Lue keskustelun säännöt.
Onko isälläsi tai äidilläsi ollut vuosia masennus lapsuutesi aikana. Haen vertaistukea. Miten se sinuun vaikutti?
15.05.2017 |
Ja miten vaikuttaa edelleen?
Minulla on ollut pelkoa vanhempani kuolemisesta lapsuuteni aikana ja se on jättänyt traumat. Siis itsemurhasta vihjailu oli hänellä yleistä.
Lapsihan ei tule toimeen ilman vanhempaansa, joten lapsi ei tajua, mitä hänelle sitten voisi tapahtua.
Kävin yths:ssä muutaman kerran juttelemassa asiantuntijan kanssa. Hän sanoi, että "kummituspelkoni" luultavasti tulee tuosta vanhemman menettämisen pelosta lapsena, kun se on samalaista epämääräistä.
Lisäksi mulle tuli yleinen ahdistuneisuushäiriö. Lapsena sain aina olla varuillani ja huolehtia (vaikka mulla isä olikin siinä myös)
Millaisia kokemuksia teillä ja miten vaikuttivat teihin pidemmän päälle?
Kommentit (24)
Vierailija kirjoitti:
Pärjään missä vain, miten vain, valittamatta ja minulla on supervoimat. En myöskään pelkää mitään/kiellän pelkoni. Äiti on epävakaa-masentunut ja isään en ole juurikaan kiintynyt.
Minulla sama. Isäni oli masentuneisuuteen taipuvainen ja uhkaili milloin milläkin. Itsemurhalla ja sillä, että minä tekisin itsemurhan. Ei ole koskaan käynyt sellainen mielessäkään. Mutta minulla on sama juttu, en valita, tavoitteet selkeät. Keskitän voimavarani minulle tärkeisiin asioihin. Sain läheisiltä sukulaisilta lapsuudessani tukea ja luottamusta. Olen pärjännyt elämässäni hyvin. Toisaalta pääsin lapsuudenkodistani esikoisena ajoissa pois. Ja minun ei tarvinnut kestää sitä häiriökäytöstä kuin 8 vuotta. Vanhempiini en ole kiintynyt. Isään en ole kiintynyt, koska hän oli inhottava ja alistava koko lapsuudenperhettä kohtaan. Äitiin en ehkä siksi, että kaikki muut perheenjäsenet jäi isän varjoon. Olen vähän tekemisissä sisarusteni kanssa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Meillä oli lapsuudenperheessä alkoholismia ja kaksisuuntaista mielialahäiriötä. Uhkailua oli väkivallalla ja tukkapöllyä sain usein. Muuten kasvatus oli ns. vapaata. Itselleni tuli hankalia mielenterveysongelmia yläasteella ja eläkkeelle jouduin 25-vuotiaana. En pidä itseäni uhrina vaan äitiäni, joka jäi yh:ksi nuorella iällä. Uskoisin että kammottavinta vanhemmalle juurikin oman lapsen sairaudet ja vammat.
Kiitos hyvistä kirjoituksista. Hyvää vertaistukea. Lisääkin luen mielelläni.
Minulla muuten ei ole sisaruksia. Heistä olisi varmaan apua oman lapsuuden tilanteen käsittelyssä, kun heisän kanssaan muistelisi ja juttelisi.
Ap
Up