Miten voin selvitä synnytyksestä?

Vierailija kirjoitti:

Pitää osata heittäytyä. Sinä et ole samassa tilassa synnyttäessäsi,kuin nyt. On typerää pelätä piikkejä tai pistämistä etukäteen. Siinä vaiheessa kun tunnet todella, todella kovaa kipua, piikistä tulee ystäväsi joka auttaa ja sinulle on yhdentekevää tuleeko synnyttäessä kakka tai pissa tai mitä ikinä.

Synnytyksessä ajantaju häviää ja sitä menee ikään kuin omaan maailmaansa. Suosittelen perehtymään synnytykseen positiivisten ja voimauttavien synnytyskokemusten kautta. Naisen keho on luotu synnyttämään. :)

Oi voi. Ei se kaikilla mene niin, että piikki on ystävä supistuskivuissa. Ja vaikka kuinka typerää se piikkikammo on, niin se ei synnytyksessäkään mieluisaksi muutu.

Itse olen todella piikkikammoinen ja synnytyksessä olin kyllä niin kivuissa että huusin vain kirosanoja. Silti en ollut vielä 24h jälkeenkään valmis piikkeihin. Olin olettanut, että siinä vaiheessa olisi piikkipelko jäänyt taka-alalle kun kivut oli niin kauheat, mutta ei. Olisin ihan mielelläni kestänyt niitä kipuja huutaen vielä useamman tunnin kunhan olisin säästynyt piikeiltä.

Ap:lle neuvona, että mene puhumaan pelkopolille ja käy miehesi kanssa läpi tulevaa synnytystä, että hän pystyy tukemaan sinua tilanteessa paremmin. Mieti jopa valmiiksi mitä kivunlievitystä olet valmis koittamaan aluksi. Vinkkinä: kohdunkaulanpuudute oli minulla ainut mikä toimi (olin tunnin täysin kivuton) kun taas kukaan muu tuntemani ei ole saanut siitä puudukkeesta apua. Eli kokeile myös nämä "huonommat" kivunlievitykset koska ne voi yllättää.

Ja tsemppiä tulevaan. Koita pitää itsesi rauhallisena ja ole valmis kompromisseihin. Yhden päivän kun kärsii niin sen jälkeen se on ohi.

Raskaana olevat ovat tosi erilaisia, raskaudet ovat erilaisia, synnytykset ovat erilaisia, vauvojen vointi synnytyksen aikana on vaihtelevaa ja toipuminen kanssa. Kukaan ei voi sinulle luvata, että menee nappiin, mutta useimmilla menee ihan ok.

Oletko perusterve, suht nuori? Onko mielenterveysongelmia? Jos on ollut, niin onko nyt balanssissa? Lääkitykset? Jotain kudostyyppiin viittaavaa ongelmaa (järkyt raskausarvet, komplikaatiot leikkauksissa)? Jos sinulla ei ole perusteltua syytä epäillä komplikaatiota ja se otetaan lääkärissä tutkintaan, niin rentoudu siltä osin!

Eri kivunlievitykset eivät auta koko synnytyksen ajan ja kaikkeen kipuun. Eli kyse ei ole vaan siitä, että ehtiikö epiduraali, jos tarttis puuduttaa kohdunkaulaa. Sen neuvon sanoisin sinulle, että on varautua henkisesti synnytykseen. Ehkä tämä on osa sitä? Kuten kirjoitin, niin siinä on niin paljon muuttujia, mitkä voivat tuoda sinut sinun etukäteen itsellesi hankalaan kohtaan. Jos siihen kauhukuvaan takertuu, niin jää kokonaiskuva varjoon: elät ja toimit koko synnytyksen alusta loppuun ja lapsi syntyy. Älä roiku täällä enää kertomassa koko tarinaasi, älä lue ketjuja synnytyksistä. Jos on kysyttävää, kysy positiivisista ja rajatuista aiheista. Nämä voivat todella jäädä kummittelemaan mieleen. Sinulla on oikeus ja velvollisus suojata itseäsi.

En tiedä neuvottiinko tuossa välissä jo pelkopolin lisäksi sitä, että voit hakea koulutetusta doulasta itsellesi tukihenkilöitä. Neuvolat ja synnytysairaalasi luultavasti tietävät, mistä näitä _vapaaehtoisia_ (rahallakin saattaa saada) löytyy. Yleensä Ensi- ja turvakodit välittävät - ja huom. eivät ole tarkoitettu hankalassa elämäntilanteessa oleville odottajille, vaan kaikille, jotka tarvitsevat kokeneen ja koulutetun naisen tukea ja turvaa odotusajalle ja synnytykseen. Sillä tavalla, kuten keskenään sovitte! Rohkaisen sinua vahvasti ottamaan tästä selvää, tekevät upeaa työtä. Hakeudu sellaisten ihmisten läheisyyteen ja juttusille, jotka kannattelevat sinua.

Mä olen menossa synnyttämään kolmatta kertaa. Synnytys tai synnytyskipu ei pelota yhtään, mutta edelleenkään en pysty edes ajattelemaan epiduraalineulaa. Pahin painajaiseni on, että joudutaan sektioon, ja se neula tökätään väkisin selkään.

Olen myös kieltäytynyt polven tähystyksestä, samasta syystä.

38 vielä jatkaa, mä siis myös pelkäsin synnytyksessä eniten sitä kipua, enemmän kuin neuloja. Vaikka mulle laitettiin kolme epiduraalia, se viimenen ei enää vaikuttanut kun ponnistus alkoi, eikä uutta kerennyt enää laittaa. Siinä vaiheessa ei itellä auttanu muu ku luottaa siihen että kyllä mä pystyn siihen.

Joku myös kysy siitä et mitä jos kunto loppuu, ni mä olin just sellanen että hoin vaan että en pysty enää, en jaksa 😄 mutta siinä tilanteessa jotenki vaan ponnistaa kerta toisensa jälkeen, vaikka tuntuu ettei ihan oikeasti pystyisi. Se voima vaan kumpuu jostain.

Kyllä se piikkikammo siinä unohtuu.

Ja saattaapa selvitä ilmankin. Itse en ole epiduraaleja saanut/ottanut ja silti selvisin.

Mietin itse ekan kohdalla ihan samaa, kun jo verikokeet on olleet liikaa.. Sekin on unohtunut kun toleranssi noussut lasten saannin myötä.

Kyllä sä selviät.

Nainen saa synnyttäessä uskomattomia voimia ja sisua. Usko pois.

Miksi katsoit ko. Videoita? Ei sinun tarvitse olla synnytystilanteessa osa hoitohenkilöstöä tai synnytyksen asiantuntija. Tieto lisää usein tuskaa.

Minäkin pelkäsin synnytystä. Kävin oikein pelkopolillakin kerran. He kirjasivat, että tarve saada heti kaikki kipulääkkeet. Mutta kun synnytys lähestyi, meni jopa 10ov yli, niin pelko hälveni. Olisin tehnyt mitä vain, että olisi saatu ulos. Synnytys ei ollut ainakaan kipujen suhteen paha kokemus. Antaudu nyt muiden käsiin vain ja luota heihin. Se on parad neuvoni.

Älä ainakaan enempää videoita katsele. Niissä kaikki näyttää pahemmalta kuin onkaan. Synnytys on sinänsä kivun puolesta omalatuinen tapahtuma, että kehon oma adrenaliinin ja endorfiinien tuotantokin lievittää kipua ja niistä saa uskomattoman paljon voimia synnytykseen. Henkisellä puolella jaksamaan auttaa, kun palkinnon tietää olevan tulossa. Itse olen synnyttänyt 4 kertaa ja ensimmäistä odottaessa ajattelin kuin sinä, pelkäsin alapään repeämistä ja venymistä, ajatustasolla tuntui että sen täytyy sattua aivan tuskaisen paljon. Pelkäsin myös neuloja ja leikkaamisia kun ajattelin niiden sattuvan. Omalla kohdallani kivuliainta synnytyksessä olivat supistukset, ne peittivät melko lailla kaikki muut tuntemukset alleen, ponnistusvaiheessa sitä vain pusertaa lapsen ulos että supistukset loppuisivat, en ole repeämisiä tuntenut ollenkaan vaikka niitä on tullut. Epiduraalia laittaessa haastavinta oli paikallaan pysyminen kun supistus sattui niin paljon, ja ah mikä helpotus valtasi kehon kun se oli onnistuneesti laitettu! Jos kestät kuukautiskipusi niin kestät kyllä synnytyksen! :))))) Toki kaikki synnytykset ovat erilaisia, mutta uskaltaisin väittää että epiduraalista, episotomiasta tms. toimenpiteestä aiheutuva kipu ei ole ollut kenenkään kohdalla se traumattinen kokemus. Repeämistä tuleva kipu iskee sitten jälkikäteen kun alkaa turvotus laskea, ja siihen saa helpotusta ihan tavallisilla särkylääkkeillä!

Olihan ne kivut jotain aivan sanoinkuvaamattoman hirveitä aina, kun epiduraali lakkasi vaikuttamasta. Lopussa kohdunsuu avautui viidestä sentistä kymmeneen viidessä minuutissa.

Onneksi epiduraali vaikutti tuossa vaiheessa. Tuli IV:n asteen repeämät, mm molemmat sulkijalihaksett repesivät. Kaksi kirurgia tikkasi repeämiä pari tuntia. Tikkejä tuli liki 200kpl. Tuosta nyt 12v aikaa ja edelleen vatsan ollessa löysä, pitää vessan löytyä läheltä. Pierutkin karkaavat varoittamatta.

Vierailija kirjoitti:

Olihan ne kivut jotain aivan sanoinkuvaamattoman hirveitä aina, kun epiduraali lakkasi vaikuttamasta. Lopussa kohdunsuu avautui viidestä sentistä kymmeneen viidessä minuutissa.

Onneksi epiduraali vaikutti tuossa vaiheessa. Tuli IV:n asteen repeämät, mm molemmat sulkijalihaksett repesivät. Kaksi kirurgia tikkasi repeämiä pari tuntia. Tikkejä tuli liki 200kpl. Tuosta nyt 12v aikaa ja edelleen vatsan ollessa löysä, pitää vessan löytyä läheltä. Pierutkin karkaavat varoittamatta.

Tuo nopea avautuminen ja repeämät johtuivat siitä, että kätilö antoi vielä loppuvaiheessa liikaa oksitoniinia.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

epiduraalia ennen pistoskohta puudutetaan eikä tuo juuri edes tunnu. Ja siinä vaiheessa mietit vain supisteluja. Pelkopolille mene niin saat apua. Kyllä kivunlievitystä saa synnytyksessä ja kyllä se auttaa. Jos se synnytys olisi maailmanloppu meininkiä niin miksi naiset muka kokisivat sen toisen ja kolmannenkin kerran omasta halustaan....

Toisaalta, vähän liian usein kuulee niitäkin juttuja että kivunlievitystä ei olla ehditty antaa. Voin vaan kuvitella millaiseen paniikkiin menisin, jos minulle todettaisiin että mitään ei ehdi tehdä, ja luomuna mennään. Kuinkakohan monta prosenttia synnyttäjistä joutuu tuollaiseen tilanteeseen tahtomattaan?

Olen lukenut, että synnytyksen jälkeen hormonit saisivat aikaan sen, että kokemuksen karmeimmat puolet unohtuvat. En tiedä onko tämä totta, mutta se selittäisi sen miksi naiset haluavat ryhtyä koitokseen useamman kerran :) Itse olen tällä hetkellä vakaasti sitä mieltä, että yksi lapsi saa riittää.

ap

Tilastoja minulla ei ole, mutta siihenkin mahdollisuuteen pitää varautua että epiduraali ei ole mahdollinen. Jos synnytys etenee nopeasti tai anestesialääkäri on kiinni kiireellisemmässä toimenpiteessä. Jos on varma että haluaa epiduraalin, ei kannata sinnitellä liian pitkään, koska sen aika voi mennä ohi.

Niinpä. Neljä synnytystä läpikäyneenä enkä yhdessäkään ole ehtinyt saada epiduraalia enkä muitakaan kipulääkkeitä. Tai no tokassa kerkesin kerran henkäistä ilokaasua.

Lie ap jo synnyttänyt aikaa sitten.....

Kyllä selviät! Etukäteen ajateltuna voi tuntua ettei onnistu, mutta kyllä luonto hoitaa. Sitten tosipaikan tullen et oikeastaan enää ajattele mitään vaan keskityt hetkeen. Kyllähän se sattuu, sitä en kiellä. Harva kuitenkaan länsimaissa synnytykseen kuolee, joten lähes kaikki selviää. Epiduraalin otat mielelläsi siinä vaiheessa kun kipu alkaa olla sietämätöntä. Silloin et pysty kesittymään neulan pelkäämiseen vaan ainoastaan odotat helpotusta kun kipu loppuu. Eikä se epiduraalin laittaminen varsinaisesti edes satu. Ennemminkin tunnet painetta kun puudute-aine ruiskutetaan epiduraalitilaan. Iho puudutetaan ennen pistämistä. Synnyttämisessä on jotain lähes taianomaista. Olen kokenut sen kolmesti, ja kaikista (kovistakin) kivuista huolimatta kokemukset jäivät mieleen hyvinä. Kerro ihmeessä peloistasi neuvolassa. Pääset pelkopolille juttelemaan. Käy myös hyvissä ajoin synnytys-sairaalassa tutustumassa. Luultavasti pelkosi hälvenee synnytyksen lähestyessä. Tulet olemaan loppuvaiheessa niin väsynyt raskaana olemiseen että alkaa tuntua siltä että ihan sama sattuuko, kunhan vauva jo tulisi ulos. Mielesikin ehtii työstää tulevaa synnytystä ja valmistautuu siinä missä kehosikin. Kyllä se hyvin menee!

Vanha ketju - miksi vastaat, vaikka aloittajan vauva on syntynyt jo ajat sitten?

Minulla oli sama ongelma. En tosin ole koskaan oksentanut tai pyörtynyt asian takia. Vielä raskaana ollessa kärsin tosi pahasta piikkipelosta. No raskaus meni kaksi viikkoa yli lasketun. Jouduttiin käynnistämään oksitosiini tipalla. Kanyyli ei mennyt ekalla kerralla, vasta toisella. Vieläkin pelkään kanyylin laittoa, vaikka esim verikokeet ovat ihan peruskauraa nykyään. Sain synnytyksessä epiduraalin, ei ollut niin paha kun luulin. Synnytys päätyi kiireelliseen sektioon. Sain jonkun tulehduksen mitä ei saatu selville, ja joudin olemaan viikon antibiootti tiputuksessa ja verikokeita otettiin päivittäin. Kanyylien kanssa oli ongelmia, menivät välillä tukkoon ja vaikka mitä. Muutaman päivän sisään minulle yritettiin laittaa kanyylia kymmenen kertaa. Näin piikkipelkoisena ei mitenkään mukavaa.

Viimeisellä kerralla jouduttiin pyytämään anestesialääkäriä sitä laittamaan kun anestesiahoitaja oli ensin useamman kerran yrittänyt.

Ja vielä olen hengissä, nykyään pystyn menemään verikokeisiin ilman paniikkia. Kanyyli laitettiin vuosi sitten viimeksi leikkauksen takia, sain puudutelaastarin ennen laittoa. Ei tuntunut laitto oikeastaan miltään ja ensimmäisellä yrityksellä meni.

Kannattaa pyytää aikaa pelkopolilta. Kun tietää mitä asioille voidaan tehdä ja mahdollisesti helpottaa niitä sinun pelkäämiä juttuja, on mieli vähän rauhallisempi. Uskon, että oma pelkoni vaikeutti synnytyksen kulkua. Vaikka huonoa tuuriakin oli matkassa minulla muun muassa heikot omat supistukset ja lapsen heikentyneet sydänäänet, joiden takia sektioon lopulta päädyttiin.

Vierailija kirjoitti:

Vanha ketju - miksi vastaat, vaikka aloittajan vauva on syntynyt jo ajat sitten?

No niin näyttää olevan, mutta asia on aina jollekin ajankohtainen joten ei haittaa!

Jos ap sattumalta luet tätä ketjua, niin tulisitko vielä kertomaan miten kaikki lopulta sujui?

Vierailija kirjoitti:

Minäkin pelkäsin synnytystä. Kävin oikein pelkopolillakin kerran. He kirjasivat, että tarve saada heti kaikki kipulääkkeet. Mutta kun synnytys lähestyi, meni jopa 10ov yli, niin pelko hälveni. Olisin tehnyt mitä vain, että olisi saatu ulos. Synnytys ei ollut ainakaan kipujen suhteen paha kokemus. Antaudu nyt muiden käsiin vain ja luota heihin. Se on

Vierailija kirjoitti:

Minäkin pelkäsin synnytystä. Kävin oikein pelkopolillakin kerran. He kirjasivat, että tarve saada heti kaikki kipulääkkeet. Mutta kun synnytys lähestyi, meni jopa 10ov yli, niin pelko hälveni. Olisin tehnyt mitä vain, että olisi saatu ulos. Synnytys ei ollut ainakaan kipujen suhteen paha kokemus. Antaudu nyt muiden käsiin vain ja luota heihin. Se on parad neuvoni.

Tulen tähän nillittää, 10pv yli lasketun ajan vai 10pv yli viikon 42?

Sillä normaaliaikainen vauva on +-2 viikkoa eli viikot 38-42

Viikon 42 jälkeen ei useimmiten enää odoteta vaan synnytys käynnistetään.

Se laskettu aika on valistunut arvaus.

Ap on jo synnyttänyt, lapsi jo yli vuoden. parad neuvoni.

Vierailija kirjoitti:

Siis anteeksi, todellako olette sitä mieltä että pelon takia pitäisi jäädä kokonaan lapsettomaksi? Melko erikoista, ja kiitos kannustuksesta :D Kyllä, ajattelin asiaa ennen raskaaksi tulemista, ja totesin että haluni tulla äidiksi on suurempi kuin synnytyksen pelko.

Videoita katsoin, sillä haluan olla tietoinen siitä mitä mahdollisesti on tulossa. En lähde soitellen sotaan kun kyseessä on näin tärkeä asia.

ap

Kyllä sinä selviät synnytyksestä!

Synnytyssalissa tapahtuu joku ihmeellinen "taika", sillä toki itsekin kammoan kaikenmoisia neuloja ja saksien kanssa ei kannata edes yrittää lähestyä! Synnytyksessä kuitenkin tuli sellainen hetki, että kaikki jotenkin sekoittui keskenään ja asiat vain tapahtuivat, eli mitään kivunlievitystä en ehtinyt saamaan vaikka jo rukoilin, että laittakaa se piduraali. Episiotomiakin tehtiin, mutta sitä en edes tuntenut, ilmeisesti paikat oli puutunut luonnollisesti siihen mennessä?

Ainoastaan synnytyksen jälkeen oli hankala istua ja käydä veskissä parin viikon ajan, mutta se oli pientä. 

No ei synnyttäminen mitään helppoa ole mutta kyllä siitä selviää kun on pakko. Olihan se kipu kaikesta tiedosta huolimatta vähän yllätys. Siis kuinka kamalalta se tuntuu kun joutuu tuntikausia kitumaan.

Mutta niin vaan minäkin menin vielä 2kin lapsen tekemään ja kyllä meinasi usko loppua kun yritin sitä 4kg "keilapalloa" tunkea maailmaan. Päätin silloin että tämä oli tässä ja 3.lasta ei tule ikinä ja se päätös on pitänyt.