Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Jääkö lapsiperheessä parisuhde aina kakkoseksi? Jos jää niin miksi?
01.06.2017 |
Musta se on surullinen ajatus. Parisuhde on kuitenkin sen perheen perusta, siitä kaikki alkaa.
Tiedän vain ihan liikaa pariskuntia ja perheitä joissa lasten myötä hyväkin suhde on näivettynyt ihan täysin, ja yleensä se on toinen osapuoli joka jää siinä sivuun. Eli jompikumpi asettaa lapset täysin suhteen edelle.
Ei nyt tarvitse varmaan mainita ettei minulla ole lapsia, mutta juuri tässä on yksi syy. En voisi koskaan hylätä elämäni tärkeintä ihmistä vain saadakseni jotain uutta (lapsen/lapsia), varsinkin jos hänen kanssaan niitä haluaisin.
Tottakai lapset vaatii paljon pienenä, mutta jotenkin se että ei voi sietää miestään lähellään lasten myötä, kuulostaa aivan kamalalta.
Aika monesti nämä tapaukset päättyy niin, että jompi kumpi löytää jonkun toisen joka sitä läheisyyttä antaa.
Tottakai, jos lapsia haluaa niin pitäisi molempien sitoutua siihen että ruuhkavuodet on mitä on, mutta sitä vain en ymmärrä miten sen suhteen voi ihan kokonaan unohtaa? Meneekö lapset aina ykköseksi ja suhde hoidetaan sitten jos/kun jaksetaan? Kuinka moni jaksaa olla loputtomasti itsestäänselvyys?
Varsinkin siinä vaiheessa kun aletaan puhua puolisosta "isäntä" tai kutsua häntä pelkällä sukunimellä, voi ennustaa ettei liitto tule enää kovin kauaa kestämään.
Tähän voisi vielä liittää ne rusettipipo/hemulimekkoäidit. Eli muututaan ihan toiseksi persoonaksi lasten myötä ja puolisosta tulee joku täysin ulkoistettu tyyppi.
Kertokaa nyt, onko mahdollista säilyttää hyvä, aikuinen parisuhde perheen ohella? Ja jos ei, niin miksi?
Kommentit (67)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Huoh :D Ei se parisuhde ole pelkkää seksiä ja seksiä ei vauvavuotena välttämättä juuri ole, ihan hormonalisista syistä. Parisuhde ei tietenkään jää syrjään, kun perheen kanssa tehdään yhdessä asioita. Nykyään ihmisistä ei ole enää vanhemmiksi, oma hedonismi vie toiseen punkkaan eikä pystystä edes vuotta paria olemaan ilman seksiä/vähemmällä seksillä, koska kaikki on pakko saada HETI.
Miten ne lapset voisi edes laittaa kakkossijalle? Pienet lapset tarvisevat äitiään jatkuvasti. Kunnon mies ymmärtää tämän ja tukee naisen äitiyttä. Pikkulapsiaika ei kestä ikuisuutta.
Ihan ensimmäinen askel parisuhteen säilyttämiseen on se, että vanhemmuus ei ole yhtä kuin äitiys, jossa mies pysyttelee taka-alalla vain ymmärtäen ja tukien. Se on yhteinen projekti, jolloin molemmat ymmärtävät että se tuo muutoksia perheen dynamiikkaan, ihan jo siitä syystä että yhteistä aikaa on nyt jakamassa pieni vauva (joka tarvitsee sitä paljon). Yhtä hyvin siis kunnon nainen ymmärtää tämän ja tukee miehen isyyttä.
Lapsia ei laiteta kakkossijalle, vaan otetaan mukaan perheeseen tasaveroisina jäseninä. Tasaveroisuus ei tarkoita sitä, että kalenterista katsotaan että kaikki saavat yhtä paljon, vaan sitä, että se joka perheessä eniten huolenpitoa ja apua kaipaa, sitä myös saa. Ja alussa se on ehdottomasti pieni vauva.
Parisuhdeajan käsitettä on myös lähes pakko laajentaa. Jos odotuksissa on ruusuisia hotelliöitä kahdestaan ja kaikki muu on ihan paskaa niin metsään menee. Parisuhdetta vaalitaan joka päivä arjessa, pusuilla, pienillä huomionosoituksilla ja yllätyksillä. Parisuhdeaikaa on myös puistossa lekottelu kun vauva nukkuu vaunuissa.
Kyllä miehellä ja naisella on eri roolit perheessä ja hyvä että on. En minä naisena halua, että mies ottaisi minun paikkani. Mies ja tekevät molemmat työtä, mutta eri tavoin. Mies on perheen pää, elättäjä, tuki ja turva. Nainen on äiti, huolehtija ja hoitaa lapsia :)
Hyvä! Mutta lisäisin vielä yhden sanan tuonne ekaan lauseeseen perheessä -sanan edelle: "meidän".
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Huoh :D Ei se parisuhde ole pelkkää seksiä ja seksiä ei vauvavuotena välttämättä juuri ole, ihan hormonalisista syistä. Parisuhde ei tietenkään jää syrjään, kun perheen kanssa tehdään yhdessä asioita. Nykyään ihmisistä ei ole enää vanhemmiksi, oma hedonismi vie toiseen punkkaan eikä pystystä edes vuotta paria olemaan ilman seksiä/vähemmällä seksillä, koska kaikki on pakko saada HETI.
Miten ne lapset voisi edes laittaa kakkossijalle? Pienet lapset tarvisevat äitiään jatkuvasti. Kunnon mies ymmärtää tämän ja tukee naisen äitiyttä. Pikkulapsiaika ei kestä ikuisuutta.
Ihan ensimmäinen askel parisuhteen säilyttämiseen on se, että vanhemmuus ei ole yhtä kuin äitiys, jossa mies pysyttelee taka-alalla vain ymmärtäen ja tukien. Se on yhteinen projekti, jolloin molemmat ymmärtävät että se tuo muutoksia perheen dynamiikkaan, ihan jo siitä syystä että yhteistä aikaa on nyt jakamassa pieni vauva (joka tarvitsee sitä paljon). Yhtä hyvin siis kunnon nainen ymmärtää tämän ja tukee miehen isyyttä.
Lapsia ei laiteta kakkossijalle, vaan otetaan mukaan perheeseen tasaveroisina jäseninä. Tasaveroisuus ei tarkoita sitä, että kalenterista katsotaan että kaikki saavat yhtä paljon, vaan sitä, että se joka perheessä eniten huolenpitoa ja apua kaipaa, sitä myös saa. Ja alussa se on ehdottomasti pieni vauva.
Parisuhdeajan käsitettä on myös lähes pakko laajentaa. Jos odotuksissa on ruusuisia hotelliöitä kahdestaan ja kaikki muu on ihan paskaa niin metsään menee. Parisuhdetta vaalitaan joka päivä arjessa, pusuilla, pienillä huomionosoituksilla ja yllätyksillä. Parisuhdeaikaa on myös puistossa lekottelu kun vauva nukkuu vaunuissa.
Tämä oli viisaasti kirjoitettu. Lisäisin vielä, että jos seksin panee tauolle pariksi vuodeksi se harvemmin palaa suhteeseen. Pieni vauva sitäpaisi nukkuukin niin paljon, että mahdollisuuksia seksille on yllin kyllin.
Mutta eihän vauvavuotena välttämättä ole haluja hormonaalisista syistä! Pitäisikö sitä ilman omaa halua vaan maata patjana? Ei sekää parisuhdetta paranna, päinvastoin.
Vuoden parin seksitauot on ihan normaalia ja sitten kun halukkuus palaa imetyksen loputtua, niin seksielämäkin palaa normaaliksi. Onhan sitä sinkkuaikana vuosiakin ilman seksiä. Vuoden parin seksittömyys jossain 40-60 vuoden liitossa on yhtä tyhjän kanssa.
Se, että vauva nukkuu ja olisi ns aikaa seksille, ei tarkoita, että olisi haluja! Ei imettävällä naisella välttämättä ole seksihaluja vaikka olisikin aikaa ja jaksamista. Ihan biologian sanelemaa. Vauvavuosi ei ole mikään erotiikan kukoistamisvuosi, se pitäisi aikuisen miehenkin ymmärtää.
Meillä on ihan ok parisuhde. Molemmille on kuitenkin itsestään selvää että lapset ja lasten tarpeet tulee ensin. Me olemme aikuisia ja pärjäämme kyllä tilanteessa kuin tilanteessa mutta lapset ei.
Parisuhdetta ei ole hoidettu mitenkään erikoisesti tai aktiivisesti vaan olemme eläneet yhdessä tiiminä niin arjessa kuin juhlassa. Olemme onneksi molemmat järkeviä ihmisiä ja emme odota että arki olisi 24/7 täydellistä.
Kaikkea ei tarvitse aina analysoida ja vatvoa. Esikoinen on jo aikuinen ja parin vuoden päästä kuopuskin lentää pesästä ja ihan kiva olla sitten taas kaksin. Uusi vaihe elämässä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Huoh :D Ei se parisuhde ole pelkkää seksiä ja seksiä ei vauvavuotena välttämättä juuri ole, ihan hormonalisista syistä. Parisuhde ei tietenkään jää syrjään, kun perheen kanssa tehdään yhdessä asioita. Nykyään ihmisistä ei ole enää vanhemmiksi, oma hedonismi vie toiseen punkkaan eikä pystystä edes vuotta paria olemaan ilman seksiä/vähemmällä seksillä, koska kaikki on pakko saada HETI.
Miten ne lapset voisi edes laittaa kakkossijalle? Pienet lapset tarvisevat äitiään jatkuvasti. Kunnon mies ymmärtää tämän ja tukee naisen äitiyttä. Pikkulapsiaika ei kestä ikuisuutta.
Ihan ensimmäinen askel parisuhteen säilyttämiseen on se, että vanhemmuus ei ole yhtä kuin äitiys, jossa mies pysyttelee taka-alalla vain ymmärtäen ja tukien. Se on yhteinen projekti, jolloin molemmat ymmärtävät että se tuo muutoksia perheen dynamiikkaan, ihan jo siitä syystä että yhteistä aikaa on nyt jakamassa pieni vauva (joka tarvitsee sitä paljon). Yhtä hyvin siis kunnon nainen ymmärtää tämän ja tukee miehen isyyttä.
Lapsia ei laiteta kakkossijalle, vaan otetaan mukaan perheeseen tasaveroisina jäseninä. Tasaveroisuus ei tarkoita sitä, että kalenterista katsotaan että kaikki saavat yhtä paljon, vaan sitä, että se joka perheessä eniten huolenpitoa ja apua kaipaa, sitä myös saa. Ja alussa se on ehdottomasti pieni vauva.
Parisuhdeajan käsitettä on myös lähes pakko laajentaa. Jos odotuksissa on ruusuisia hotelliöitä kahdestaan ja kaikki muu on ihan paskaa niin metsään menee. Parisuhdetta vaalitaan joka päivä arjessa, pusuilla, pienillä huomionosoituksilla ja yllätyksillä. Parisuhdeaikaa on myös puistossa lekottelu kun vauva nukkuu vaunuissa.
Komppi.
Vierastan kovasti sitä ap:n ja joidenkin muidenkin myllyttämää ajatusta, että aina pitää lapsi/lapset siirtää jonnekin pois silmistä, että parisuhdetta voi hoitaa. Kyllä meillä ainakin hoidettiin parisuhdetta koko ajan niin, että lapset olivat kotosalla, jo siksikin, että isovanhemmista ei ollut mitään apua ja toinen lapsista on haasteellinen erityislapsi. Lapset eivät estä juttelua ja tunteiden ilmaisua, seksiä voi harrastaa lasten nukahdettua niin, että makkarin oven panee lukkoon...
Ja kas kummaa, silti ollaan tiiviisti ja onnellisesti yhä yhdessä miehen kanssa, oltu jo 31 vuotta.
7
Tämä oli kiinnostava vastaus. Siitä tuli mieleen ajatus, että onko nykyperheissä menty liiaksi siihen lapsikeskeisyyteen? Sehän on nyt jo tuttua, että lasten kasvattaminen on nykyään vaativampaa, kuin 20 vuotta sitten. On kasvatusneuvoja, asiantuntijoita, kehoituksia, suosituksia. Lapsista on tullut "projekteja". Harrastuksiin satsataan, käytetään rahaa vaatteisiin, kehittäviin leluihin jne jne. Ollaan paljon enemmän kasvatustietoisia kuin ennen. Lasten ääni perheissä on vahvistunut. Ja hyvä niin toisaalta. Mutta olusiko silti kuitenkin hyvä, että aikuisten ääni perheissä kuuluisi eniten? Että ei mentäisi vain koko ajan lasten ehdoilla, vaan aikuistenkin. Aikuiset puhuisivat enemmän toisilleen aikuisten asioita (lasten korville sopivia) ja lapset kuuntelisivat. Aikuiset pitäisivät ensisijaisesti yllä omaa juttuaan ja jakaisivat huomiota lapsille, kun tarve on. Lapset oppisivat keskustelun aakkoset, kuuntelemisen, hyvän parisuhteen, oppisivat, etteivät ole koko ajan koko maailman keskipisteenä ja osaisivat ehkä aikuisinakin olla parisuhteessa. Joskus tuntuu, että lapsillekin on raskasta olla koko ajan perheissä keskipiste ja kaiken huomion ja ponnistelujen kohde. Siirretään lapset hetkeksi syrjään (tietysti perustarpeet turvaten) ja keskitytään aikuisten maaimmaan. Jospa ylivilkkaatkin rauhoittuisivat?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Huoh :D Ei se parisuhde ole pelkkää seksiä ja seksiä ei vauvavuotena välttämättä juuri ole, ihan hormonalisista syistä. Parisuhde ei tietenkään jää syrjään, kun perheen kanssa tehdään yhdessä asioita. Nykyään ihmisistä ei ole enää vanhemmiksi, oma hedonismi vie toiseen punkkaan eikä pystystä edes vuotta paria olemaan ilman seksiä/vähemmällä seksillä, koska kaikki on pakko saada HETI.
Miten ne lapset voisi edes laittaa kakkossijalle? Pienet lapset tarvisevat äitiään jatkuvasti. Kunnon mies ymmärtää tämän ja tukee naisen äitiyttä. Pikkulapsiaika ei kestä ikuisuutta.
Ihan ensimmäinen askel parisuhteen säilyttämiseen on se, että vanhemmuus ei ole yhtä kuin äitiys, jossa mies pysyttelee taka-alalla vain ymmärtäen ja tukien. Se on yhteinen projekti, jolloin molemmat ymmärtävät että se tuo muutoksia perheen dynamiikkaan, ihan jo siitä syystä että yhteistä aikaa on nyt jakamassa pieni vauva (joka tarvitsee sitä paljon). Yhtä hyvin siis kunnon nainen ymmärtää tämän ja tukee miehen isyyttä.
Lapsia ei laiteta kakkossijalle, vaan otetaan mukaan perheeseen tasaveroisina jäseninä. Tasaveroisuus ei tarkoita sitä, että kalenterista katsotaan että kaikki saavat yhtä paljon, vaan sitä, että se joka perheessä eniten huolenpitoa ja apua kaipaa, sitä myös saa. Ja alussa se on ehdottomasti pieni vauva.
Parisuhdeajan käsitettä on myös lähes pakko laajentaa. Jos odotuksissa on ruusuisia hotelliöitä kahdestaan ja kaikki muu on ihan paskaa niin metsään menee. Parisuhdetta vaalitaan joka päivä arjessa, pusuilla, pienillä huomionosoituksilla ja yllätyksillä. Parisuhdeaikaa on myös puistossa lekottelu kun vauva nukkuu vaunuissa.
Tämä oli viisaasti kirjoitettu. Lisäisin vielä, että jos seksin panee tauolle pariksi vuodeksi se harvemmin palaa suhteeseen. Pieni vauva sitäpaisi nukkuukin niin paljon, että mahdollisuuksia seksille on yllin kyllin.
Mutta eihän vauvavuotena välttämättä ole haluja hormonaalisista syistä! Pitäisikö sitä ilman omaa halua vaan maata patjana? Ei sekää parisuhdetta paranna, päinvastoin.
Vuoden parin seksitauot on ihan normaalia ja sitten kun halukkuus palaa imetyksen loputtua, niin seksielämäkin palaa normaaliksi. Onhan sitä sinkkuaikana vuosiakin ilman seksiä. Vuoden parin seksittömyys jossain 40-60 vuoden liitossa on yhtä tyhjän kanssa.
Se, että vauva nukkuu ja olisi ns aikaa seksille, ei tarkoita, että olisi haluja! Ei imettävällä naisella välttämättä ole seksihaluja vaikka olisikin aikaa ja jaksamista. Ihan biologian sanelemaa. Vauvavuosi ei ole mikään erotiikan kukoistamisvuosi, se pitäisi aikuisen miehenkin ymmärtää.
Useimmilla on haluja, moni on jo uudelleen raskaanakin vauvavuotena, joten omaa aseksualisuutta ei kannata ottaa mitaksi kaikista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Huoh :D Ei se parisuhde ole pelkkää seksiä ja seksiä ei vauvavuotena välttämättä juuri ole, ihan hormonalisista syistä. Parisuhde ei tietenkään jää syrjään, kun perheen kanssa tehdään yhdessä asioita. Nykyään ihmisistä ei ole enää vanhemmiksi, oma hedonismi vie toiseen punkkaan eikä pystystä edes vuotta paria olemaan ilman seksiä/vähemmällä seksillä, koska kaikki on pakko saada HETI.
Miten ne lapset voisi edes laittaa kakkossijalle? Pienet lapset tarvisevat äitiään jatkuvasti. Kunnon mies ymmärtää tämän ja tukee naisen äitiyttä. Pikkulapsiaika ei kestä ikuisuutta.
Ihan ensimmäinen askel parisuhteen säilyttämiseen on se, että vanhemmuus ei ole yhtä kuin äitiys, jossa mies pysyttelee taka-alalla vain ymmärtäen ja tukien. Se on yhteinen projekti, jolloin molemmat ymmärtävät että se tuo muutoksia perheen dynamiikkaan, ihan jo siitä syystä että yhteistä aikaa on nyt jakamassa pieni vauva (joka tarvitsee sitä paljon). Yhtä hyvin siis kunnon nainen ymmärtää tämän ja tukee miehen isyyttä.
Lapsia ei laiteta kakkossijalle, vaan otetaan mukaan perheeseen tasaveroisina jäseninä. Tasaveroisuus ei tarkoita sitä, että kalenterista katsotaan että kaikki saavat yhtä paljon, vaan sitä, että se joka perheessä eniten huolenpitoa ja apua kaipaa, sitä myös saa. Ja alussa se on ehdottomasti pieni vauva.
Parisuhdeajan käsitettä on myös lähes pakko laajentaa. Jos odotuksissa on ruusuisia hotelliöitä kahdestaan ja kaikki muu on ihan paskaa niin metsään menee. Parisuhdetta vaalitaan joka päivä arjessa, pusuilla, pienillä huomionosoituksilla ja yllätyksillä. Parisuhdeaikaa on myös puistossa lekottelu kun vauva nukkuu vaunuissa.
Tämä oli viisaasti kirjoitettu. Lisäisin vielä, että jos seksin panee tauolle pariksi vuodeksi se harvemmin palaa suhteeseen. Pieni vauva sitäpaisi nukkuukin niin paljon, että mahdollisuuksia seksille on yllin kyllin.
Mutta eihän vauvavuotena välttämättä ole haluja hormonaalisista syistä! Pitäisikö sitä ilman omaa halua vaan maata patjana? Ei sekää parisuhdetta paranna, päinvastoin.
Vuoden parin seksitauot on ihan normaalia ja sitten kun halukkuus palaa imetyksen loputtua, niin seksielämäkin palaa normaaliksi. Onhan sitä sinkkuaikana vuosiakin ilman seksiä. Vuoden parin seksittömyys jossain 40-60 vuoden liitossa on yhtä tyhjän kanssa.
Se, että vauva nukkuu ja olisi ns aikaa seksille, ei tarkoita, että olisi haluja! Ei imettävällä naisella välttämättä ole seksihaluja vaikka olisikin aikaa ja jaksamista. Ihan biologian sanelemaa. Vauvavuosi ei ole mikään erotiikan kukoistamisvuosi, se pitäisi aikuisen miehenkin ymmärtää.
Useimmilla on haluja, moni on jo uudelleen raskaanakin vauvavuotena, joten omaa aseksualisuutta ei kannata ottaa mitaksi kaikista.
Siksi tuossa varmaan oli sanat "ei välttämättä". Että tämä ei ole mittari kaikista, mutta jos näin on, ei siitä tarvitse sen kummemmin myöskään olla huolissaan. Minulla imetys kuivatti limakalvot rutikuiviksi ja vei halut muutenkin. Kaupan päälle väsytti myös aika paljon. Vuoden verran mentiin näillä, nyt on taas ihan eri ääni kellossa. Emme tehneet tästä sen suurempaa ongelmaa parisuhteellemme. Suosittelen pientä suhteellisuudentajua muillekin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Huoh :D Ei se parisuhde ole pelkkää seksiä ja seksiä ei vauvavuotena välttämättä juuri ole, ihan hormonalisista syistä. Parisuhde ei tietenkään jää syrjään, kun perheen kanssa tehdään yhdessä asioita. Nykyään ihmisistä ei ole enää vanhemmiksi, oma hedonismi vie toiseen punkkaan eikä pystystä edes vuotta paria olemaan ilman seksiä/vähemmällä seksillä, koska kaikki on pakko saada HETI.
Miten ne lapset voisi edes laittaa kakkossijalle? Pienet lapset tarvisevat äitiään jatkuvasti. Kunnon mies ymmärtää tämän ja tukee naisen äitiyttä. Pikkulapsiaika ei kestä ikuisuutta.
Ihan ensimmäinen askel parisuhteen säilyttämiseen on se, että vanhemmuus ei ole yhtä kuin äitiys, jossa mies pysyttelee taka-alalla vain ymmärtäen ja tukien. Se on yhteinen projekti, jolloin molemmat ymmärtävät että se tuo muutoksia perheen dynamiikkaan, ihan jo siitä syystä että yhteistä aikaa on nyt jakamassa pieni vauva (joka tarvitsee sitä paljon). Yhtä hyvin siis kunnon nainen ymmärtää tämän ja tukee miehen isyyttä.
Lapsia ei laiteta kakkossijalle, vaan otetaan mukaan perheeseen tasaveroisina jäseninä. Tasaveroisuus ei tarkoita sitä, että kalenterista katsotaan että kaikki saavat yhtä paljon, vaan sitä, että se joka perheessä eniten huolenpitoa ja apua kaipaa, sitä myös saa. Ja alussa se on ehdottomasti pieni vauva.
Parisuhdeajan käsitettä on myös lähes pakko laajentaa. Jos odotuksissa on ruusuisia hotelliöitä kahdestaan ja kaikki muu on ihan paskaa niin metsään menee. Parisuhdetta vaalitaan joka päivä arjessa, pusuilla, pienillä huomionosoituksilla ja yllätyksillä. Parisuhdeaikaa on myös puistossa lekottelu kun vauva nukkuu vaunuissa.
Kyllä miehellä ja naisella on eri roolit perheessä ja hyvä että on. En minä naisena halua, että mies ottaisi minun paikkani. Mies ja tekevät molemmat työtä, mutta eri tavoin. Mies on perheen pää, elättäjä, tuki ja turva. Nainen on äiti, huolehtija ja hoitaa lapsia :)
Miten toimitte ennen lapsia? Jos perheenne eteen tekemänne työmäärä oli silloin tasapainossa, mitä mies ottaa nyt enemmän harteilleen kun sinulle tulee kaikki lapseen liittyvä vastuullesi?
Miten muuten jos miehesi kuolee yllättäen? Osaatko nousta lapsillesi tueksi, perheen pääksi ja elättäjäksi kun sen aika tulee.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Lapset tuovat monia rasitteita parisuhteelle.
- hormoneista johtuva haluttomuus. Kesti raskauden alusta imetyksen loppuun, normaali olotila palautui kk kierron myötä. Samalla miehen halut pysyivät samoina, eikä seksi ollut kovin miellyttävää vain miehen halujen täyttämiseksi.
- väsymys. Kun nukkuu huonosti, hermo menee ja kiukuttaa. Kaikki tuntuu epäreilulta.
- kiire. Työt, treenit ja aika lapsen kanssa, joka on kiinni 99 % ajasta. Päivällä on ehditty pari sanaa vaihtaa. Kun lapsi menee nukkumaan, mietit olisiko kivempi nukkua 7h vai 6h ja olla miehen kanssa tunti. Kyllä siinä vähän vieraantuu.
- henkinen kriisi. Mikä on minun tarkoitus, olenko pelkkä imettäjä, miksi istun kotona enkä tee mitään, miksi mies saa käydä töissä.
- erilaiset roolit lasten hoidossa. Molemmat on toisilleen kateellisia, mies ei muka osallistu tarpeeksi ja saa jatkaa normaalia elämäänsä = käy ihan poikki töissä. Minä taas sain kuulemma lomailla vaan ihanan pikkuvauvan kanssa= hajosin kotiin jatkuvasti huutavan lapsen kanssa ja laskin minuutteja kun mies tulisi kotiin.
Sellaisia tuli mieleen. Meillä menee nyt hyvin, mutta kyllä nuo kaikki ovat kiristäneet välejä. Enkä tiedä miksi ei saisi, ihan normaalia se on. Kannattaako sen takia laittaa lusikat jakoon?
Mitä tarkoitetaan lapsettomilla? Onhan lapseton pariskunta sellainenkin, joilla on molemmilla omat lapsensa mutta ei yhteisiä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Huoh :D Ei se parisuhde ole pelkkää seksiä ja seksiä ei vauvavuotena välttämättä juuri ole, ihan hormonalisista syistä. Parisuhde ei tietenkään jää syrjään, kun perheen kanssa tehdään yhdessä asioita. Nykyään ihmisistä ei ole enää vanhemmiksi, oma hedonismi vie toiseen punkkaan eikä pystystä edes vuotta paria olemaan ilman seksiä/vähemmällä seksillä, koska kaikki on pakko saada HETI.
Miten ne lapset voisi edes laittaa kakkossijalle? Pienet lapset tarvisevat äitiään jatkuvasti. Kunnon mies ymmärtää tämän ja tukee naisen äitiyttä. Pikkulapsiaika ei kestä ikuisuutta.
Ihan ensimmäinen askel parisuhteen säilyttämiseen on se, että vanhemmuus ei ole yhtä kuin äitiys, jossa mies pysyttelee taka-alalla vain ymmärtäen ja tukien. Se on yhteinen projekti, jolloin molemmat ymmärtävät että se tuo muutoksia perheen dynamiikkaan, ihan jo siitä syystä että yhteistä aikaa on nyt jakamassa pieni vauva (joka tarvitsee sitä paljon). Yhtä hyvin siis kunnon nainen ymmärtää tämän ja tukee miehen isyyttä.
Lapsia ei laiteta kakkossijalle, vaan otetaan mukaan perheeseen tasaveroisina jäseninä. Tasaveroisuus ei tarkoita sitä, että kalenterista katsotaan että kaikki saavat yhtä paljon, vaan sitä, että se joka perheessä eniten huolenpitoa ja apua kaipaa, sitä myös saa. Ja alussa se on ehdottomasti pieni vauva.
Parisuhdeajan käsitettä on myös lähes pakko laajentaa. Jos odotuksissa on ruusuisia hotelliöitä kahdestaan ja kaikki muu on ihan paskaa niin metsään menee. Parisuhdetta vaalitaan joka päivä arjessa, pusuilla, pienillä huomionosoituksilla ja yllätyksillä. Parisuhdeaikaa on myös puistossa lekottelu kun vauva nukkuu vaunuissa.
Tämä oli viisaasti kirjoitettu. Lisäisin vielä, että jos seksin panee tauolle pariksi vuodeksi se harvemmin palaa suhteeseen. Pieni vauva sitäpaisi nukkuukin niin paljon, että mahdollisuuksia seksille on yllin kyllin.
Mutta eihän vauvavuotena välttämättä ole haluja hormonaalisista syistä! Pitäisikö sitä ilman omaa halua vaan maata patjana? Ei sekää parisuhdetta paranna, päinvastoin.
Vuoden parin seksitauot on ihan normaalia ja sitten kun halukkuus palaa imetyksen loputtua, niin seksielämäkin palaa normaaliksi. Onhan sitä sinkkuaikana vuosiakin ilman seksiä. Vuoden parin seksittömyys jossain 40-60 vuoden liitossa on yhtä tyhjän kanssa.
Se, että vauva nukkuu ja olisi ns aikaa seksille, ei tarkoita, että olisi haluja! Ei imettävällä naisella välttämättä ole seksihaluja vaikka olisikin aikaa ja jaksamista. Ihan biologian sanelemaa. Vauvavuosi ei ole mikään erotiikan kukoistamisvuosi, se pitäisi aikuisen miehenkin ymmärtää.
Useimmilla on haluja, moni on jo uudelleen raskaanakin vauvavuotena, joten omaa aseksualisuutta ei kannata ottaa mitaksi kaikista.
En todella ole aseksuaali. Siltikin ymmärrän elämän realiteetit. Hormonit vaikuttavat halukkuuteen luonnollisesti. Se, että moni nainen suostuu miehensä patjaksi ja on raskaana jo uudestaan vauvavuotena, ei välttämättä kerro naisen omista seksihaluista vaan siitä, että suostuu yhdyntään miehen mieliksi. Tälläinen malli ei lähennä pariskuntaa keskenään, päinvastoin. Ihmettelen miehiäkin, jotka kykenevät makaamaan haluttomia naisia. Vuoden parin seksitauko pitkässä suhteessa ei ole yhtään mitään. Voihan miehelläkin olla ongelmia erektion kanssa tai haluttomuutta pitkiäkin aikoja esim stressin tai sairauden yms takia. Ei noista kannata stressiä ottaa. Seksiä on, kun molempia haluttaa ja kykyä on. Ei se parisuhteen tärkein asia todellakaan ole. Joskus voi olla niinkin, että kumppanin sairaus estää seksielämän kokonaan. Voi joutua jopa vuosikymmeniä olemaaan ilman seksiä. Siihen verrattuna on täysin naurettavaa, ettei synnyttänyt nainen saisi palautua rauhassa.
Vierailija kirjoitti:
Lapset tuovat monia rasitteita parisuhteelle.
- hormoneista johtuva haluttomuus. Kesti raskauden alusta imetyksen loppuun, normaali olotila palautui kk kierron myötä. Samalla miehen halut pysyivät samoina, eikä seksi ollut kovin miellyttävää vain miehen halujen täyttämiseksi.
- väsymys. Kun nukkuu huonosti, hermo menee ja kiukuttaa. Kaikki tuntuu epäreilulta.
- kiire. Työt, treenit ja aika lapsen kanssa, joka on kiinni 99 % ajasta. Päivällä on ehditty pari sanaa vaihtaa. Kun lapsi menee nukkumaan, mietit olisiko kivempi nukkua 7h vai 6h ja olla miehen kanssa tunti. Kyllä siinä vähän vieraantuu.
- henkinen kriisi. Mikä on minun tarkoitus, olenko pelkkä imettäjä, miksi istun kotona enkä tee mitään, miksi mies saa käydä töissä.
- erilaiset roolit lasten hoidossa. Molemmat on toisilleen kateellisia, mies ei muka osallistu tarpeeksi ja saa jatkaa normaalia elämäänsä = käy ihan poikki töissä. Minä taas sain kuulemma lomailla vaan ihanan pikkuvauvan kanssa= hajosin kotiin jatkuvasti huutavan lapsen kanssa ja laskin minuutteja kun mies tulisi kotiin.
Sellaisia tuli mieleen. Meillä menee nyt hyvin, mutta kyllä nuo kaikki ovat kiristäneet välejä. Enkä tiedä miksi ei saisi, ihan normaalia se on. Kannattaako sen takia laittaa lusikat jakoon?
Miksi suostut seksiin jos et sitä halua?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ihmisillä nyt on erilaisia arvoja. Toiselle parisuhde on elämässä tärkeintä, toiselle perhe kokonaisuutena, kolmannelle harrastus. Ikävä tietysti jos parisuhteen toiselle osapuolelle tärkein arvo on kyseinen suhde ja toiselle ei.
Toinen syy on tietysti se että aikuinen ihminen kykenee huolehtimaan itsestään, lapsi ei. Pakkohan niistä on pitää huolta parhaansa mukaan. Jos lapsen ja aikuisen etu menee ristiin, on lapsen edusta huolehdittava ensisijaisesti.
Jaa a. Minusta liiankin usein näkee näitä kun lapselle ei ole aikaa eikä rahaa, mutta itselle on. Lähdetään kahdestaan reissuun, eikä lapset pääse ikinä mihinkään. Lapsi ei saa uusia kenkiä mutta kaljaan on aina varaa. Ja se ikuinen "oma aika" sitä kyllä otetaan vaikka lapsen kustannuksella. Hyhhyh.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Parisuhteen näivettyminen johtuu kai eri arvoista. Tai huonosta työnjaosta jolloin toinen saa liikaa vastuuta ja aiheuttaa risririitoja ja halveksuntaa.
Parisuhde jää kakkoseksi tälläisestä syystä kuten vauva itkee ja isosisarukset riitelee, tässäkö sitten pitäisi hermot kireänä kiehnätä miehen kanssa. Ei vaan ole aikaa!!
Parisuhde saa näivettyä! Ei siinä ole mitään pahaa, se on vain hetki elämässä kun pienet ihmiset on tärkeämpiä kuin isot.
Parisuhteen perusta on luottamus, luottamus siihen että pikku näivettyminen on väliaikaista.
Kun meillä oli yksi lapsi läheisyyttä oli paljon, miehellä ruoka valmiina, koti siistinä ja leivonnaisia jälkkäriksi. Nukuttii hyvin.
Kun tuli toinen. Aika väheni puolella, läheisyyttä oli enään iltaisin. Koti oli siistinä ja ruoka valmiina.
Nyt kun on kolme, läheisyyttä saattaa olla ohimennen keittiössä kun mies laittaa ruokaa töiden jälkeen.
Tämä on väliaikaista.
Vierailija kirjoitti:
Lapset tuovat monia rasitteita parisuhteelle.
- hormoneista johtuva haluttomuus. Kesti raskauden alusta imetyksen loppuun, normaali olotila palautui kk kierron myötä. Samalla miehen halut pysyivät samoina, eikä seksi ollut kovin miellyttävää vain miehen halujen täyttämiseksi.
- väsymys. Kun nukkuu huonosti, hermo menee ja kiukuttaa. Kaikki tuntuu epäreilulta.
- kiire. Työt, treenit ja aika lapsen kanssa, joka on kiinni 99 % ajasta. Päivällä on ehditty pari sanaa vaihtaa. Kun lapsi menee nukkumaan, mietit olisiko kivempi nukkua 7h vai 6h ja olla miehen kanssa tunti. Kyllä siinä vähän vieraantuu.
- henkinen kriisi. Mikä on minun tarkoitus, olenko pelkkä imettäjä, miksi istun kotona enkä tee mitään, miksi mies saa käydä töissä.
- erilaiset roolit lasten hoidossa. Molemmat on toisilleen kateellisia, mies ei muka osallistu tarpeeksi ja saa jatkaa normaalia elämäänsä = käy ihan poikki töissä. Minä taas sain kuulemma lomailla vaan ihanan pikkuvauvan kanssa= hajosin kotiin jatkuvasti huutavan lapsen kanssa ja laskin minuutteja kun mies tulisi kotiin.
Sellaisia tuli mieleen. Meillä menee nyt hyvin, mutta kyllä nuo kaikki ovat kiristäneet välejä. Enkä tiedä miksi ei saisi, ihan normaalia se on. Kannattaako sen takia laittaa lusikat jakoon?
Kyllähän se varmasti kiristääkin. Mutta juuri niinkuin sanoit, hyvässä parisuhteessa ei ajatella että nyt saatana on kaikki pilalla ja meillä ei ole enää mitään yhteistä ja elämässä ei ole enää mitään. Vaan otetaan asiat asioina, ja ymmärretään (tai ainakin yritetään ymmärtää) mikä tilanteessa itseä ja toista kuormittaa, ja että tilanteelle on syy, siihen ei ole vain ajauduttu.
Sinällään on myös epäreilua aina syyttää vain lastensaantia parisuhteen ongelmista. Yhtä hyvin lapsettomalla pariskunnalla tulee vastaan erilaisia poikkeustilanteita joissa suhde painuu taka-alalle. Toinen aloittaa vaativassa työssä, etäsuhde, sairastuminen, työttömyys, yrittäjyys, omien vanhempien vanhenemisesta aiheutuva suru ja vastuu, ikäkriisit, haluttomuus, vaihdevuodet, painonnousu, masennus. Ei pitkässä suhteessa ilman lapsiakaan jakseta (välttämättä) joka päivä antaa parastaan ja pupuilla sohvannurkassa romantiikka kukkien
Vierailija kirjoitti:
Parisuhteen näivettyminen johtuu kai eri arvoista. Tai huonosta työnjaosta jolloin toinen saa liikaa vastuuta ja aiheuttaa risririitoja ja halveksuntaa.
Parisuhde jää kakkoseksi tälläisestä syystä kuten vauva itkee ja isosisarukset riitelee, tässäkö sitten pitäisi hermot kireänä kiehnätä miehen kanssa. Ei vaan ole aikaa!!
Parisuhde saa näivettyä! Ei siinä ole mitään pahaa, se on vain hetki elämässä kun pienet ihmiset on tärkeämpiä kuin isot.Parisuhteen perusta on luottamus, luottamus siihen että pikku näivettyminen on väliaikaista.
Kun meillä oli yksi lapsi läheisyyttä oli paljon, miehellä ruoka valmiina, koti siistinä ja leivonnaisia jälkkäriksi. Nukuttii hyvin.
Kun tuli toinen. Aika väheni puolella, läheisyyttä oli enään iltaisin. Koti oli siistinä ja ruoka valmiina.
Nyt kun on kolme, läheisyyttä saattaa olla ohimennen keittiössä kun mies laittaa ruokaa töiden jälkeen.
Tämä on väliaikaista.
Riippuu mitä näivettymisellä tarkoitat. Minusta näivettyminen on jo suhteen tuho. Se on tilanne jossa parisuhde tai toisen fiilikset eivät kertakaikkiaan enää kiinnosta. Väsyneenäkin voi antaa pusun ja sanoa "kiitos ruuasta, olet rakas, minä menen nyt nukkumaan". Minä ajattelen näivettymisen tilanteena jossa ei kiinnosta huomioida toista edes tuon vertaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lapset tuovat monia rasitteita parisuhteelle.
- hormoneista johtuva haluttomuus. Kesti raskauden alusta imetyksen loppuun, normaali olotila palautui kk kierron myötä. Samalla miehen halut pysyivät samoina, eikä seksi ollut kovin miellyttävää vain miehen halujen täyttämiseksi.
- väsymys. Kun nukkuu huonosti, hermo menee ja kiukuttaa. Kaikki tuntuu epäreilulta.
- kiire. Työt, treenit ja aika lapsen kanssa, joka on kiinni 99 % ajasta. Päivällä on ehditty pari sanaa vaihtaa. Kun lapsi menee nukkumaan, mietit olisiko kivempi nukkua 7h vai 6h ja olla miehen kanssa tunti. Kyllä siinä vähän vieraantuu.
- henkinen kriisi. Mikä on minun tarkoitus, olenko pelkkä imettäjä, miksi istun kotona enkä tee mitään, miksi mies saa käydä töissä.
- erilaiset roolit lasten hoidossa. Molemmat on toisilleen kateellisia, mies ei muka osallistu tarpeeksi ja saa jatkaa normaalia elämäänsä = käy ihan poikki töissä. Minä taas sain kuulemma lomailla vaan ihanan pikkuvauvan kanssa= hajosin kotiin jatkuvasti huutavan lapsen kanssa ja laskin minuutteja kun mies tulisi kotiin.
Sellaisia tuli mieleen. Meillä menee nyt hyvin, mutta kyllä nuo kaikki ovat kiristäneet välejä. Enkä tiedä miksi ei saisi, ihan normaalia se on. Kannattaako sen takia laittaa lusikat jakoon?
Miksi suostut seksiin jos et sitä halua?
Koska mies haluaa ja mielestäni 1 v 9 kk on liian pitkä aika olla ilman Jos haluaisi. Ja jos se on minulle ihan sama, niin voin suostua. Joskus se on lopulta ihan kivaa, vaikkei alkuun olisikaan huvittanut.
Meillä ei jäänyt.
Parisuhde on aina ollut yhtä tärkeä kuin suhde lapsiinkin. Äitiys (tai isyys) ei ole mikään pyhä olotila johon ei puolisolla ole asiaa. Näitä surullisia kohtaloita olemme nähneet ihan tarpeeksi ympärillämme ja tietoisesti päätimme nähdä toisemme myös vauvojen ja vaippojen ohi.
Seksistä on pidetty huolta koko ajan (viimeisen raskaudenaikainen 4kk lääkärin määräämä tauko oli tuskaa!) ja samoin on huolehdittu itsestä ihan omaksi ja toisen iloksi. Koska molemmat olemme käyneet töissä ja molemmilla ollut mm työmatkoja on itsestäänselvyys ollut myös yhteinen vastuu kodista lasten lisäksi. Ei ole naisten eikä miesten hommia. Jos toinen väsyy toinen jaksaa.
Meillä on aina ollut pienet omat juttumme kahden kesken. Kun rakensimme 1. talomme se oli meidän uusperheen kuherruskuukausi ja 2. talon raksalla pyöri kuopus jaloissa. Silloin kun olimme kaksin keitimme kahvit ja söimme jotain hyvää evästä, sekin oli joskus romanttista:D Tai karkasimme naapurikaupunkiin kahville pariksi tunniksi. Romantiikkaa ja yhdessäoloa haetaan siitä hetkestä mitä milloinkin eletään, joka päivä!
Joka vuosi olemme myös matkustaneet kaksin ainakin pitkän viikonlopun, tästä emme aio luopua. Silloin saamme keskittyä vain "aikuisten juttuihin" ja muistella tarkemmin mihin toisessa silloin 21v sitten rakastui:)
1. Parisuhde on eri asia kuin seksi
2. Lapset tarvitsevat vanhempiaan, eivät vanhemmat lapsiaan
3. Jokainen aikuinen päättää itse tekemisistään ja kantaa niistä vastuun. Lapsi ei ole asia, jonka voi siirtää sivuun odottamaan sopivampaa hetkeä.
Alue: Aihe vapaa
Kyllä miehellä ja naisella on eri roolit perheessä ja hyvä että on. En minä naisena halua, että mies ottaisi minun paikkani. Mies ja tekevät molemmat työtä, mutta eri tavoin. Mies on perheen pää, elättäjä, tuki ja turva. Nainen on äiti, huolehtija ja hoitaa lapsia :)