Kumpi mielestäsi on/oli raskaampaa, opiskelu vai töissäkäynti?

Minä olen kokenut opiskelun tähän mennessä raskaampana, siis korkeakouluopiskelun, mistään yläasteesta ja lukiosta tässä nyt ei varmaan kannata edes puhua. Mutta paljonhan tämä riippuu siitä, miten itse suhtautuu opiskeluun ja toisaalta millaiseen työhön päätyy. Opiskellessa lomaa ei ollut oikeastaan koskaan, koska joululomallekin saattoi jäädä tehtäviä tehtäväksi. Kesäksi oli mentävä töihin tai opiskeltava. Raja oman vapaa-ajan sja loman sekä opiskelun välillä oli luotava itse, ja jos siinä epäonnistuu, niin sitä ei ole kunnolla koskaan. AINA oli jotain kesken, joku tehtävä kirjoitettavana, kirja luettavana jne. Vietä siinä sitten vapaa-aikaa kun takaraivossa nakuttaa syyllisyys tekemättömistä hommista. Olin myös itselleni todella vaativa ja halusin hyviä arvosanoja, en olisi kehdannut tehdä mitään vähän sinne päin vasemmalla kädellä. Rahakin oli koko ajan tiukilla.

Olen menossa alalle, jossa hommien ei pitäisi seurata kotiin. Jos ne seuraa, pitää muuttaa omaa asennoitumista ja opetella päästämään paremmin irti. Työ tulee olemaan vastuullista ja henkisesti kuormittavaa, mutta ainakin on selkeät linjat siinä, koska on vapaalla ja koska on töissä.

Opiskelu oli raskaampaa, hirveä määrä asiakokonaisuuksia jotka pitäisi syvällisesti omaksua lyhyessä ajassa (olettaen siis, että opiskelee itseään eikä tenttejä varten). Opiskelin yliopistossa kolmea ainetta.

Työnteko on rennompaa koska tiedän jo mitä teen. Toisaalta se on myös stressaavaa, aikatauluista on pakko pitää kiinni ja vastuu painaa.

Jotenkin se opiskelu oli raskaampaa.

Töissä kun laittaa oven kiinni perässään niin alkaa oma vapaa-aika. Opiskellessa kun lähti koulusta / harjoittelusta niin oli aina jotain tehtäviä tehtävänä tai vähintään joku tentti tai näyttö tulossa johon piti käyttää aikaa..

Jaa en tiedä, olen opiskellut yliopistossa kauan ja teen samalla täysipäiväistä viikkoa. Eipä ole vapaa-ajan ongelmia.

Työ. Opiskelu on kiva harrastus, jolla kasvattaa ammattitaitoa. Kiva että on lähes ympärivuotisesti jotain tekemistä työn ohella. Opiskellessa voi tehdä niin paljon etää kuin haluaa, joka ei onnistu töissä. En ikinä opiskele 40 h / vko vaan huomattavasti vähemmän. Työelämässä ei oikein ole vaihtoehtoa tuntimäärälle.

Työelämä. Ei voi lintsata, mutta onneksi välillä voi saikuttaa. 

No en mä sanoisi omaa työtäni rankaksi millään tasolla, mutta kun opiskeluun vertaa niin tottakai työ. Koulussa oli tauokoja 45-90 minuutin välein ja pystyi halutessaan sluibailemaan miten vaan, eikä juurikaan tullut mitään jälkiseuraamuksia, vaikka olisit ollut ilmoittamatta pois, jos ei vaan huvittanut mennä.

Opiskelu on raskaampaa, koska ei ole ns. työaikaa ja vapaa-aikaa erikseen ja koulujutut seuraavat kotiin. Itse ainakin pyrin hyviin suorituksiin, otan paljon ylimääräisiä kursseja ja valmistun vuoden etuajassa, joten aika paljon hommaa. Nyt kun olen kesän töissä, on ollut niin rentoa ja stressi on hävinnyt tiehensä.

Vierailija kirjoitti:

Opiskelu oli raskaampaa. Työasiat ei seuraa kotiin kuten kouluhommat.

Tämä on ihan totta. Mutta koko opintojenu ajan (en lukiossa) tein töitä, joten en oikein osaa tarkkaan sanoa, miltä pelkkä opiskelu tuntuu.

Opiskeluaika oli hauskempaa mutta myös raskaampaa. Koko ajan piti miettiä tenttejä ja viimeiset vuodet sitä että se gradukin pitäisi tehdä ja valmistua. Rahat tiukassa. Työelämässä toki kiirettä ja stressiäkin on välillä mutta helpompaa tämä elämä kaikin puolin nyt on.

Opiskelu on raskaampaa tentin alla (alempi kk-tutkinto), mutta muuten opiskelu oli mulle ainakin kevyempää. Lyhyemmät päivät, tein vain vähän töitä ohessa.

Jos siis tenttikauteen vertaa, niin töissä on helpompaa, usein ei tarvitse olla "hereillä" koko päivänä toisin kuin uutta oppiessa, ja työt hoituu automaatiollakin.

Työnteko tietenkin -  opinnoista ei voi saada kenkää, jos vain jotenkin hoitaa kurssit sovitulla tavalla.  Opinnoissa vastaa vain itsestään ja saa esim harjoitteluissa vähän anteeksi sillä, ettei opiskelija voi vielä kaikkea osata. Lisäksi harjoittelussa on joku vastuuhenkilö vahtimassa ja kantamassa viime kädessä vastuun. Sen sijaan nykyisessä työssäni olen vastuussa useista henkilöistä itse.

Työ!

Työ ehdottomasti raskaampaa. Yliopistossa oli aika kevyttä, kun aikataulut sai tehdä oman mielensä mukaan vielä silloin, kun minä opiskelin. Eli 1980-luvun lopussa. Työelämässä on aina kiire ja vastuu painaa. Onneksi olen nyt opintovapaalla.

Opiskelu oli raskasta, koska kävin töissä samaan aikaan ja lomaa oli vuodessa yleensä vain 2 vkoa. Yhden lukukauden opiskelin tekemättä töitä samalla, se oli aika hyvää aikaa. 

opiskelu, ja se jatkuva taloudellinen kittuuttaminen

Työssäkäynti, opiskelu ja perhe ei sopinut mulla yhteen. Laihduin, ruoka ei maistunut stressin takia. Sukulaisiakin menehtyi opiskelun lomassa, joten tiukkaa teki.

Jotenkin pysyi pää kasassa ja valmistuin.

Enään en opiskele mitään.

Molemmat todella rankkoja omalla tavallaan. Itselläni opinnot aiheuttavat aivan järkyttävää stressiä, enkä pysty rentoutumaan vapaa-ajalla kunnolla. AMK ei aiheuttanut itselle (opinnäytetyötä lukuunottamatta) stressiä, mutta yliopisto-opinnot on taas aivan eri juttu.

Työ taas uuvuttaa aivan omalla tavallaan. Asiantuntijatyössä pää joutuu koville ja tulostavoitteet tekevät työstä liiankin kiireistä. Illat menee lähinnä päivästä toipumiseen. Silti työ ei aiheuta stressiä työpaineista huolimatta. Tai ainakin työstressi on hyvin pientä verrattuna opiskeluista aiheutuvaan stressiin.

Vierailija kirjoitti:

Opiskelu oli raskaampaa. Luonnontieteiden opiskelu ei mennyt ihan vasemmalla kädellä hutiloiden. Lomilla ja viikonloppuisin tein toki töitä.

Ehdottomasti työ. Minulla meni luonnontieteidenkin opiskelu ns. vasemmalla kädellä. Opiskeluja kevensi se, että oli vastuussa vain itselleen ja että kurssit sai suorittaa silloin kun itselle sopi. Jos et päässyt kurssikokeeseen, saatoit mennä tenttiin. Tai päättää käydä kurssin keväällä/ensi vuonna uudestaan.  Työelämässä tätä pelivaraa ei ole.

Lisäksi kurssien läpäisyyn vaaditaan yleensä vain se, että osaa vastata muiden tekemiin kysymyksiin, tuottamaan sitä mitä muut pyytävät tuottamaan. Nyt töissä pitää ensin osata haarukoida kaikesta mahdollisesta se, mitä kannattaisi tehdä/pystyisi tekemään annetuilla resursseilla ja vasta sitten tehdä se ja toivoa että päätökset olivat oikeita. Kuormittaa henkisesti. 

Mulla ainaki työt. Oon sairaanhoitaja, ja työajat on säännölliset ja hommat on pakko saada tehtyä. Vastuu potilaasta painaa myös sairaanhoitajaa ja aika usein pyörin yöllä sängyssä ja mietin jotain potilaskeissiä. Opiskelu oli mielestäni rennompaa, ei vielä vastuuta mistään paitsi omasta oppimisesta ja opintojen etenemisestä.