Hakemani työpaikka uudelleen haussa!
Ei ole ensimmäistä kertaa kun tällaista tapahtuu. Hain työpaikkaa, johon räätälöin erikseen hakemuksen ja ansioluettelon ja sen lisäksi täytin kaikki työpaikkailmoituksessa mainitut vaatimukset. Enpä saanut paikkaa. Nyt sama paikka on viikon päästä taas uudestaan haussa. Mikäköhän mättää? Eivät edes haastatteluun kutsuneet.
Kommentit (220)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Voihan tuossa olla tuhat eri asiallista syytä miksi ei kutsuttu haastatteluun, vaikkapa että työkokemuksessa jotain mitä ei haluttu (liian lyhyitä työsuhteita, liian pitkiä työsuhteita, väärillä työnantajilla,...) tai liian pieni tai suuri palkkatoive tms.
Liian pieni palkkatoive?
Joo, se varmasti oli se syy .
Jos palkkatoive on aivan naurettavan pieni verrattuna ko. duunin yleiseen tasoon, se kertoo joko siitä, ettei hakija tiedä, millaiseen hommaan on hakemassa, tai sitten ei arvosta pätkääkään omia taitojaan. Kumpikaan ei ole varsinaisesti meriitti rekrytoijan silmissä.
Vierailija kirjoitti:
Mä hain naisena paikkaa, johon haluttiin mies. Minulla oli sopiva koulutus ja pitkä, soveltuvan tehtävän kokemuskin, saman konsernin sisällä jopa. En päässyt edes haastatteluun. Kuulin sitten tutuilta, että epävirallisesti halutaan paikkaan mies jottei tule äitiyslomia ym. Ei löytynyt sopivaa miestä, joten haku uusittiin kolme kertaa! Vähän jo nauratti koko touhu, kun näin saman paikan kolmannen kerran avoimissa työpaikoissa :D En viitsinyt hakea kuin sen kerran, omapa oli menetyksensä!
http://www.iltalehti.fi/tyoelama/201705272200154896_tb.shtml
Tanja Kinanen kertoo, kuinka hänelle luvattiin sähköasentajan paikka, mutta hänelle tarjottiinkin paremmin "naiselle sopivaa paikkaa".
.
Autonasentaja ystävättäreni koki samaa kuin Tanja yllä 1990-l; vaihtoi alaa lopulta.
Vierailija kirjoitti:
Mulla kävi sama juttu. Harmi etteivät edes ilmoittaneet hylystä. Kannattaisikohan soittaa perään?
"Valitettavasti emme ehdi vastata avoinna olevaa työpaikkaa koskeviin tiedusteluihin"
Miksi ette?
Kuinka olette suunnitelleet ehtivänne haastattelemaan potentiaaliset hakijat?
Jatkamalla hakuaikaa, kunnes ehditte?
Sähkäriksi juuri sopisi nainen hyvin, ahtaissa paikoissa äherretään hankalissa asennoissa hankalia kytkentöjä ja sorminäppäryyttä saisi mielellään olla. Lisäksi naisilla on todennäköisesti parempi itsesuojeluvaisto yleisesti sähköön liittyen.
Vierailija kirjoitti:
Surkeat hakijat ekalla kierroksella, vaikka papereiden mukaan nimellisesti päteviä. Nyt haetaan parempaa ainesta.
"Haemme parempaa ainesta.
Surkeat hakijat älkööt vaivautuko ( huom! ne ekan kierroksen luuserit) "
Vierailija kirjoitti:
Mulle on puolestaan käynyt niin, että sain kutsun haastatteluun, joka sitten peruttiin, koska paikka päätettiin antaa toiselle kandidaatille, jolla oli haastattelu ennen minua. Yritys saa toki palkata kenet haluaa, ja toinen kandidaatti oli ilmeisen hyvä, mutta vähän jäi paha maku suuhun, kun haastattelusta oli jo sovittu enkä sitten päässytkään kertomaan itsestäni ja osaamisestani vaan tuli vaan tieto, että paikka onkin täytetty, joten minun ei tarvitsekaan tulla haastatteluun.
Joskushan lukee, että "täytetään heti sopivan hakijan löytyessä". Minusta on hyvä, että ta. on näissä avoin ja rehellinen. Turhat toiveet turhauttaa - on rankkaa hakea ja hakea ja tovoa; puhumattakaan jos luvataan ja sitten evätään (tuo Tanja linkki IL).
Minä olen kunta-alalla töissä, hoitoala ja kyllä vituttaa kun esimiehet palkkaa ihmisiä pärstäkertoimen mukaan, ihmisiä joiden kanssa eivät edes tee töitä, vaan alaiset saa sitten kestää vaikka mitä laiskimuksia tai oman tiensä kulkijoita siellä töissä.
Että kyllä on hyvän työnantajan merkki jos oikeasti vähän karsii, että ketä töihin ottaa.
Vierailija kirjoitti:
Ironista sitten tämä, kuinka lehtienpalstoilla joku randomi työnantaja suureen ääneen voivottelee kuinka ei muka työ KELPAA hakijoille.
Samaan aikaan kauhea stressi niskassa työttömillä että mistä löytää työpaikka jossa työskentelemällä elättäisi perheensä edes suhtkoht asiallisesti.
Tämä johtuu siitä, että media ajaa uusliberalistista agendaa. Siinä suuri työttömyys on taloudelle hyvä juttu, koska se madaltaa palkkoja. Muista, että ideologia toimii aina median rivien välissä. Työttömät tahdotaan saada näyttämään laiskoilta ja ahneilta.
Se, että täyttää hakemuksessa mianitut vaatimukset, ei tarkoita että olet pätevä työhön. Tosin vika voi olla siinäkin, että cv:si on huono tai työkokemuksesi ei oikeasti ole relevanttia tai se on jostain muusta syystä ohitettu. Useimpiin hommiin tulee 100+ hakemusta ja noin 10 pitää karsia haastatteluihin.
Meillä haettiin pari vuotta sitten Java-koodareita. Paikkoja oli kolme auki. Heti hakemusten perusteella karsittiin ali- ja ylihinnoittelijat pois. Palkkaa ajateltiin maksettavan noin 4500€/kk. Karsittiin pois kaikki, joiden palkkatoive ei ollut välillä 3500-5500€. Röyhkein hakija pyysi palkkatoiveena noin 9000 euroa. Tämö pyydettiin haastatteluun ihan mielenkiinnosta. Ei kyllä luonteensa ja ylimielisyytensä perusteella olisi muutenkaan sopinut porukkaan.
Muutamia ihan lupaavia hakijoita oli, mutta useimmilla matka tyssäsi testiin, jossa piti koodia analysoida. Pari kertaa avattiin haut uudestaan ja joka kerta sama juttu. Lopulta puskaradion kautta löytyi sopivia tyyppejä. Lähes kaikki hakijat olivat olivat kyllä paperilla päteviä, mutta oikeanlainen työkokemus puuttui.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Työntekijä palkataan,
kun sopiva löytyy.
Viime kierroksella ei löytynyt.
Miksi kuitenkin päteviä hakijoita ei edes kutsuttu haastatteluun?
Pyöräytettiin vaan uusintakierros.
Sopiva= tuttu????
Koska heidän hakemuksensa eivät herättäneet tarpeeksi mielenkiintoa kyseistä hakijaa kohtaan. Voi olla, että haastatteluun kutsutuilla on ollut jotain erikoisosaamista, joka on nostanut heidän pisteitään rekrytoijan silmissä. Jos etsitään työntekijää esim. tiiviiseen tiimityöhön, niin pelkkä pätevyys ja taidot paperilla eivät ole ratkaisevia, ja haastatelluista kukaan ei ole tuntunut persoonana sopivalta tiimiin. Jos työ olisi pedattu jollekin tutulle, niin hänelle olisi kyllä vinkattu hausta jo ensimmäisellä kierroksella.
Jos tuttu ei ollut ehtinyt valmistua....
jos jos.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mulle on puolestaan käynyt niin, että sain kutsun haastatteluun, joka sitten peruttiin, koska paikka päätettiin antaa toiselle kandidaatille, jolla oli haastattelu ennen minua. Yritys saa toki palkata kenet haluaa, ja toinen kandidaatti oli ilmeisen hyvä, mutta vähän jäi paha maku suuhun, kun haastattelusta oli jo sovittu enkä sitten päässytkään kertomaan itsestäni ja osaamisestani vaan tuli vaan tieto, että paikka onkin täytetty, joten minun ei tarvitsekaan tulla haastatteluun.
Sivuhuomautus tähän, että ei ihan vapaasti saa palkata ketä haluaa, koska myös yrityksiä koskee syrjintää koskevat lait, eli valitsematta jättäminen ei saa perustua esim. uskontoon, ihonväriin, äidinkieleen, seksuaaliseen suuntautumiseen jne.
Luuletko että tuo mitenkään estää valitsemasta parasta hakijaa millä syyllä tahansa? Jos se oikea syy on joku tuollainen, niin sitä ei tietenkään ilmoiteta vaan keksitään joku virallinen syy, esimerkiksi työkokemuksen puute tms..
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mulle on puolestaan käynyt niin, että sain kutsun haastatteluun, joka sitten peruttiin, koska paikka päätettiin antaa toiselle kandidaatille, jolla oli haastattelu ennen minua. Yritys saa toki palkata kenet haluaa, ja toinen kandidaatti oli ilmeisen hyvä, mutta vähän jäi paha maku suuhun, kun haastattelusta oli jo sovittu enkä sitten päässytkään kertomaan itsestäni ja osaamisestani vaan tuli vaan tieto, että paikka onkin täytetty, joten minun ei tarvitsekaan tulla haastatteluun.
Sivuhuomautus tähän, että ei ihan vapaasti saa palkata ketä haluaa, koska myös yrityksiä koskee syrjintää koskevat lait, eli valitsematta jättäminen ei saa perustua esim. uskontoon, ihonväriin, äidinkieleen, seksuaaliseen suuntautumiseen jne.
Mutta ikään saa?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen itse hakenut opettajan virkaa johon oli valtava määrä pätevien opettajien hakemuksia. Haastatteluun kutsuttiin kymmenkunta minä mukaan lukien. Päätös viransaajasta kesti ja kesti. Sitten parin kuukauden päästä kuulin ihan toista kautta että eivät valinneet ketään kun ei löytynyt sopivaa! Siis ei mitään ilmoitusta asiasta hakijoille. Ja kyseessä oli iso koulu ja opettajan tehtävä ihan perusopettajan työ eli suomalaisille oppilaille ei mitään erityisiä erikoistumisaineita vaadittu eikä mitään. En ymmärrä miten noin voi tehdä.
No vuoden päästä sama virka haussa ja siihen valittiin 25-vuotias juuri valmistunut opettaja jolla ei ollut työkokemusta kuin pari kuukautta. Mutta palkka lähti siis aivan pohjalta. Se se tärkein valintaperuste näköjään oli.Mutta eikö julkisista viroista pidä tehdä aina virallinen päätös, josta ilmenee perustelut päätökselle? Ja päätöksestä voi valitusajan aikana valittaa. Ts. jos pätevistä hakijoista ei ole ketään valittu, niin siitähän voi tehdä valituksen.
Niin kai niistä pitää mutta joillakin rehtoreilla on eri oikeudet kuin muilla.
Tai sitten kukaan hakijoista ei tiennyt, että "päätöksestä valittaminen" ei tarkoita netin keskustelupalstalla jupisemista...
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Työntekijä palkataan,
kun sopiva löytyy.
Viime kierroksella ei löytynyt.
Miksi kuitenkin päteviä hakijoita ei edes kutsuttu haastatteluun?
Pyöräytettiin vaan uusintakierros.
Sopiva= tuttu????
Koska heidän hakemuksensa eivät herättäneet tarpeeksi mielenkiintoa kyseistä hakijaa kohtaan. Voi olla, että haastatteluun kutsutuilla on ollut jotain erikoisosaamista, joka on nostanut heidän pisteitään rekrytoijan silmissä. Jos etsitään työntekijää esim. tiiviiseen tiimityöhön, niin pelkkä pätevyys ja taidot paperilla eivät ole ratkaisevia, ja haastatelluista kukaan ei ole tuntunut persoonana sopivalta tiimiin. Jos työ olisi pedattu jollekin tutulle, niin hänelle olisi kyllä vinkattu hausta jo ensimmäisellä kierroksella.
Jos tuttu ei ollut ehtinyt valmistua....
jos jos.
Miksi se paikka olisi laitettu hakuun ennen sen tutun valmistumista?
Kyllä he tietävät minkälaista henkilöä he pestiin hakevat, ja jos sinä et hakemuksen perusteella ole ollut sopivan tuntuinen henkilö niin pitääkö siitä ottaa herne nenään? Uutta matoa koukkuun vaan. :)
Vierailija kirjoitti:
härski kirjoitti:
lyhyesti: et ollut heille sopiva, siinä se
Ja mistä ihmeen kristallipallosta he sen näkivät?
Jos ap todella täyttää kaikki hakuvaatimukset niin olisivathan he voineet kutsua haastatteluun nähdäkseen onko sopiva vai ei?
Ehkä tuossa haetaan tiettyä ihmistä joka ei älynnyt hakea ensimmäisellä kerralla.
Ikävää mutta sellaista tapahtuu.
Jos ne ihan siitä hakemuksesta näkivät? Ei siihen kristallipalloa tarvita, jos hakemuksessa (=hakijassa) on jotain vikaa.
Vierailija kirjoitti:
Se, että täyttää hakemuksessa mianitut vaatimukset, ei tarkoita että olet pätevä työhön. Tosin vika voi olla siinäkin, että cv:si on huono tai työkokemuksesi ei oikeasti ole relevanttia tai se on jostain muusta syystä ohitettu. Useimpiin hommiin tulee 100+ hakemusta ja noin 10 pitää karsia haastatteluihin.
Meillä haettiin pari vuotta sitten Java-koodareita. Paikkoja oli kolme auki. Heti hakemusten perusteella karsittiin ali- ja ylihinnoittelijat pois. Palkkaa ajateltiin maksettavan noin 4500€/kk. Karsittiin pois kaikki, joiden palkkatoive ei ollut välillä 3500-5500€. Röyhkein hakija pyysi palkkatoiveena noin 9000 euroa. Tämö pyydettiin haastatteluun ihan mielenkiinnosta. Ei kyllä luonteensa ja ylimielisyytensä perusteella olisi muutenkaan sopinut porukkaan.
Muutamia ihan lupaavia hakijoita oli, mutta useimmilla matka tyssäsi testiin, jossa piti koodia analysoida. Pari kertaa avattiin haut uudestaan ja joka kerta sama juttu. Lopulta puskaradion kautta löytyi sopivia tyyppejä. Lähes kaikki hakijat olivat olivat kyllä paperilla päteviä, mutta oikeanlainen työkokemus puuttui.
Mielestäni on kusipäisyyttä karsiminen palkkatoiveen perusteella varsinkin, jos se on teille hauska mysteerileikki. Kooditestit/analyysit on toki aiheellisia, mutta ehkä menetitte helmiä, kun joku arvasi väärin teidän arvoitukseen.
Vierailija kirjoitti:
Ei ole ensimmäistä kertaa kun tällaista tapahtuu. Hain työpaikkaa, johon räätälöin erikseen hakemuksen ja ansioluettelon ja sen lisäksi täytin kaikki työpaikkailmoituksessa mainitut vaatimukset. Enpä saanut paikkaa. Nyt sama paikka on viikon päästä taas uudestaan haussa. Mikäköhän mättää? Eivät edes haastatteluun kutsuneet.
Oletko trolli vai tyhmä? Et ollut sopiva siihen paikkaan.
Vierailija kirjoitti:
Se, että täyttää hakemuksessa mianitut vaatimukset, ei tarkoita että olet pätevä työhön. Tosin vika voi olla siinäkin, että cv:si on huono tai työkokemuksesi ei oikeasti ole relevanttia tai se on jostain muusta syystä ohitettu. Useimpiin hommiin tulee 100+ hakemusta ja noin 10 pitää karsia haastatteluihin.
Meillä haettiin pari vuotta sitten Java-koodareita. Paikkoja oli kolme auki. Heti hakemusten perusteella karsittiin ali- ja ylihinnoittelijat pois. Palkkaa ajateltiin maksettavan noin 4500€/kk. Karsittiin pois kaikki, joiden palkkatoive ei ollut välillä 3500-5500€. Röyhkein hakija pyysi palkkatoiveena noin 9000 euroa. Tämö pyydettiin haastatteluun ihan mielenkiinnosta. Ei kyllä luonteensa ja ylimielisyytensä perusteella olisi muutenkaan sopinut porukkaan.
Muutamia ihan lupaavia hakijoita oli, mutta useimmilla matka tyssäsi testiin, jossa piti koodia analysoida. Pari kertaa avattiin haut uudestaan ja joka kerta sama juttu. Lopulta puskaradion kautta löytyi sopivia tyyppejä. Lähes kaikki hakijat olivat olivat kyllä paperilla päteviä, mutta oikeanlainen työkokemus puuttui.
Töitä olisi heti 9 000 osaavalle koodarille, mutta tekijöitä ei löydy – ”Vaikka maksaisit mitä, se ei muuttaisi tilannetta”, sanoo ohjelmistoyrityksen teknologiajohtaja http://www.hs.fi/talous/art-2000005225501.html
Uskoako tuohonkaan? Keskusteluissa kyllä herjataanin aika lailla - eli juurin näitä tyhjäähuutelija ta. , jotka väittää tt haluavan vain laiskotella. Ta - etätyöt ei vieläkään toimi, lisäksi.
Toisaalta yksi vika on mm. TE-keskusten koulutuksissa ja palveluissa: 8 vuotta kotiäitinä ollut erittäin välkky IT-insinööri, 43 v, on työllisyyskoulutuksessa teollisuussiivoksi (koneilla, tekniikka nääs....) ... Koodausta ei voi sitten teettää etätyönä? Hlö ei voi muuttaa pääkaupunkiseudulle (puolisolla yritys ja lapsia useita). Eikö olisi järkevämpää vaikka hänestäkin muuntokouluttaa vaikka näitä koodareita? Jotenkin tämä systeemi ei toimi. Oli mm. Nokialla aikoinaan pitkään töissä.
Sijaissuuksissa ja määräaikaisuuksissa myös eri vaatimkset. Joskushan ne käyttää hyväksi sitä, että (muka) virkaa ei perustettukaan tai täytettykään -- säästöt ja "säästöt". Vaikutti pedatulta hakijalta tuo otettu. Kummin kaiman serkun lapsi? Ei pärjännyt eka kierroksella, kun ei ollut vielä valmistunut. Sen sopivimman saa ottaa.