tapauksessa VAIMOKE ei halunnut käyttää kumia... (mitä siitäkin sitten voi itse kukin päätellä?)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ye-pillerit pettävät tavanomaisella käytöllä 9 % todennäköisyydellä 1. vuoden aikana ja täydellisellä käytöllä 0,3 % todennäköisyydellä. Ns. minipillereissä on sama tilasto.
Se että avovaimollasi on kolme kertaa pettänyt pillerit täydellisestä käytöstä huolimatta on kyllä mahdollista, mutta tilastollisesti erittäin epätodennäköistä. Tavanomaisellakaan käytöllä se ei ole mitenkään yleistä vaikka toki todennäköisempää. Kuitenkin jo ensimmäisestä vahingosta olettaisi varovaisuuden lisääntyvän ja muiden ehkäisykeinojen harkintaa. Tämän perusteella epäilen että nainen on joko ehkäisyidiootti tai tämä on ollut tahallista. Jatkossa käyttäisin aina myös kondomia, pidättäytyisin seksistä tai eroaisin. Kierukka tai ehkäisyimplantti voi toki myös olla vaihtoehto. Minä en luottaisi tuollaisen jälkeen enää puolisoon ja pelkäisin milloin se seuraava lapsi tulee.
Niin, luvut ovat tuollaiset keskimääräisellä parilla. Yhden ja varsinkaan kahden pilleriraskauden jälkeen kyseessä ei kuitenkaan ole mikään keskimääräinen pari, vaan harvinaisen hedelmällinen. Mahdollisesti naisen hormonitoiminnassa tai aineenvaihdunnassa on jokin poikkeavuus, jonka vuoksi pilleriehkäisy ei hänellä ole luotettava menetelmä. Esim. tietyt lääkkeet heikentävät pillereiden tehoa, koska tehostavat tietyn entsyymin toimintaa maksassa. Joillain ihmisillä tämä sama entsyymi on kuitenkin jo luonnostaan aktiivisempi kuin toisilla. Pienellä osalla niin aktiivinen, että pilleriehkäisy on epäluotettava.
Tietysti minustakin tahallisuus on todennäköisesin selitys. Mutta ihmetyttää tämä jankkaus siitä, että pilleriehkäisy voi pettää kerran mutta ei toistamiseen. Nimenomaan pillereiden pettäminen täydellisellä käytöllä ensimmäisen kerran on epätodennäköistä. Sen jälkeen pilleriraskauksien lukumäärän lisääntyessä tulee koko ajan todennäköisemmäksi, että taustalla on jokin syy miksi kyseinen ehkäisymenetelmä ei toimi. Yksi mahdollinen syy on naisen epärehellisyys, mutta muitakin on.
Mutta onhan se silkkaa tyhmyyttä, jos nainen vetää muita lääkkeitä, ja jokaisessa pillerimerkissä lukee käyttöohjeissa, että muut lääkkeet saattavat heikentää tehoa, konsultoi lääkäriäsi - ja nainen vain 'fiksuna' jatkaa samaa rataa kun meille on jo pari kertaa käynyt näin vahinko niin ei se enää kolmatta kertaa voi käydä - ei giisus!
Mutta jo se nainen ei halua käyttää kortsua ja AP ei halua enää lisääntyä niin ei kai vieläkään ole muita vaihtoehtoja kuin selibaatti tai piuhat poikki - sii miehen valittavana?
Käytät kumia, jos ei naiselle kelpaa niin on ilman sit. Tuntuu et sua vedetään ku pässiä narussa. Jos oot varma et lapsilukus on täynnä niin putket poikki.
Hei,
Mielestäni tilanne on valitettava ja epäreilu sinun kannaltasi. Kumppanisi käyttää valtaa ja perustaa parisuhteenne alistamiseen. Ristiriitaa synnyttää rakkaus omia lapsia kohtaan mutta entäs se vaimoke joka ei kunnioita sinun mielipidettäsi ja päättää näköjään aika itsenäisesti asioista. Terveydenhuollon näkökulmasta uskallan olla varma että pillereillä ei tule kolmea " yllätystä".
Ehkäpä olisi hyvä kertoa kumppanille tilanteen vakavuudesta sinun näkökulmastasi ja mikäli et saa häntä juttelemaan asiallisesti tilanteesta niin pieni etäisyyden ottaminen on monesti terveellistä. Etäisyys saattaa hyvinkin opettaa kumppaniasi keskustelemaan tasapuolisesti pelisäännöistä. Tärkeää on muistaa että teitä on kaksi tasa-arvoista aikuista toisillenne ja lapsillenne. Voimia haastavaan taipaleeseen.