Olen 21 vuotias, eikä minulla ole mitään hajua mitä minun pitäisi tehdä elämässä..

Sanoisin, että sinun kannattaisi ainakin yrittää päästä opiskelemaan, jos ala edes vielä yhtään kiinnostaa. Siellä saisit luultavasti myös kavereita ja olisi myös kivempaa miettiä tulevaisuuttaan, kun ei ole täysin eristäytynyt ja vaarassa syrjäytyä. Asutko siis vielä vanhemmillasi?

Vierailija kirjoitti:

Sanoisin, että sinun kannattaisi ainakin yrittää päästä opiskelemaan, jos ala edes vielä yhtään kiinnostaa. Siellä saisit luultavasti myös kavereita ja olisi myös kivempaa miettiä tulevaisuuttaan, kun ei ole täysin eristäytynyt ja vaarassa syrjäytyä. Asutko siis vielä vanhemmillasi?

Kyllä asun. Pienessä kunnassa vähän alle tunnin ajomatka Helsingistä. Olen pystynyt hallitsemaan yksinäisyyden tunteita lähinnä eskapismeilla ja sillä, että olen käynyt aina silloin tällöin kävelemässä kunnan keskustassa jne. Tämä ei tosin enää vie ajatuksia pois yhtä hyvin kuin ennen..

ap

Älä hae opiskelemaan jos et ole varma alasta. Ite tein sen mokan ja alanvaihdon jälkeen tukikuukaudet jäi niukoiksi. Sosiaalinen elämäkin koheni hetkeksi, mutta ei jäänyt pysyviä kavereita kun lähdin. Sinuna aloittaisin jonkun joukkueharrastuksen, siinä ei menetä mitään.

Meet töihin ja hankit vähän rahaa. Sitä ei tarvitse tuhlata, mutta halutessasi vosit vaikka matkustella. Jos kesäksi et saa mitään, niin syksyksi.

Sinulla on aikaa miettiä. Älä ota liikaa paineita. 

Opiskeluissa voit löytää ihan uusia juttuja ja myös samanhenkisiä ystäviä.

Oot vielä nuori, mutta älä luule että aikaa olisi yllinkyllin. Tuossa iässä on ihan ok vielä asua kotona, mutta olis hyvä tietää mikä kiinnostaa. Jos se on vanhemmillesi ok, asu vielä siinä ellet pääse opiskelemaan. Ja kokeile jotain sosiaalista harrastusta.

Vierailija kirjoitti:

Sinulla on aikaa miettiä. Älä ota liikaa paineita. 

Pelkään vaan sitä, että en saa edes töitä ja jään yksin. Sitten on hyvin vaikeaa saada mitään kun suhteita ei ole. Työkokemusta kyllä on, mutta nyt on jo kohta vuoden aukko..

Opiskelemaan vaan. Kaikki vaihtoehdot parempia kuin kotona oleminen. Koulutusalaa voi vaihtaa, koulua voi vaihtaa, voi käydä välillä töissäkin jos töitä saa. Omalle lapselleni en antanut vaihtoehdoksi välivuotta ja oli oikea ratkaisu. Nyt on insinööriopiskelut päätöksessä, ei mitkään loistavat arvosanat, mutta niistä viis, koska töitä on luvassa. Kaikki lomat teki töitä ja armeijan jälkeen melkein vuoden. Itsekin olen alaa vaihtanut jo kolme kertaa. Neljäs on mielessä koska töitä ei saa enää keski-iässä.

Älä huoli, minä olen 33 enkä vieläkään tiedä mitä oikeasti haluan tehdä 😊

Nuorilla on kovasti nykyään paineita pärjätä. Älä huoli, ehdit kyllä löytää oman polkusi ja asiat sitten järjestyvät. Jos ja kun käy niin hienosti että saat paikan sieltä Valtsikasta, vaikutat fiksulta nimittäin, ottaisin kyllä paikan sinuna vastaan ja menisin katsomaan miten opiskelut lähtevät sujumaan. Mutta itse valitset senkin asian.

Kaunista kevättä, Sinä ihana nuori ihminen! 

Ihan ekaks otan työn, ihan minkä vaan. Ja jos pääset valtsikkaan, mietit asian sitten menetkö vai et. Valtsikasta mennään töihin vaikka mihin. Minusta tuli sen tutkinnon jälkeen it-asiantuntija loppujen lopuksi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sanoisin, että sinun kannattaisi ainakin yrittää päästä opiskelemaan, jos ala edes vielä yhtään kiinnostaa. Siellä saisit luultavasti myös kavereita ja olisi myös kivempaa miettiä tulevaisuuttaan, kun ei ole täysin eristäytynyt ja vaarassa syrjäytyä. Asutko siis vielä vanhemmillasi?

Kyllä asun. Pienessä kunnassa vähän alle tunnin ajomatka Helsingistä. Olen pystynyt hallitsemaan yksinäisyyden tunteita lähinnä eskapismeilla ja sillä, että olen käynyt aina silloin tällöin kävelemässä kunnan keskustassa jne. Tämä ei tosin enää vie ajatuksia pois yhtä hyvin kuin ennen..

ap

Mitä vanhempasi ovat mieltä siitä, että asut vielä heidän luonaan? Voisi kuvitella, että hekin toivoisivat että itsenäistyisit hieman. Ja jos sinäkin haluat päästä eteenpäin elämässä, silloin hekin saattaisivat hyvinkin tukea sinua. Kannattaa keskustella heidän kanssaan aikeistasi, oli ne sitten opinnot, työt tai jotain ihan muuta.

Ei sun vielä tarvikaan tietää mikä on sun elämäsi juttu, ei se välttämättä edes ole sama koko elämää. Pääasia että aktivoidut, haet kouluun ja töihin ja alat tehdä ja harrastaa. Putoat kelkasta kotona olemalla. Tossa vaiheessa työn ei välttämättä kuulukaan olla kivaa ja fantasia ja sun juttu vaan työtä josta saa rahaa elämiseen, kokemusta ja rytmiä elämään ja ehkä hyviä työkavereita. Ite tossa iässä siivosin, olin kahvilassa, kaupassa ja ties missä töissä ja ehdin opiskella parikin tutkintoa ennen kuin löysin alan jossa oon nyt viihtynyt jopa 10 vuotta. Tosin eläkehommassa en ole vieläkään joten aikaa sullakin on muuttaa mieltäsi. Kunhan nyt että alat elää elämääsi. Vai oletko ehkä masentunut?

Ryhdy vain opiskelemaan. Saat sisältöä päiviisi ja tapaat ihmisiä, ehkä ihan mukaviakin. Jos olet jo päässyt yliopistoon, teet nopeasti perusopinnot ja voit yrittää vaihtaa pääainetta, jos nykyinen ei kiinnosta.

Opiskelu kannattaa aina, eikä mikään mene hukkaan, vaikka jotkut niin väittävätkin. Juuri siksi lähde liikkeelle, koska lykkääminen tekee lähtemisen vaikeammaksi.

Elämä vaan ei aina näytä parhaita puoliaan - sinun on pakotettava ne esiin! Olet hyvä tyyppi, inttikin jo käytynä!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sanoisin, että sinun kannattaisi ainakin yrittää päästä opiskelemaan, jos ala edes vielä yhtään kiinnostaa. Siellä saisit luultavasti myös kavereita ja olisi myös kivempaa miettiä tulevaisuuttaan, kun ei ole täysin eristäytynyt ja vaarassa syrjäytyä. Asutko siis vielä vanhemmillasi?

Kyllä asun. Pienessä kunnassa vähän alle tunnin ajomatka Helsingistä. Olen pystynyt hallitsemaan yksinäisyyden tunteita lähinnä eskapismeilla ja sillä, että olen käynyt aina silloin tällöin kävelemässä kunnan keskustassa jne. Tämä ei tosin enää vie ajatuksia pois yhtä hyvin kuin ennen..

ap

Mitä vanhempasi ovat mieltä siitä, että asut vielä heidän luonaan? Voisi kuvitella, että hekin toivoisivat että itsenäistyisit hieman. Ja jos sinäkin haluat päästä eteenpäin elämässä, silloin hekin saattaisivat hyvinkin tukea sinua. Kannattaa keskustella heidän kanssaan aikeistasi, oli ne sitten opinnot, työt tai jotain ihan muuta.

En tiedä mitä vanhempani ajattelee. Olen tähän asti selvinnyt kaikesta yksin enkä ole puhunut tästä asiasta yhtään. En ole kuitenkaan mikään kuluerä vanhemmille koska enhän minä tee muuta kuin istun koneella päivät pitkät ja käyn kävelyllä tai pyäräilemässä. En ole koskaan vaatinut vanhemmiltani mitään. 

Olen samaa mieltä, että itsenäistyminen olisi minulle tärkein asia tällä hetkellä kunhan saisin asiat kuntoon..

ap

Ootko harkinnut amista jos ei korkeakoulu kiinnosta? Oletan että sulla on jo joku tutkinto takana jos korkeakouluun olet hakenut, sillä saa amisopintoja lyhennettyä vajaa kahteen vuoteen, ne olis nopeasti alta pois. Kannattaa tosiaan lähteä opiskelemaan jotain mikä edes vähän kiinnostaa ennemmin kuin jäädä kotiin lahnaamaan, alaa ehtii aina vaihtaa ja ties vaikka opintojen kautta löytäisit jotain muuta mikä oikeasti kiinnostaa? :)

Nimimerkillä lukion jälkeen samanlaiset fiilikset, matkailualan paperit käteen saatua lähdin ihan eri alalle

Vierailija kirjoitti:

Älä hae opiskelemaan jos et ole varma alasta. Ite tein sen mokan ja alanvaihdon jälkeen tukikuukaudet jäi niukoiksi. Sosiaalinen elämäkin koheni hetkeksi, mutta ei jäänyt pysyviä kavereita kun lähdin. Sinuna aloittaisin jonkun joukkueharrastuksen, siinä ei menetä mitään.

Meet töihin ja hankit vähän rahaa. Sitä ei tarvitse tuhlata, mutta halutessasi vosit vaikka matkustella. Jos kesäksi et saa mitään, niin syksyksi.

uskomatonta että joku nyky-Suomessa vielä uskoo, että sinne töihin vaan MENNÄÄN. Ap:lle sanoisin, että jos saat sen opiskelupaikan niin ota ehdottomasti se vastaan. Vuoden kotona oleilun jälkeen pieni rimakauhu on ihan normaalia, mutta opiskelu tekee sulle aivan varmasti hyvää, etkä sitäpaitsi voi edes tietää, pidätkö alam opiskelusta ennen kuin sitä olet kokeillut. Ja sitten sulla on kokemusta yliopistossa olemisesta noin yleisesri ottaen ja voit koittaa vaihtaa alaa myöhemmin, jos siltä tuntuu.

Jos vielä pitemmäksi aikaa jäät kotiin lusimaan, passivoidut entisestään. Jos opiskelupaikkaa ei tule, niin ehdottomasti kannattaa etsiä töitä tai tehdä edes vapaaehtoistöitä.

kunhan pääset liikkeelle sieltä, niin se elämän suuntakin alkaa löytyä.

Vierailija kirjoitti:

Ootko harkinnut amista jos ei korkeakoulu kiinnosta? Oletan että sulla on jo joku tutkinto takana jos korkeakouluun olet hakenut, sillä saa amisopintoja lyhennettyä vajaa kahteen vuoteen, ne olis nopeasti alta pois. Kannattaa tosiaan lähteä opiskelemaan jotain mikä edes vähän kiinnostaa ennemmin kuin jäädä kotiin lahnaamaan, alaa ehtii aina vaihtaa ja ties vaikka opintojen kautta löytäisit jotain muuta mikä oikeasti kiinnostaa? :)

Nimimerkillä lukion jälkeen samanlaiset fiilikset, matkailualan paperit käteen saatua lähdin ihan eri alalle

Lukion olen käynyt ja melko hyvillä arvosanoilla. Olen kyllä harkinnut amista, mutta mikä ala? Edelleen pitäisi löytää se mikä kiinnostaisi. Mikään ei vaan tunnu kiinnostavan. Kaikki työt, mitä voi tehdä ilman koulutusta kyllä käy ja niitä olen tehnytkin.

Vierailija kirjoitti:

Älä huoli, minä olen 33 enkä vieläkään tiedä mitä oikeasti haluan tehdä 😊

Tässä on pointti. Iso osa meistä "vanhoistakin" (mä olen 43) elää sellaista vaihetta, ettei ole mitään tietoa, mitä seuraavaksi. Mun aikuiseen ikään niitä on mahtunut jo monta.

Mä neuvoisin, että älä huolestu tuntemuksistasi. Ala vaan tehdä jotain. Ovia avautuu. Pääasia, että päätät tehdä jotain. Älä mieti liikaa, onko päätös oikea. On se - tavalla tai toisella.

Opiskelu kyllä kannattaa aina! Saa uusia kokemuksia, tapaa uusia ihmisiä, ja jos ala ei tunnukaan omalta niin sitten vaihdat alaa. Olet niin nuori vielä, että kouluun voit hakea myöhemminkin. Itse olen jo 28 ja en myöskään tiedä mitä haluan tehdä "isona". Kaikki järjestyy! :)