Syyt miksi jatkuva meteli ja lasten huuto ja itku eivät ennen häirinneet mutta nykyään häiritsevät

Vierailija kirjoitti:

Mä en ymmärrä mistä edes puhutaan kun on koko ajan muka niin kauhea meteli ettei sitä kestä, täytyy olla omassa päässä vikaa jos ei lyhytaikaista ääntä kestä. Harva ottaa koko karavaania kauppaan, ainakaan täällä missä autoilla liikutaan, kaupassa käväistään autolla työmatkan varrella tai sitten käväistään kävellen lähikaupassa, ei siinä kakaroita aleta mukaan keräämään paitsi jos nuorimmainen on pakko ottaa jos ei kotona ole ketään vahtimassa.

Minulla on kaksoset ja hyvin harvoin pääsevät kauppaan mukaan, kun ne oli pieniä niin ehkä kerran pari vuodessa, vaikka itse käyn monta kertaa viikossa. Kun minä menen kauppaan on mies kotona tai ennen oli kaksosten isompi sisarus, nyt jo vuosia asunut omillaan. Mies käy kävelemässä joka päivä, yksin. Minä olen usein silloin myös yksin kotona kun kersat on ulkona kavereiden kanssa leikkimässä. 

Joskus kaupassa joku pikkulapsi huusi kuin jostain kauhuelokuvasta, ja se oli kyllä hyvä juttu kun tiesi että luojankiitos se ei ole mun mukaani tulossa, mutta en minä nyt hermojani menettänyt sen takia että joku oli tuonut väsyneen lapsensa kauppaan. Meillä pojat joskus metelöi leikkiessään, pelatessaan tai tapellessaan, mutta ei ne sitä jatkuvasti tee kuitenkaan, ja kun meteli alkaa ärsyttää niin sitten ne komennetaan hiljenemään, niillä on omat huoneet joihin ne voi käskeä menemään.

Ketä voi kaupassa ollessa haitata toiset ihmiset? Totta kai kaupassa on paljon ihmisiä, markkinapaikassa, jossa on tarkoitus myydä, ja ostaa, ei rauhoittua, koti on ihan eri asia, ei ole kaupparauhaa, mutta kotirauha on. 

Kun menee kauppaan, tietää, että siellä on muitakin ihmisiä. Lapset saavat totta kai käydä kaupassa, ja kyllä, koko perhe jos haluavat.

Ehkä palstalla on joku kaupassa töissä oleva lastenvihaaja, kun kotirauhasta asia kääntyy aina kauppaan, aivan kuin kauppa olisi se pyhä paikka eikä koti, jossa ihmiset lepäävät. 

Ainakin minun kotonani oli selkeät säännöt ja määräysvalta vanhemmilla eikä sitä pahemmin kyseenalaistettu. Sisällä ei juostu eikä huudettu, muuten saatiin touhuta vapaasti ja vanhempien kanssa keskusteltiin paljon ja pelattiin yhdessä. Liian monilla nykyvanhemmilla ei tunnu olevan mitään otetta lapsiinsa. Sama kehitys tietty kouluissakin.

N37

Kyllä minua on lapsesta asti häirinnyt sisarusten kirkuminen ja rellestäminen ihan yhtä paljon kuin nyt aikuisenakin muiden lasten meteli. Ei se ole tottumiskysymys. Ap:n kannattaisi googlettaa tutkimustietoa siitä, mitä melu tekee ihmiselle. Se lisää mm. sairastumisriskiä tiettyihin sairauksiin.

Vierailija kirjoitti:

Ainakin minun kotonani oli selkeät säännöt ja määräysvalta vanhemmilla eikä sitä pahemmin kyseenalaistettu. Sisällä ei juostu eikä huudettu, muuten saatiin touhuta vapaasti ja vanhempien kanssa keskusteltiin paljon ja pelattiin yhdessä. Liian monilla nykyvanhemmilla ei tunnu olevan mitään otetta lapsiinsa. Sama kehitys tietty kouluissakin.

N37

Ennen otettiin huomioon muut ihmiset. Kerrostaloissa lapset potkaistiin pihalle, koska ei haluttu häiritä muita. Omakotitaloissa ei pihoissa ennenkään ole  huudettu.

Nykyään itsekkäät vanhemmat eivät välitä, missä muut joutuvat maksumiehiksi.

Ennen vanhaan lapsia sai kurittaa jos metelöivät, ja nuoretkin lapset saivat olla paljon ihan yksinään, ei niitä vahdittu samalla tavalla. 

Jostain syystä aina kun kuulen lapsen itkevän tai huutavan, minulle tulee itsellenkin valtavan masentunut ja paha mieli. Olen hyvin empaattinen ihminen, johtuu todennäköisesti siitä. Minua ei ärsytä, mutta sen sijaan surettaa.

Vierailija kirjoitti:

Jostain syystä aina kun kuulen lapsen itkevän tai huutavan, minulle tulee itsellenkin valtavan masentunut ja paha mieli. Olen hyvin empaattinen ihminen, johtuu todennäköisesti siitä. Minua ei ärsytä, mutta sen sijaan surettaa.

Ei minuakaan tunteiden ilmaisu häiritse, keneltäkään, vauvalla ja jopa sairailla ja juopoilla ja muillakin on oikeus ilmaista tunteitaan, ääneenkin.

Minusta kuitenkin jatkuva päivittäinen tunteja kestävä tahallinen mekkala, jonka vanhemmat tietävät häiritsevän paljon muita, koskapa vaikka yrittävät siirtää sen kauemmas omista ikkunoistaan, tai naapurista, johon haluavat pitää välejä, tämäntyyppinen toiminta on kiusaamisen ja pahoinvoinnin alku ja juuri, kun opetetaan, että on oikeus vahingoittaa toisia ja valikoida sopiva kohdekin, kenen lähettyville leiriydytään.

Mua ei ole ikinä oikeasti häirinnyt vauvan itku. Joskus ärsyttää, jos ihan korvan vieressä huutaa, mutta sen saa helposti nieltyä kun eihän se vauva eikä vanhemmat mitään voi.

Ihan eri asia on sitten huonosti käyttäytyvät lapsert, jotka huutavat, juoksevat, tönivät, kiljuvat yms. ja vanhemmat vaan katselevat vieressä että oi se meidän kullannuppu on vähän tollanen villi. Leikkipaikat yms. on asia erikseen, mutta että kaupassa tai vaikka bussissakaan ei jakseta katsoa niiden perään.

On yksi ihmisryhmä, jota kohtaan tekee aina mieli käyttäytyä väkivaltaisesti. Se on eläintarhassa lasia koputtelevat ihmiset. Ensinnäkin se, että se lapsi hakkaa lasia saadakseen eläimen huomion. Tai pahempaa: aikuinen, joka opettaa lapselle että hei näin tehdään täällä, kop kop vaan.

Yleensä sanon kohteliaasti, että sitä lasia ei saisi hakata, se voi stressata sitä eläintä aika paljonkin kun niin monet sitä päivän aikana tekee. Ja huh mitä kieltä tulee takaisin! Parhaimmillaan vain silmienpyöritys ja mulkoilu.

Oma äitini on aina pitänyt kuria, tehnyt selviksi julkisilla paikoilla, kuinka käyttäydytään ja on myös antanut rangaistuksia huonosta käytöksestä. Hyvät käytöstavat ovat minulle erittäin tärkeitä, joten kyllä, häiriinnyn vallattomista ja möykkäävistä lapsista. En häiriinny, jos vanhemmat edes yrittävät pitää kuria ja komentavat, mutta vastaavasti jos vanhemmat vain kohauttelevat harteitaan, että voivoi, kyllä ääntä maailmaan mahtuu, niin kyllä ottaa päähän! Että missä on se vanhempien tilannetaju ja muiden huomioiminen, kun kumminkin heidän tulisi niitä lapsille opettaa!

Myönnän toki, että nykyihminen sietää muita ihmisiä yhä huonommin, koska sosiaalinen kanssakäyminen kasvotusten vieraiden ihmisten kanssa vähenee jatkuvasti. Meillä kaikilla vaan on eri käsitykset siitä, mikä meteli on häiritsevää ja millainen käytös suotavaa.

Olisi kiva tietää, mitä ap. tarkoittaa "silloin ennen".

Ole 50-luvun lapsi, eikä lapsena tullut edes mieleen puuttua aikuisten keskusteluun, ei kotona eikä kylässä. Puhumattakaan tuoda omaa mielipidettä asiasta. Eikä äidit huutaneet, niin kuin nykyään.

Ennen lapset olivat hiljaa, eikä heidän tarpeitaan otettu huomioon, koska lapsen asema yhteiskunnassa oli toinen, niin kotona, kylässä ja koulussa.

Nykyinen melusaaste on tullut vasta 1990-luvulla ja ihmisten riippuvaisuus teknologiasta.

Lapsiperheiden asenteet ovat valtavasti muuttuneet ja monessa perheessä eletään kuin pellossa, eikä muita huomioida.

Muistan kun muutin v. 84 kerrostaloon ja 25 huoneistosta suurimmalla osalla oli 2-3 lasta, eikä meteliä juuri ollut tai jos oli, muut asukkaat siihen puuttuivat välittömästi. Ja kaikki komensivat lapsia.

Nyt talossa on tapahtunut sukupolven vaihdos ja moni myynyt asuntonsa juuri melun takia, vaikka lapsia on vähemmän, mutta krs-talossa riittää vain muutama perhe, jotka elävät kuin pellossa, niin rauha ja viihtyväisyys on mennyt. Ja mikä ikävintä, nykyään ei pelkästään lapset huuda, vaan myös vanhemmat.

Toisen huomioonottaminen ja asenteet ovat muuttuneet kovasti. Ja sama ilmiö on päiväkodin ja koulun pihoilla, kun ulkoilevat. Ehkä nykyään ei enää tulla kuulluksi, kuin huutamalla.

Kerrostalossa on voitu laittaa ulos huutamaan. Ei haluttu kiusata seinänaapureita.

Mutta kuka vaan sai laittaa ruotuun, ajaa pois, Tiina-kirjassa taitaa talonmies jopa selkäsaunan antaa, eivätkä vanhemmat siitä kimpaannu.

Mutta ei suoraa kirkumista tai huutamista harrastettu ollenkaan, kun pikku kakkosesta sitä mallia ei tullut.