Nainen ei voi tykätä lapsipuolistaan jos on miehen kanssa omia lapsia.

Meillä ei ole yhteisiä lapsia, mutta en silti tykkää aviomieheni lapsista. Ei niissä lapsissa mitään vikaa ole, mutta eivät vain kuulu meidän perheeseen.

Jos hormoonit määräävät naisen rakkaustasot ja määrät, niin miten isoäidit voivat rakastaa lapsenlapsiaan pyyteettömästi ja oikeudenmukaisesti, kun hehän eivät ole synnyttäneet heitä ja lastenlapsilla on jokaisella eri vanhemmat.

Jos hormoonit vaikuttavat, tunnetasossa täytyy olla jotakin vikaa, jos olisi nainen lapsen synnytettyään heittänyt aivonsa narikkaan, kun järjen käyttö pitäisi olla käytössä. Huh, huh tätä elämän järjettömyyttä. Vieläkö joku ihmettelee miksi on pommi-iskuja ja sotia, kun nainen ei voi jakaa rakkauttaan pyytettömästi, vaan menee hormoonien taakse.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itse en tykkää mieheni lapsista yhtään, tosin en ole sitä näyttänyt. Nyt tulossa yhteinen lapsi ja haluaisin miehen edellisen suhteen kakarat ja exän pois kuvioista..

Toivotko myös, että sitten kun lapsesi isällä on uusi nainen, se nainen tahtoo heivata sinun "kakarasi" pois heidän elämästään?

Äh, ei kai kukaan toivo negatiivisia tunteita itselleen tai muille. Kyllä minä haluaisin osata rakastaa miehen lasta tai ainakin pitää hänestä paljon. Ja olen itseäni ruoskinut negatiivisista tunteista ja tiedän, että ne ovat väärin. Mutta ei se vaan pakottamalla tule, aito kiintymys. Välillä tuntuu, että onhan tuo ihan suloinen ja ihana, mutta sitten taas negatiivinen tunneryöppy jostain vyöryy.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itse en tykkää mieheni lapsista yhtään, tosin en ole sitä näyttänyt. Nyt tulossa yhteinen lapsi ja haluaisin miehen edellisen suhteen kakarat ja exän pois kuvioista..

Toivotko myös, että sitten kun lapsesi isällä on uusi nainen, se nainen tahtoo heivata sinun "kakarasi" pois heidän elämästään?

Äh, ei kai kukaan toivo negatiivisia tunteita itselleen tai muille. Kyllä minä haluaisin osata rakastaa miehen lasta tai ainakin pitää hänestä paljon. Ja olen itseäni ruoskinut negatiivisista tunteista ja tiedän, että ne ovat väärin. Mutta ei se vaan pakottamalla tule, aito kiintymys. Välillä tuntuu, että onhan tuo ihan suloinen ja ihana, mutta sitten taas negatiivinen tunneryöppy jostain vyöryy.

Juuri näin. Minäkin haluaisin voivani pitää mieheni lapsista, mutta en vain voi. Se ei ole asia, mikä on omassa päätösvallassani.

Ja minä olin se, jonlka hormonit eivät ole vastussa, koska meillä ei ole eikä tule yhteisiä lapsia.

Minä inhoan miehen lapsia. Meidän yhteiset lapset on todella rakkaita. Vuoroviikkosysteemi on ihan perseestä kun täytyy katsella miehen lapsia. Eli kyllä toi aloitus paikkansa pitää ainakin minun osalta.

Vierailija kirjoitti:

Jos hormoonit määräävät naisen rakkaustasot ja määrät, niin miten isoäidit voivat rakastaa lapsenlapsiaan pyyteettömästi ja oikeudenmukaisesti, kun hehän eivät ole synnyttäneet heitä ja lastenlapsilla on jokaisella eri vanhemmat.

Jos hormoonit vaikuttavat, tunnetasossa täytyy olla jotakin vikaa, jos olisi nainen lapsen synnytettyään heittänyt aivonsa narikkaan, kun järjen käyttö pitäisi olla käytössä. Huh, huh tätä elämän järjettömyyttä. Vieläkö joku ihmettelee miksi on pommi-iskuja ja sotia, kun nainen ei voi jakaa rakkauttaan pyytettömästi, vaan menee hormoonien taakse.

Minusta on aika outoa ajatella, että hormonit, vaistot jne eivät ohjaisi käytöstä ja tunne-elämää pohjimmiltaan. Toki käytöksen säätelytaito on aikuiselle ihan olennainen.

http://m.iltalehti.fi/uutiset/2014100318717264_uu.shtml

Ylistaron surma: Isäpuolelle ja lapsuudenystävälle elinkautiset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mikähän mussa sitten on vialla kun rakastan miehen lapsia ihan samalla tavalla kuin yhteisiä ja olen heidän virallinen huoltajansa, vaikka en biologisesti heidän äitinsä ole niin äiti kuitenkin. En mikään puolikas.

Miehen 13v tytär sanoikin äitienpäivänä ettei synnyttäminen tee äitiä vaan se että olen ollut aina läsnä. <3

No varmasti se, että olet oikeasti huoltaja, ja sinulla oletettavasti on sananvaltaa kasvatukseen jne tekee suhteesta biologisen kaltaisen. Jolloin kiintymyskin pääsee muodostumaan aidosti.

Jep, jos asetelma on se, että äitipuoli ei jaa kasvatusvastuuta, hyvä kun pahimmista ylilyönneistä saa nätisti huomauttaa, mutta toki oletetaan rakastavan, hoitavan jne. on todella vaikeaa luoda rakastavia, luontevia välejä. On perheitä perheen sisällä ja suhteet jäävät etäisiksi.

Tekosyy käyttää omia hormoonihöyryjään, kun kysymys on äidin itsekeskeydestä ja mielenhäiriöstä.

Sillä jokaisella lapsella on oikeus, omiin vanhempiin ja sukuun, tässä tapauksessa äiti, omalla käytöksellään poistaa lapsen isän muut lapset ja sisarussuhteet lapsen elämästä, eikä tue sisarussuhteita, vaan haluaa tuhota ne.

Millainen äiti mahtaa olla, jonka syliin ja hyvinvointiin mahtuu vain biologiset lapset? Hyvin rajoitteinen ja empatiakyvyttömän. Sääli naista, jos ei hae hoitoa.

Rakastan "mieheni lasta" lähes yhtä paljon kuin yhteistä lastamme. Olen tämän miehen lapsen adoptoinutkin koska lapsen äiti on kuollut, eli on nyt minun lapsi. Lapsi ei edes muista biologista äitiään vaan minä olen hänelle äiti. Varmaan tilanne olisi erilainen jos tuo äiti eläisi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos hormoonit määräävät naisen rakkaustasot ja määrät, niin miten isoäidit voivat rakastaa lapsenlapsiaan pyyteettömästi ja oikeudenmukaisesti, kun hehän eivät ole synnyttäneet heitä ja lastenlapsilla on jokaisella eri vanhemmat.

Jos hormoonit vaikuttavat, tunnetasossa täytyy olla jotakin vikaa, jos olisi nainen lapsen synnytettyään heittänyt aivonsa narikkaan, kun järjen käyttö pitäisi olla käytössä. Huh, huh tätä elämän järjettömyyttä. Vieläkö joku ihmettelee miksi on pommi-iskuja ja sotia, kun nainen ei voi jakaa rakkauttaan pyytettömästi, vaan menee hormoonien taakse.

Minusta on aika outoa ajatella, että hormonit, vaistot jne eivät ohjaisi käytöstä ja tunne-elämää pohjimmiltaan. Toki käytöksen säätelytaito on aikuiselle ihan olennainen.

Olen samaa mieltä. Aika kauas on luonnosta vieraantunut ja kummallinen käsitys ihmisestä jotenkin ylempänä olentona, jos olettaa, ettei suurin osa ihmisen käytöksestä ole ihan biologiaa.

Se että ihminen on aikojen saatossa kehittänyt joukon sosiaalisia käyttäytymisen malleja suojelemaan mielivaltaiselta hormonien mukaan pomppimiselta on tietysti hyvä. Täytyy erottaa toisistaan tunne ja toiminta. Toimintaa voi säädellä, tunnetta vain hyvin rajallisesti.

Asennekysymys. Hormonien syyksi ei voi laittaa. Joillakin vain ei ole kykyä asettua lapsen asemaan kun hän saa äitipuolen ilman omaa tahtoaan. Elämään tulee täysin tuntematon ihminen joka vei toisen vanhemmat huomion.

Vierailija kirjoitti:

Meillä ei ole yhteisiä lapsia, mutta en silti tykkää aviomieheni lapsista. Ei niissä lapsissa mitään vikaa ole, mutta eivät vain kuulu meidän perheeseen.

Teillä sitten asustelee kaksi perhettä saman katon alla. - Miehesi perheeseenhän hänen omat lapsensa joka tapauksessa kuuluvat.

Vierailija kirjoitti:

Jos hormoonit määräävät naisen rakkaustasot ja määrät, niin miten isoäidit voivat rakastaa lapsenlapsiaan pyyteettömästi ja oikeudenmukaisesti, kun hehän eivät ole synnyttäneet heitä ja lastenlapsilla on jokaisella eri vanhemmat.

Jos hormoonit vaikuttavat, tunnetasossa täytyy olla jotakin vikaa, jos olisi nainen lapsen synnytettyään heittänyt aivonsa narikkaan, kun järjen käyttö pitäisi olla käytössä. Huh, huh tätä elämän järjettömyyttä. Vieläkö joku ihmettelee miksi on pommi-iskuja ja sotia, kun nainen ei voi jakaa rakkauttaan pyytettömästi, vaan menee hormoonien taakse.

Isoäiditkö pyyteettömiä ja oikeudenmukaisia? Ehkä osa, mutta isoäideissä on todella paljon sitä, että rakastetaan enemmän jotain lapsenlasta kuin toista. Ja yllätys, eivät ne isoäiditkään rakasta oman lapsensa uusperheen mukana tulleita lapsia useinkaan. Ainakaan samalla tavalla kuin biologisia.

Vierailija kirjoitti:

Kyllä se ihan luonnolliselta kuulostaa evoluution näkökulmasta, että nainen suojelee jälkeläisiään, ja ei-omat lapset voi kokea "viholliseksi". Se että asia ei ole sosiaalisesti hyväksyttävä, ei poista biologisia vaistoja, jotka joillakin ovat vahvempia kuin toisilla. Asian kanssa pitää sitten opetella elämään, eikä antaa vaistojen viedä liikaa.

Selviämisstrategioita on monia, eikä evoluution kannalta lajille ja sen yksilöille välttämättä paras ratkaisu aina ole omien jälkeläisten aggressiivinen suojeleminen toisten hinnalla.  Esimerkiksi sosiaaliset laumaeläimet, joita me ihmiset ollaan. Tämä unohtui monelta teistä biologialla selittäjistä, että ihminenhän ei kuulu niihin lajeihin, joissa yksilö on ja toimii pääosin omillaan. Muuten tuo teoria saattaisi toimiakin

Minä rakastan puolisoni lasta aivan kuten omaani. Olen tämän puolisolleni luvannut, enkä anna itselleni lupaa ajatella toisin. Ei ole aina helppoa, mutta lapsia pitää kohdella tasapuolisesti. Heillä on siihen oikeus.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Meillä ei ole yhteisiä lapsia, mutta en silti tykkää aviomieheni lapsista. Ei niissä lapsissa mitään vikaa ole, mutta eivät vain kuulu meidän perheeseen.

Teillä sitten asustelee kaksi perhettä saman katon alla. - Miehesi perheeseenhän hänen omat lapsensa joka tapauksessa kuuluvat.

Aika moni uusperheen äideistä kokee mustasukkaisuutta puolison lapsista. Äitipuolien eivät voi myöntää asiaa vaan aina syyksi paljastuu "en pidä lapsesta".

Uskon, että jokainen täysijärkinen, joka uusperheeseen lähtee, haluaa kyllä oppia rakastamaan kumppanin lapsia. Tai vähintään oppia pitämään heistä ja nauttimaan heidän seurastaan. Ei kukaan halua oikeasti sitoa itseään johonkin, missä joutuu jatkuvasti epämiellyttäviin tilanteisiin.

Silti iso osa, ei kaikki, huomaa ettei tähän pysty. Miksi? Koska tunteita ei voi pakottaa, rakkaus on pitkälti hormonien sanelema tunne.

Vierailija kirjoitti:

Minä inhoan miehen lapsia. Meidän yhteiset lapset on todella rakkaita. Vuoroviikkosysteemi on ihan perseestä kun täytyy katsella miehen lapsia. Eli kyllä toi aloitus paikkansa pitää ainakin minun osalta.

Ovatkohan lapsesi samaa mieltä muutaman kymmenen vuoden päästä, jos heillä olisi lämpimät ja läheiset sisarussuhteet, kun sinä olet vanha ja aikaasi jäljessä, tämäkin palsta täyttyisi heidän kommenteistaan, jossa arvostellaan kovin sanoin iäkästä äitiä ja anoppia.

Tosiasia nyt kuitenkin on, että sisarussuhteet kestävät lapsen elämässä usein kauemmin, kuin vanhempi-lapsisuhde.

Vierailija kirjoitti:

Uskon, että jokainen täysijärkinen, joka uusperheeseen lähtee, haluaa kyllä oppia rakastamaan kumppanin lapsia. Tai vähintään oppia pitämään heistä ja nauttimaan heidän seurastaan. Ei kukaan halua oikeasti sitoa itseään johonkin, missä joutuu jatkuvasti epämiellyttäviin tilanteisiin.

Silti iso osa, ei kaikki, huomaa ettei tähän pysty. Miksi? Koska tunteita ei voi pakottaa, rakkaus on pitkälti hormonien sanelema tunne.

Rakkaus ei ole hormonien sanelema tunne. Se on tahdon asia eli päätös. Muuten kukaan ei adoptointi lapsia.