Mitä tapahtuisi, jos kaikki yhteiskunnan tarjoamat tuet lopetettaisiin?
Jos tuet lopetettaisiin kokonaan, tapahtuisi seuraavaa:
-ihmiset hakeutuisivat myös niihin "p*skatöihin", osa alkaisi tehdä kahta tai jopa kolmeakin työtä
-päiväkodit tai eläkkeellä olevat isovanhemmat kuormittuisivat nykyistä enemmän, sillä vanhemmat pitäisivät lyhyempiä vanhempainvapaita; lapset menisivät nykyistä pienempinä päiväkotiin tai hoitopaikkaan
-isovanhempien merkitys lastenhoitajina omien lastensa perheitten auttajina kasvaisi
-vanhemmat pitäisivät aikuisista lapsistaankin tarvittaessa pidempään huolta ja toisaalta kannustaisivat töihin
-suhteilla "pelaaminen" lisääntyisi; kontakteja arvostettaisiin, sillä niiden avulla töihinpääsyä arvostettaisiin enemmän
-asuntojen hinnat laskisivat koko maassa huomattavasti; nythän hinnassa on asumistukien ym. vuoksi reilusti ylimääräistä
-ihmiset muuttuisivat pakon sanelemina yhteisöllisimmiksi, sillä apu tulisi suvulta/tutulta/läheiseltä hädän hetkellä, joten olisi kannustavaa pitää välit kunnossa
-vapaaehtoisjärjestöjen määrä kasvaisi räjähdysmäisesti ja ihmiset auttaisivat hädänalaisia vapaaehtoisesti
-köyhimmillä ihmisillä asumisolot kurjistuisivat todennäköisesti
-omaisuusrikokset kasvaisivat, kun epätoivoisimmat köyhimmät varastaisivat elääkseen
Toisin sanoen muistuttaisimme Yhdysvaltoja enemmän niin hyvässä kuin pahassakin.
Kommentit (53)
Vierailija kirjoitti:
Ei niitä työpaikkoja silti riittäisi kaikille, vaikka tuet lopetettaisiin.
Todennäköisesti työttömiä tulisi jopa lisää koska suurella osalla ihmisistä ei olisi varaa kuluttaa samalla tavalla kuin nyt.
Uudenlainen suomi kirjoitti:
Mitäkö tapahtuisi ?
1. Yrityksiä kaatuisi ja osingonmaksu keinottelijoille tyrhtyisi, jos miljardien yritystuki loppuisi.
2. Maatalon isäntien Volvot ja koneet rapistuisivat pelloille jos taas maataloustuki lakkautettaisiin.
3. Hyvin toimeentulevat ihmettelisi kun "parempi" kulttuuri lakkaisi jos kulttuurituet vietäisiin.
Jos yhdistyksiltä vietäisiin tuet, moni somaliyhdistys kaatuisi, joita on suomessa kymmenkunta ja siinä samassa kaikki muutkin yleishyödylliset yhdistykset.
4. Kehitysaputukien loppumisesta älähtäisi YK
5. Puoluetukien lopettaminen taas tervehdyttäisi politiikkaa.
6. Lehditötukien lopettaminen tervehdyttäisi viestintää.
Kansalaisille äisi enenmän rahaa !
1. Työttömien määrä lisääntyisi
2. En usko että rapistuisivat, päin vastoin niitä pienempiäkin koneita kunnostettaisiin.
3. Melko harva yleishyödyllinen yhdistys saa mitään tukia. Lähinnä niitä maksetaan erilaisille järjestille joilla on palkkakuluja. Heidän työnsä entistä enemmän painottuisi vapaaehtoisuuden puolelle ja työttömiä tulisi lisää kun väkeä ei enää palkata.
4.Älätämisellä todennäköisesti olisi muitakin seurauksia
5. Raha ratkaisi entistä enemmän vallassa (en tiedä onko se sitten tervehtymistä)
6. Suuret syrjäyttäisi pienet toisaalta äänensä saisi kuuluville ne joilla on rahaa (tai mahdollisuus hankkia esim. mainostuloja).
Vierailija kirjoitti:
Toisin sanoen muistuttaisimme Yhdysvaltoja enemmän niin hyvässä kuin pahassakin.
Olet varsin urpo jos luulet ettei Yhdysvalloissa ole yhteiskunnan tukia. Siellä niitä vasta on perustulosta lähtien.
Maatalous loppuisi Suomesta.
Sanomalehtien määrä romahtaisi.
Puolueisiin kuuluminen menisi maksulliseksi.
Osa yrityksistä menisi konkurssiin. Siinä menisi ne työpaikatkin.
Katujen varsilla olisi pieniä kojuja, joista myytäisiin itse kasvatettuja perunoita, marjoja, ruokia eli just sitä, mitä Intiassa köyhillä alueilla on. Veroja heistä ei maksaisi kukaan.
Kansa tyhmistyisi koulutuksen puutteesta, joten Suomesta tulisi kehitysmaa, ei mikään kehittyvä maa.
Isoihin omakotitaloihin pakkoasutettaisiin asunnottomia kuten evakkoaikaan tehtiin.
Jos nyt tarkoitat kaikilla yhteiskunnan tuilla myös subventioita, niin melko merkittäviä asioita tapahtuisi. Valtion budjetista tulisi kerta heitolla reilusti ylijäämäinen ja samaan aikaan bkt tippuisi jopa 30%. Seuraisi ennennäkemätön lama ja yrityksiä sekä pankkeja alkaisi kaatua kuin sieniä sateella yhä kiihtyvään tahtiin, kunnes ehkä jo muutaman vuoden kuluttua esiin astuisi joku poliitikko tai puolue joka tekisi hommalle stopin.
Eläkkeitten lopettaminen olisi aika rankka juttu. Toisaalta töissäkävijän palkka 1.6-kertaistuisi.
Puhut ilmeisesti todella vain rahallisista tuista suoraan kansalaisille? Et mm. ilmaisen päivähoidon tai koulutuksen lopettamisesta?
Kuolleisuus lisääntyisi ainakin ja elinikä laskisi voimakkaasti, kun ihmisillä ei olisi varaa sairastaa, vaan pitäisi raahautua puolikuntoisena töihin. Työtapaturmat lisääntyisivät, koska puolikuntoisina ja parin työn tekemisestä uupuneena sohittaisiin mitä sattuu.
Työteho laskisi voimakkaasti. Jenkeissäkin työteho on heikompi: töissä ollaan pitkää päivää ja lomaa on vuodessa viikko tai kaksi, se näkyy työnjäljessä.
Yritysten olisi pakko palkata työvoimaa sen sijaan, että hyödyntävät tukityöllistettyjä.
Koulutuksessa vain hyvätuloisten perheiden vesoilla olisi varaa opiskella. Tämä on yhteiskunnan kannalta hyvinkin huono juttu, että varallisuus, eikä lahjakkuus määrittäisi sen, ketkä etenevät opinnoissa.
Tuloerot kasvaisivat voimakkaasti, mikä laskee talouskasvua. Tästä on umpiporvarillinen OECD:kin samaa mieltä: tuloerot ovat taloudelle haitaksi.
http://www.talouselama.fi/uutiset/oecd-tuloerojen-kasvu-hidastaa-merkit…
"OECD kertoo, että tuloerojen kasvu on leikannut Suomen talouskasvusta 9 prosenttiyksikköä 1980-luvun jälkeen, saman verran kuin Norjassa ja Isossa-Britanniassa."
Minä en muuten edes usko, että yhteisöllisyys lisääntyisi. Pikemminkin lisääntyisi armoton kilpailu, kieroilu ja omien intressien puolustaminen.
Alivuokralaisuus palaisi normiksi. Se olisi tapa hankkia edullisempi asumispaikka, mutta myös tulokeino.
Koulutetut nuoret eivät jäisi työttömäksi vaan lähtisivät herkemmin ulkomaille työn perään.
Perhepäivähoitajien määrä kasvaisi. Sen sijaan että kotiäidit hoitaisivat itse vain sitä nuorinta lastaan niinkuin nykyään, niin hoitaisivat he kaikkien omien lasten lisäksi myös ne naapurin lapset.
Köyhimmät perheet tekisivät vuorotyötä niin että jompikumpi vanhemmista voisi olla lasten kanssa. Mummot hoitamassa lapsenlapsiaan tai lapsenlapsenlapsiaan yleistyisi.
Ehkä positiivisin muutos olisi yritteliäisyyden, yhteisöllisyyden ja perheen merkityksen kasvu. Viranomainen ei olisi enää se lähinomainen.
Vierailija kirjoitti:
Eläkkeitten lopettaminen olisi aika rankka juttu. Toisaalta töissäkävijän palkka 1.6-kertaistuisi.
Sinun pitäisi säästää itse eläkettä itsellesi. Lyön vaikka vetoa, että se tulisi huomattavasti kalliimmaksi kuin keskitetty eläkejärjestelmä, joka sijoittaa miljardeja sinun tonnisijoitustesi sijasta.
Vierailija kirjoitti:
Maatalous loppuisi Suomesta...
Katujen varsilla olisi pieniä kojuja, joista myytäisiin itse kasvatettuja perunoita, marjoja, ruokia eli just sitä, mitä Intiassa köyhillä alueilla on. Veroja heistä ei maksaisi kukaan.
Miksi maatalous loppuisi jos tuotteita kuitenkin myytäisiin kojuissa?
Täälläkin potentiaalinen ryöstelijä. Yh, pätkätyöläinen, nyt jo kituutellaan minimillä vaikka lapsilisät ja asumistuet juoksee. Olen huomannut, että muutaman viime vuoden aikana kaikki on vaan kallistunut, mutta tuet junnaa samassa. Otan kaikki työt mitä saan, teen keikkaa kolmessa eri työpaikassa hoitoalalla. Olen jo nyt alkanut näillä tuloilla ja stressitasoilla katkeroitumaan 60-luvulla syntyneille, helppoa elämää eläneille, jättieläkkeitä nauttiville k..päille. Kateus ja katkeruus yhdistettynä tähän sinnittelyyn ja ajatukseen nykyisten vähienkin tukien poistamisesta ei hyvää heiluttele minun kohdallani. Olen jo nyt melkein siinä pisteessä, että olisin vamlis ottamaan riskin.
Äidit tosiaan jäisivät kotiin hoitamaan lapsia ja vanhuksia. Vain rikkaiden lapsilla olisi varaa kouluun. Infrastruktuuri rappioituisi nopeasti, yksityisellä rahalla ei ylläpidettäisi kuin rikkaiden alueita ja teollisuuden tarvitsemia reittejä.
Käytännössä yhteiskunta pian muistuttaisi jotain Nigeriaa. Rikkaat hyötyisivät, kun veroja ei tarvitse maksaa, keskiluokka kärsisi, ja köyhät eläisivät täysin kehitysmaaoloissa. Mikä Suomen ilmastossa olisi rankkaa.
Yhteiskuntarauha ois ainakin mennyttä. Ei niitä työpaikkoja silti riittäisi kaikille, vaikka tuet lopetettaisiin.