Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Mikä on ollut hirvein "tutustumisleikki", johon olet aikuisena joutunut?
En tajua mikä siinä on, että aikuisiakin pitää pakottaa rallattamaan piirissä ja heittelemään palloa "Olen Pirjo-Irmeli, lempivärini on sininen. Heitän pallon Marjalle". Miksei voida vain esitellä itseämme normaalisti??
Kommentit (968)
Vierailija kirjoitti:
TE- toimistohan ohjaa työttömiä kursseille, joita ohjaavat hieman älyltään vajaat.
Mutta rahat ottavat pois silti TE-toimistolta.
Rahat taitaa mennä niille älyltään vajaiden työnantajille.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Esittäytymisen jälkeen käveltiin luokassa ristiin rastiin ja vastaantulevia ihmisiä piti tervehtiä HEIDÄN nimellään, esim "Terve Heikki!" Oli todella ahdistavaa kun ei tietenkään muistanut montaakaan nimeä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kaiken muun voin vielä ruoskan kanssa pakottamalla kestää mutta ei mitään koskemis- tai kantamisleikkejä. Ihan oikeasti ei. Jos tätä on lukemassa joku leikkitäti nyt niin lopeta sellaisten suunnitteleminen. Kaikkien kehollista koskemattomuutta on kunnioitettava, sen luulisi olevan jo ihan selvää nykyään. Ja muutenkin tälläisten leikkien alussa tulisi sanoa että leikki on vapaaehtoinen ja pois saa jäädä ja pitää joku varasuunnitelma myös mielessä
En ymmärrä tätä kosketteluvimmaa näissä kivoissa tutustumisleikeissä, kun suomalaiseen kulttuuriin ei muutenkaan kuulu koskettaminen. Meillä taitaa itse asiassa olla yksi maailman laajimmista Oman tilan-ympyröistä koko maailmassa kansana, joka näkyy mm. siinä, että bussia odotetaan mahdollisimman kaukana toisesta henkilöstä.
Juuri siksi sitä koskettamista pitääkin olla, koska se on niin olennainen osa jokaisen hyvinvointia. Toki nämä keinot ovat todella kyseenalaisia eikä näitä pitäisi olla ainakaan pakotettuna.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Leikin ei tarvi edes olla erityisen nöyryyttävä/fyysinen aiheuttaakseen vaivaannuttavan ja kiusallisen tunnelman. Meillä oli myös AMK:n alussa hirveä määrä näitä tutustumisleikkejä, esim. tällainen jossa piti valita läjästä pari kuvakorttia jotka kuvastaa itseään, kulunutta kesää tms. Sitten niiden korttien avulla esiteltiin itsensä ja kerrotiin em asioita. Harmi vaan että meitä oli yli 30hlö ryhmä ja luokkatila tosi epäkäytännöllinen, piti melkeempä huutaa omalla vuorolla jotta muut kuuli jotain. Ja tietysti jengillä herpaantui keskittymiskyky puolessa välissä kun kierros kesti liian kauan ja rupesivat hiljakseen juttelemaan keskenään muista asioista. Aika epävarmana ja ketään tuntematta siinä yrittää sitten pienen puheensorinan yli huudella missä mökkeili viime kesänä jne. Eikä tilannetta parantanut ollenkaan se kun tutorkin huuteli oman puheenvuoron päälle että hiljaisuutta ja keskitytäämpä vielä vähän aikaa, aloita vaan alusta. Ehkä muutaman ihmisen porukoissa olisi tollanen tutustumiskierros vielä mennyt mutta ei ihan oikea leikki noin isolle ryhmälle.
Olen introvertti, mutta tällainen ei tuota minulle ongelmia. Ujous on muuten eri asia kuin introverttius, erittäin sosiaalinen ja "esiintyvä" ihminen voi olla hyvinkin introvertti.
Tuollaisessa tilanteessa höpötän niitä näitä, mielikuvituksessani keksin vaikka mitä, väänään jonkun vitsin tms, menen esitysmoodiin. Olen sujuva keksimään ja tarvittaessa valehtelemaan. Tämä johtuu siitä, että olen hyvin yksityinen ihminen enkä mielelläni avaudu omista asioistani.
Tässäkin ketjussa muutama on sanonut, että on hankalaa kun on ollut niin vaikea elämä. Sitä varten pitääkin harjoitella. Keksiä pari "tavallisen tylsää" elämäntarinaa, pari yleistä harrastusta ja se on siinä. Sitten vaan sujuvasti valitsee sopivat kortit eri tilanteisiin.
Itse kyllä inhoan myös teennäisiä leikkejä ja harjoituksia, mutta tietyissä tilanteissa vedän vain lonkalta mitä sattuu. Oikeasti sillä ei ole väliä, sillä kuten sanoit - kaikki jännittävät, kukaan ei kuuntele vaan miettii omia sanomisiaan.
Loppujen lopuksi voisi siis kysyä, mikä on homman idea? Ei siinä opi tuntemaan, jos ei kuuntele. Sen puheen ja esiintymisen ja muka-hassunhauskan lässytyksen sijaan voisi miettiä miten saada väki kuuntelemaan. Ja ehkä vastaus on se, että mennään asiallisesti asiaan. Jokainen kirjoittaa nimilapun ja käyttäytyy ihmisiksi. Sitten tauoilla ihmiset luontevasti vähän juttelevat. Osa ei heti. Osa ei koskaan. Se on silti ihan ok, ja heitäkin kohtaan osataan käyttäytyä.
Meidän työyhteisöllä on pari kertaa vuodessa valtakunnallisia kokoontumisia ja 99% ne alkavat sillä että pitää summamutikassa napata joku "fiiliskortti" ja esittelyvuorolla kertoa miten se liittyy sinuun/kesääsi/mitä milloinkin. Ekstrovertit loistaa ja itsellä suorituspaineet mitä sanon. En edes kuuntele muiden esittäytymisiä kun olen niin stressissä siitä omasta puheenvuorosta. Joskus jos on oikein höveli vetäjä niin saa itse valita mieleisen kuvakortin.. Toinen mitä inhoan on "kerro itsestäsi jotain mitä kukaan tässä huoneessa ei tiedä vielä".
Mun piti lainata tätä, mutta vastaus meni sinne kahden viestin väliin..
Tuollaisessa tilanteessa höpötän niitä näitä, mielikuvituksessani keksin vaikka mitä, väänään jonkun vitsin tms, menen esitysmoodiin. Olen sujuva keksimään ja tarvittaessa valehtelemaan. Tämä johtuu siitä, että olen hyvin yksityinen ihminen enkä mielelläni avaudu omista asioistani.
Tässäkin ketjussa muutama on sanonut, että on hankalaa kun on ollut niin vaikea elämä. Sitä varten pitääkin harjoitella. Keksiä pari "tavallisen tylsää" elämäntarinaa, pari yleistä harrastusta ja se on siinä. Sitten vaan sujuvasti valitsee sopivat kortit eri tilanteisiin.
Itse kyllä inhoan myös teennäisiä leikkejä ja harjoituksia, mutta tietyissä tilanteissa vedän vain lonkalta mitä sattuu. Oikeasti sillä ei ole väliä, sillä kuten sanoit - kaikki jännittävät, kukaan ei kuuntele vaan miettii omia sanomisiaan.
Loppujen lopuksi voisi siis kysyä, mikä on homman idea? Ei siinä opi tuntemaan, jos ei kuuntele. Sen puheen ja esiintymisen ja muka-hassunhauskan lässytyksen sijaan voisi miettiä miten saada väki kuuntelemaan. Ja ehkä vastaus on se, että mennään asiallisesti asiaan. Jokainen kirjoittaa nimilapun ja käyttäytyy ihmisiksi. Sitten tauoilla ihmiset luontevasti vähän juttelevat. Osa ei heti. Osa ei koskaan. Se on silti ihan ok, ja heitäkin kohtaan osataan käyttäytyä.
Juuri näin!
Vierailija kirjoitti:
Banaanileikki aikuiskoulutuksessa.
Puolet ryhmästä makaa selällään lattialla banaani suussa ja toinen puoli käy punnertamassa päällä ja syömässä sitä banaania. Ne jotka saa nopeiten banaanin syödyksi voittaa.
Tämähän on kuin jostain käänteisestä metoo-kampanjasta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Meillä oli koulutuksessa ihan Helsingistä asti saapunut mikälie, ja meidän piti ensin miettiä lempi juures. No asetuttiin rinkiin mielessä se lanttu tai punajuuri, ja sitten se kouluttaja käski esittää sitä omaa juuresta ja luoda siitä sarjakuvahahmo! Vieläkin luulen, että se oli vaan pahaa unta, mutta ei..
Terveisin selleri pimeiltä kujilta.
Kiitos tästä😂 Näen mielessäni sellerin kommandopipossa hiippailemassa kujalla!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kaiken muun voin vielä ruoskan kanssa pakottamalla kestää mutta ei mitään koskemis- tai kantamisleikkejä. Ihan oikeasti ei. Jos tätä on lukemassa joku leikkitäti nyt niin lopeta sellaisten suunnitteleminen. Kaikkien kehollista koskemattomuutta on kunnioitettava, sen luulisi olevan jo ihan selvää nykyään. Ja muutenkin tälläisten leikkien alussa tulisi sanoa että leikki on vapaaehtoinen ja pois saa jäädä ja pitää joku varasuunnitelma myös mielessä
En ymmärrä tätä kosketteluvimmaa näissä kivoissa tutustumisleikeissä, kun suomalaiseen kulttuuriin ei muutenkaan kuulu koskettaminen. Meillä taitaa itse asiassa olla yksi maailman laajimmista Oman tilan-ympyröistä koko maailmassa kansana, joka näkyy mm. siinä, että bussia odotetaan mahdollisimman kaukana toisesta henkilöstä.
Juuri siksi sitä koskettamista pitääkin olla, koska se on niin olennainen osa jokaisen hyvinvointia. Toki nämä keinot ovat todella kyseenalaisia eikä näitä pitäisi olla ainakaan pakotettuna.
Minä en saa mitään hyvinvointia vieraiden ihmisten koskettelusta. Päinvastoin se inhottaa. En haluaisi aloittaa tutustumista keneenkään sillä että koen inhotusta
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oon aina vihannut tutustumisleikkejä ja ne ovat olleet äärimmäisen nöyryyttäviä. Varsinkin nuo toisten kehumisleikit, missä kukaan ei keksi jostakin hyvää sanottavaa jne. Mutta pahin aikuisiällä on ollut leikki missä piti kertoa omasta elämäntarina laulamalla. Sitten kun naurahdin ja kysyin, että ootteko tosissanne niin tulee niitä tympeitä katseita ja muut sanoo, että " Heittäydy vaan rohkeasti mukaan ", " Ei se ole niin vakavaa " , " Täytyy osata nauraa itselleen " jne. Mielestäni nuo itsestään kertomisetkin on jo niin kiusallisia, kun ketä hemmettiä kiinnostaa, mikä sun lempiväri tai lempieläin on. Sitten on se klassikko, missä täytyy sanoa oma nimi ja tehdä joku liike, minkä muut toistaa. Ja ainiin samaa liikettä ei saa ottaa, minkä joku muu on jo tehnyt.
Kamalaa, kenen mielestä tämä on oikeasti ollut hyvä idea? Mun elämäntarinaani kuuluu niin seksuaalista väkivaltaa, parisuhdeväkivaltaa, kiusaamista kuin mielenterveysongelmia, itsemurhayritystä ja kuollut vauva. Rallattele sitä sitten joukolle tuntemattomia ihmisiä...
Niiden, joiden elämässä ei ole kovin montaa isoa vastoinkäymistä ollut.
Elämäntarinansa nyt joutuu usein kertomaan muutenkin kuin laulamalla. Kyl mä ainakin oon noita tilanteita varten (mm. työhaastatteluihin) luonut narratiivi, jonka voin kertoa valehtelematta, mutta jättäen 95% pois. T. Myös väkivaltaa kokenut ja mielenterveysongelmista kärsinyt
Toivottavasti olet pystynyt kertomaan jollekin noista asioista.
<3
Vierailija kirjoitti:
Aiemminkin on tullut esille yliopiston fuksiaiset traumaattisena kokemuksena. Minä jouduin omissa fuksiaisissani osallistumaan sellaiseen leikkiin kuin "viettele taloustieteilijä". Eli siis jonkun tietyn aikajakson aikana piti "vietellä" jotakuta ylemmän vuosikurssin taloustieteen opiskelijaa. Tämä olisi ollut piinallista joka tapauksessa, mutta minä olen lesbo. Jouduin siis salamannopeasti tekemään päätöksen, järkytänkö kaikkia osallistujia "viettelemällä" jotakuta naispuolista opiskelijaa ja pistän itseni todella haavoittuvaiseen asemaan kaikkien näiden vieraiden ihmisten kanssa vai joudunko vielä sitäkin epämukavampaan tilanteeseen ja joudun "viettelemään" miespuolista opiskelijaa. Päädyin hädissäni jälkimmäiseen vaihtoehtoon. En ole eläessäni flirttaillut kenenkään miespuolisen kanssa, eikä minulla ollut mitään hajua, mitä tehdä. Tämä tyyppi käytännössä pakotti minut syliinsä istumaan ja heitti aika härskiäkin juttua. Yritin teeskennellä, että kyseessä oli harmiton ja hassu juttu, mutta oikeasti minua lähestulkoon itketti.
Se oli vaan huumoria, röh röh.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Pitkään työelämässä toimineena yhteisöpedagogina voin sanoa, että yli puolet täällä kuvatuista "tutustumisleikeistä" ei liity mitenkään tutustumiseen vaan nimien opetteluun tai siihen "jään murtamiseen". Samalla voi sanoa, että osa on sellaisia, joita leikittiin ehkä vielä 90-luvulla, mutta nykyään ei kukaan itseään arvostava ammattilainen niitä enää vedä edes humalassa opiskelukavereilleen.
Aikuiset harvoin tarvitsevat tässä kuvattuja leikkejä mihinkään, mutta nimien opetteluun uudessa ryhmässä osasta on hyötyä.
Aika harvoin tarvitsen nimiäkään tai haluaa tietää niitä. Jos tarvitsen, kysyn. Näissä surkeissa leikeissä eivät edes jää mieleen kun jännittää omaa vuoroa.
Miksi kummassa sitä omaa vuoroa pitää jännittää. Luuletko sinä olevasi joku keskipiste noissa jutuissa?
Kuuleppa ammattilainen, autonomiselle hermostolle ei noin vain sanota että elä jännitä. Seuraavan kerran kun sinulla on vähän kuuma ja hikoiluttaa niin päätäppä ajatuksen voimalla olla hikoilematta.
Miksi nimiä pitää yleensäkään opetella? Minulla on äärimmäisen huono nimimuisti, mutta muistan kyllä henkilöt, heidän kasvonsa, juttunsa jne, nimet vaan tuppaavat unohtumaan. Onneksi nykyään on osoitekirjoja joista voi kätevästi katsoa nimiä.
Anteeksi, olen vähän tunnevammainen.
Kolmenkymmenen vuoden jälkeenkin muistelen inholla yhtä työkkärin järjestämää " tehdään yhdessä osuuskunta" - koulutusta. Vetäjä käski meidät parikymmentä ihmistä piiriin ja ensin vieruskaverin kanssa selityksin hieromaan selillämme jännitykset pois tuntemattoman naapuriosallistujan selästä. Sen jälkeen kukin piirin keskelle. Sano nimesi ja näyttele kuinka paljon sinua jännitti tulla tänne!
Vieläkin puistattaa! Tuntemattoman koskettelu on aina ollut todella vaikeaa ja tuo oli painajaismaista. Terveisiä vaan sillekin psykologille, joka sen silloin järjesti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Hieman aiheen vierestä, ei siis tutustumisleikki mutta työelämään sijoittuvaa koskettelua kuitenkin. Omalla työpaikallani juhlistettiin tutkintoani kakkukahveilla, ja esimieheni jostain syystä keksi että kaikki paikalla olevat miehet (itse olen nainen) voisivat käydä halaamassa minua. Hiukan oli kiusallinen tilanne, kun miehet tulivat jonossa halaamaan, en todellakaan olisi kaivannut ylipäätään mitään erityiskohtelua enkä myöskään mitään fyysistä läheisyyttä työkaverimiesten kanssa. Luontevampaa olisi ollut vaikka halata ihan kaikkia sukupuolesta riippumatta jos nyt ihan pakko on alkaa kaulailla…
Vierailija kirjoitti:
Hieman aiheen vierestä, ei siis tutustumisleikki mutta työelämään sijoittuvaa koskettelua kuitenkin. Omalla työpaikallani juhlistettiin tutkintoani kakkukahveilla, ja esimieheni jostain syystä keksi että kaikki paikalla olevat miehet (itse olen nainen) voisivat käydä halaamassa minua. Hiukan oli kiusallinen tilanne, kun miehet tulivat jonossa halaamaan, en todellakaan olisi kaivannut ylipäätään mitään erityiskohtelua enkä myöskään mitään fyysistä läheisyyttä työkaverimiesten kanssa. Luontevampaa olisi ollut vaikka halata ihan kaikkia sukupuolesta riippumatta jos nyt ihan pakko on alkaa kaulailla…
No eihän nyt miehet voi keskenään halailla, vaikka olisivat olleet työkavereita vuosikymmeniä. Jokuhan voisi luulla heitä homoiksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hieman aiheen vierestä, ei siis tutustumisleikki mutta työelämään sijoittuvaa koskettelua kuitenkin. Omalla työpaikallani juhlistettiin tutkintoani kakkukahveilla, ja esimieheni jostain syystä keksi että kaikki paikalla olevat miehet (itse olen nainen) voisivat käydä halaamassa minua. Hiukan oli kiusallinen tilanne, kun miehet tulivat jonossa halaamaan, en todellakaan olisi kaivannut ylipäätään mitään erityiskohtelua enkä myöskään mitään fyysistä läheisyyttä työkaverimiesten kanssa. Luontevampaa olisi ollut vaikka halata ihan kaikkia sukupuolesta riippumatta jos nyt ihan pakko on alkaa kaulailla…
No eihän nyt miehet voi keskenään halailla, vaikka olisivat olleet työkavereita vuosikymmeniä. Jokuhan voisi luulla heitä homoiksi.
Tämä ei tietenkään päde lätkäkatsomoon, jossa on aivan ok halata, kun Suomi tekee maalin.
4v päiväkodissa pitkät penkit päällekkäin, siinä istuttiin kuin tatit metsässä.
Piti ommella nappi kangaspalaseen, sitten pääsee penkkipiinasta pois.
Edessä istunut ompeli suitsait napin ja lähti riemuissaan leikkeihin.
Itse istuin nappi ja neula kädessäni tuskissani.
Nyt kun ajattelee niin kyllä se oli jotain simputusta.
Aikuisena kävin yhen kurssin, jossa ryhmityttiin ja piti kertoa omalle ryhmälle kuka on, mikä sairaus, perhe? Sitten joku ryhmästö kailottaa kaikille tulokset.
Äärimmäisen inhaa!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Edelleenkin järkyttävin kokemus oli se, kun työpaikan virkistyspäivässä leikittiin ryhmäytymisleikkejä jonkun lifestyle-couchin kanssa. Ohjaaja rämpytteli maireasti hymyillen akustista kitaraa kun aikuiset ihmiset tanssahtelivat vaivaantuneena hänen ympärillään.
Sitten istuttiin piiriin ja ohjaaja alkoi soittamaan jotain blues-melodiaa. Sitten kaikkien piti LAULAA vuorotellen blues-tyyliin kuluneesta päivästä.
Meinasin saada paniikkikohtauksen ja oksentaa. Koitin kieltäytyä kunniasta rauhallisesti. Ohjaaja vänkäsi "ei kun nyt kaikki mukaan vaan joo!"
Totesin, että en minä nyt oikeasti lähde tähän mukaan, seuraavalle vaan.
"Nyt mukaan vaan, reippaasti! Tää on puhdistava kokemus!"
Kun vielä yritin vängätä vastaan, coachi kiekaisi:
"NYT LÄHTEE! ÄLÄ OO TOLLANEN PINGOTTAJA! TÄÄLLÄ EI PINGOTETA!"
Tässä nosto niille, jotka sanovat että minä kyllä kieltäytyisin, älkää olko lampaita.
Siellä mukapirteän ulkoasun takana voi olla ohjaaja, joka ei todellakaan hyväksy kieltäytymistä.
No siinähän huutaa sitten ja munaa itsensä. Minä kävelen tuossa vaiheessa ovesta ulos.
Olisi kivaa ja rohkaisevaakin kuulla, miten olette onnistuneet kieltäytymään näistä simputuksista. Mitä teitte ja mitä siitä seurasi? Miten perustelitte? Lähdittekö pois paikalta vai jäittekö tilanteeseen? Jatkoivat muut leikkimistä sen jälkeen vai loppuiko se? Oliko muitakin kieltäytyjiä? Menikö kieltäytyminen hyvin vai seurasiko jotain pahempaa? Miltä tuntui? Vinkkejä jakoon, kiitos!
Aloittaessani nykyisessä työssäni, oli monta muutakin aloittajaa. Esimies muisti sen lasten tuolileikin. Siinä me aikuiset sitten pyörittiin tuolien ympärillä musan soidessa, sen loputtua ilman tuolia jäävä esitteli tarkkaan itsensä. Tätä jatkettiin kunnes kaikki olivat esitelleet itsensä. Jäätävän hölmöä.
Vierailija kirjoitti:
Aloittaessani nykyisessä työssäni, oli monta muutakin aloittajaa. Esimies muisti sen lasten tuolileikin. Siinä me aikuiset sitten pyörittiin tuolien ympärillä musan soidessa, sen loputtua ilman tuolia jäävä esitteli tarkkaan itsensä. Tätä jatkettiin kunnes kaikki olivat esitelleet itsensä. Jäätävän hölmöä.
Juuripa näin. Ikään kuin jo nuo itsensä esittelyt itsessään ei jo muutenkin olisi tarpeeksi jäätäviä tilanteita.
Eipä tästä nyt kovinkaan pitkä aika ole, kun aloitettiin uutta projektia ja aloituspalaverissa, joku keksi, että meidänhän pitääkin nyt esitellä itsemme, kun aivan kaikki eivät tunteneet entuudestaan jokaista. Siinä sitten käytiin läpi väkinäinen ja turha esittelykierros.
Alue: Aihe vapaa
Jos vaikka tehtäisiin ihan töitä yhdessä? Vai onko ryhmäytyminen jotain, mikä tapahtuu vain, jos se yhteinen tekeminen on jotain sammakkohyppyä silmät sidottuna kvaakkuen?