18v pääsee lapsettomuushoitoihin, 29v ei pääse sterilisaatioon?
Olenko ainoa joka näkee tässä pienen epäkohdan? Nykyinen raja sterilisaatioon on siis 30v tai vaihtoehtoisesti 3 lasta.
Miksi sterilisaatiota ei voida sallia myös sinne 18 vuotiaalle? Rajoituksena voisi olla toki että vaaditaan pari haastattelua lääketieteen ammattilaisen kanssa ja tehdään selväksi päätöksen lopullisuus. Jos hakija vaikuttaa pätkääkään epäilevältä tai perustelut on tyyliä "no hyi vauvat haisee" niin lupaa ei myönnetä. Pitää osata selittää järkevästi miksi haluaa näin. Ja jos haluaakin joskus purkuoperaatioon se täytyy tehdä täysin omalla kustannuksella eikä mitään varmuutta sen onnistumisesta silti ole.
Mitä mieltä te olette? Muissa Pohjoismaissa raja on 25 vuotta. Sekin olisi oikein hyvä, sillä onhan 25v paljon kypsempi kuin vaikka 18 vuotias. Vaikka raja olisikin silti 18 niin tuskin sterilisaatioon silti mitään nuorten ryntäystä tulisi. Onhan olemassa myös paljon vapaaehtoisesti lapsettomia jotka eivät mene steriin ollenkaan vaikka nykyinen ikäraja ylittyisi.
Kommentit (92)
Vierailija kirjoitti:
Minulla on yksi kaveri joka kuului Vapaaehtoisesti lapsettomat Ry:n, jatkuvasti jaksoi muistutella tasaisin väliajoin mm Facebookissa olevansa vela.
Olet lukenut väärin. Toiminta kuullostaa vegetaristien toiminnalta.
Eli ei vela vaan vege.
Vierailija kirjoitti:
Trine kirjoitti:
Hyvin harvalla on niin, että MIKÄÄN ehkäisymenetelmä ei käy. Ja sterin "vaihtoehto" ei ole että PITÄÄ tehdä lapsia.... Kun mietitte lähipiirinne 18-vuotiaita, oletteko ihan satavarmoja, että heidän henkinen kypsyys riittää tähän?
Miksi minun lähipiirini 18-vuotiaiden henkinen kypsyys pitäisi mitenkään vaikuttaa sihen mitä minä teen?
Jos olet 18v, olet luultavasti hyvin paljon samankaltainen kuin ne muut 18-vuotiaat ympärilläsi. Vaikka luonnollisesti tuntuu siltä, että on hirveän kypsä henkisesti.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minulla on yksi kaveri joka kuului Vapaaehtoisesti lapsettomat Ry:n, jatkuvasti jaksoi muistutella tasaisin väliajoin mm Facebookissa olevansa vela ja aloitti myös adressin että sterilisaation ikärajan laskettaisiin 25 vuoteen. 28-vuotiaana muuttuikin ääni kellossa ja halusivat sittenkin miehensä kanssa lapsen..
Minä olen kohta 40v mies ja olen ollut 18v ikäisesti asti sitä mieltä etten halua lapsia.
Koska sinun (uskomattoman sattuma, että sopivasti 28v ja haluaa ikärajan 25v:ksi :-D) yksi kaverisi halusikin lapsia niin minulla ei olisi pitänyt olla oikeutta sterilisaatioon?
Eli sinun keksim.. siis sinun 28v kaveri takia minulta kielletään jotain?
No, meillä nyt on erilaisia lakeja, joilla ihmisiä suojataan omalta tyhmyydeltään. Monelle ne ovat turhia, koska tajuavat itsekin, mutta ei kaikille.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sinulle, joka jankkaat muiden ehkäisykeinojen olemassaolosta: kyllä steriin hakeutujat ehtivät ennen ikärajan täyttymistä tutustua kumeihin, kierukoihin, pillereihin ja laastareihin ihan tarpeeksi perusteellisesti voidakseen päättää, haluavatko jatkaa niiden kanssa puljaamista vai päätyvätkö pysyvään ratkaisuun.
Minä tutustuin eri ehkäisykeinojen monipuolisiin sivuvaikutuksiin ikävuodet 16-30. Steri oli suuri helpotus kun sen lopulta sain, sillä verraten pienen kirurgisen toimenpiteen jälkeen kehoni saa toimia omillaan, ilman hormonivalmisteita tai vierasesineitä.
Siis mielummin otit leikkauksen? tehtiinkö se ilman, että kehoasi koskettiin vierasesinein? Varmaan et käytä lääkkeitäkään, sillä haluat kehosi toimivan omillaan? Toki olet myös meikitön...
Kiitos kysymästä, käytän lääkeitä tarvittaessa. Perusterve ei onneksi tarvitse usein. Oletko sinä muistanut ottaa tänään omasi?
Mä en oo ikinä halunnu lapsia, ne on aina lähinnä ahdistanut. Yläasteella mammalomalainen ope toi saavutuksensa näytille, samalla kun normaalit tytöt kiljuivat korvia viiltävästi miten ihana paskaa ja kuolaa työntävä aivoton pallero on, pakenin paikalta inhon vallassa vähin äänin...
Mitä enemmän ikää tulee sen selvempää on ettei lapsia tule.
Puoliso ei halua lapsia ja molemmilla sen verran rankkoja mt-ongelmia etten halua periyttää niitä eteenpäin. Samoin myös minulta 50% mahdollisuudella periytyvä neurofibromatoosi, helvetti mitä en toivo edes pahimmalle vihamiehelle.
Mulla ei oo halua, voimia eikä kykyä huolehtia kenestäkään, hyvä että hätinä itsestä.
Teen kaikille palveluksen kun jätän sairaan lapsen synnyttämättä, mikä ei tuo kun isoja kuluja yhteiskunnalle..
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Trine kirjoitti:
Hyvin harvalla on niin, että MIKÄÄN ehkäisymenetelmä ei käy. Ja sterin "vaihtoehto" ei ole että PITÄÄ tehdä lapsia.... Kun mietitte lähipiirinne 18-vuotiaita, oletteko ihan satavarmoja, että heidän henkinen kypsyys riittää tähän?
Miksi minun lähipiirini 18-vuotiaiden henkinen kypsyys pitäisi mitenkään vaikuttaa sihen mitä minä teen?
Jos olet 18v, olet luultavasti hyvin paljon samankaltainen kuin ne muut 18-vuotiaat ympärilläsi. Vaikka luonnollisesti tuntuu siltä, että on hirveän kypsä henkisesti.
Eli muiden kypsyyden mukaan pitäisi minun toimia?

Pitääkö minun myös käydä vessassa kakalla jos jollain toisella 18-vuotiaalla on hätä?

Täh? Mitä nyt selität? Etkö sisäistänyt mitä yllä lukee?

Pelkästään tällaisen vertauksen kirjoittaminen kertoo henkisestä kylmyydestä huomattavan paljon..

"Jos olet 18v, olet luultavasti hyvin paljon samankaltainen kuin ne muut 18-vuotiaat ympärilläsi."
Olet luultavasti hyvin paljon samanlainen kuin ne muut? Entä jos en ole? Pitäisikö ihmisiä käsitellä yksilöinä eikä massana?

Kypsyydestä joo... kiitos autocorrect.
Vierailija kirjoitti:
Pelkästään tällaisen vertauksen kirjoittaminen kertoo henkisestä kylmyydestä huomattavan paljon..
Nyyh... Olen anonyymin äipän joka ei minua lainkaan tunne mielestä henkisesti kylmä :-D
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Täh? Mitä nyt selität? Etkö sisäistänyt mitä yllä lukee?
"Jos olet 18v, olet luultavasti hyvin paljon samankaltainen kuin ne muut 18-vuotiaat ympärilläsi."
Olet luultavasti hyvin paljon samanlainen kuin ne muut? Entä jos en ole? Pitäisikö ihmisiä käsitellä yksilöinä eikä massana?
Lainsäädännössä emme valitettavasti voi tehdä yksilöllisiä lakeja, vaan mennään joidenkin keskiarvojen mukaan.

Ja yläpeukutat kommenttisi heti ne kirjoitettuasi... vau.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Täh? Mitä nyt selität? Etkö sisäistänyt mitä yllä lukee?
"Jos olet 18v, olet luultavasti hyvin paljon samankaltainen kuin ne muut 18-vuotiaat ympärilläsi."
Olet luultavasti hyvin paljon samanlainen kuin ne muut? Entä jos en ole? Pitäisikö ihmisiä käsitellä yksilöinä eikä massana?
Lainsäädännössä emme valitettavasti voi tehdä yksilöllisiä lakeja, vaan mennään joidenkin keskiarvojen mukaan.
Ikävä kyllä näin on. Siltikään tämän erään kirjoittajan väite siitä, että kaikki ovat samanlaisia kuin heidän ympärillään olevat on täyttä huuhaata.
Olen sen verran aikuinen kuitenkin, että annan hänelle viimeisen sanan (vaikka se ei todellisuutta tietenkään muuta) niin ehkä hänen kiukkunsa hieman laantuu :-)
Vierailija kirjoitti:
Ei missään nimessä 18-vuotiaana. En halua että lapseni menisivät steriin "pennunhölmöydessään"
No just. Jospa lukisit aloituksen uudestaan. Ei kukaan ole ehdottanut, että sterilisaation ikäraja laskettaisiin 18-vuotiaaksi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Täh? Mitä nyt selität? Etkö sisäistänyt mitä yllä lukee?
"Jos olet 18v, olet luultavasti hyvin paljon samankaltainen kuin ne muut 18-vuotiaat ympärilläsi."
Olet luultavasti hyvin paljon samanlainen kuin ne muut? Entä jos en ole? Pitäisikö ihmisiä käsitellä yksilöinä eikä massana?
Lainsäädännössä emme valitettavasti voi tehdä yksilöllisiä lakeja, vaan mennään joidenkin keskiarvojen mukaan.
Ikävä kyllä näin on. Siltikään tämän erään kirjoittajan väite siitä, että kaikki ovat samanlaisia kuin heidän ympärillään olevat on täyttä huuhaata.
Olen sen verran aikuinen kuitenkin, että annan hänelle viimeisen sanan (vaikka se ei todellisuutta tietenkään muuta) niin ehkä hänen kiukkunsa hieman laantuu :-)
Olen eri kirjoittaja, mutta ihmiset ovat samanikäisinä yllättävän samanlaisia. Joo, joku on kiinnostunut ulkonäöstä ja toinen henkisistä asioista ja yksi urheilee ja toinen on sohvaperuna, arvot voivat olla ja ovat erilaisia jne mutta pohjimmiltaan elämänkaaripsykologia menee ikäryhmittäin samankaltaisesti, edes kulttuurierot eivät tee tähän suuria poikkeamia.
Siihen kuuluu myös vahvasti se, että mitä nuorempi on, sitä vahvemmin kokee olevansa erityinen ja erilainen kuin muut, koska peilaa niitä "pinnallisempia" asioita vasten.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
On käsittämätöntä että ihmisten itsemääräämisoikeutta rajoitetaan noin törkeästi. Moni alaikäinenkin on pyöräyttänyt ipanan ja he ovat tietenkin kypsiä vanhemmiksi, mutta jos täysi ikäinen alle 30v haluaa olla vapaa lapsista, on hän automaattisesti vielä keskenkasvuinen kakara.
En näe tässä mitään logiikkaa.
Allekirjoittamaan siis kansalaisaloitetta jolla saataisiin hilattua tuo ikäraja sille tasolle kun muissakin Pohjoismaissa.
Jokaisella pitäisi olla oikeus päättää omasta kehostaan!Itsemääräämisoikeuteen ei liity mitenkään se, että koulutettu lääkäri tekee tai ei tee sinulle tiettyä peruuttamatonta ehkäisytoimenpidettä.
Itseasiassa kyllä liittyy. Kun Suomessa ei saaedes omalla rahalla emnnä yksityiselle lääkärille ja sanoa että tehkää tämä operaatio.
Kun laki sen kieltää.
Lääkärin päätettävissä se ei ole.
Miksei teille riitä vaikka hormonikierukka? Tai pillerit? Tai kondomit? Eihän muitakaan leikkauksia tehdä tuosta vaan. Miksi ihmiset haluaa leikkauksen? Varmaan ihan kunnon ehkäisy riittää. Sen saa ihan jokainen.Onko todella niin vaikeaa käsittää, että kaikille ei hormonaalinen ehkäisy vain sovi? Ihmiset reagoivat hormoneihin eri tavalla, ja joillakin meistä sivuoireet ovat sietämättömiä (mm. jatkuva migreeni). Pelkän kondomin kanssa on taas aina vaara, että se menee rikki tai luiskahtaa pois paikoiltaan, vaikka sen olisi asetellut paikalleen ihan oikein.
Sekä lapsettomuushoitojen että sterilisaation ikäraja voisi olla 25.