Mikä on ollut hirvein "tutustumisleikki", johon olet aikuisena joutunut?

Olette kyllä aika tosikkoja. Minulla ei ole vielä tullut mitään mahdollisuutta päästä tutustumisleikkeihin mukaan. Aina sama puuduttavan tylsä esittäytymiskierros, josta kukaan ei kuitenkaan muista jälkikäteen mitään.

Ensimmäinen muisto eskarista: istutaan ringissä ja jokainen keksii jonkun liikkeen ja sanoo sitten oman nimen. Arvatkaa keksinkö mitään liikettä. Muistan edelleen, miten nöyryyttävältä se tuntui.

Amk:ssa ekana päivänä oli ameebaleikki. Haahuiltiin luokassa, liikuteltiin käsiä ja hoettii "ameeba". Samalla piti esittäytyä toisille. Sitten oli eläinleikki: ryhmissä kerrottiin vuorotellen, että minä olen Anssi Apina. Jokainen sitten toisti kaikkien edelläolevien eläimen + nimen. Kivaa olla viimeisten joukossa... Viimeisenä oli sellainen leikki, että mentiin luokan eteen kertomaan "olen pekka ja pidän elokuvista". Sitten jonkun muun elokuvista pitävän piti tulla ottamaan Pekan kädestä kiinni ja kertoa "olen Maija, pidän elokuvista ja ruoanlaitosta" jne. Ja kädestä kii...

Aikoinaan AMK:issa ensimmäisenä päivänä.

Mentiin puistoon ja n. 30 opiskelijaa laitettiin seisomaan rinkiin. Sitten jokaisen piti sanoa vuorollaan.

"Minä olen [nimi] ja autiolle saarelle ottaisin mukaan [esine]"

Sitten kun kaikki olivat sanoneet nimensä ja esineen, aloitettiin uusi kierros jossa piti sanoa aina ringissä edellä olleiden nimi ja esine. Jos meni väärin, joutui halaamaan jokaista ringissä olijaa ja laulamaan "Minun nimeni on [nimi], mikä sinun nimesi on?" Sellaisella ärsyttävällä melodialla.

Helppoa niille joista aloitettiin, muille painajaista.

Toisessa leikissä käveltiin vaivautuneena päämäärättömästi ja tutoroppilaan huutaessa stop, piti lääppiä inhottavasti lähinnä olevaa henkilöä. (Kätelkää haarojen välistä, toinen ottaa toisen reppuselkään, sitokaa kengännauhat yhteen ja jatkakaa matkaa.)

Miten niin monessa paikassa on tutustumisleikkinä tuo positiivisten asioiden kertominen? Sehän on pikemminkin jäähyväisleikki, jossa tiiviin yhteisen kokemuksen (ripari, partioleiri, graduryhmän viimeinen kokoontuminen) jakavat voivat antaa toisilleen mukavaa palautetta. Se vaatii, että ollaan touhuttu yhdessä ja luotu niitä muistoja, ei sitä voi kenestäkään uppo-oudosta tyypistä tai puolitutusta työkaverista tehdä.

Mikä tahansa "leikki" saa niskakarvani pörhistymään. Olen tosikko ja jossakin määrin estoinenkin, joten inhoan yli kaiken noita leikkejä. Yksi pahimmista oli kerran sellainen, että seisoimme kaikki ringissä ja kouluttaja määräsi aloittajan. Musiikki alkoi soida ja aloittaja toisteli nimeään ja hyppeli tai tanssahteli piirin keskellä, kunnes musiikki loppui, jolloin hän vaihtoi paikkaa sen kanssa, jonka eteen oli pysähtynyt. Hyi helkkari, että tympäisi, varsinkin kun suurin osa meistä tunsi toisensa ainakin nimeltä. Lyhyt esittelykierros olisi riittänyt, että vetäjäkin olisi kuullut nimemme. Minä muuten löin kintaat tiskiin kesken tanssahtelun. Tuli niin karmea ahdistus yhtäkkiä, että oli pakko vetäytyä.

Aloin lasten kouluaikana vältellä vanhempainilmotoja, koska osa opettajista keksi näitä tutustumisleikkejä. Todella vaivaannuttavaa kuin lasten vanhemmat ovat niin eri lähtökohdista. Yhden isä on 60 vuotias ylilääri ja toisen äiti on 26 vuotias tankotanssija. Yritä siinä sitten keksi joku kiva leikki josta kaikki innostuu.

Vierailija kirjoitti:

Aikoinaan AMK:issa ensimmäisenä päivänä.

Mentiin puistoon ja n. 30 opiskelijaa laitettiin seisomaan rinkiin. Sitten jokaisen piti sanoa vuorollaan.

"Minä olen [nimi] ja autiolle saarelle ottaisin mukaan [esine]"

Sitten kun kaikki olivat sanoneet nimensä ja esineen, aloitettiin uusi kierros jossa piti sanoa aina ringissä edellä olleiden nimi ja esine. Jos meni väärin, joutui halaamaan jokaista ringissä olijaa ja laulamaan "Minun nimeni on [nimi], mikä sinun nimesi on?" Sellaisella ärsyttävällä melodialla.

Helppoa niille joista aloitettiin, muille painajaista.

Toisessa leikissä käveltiin vaivautuneena päämäärättömästi ja tutoroppilaan huutaessa stop, piti lääppiä inhottavasti lähinnä olevaa henkilöä. (Kätelkää haarojen välistä, toinen ottaa toisen reppuselkään, sitokaa kengännauhat yhteen ja jatkakaa matkaa.)

Lähtisin vittuun jos käskettäisiin laulaa tai tanssia.

AMK ryhmäytymispäivä on viimeisin aikuisena tapahtunut leikkihetki. Silloin olin vasta 18v, mutta ei sen jälkeen ole tullut vastaan mitään vastaavaa. En muista kaikkea, mutta yhdessä esim. osan piti laittaa side silmille ja loput sitten antoi neuvoja sokoille, joiden piti koota sellainen kömpelöhkö palapeli. Sitten "hiihdettiin" ryhmänä suksilla, joille mahtui varmaan neljä tai viisi ihmistä. Olikohan joku viestityyppinen. Jollain rastilla piti ylittää sellainen ristikko, joista osasta reikiä pääsi vaan nostamalla joitain henkilöitä. Meillä oli tosi hyvä porukka, ja saatiin paras ryhmä -palkintokin. Asiaa helpotti kummasti, että oltiin kaikki tosi vieraita toisillemme, joten ei ollut mitään vanhoja kouluajan kaunoja ketään kohtaan.

Varmaan pieleen mennään siinä kun 20+ ikäisiä ihmisiä pakotetaan leikkeihin. Mulle ainakin muutamassa vuodessa jo kasvoi oman tilan tarve ja oma koskemattomuus ihan erilaiseksi kuin silloin kun oli just lähteny lapsuudenkodista. Kyllä ite venyn vielä ryhmäleikkeihin, mutta ymmärrän, että jotkut niitä vihaa.

Noi banaanijutut on vähän typeriä. Kiva, jos jollain on joku herpes tms.

AMK:ssa leikittiin tuollaisia muutama ensimmäinen päivä osana jotain orientoivia opintoja eli pakko oli olla mukana. Äärettömän typerää kun kaikki kuitenkin olivat täysi-ikäisiä. 

Vierailija kirjoitti:

1. Esittele itsesi etunimellä + samalla kirjaimella alkavana eläimenä (valitettavasti vastasin etana)

2. Imitoi kyseistä eläintä

3. Liiku kuin kyseinen eläin

4. KIIPEÄ JONKIN ITSEÄSI ISOMMAN ELÄIMEN REPPUSELKÄÄN

5. Poistu luokasta, kun tiedät, mitä kohta 5 pitää sisällään ja kiroile ääneen

Hajosin tälle aivan täysin, mies kysyi että mikä mua vaivaa, yritin sitten englanniksi selittää mutta nauroin niin paljon että itkin ja kesti n 20min ennen kuin mies ymmärsi mitään.

Kamalaa! :D

Nämä leikithän on aivan järkyttäviä! Eikö näissä oteta ollenkaan huomioon sitä, että osa porukasta voi olla mm. ylipainoisia, sairaita tai fyysisesti rajoittuneita? Voi herrajumala, aikuiset harvoin huutelevat omasta terveydentilastaan, ei missään nimessä tälläisiä typeriä reppuselkä/syliinistumisleikkejä.

Luulisi että siinä vaiheessa alkaisi jo vähän raksuttamaan, jos porukassa on joku selkeästi ylipainoinen. Ihan hirveää nöyryyttämistä. Tosi hyvät lähtökohdat opiskelun aloittamiselle ja ryhmähengelle, kun 100 kiloinen huonoitsetuntoinen tyttö laitetaan istumaan 60 kiloisen hintelän nörtin polvelle.

Edelleenkin järkyttävin kokemus oli se, kun työpaikan virkistyspäivässä leikittiin ryhmäytymisleikkejä jonkun lifestyle-couchin kanssa. Ohjaaja rämpytteli maireasti hymyillen akustista kitaraa kun aikuiset ihmiset tanssahtelivat vaivaantuneena hänen ympärillään.

Sitten istuttiin piiriin ja ohjaaja alkoi soittamaan jotain blues-melodiaa. Sitten kaikkien piti LAULAA vuorotellen blues-tyyliin kuluneesta päivästä.

Meinasin saada paniikkikohtauksen ja oksentaa. Koitin kieltäytyä kunniasta rauhallisesti. Ohjaaja vänkäsi "ei kun nyt kaikki mukaan vaan joo!"

Totesin, että en minä nyt oikeasti lähde tähän mukaan, seuraavalle vaan.

"Nyt mukaan vaan, reippaasti! Tää on puhdistava kokemus!"

Kun vielä yritin vängätä vastaan, coachi kiekaisi:

"NYT LÄHTEE! ÄLÄ OO TOLLANEN PINGOTTAJA! TÄÄLLÄ EI PINGOTETA!"

Pystyn hammasta purren kestämään ties millaiset leikit, mutta siinä vaiheessa kun pitää alkaa laulamaan, poistun huoneesta enkä kuuntele mitään vikinää.

Vierailija kirjoitti:

Kaikki leikit on kamalia. Kerran päiväkodin vanhempainillassa piti vierustoverin kanssa keskustella, että millainen oli ja mitä asioita teki 6-vuotiaana. Sitten tämä vieruskaveri kertoi kaikille. Eikö olisi voinut kertoa itse? Samoin koulussa piti kertoa jotain lapsestaan.

Minusta riittäisi hyvin "Olen Liisa, Kallen äiti".

Joskus tuokin voi olla hauskempaa kuin mikään teennäinen leikki ikinä. Näin kävi meillä koulussa vanhempainillassa kun esittäydyttiin:

- Olen Liisa, Kaisan äiti.

- Olen Matti, Kaisan isä.

- ja minä olen Kaisa.

Vierailija kirjoitti:

Työpaikan kesäjuhlassa (n. 150-200 hlöä paikalla) jokainen vuorotellen esitteli itsensä tehden samalla jonkin liikkeen, joka kuvastaa itseään. Tämän jälkeen muut tervehtivät takaisin "Hei X" toistaen esitetyn liikkeen. Oli silkkaa pahuutta paitsi nolouden myös puuduttavuuden vuoksi!

Mä olisin tehny kunnon natsiojennuksen....

Kyllä tämä on pahin: "Otetaanpa esittäytymskierros tähän alkuun. Kertokaa nimenne ja jotain itsestänne."

Sitten se eka pitää hauskan ja luonteikkaan esittäytymispuheen lupsakkaalla murteella. Kaikkia naurattaa. Tulee kysymyksiä, vitsejä. Hänen vuoronsa jatkuu ja jatkuu, koska hauskuudesta ei ole tulla loppua.

Sitten opettajan innosta ja odotuksesta välkkyvät silmät siirtyvät sinuun, koska sinä olet seuraava.

Meinaan aina saada paniikkikohtauksen kun mainitaan jotain typeriä leikkejä isossa porukassa. Onneksi viimeisin on ollut kun olin 16, nyt 23, toivon että ei tarvitse enää ikinä osallistua moisiin!

Mielestäni hirveimpiä ovat kaikki tuolileikit (musiikki soi jne), ne kun istutaan ringissä ja seuraavan täytyy aina toistaa kaikki mitä edelliset on sanonut ja pitkät esittelyt itsestään tuntemattomille

Vierailija kirjoitti:

Miten niin monessa paikassa on tutustumisleikkinä tuo positiivisten asioiden kertominen? Sehän on pikemminkin jäähyväisleikki, jossa tiiviin yhteisen kokemuksen (ripari, partioleiri, graduryhmän viimeinen kokoontuminen) jakavat voivat antaa toisilleen mukavaa palautetta. Se vaatii, että ollaan touhuttu yhdessä ja luotu niitä muistoja, ei sitä voi kenestäkään uppo-oudosta tyypistä tai puolitutusta työkaverista tehdä.

Tää on musta hirveän huono myös jäähyväisleikkinä, jollei oikeasti puhuta viiden hengen porukasta, jossa kaikkien on pakko tutustua toisiinsa hyvinkin läheisesti. Ripari, partio, protu tms ovat kaikki liian isoja näille. Pienen oppiaineen graduryhmä voisi vielä mennä. Raja on musta 4-8. Yli 10 ihmisen ryhmässä käy joka kerta niin, että kaikki eivät vuorovaikuta tasaisesti kaikkien kanssa, jolloin etenkin hiljaisemmat jäävät väkisin vähän tarkkailijan rooliin. Oon vuosien varrella saanut ja kirjoittanut myös tosi hyviä ja koskettavia viestejä, mutta joskus oon myös saanut n määrän lappuja, joissa lukee ihna kiva tai kiva tukka. Se on lähinnä masentavaa, varsinkin jos on kirjoittanut kuista oikeita asioita. Mua hiljaisemmalla niin käynee about joka kerta.

Oikeasti ihmiset, nää kehulaput on ihan sysipaska idea 99% tapauksista. Älkää kirjoituttako niitä.

Lopetin ala-asteen viimeisellä käymisen lapsen vanhempainilloissa, sillä ne alkoivat olemaan lasten vanhempien ryhmäyttämistä keskenään. Niitä järjestettiin muualla kuin koulun tiloissa että olisi tällainen "vapaamuotoinen" hassunhauska ryhmäytymisiltama! En halunnut lapseni luokkalaisten vanhemmista mitään kavereita itselleni, enkä todellakaan leikkiä mitään leikkejä joista luultavasti jäisi muille vanhemmille minusta ihan paska kuva, kun  punastelisin ja nikottelisin, sekä pelkäisin näkyvästi mitä leikkiä seuraavaksi pakotetaan tekemään, ja jollet halua, niin sitten kaikki kääntyvät katsomaan kun opettaja maanittelee kuin oppilastaan konsanaan.. Huhhuh. Haluan että minusta jää mukava, iloinen ja asiallinen kuva vähänkään vieraammille ihmisille. En halua paljastaa heille että minulla on tuollaisten tilanteiden pelko ja paniikki. Koulun yhteisiin vanhempainiltoihin suostuin osallistumaan, mutta näihin oman luokan juttuihin en. 

Piti arvata milloin vierustoveri oli harrastanut viimeksi seksiä ja missä asennossa. Että sellaista.