Naiset, loukkaantuisitteko tällaisesta tarjoiluista, onko liian "miehekäs" ?
Olen tapaillut yhtä naista nyt ulkona syömisen merkeissä muutaman kerran ja haluaisin kutsua hänet kotiini syömään. Ravintolassa tämä nainen on tilannut aina salaattia tai kanaa.
Bravuurini on kuitenkin pippuripihvi ja bataatti-lohkoperunat, lisäksi kylkeen sopiva erikoisolut.
Ajatteleeko nainen mahdollisesti, että pidän häntä jotenkin miehisenä tms.? Kanaa en oikein osaa valmistaa muuten kuin perusreseptillä eli tarjoilusta tulisi tylsä ja salaatin teen kyllä tietysti myös. Perus vihreä salaatti-kurkku-paprika-fetasalaatti.
Olen hankkinut varalta myös viiniä, mutta ainakin suosittelen kokeilemaan tuota olutta, sillä sopii todella hyvin pippuripihville.
Kommentit (112)
Jos olette käyneet jo useamman kerran ulkona kai sinä jo tiedät mitä hän juo.
Punaisen lihan syönti kannattaa varmistaa, ja allergiat.
Vierailija kirjoitti:
Oman kuuleman mukaan jotkut naiset syövät treffeillä todella kevyesti, vaikka oikeasti haluaisivat vetää pihviä kaksin käsin naamariin :D
En tiedä onko tämä totta, itse syön kyllä treffeillä juuri sitä mitä haluan!
Sanoisin, että on totta. Ainakin joidenkin kohdalla. Monille on häpeä jos joutuu käymään vessassa ekoilla treffeillä tai seurustelun jopa alku kuukausien aikana, täten kaikki mahdollisesti turvottavat ja muuten täyttävät ruuat on vähän riski ko. naisille. Kuulin tästä vasta kuin vakiintuneessa parisuhteessa oltuani puolisoni paljasti yksityiskohtia ensimmäisten 5 treffien "vessa vaikeuksista" vaikka itsehän en tuota ollut huomannut. Oli kuulemma todella tyytyväinen kun pääsi minusta eroon ja vessaan päivän jälkeen. :D
Mikä äidinkielenope tässä ketjussa on oikein pätemässä? Sori, ohis.
Vierailija kirjoitti:
Ai ihanko bataattilohkoperunoita XD Bataatti ei ole peruna. Ei edes melkein.
Taas täällä av:llä on joku biologian natsi. Kyseessä on kuvaus ruokalajista ei mikään faktuaalinen ja oikeellinen nimi bataatille. Kansankielisesti on kuvaavampaa puhua bataattilohkoperunoista/bataattiranskanperunoista, kuin "lohkobataatista".
Kuulostaa hyvältä. Plussaa siitä että muistat mitä hän söi ja haluat kokata. Miinusta tuosta sovinismista.
Itse en ole koskaan oppinut tykkäämään oluesta vaikka kaikki minua yrittävät sivistää. Älä siis jankuta että pitää maistaa. Varaudu myös viiniin, sekä alkoholittomaan vaihtoehtoon. Mielellään kysy mitä hän haluaa juoda.
Minusta olisi jopa mukava jos minulta kysyttäisiin etukäteen juomatoivetta. Antaisi huomioonottavan kuvan.
Muistathan varautua tilaamaan hänelle taksin kotiin, tai jos kuljette julkisilla, tiedät milloin lähtee hänen viimeinen bussi ja pidät huolen että hän halutessaan ehtii siihen. Mikään ei ole niin ällöttävää kuin että yritetään kikkailla jäämään yöksi, tai jopa oletetaan.
Olutta en joisi, allergioiden takia mut viini kelpaisi. Muista että älä mökötä jos nainen oluesta kieltäytyy.
Vierailija kirjoitti:
Kuulostaa hyvältä. Plussaa siitä että muistat mitä hän söi ja haluat kokata. Miinusta tuosta sovinismista.
Itse en ole koskaan oppinut tykkäämään oluesta vaikka kaikki minua yrittävät sivistää. Älä siis jankuta että pitää maistaa. Varaudu myös viiniin, sekä alkoholittomaan vaihtoehtoon. Mielellään kysy mitä hän haluaa juoda.
Minusta olisi jopa mukava jos minulta kysyttäisiin etukäteen juomatoivetta. Antaisi huomioonottavan kuvan.
Muistathan varautua tilaamaan hänelle taksin kotiin, tai jos kuljette julkisilla, tiedät milloin lähtee hänen viimeinen bussi ja pidät huolen että hän halutessaan ehtii siihen. Mikään ei ole niin ällöttävää kuin että yritetään kikkailla jäämään yöksi, tai jopa oletetaan.
-maksa
-maksa
-maksa
-maksa
-maksa
Nosta nainen ansiottomalle jalustalle ja tee kaikkesi ettei uniikki lumihiutale vain vedä hernettä nenäänsä.
Minä nauttisin noista ruoista ja juomista, ensi kerralla tarjoaisin itse ruokaa, olenhan kokki. Jäisin saunomaan ja viereen nukkumaan.
Vierailija kirjoitti:
Pieni vinkki: varmista, syökö hän punaista lihaa. Minä en syö.
Varmista, syökö hän bataattia. Bataatti on mielestäni kuvottavan ällömakea juures.
Salaatin fetan laittaisin tarjolle erikseen. Kaikki eivät pidä fetasta tai haluavat valita, paljoko fetaa laitetaan.
Kävisi nopeasti selväksi millainen nirppanokka tyttis on jos tehty ruoka ei kelpaa.
En ole lukenut koko ketjua läpi, joten ehkä tätä ehdotettukin:
ap voi kohteliaana isäntänä kysäistä etukäteen daamiltaan, että onkä tällä jotain ruokarajoitteita, ja sitten huomioida ne tarjoilussa. Periaatteessa ehdotettu ruoka kuulostaa hyvältä, mutta eri ihmisillä voi olla erilaisia allergioita tms, joista ei välttämättä tule huudelleeksi etukäteen (vrt. itselläni laktoosillisista maitotuotteista vatsa menee kipeäksi ja vehnäolut aiheutta ilmavaivoja).
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kuulostaa hyvältä. Plussaa siitä että muistat mitä hän söi ja haluat kokata. Miinusta tuosta sovinismista.
Itse en ole koskaan oppinut tykkäämään oluesta vaikka kaikki minua yrittävät sivistää. Älä siis jankuta että pitää maistaa. Varaudu myös viiniin, sekä alkoholittomaan vaihtoehtoon. Mielellään kysy mitä hän haluaa juoda.
Minusta olisi jopa mukava jos minulta kysyttäisiin etukäteen juomatoivetta. Antaisi huomioonottavan kuvan.
Muistathan varautua tilaamaan hänelle taksin kotiin, tai jos kuljette julkisilla, tiedät milloin lähtee hänen viimeinen bussi ja pidät huolen että hän halutessaan ehtii siihen. Mikään ei ole niin ällöttävää kuin että yritetään kikkailla jäämään yöksi, tai jopa oletetaan.
-maksa
-maksa
-maksa
-maksa
-maksa
Nosta nainen ansiottomalle jalustalle ja tee kaikkesi ettei uniikki lumihiutale vain vedä hernettä nenäänsä.
Eli normaali peruskohteliaisuus vierasta (huom! sukupuolesta riippumatta) kohtaan on sinulle ehdoton nou nou? Onpa sinulla outo ajatusmaailma.
Kun puhutaan "miehekkäästä" ruoasta, tulee lähinnä mieleen grillimakkarat ja markettikalja. Tosin nekin kelpaisivat kyllä mullekin :D
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kuulostaa hyvältä. Plussaa siitä että muistat mitä hän söi ja haluat kokata. Miinusta tuosta sovinismista.
Itse en ole koskaan oppinut tykkäämään oluesta vaikka kaikki minua yrittävät sivistää. Älä siis jankuta että pitää maistaa. Varaudu myös viiniin, sekä alkoholittomaan vaihtoehtoon. Mielellään kysy mitä hän haluaa juoda.
Minusta olisi jopa mukava jos minulta kysyttäisiin etukäteen juomatoivetta. Antaisi huomioonottavan kuvan.
Muistathan varautua tilaamaan hänelle taksin kotiin, tai jos kuljette julkisilla, tiedät milloin lähtee hänen viimeinen bussi ja pidät huolen että hän halutessaan ehtii siihen. Mikään ei ole niin ällöttävää kuin että yritetään kikkailla jäämään yöksi, tai jopa oletetaan.
-maksa
-maksa
-maksa
-maksa
-maksa
Nosta nainen ansiottomalle jalustalle ja tee kaikkesi ettei uniikki lumihiutale vain vedä hernettä nenäänsä.
Eli normaali peruskohteliaisuus vierasta (huom! sukupuolesta riippumatta) kohtaan on sinulle ehdoton nou nou? Onpa sinulla outo ajatusmaailma.
Vastaavasti pidät epäkohteliaana jos nainen tarjoaa miehelle pihvin, oluen ja blowjobin kysymättä? Jos mies suuttuu, on vain naisen vika kun ei kohteliaasti ottanut selvää mistä mies pitää?
En loukaantuisi. Eikä kuulosta miehekkäältä. Yhtälailla kuin naiselta kysyisin kyllä mieheltäkin hänen mieltymyksistää ja rajoitteista ruokavalionsuhteen, lähinnä tosin välttääkseni oman pettymykseni siltä varalta että valmistamani ruoka ei jostakin syystä vieraalleni kävisikään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kuulostaa hyvältä. Plussaa siitä että muistat mitä hän söi ja haluat kokata. Miinusta tuosta sovinismista.
Itse en ole koskaan oppinut tykkäämään oluesta vaikka kaikki minua yrittävät sivistää. Älä siis jankuta että pitää maistaa. Varaudu myös viiniin, sekä alkoholittomaan vaihtoehtoon. Mielellään kysy mitä hän haluaa juoda.
Minusta olisi jopa mukava jos minulta kysyttäisiin etukäteen juomatoivetta. Antaisi huomioonottavan kuvan.
Muistathan varautua tilaamaan hänelle taksin kotiin, tai jos kuljette julkisilla, tiedät milloin lähtee hänen viimeinen bussi ja pidät huolen että hän halutessaan ehtii siihen. Mikään ei ole niin ällöttävää kuin että yritetään kikkailla jäämään yöksi, tai jopa oletetaan.
-maksa
-maksa
-maksa
-maksa
-maksa
Nosta nainen ansiottomalle jalustalle ja tee kaikkesi ettei uniikki lumihiutale vain vedä hernettä nenäänsä.
Eli normaali peruskohteliaisuus vierasta (huom! sukupuolesta riippumatta) kohtaan on sinulle ehdoton nou nou? Onpa sinulla outo ajatusmaailma.
Vastaavasti pidät epäkohteliaana jos nainen tarjoaa miehelle pihvin, oluen ja blowjobin kysymättä? Jos mies suuttuu, on vain naisen vika kun ei kohteliaasti ottanut selvää mistä mies pitää?
No nyt logiikkasi muuttuu entistä absurdimmaksi. Mistä ihmeestä vedät mukaan tähän ruokatarjoiluista käytävään keskusteluun jotkut seksipalvelukset?
Ei se ole mitään maailmaa järisyttävää rakettitiedettä tai (ilmeisesti sinun maailmankuvassasi) jotain suhteen valtapeliä, että jos kutsutaan vieraita omaan kotiin, niin etukäteen kysytään onko näillä tarjoilujen suhteen jotain rajoituksia. Tiedoksesi, että näin toimitaan normaalien ihmisten keskuudessa ihan normaalisti, oli sitten kyseessä kehdenkeskinen illallinen (kuten ap:lla), lastenjuhlat, naapuriperheen kutsuminen kahville, aikuisten synttärijuhlat jne. Kaikkien elämän on helpompaa, kun ei tarvitse tehdä turhaan ruokia joita vieras ei voi syödä, eikä vieraan tarvitse pahoitellen kieltäytyä hänelle valmistetuista tarjoiluista.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ai ihanko bataattilohkoperunoita XD Bataatti ei ole peruna. Ei edes melkein.
Taas täällä av:llä on joku biologian natsi. Kyseessä on kuvaus ruokalajista ei mikään faktuaalinen ja oikeellinen nimi bataatille. Kansankielisesti on kuvaavampaa puhua bataattilohkoperunoista/bataattiranskanperunoista, kuin "lohkobataatista".
Voi vittu. Samalla logiikalla voit kutsua broileria kalaksi ja lohta naudaksi. KUN BATAATILLA EI OLE MITÄÄN VITUN TEKEMISTÄ perunan kanssa, haloo.
Rauhoitu, hyvä ihminen. Ei bataattien takia tarvitse huutaa. Ymmmärrämme pointtisi, että bataatti ei ole perunan kanssa samaa sukua oleva vihannes. Noilla ranskalaisilla viitataan tässä ja usein ravintoloissakin ("bataattiranskalaiset") vain ruoan valmistustapaan.
Kylläpä tehdään treffit täällä vaikeaksi. Heti tulee pitkiä listoja selitysten kanssa, miten ei saa olla sitä tai pitää olla tätä ja pitää tehdä niin tai näin. Ei käy punainen liha, ei pihviä, ja jos niin pitää olla oikein paistettu eikä ällöä bataattia, vaan parsaa ja kanaa, tai kalaa ja salaattia paljon mutta huomioitava allergiat, ja leipää että on jotain syötävää, mutta varoiksi gluteenitontakin eikä olutta vaan punaviiniä, tai sittenkin kivennäisvettä eikä saa olla liian täyttävää, ettei turvota ja ettei tarvitse vessassa käydä, kun voi hävettää ja taksi pitää tilata odottamaan suunnilleen ovelle valmiiksi odottamaan poislähtöä varten, ettei painosteta yöksi jäämään..
Näitä lukiessa tulisi illallispihivitreffejä järjestävänä miehenä jo mieleen, että pitäköön tunkkinsa...

Olenko sokea, en nimittäin löydä sanaa peruna ilmaisusta bataattiranskalaiset? Vrt. bataattilohkot.
Vierailija kirjoitti:
Kylläpä tehdään treffit täällä vaikeaksi. Heti tulee pitkiä listoja selitysten kanssa, miten ei saa olla sitä tai pitää olla tätä ja pitää tehdä niin tai näin. Ei käy punainen liha, ei pihviä, ja jos niin pitää olla oikein paistettu eikä ällöä bataattia, vaan parsaa ja kanaa, tai kalaa ja salaattia paljon mutta huomioitava allergiat, ja leipää että on jotain syötävää, mutta varoiksi gluteenitontakin eikä olutta vaan punaviiniä, tai sittenkin kivennäisvettä eikä saa olla liian täyttävää, ettei turvota ja ettei tarvitse vessassa käydä, kun voi hävettää ja taksi pitää tilata odottamaan suunnilleen ovelle valmiiksi odottamaan poislähtöä varten, ettei painosteta yöksi jäämään..
Näitä lukiessa tulisi illallispihivitreffejä järjestävänä miehenä jo mieleen, että pitäköön tunkkinsa...
Parempi ehkä sitten niin jos asian varmistaminen etukäteen on ihan ylivoimaisen vaikeaa ja loukkaannut kuitenkin siitä että bravuurisi ei jostakin syystä kelpaakaan.
Ruoka maistuis, mutta olutta en juo. Ollenkaan. Joisin sitten vettä, jos ruokajuomaksi on pelkkää olutta tarjlla.