Lue keskustelun säännöt.
Hoidatko mielelläsi sukulaistesi ja ystäviesi pikkulapsia? Kysytäänkö sulta usein hoitoapua?
31.05.2017 |
Multa kysytään usein ja vähän siihen tyyliin, että siinähän noi meidän kolme alle 5-vuotista menee mukavasti teidän lasten kaverina, voisin tuoda ne lauantaiksi teille niin kaikilla on hauskaa. =O Suostun välillä ja välillä keksin jonkun tekosyyn. Omat lapset jo koululaisia, joten ei heille sinänsä ole pikkulapsista seuraa.
Kommentit (34)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Välillä täytyy suostua. En kyllä siitä mitenkään nauti, olen lapseton keski-ikäinen. Sen takia että auttamisesta tulee hyvä mieli. Kumma kyllä lapset viihtyy mun kanssa, pyytävät tänne hoitoon.
Ei ole pakko suostua, jos ei halua.
No ei niin mutta on kohteliasta auttaa toista kun apua tarvitsee. Varsinkin jos itsellä ei ole mitään menoja suunniteltu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lapsettomalta mieheltä ei yllättäen juuri lastenhoitoapua kysytä, enkä kyllä missään tapauksessa suostuisikaan.
Mikset?
En pidä lastenhoidosta ollenkaan.
Elämässä joutuu välillä tekemään asioita, joista ei pidä.
En hoida. Ja jos kylässä tungetaan vauva syliin, niin droppaan sen sohvalle aika nopeasti.
Nuorempana olin usein hoitamassa vanhemman siskoni lapsia, työkaverin lapsia ja joskus satunnaisia keikkoja. Pidin sitä täysin normaalina toimintana, kukaan ei siihen aikaan edes ottanut puheeksi mitään palkkioita. Ei haitannut, minusta oli kivaa vaihtelua viettää aikaa pikkulasten kanssa. Käytiin uimarannalla, Korkeasaaressa ja muuta vastaavaa. Sain kyllä itsekin apua muutoissa ja muissakin asioissa.
Hoitaisin mielelläni useamminkin läheisimpien vesoja, mutta mieheni ei jaksa vieraita lapsia pitkään (omia ei ole) eikä viihdy mukana, kun hänellä ja näillä lapsilla ei useimmiten ole sujuvaa yhteistä kieltä. Ei kysytä kyllä usein, pari kolme kertaa vuodessa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En hoida, eikä kysytä. Ystävät ja tutut tietävät ettei minulla ole hajuakaan lastenhoidosta 😁Eläimiä kyllä otan hoitoon ihan mielelläni.
T. N37 ei lapsia
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lapsettomalta mieheltä ei yllättäen juuri lastenhoitoapua kysytä, enkä kyllä missään tapauksessa suostuisikaan.
Mikset?
En pidä lastenhoidosta ollenkaan.
Elämässä joutuu välillä tekemään asioita, joista ei pidä.
Luuletko että vanhemmat kiljuen tunkevat lapsensa hoitoon ihmiselle, joka ei lapsista mitään tiedä.
Ohis
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kummilasta kerran vauvana hoidin. Muuten ei oo kukaan edes kysynyt. Enkä kyllä erityisemmin haluakaan, omissa on ihan tarpeeksi tekemistä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Välillä täytyy suostua. En kyllä siitä mitenkään nauti, olen lapseton keski-ikäinen. Sen takia että auttamisesta tulee hyvä mieli. Kumma kyllä lapset viihtyy mun kanssa, pyytävät tänne hoitoon.
Ei ole pakko suostua, jos ei halua.
No ei niin mutta on kohteliasta auttaa toista kun apua tarvitsee. Varsinkin jos itsellä ei ole mitään menoja suunniteltu.
Mielenkiintoinen ajattelutapa. En ole koskaan ajatellut, että toisen lapset pitäisi ottaa omalle vastuulleen kohteliaisuussyistä. Tulee mieleen jokin Lähi-Idän kulttuuri?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Välillä täytyy suostua. En kyllä siitä mitenkään nauti, olen lapseton keski-ikäinen. Sen takia että auttamisesta tulee hyvä mieli. Kumma kyllä lapset viihtyy mun kanssa, pyytävät tänne hoitoon.
Ei ole pakko suostua, jos ei halua.
Niin no pakkohan ei tietysti ole kuin kuolla. Kuitenkin jos haluaa säilyttää omat tukiverkostonsa ja läheiset ihmiset ympärillään, niin silloin kantsii välillä suostua itselleen tärkeiden ihmisten lastenhoitopyyntöihin.
En minä ainakaan halua apua ihmisiltä, jotka asettavat edoksi sen, että minun on hodettava aika ajoin heidän lapsiaan. En ol eläessäni hoitanut lapsia enkä todennäköisesti tule hoitamaankaan. Paras turvaverkko on tarpeeksi katetta tilillä.
Hoidan muutaman kerran kuukaudessa sukulaiseni tai ystävieni lapsia, koska asutaan maalla ja veden äärellä ja tilaa ulkona ja sisällä on paljon ja oikein lapsiystävällinen ympäristö.
Olen tehnyt alusta lähtien vanhemmille selväksi, että meillä on omat pelisäännöt ja niillä mennään. Ainoastaan allergiat otan huomioon.
Jotkut vanhemmat ovat tästä loukkaantuneet ja hyvä niin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En hoida ikinä eikä multa kysytäkään koskaan apua. Olen tunnetusti kaikkea muuta kuin lasten ystävä. Oma lapsi menee mutta ei muut.
Lähisukuni on niin huonosti sikiävää, ettei oikein ole koskaan ollut silloin pikkulapsia, kun olisin ehtinyt niitä mahdollisesti hoitamaan. Ja toisekseen en ole mitenkään ihastunut kuolaaviin lapsiin, joten en olisi kyllä hoitanutkaan. Aina sitä olisi jonkun menon keksinyt.
Olen aina ollut kiinnostunut lasten kehityksestä ja tykännyt lasten seurasta. Olen ison ja läheisen serkussarjan puolivälistä; meitä oli aina eri-ikäisiä, toisilleen läheisiä lapsia ja nuoria yhteisissä juhlissa, illanvietoissa, mökeillä. Serkut erkanivat ja etääntyivät, sisarukset jäivät. Noin kolmetoistavuotiaasta vietin mielelläni aikaa pienten kanssa, mutta "hoitamaan" minua ei edes vaadittu. Ehkä siihen aikaan (ja suvussamme) ei vanhemmilla ollut niin suuria paineita päästä kerta kaikkiaan eroon lapsistaan? Niitä voi joku katsoa perään, ja silti voitin olla kaikki vähän läsnä toisillemme. Sittemmin hoidin mieheni veljen lapsia paljonkin. Tykkäsin seurata lasten kehitystä ja minusta lasten seura oli sekä kiehtovaa, kiinnostavaa että hauskaa. Sitten sain omiakin lapsia. Omat sukulaiseni viettivät lasteni kanssa mielellään aikaa, mutta esim. mieheni veljen perheelle "lastenhoito" näytti olevan velvoite ja kurjuus. Anoppini ja appeni kuitenkin rakastivat lapsiani ja viettivät mielellään heidän kanssaan aikaa.
En ole huolinut kaikkia lapsia aina hoitooni, jos omalle perheelle ei ole sopinut. Mutta enemmän meillä on lapsia ja nuoria ollut hoidossa kuin mitä omat ovat olleet muualla hoidossa... toisaalta enemmän olen varmaan myös saanut näiltä aikuisiksi kasvaneilta lapsilta ja nuorilta kuin moni muu on saanut. Olen nyt yli viisikymppinen. Lapsia kuuluu edelleenkin elämääni, mutta tokikin moni hoitamistani lapsista on nyt jo aikuinen ja keski-ikää lähestyvä itsekin.
En kadu montaakaan lapsenhoitokeikkaani. Joskus veljeni ja vaimonsa toivat meille viiskuistaan, täysimetyksellä olevaa, viideksi tunniksi. No sitä kadun. Nykyään en suostuisi. Oli pikkuvesselille tosi rankka reissu, eikä meille (mulle) paljon helpompi.