Toivon pahaa loppua yhdelle kouluikäisten lasten isälle

Niin. Sain kuulla ilmeisen luonnehäiriöisen pojanklopin pilkantekoa kaikki ne kuusi vuotta, jotka olimme koulussa samalla luokalla. Ala-asteen kolmannelta yläasteen loppuun. Erityisesti kasvonpiirteeni olivat aina tapetilla ja kyse ei minun kohdallani ollut todellakaan makuasioista vaan oikeasti sellaisesta, jota olisi kauneuskirurginkin vaikea korjata. Jottei siinä olisi kaikki, niin vielä aikuisiän saavutettuamme hän vainosi minua lähtemällä seuraamaan kaljakassien kanssa pimeällä kujalla ja huutelemalla vanhoja ivallisia kommenttejaan.

En koskaan itkenyt tai osoittanut muutenkaan mitään heikkoutta hänen edessään, joten todellakin ihmettelen, mitä sairasta tyydytystä hän onnistui saamaan tästä vainostaan.

Ajattelin sitten päässeeni asiasta yli, muutin opiskelemaan ja myöhemmin töihin toiselle puolelle Suomea ja ajattelin, että selvästihän tuollainen kaljakassien kanssa toisia seuraava tyyppi oli matkalla katuojaan. Vaan näin ei ollutkaan: hän kyllä jäi kotikylään, mutta päätyikin naimisiin sen luokan kauneimman ja mielestäni erittäin mukavan tytön kanssa. Tyttö oli aina jotenkin ikäistään kypsemmän oloinen. Ei tyypillä ole sentään mitään hienoa ammattia, mutta istuu sen eläköityvän pikkukunnan luottamuselimissä ym.

Nyt on sellainen juttu, että olen löytänyt sisältäni vihan. Minulla on itselläni ollut elämässä isoja menetyksiä, lisääkin on tulossa, ja minua piinannut luuseri on nyt siinä puoliso, kaksi lasta, koira ja omakotitalo -putkessa. Toivon oikeasti, että hän vielä kohtaisi elämässään epäonnea ja oikein kunnolla. Ratkeaisi vaikka ryyppäämään ja päätyisi ojanpohjalle. Omaan oksennukseensa tukehtuminen olisi plussaa. En oikeasti välitä juuri mitään siitä, mitä tämä sille hänen vaimolleen ja nyt jo kouluikäisille lapsilleen aiheuttaisi.

En tunne mitään huonoa omaatuntoa ajatuksistani. Jonkinlainen karman laki saisi olla jo tässä elämässä. Jos se hänen harjoittamansa ivaaminen olisikin jäänyt edes vain kouluun, mutta että hän muisti ja jatkoi sen ulkopuolellakin toisen ihmisen vainoamista vielä vuosien päästä. Uskon, että hänellä oikeasti täytyy olla jonkinlainen patologinen persoona. Aktiivisesti en mihinkään ryhtyisi, mutta jos vaikka näkisin hänet siellä ojan pohjalla, niin uskoakseni sinne jättäisin, jos ei olisi olemassa mitään riskiä siitä, että jäisin kiinni jostain pelastustoimen laiminlyömisestä.