Auttakaa joku, ahdistaa enkä saa henkeä ja itken silmät päästäni, koiran lopetuksesta kaksi päivää

Oman koirani jouduin hyvästelemään maaliskuussa ja se on ihan hirveä paikka. Itke itkut niin kauan kuin niitä tulee, minulla tulee välillä vieläkin kun joku asia muistuttaa. Odotan kuitenkin uuden pennun kotiin tuloa jo innolla, se on ainoa jonka olen kokenut auttavan. Mietippä sinäkin, jos vähän ajan päästä voisit avata sydämesi uudelle karvaturrille.

Voimia rankkaan aikaan!

Osasta kommentteja huomaa selkeästi ketkä eivät ole koskaan koiraa rakastaneet ja sitä valtavaa vastarakkautta saaneet.

Voimia ap, pura suru johonkin. Itse menetin rakkaani neljä kuukautta sitten ja sen jälkeen olen purkanut surun itkemisen lisäksi pyöräilemällä. Ei tarvitse ajatella mitään, ajaa vain mehut pihalle.

me jouduimme lopettamaan koiramme 10,5v sitten ja vieläkin välillä tulee itku, kun koirasta tulee puhe:(

Tämä ketju myöskin sai kyyneleet virtaamaan. Voimia ap:lle.

En ole ikinä menettänyt koiraa, mutta ihmisiä kylläkin. Ajattelen, että suru on tehty suremista varten - sen on vaan annettava tulla. Itkeminen ei ole vaarallista ja senkin kannattaa vain antaa tulla hiljaisina hetkinä. Aika auttaa. Kovasti tsemppiä! <3

http://www.indigo.org/rainbowbridge_ver2.html

Katso tämä niin olo helpottaa! :)

Osanottoni. :(

Eikä se suru mene ohi kuin rämpimällä sen läpi ja itkemällä kun itkettää. Ehkä se lohduttaa, että kun järjellä sitä yrittää miettiä, niin se sai elää tosi pitkän ja onnellisen koiranelämän. Kun vertaa maapallon kaikkiin koiriin, niin olihan se oikea onnenmyyrä: Rakastava perhe, aina ruokaa ja katto pään päällä, ulkoilua ja sai elää rauhassa omassa laumassaan. Se on tosi paljon hyvää koiralle. Tsemppiä!

Vierailija kirjoitti:

Uutta koiraa olen suunnitellut, mutta ajattelen jo valmiiksi kuinka kauheaa sekin tulisi sitten olemaan. Vai helpottaako se? Onko ensimmäisen koiran menetys pahin?

Kannattaa miettiä tarkoin ottaako uutta koiraa. Punnitkaa kaikki tekijät ennen kuin otatte. Meillä päätettiin ,että uutta ei oteta. Kaksi "nukutettua"takana ei ikinä enää samaa tuskaa. Koiran elämä on lyhyt ja siihen joutuu koko ajan sopeutumaan. Suru helpottaa aikaa myöten .

Lämmin osanottoni suureen suruusi

Vierailija kirjoitti:

Kaikki koiranomistajat ovat yhtä oksettavia kuin koiransakin. Puheenaiheet eivät liity mihinkään muuhun kuin "meidän rekkuun", auto on saastainen koirankarvoista ja omistajat itsekin haisevat eläimeltään.

Olen tuntenut ihastukseni yli neljä vuotta ja se on maininnut koiransa sinä aikana huikeat kaksi kertaa.

Itkin kissaa toista vuotta. Uudet pennut otettiin kolmen kuukauden päästä, mutta silti ikävä oli aivan kamalaa. Olen nykyään muutenkin herkempi monille asioille kuin nuorempana olin. Mun maailma varmaan kaatuis täysin jos oma lapsi kuolisi.

Ainahan se sydänystävistä on vaikea luopua. Onneksi aika kuitenkin vähitellen auttaa.

Vierailija kirjoitti:

koirien elämä on ihmisen elämää lyhyempi. Näin kuuluukin olla, jotta suurin osa eläimistä pääsee viimeisellä matkalle tutun ihmisen luota.

Kiitos. Tämä lohdutti minua syvästi. En ole osannut ennen ajatella noin. Menetin juuri itsekin rakkaan eläinystävän.

Otan osaa. Itse kaipaan vieläkin 15-vuotiaaksi elänyttä koiraamme, jonka poismenosta on nyt 4 vuotta.

"Aivan taivaan tällä laidalla on paikka nimeltä Sateenkaarisilta.

Lemmikit, jotka ovat olleet täällä jollekulle erityisen läheisiä, menevät kuoltuaan Sateenkaarisillalle. 

Siellä on kaikille rakkaille ystävillemme niittyjä ja kukkuloita, joilla ne voivat juosta ja leikkiä yhdessä. 

Ruokaa, vettä ja auringonpaistetta on yllin kyllin, ja kaikilla ystävillämme on lämmintä ja mukavaa. 

Kaikki eläimet, jotka ovat olleet sairaita ja vanhoja, saavat takaisin terveytensä ja elinvoimansa; loukkaantuneet ja vammautuneet parantuvat ja tulevat jälleen vahvoiksi, juuri sellaisiksi, kuin ne ovat muistoissamme ja unelmissamme menneistä päivistä ja ajoista. 

Eläimet ovat onnellisia ja tyytyväisiä. On vain yksi pieni asia: kukin niistä kaipaa jotakuta hyvin rakasta, joka niiden täytyi jättää jälkeensä. 

Ne kaikki juoksentelevat ja leikkivät yhdessä, mutta tulee päivä, jona yksi yhtäkkiä pysähtyy katsomaan kaukaisuuteen. Sen kirkkaat silmät ovat jännittyneen tarkkaavaiset; sen innokas ruumis värisee. Yhtäkkiä se alkaa juosta pois ryhmän luota lentäen yhä nopeammin yli vihreän ruohon. 

Se on havainnut sinut, ja kun sinä ja rakas ystäväsi vihdoinkin tapaatte, te pysyttelette yhdessä riemukkaina jälleennäkemisestä ettekä koskaan enää eroa. Iloiset suudelmat satavat kasvoillesi, kätesi hyväilevät taas rakasta päätä ja katsot vielä kerran lemmikkisi luottavaisiin silmiin, jotka niin kauan olivat poissa elämästäsi, mutteivät koskaan poissa sydämestäsi.

Sitten te ylitätte Sateenkaarisillan yhdessä...

Kirjoittaja tuntematon..."

Tämä runo on auttanut minua ja monia muita lemmikin kuoleman kokeneita.

Oma koirani jouduttiin lopettamaan 13-vuotiaana 8 vuotta sitten. Uutta koiraa en ole ottanut, ehkä joskus. Vieläkin näen välillä unia koirasta. Koiran tavarat on pakattu yhteen laatikkoon, joka on ollut varastossa samassa paikassa koko ajan. Vielä en ole laatikkoa pystynyt avaamaan kertaakaan. Kuuntele Apulannan kappale Armo, minulle se on koiran luopumispäätöksestä kertova kappale.