Hakemani työpaikka uudelleen haussa!
Ei ole ensimmäistä kertaa kun tällaista tapahtuu. Hain työpaikkaa, johon räätälöin erikseen hakemuksen ja ansioluettelon ja sen lisäksi täytin kaikki työpaikkailmoituksessa mainitut vaatimukset. Enpä saanut paikkaa. Nyt sama paikka on viikon päästä taas uudestaan haussa. Mikäköhän mättää? Eivät edes haastatteluun kutsuneet.
Kommentit (220)
Vierailija kirjoitti:
Sosiaali- ja terveysalalla haussa olevat vakituiset paikat on _aina_ pedattu jo valmiiksi talon sisällä pätkäsopimuksella olevalle, joten älä vaivaudu, vaan hae suosiolla niitä sijaisuuksia ja määräaikaisuuksia.
Ei se nyt mene ihan näinkään. Ainakin meillä on valittu vakituiseen toimeen talon ulkopuolelta tullut hakija, kun määräaikaisissa sijaisissa ei ole ollut ketään sopivaa. Ei se talon sisällä työskentely ole välttämättä etu, jos sijainen ei onnistu antamaan itsestään hyvää kuvaa työnantajalle/tiimille.
Työnantaja voi edelleen jossain määrin päättää kenet palkkaa vai palkkaako ketään, vaikka tätä oikeutta onkin meillä rajoitettu. On lukuisia mahdollisia syitä miksi AP ei kelvannut, väärä palkkatoivomus, väärä ikä, väärä sukupuoli (haetaan nuorehkoa näppärää ja näyttävää naista), google löytää ap:ltä vääränlaisia mielipiteitä tai muuta taustaa, ehkä CV ei ollut lukijan mielestä hyvä tai edes kelvollinen, jopa pienet seikat kuten ylimielisyys tai kirjoitusvirheet hakemuksessa saattavat katkaista tien.
Tiedän että sukupuoli ei saa vaikuttaa valintaan eikä googlata saa, mutta ihmisiä me vain olemme ja kyllä ne vain vaikuttavat.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Se, että täyttää hakemuksessa mianitut vaatimukset, ei tarkoita että olet pätevä työhön. Tosin vika voi olla siinäkin, että cv:si on huono tai työkokemuksesi ei oikeasti ole relevanttia tai se on jostain muusta syystä ohitettu. Useimpiin hommiin tulee 100+ hakemusta ja noin 10 pitää karsia haastatteluihin.
Meillä haettiin pari vuotta sitten Java-koodareita. Paikkoja oli kolme auki. Heti hakemusten perusteella karsittiin ali- ja ylihinnoittelijat pois. Palkkaa ajateltiin maksettavan noin 4500€/kk. Karsittiin pois kaikki, joiden palkkatoive ei ollut välillä 3500-5500€. Röyhkein hakija pyysi palkkatoiveena noin 9000 euroa. Tämö pyydettiin haastatteluun ihan mielenkiinnosta. Ei kyllä luonteensa ja ylimielisyytensä perusteella olisi muutenkaan sopinut porukkaan.
Muutamia ihan lupaavia hakijoita oli, mutta useimmilla matka tyssäsi testiin, jossa piti koodia analysoida. Pari kertaa avattiin haut uudestaan ja joka kerta sama juttu. Lopulta puskaradion kautta löytyi sopivia tyyppejä. Lähes kaikki hakijat olivat olivat kyllä paperilla päteviä, mutta oikeanlainen työkokemus puuttui.
Töitä olisi heti 9 000 osaavalle koodarille, mutta tekijöitä ei löydy – ”Vaikka maksaisit mitä, se ei muuttaisi tilannetta”, sanoo ohjelmistoyrityksen teknologiajohtaja http://www.hs.fi/talous/art-2000005225501.html
Uskoako tuohonkaan? Keskusteluissa kyllä herjataanin aika lailla - eli juurin näitä tyhjäähuutelija ta. , jotka väittää tt haluavan vain laiskotella. Ta - etätyöt ei vieläkään toimi, lisäksi.
Toisaalta yksi vika on mm. TE-keskusten koulutuksissa ja palveluissa: 8 vuotta kotiäitinä ollut erittäin välkky IT-insinööri, 43 v, on työllisyyskoulutuksessa teollisuussiivoksi (koneilla, tekniikka nääs....) ... Koodausta ei voi sitten teettää etätyönä? Hlö ei voi muuttaa pääkaupunkiseudulle (puolisolla yritys ja lapsia useita). Eikö olisi järkevämpää vaikka hänestäkin muuntokouluttaa vaikka näitä koodareita? Jotenkin tämä systeemi ei toimi. Oli mm. Nokialla aikoinaan pitkään töissä.
8v kotiäitinä ollut "IT-insinööri 43v" on pudonnut auttamatta kelkasta. Ei ole todellakaan nykypäivän haluttua koodarimateriaalia, mutta teollisuussiivoojaksi varmaan pätevä, ainakin koulutuksen jälkeen.
Hohhoijaa, miksi ihmisen äly mitätöityisi edes kymmenessä vuodessa? Insinööriksi opiskellut on todistanut kyvykkyyttä, joten pystynee jatkossakin opiskelemaan. Siivoojan työhön on liian älykäs. Meillä on niihinkin hommiin tulijoita, esim. lähes lukutaidottomia ihmisiä.

Tiedän, että tuo on valliteva ajattelu. Väitän kuitenkin, että sillä ½-1 v muuntokoulutusajalla tulisi myös erittäin pätevä koodari.
vs. lehtijuttu, jossa päivänkin koulutuksella IT-yleisosaajista/opiskelijat (joka tämä 43 veekin on) tulee muka koodareita
http://www.hs.fi/paivanlehti/25052017/art-2000005225501.html
Minusta tominta on työosaamisen hukkaanheittämistä.
8v kotiäitinä ollut 43v hlö ei ole IT-yleisosaaja, vaan kelkasta pudonnut, jos ei ole itseään ajan tasalla pitänyt ja hankkinut siitä jotain todisteita. Työosaamista nykypäivän järjestelmistä ei varmasti ole, joten ei sitä voi hukkaankaan heittää. Jos haluaa takaisin IT-alalle, menee ja hankkii pätevyyksiä ja sertifikaatteja ja hakee sitten töitä.
Pointti tuossa onkin, että se työkkärin pakkokoulussysteemi ei myöskään toimi: en edes väittänyt, että olisi täysin ajantasainen - erittäin harva on - mutta päivityskoulutus tulisi olla omalle alalle. Kyllä toi mm. lukiosta tulleet vihreät hakkaa mennen tullen ja lujaa. Mistä se peruskoulutus alalle aloitetaankaan.
Toiseksi, ta. ei toimi etätyö mahdollisuus.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Arvaa vaan, kuinka tuo homma ketuttaa niitä (meitä?) , jotka ottivat palkatonta vapaata haastattelua varten ja matkustivat sinne. Työttömät sentään saivat liikkuvuusavustusta ja ainahan matkailu avartaa ...
Tässä ainakin muutama syy, miksi näin kävi:
- valittu henkilö ei vielä täyttänyt kelpoisuusehtoja hakuajan päättyessä. Siksi piti laittaa uudestaan hakuun, että hän ehtii saada todistuksen.
- valittu henkilö ei jostakin syystä viitsinyt/ halunnut / välittänyt / ehtinyt / muistanut laittaa hakemusta ajoissa.
Joo varmasti ketuttaa paljon enemmän heitä joilla on jo työpaikka ja jotka menettävät kokonaisen yhden päivän palkan tuon takia.
Toista se on työttömällä joka huvikseen hakee töitä.
Vai?
Olen se, joka ensimmäisen lainauksen kirjoitin. Kyllä, menen toisinaan haastatteluun vain matkailun vuoksi te-toimiston kustannuksella. Minullahan on aikaa. Ja olen toisinaan työpaikan saanutkin.
Toisinaan kysyn aivan suoraan, kuinka paljon merkitystä haastattelulla on. En sentään aina lähde turhaan toiselle puolelle maata, jos ei siellä satu olemaan edes sopivia kyläpaikkoja tai muuta mukavaa.
Kummallisinta viime aikoina on se, että ei minua enää kutsuta haastatteluun sellaisiin oman alani paikkoihin, joihin olisin sekä pätevä että kokenut. Ehkä ne palvelulisät sitten todella tulevat niin kalliiksi työnantajille, että pitää ottaa mieluummin 25-vuotias vastavalmistunut. Ei se mitään, onnea vaan heille. Onhan se hyvä, että edes nuoret saavat joskus työtä eivätkä heti valmistuttuaan jää työttömiksi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Se, että täyttää hakemuksessa mianitut vaatimukset, ei tarkoita että olet pätevä työhön. Tosin vika voi olla siinäkin, että cv:si on huono tai työkokemuksesi ei oikeasti ole relevanttia tai se on jostain muusta syystä ohitettu. Useimpiin hommiin tulee 100+ hakemusta ja noin 10 pitää karsia haastatteluihin.
Meillä haettiin pari vuotta sitten Java-koodareita. Paikkoja oli kolme auki. Heti hakemusten perusteella karsittiin ali- ja ylihinnoittelijat pois. Palkkaa ajateltiin maksettavan noin 4500€/kk. Karsittiin pois kaikki, joiden palkkatoive ei ollut välillä 3500-5500€. Röyhkein hakija pyysi palkkatoiveena noin 9000 euroa. Tämö pyydettiin haastatteluun ihan mielenkiinnosta. Ei kyllä luonteensa ja ylimielisyytensä perusteella olisi muutenkaan sopinut porukkaan.
Muutamia ihan lupaavia hakijoita oli, mutta useimmilla matka tyssäsi testiin, jossa piti koodia analysoida. Pari kertaa avattiin haut uudestaan ja joka kerta sama juttu. Lopulta puskaradion kautta löytyi sopivia tyyppejä. Lähes kaikki hakijat olivat olivat kyllä paperilla päteviä, mutta oikeanlainen työkokemus puuttui.
Töitä olisi heti 9 000 osaavalle koodarille, mutta tekijöitä ei löydy – ”Vaikka maksaisit mitä, se ei muuttaisi tilannetta”, sanoo ohjelmistoyrityksen teknologiajohtaja http://www.hs.fi/talous/art-2000005225501.html
Uskoako tuohonkaan? Keskusteluissa kyllä herjataanin aika lailla - eli juurin näitä tyhjäähuutelija ta. , jotka väittää tt haluavan vain laiskotella. Ta - etätyöt ei vieläkään toimi, lisäksi.
Toisaalta yksi vika on mm. TE-keskusten koulutuksissa ja palveluissa: 8 vuotta kotiäitinä ollut erittäin välkky IT-insinööri, 43 v, on työllisyyskoulutuksessa teollisuussiivoksi (koneilla, tekniikka nääs....) ... Koodausta ei voi sitten teettää etätyönä? Hlö ei voi muuttaa pääkaupunkiseudulle (puolisolla yritys ja lapsia useita). Eikö olisi järkevämpää vaikka hänestäkin muuntokouluttaa vaikka näitä koodareita? Jotenkin tämä systeemi ei toimi. Oli mm. Nokialla aikoinaan pitkään töissä.
8v kotiäitinä ollut "IT-insinööri 43v" on pudonnut auttamatta kelkasta. Ei ole todellakaan nykypäivän haluttua koodarimateriaalia, mutta teollisuussiivoojaksi varmaan pätevä, ainakin koulutuksen jälkeen.
Hohhoijaa, miksi ihmisen äly mitätöityisi edes kymmenessä vuodessa? Insinööriksi opiskellut on todistanut kyvykkyyttä, joten pystynee jatkossakin opiskelemaan. Siivoojan työhön on liian älykäs. Meillä on niihinkin hommiin tulijoita, esim. lähes lukutaidottomia ihmisiä.
Näinpä - tuossa uutisessakin peräänhuudetaan näitä matemaattisesti erittäin lahjakkaita. Mutta pitäisi asua Hki ja olla työura, jossa ei katkoa.
Joo, kyllä otti päähän se 15 minuutin haastattelu AMK:n hallinnoimaan hankkeeseen. Olin todella valmistautunut, koska se vastasi juuri täsmälleen sitä mitä olen tehnyt. Perehdyin ja hankin tietoa.
Meitä haastateltiin kaksi. Toinen oli hankkeelle esiselvityksen tehnyt ihminen, joka oli ollut just tällaisissa hommissa kymmenen vuotta AMK:ssa. Minut oli ilmeisesti pakko kutsua haastatteluun, koska olin ylivoimaisesti pätevämpi siihen hommaan. Mutta just sattumalta tältä toiselta löytyi just se joku juttu, minkä perusteella hänet "valittiin". Jälikikäteen on aivan päivänselvää että oli julkisen rahan pakkohaku ja perkele että sattui hakemaan joku, joka olisi homman oikeasti tosi hyvin hanskannutkin.
Mutta ei sillä niin väliä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Arvaa vaan, kuinka tuo homma ketuttaa niitä (meitä?) , jotka ottivat palkatonta vapaata haastattelua varten ja matkustivat sinne. Työttömät sentään saivat liikkuvuusavustusta ja ainahan matkailu avartaa ...
Tässä ainakin muutama syy, miksi näin kävi:
- valittu henkilö ei vielä täyttänyt kelpoisuusehtoja hakuajan päättyessä. Siksi piti laittaa uudestaan hakuun, että hän ehtii saada todistuksen.
- valittu henkilö ei jostakin syystä viitsinyt/ halunnut / välittänyt / ehtinyt / muistanut laittaa hakemusta ajoissa.
Joo varmasti ketuttaa paljon enemmän heitä joilla on jo työpaikka ja jotka menettävät kokonaisen yhden päivän palkan tuon takia.
Toista se on työttömällä joka huvikseen hakee töitä.
Vai?
Olen se, joka ensimmäisen lainauksen kirjoitin. Kyllä, menen toisinaan haastatteluun vain matkailun vuoksi te-toimiston kustannuksella. Minullahan on aikaa. Ja olen toisinaan työpaikan saanutkin.
Toisinaan kysyn aivan suoraan, kuinka paljon merkitystä haastattelulla on. En sentään aina lähde turhaan toiselle puolelle maata, jos ei siellä satu olemaan edes sopivia kyläpaikkoja tai muuta mukavaa.
Kummallisinta viime aikoina on se, että ei minua enää kutsuta haastatteluun sellaisiin oman alani paikkoihin, joihin olisin sekä pätevä että kokenut. Ehkä ne palvelulisät sitten todella tulevat niin kalliiksi työnantajille, että pitää ottaa mieluummin 25-vuotias vastavalmistunut. Ei se mitään, onnea vaan heille. Onhan se hyvä, että edes nuoret saavat joskus työtä eivätkä heti valmistuttuaan jää työttömiksi.
Joo, mä en taas käy työhaastatteluissa kuin Hesassa kun noilla pikkupaikkakunnilla ei ole mitään kivaa, miksi niille menisi kahdeksi päiväksi. Olen aina hotellissa yötä, kun julkisillahan ei muuten oikein pääsekään: TE maksaa 1 yön. Käyn teatterissa, näyttelyt läpi ja kaverin kanssa kahvilla. Jos maksaa itse 1 yön, ehtii piipahtaa Tallinnassa tai Tukholmassa.
Vierailija kirjoitti:
Minä olen kunta-alalla töissä, hoitoala ja kyllä vituttaa kun esimiehet palkkaa ihmisiä pärstäkertoimen mukaan, ihmisiä joiden kanssa eivät edes tee töitä, vaan alaiset saa sitten kestää vaikka mitä laiskimuksia tai oman tiensä kulkijoita siellä töissä.
Että kyllä on hyvän työnantajan merkki jos oikeasti vähän karsii, että ketä töihin ottaa.
Hyvän työnanatajan merkki on myös se, että oikeasti vähän karsii myös heitä joita aina jokin esimiehen palkkaamissa työkavereissa kummasti "vituttaa".
Pätevintä hakijaa ei aina kutsuta haastatteluun siksi, että joku hölmö voisi mennä valitsemaan hänet ohi sen "oikean" henkilön. Tästäkin on kokemusta, että julkista virkaa täytettäessä esittelijä on osannut oivallisesti peittää ansioituneimman hakijan vahvuudet. Olipa eräässäkin ansiovertailussa X-tieteen maisterin kohdalla oppiarvona Y-tieteen ylioppilas, kun toinen tutkinto oli vielä kesken.
Joo sama homma. Olen käynyt useissa ainakin kolmessa haastattelussa t'm'n vuoden aikana joissa on aina hakua jatkettu. Mori yritys haluaa mainostaa itseään pitämällä esim 2 kuukautta työnhakua voimassa ja hakemukset menee roskapostiin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Parhaat työpaikat on kuulemma ne jotka sanovat heti asiallisen ja asiantuntevan (ilman lässytyksiä) työhaastattelun loputtua sopivaksi katsomalleen hakijalle paikan päällä haastattelun päätyttyä tervetuloa .
He tietävät täsmälleen mitä hakevat.
Tällaisiakin on.
Julkisella sektorilla ei näin voi tehdä eikä 3S myöskään: haastattelija(t) suosittelee (päättää tältä osin toki), mutta siunauksen eli muodollisen päätöksen tekee usein johtokunta, projektin johtoryhmä, lautakunta yms. - eli ei voida muodollisesti toimia noin.
Kyllä voidaan toimia ja toimitaankin.
Johtoryhmä paikalla ja he haastattelevat hakijat yksikköön heti henkilökohtaisesti itse.
Että näin.
Vierailija kirjoitti:
Moni yritys haluaa mainostaa itseään pitämällä esim 2 kuukautta työnhakua voimassa ja hakemukset menee roskapostiin.
Niinpä. Että on se kumma kun ei hakijoille työ kelpaa.
Vierailija kirjoitti:
No näitähän riittää.
Olen markkinointi- ja viestintäalalla.
Minäkin hain yhteen perheyritykseen (neuvo: älä ikinä, ikinä, ikinä, lähde perheyritykseen) markkinointiassistenttia.
Hänen haluttuun työnkuvaansa kuului:
- Markkinnoista vastaaminen kokonaisvaltaisesti: markkinointisuunnitelmat, viestintäsuunnitelmat, budjetointi ja seuranta, hallinto
- Inbound -markkinoinnin kehittäminen ja sosiaalisen median hyödyntäminen. Luonnollisesti esim. nettisivuja ei ollut tarkoitus uudistaa.
- Materiaalien taittaminen (sisälsi n. 100-sivuisen hinnaston kaikenlaisista hilavitkuttimista taulukoineen ja kuvineen ja kaikenlaiset esitteet, flyerit, ilmoitukset...)
- Valokuvaaminen ja videokuvaaminen, sekä näiden editoiminen. En tiedä mihin näitä oli tarkoitus käyttää, koska nettisivut oli tehty vuonna x ja kuulemma ihan toimivat. "Usein tulee liidejä yhteydenottolomakkeen kautta".
- Sosiaalisen median päivittäminen. Heillä oli sekä FB että Twitter -tilit, mutta siellä ei mitään. Ihan tervetullut työtehtävä siis ko. yrityksessä. Mutta mitä sinne sitten olisi pitänyt laittaa.
- Asiakaslehden päätoimittaja ja taittaja. Tämä siis painotuote. 3 numeroa vuodessa.
- Messujen suunnittelu, toteutus ja messuilla paikanpäällä oleminen
- Kielinä olivat suomi, englanti, ruotsi ja saksa. Heillä ei ole ollut tapana käyttää ammattikääntäjää, vaan aina porukasta on löytynyt joku joka osaa. Kieli oli kyllä esitteissä sen näköistäkin, englantikin oli ihan kamalaa...
Palkkaa olis jaksettu maksaa vähän rapiat 2000 e /kk.
Ensimmäistä kertaa ikinä mulle tuli haastattelussa sellainen olo, että jos saan paikan, niin saatan kieltäytyä. Kuulosti horror -hommalta. Yllättäen ainakaan nettisivujen mukaan paikkaa ei ole täytetty ja nyt haussa on markkinointikoordinaattori samalla toimenkuvalla + lisänä johdon assistenttina toimiminen.
Kiitos päivän räkänauruista! Repesin todella kun näin tuon palkan! :D
Joo, olin itsekin ennen viestintä- yms. alalla ja olen nähnyt TE-toimistossa vastaavan paikan. Ei niinkään markkinointia, mutta ympätty yhteen ikään kuin viestintäpäällikkö, päätoimittaja ja graafinen suunnittelija. Parasta vielä, paikka oli palkkatukiduuni, olisi pitänyt tehdä kaikki tuo 85% työajalla ja palkka oli niinkin muhkea kuin 1200 euroa. Ja oletettiin että siihen olisi löytynytkin joku pitkäaikaistyötön osaaja ja tuolla palkalla joka oli kenen tahansa julkisen sektorin viestintäosaajan ansiopäivärahaa alempi.
Ja pahempaakin olen nähnyt! Kerran TE-toimistossa oli työharjoittelupaikkana julkisen sektorin erään korkean profiilin tutkimuslaitoksen tieteellisen julkaisun päätoimittajan tehtävä. Se oli aika huippu! Siis harjoittelijahan on epäpätevä tehtäviin, joten hän tulee firmaan oppimaan alaa - mutta jos hän on se toimituksen head honcho, kukahan siellä olisi opettanut? Lisäksi jotenkin kuvaavaa kuinka aliarvostettu noinkin vaativa työ on. Pitää myös muistaa, että harjoittelija ei olisi edes ollut työsuhteessa - aika mielenkiintoista silti, koska päätoimittajana hänellä olisi lain mukaan ollut henkilökohtainen juridinen vastuu lehden julkaisuista. Myöskään julkisella sektorilla budjettiin liittyviä päätöksiä (lehtien painaminen on kallista) ei silloin saanut lain mukaan tehdä ellei ollut vakinaisessa virassa.
(No vaihdoin tuon jälkeen kyllä uraa, mutta joka alalla törmää näihin älyttömyyksiin nykyään.)
Vierailija kirjoitti:
härski kirjoitti:
lyhyesti: et ollut heille sopiva, siinä se
Ja mistä ihmeen kristallipallosta he sen näkivät?
Jos ap todella täyttää kaikki hakuvaatimukset niin olisivathan he voineet kutsua haastatteluun nähdäkseen onko sopiva vai ei?
Ehkä tuossa haetaan tiettyä ihmistä joka ei älynnyt hakea ensimmäisellä kerralla.
Ikävää mutta sellaista tapahtuu.
Kai he nyt perkele lukivat ap:een hakemuksen jolla perusteella totesivat hänen olevan sopimaton........
Vierailija kirjoitti:
Tuliko sinulle se kiitos, mutta ei kiitos viesti?
Joskus hakuaikaa jatketaan, että saadaan enemmän hakijoita eikä se tarkoita mitään muuta.
Nimenomaan näin. Kutsu haastatteluun voi tulla vielä. Halutaan tietyn kokemuksen ja osaamisen omaavia hakijoita ja tehdään päätös sitten. Jos ei ole kiirettä valita, on tapana jatkaa hakua.
Vierailija kirjoitti:
15 minuutin haastattelu AMK:n hallinnoimaan hankkeeseen.
Olin todella valmistautunut, koska se vastasi juuri täsmälleen sitä mitä olen tehnyt. Perehdyin ja hankin tietoa.
Meitä haastateltiin kaksi.
Toinen oli hankkeelle esiselvityksen tehnyt ihminen,
joka oli ollut just tällaisissa hommissa kymmenen vuotta AMK:ssa.
Minut oli ilmeisesti pakko kutsua haastatteluun, koska olin ylivoimaisesti pätevämpi siihen hommaan. Mutta just sattumalta tältä toiselta löytyi just se joku juttu, minkä perusteella hänet "valittiin".
Mitenkähän vastaavasti yliopistotyöelämässä nuo työnhaut nykyään...
Voi olla niinkin, että halutaan pitää imagoa yllä. Se on ilmaista markkinointia, kun pitää työpaikkaa auki. Saadaan näyttämään firma siltä, että meillä on kyvykkäille töitä tarjolla (ja jopa vihjaillaan hakuilmoituksessa kasvusta). Todellisuudessa ei palkatakaan ketään tai viivytellään palkkaamista markkinointitarkoituksessa puoli vuotta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Voihan tuossa olla tuhat eri asiallista syytä miksi ei kutsuttu haastatteluun, vaikkapa että työkokemuksessa jotain mitä ei haluttu (liian lyhyitä työsuhteita, liian pitkiä työsuhteita, väärillä työnantajilla,...) tai liian pieni tai suuri palkkatoive tms.
Liian pieni palkkatoive?
Joo, se varmasti oli se syy .
Nimenomaan liian pieni palkkatoive. Jos palkkatoive ei ole mitenkään linjassa tehtävään ajatellun palkan tai muiden hakijoiden keskimääräisten palkkatoiveiden kanssa, niin kertoo hakijasta kyllä paljonkin. Eikä mitenkään positiivista.
Siis anteeksi kuinka.
Kyllä palkasta voidaan aina neuvotella.
Pääasia että hakija osaa hommansa.
Työhöni kuuluu myös rekrytointia ja täytyy sanoa, että se on kyllä haastavaa ja monesti vaikeaakin hommaa.
Julkisen sektorin virkavalinnat ovat oma lukunsa: valinnoista voi valittaa, eikä niissä tosiaankaan voi valita sitä "suosikkiaan", jos hakijajoukossa on muita pätevämpiä ja sopivampia. Valintapäätöksissä pitää vertailla hakijoita ja meillä ainakin lakimies katsoo ne ensin, että ovat varmasti ok ja oikeudenmukaiset. Joskus aina harmittaa, kun tekisi mieli kokeilla tehtävään jotain vähän erilaisen taustan omaavaa henkilöä, mutta jos ei ole tajunnut laittaa hakuilmoitukseen "luemme eduksi"-kohtaan joitain ominaisuuksia, ei niihin oikein voi vedota.
Toimiin valittaessa on sitten prosessi helpompi. Kaikkein paras on, jos on joku sijainen, joka on tehtävää aiemmin hoitanut määräaikaisena. Sitten ei edes laiteta paikkaa auki, vaan vakinaistetaan tuttu työntekijä.
Ap:lle: kovin usein hakijat ovat hämmästyneitä, miksi heitä ei kutsuta haastatteluun, vaikka ovat omasta mielestään tehtävään päteviä ja sopivia aiemmalta työkokemukseltaan. Jos paikka laitetaan uudelleen hakuun, on usein kyse siitä, että hakemusten perusteella näin ei ole kuitenkaan ollut. Tai sitten niitä "hyviä hakijoita" on ollut vain muutama, jolloin laitetaan paikka uudelleen hakuun (silloin kyllä todetaan ilmoituksessa että tehtävää aiemmin hakeneiden hakemukset huomioidaan) ja näin saadaan vähän enemmän valinnan varaa.