Lue keskustelun säännöt.
Jääkö lapsiperheessä parisuhde aina kakkoseksi? Jos jää niin miksi?
01.06.2017 |
Musta se on surullinen ajatus. Parisuhde on kuitenkin sen perheen perusta, siitä kaikki alkaa.
Tiedän vain ihan liikaa pariskuntia ja perheitä joissa lasten myötä hyväkin suhde on näivettynyt ihan täysin, ja yleensä se on toinen osapuoli joka jää siinä sivuun. Eli jompikumpi asettaa lapset täysin suhteen edelle.
Ei nyt tarvitse varmaan mainita ettei minulla ole lapsia, mutta juuri tässä on yksi syy. En voisi koskaan hylätä elämäni tärkeintä ihmistä vain saadakseni jotain uutta (lapsen/lapsia), varsinkin jos hänen kanssaan niitä haluaisin.
Tottakai lapset vaatii paljon pienenä, mutta jotenkin se että ei voi sietää miestään lähellään lasten myötä, kuulostaa aivan kamalalta.
Aika monesti nämä tapaukset päättyy niin, että jompi kumpi löytää jonkun toisen joka sitä läheisyyttä antaa.
Tottakai, jos lapsia haluaa niin pitäisi molempien sitoutua siihen että ruuhkavuodet on mitä on, mutta sitä vain en ymmärrä miten sen suhteen voi ihan kokonaan unohtaa? Meneekö lapset aina ykköseksi ja suhde hoidetaan sitten jos/kun jaksetaan? Kuinka moni jaksaa olla loputtomasti itsestäänselvyys?
Varsinkin siinä vaiheessa kun aletaan puhua puolisosta "isäntä" tai kutsua häntä pelkällä sukunimellä, voi ennustaa ettei liitto tule enää kovin kauaa kestämään.
Tähän voisi vielä liittää ne rusettipipo/hemulimekkoäidit. Eli muututaan ihan toiseksi persoonaksi lasten myötä ja puolisosta tulee joku täysin ulkoistettu tyyppi.
Kertokaa nyt, onko mahdollista säilyttää hyvä, aikuinen parisuhde perheen ohella? Ja jos ei, niin miksi?
Kommentit (75)
Ehkä meitä ihmisiä on sitten useita eri tyyppejä, toiset ovat enemmän parisuhde-suuntautuneita ja toiset lapsiperhekeskeisiä. Toivottavasti samankaltaiset löytävät puolisonsa.
Itse olen täysin parisuhdetyyppi, haluan viettää elämääni mieheni kanssa ja tehdä yhdessä asioita. En ole äidillinen enkä halua tähän lapsia, koska se elämä mitä me haluamme elää, muuttuisi radikaalisti.
Ja jopa lapsettomana voin sanoa että eihän se parisuhde ja laatuaikaa pelkkää seksiä ole!! Seksi kuitenkin on tärkeä osa parisuhdetta. Se on minulle ja miehelleni tärkeää, joten sitä vaalitaan. Mutta on myös paljon muita asioita, ja yhdessä tekemistä jotka tekevät parisuhteesta hyvän.
Jotkut eivät ole kovin seksuaalisia, toivottavasti myös he löytävät tasavertaisen kumppanin.
Lapsi muuttaa elämää niin paljon että sitä pitää oikeasti haluta, jotta jaksaa sen mitä se vaatii. Minusta on hienoa että toiset haluavat ison perheen, eiväthän kaikki voi olla lapsettomia.
Mutta tosiaan ehkä lapsiperhe-tyypeillä pitääkin olla eri intressit elämässä jotta parisuhde-suuntautuneita sen kestää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Parisuhde loppuu siihen ettei miestä enää kiinnosta seksi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sori ap, mutta kyllä ne lapset ovat aina ykkössijalla. Se ei kuitenkaan tarkoita automaattisesti, että parisuhde on mennyttä. Edelleen huomioin ja rakastan miestäni, vaikka lapset saavat varsinkin nyt pieninä aimo osan huomiostani.
Tätä en ymmärrä. Miksi ne ovat ykkösijalla?
Vaikka siksi, että yksin kotiin jätetty 2 vko ikäinen ei yllättäen pärjää ilman vanhempia yli viikonlopun.
Tuolla perusteella myös lemmikkikoira olisi ykkösijalla. Huono perustelu. Miksi puolison huomiointi on vähemmän tärkeää kuin lapsen? Tottakai lapsen perustarpeista ja hengissäpysymisestä on huolehdittava.
Sinustako lapsi ei ole ykkössijalla, jos äiti ei lähde isän kanssa viikonloppulomalle vedotessaan siihen, että lapsen hengissäpysyminen edellyttää ruokaa ja hoivaa?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen samaa mieltä valtaosan vastaajien kanssa. Hyvä parisuhde, se elämänmittainen, sopeutuu ja muuttaa muotoaan vuosien varrella. Jos hyvän parisuhteen mittarina pitää rakastumisen huumaa suhteen ensimmäisten vuosien aikana, sitä kyllä pettyy, oli lapsia tai ei.
Samaan hengenvetoon kuitenkin olen eri mieltä siitä ajatuksesta, että yhteinen perheaika voisi korvata parisuhdeajan. Ei voi. Moni perheellinen on itse asiassa aika hukassa siinä vaiheessa, kun kahdenkeskistä aikaa alkaa taas järjestymään kodin ulkopuolella, jos elämä on pyörinyt monta vuotta vain perheen ympärillä. Sen takia tietty eropiikki onkin siinä vaiheessa kun lapset hieman itsenäistyvät ja alkavat viettää aikaa kodin ulkopuolella ja tarvitsevat vanhempiaan vähemmän. Vanhemmilla ei välttämättä olekaan mitään yhteistä enää, jos lapsia ei lasketa mukaan.
Olen monen kuullut harmittelevan jälkeenpäin sitä, että lapset menivät AINA parisuhteen edelleen. Kenenkään en ole vielä kuullut harmittelevan sitä, että tulipas panostettua liikaa puolisoon lasten ollessa pieniä. Kuitenkin kulttuurissamme on perinteisesti suhtauduttu vanhempien yhteiselle omalle ajalle vähän naureskellen, turhana ja itsekkäänä tekona.
Aika harva tunnustaa, että lasten ongelmat johtuvat siitä, että parisuhde meni aina lasten edelle. Kyllä se syy löydetään silloin vaikka anopista, joka ei hoitanutkaan lasta oikein ja siksi tästä tuli mitä tuli. Monessa eroperheessä on kyllä todettu, että hotelliöiden sijaan olisi voinut panostaa enemmän perheeseen ja sen hyvinvointiin, koska on käynyt niin, että erossa puoliso lähtee, mutta muiden kasvattamat lapsetkaan eivät enää välitä.
Väitättekö todellakin että joku 1-4 parisuhteelle pyhitettyä hotelliyötä tuhoaa ne 361-364 muuta päivää?? Älkää nyt naurattako:D Kyllä mä olen lapseni ihan itse hoitanut vaikka olenkin mieheni kanssa joskus reissuun lähtenyt. Eiköhän nyt vaan kateus ja mammahurmos nosta tässä taas päätään:) AINA on vahva sana....
4:n onnellisen lapsen onnellinen äiti
En huomannut väittäneeni tuollaista, miksi noin keksit kokea? AINA on vahva sana, siksi en sitä käyttänyt.
Monessa perheessä parisuhteen hoitaminen on sitä, että suhdetta eletään hotelliyöstä toiseen sen sijaan että ymmärrettäisiin parisuhteen olevan tässä ja nyt. Ei siihen tarvita reissua pois kotoa ja pahinta on, jos parisuhdetta ei arjessa huomaa lainkaan. Ei kunnioitusta, ei arvostusta.
Jos lapsi saa mallin, jonka mukaan vanhemmilla on hyvä olla vain kaukana lapsista, niin hankala kuvitella, että he kokisivat vanhemmat läheisiksi.
No onneksi meidän lapset on tosiaan olleet meidän kanssa kaiken ajan tuota yhtä viikonloppua lukuunottamatta joten eiköhän he ole nähneet sitä hyvää parisuhdetta kotonakin:D
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lapset tuovat monia rasitteita parisuhteelle.
- hormoneista johtuva haluttomuus. Kesti raskauden alusta imetyksen loppuun, normaali olotila palautui kk kierron myötä. Samalla miehen halut pysyivät samoina, eikä seksi ollut kovin miellyttävää vain miehen halujen täyttämiseksi.
- väsymys. Kun nukkuu huonosti, hermo menee ja kiukuttaa. Kaikki tuntuu epäreilulta.
- kiire. Työt, treenit ja aika lapsen kanssa, joka on kiinni 99 % ajasta. Päivällä on ehditty pari sanaa vaihtaa. Kun lapsi menee nukkumaan, mietit olisiko kivempi nukkua 7h vai 6h ja olla miehen kanssa tunti. Kyllä siinä vähän vieraantuu.
- henkinen kriisi. Mikä on minun tarkoitus, olenko pelkkä imettäjä, miksi istun kotona enkä tee mitään, miksi mies saa käydä töissä.
- erilaiset roolit lasten hoidossa. Molemmat on toisilleen kateellisia, mies ei muka osallistu tarpeeksi ja saa jatkaa normaalia elämäänsä = käy ihan poikki töissä. Minä taas sain kuulemma lomailla vaan ihanan pikkuvauvan kanssa= hajosin kotiin jatkuvasti huutavan lapsen kanssa ja laskin minuutteja kun mies tulisi kotiin.
Sellaisia tuli mieleen. Meillä menee nyt hyvin, mutta kyllä nuo kaikki ovat kiristäneet välejä. Enkä tiedä miksi ei saisi, ihan normaalia se on. Kannattaako sen takia laittaa lusikat jakoon?
Miksi suostut seksiin jos et sitä halua?
Koska mies haluaa ja mielestäni 1 v 9 kk on liian pitkä aika olla ilman Jos haluaisi. Ja jos se on minulle ihan sama, niin voin suostua. Joskus se on lopulta ihan kivaa, vaikkei alkuun olisikaan huvittanut.
Miten mies kykenee nauttimaan, kun tietää, ettet sinä nauti?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ehkä meitä ihmisiä on sitten useita eri tyyppejä, toiset ovat enemmän parisuhde-suuntautuneita ja toiset lapsiperhekeskeisiä. Toivottavasti samankaltaiset löytävät puolisonsa.
Itse olen täysin parisuhdetyyppi, haluan viettää elämääni mieheni kanssa ja tehdä yhdessä asioita. En ole äidillinen enkä halua tähän lapsia, koska se elämä mitä me haluamme elää, muuttuisi radikaalisti.
Ja jopa lapsettomana voin sanoa että eihän se parisuhde ja laatuaikaa pelkkää seksiä ole!! Seksi kuitenkin on tärkeä osa parisuhdetta. Se on minulle ja miehelleni tärkeää, joten sitä vaalitaan. Mutta on myös paljon muita asioita, ja yhdessä tekemistä jotka tekevät parisuhteesta hyvän.
Jotkut eivät ole kovin seksuaalisia, toivottavasti myös he löytävät tasavertaisen kumppanin.
Lapsi muuttaa elämää niin paljon että sitä pitää oikeasti haluta, jotta jaksaa sen mitä se vaatii. Minusta on hienoa että toiset haluavat ison perheen, eiväthän kaikki voi olla lapsettomia.
Mutta tosiaan ehkä lapsiperhe-tyypeillä pitääkin olla eri intressit elämässä jotta parisuhde-suuntautuneita sen kestää.
Kyllä minulle seksi on todella tärkeää ja olen hyvin seksuaalinen. Haluan 1-2 yhdyntää päivässä. KUITENKIN sitoutuminen on minulle todella paljon tärkeämpää. Jos esim mies sairastuu tai on haluton vuoden pari, en todellakaan jättäisi. Kunnioitan vihkivalaa yli kaiken. Samalla tavalla ajattelen, että minä jos saan lapsia, voin aivan hyvin parantua rauhassa. Seksiä on sitten taas kun haluttaa. Eläähän sitä sinkkunakin useita vuosia ilman seksiä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kyllä meitä onnellisesti parisuhteessa olevia vanhempia on myös. Asiaa auttaa, jos lapsi on yhteinen hanke eikä vain toisen haluama ja sittemmin omima asia. Ja kumpikin kantaa kortensa kekoon lapsen suhteen.
Harvemmin kukaan mitään omii, toinen vaan luistaa vastuusta ja ihmettelee miksi toinen on niin kuormittunut ja vihainen...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ei minusta lapsiperheissä parisuhde jää kakkoseksi, vaan ennemminkin lujittuu.
Jos jokin jää kakkoseksi (tai kolmoseksi..) niin se on ihan ehdottomasti omien kavereiden kanssa vehtaaminen, harrastukset ja muut ylimääräiset menot, se "oma aika", joiden perään moni kuuluttaa.
Mitä hittoa se muuten edes on, eikö esim. baareissa ramppaaminen kavereiden kanssa ole lapsiperheessä jo ihan automaattisesti poissa laskuista?
Meillä kummallakaan ei ole isommin lapsen syntymän jälkeen ollut sellaiseen edes tarvetta. Tilaisuuksia siihen olemme kyllä toisillemme tarjonneet. "Oma aika" on usein sitten vain tarvittaessa lepoa, kun toinen touhuaa lapsen kanssa.
Kotityöt tehdään yhdessä, lapsi on tullut hoidettua yhdessä - vain muutamat asiat, joita miehenä en voi hoitaa, on vaimoni ollut hoidettava, kuten imetys - ja tätä nykyä näköjään lapsen pissattaminen lastenhoitovessoissa (koska ravintoloissa ja huoltoasemilla tulee pahaa silmää ja jopa kommenttia, kun mies menee WC:hen 3-vuotiaan tytön kanssa).
Huhhuh. Ainoa järkevä juttu tekstissäsi oli tuo "Kotityöt tehdään yhdessä, lapsi on tullut hoidettua yhdessä".
Meillä on 3 ja 6vuotiaat lapset. Olemme olleet yhdessä 13vuotta.
Tottakai lapset vievät tosi paljon aikaa ja esim.3vuotias ei ole ollut vielä yöhoidossa missään kertakaan. Mutta en silti koe, että parisuhde jäisi mitenkään huonolle tolalle.
Meillä on seksiä monta kertaa viikossa (ja hyvää sellaista), rakkauden osoituksia päivittäin. Harrastetaan miehen kanssa yhdessä kotitreenausta ja molemmat myös päästää toisen ns.omille menoille jos on tarpeen. Tykätään tehdä perheenä asioita ja ollaan sillä tavalla aktiivisia. Kohta pienempikin on myös sen ikäinen, että alkaa viettää yökyläilyitä mummolassa ja saadaan vielä enemmän aikaa. Nyt jo käydään välillä kahdestaan syömässä tai teatterissa tms.
Lapset eivät missään nimessä ole huonontaneet suhdettamme tai vieneet siitä kipinää pois. Näin käy varmaan helpoimmin perheissä, joissa vastuu perheenpyörityksestä jää enemmän toisen vanhemman kontolle ja tämä väsyy ja puoliso alkaa v*tuttaa tai ei jaksa enää kiinnostaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Huoh :D Ei se parisuhde ole pelkkää seksiä ja seksiä ei vauvavuotena välttämättä juuri ole, ihan hormonalisista syistä. Parisuhde ei tietenkään jää syrjään, kun perheen kanssa tehdään yhdessä asioita. Nykyään ihmisistä ei ole enää vanhemmiksi, oma hedonismi vie toiseen punkkaan eikä pystystä edes vuotta paria olemaan ilman seksiä/vähemmällä seksillä, koska kaikki on pakko saada HETI.
Miten ne lapset voisi edes laittaa kakkossijalle? Pienet lapset tarvisevat äitiään jatkuvasti. Kunnon mies ymmärtää tämän ja tukee naisen äitiyttä. Pikkulapsiaika ei kestä ikuisuutta.
Ihan ensimmäinen askel parisuhteen säilyttämiseen on se, että vanhemmuus ei ole yhtä kuin äitiys, jossa mies pysyttelee taka-alalla vain ymmärtäen ja tukien. Se on yhteinen projekti, jolloin molemmat ymmärtävät että se tuo muutoksia perheen dynamiikkaan, ihan jo siitä syystä että yhteistä aikaa on nyt jakamassa pieni vauva (joka tarvitsee sitä paljon). Yhtä hyvin siis kunnon nainen ymmärtää tämän ja tukee miehen isyyttä.
Lapsia ei laiteta kakkossijalle, vaan otetaan mukaan perheeseen tasaveroisina jäseninä. Tasaveroisuus ei tarkoita sitä, että kalenterista katsotaan että kaikki saavat yhtä paljon, vaan sitä, että se joka perheessä eniten huolenpitoa ja apua kaipaa, sitä myös saa. Ja alussa se on ehdottomasti pieni vauva.
Parisuhdeajan käsitettä on myös lähes pakko laajentaa. Jos odotuksissa on ruusuisia hotelliöitä kahdestaan ja kaikki muu on ihan paskaa niin metsään menee. Parisuhdetta vaalitaan joka päivä arjessa, pusuilla, pienillä huomionosoituksilla ja yllätyksillä. Parisuhdeaikaa on myös puistossa lekottelu kun vauva nukkuu vaunuissa.
Tämä oli viisaasti kirjoitettu. Lisäisin vielä, että jos seksin panee tauolle pariksi vuodeksi se harvemmin palaa suhteeseen. Pieni vauva sitäpaisi nukkuukin niin paljon, että mahdollisuuksia seksille on yllin kyllin.
Mutta eihän vauvavuotena välttämättä ole haluja hormonaalisista syistä! Pitäisikö sitä ilman omaa halua vaan maata patjana? Ei sekää parisuhdetta paranna, päinvastoin.
Vuoden parin seksitauot on ihan normaalia ja sitten kun halukkuus palaa imetyksen loputtua, niin seksielämäkin palaa normaaliksi. Onhan sitä sinkkuaikana vuosiakin ilman seksiä. Vuoden parin seksittömyys jossain 40-60 vuoden liitossa on yhtä tyhjän kanssa.
Se, että vauva nukkuu ja olisi ns aikaa seksille, ei tarkoita, että olisi haluja! Ei imettävällä naisella välttämättä ole seksihaluja vaikka olisikin aikaa ja jaksamista. Ihan biologian sanelemaa. Vauvavuosi ei ole mikään erotiikan kukoistamisvuosi, se pitäisi aikuisen miehenkin ymmärtää.
Ei imetys vie haluja. Se, ettei sinulla ole haluja, ei päde kaikkiin. Ja parin vuoden seksittömyys ei ole mikään normaali asia, vaan usein parisuhteen tuhoava asia.
Terveisin yhteensä kuusi vuotta imettänyt äiti, jolla on ollut ihan kokoajan haluja.
Vierailija kirjoitti:
Meillä on 3 ja 6vuotiaat lapset. Olemme olleet yhdessä 13vuotta.
Tottakai lapset vievät tosi paljon aikaa ja esim.3vuotias ei ole ollut vielä yöhoidossa missään kertakaan. Mutta en silti koe, että parisuhde jäisi mitenkään huonolle tolalle.
Meillä on seksiä monta kertaa viikossa (ja hyvää sellaista), rakkauden osoituksia päivittäin. Harrastetaan miehen kanssa yhdessä kotitreenausta ja molemmat myös päästää toisen ns.omille menoille jos on tarpeen. Tykätään tehdä perheenä asioita ja ollaan sillä tavalla aktiivisia. Kohta pienempikin on myös sen ikäinen, että alkaa viettää yökyläilyitä mummolassa ja saadaan vielä enemmän aikaa. Nyt jo käydään välillä kahdestaan syömässä tai teatterissa tms.
Lapset eivät missään nimessä ole huonontaneet suhdettamme tai vieneet siitä kipinää pois. Näin käy varmaan helpoimmin perheissä, joissa vastuu perheenpyörityksestä jää enemmän toisen vanhemman kontolle ja tämä väsyy ja puoliso alkaa v*tuttaa tai ei jaksa enää kiinnostaa.
Tämä juuri, mitä viimeissä osioissa kirjoitat, pätee meillä.
Meillä vastuu lastenhoidosta, sekä pienten että isompien, on aina ollut minun vastuullani. Mies on saattanut osallistua lasten leikittämiseen tai muuhun ns.kivaan. Ei ruuanlaittoon, pukemisiin, läksyihin, kuskaamisiin, neuvola yms.käynteihin, nukuttamiseen jne.
Myöskään ei ole osallistunut kotitöihin eli arjenpyörittäminen on aina ollut minun vastuulla, myös silloin, kun olen ollut jo työelämässä ja toinen työttömänä kotona (tällöin ei ole tarvinnut lapsia "hoitaa" kun ovat olleet jo isompia).
Sitten ihmettelee ja valittaa, kun seksiä on vähän tai ei lainkaan. Miksi pitäisi yrittää toista miellyttää, kun ei itse jaksa eikä huvita pitkän päivän päätteeksi muuta kuin olla, kun ei toinen tee mitään sen suhteen parisuhteessa, että puolisolla olisi vähän helpompaa.
Nyt kun lapset ovat isompia ja aikaa jää enemmän illasta, niin kipinä on mennyt eikä toinen enää kiinnosta.
Ja toinen ei näe itsessään mitään vikaa tai syytä, vierittää vain syytä minun niskoilleni, että olen itsekäs enkä ajattele häntä yhtään. Ja kun asiasta yrittää hänelle sanoa ja selittää syitä, niin silloin vain tulee riitaa ja selittelyä, miksei ole missään auttanut, sekin tietysti on omaa syytäni. Eli jos seksiä olisi ollut, niin kyllä hän olisi auttanut.
Eli kyllä meillä ainakin ero olisi se paras vaihtoehto, molemmille.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meillä on 3 ja 6vuotiaat lapset. Olemme olleet yhdessä 13vuotta.
Tottakai lapset vievät tosi paljon aikaa ja esim.3vuotias ei ole ollut vielä yöhoidossa missään kertakaan. Mutta en silti koe, että parisuhde jäisi mitenkään huonolle tolalle.
Meillä on seksiä monta kertaa viikossa (ja hyvää sellaista), rakkauden osoituksia päivittäin. Harrastetaan miehen kanssa yhdessä kotitreenausta ja molemmat myös päästää toisen ns.omille menoille jos on tarpeen. Tykätään tehdä perheenä asioita ja ollaan sillä tavalla aktiivisia. Kohta pienempikin on myös sen ikäinen, että alkaa viettää yökyläilyitä mummolassa ja saadaan vielä enemmän aikaa. Nyt jo käydään välillä kahdestaan syömässä tai teatterissa tms.
Lapset eivät missään nimessä ole huonontaneet suhdettamme tai vieneet siitä kipinää pois. Näin käy varmaan helpoimmin perheissä, joissa vastuu perheenpyörityksestä jää enemmän toisen vanhemman kontolle ja tämä väsyy ja puoliso alkaa v*tuttaa tai ei jaksa enää kiinnostaa.
Tämä juuri, mitä viimeissä osioissa kirjoitat, pätee meillä.
Meillä vastuu lastenhoidosta, sekä pienten että isompien, on aina ollut minun vastuullani. Mies on saattanut osallistua lasten leikittämiseen tai muuhun ns.kivaan. Ei ruuanlaittoon, pukemisiin, läksyihin, kuskaamisiin, neuvola yms.käynteihin, nukuttamiseen jne.
Myöskään ei ole osallistunut kotitöihin eli arjenpyörittäminen on aina ollut minun vastuulla, myös silloin, kun olen ollut jo työelämässä ja toinen työttömänä kotona (tällöin ei ole tarvinnut lapsia "hoitaa" kun ovat olleet jo isompia).
Sitten ihmettelee ja valittaa, kun seksiä on vähän tai ei lainkaan. Miksi pitäisi yrittää toista miellyttää, kun ei itse jaksa eikä huvita pitkän päivän päätteeksi muuta kuin olla, kun ei toinen tee mitään sen suhteen parisuhteessa, että puolisolla olisi vähän helpompaa.
Nyt kun lapset ovat isompia ja aikaa jää enemmän illasta, niin kipinä on mennyt eikä toinen enää kiinnosta.
Ja toinen ei näe itsessään mitään vikaa tai syytä, vierittää vain syytä minun niskoilleni, että olen itsekäs enkä ajattele häntä yhtään. Ja kun asiasta yrittää hänelle sanoa ja selittää syitä, niin silloin vain tulee riitaa ja selittelyä, miksei ole missään auttanut, sekin tietysti on omaa syytäni. Eli jos seksiä olisi ollut, niin kyllä hän olisi auttanut.
Eli kyllä meillä ainakin ero olisi se paras vaihtoehto, molemmille.
Eroa! Voit löytää ihanan suhteen ja lapsetkin saavat isästään enemmän irti, kun isä joutuu olemaan heidän kanssaan silloin, kun ovat isänsä luona.
Miksi lapsen harrastus olisi jotenkin tärkeämpi kuin vaikka isän harrastus? Mä en ymmärrä miksi kaikki ylimääräinen raha tulisi laittaa vain lapsen tarpeisiin. En ymmärrä. Mun mielestä kaikille suunnilleen tasapuolisesti. Sekin on väärin että lapsi ei saa mitään ja vanhemmat saa kaiken.