Lue keskustelun säännöt.
Miten kertoa 6-vuotiaalle, ettei isä ole biologinen?
21.05.2017 |
Mun lähipiirissä on siis perhe, jossa on kaksi lasta, isä ja äiti. Esikoinen on siis tämä 6v, ja pariskunta tapasi silloin, kun lapsi oli alle vuoden, joten luonnollisesti lapsi pitää isänään tätä "isää". Nyt ovat vasta heränneet siihen, että lapsi menee kohta eskariin, eivätkä oikein koskaan ole lapselle kertoneet tätä isäasiaa, kokeneet jotenkin vaikeaksi ja ovat lykänneet kertomista aina vaan. Eli onko kokemuksia, miten tuon ikäiselle asian kertoo, ettei siitä tulisi mitään numeroa, olisko pitänyt olla aikaisemmin asialla? Isä on aina kohdellut lasta niinkuin omaansa, ja yhteisen lapsen synnyttyä ei mitään eriarvoisuutta ole ollut lasten kohtelussa.
Ovat tietenkin sitä mieltä, että lapsella on oikeus tietää (biologinen isä ei ole koskaan ollut kuviossa, tehnyt jo raskauden alkaessa selväksi, ettei halua olla tekemisissä). Mutta heitä kovasti ahdistaa, että miten kertoa, enkä itsekään oikein osaa auttaa. Joten kokemuksia otetaan vastaan kiitos :)
Kommentit (35)
Vierailija kirjoitti:
Miten niin isä ei ole biologinen? Kyllä on, takuuvarmasti, mutta lapsen kanssa samassa perheessä asuva isä ei ole se biologinen isä.
Oletko idiootti? Lapsi pitää tätä miestä isänä. Joten hänelle pitää kertoa että isä ei ole biologinen. Se ainoa isä kenet lapsi tietää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Meillä oli samankaltainen tilanne.
Lapselle kerrottiin kun oli ekalla. Tuli sukupuu koulutehtäväksi ja siinä yhteydessä oli luontevaa kertoa.
Kuitenkin biologiset isovanhemmat oli kuvioissa mukana ja samalla käytiin läpi kuka on kukakin ja kenen biologinen mummo/vaari.
Ei kyllä mitään traumoja tuntunut jäävän. Tästä kertomisesta kolmisen vuotta aikaa.
Vielä vähän myöhemmin on käyty asiaa muutaman kerran läpi.
Asiaa ei mitenkään siis salailtu ja ristiäiskuvassakin tämä biologinen isä on.
Lapsella on myös alle vuoden nuorempi sisaruspuoli biologisen isän puolelta mutta hänestä ei olla puhuttu kuin jotain ihan ohimennen ja voi olla ettei edes muista asiaa enää. Tästä varmaan puhutaan paremmin muutaman vuoden päästä. Sisaruspuolesta ei ole mitään tietoa missä on. Käsitykseni mukaan on otettu huostaan vauvana eli voi olla missä päin suomea tahansa.
Kyllä kaikki järjestyy aikanaan.
En tiedä onko tuleva eskarilainen vielä tarpeeksi vanha ymmärtämään asiaa.
Vierailija kirjoitti:
Mitä pienempänä kerrotaan sen parempi. Isommalle lapselle tuollainen on isompi rkiisi. Pienelle on helppo kertoa lapsen tasoisesti.
Aivan. Asiaa ei olisi koskaan pitänyt salata niin lapsi ei olisi missään vaiheessa sen kummemmin kyseenalaistanut juttua kun on sen aina tiennyt vaikka varsinainen ymmärrys mitä se tarkoittaa tulee vasta myöhemmin. Silti ei sitten myöhemmin tule tunne että "mua on huijattu koko mun elämän ajan" vaan voi avoimesti kysellä asiasta lisää kun se alkaa enemmän kiinnostamaan. Helpoimmalla varmaan pääsee jos joku kaveri asuu uusperheensä niin sitä on helppo käyttää aasinsiltana aiheeseen. Isiä on monenlaisia.
Lapsen ei tarvitse täysin ymmärtää asiaa vielä. Hänen tarvitsee vain tietää. Karmeinta on jos hän kuulee asiasta muilta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mun tuttu sai tietää vasta aikuisena ja se oli niin iso järkytys ja koki itsensä niin pahasti petetyksi ettei sittemmin ole ollut missään tekemisissä koko lapsuudenperheen kanssa, ei anna äidin olla yhteydessä edes lapsenlapsiin.
Minun mielestäni olisi parempi kertoa nyt, kun lapsi on pienempi. Lapset ovat ehkä vielä tuon ikäisenäkin paljon vastaanottavaisempia eri asioille. Jossain murrosiässä kertominen aiheuttaisi vain kriisin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ensin kannattaa kertoa lapsen tasoisesti, kuinka lapset saavat alkunsa. Antaa lapsen kysellä aiheesta ja siis käydä se asia läpi. Isä-asiaa ei tarvitse kertoa heti samalla kertaa, vaan antaa lapsen sulatella ensin tämä. Kun aikaa on vähän mennyt, muutama päivä/viikko, voi palata asiaan uudestaan, tyyliin "muistatko kun puhuttiin siitä kuinka vauvat saavat alkunsa" ja sitten selittää, että sinä olet saanut alkusi erään toisen miehen siemenestä, mutta tämä mies on kuitenkin sinut kasvattanut ja hoitanut, joten hän on kuitenkin sinun oma isäsi.
Ellei isä ole adoptoinut lasta, kertoisin että isä ei ole ihan oikea isä vaan pikemmin varaisä jota lapsi halutessaan toki voi kutsua isäksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Lapsen ei tarvitse täysin ymmärtää asiaa vielä. Hänen tarvitsee vain tietää. Karmeinta on jos hän kuulee asiasta muilta.
Toivottavasti kukaan ulkopuolinen ei 6-vuotiaalle lapselle selitä sitä kuka lapsen on siittänyt tai kenen siemenistä on alkunsa saanut. Se että isä ei ole isä ei ole totta vaikka isä ei biologinen oisikaan.
Äiti kertoi kännipäissään minun ollessa 20, etteivät koskaan ole olleet varmoja kuka on isäni, olen suurperheen keskimmäinen.
Koko elämä oikeasti hajosi ja minuuteni mureni ja muistot sumentuivat. Vihasin melkeimpä äitiäni kun oli pettänyt isää.
Aika vasta sitä ennen minulta oli löydetty isän suvun harvinainen sairaus/geenimutaatio ja siitä tiedettiinkin, että olen isäni tyttö. Oli kuulemma äidille onnen päivä.
Käsittelen asiaa edelleen. Mietin miksi äiti kertoi tuollaista kun ei enää ollut syytä epäillä. Olen aivan eri näköinen mitä sisarukseni. Hänen ilmeensä kun kertoi...ilkikurinen kuin hyvän juorun olisi paljastanut.
Olen epäillyt isäni rakkautta, miettinyt monia hetkiä lapsuudesta ajatellen onko isä ajatellut minua syrjähyppylapsena, onko hän koskaan tuntenut itseään isäkseni? Ne tilanteet, joissa äiti on riidoissa iskenyt asialla vyön alle ja minä olen ihmetellyt miksi äiti sellaista puhuu. Esim. "Nyt minä haen eron ja sinä otat Annan. Hän on sinun lapsesi eikö niin? Sinä otat Annan" jep äitini on alkoholisti.
Isä ei suostu asiasta puhumaan koskaan. Sitä ei saa mainita. Äidille en halua puhua, en kykene katsomaan häntä edes silmiin.
Periaatteessahan kaikki on hyvin, kun hän kerran on isäni. Jokin kaihertaa. Onko isäni koskaan rakastanut minua kuin omaansa?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
kiitos taas vastauksista. kyllä se tosiaan minustaki on parempi kertoa nyt kun myöhemmin, koska nytkin ollaan varmaan jo vähän myöhässä.. mutta parempi nyt kun ei milloinkaan! perheen äiti ja isä on naimisissa ja kaikilla on sama sukunimi, kun joku tätä kysyi, ja tarkoitus on poika adoptoida, mutta meinaa tämä(kin) asia olla vähän pitkässä juoksussa..
Ehdottomasti pitäisi kertoa mahdollisimman varhain, lapsen tasoisella tavalla. Muuten voi tuntea olonsa tosi petetyksi myöhemmin. Näin neuvotaan nykyään myös lahjamunasolujen ym kanssa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mulle kerrottiin, kun olin 12v. Äiti ja isäni (isäpuoleni) tapasivat ollessani 2v, enkä siis tiennyt/tiedä biologisesta isästäni mitään. Eriarvoisuutta ei ole minun ja pikkusisaruksieni välillä koskaan ollut.
Olisin kyllä toivonut, että siitä olisi ollut puhetta jo aiemmin. Tai ainakin, että olisi kerrottu eri tavalla. Äiti sönkötti asian mulle kovasa kännissä. Hyi s.. Vieläkin traumoja siitä hetkestä.-.- Mutta isä on mulle edelleen isä. Se ei muuttunut miksikään.
Eli siis tärkeää valita lapselle turvallinen hetki ja paikka asian kertomiseen, kun sen aika on.
Sanoo vaikka, että toiset isät saa sellaisen lapsen kuin sattuu tulemaan, mutta sinun isäsi pääsi valitsemaan, että haluan juuri tuon pojan.