Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Jääkö lapsiperheessä parisuhde aina kakkoseksi? Jos jää niin miksi?
01.06.2017 |
Musta se on surullinen ajatus. Parisuhde on kuitenkin sen perheen perusta, siitä kaikki alkaa.
Tiedän vain ihan liikaa pariskuntia ja perheitä joissa lasten myötä hyväkin suhde on näivettynyt ihan täysin, ja yleensä se on toinen osapuoli joka jää siinä sivuun. Eli jompikumpi asettaa lapset täysin suhteen edelle.
Ei nyt tarvitse varmaan mainita ettei minulla ole lapsia, mutta juuri tässä on yksi syy. En voisi koskaan hylätä elämäni tärkeintä ihmistä vain saadakseni jotain uutta (lapsen/lapsia), varsinkin jos hänen kanssaan niitä haluaisin.
Tottakai lapset vaatii paljon pienenä, mutta jotenkin se että ei voi sietää miestään lähellään lasten myötä, kuulostaa aivan kamalalta.
Aika monesti nämä tapaukset päättyy niin, että jompi kumpi löytää jonkun toisen joka sitä läheisyyttä antaa.
Tottakai, jos lapsia haluaa niin pitäisi molempien sitoutua siihen että ruuhkavuodet on mitä on, mutta sitä vain en ymmärrä miten sen suhteen voi ihan kokonaan unohtaa? Meneekö lapset aina ykköseksi ja suhde hoidetaan sitten jos/kun jaksetaan? Kuinka moni jaksaa olla loputtomasti itsestäänselvyys?
Varsinkin siinä vaiheessa kun aletaan puhua puolisosta "isäntä" tai kutsua häntä pelkällä sukunimellä, voi ennustaa ettei liitto tule enää kovin kauaa kestämään.
Tähän voisi vielä liittää ne rusettipipo/hemulimekkoäidit. Eli muututaan ihan toiseksi persoonaksi lasten myötä ja puolisosta tulee joku täysin ulkoistettu tyyppi.
Kertokaa nyt, onko mahdollista säilyttää hyvä, aikuinen parisuhde perheen ohella? Ja jos ei, niin miksi?
Kommentit (67)
Olen samaa mieltä valtaosan vastaajien kanssa. Hyvä parisuhde, se elämänmittainen, sopeutuu ja muuttaa muotoaan vuosien varrella. Jos hyvän parisuhteen mittarina pitää rakastumisen huumaa suhteen ensimmäisten vuosien aikana, sitä kyllä pettyy, oli lapsia tai ei.
Samaan hengenvetoon kuitenkin olen eri mieltä siitä ajatuksesta, että yhteinen perheaika voisi korvata parisuhdeajan. Ei voi. Moni perheellinen on itse asiassa aika hukassa siinä vaiheessa, kun kahdenkeskistä aikaa alkaa taas järjestymään kodin ulkopuolella, jos elämä on pyörinyt monta vuotta vain perheen ympärillä. Sen takia tietty eropiikki onkin siinä vaiheessa kun lapset hieman itsenäistyvät ja alkavat viettää aikaa kodin ulkopuolella ja tarvitsevat vanhempiaan vähemmän. Vanhemmilla ei välttämättä olekaan mitään yhteistä enää, jos lapsia ei lasketa mukaan.
Olen monen kuullut harmittelevan jälkeenpäin sitä, että lapset menivät AINA parisuhteen edelleen. Kenenkään en ole vielä kuullut harmittelevan sitä, että tulipas panostettua liikaa puolisoon lasten ollessa pieniä. Kuitenkin kulttuurissamme on perinteisesti suhtauduttu vanhempien yhteiselle omalle ajalle vähän naureskellen, turhana ja itsekkäänä tekona.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei minusta lapsiperheissä parisuhde jää kakkoseksi, vaan ennemminkin lujittuu.
Jos jokin jää kakkoseksi (tai kolmoseksi..) niin se on ihan ehdottomasti omien kavereiden kanssa vehtaaminen, harrastukset ja muut ylimääräiset menot, se "oma aika", joiden perään moni kuuluttaa.
Mitä hittoa se muuten edes on, eikö esim. baareissa ramppaaminen kavereiden kanssa ole lapsiperheessä jo ihan automaattisesti poissa laskuista?
Meillä kummallakaan ei ole isommin lapsen syntymän jälkeen ollut sellaiseen edes tarvetta. Tilaisuuksia siihen olemme kyllä toisillemme tarjonneet. "Oma aika" on usein sitten vain tarvittaessa lepoa, kun toinen touhuaa lapsen kanssa.
Kotityöt tehdään yhdessä, lapsi on tullut hoidettua yhdessä - vain muutamat asiat, joita miehenä en voi hoitaa, on vaimoni ollut hoidettava, kuten imetys - ja tätä nykyä näköjään lapsen pissattaminen lastenhoitovessoissa (koska ravintoloissa ja huoltoasemilla tulee pahaa silmää ja jopa kommenttia, kun mies menee WC:hen 3-vuotiaan tytön kanssa).
Vierailija kirjoitti:
Olen monen kuullut harmittelevan jälkeenpäin sitä, että lapset menivät AINA parisuhteen edelleen. Kenenkään en ole vielä kuullut harmittelevan sitä, että tulipas panostettua liikaa puolisoon lasten ollessa pieniä. Kuitenkin kulttuurissamme on perinteisesti suhtauduttu vanhempien yhteiselle omalle ajalle vähän naureskellen, turhana ja itsekkäänä tekona.
Minä taas olen aika monen lapsen (lapsuuden aikana sekä aikuisena lapsuuttaan tarkastellen) kuullut sanovan kun vanhemmilla ei ollut ikinä aikaa tai perheenä ei koskaan tehty mitään. Osa näistä on lopulta ollut ihan lastensuojelutapauksia ("hyvistä" lähtökohdista ja sosioekonomisesta asemasta huolimatta), osa vain sellaisia kenellä on aikuisena viileät välit perheeseensä.
Jotkut tapaukset näistä on tuttavapiiristä, loput olen kohdannut työssäni opettajana.
Meillä kävi juuri noin, että en lapsen myötä halunnut enää että mieheni vonkaa seksiä, koska olin väsynyt ja kipeä. Erosimme kun lapsi oli vuoden ikäinen. Lapsi alkoi nukkumaan paremmin ollessaan kolmevuotias. Ei sillä, emme muutenkaan olisi jtkaneet lapsen isän kanssa, mutta en ole itse uskaltanut tehdä enempää lapsia, sillä en halua olla yh mutta en voi vaatia toista elämään kolmea vuotta niin että minä päätän ollaanko lähekkäin vai ei. _Nykyisessä suhteessa avomieheni on myös tehnyt jo omat lapsensa, emmekä kumpikaan halua niiitä lisää :)
Joo, no meillä ei ole kadonnut parisuhde mihinkään. Yhteistä aikaa löytyy iltaisin lapsen nukkumaanmenon jälkeen ja silloin tällöin, kun lapsi on mummolassa hoidossa. Yleensä saamme olla kahdestaan yhden viikonlopun kuussa. Perheenä kolmisinkin on kivaa ja sekin on tavallaan parisuhdeaikaa, kun saamme yhdessä katsella ja seurata lapsen touhuja. Sekin on minusta parisuhteeseen panostamista, että toinen saa välillä olla ihan rauhassa yksin, kun toinen hoitaa lapsen. Meillä ei kummankaan elämä pyöri pelkästään lapsen ympärillä. Kumpikaan ei ole unohtanut itseään ja sukeltanut täysillä vanhemmuuteen. Lapsi on tärkeä osa meidän yksikköä, mutta ei mikään maailman napa. Minusta on lapsellekin tärkeää nähdä, miten äiti ja isä rakastavat toisiaan.
Omassa tuttavapiirissä kyllä on jonkun verran eronneita vanhempia. Melkein kaikissa tapauksissa äiti on ollut lasten syntymän jälkeen kunnon hurmosmamma ja yhtäkkiä kaikki on pyörinyt vain lasten ympärillä ja mies on unohdettu statistin osaan. Lapsia ei ole voinut jättää edes parivuotiaina hoitoon vanhempien kahdenkeskisen ajan vuoksi ja muutenkin naisen puheessa on toistunut vaan "lapsetlapsetlapset", eikä ikinä mitään mieheen tai heidän väliseen rakkauteen liittyvää. Monissa tapauksissa äiti on synnytysten jälkeen unohtanut myös pitää huolen itsestään. Kyllä minä ymmärrän miesten päätymisen toiseen punkkaan, jos oman vaimon puheenaiheet pyörii vain lasten ja heidän tarpeiden ympärillä, eikä miehelle uhrata ajatustakaan. Saatika, jos äidit samalla unohtavat päivittäisen hygienian ja normaalin siistin pukeutumisen. Näiden tietämieni eronneiden erojen taustojan en ihan kovin tarkkaan tiedä, mutta tällaisen yhtäläisyyden olen huomannut.
Pienten lasten piikkiin ei voi ihan kaikkea laittaa. Olisi lastenkin etu tehdä vain sen verran lapsia, että jaksaa samalla huolehtia myös itsestään ja parisuhteestaan. Ei sillä ehkä eroa estetä, mutta ainakin pienennetään todennäköisyyttä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Olen samaa mieltä valtaosan vastaajien kanssa. Hyvä parisuhde, se elämänmittainen, sopeutuu ja muuttaa muotoaan vuosien varrella. Jos hyvän parisuhteen mittarina pitää rakastumisen huumaa suhteen ensimmäisten vuosien aikana, sitä kyllä pettyy, oli lapsia tai ei.
Samaan hengenvetoon kuitenkin olen eri mieltä siitä ajatuksesta, että yhteinen perheaika voisi korvata parisuhdeajan. Ei voi. Moni perheellinen on itse asiassa aika hukassa siinä vaiheessa, kun kahdenkeskistä aikaa alkaa taas järjestymään kodin ulkopuolella, jos elämä on pyörinyt monta vuotta vain perheen ympärillä. Sen takia tietty eropiikki onkin siinä vaiheessa kun lapset hieman itsenäistyvät ja alkavat viettää aikaa kodin ulkopuolella ja tarvitsevat vanhempiaan vähemmän. Vanhemmilla ei välttämättä olekaan mitään yhteistä enää, jos lapsia ei lasketa mukaan.
Olen monen kuullut harmittelevan jälkeenpäin sitä, että lapset menivät AINA parisuhteen edelleen. Kenenkään en ole vielä kuullut harmittelevan sitä, että tulipas panostettua liikaa puolisoon lasten ollessa pieniä. Kuitenkin kulttuurissamme on perinteisesti suhtauduttu vanhempien yhteiselle omalle ajalle vähän naureskellen, turhana ja itsekkäänä tekona.
Ymmärrän kyllä tuonkin, ja on se varmasti mahdollista vetää tuohonkin ääripäähän mutta en silti ihan allekirjoita tuota. Yhteistä tekemistä tärkeämpää on sellainen henkisen yhteyden säilyttäminen. Minusta sellainen päälleliimattu parisuhdeaika joka vaatii ehdottomasti fyysistä eroa lapsesta ja johon ehkä lastataan vielä suuria odotuksia on jotenkin tarpeettoman kuuloista tähän elämänvaiheeseen. Kyllä meillä välillä sellaista on, se on ihan mukavaa mutta en pidä sitä mitenkään kriittisenä meidän onnemme kannalta. Meillä on kuitenkin miehemme kanssa ihan omat jutut edelleen, ne eivät liity lapsiin tai arjen pyörittämiseen vaan meidän kahden omaan maailmaan ja huumorintajuun. Ja sitä ei estä lapsen läsnäolo. Kukaan ei tiedä miten tässä käy, mutta kyllä minä pidän erittäin todennäköisenä että kun lapset alkavat kulkea omillaan, meidän yhteytemme on edelleen tallella ja sitten teemme taas fyysisestikin enemmän juttuja yhdessä.
Vierailija kirjoitti:
Joo, no meillä ei ole kadonnut parisuhde mihinkään. Yhteistä aikaa löytyy iltaisin lapsen nukkumaanmenon jälkeen ja silloin tällöin, kun lapsi on mummolassa hoidossa. Yleensä saamme olla kahdestaan yhden viikonlopun kuussa. Perheenä kolmisinkin on kivaa ja sekin on tavallaan parisuhdeaikaa, kun saamme yhdessä katsella ja seurata lapsen touhuja. Sekin on minusta parisuhteeseen panostamista, että toinen saa välillä olla ihan rauhassa yksin, kun toinen hoitaa lapsen. Meillä ei kummankaan elämä pyöri pelkästään lapsen ympärillä. Kumpikaan ei ole unohtanut itseään ja sukeltanut täysillä vanhemmuuteen. Lapsi on tärkeä osa meidän yksikköä, mutta ei mikään maailman napa. Minusta on lapsellekin tärkeää nähdä, miten äiti ja isä rakastavat toisiaan.
Omassa tuttavapiirissä kyllä on jonkun verran eronneita vanhempia. Melkein kaikissa tapauksissa äiti on ollut lasten syntymän jälkeen kunnon hurmosmamma ja yhtäkkiä kaikki on pyörinyt vain lasten ympärillä ja mies on unohdettu statistin osaan. Lapsia ei ole voinut jättää edes parivuotiaina hoitoon vanhempien kahdenkeskisen ajan vuoksi ja muutenkin naisen puheessa on toistunut vaan "lapsetlapsetlapset", eikä ikinä mitään mieheen tai heidän väliseen rakkauteen liittyvää. Monissa tapauksissa äiti on synnytysten jälkeen unohtanut myös pitää huolen itsestään. Kyllä minä ymmärrän miesten päätymisen toiseen punkkaan, jos oman vaimon puheenaiheet pyörii vain lasten ja heidän tarpeiden ympärillä, eikä miehelle uhrata ajatustakaan. Saatika, jos äidit samalla unohtavat päivittäisen hygienian ja normaalin siistin pukeutumisen. Näiden tietämieni eronneiden erojen taustojan en ihan kovin tarkkaan tiedä, mutta tällaisen yhtäläisyyden olen huomannut.
Pienten lasten piikkiin ei voi ihan kaikkea laittaa. Olisi lastenkin etu tehdä vain sen verran lapsia, että jaksaa samalla huolehtia myös itsestään ja parisuhteestaan. Ei sillä ehkä eroa estetä, mutta ainakin pienennetään todennäköisyyttä.
Välillä näkyy myös näitä perheitä, joissa äiti on niin hurmoksessa, että normaalit elämään kuuluvat asiat jäävät. Ei esimerkiksi ole mahdollista enää tavata ystäviä tai kyläillä, kun lapsi vie kaiken ajan ja energian. Ymmärrän, jos mies tällaisessa suhteessa tuntee olevansa ahdingossa. Normaali elämä on kiellettyä ja äiti ei kaikesta avusta huolimatta ehdi tai jaksa sitä parisuhdettakaan hoitaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Olen samaa mieltä valtaosan vastaajien kanssa. Hyvä parisuhde, se elämänmittainen, sopeutuu ja muuttaa muotoaan vuosien varrella. Jos hyvän parisuhteen mittarina pitää rakastumisen huumaa suhteen ensimmäisten vuosien aikana, sitä kyllä pettyy, oli lapsia tai ei.
Samaan hengenvetoon kuitenkin olen eri mieltä siitä ajatuksesta, että yhteinen perheaika voisi korvata parisuhdeajan. Ei voi. Moni perheellinen on itse asiassa aika hukassa siinä vaiheessa, kun kahdenkeskistä aikaa alkaa taas järjestymään kodin ulkopuolella, jos elämä on pyörinyt monta vuotta vain perheen ympärillä. Sen takia tietty eropiikki onkin siinä vaiheessa kun lapset hieman itsenäistyvät ja alkavat viettää aikaa kodin ulkopuolella ja tarvitsevat vanhempiaan vähemmän. Vanhemmilla ei välttämättä olekaan mitään yhteistä enää, jos lapsia ei lasketa mukaan.
Olen monen kuullut harmittelevan jälkeenpäin sitä, että lapset menivät AINA parisuhteen edelleen. Kenenkään en ole vielä kuullut harmittelevan sitä, että tulipas panostettua liikaa puolisoon lasten ollessa pieniä. Kuitenkin kulttuurissamme on perinteisesti suhtauduttu vanhempien yhteiselle omalle ajalle vähän naureskellen, turhana ja itsekkäänä tekona.
Aika harva tunnustaa, että lasten ongelmat johtuvat siitä, että parisuhde meni aina lasten edelle. Kyllä se syy löydetään silloin vaikka anopista, joka ei hoitanutkaan lasta oikein ja siksi tästä tuli mitä tuli. Monessa eroperheessä on kyllä todettu, että hotelliöiden sijaan olisi voinut panostaa enemmän perheeseen ja sen hyvinvointiin, koska on käynyt niin, että erossa puoliso lähtee, mutta muiden kasvattamat lapsetkaan eivät enää välitä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen samaa mieltä valtaosan vastaajien kanssa. Hyvä parisuhde, se elämänmittainen, sopeutuu ja muuttaa muotoaan vuosien varrella. Jos hyvän parisuhteen mittarina pitää rakastumisen huumaa suhteen ensimmäisten vuosien aikana, sitä kyllä pettyy, oli lapsia tai ei.
Samaan hengenvetoon kuitenkin olen eri mieltä siitä ajatuksesta, että yhteinen perheaika voisi korvata parisuhdeajan. Ei voi. Moni perheellinen on itse asiassa aika hukassa siinä vaiheessa, kun kahdenkeskistä aikaa alkaa taas järjestymään kodin ulkopuolella, jos elämä on pyörinyt monta vuotta vain perheen ympärillä. Sen takia tietty eropiikki onkin siinä vaiheessa kun lapset hieman itsenäistyvät ja alkavat viettää aikaa kodin ulkopuolella ja tarvitsevat vanhempiaan vähemmän. Vanhemmilla ei välttämättä olekaan mitään yhteistä enää, jos lapsia ei lasketa mukaan.
Olen monen kuullut harmittelevan jälkeenpäin sitä, että lapset menivät AINA parisuhteen edelleen. Kenenkään en ole vielä kuullut harmittelevan sitä, että tulipas panostettua liikaa puolisoon lasten ollessa pieniä. Kuitenkin kulttuurissamme on perinteisesti suhtauduttu vanhempien yhteiselle omalle ajalle vähän naureskellen, turhana ja itsekkäänä tekona.
Aika harva tunnustaa, että lasten ongelmat johtuvat siitä, että parisuhde meni aina lasten edelle. Kyllä se syy löydetään silloin vaikka anopista, joka ei hoitanutkaan lasta oikein ja siksi tästä tuli mitä tuli. Monessa eroperheessä on kyllä todettu, että hotelliöiden sijaan olisi voinut panostaa enemmän perheeseen ja sen hyvinvointiin, koska on käynyt niin, että erossa puoliso lähtee, mutta muiden kasvattamat lapsetkaan eivät enää välitä.
Väitättekö todellakin että joku 1-4 parisuhteelle pyhitettyä hotelliyötä tuhoaa ne 361-364 muuta päivää?? Älkää nyt naurattako:D Kyllä mä olen lapseni ihan itse hoitanut vaikka olenkin mieheni kanssa joskus reissuun lähtenyt. Eiköhän nyt vaan kateus ja mammahurmos nosta tässä taas päätään:) AINA on vahva sana....
4:n onnellisen lapsen onnellinen äiti
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen samaa mieltä valtaosan vastaajien kanssa. Hyvä parisuhde, se elämänmittainen, sopeutuu ja muuttaa muotoaan vuosien varrella. Jos hyvän parisuhteen mittarina pitää rakastumisen huumaa suhteen ensimmäisten vuosien aikana, sitä kyllä pettyy, oli lapsia tai ei.
Samaan hengenvetoon kuitenkin olen eri mieltä siitä ajatuksesta, että yhteinen perheaika voisi korvata parisuhdeajan. Ei voi. Moni perheellinen on itse asiassa aika hukassa siinä vaiheessa, kun kahdenkeskistä aikaa alkaa taas järjestymään kodin ulkopuolella, jos elämä on pyörinyt monta vuotta vain perheen ympärillä. Sen takia tietty eropiikki onkin siinä vaiheessa kun lapset hieman itsenäistyvät ja alkavat viettää aikaa kodin ulkopuolella ja tarvitsevat vanhempiaan vähemmän. Vanhemmilla ei välttämättä olekaan mitään yhteistä enää, jos lapsia ei lasketa mukaan.
Olen monen kuullut harmittelevan jälkeenpäin sitä, että lapset menivät AINA parisuhteen edelleen. Kenenkään en ole vielä kuullut harmittelevan sitä, että tulipas panostettua liikaa puolisoon lasten ollessa pieniä. Kuitenkin kulttuurissamme on perinteisesti suhtauduttu vanhempien yhteiselle omalle ajalle vähän naureskellen, turhana ja itsekkäänä tekona.
Aika harva tunnustaa, että lasten ongelmat johtuvat siitä, että parisuhde meni aina lasten edelle. Kyllä se syy löydetään silloin vaikka anopista, joka ei hoitanutkaan lasta oikein ja siksi tästä tuli mitä tuli. Monessa eroperheessä on kyllä todettu, että hotelliöiden sijaan olisi voinut panostaa enemmän perheeseen ja sen hyvinvointiin, koska on käynyt niin, että erossa puoliso lähtee, mutta muiden kasvattamat lapsetkaan eivät enää välitä.
Väitättekö todellakin että joku 1-4 parisuhteelle pyhitettyä hotelliyötä tuhoaa ne 361-364 muuta päivää?? Älkää nyt naurattako:D Kyllä mä olen lapseni ihan itse hoitanut vaikka olenkin mieheni kanssa joskus reissuun lähtenyt. Eiköhän nyt vaan kateus ja mammahurmos nosta tässä taas päätään:) AINA on vahva sana....
4:n onnellisen lapsen onnellinen äiti
Sinusta ei taidettu puhua?
Vierailija kirjoitti:
Sori ap, mutta kyllä ne lapset ovat aina ykkössijalla. Se ei kuitenkaan tarkoita automaattisesti, että parisuhde on mennyttä. Edelleen huomioin ja rakastan miestäni, vaikka lapset saavat varsinkin nyt pieninä aimo osan huomiostani.
Tätä en ymmärrä. Miksi ne ovat ykkösijalla?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen samaa mieltä valtaosan vastaajien kanssa. Hyvä parisuhde, se elämänmittainen, sopeutuu ja muuttaa muotoaan vuosien varrella. Jos hyvän parisuhteen mittarina pitää rakastumisen huumaa suhteen ensimmäisten vuosien aikana, sitä kyllä pettyy, oli lapsia tai ei.
Samaan hengenvetoon kuitenkin olen eri mieltä siitä ajatuksesta, että yhteinen perheaika voisi korvata parisuhdeajan. Ei voi. Moni perheellinen on itse asiassa aika hukassa siinä vaiheessa, kun kahdenkeskistä aikaa alkaa taas järjestymään kodin ulkopuolella, jos elämä on pyörinyt monta vuotta vain perheen ympärillä. Sen takia tietty eropiikki onkin siinä vaiheessa kun lapset hieman itsenäistyvät ja alkavat viettää aikaa kodin ulkopuolella ja tarvitsevat vanhempiaan vähemmän. Vanhemmilla ei välttämättä olekaan mitään yhteistä enää, jos lapsia ei lasketa mukaan.
Olen monen kuullut harmittelevan jälkeenpäin sitä, että lapset menivät AINA parisuhteen edelleen. Kenenkään en ole vielä kuullut harmittelevan sitä, että tulipas panostettua liikaa puolisoon lasten ollessa pieniä. Kuitenkin kulttuurissamme on perinteisesti suhtauduttu vanhempien yhteiselle omalle ajalle vähän naureskellen, turhana ja itsekkäänä tekona.
Aika harva tunnustaa, että lasten ongelmat johtuvat siitä, että parisuhde meni aina lasten edelle. Kyllä se syy löydetään silloin vaikka anopista, joka ei hoitanutkaan lasta oikein ja siksi tästä tuli mitä tuli. Monessa eroperheessä on kyllä todettu, että hotelliöiden sijaan olisi voinut panostaa enemmän perheeseen ja sen hyvinvointiin, koska on käynyt niin, että erossa puoliso lähtee, mutta muiden kasvattamat lapsetkaan eivät enää välitä.
Väitättekö todellakin että joku 1-4 parisuhteelle pyhitettyä hotelliyötä tuhoaa ne 361-364 muuta päivää?? Älkää nyt naurattako:D Kyllä mä olen lapseni ihan itse hoitanut vaikka olenkin mieheni kanssa joskus reissuun lähtenyt. Eiköhän nyt vaan kateus ja mammahurmos nosta tässä taas päätään:) AINA on vahva sana....
4:n onnellisen lapsen onnellinen äiti
Sinusta ei taidettu puhua?
No enkö mä just ole sellainen kamala itsekäs äiti kun haluan miehen välillä itselleni? Tuskin noiden edellistenkään vastaajien perheissä vanhemmat joka viikonloppu reissanneet kaksistaan??
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen samaa mieltä valtaosan vastaajien kanssa. Hyvä parisuhde, se elämänmittainen, sopeutuu ja muuttaa muotoaan vuosien varrella. Jos hyvän parisuhteen mittarina pitää rakastumisen huumaa suhteen ensimmäisten vuosien aikana, sitä kyllä pettyy, oli lapsia tai ei.
Samaan hengenvetoon kuitenkin olen eri mieltä siitä ajatuksesta, että yhteinen perheaika voisi korvata parisuhdeajan. Ei voi. Moni perheellinen on itse asiassa aika hukassa siinä vaiheessa, kun kahdenkeskistä aikaa alkaa taas järjestymään kodin ulkopuolella, jos elämä on pyörinyt monta vuotta vain perheen ympärillä. Sen takia tietty eropiikki onkin siinä vaiheessa kun lapset hieman itsenäistyvät ja alkavat viettää aikaa kodin ulkopuolella ja tarvitsevat vanhempiaan vähemmän. Vanhemmilla ei välttämättä olekaan mitään yhteistä enää, jos lapsia ei lasketa mukaan.
Olen monen kuullut harmittelevan jälkeenpäin sitä, että lapset menivät AINA parisuhteen edelleen. Kenenkään en ole vielä kuullut harmittelevan sitä, että tulipas panostettua liikaa puolisoon lasten ollessa pieniä. Kuitenkin kulttuurissamme on perinteisesti suhtauduttu vanhempien yhteiselle omalle ajalle vähän naureskellen, turhana ja itsekkäänä tekona.
Aika harva tunnustaa, että lasten ongelmat johtuvat siitä, että parisuhde meni aina lasten edelle. Kyllä se syy löydetään silloin vaikka anopista, joka ei hoitanutkaan lasta oikein ja siksi tästä tuli mitä tuli. Monessa eroperheessä on kyllä todettu, että hotelliöiden sijaan olisi voinut panostaa enemmän perheeseen ja sen hyvinvointiin, koska on käynyt niin, että erossa puoliso lähtee, mutta muiden kasvattamat lapsetkaan eivät enää välitä.
Väitättekö todellakin että joku 1-4 parisuhteelle pyhitettyä hotelliyötä tuhoaa ne 361-364 muuta päivää?? Älkää nyt naurattako:D Kyllä mä olen lapseni ihan itse hoitanut vaikka olenkin mieheni kanssa joskus reissuun lähtenyt. Eiköhän nyt vaan kateus ja mammahurmos nosta tässä taas päätään:) AINA on vahva sana....
4:n onnellisen lapsen onnellinen äiti
Sinusta ei taidettu puhua?
No enkö mä just ole sellainen kamala itsekäs äiti kun haluan miehen välillä itselleni? Tuskin noiden edellistenkään vastaajien perheissä vanhemmat joka viikonloppu reissanneet kaksistaan??
Lainaamassasi viestissä puhuttiin vanhemmista joilla parisuhde menee AINA lapsen edelle. Ja sinä kommentoit sitä "aina on vahva sana" ja vedit herneen nenään.
Sinulla parisuhde ei mennyt aina kaiken edelle, mutta joillain oikeasti menee. Ja tästä seuraa hyvin todennäköisesti ongelmia niille lapsille vaikka miten mukavalta tuntuisi aikuisista elää ja olla parisuhteessa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen samaa mieltä valtaosan vastaajien kanssa. Hyvä parisuhde, se elämänmittainen, sopeutuu ja muuttaa muotoaan vuosien varrella. Jos hyvän parisuhteen mittarina pitää rakastumisen huumaa suhteen ensimmäisten vuosien aikana, sitä kyllä pettyy, oli lapsia tai ei.
Samaan hengenvetoon kuitenkin olen eri mieltä siitä ajatuksesta, että yhteinen perheaika voisi korvata parisuhdeajan. Ei voi. Moni perheellinen on itse asiassa aika hukassa siinä vaiheessa, kun kahdenkeskistä aikaa alkaa taas järjestymään kodin ulkopuolella, jos elämä on pyörinyt monta vuotta vain perheen ympärillä. Sen takia tietty eropiikki onkin siinä vaiheessa kun lapset hieman itsenäistyvät ja alkavat viettää aikaa kodin ulkopuolella ja tarvitsevat vanhempiaan vähemmän. Vanhemmilla ei välttämättä olekaan mitään yhteistä enää, jos lapsia ei lasketa mukaan.
Olen monen kuullut harmittelevan jälkeenpäin sitä, että lapset menivät AINA parisuhteen edelleen. Kenenkään en ole vielä kuullut harmittelevan sitä, että tulipas panostettua liikaa puolisoon lasten ollessa pieniä. Kuitenkin kulttuurissamme on perinteisesti suhtauduttu vanhempien yhteiselle omalle ajalle vähän naureskellen, turhana ja itsekkäänä tekona.
Aika harva tunnustaa, että lasten ongelmat johtuvat siitä, että parisuhde meni aina lasten edelle. Kyllä se syy löydetään silloin vaikka anopista, joka ei hoitanutkaan lasta oikein ja siksi tästä tuli mitä tuli. Monessa eroperheessä on kyllä todettu, että hotelliöiden sijaan olisi voinut panostaa enemmän perheeseen ja sen hyvinvointiin, koska on käynyt niin, että erossa puoliso lähtee, mutta muiden kasvattamat lapsetkaan eivät enää välitä.
Väitättekö todellakin että joku 1-4 parisuhteelle pyhitettyä hotelliyötä tuhoaa ne 361-364 muuta päivää?? Älkää nyt naurattako:D Kyllä mä olen lapseni ihan itse hoitanut vaikka olenkin mieheni kanssa joskus reissuun lähtenyt. Eiköhän nyt vaan kateus ja mammahurmos nosta tässä taas päätään:) AINA on vahva sana....
4:n onnellisen lapsen onnellinen äiti
En huomannut väittäneeni tuollaista, miksi noin keksit kokea? AINA on vahva sana, siksi en sitä käyttänyt.
Monessa perheessä parisuhteen hoitaminen on sitä, että suhdetta eletään hotelliyöstä toiseen sen sijaan että ymmärrettäisiin parisuhteen olevan tässä ja nyt. Ei siihen tarvita reissua pois kotoa ja pahinta on, jos parisuhdetta ei arjessa huomaa lainkaan. Ei kunnioitusta, ei arvostusta.
Jos lapsi saa mallin, jonka mukaan vanhemmilla on hyvä olla vain kaukana lapsista, niin hankala kuvitella, että he kokisivat vanhemmat läheisiksi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sori ap, mutta kyllä ne lapset ovat aina ykkössijalla. Se ei kuitenkaan tarkoita automaattisesti, että parisuhde on mennyttä. Edelleen huomioin ja rakastan miestäni, vaikka lapset saavat varsinkin nyt pieninä aimo osan huomiostani.
Tätä en ymmärrä. Miksi ne ovat ykkösijalla?
Vaikka siksi, että yksin kotiin jätetty 2 vko ikäinen ei yllättäen pärjää ilman vanhempia yli viikonlopun.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen samaa mieltä valtaosan vastaajien kanssa. Hyvä parisuhde, se elämänmittainen, sopeutuu ja muuttaa muotoaan vuosien varrella. Jos hyvän parisuhteen mittarina pitää rakastumisen huumaa suhteen ensimmäisten vuosien aikana, sitä kyllä pettyy, oli lapsia tai ei.
Samaan hengenvetoon kuitenkin olen eri mieltä siitä ajatuksesta, että yhteinen perheaika voisi korvata parisuhdeajan. Ei voi. Moni perheellinen on itse asiassa aika hukassa siinä vaiheessa, kun kahdenkeskistä aikaa alkaa taas järjestymään kodin ulkopuolella, jos elämä on pyörinyt monta vuotta vain perheen ympärillä. Sen takia tietty eropiikki onkin siinä vaiheessa kun lapset hieman itsenäistyvät ja alkavat viettää aikaa kodin ulkopuolella ja tarvitsevat vanhempiaan vähemmän. Vanhemmilla ei välttämättä olekaan mitään yhteistä enää, jos lapsia ei lasketa mukaan.
Olen monen kuullut harmittelevan jälkeenpäin sitä, että lapset menivät AINA parisuhteen edelleen. Kenenkään en ole vielä kuullut harmittelevan sitä, että tulipas panostettua liikaa puolisoon lasten ollessa pieniä. Kuitenkin kulttuurissamme on perinteisesti suhtauduttu vanhempien yhteiselle omalle ajalle vähän naureskellen, turhana ja itsekkäänä tekona.
Aika harva tunnustaa, että lasten ongelmat johtuvat siitä, että parisuhde meni aina lasten edelle. Kyllä se syy löydetään silloin vaikka anopista, joka ei hoitanutkaan lasta oikein ja siksi tästä tuli mitä tuli. Monessa eroperheessä on kyllä todettu, että hotelliöiden sijaan olisi voinut panostaa enemmän perheeseen ja sen hyvinvointiin, koska on käynyt niin, että erossa puoliso lähtee, mutta muiden kasvattamat lapsetkaan eivät enää välitä.
Väitättekö todellakin että joku 1-4 parisuhteelle pyhitettyä hotelliyötä tuhoaa ne 361-364 muuta päivää?? Älkää nyt naurattako:D Kyllä mä olen lapseni ihan itse hoitanut vaikka olenkin mieheni kanssa joskus reissuun lähtenyt. Eiköhän nyt vaan kateus ja mammahurmos nosta tässä taas päätään:) AINA on vahva sana....
4:n onnellisen lapsen onnellinen äiti
Sinusta ei taidettu puhua?
No enkö mä just ole sellainen kamala itsekäs äiti kun haluan miehen välillä itselleni? Tuskin noiden edellistenkään vastaajien perheissä vanhemmat joka viikonloppu reissanneet kaksistaan??
On niitä perheitä joissa ei koskaan käydä perheenä puistossa, uimahallissa tai Linnanmäellä, mutta aikuiset käyvät kahdestaan joka viikonloppu jossain. Perheitä joissa lapset ei saa harrastaa koska "ei ole rahaa" mutta jostain löytyy rahat uuteen telkkariin, äidin käsilaukkuun tai jopa alkoholiin. Lapsen läheisyydentarvetta ei huomioida kun äiti haluaa läheisyyttä isältä ja toisinpäin. Aaveelläkin on ollut keskusteluja siitä miten tuntuu pahalta olla mustasukkainen lapselleen joka yrittää tunkea vanhempien väliin mutta se mustasukkaisuus ja huonon vanhemman oli ei tunnu yhtä pahalta kuin se että sen lapsen siihen päästäisi.
Niissä tilanteissa, joissa joutuu joustamaan joko hyvästä parisuhteesta tai hyvsätä vanhemmuudesta, parisuhde joustaa aina. Tietenkin vanhemmat koettavat järjestää asiat niin, että tällaisia valintatilanteita tulisi mahdollisimman vähän, mutta kyllä niitä väistämättä tulee, ja silloin vanhemman velvollisuus on laittaa lapsi etusijalle.
Kyllä jää, ja se on eräs syistä, miksi en halua lapsia. Arvotan parisuhteen vanhemmuutta korkeammalle, ja olisi väärin hankkia lapsia sellaiseen tilanteeseen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sori ap, mutta kyllä ne lapset ovat aina ykkössijalla. Se ei kuitenkaan tarkoita automaattisesti, että parisuhde on mennyttä. Edelleen huomioin ja rakastan miestäni, vaikka lapset saavat varsinkin nyt pieninä aimo osan huomiostani.
Tätä en ymmärrä. Miksi ne ovat ykkösijalla?
Vaikka siksi, että yksin kotiin jätetty 2 vko ikäinen ei yllättäen pärjää ilman vanhempia yli viikonlopun.
Tuolla perusteella myös lemmikkikoira olisi ykkösijalla. Huono perustelu. Miksi puolison huomiointi on vähemmän tärkeää kuin lapsen? Tottakai lapsen perustarpeista ja hengissäpysymisestä on huolehdittava.
Alue: Aihe vapaa
Niin, eli lasten takia jäädään kärvistelemään huonoon liittoon. Ja tämä oli mielestäsi hyvä juttu syystä että...?