Työttömät palkatta töihin yrityksiin – hallitus esittää kokeilua
Kommentit (316)
Härskiksi menee touhu tässä maassa. Vaikea ymmärtää miten tällä kuvitellaan rakentavan yhteistä tulevaisuutta.
Olen töissä pienessä suunnitteluyrityksessä. Selkeästi näkee, milloin kilpailijoilla on harjoittelijoita töissä. Samoista projekteista tarjoavat joskus todella sellaisia summia, ettei pärjätä. Toisinaan heillä on vastaavan tyyppisestä projektista, mistä me tarjoamme aina samaa hintaluokkaa, tuhansiakin eurojakin kalliimpi tarjous kuin meillä. On arveltu, että se on siitä kiinni, milloin heillä on halpavoimaa tai opiskelijoita käytössään.
Työttömyys ei edelleenkään ole parantumaton sairaus, mutta sellainen siitä tulee, kun työnsaanti vaikeutuu. Mitä enemmän ilmaistyövoimaa, sitä vähemmän oikeita paikkoja. Ammattilaisiahan nytkin harjoitteluun vaaditaan. Ei niihin ilmaistöihinkään epätoivoisia, kouluttamattomia Einareita ja Estereitä oteta.
Loistava uutinen! Tämä pitää pitkäaikaistyöttömät ja muun heikomman aineksen kiihtyneenä ja kiireisenä. Ilmainen työvoima parantaa kilpailukykyä ja saattaa Suomen talouden vahvalle kasvu-uralle.
Media ja erityisesti punikki YLE yrittää mustamaalata hallitusta levittämällä näitä uutisia!
Vierailija kirjoitti:
Onkohan ne nyt miettinyt tuon asian ihan loppuun? Ajatuksena kiva että pitkäaikaistyötön saa aktivointiavmutta tuo malli menee lopulta siihen ettei yritykset enää palkkaa ketään kun saa ilmaista työvoimaa
Ja sitä myöte alkaa valtion kirstu tyhjenemään kun ei ole työstä saatuja verotuloja. Mutta eihän se haittaa, hallituksen ei ole tarkoituskaan paikata valtion/kuntien taloutta vaan ohjata rahat kavereilleen ja Ceyman saarille toisin sanoen kuppaavat rikkaan Suomen tyhjäksi.
Vierailija kirjoitti:
Media ja erityisesti punikki YLE yrittää mustamaalata hallitusta levittämällä näitä uutisia!
Kommunistinen Taloussanomat sabotoi hallitusta.
Muistakaa äänestää Kokoomusta, Kepua ja Perussuomalaisia myös ensi vaaleissa.
Juuri kun kuvitteli, ettei hallituksen touhut voi enää hullummaksi mennä, niin eikös vaan tule joku tällainen latvakakkosen ehdotus.
Johan jo nyt on nähtävissä, että moni yritys pyörittää niitä 6 kk:n työllistettyjä perä toisensa jälkeen palkkaamatta vakituisia ollenkaan. Jos tuo ehdotus toteutuisi, saisi varmaan kaikki vakkarit väistyä ilmaistyövoiman tieltä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
tämä on aivan loistava idea
työttömät pääsevät aivan suoraan esittämään työmotivaatiotaan yrityksille joten kukaan ei jää paitsioon jos vaikka hakemuspaperi ei olisikaan parasta laatua
Tosi loistavaa päästä esittelemään taitojaan ilmaiseksi tietäen että mitään todellista työsuhdetta ei koskaan synny.
entä sitten?
taitojen esittelystä ei taatusti ole mitään haittaa työttömälle
ja joka sadas voi vaikka saadakin sen työpaikan ja näin suomi pelastuu pala kerrallaan
Minä alan olemaan kurkkuani myöten täynnä tätä nykyistä hallitusta. Ahdistaa ja surettaa Suomen tulevaisuus. Olen vielä toistaiseksi opiskelija ja vielä vuosi sitten halusin jäädä Suomeen maksamaan veroni ja tekemään työtä, mutta nyt en enää halua. Eiköhän ole aika jättää tämä uppoava laiva.
Tämän hallituksen toimet eivät todellisuudessa muita kuin yli 100 000 vuodessa ansaitsevia. Loput väestöstä maksavat.
Tämä voi olla epäsuosittu näkökulma, mutta joillekin ihmisille työkokeilu / harjoittelu / kuntouttava / mikäikinä on oikeasti hyvä vaihtoehto. Siis sellaiselle ihmiselle, jonka työkyky on oikeasti alentunut ja tavoitteena on vain testata miten paljon voi töitä pystyy tekemään. Moniongelmainen sukulaiseni pääsi työkokeiluun, ja se oli hänelle tarpeeksi kevyt tapa kokeilla työntekoa. Työkokeilupaikan tarjoajalle ei hänestä koitunut varmaan juurikaan hyötyä, sillä hänelle tuottaa vaikeuksia mennä edes ajoissa työpaikalle vuoron alkaessa. Kokemus oli hänelle kuitenkin positiivinen.
Älkääs nyt, tuosta voisi tulla erittäin hauska lopputulos :D
Itse ainakin olisin kuin Uuno Turhapuro rautakaupan myyjänä (youtubesta löytynee ko. klippi) jos pistettäisiin palkatta täyttä työviikkoa tekemään :D
Prototyyppi kirjoitti:
Juuri kun kuvitteli, ettei hallituksen touhut voi enää hullummaksi mennä, niin eikös vaan tule joku tällainen latvakakkosen ehdotus.
Johan jo nyt on nähtävissä, että moni yritys pyörittää niitä 6 kk:n työllistettyjä perä toisensa jälkeen palkkaamatta vakituisia ollenkaan. Jos tuo ehdotus toteutuisi, saisi varmaan kaikki vakkarit väistyä ilmaistyövoiman tieltä.
on aivan varmaa että yritys ei käytä tällaista työvoimaa missään kriittsissä töissä joten normityöntekijöille on edelleen kysyntää
Voisko niiltä työttömiltä vähän nipistää korvauksista ja laittaa se suoraan yritystukiin?
Henkilö saa kenkää yrityksestä X, mutta eipä hätää, vuoden kuluttua hän saa jo entisen työpaikkansa takaisin! Ilman palkkaa tosin tällä kertaa, mutta hänhän onkin "kuntoutettavana".
Vierailija kirjoitti:
Miksi te vihervasemmistolaiset loiset kuvittelette, että meidän pitäisi maksaa teidän laiskottelunne?
Kiva, että sulla löytyy halua maksaa palkkaa työntekijöille. Oikeesti, ei ne ota epätoivoisia sinne, vaan hakevat ammattitaitoa. Itsekin olen menettänyt työn sen takia, etten ole ollut tukikelpoinen, vaikka muuten olisin ollut ykkösvalinta. Minulla on työpaikka pienessä yrityksessä ja kyllä meillä tuntuu se, että kilpailijalla on ilmaista työvoimaa.
Työtöntä kurmootetaan. Herrat nauraa ja kerää hedelmät. Lammaksia riittää.
Vierailija kirjoitti:
Tämä hallitus suoltaa aina vaan järjettömämpiä ideoita ja ajatuksia. Joku ennusti Sipilän olevan Suomen historian vaarallisin pääministeri ja sitähän tuo hallituksineen todellakin on. Ja nyt on vasta puoliväli käsillä.
Kapinahenkeä pukkaa, 100-vuotiaan Suomen kunniaksi.
Tosi loistavaa päästä esittelemään taitojaan ilmaiseksi tietäen että mitään todellista työsuhdetta ei koskaan synny.