4-kymppinen, luuletko olevasi nuori?

Ap, onko sun mies kiinnostunut nelikymppisistä naisista? No en ihmettele, niillä on itseluottamus kunnossa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Facebookissa 70-luvun lopulla syntynyt kaveri julkaisi opiskeluaikaisen kuvan vuosituhannen vaihteen bileistä. Joku kysyi, onko tämä kaverini siinä kuvassa nuorena. Kaveri vastasi, "ai nuorena, lol, olen kuvassa, juu". Siis mitä? Luulevatko keski-ikäiset yleisemminkin olevansa yhä nuoria? Ette ole, olette keski-ikäisiä.

Siis hän on ollut kolmekymppinen kuvanottohetkellä ja ei pidä itseään nuorena 30-vuotiaana. Joten miksi 40-vuotiaanakaan... Mikä oli vaikeaa ja miten tämänkin voi ymmärtää väärin.

70-luvun lopulla syntyneet oli vähän yli 20 vuosituhanteen vaihteessa. Nyt on vuosi 2017.

En luule, vaan tiedän! :)

Miksi solvaatte ap:ta? Totuus satuttaa?

Vierailija kirjoitti:

mikä on sinun pointti tosiaan AP? olet sinäkin joskus nelikymppinen T:40 vee

Ei välttämättä tuolla asenteella elä. ;D

Olen 46 ja tunnen olevani nuori. Olenkin nuori, jos vertaan esim 60 v vanhempiin kollegoihin. Jos vertaan 20 v ikäisiin, niin olen aikuinen, heitä pidän vielä ihan puhtaasti lapsukaisina. En pidä ketään vielä ihan oikeina aikuisina kuin vasta kolmikymppisinä.

En. Olen 41-vuotias, keski-ikäinen nainen. Hyvä ikä.

Vain silloin kun panen 20-25v naista. Muuten tuntuu aika keski-ikäiseltä, erittäin hyvältä.

m39

Ihminen on ihan sen ikäinen, minkä ikäiseksi itsensä tuntee. Ikä on vain numeroita. Joku voi tuntea kolmekymppisenä olevansa vanha, toinen taas vielä kuusikymppisenäkin itsensä nuoreksi. Se on vaan niin kiinni omasta kunnosta, terveydestä, asenteesta ym. Olen itse viisikymppinen aikuisten lasten äiti, mummi, edelleen onnellisesti  naimisissa oleva nainen, enkä koe olevani vielä vanha. Olen oikein sopivan ikäinen. 

Vinkki sinulle, ap: kaikki me vanhenemme.

Palataan asiaan 15-20 vuoden kuluttua, kun kirjoitat edelleen palstalla. :D

Olen aikuinen

Olen nelikymppinen, en tunne itseäni vanhaksi. Oikeastaan ikä vaan ei oo vuosiin kiinnostanut. Yleensä joudun elokuussa sormilla laskemaan että kuinkas paljon nyt tänä vuonna tuleekaan mittariin. Mutta tuli kyllä pidettyä itseäni aikuisena parikymppisenä, nyt omista lapsista vanhin 19 vee ja ei mun mielestä lähelläkään aikuista ;)

olen 36 ja jostain syystä vasta nyt tunnen itseni tosi aikuiseksi, vaikka lapsetkin jo lähestyvät teini-ikää. Tähän asti olen tuntenut itseni nuoreksi valeaikuiseksi.  

Vierailija kirjoitti:

Olen nuori :)

Minulla on vauva, samat rakkaat harrastukset kuin 20v sitten, olen täysin terve ja hyviä kavereita on ikähaarukassa 21-55. Asun jopa edelleen samassa asunnossa kuin parikymppisenä ja minulla on voimassaoleva opiskelijakortti.

Olet mielessäsi jämähtänyt paikalleen, mutta ikäsi ja vanhentumisesi eivät ole.

Hassua miten 20 v luulee olevansa pätevä tekemään määrittelyn siitä, kuka on nuori tai vanha :) Siinä iässä kaikki on niin ehdotonta ja mustavalkoista ja näkökulma itsekeskeinen. Yhtä hyvin voisimme antaa nuori-vanha-määrittelyoikeuden 90-vuotiaille. Heillä on sentään itsellään kokemusta kaikista ikäkausista...

Lähes kaikki tuntevat nykyään olevansa nuorempia kuin oikeasti ovat. Se on ihan yleinen ilmiö. Vanhentuminen sucks. Halutaan olla, tai ainakin halutaan ajatella olevan edelleen ihan nuoria aikuisia, vaikka ikää olis jo yli 40v mittarissa.

Vierailija kirjoitti:

Olen vanha. Joutaisin jo vaihtaan hiippakuntaa koska kaikki kiva on jo tapahtunut. Loppu on vaan alamäkeä.

N46

Tossa iässä sen tietää, että terveemmäksi ei enää tule, eikä kauniimmaksi. Aina uutta kremppaa ilmaantuu jostain jne. Alamäkeä, kuten itse totesit.

....... kyllä 40 on nuori kakara meikäpapan näkökulmasta.

Arvokkain asiahan  maailmassa on olla 17-vuotias 'ad infinitum',eli loppumattomiin ...

...valitettavasti se todellisuudessa  kuitenkin on mahdollista elämässä  vain sen kahdentoista kuukauden ajan ja suurin osa siitäkin menee nukkumiseen ja (...yleensä vielä siinä iässä) jossain koulussa opiskeluun, tunneilla  olemiseen ja läksyjen lukuun. 

Miten kaukana todellinen  elämä onkaan mainonnan nuoruuden ikuisista pilvilinnoista ja amerikkalaisten teinimusikaalien  hypetyksestä ja miten äkkiä  tuon ihmeellisen 'taikaiän' lupaukset todellisessa maailmassa haihtuvatkaan .

Monilta, kuin uni,jota ei vielä ehtinyt kunnolla   nähdäkään.

Ehkä ei edes sen alkua, kun se jo on todellisuudessa ohi .

Täytän kohta 40. En minäkään tunne itseäni vanhaksi enkä mieti ikääni. Ehkäpä mun mielestä 25v ovat vielä nuoria, kolmekymppiset aikuisia siinä missä oman ikäisetkin. Vanhuus alkaa silloin, kun vuodet alkavat painaa - yksilöllisesti. Mulla on lapsia, mutta pidän yhä myös vanhempiani "perheenäni". Mun perhekäsitys ylittää sukupolvet, koska meillä on läheiset suhteet ja olemme tekemisissä lähes päivittäin. Mun vanhempien kissat on puheissamme myös meidän (minun ja lasteni) kissoja. Voi minua poloista! Varmasti ns. alamäki on fyysisesti alkanut, mutta entä sitten? En etsi peilin edessä ryppyjä, pohdiskele mahdollista epitafiani ja suunnittele kotiini vanitas-asetelmia. Päivä kerrallaan. Kaikki me joskus kuollaan. Mitä järkeä olisi elää, jos aktiivisesti odottaisi kuolemaa? Ehkä sun ei kannattais ottaa asioita niin vakavasti? Ehkä sä huomaat +30v, että elää voi ilolla silloinkin. Joskus jopa iloisemmin, kun ei keskity muiden elämään ja menetettyyn nuoruuteen.