Miten uusperheelliset kestätte se että lapsianne hoitaa ja rakastaa joku teille tuntematon

Aika harva äiti- tai isäpuoli rakastaa lasta. Hoitaa ja huolehtii varmasti, mutta niinhän tekee tarhan täditkin.

On vaikeaa, ahdistaa ajatus että lapsi viettää perheaikaa minulle vieraan naisen kanssa. Ja että lapsi tykkää olla jonkun muun "äitihahmon" kanssa kuin minun. Ahdistaa, minä haluaisin olla lapselle ainutlaatuinen ja ainoa hoivaaja. Ärsyttää kun äitipuoli on niin kiltti ja mukava, ärsyttää kun lapsi kertoo jos ovat tehneet jotain mukavaa yhdessä. En kestä ajatusta että lapseni tykkää siitä naisesta. Ärsyttää myös se että tunnen näin, en voisi ikinä kenellekään ääneen tätä sanoa. Onneksi tänne voi kirjoittaa.

Vierailija kirjoitti:

On vaikeaa, ahdistaa ajatus että lapsi viettää perheaikaa minulle vieraan naisen kanssa. Ja että lapsi tykkää olla jonkun muun "äitihahmon" kanssa kuin minun. Ahdistaa, minä haluaisin olla lapselle ainutlaatuinen ja ainoa hoivaaja. Ärsyttää kun äitipuoli on niin kiltti ja mukava, ärsyttää kun lapsi kertoo jos ovat tehneet jotain mukavaa yhdessä. En kestä ajatusta että lapseni tykkää siitä naisesta. Ärsyttää myös se että tunnen näin, en voisi ikinä kenellekään ääneen tätä sanoa. Onneksi tänne voi kirjoittaa.

Tsemppiä sinulle, todella! Tunnen tuskasi! Joitain asioita ei vain voi sanoa ääneen..

Eipä niitä päiväkodintätejäkään tunneta ja silti lapset viedään sinne suurimmaksi osaksi päivää. Perheessä sentään on yleensä läsnä uuden puolison lisäksi myös se lapsen vanhempi, jonka todennäköisesti tuntee. Ja jos oikein epäilyttää, voi olla ottaa vastuun ja edes yrittää tutustua siihen uuteen kumppaniinkin. Ei sitten ole ihan ventovieras ihminen.

En oo ollut asiasta ahdistunut. Eksän naisystävällä on saman ikäinen poika kuin mun kuopus ja ovat tosi hyvät kaverit ja se poika on tosi fiksu ja mukava. Eks taas sanoo että nainen ihailee varsinkin kuopusta, mikä on kiva kuulla. Oon tuntenut että lapset on turvassa ja hyvässä paikassa.

en tiiä vaikuttaako se, että ei olla luonteeltamme mustasukkaisia ja ero oli suht helppo. Oli vaivattu asiaa niin kauan jo ennen eroa. Ja lapset on käyneet mielellään isän naisystävän luona. Eivät siis asu yhdessä mutta viettävät paljon aikaa yhdessä.

Nyt lapset on jo isoja ja käyvät milloin huvittaa.

Tätä minäkin olen miettinyt. Minulla ei ole edes lapsia, mutta en haluaisi että edes koiriani hoitaisi puolet ajasta joku eksän nyksä..

Ihan esimerkkinä, siihen puolison uuteen naisytäväänkin voi yrittää ottaa yhteyttä ja tutustua. Yleensä ihmiset kuitenkin mukavia ja ystävällisiä, ei kannata maalailemaan demonikuvia ihmisestä omassa päässän, ennenkuin ottanut asioista selvää ja käynyt tapaamassa. Samalla voi vaikka keskustella siitä, millainen kasvatustyyppi on kellekkin mieluinen ja tehdä kompromisseja asian suhteen. Tietenkin voi olla, että ero on ollut riitaisa, mutta oman mielenrauhan takia kannattaa silti kysyä, voiko uuteen kumppaaniin tutustua lasten parasta ajatellen. On se lapsellekkin varasti paljon mukavampi kun lapselle tärkeät henkilöt: äiti, isä, äitipuoli, isäpuoli, tulevat toimeen. 

Ja mitä tulee siihen, etteikö äiti- tai isäpuoli voisi lasta rakastaa, on täyttä kukkua. Itsellä monia ystäviä, joilla on esimerkiksi isä- tai äitipuoli, joka on aivan kuin oma vanhempi ja joille ystäväni on kuin oma lapsi. Yhden kaverin tapauksessa äitipuoli numero.1 on jo eronnut hänen isästään aikapäivä sitten ja pitävät silti toisiinsa yhteyttä koska välittävät toisistaan. 

Samaan tapaan tulevaisuudessa siitä lapsesta äidin/isän lisäksi välittävät ja rakastavat monet monet muut henkilöt. Minusta on vain rikkaus jos lapsella on paljon välittäviä ihmisiä ympärillä:) Tietenkin äitinä on hyvä tutustua näihin ihmisiin, jotta tietää, missä mennään. 

Päiväkodintädeillä on kuitenkin joku vastuu. On niitä sellaisiakin uusia kumppaneita jotka hankaloittavat vanhempien yhteydenpitoa eivätkä tule esittäytymään vaan pakenevat. Päästäpä lapsi sitten sinne. :,(

Ja kyllähän mustasukkaisuus on ihan ok tunne, sen kanssa pitää oppia elämään, vaikka uusi äiti- tai isäpuoli olisikin mahtava tyyppi, se voi silti herättää kaikenlaisia tunteita.

Vierailija kirjoitti:

Ihan esimerkkinä, siihen puolison uuteen naisytäväänkin voi yrittää ottaa yhteyttä ja tutustua. Yleensä ihmiset kuitenkin mukavia ja ystävällisiä, ei kannata maalailemaan demonikuvia ihmisestä omassa päässän, ennenkuin ottanut asioista selvää ja käynyt tapaamassa. Samalla voi vaikka keskustella siitä, millainen kasvatustyyppi on kellekkin mieluinen ja tehdä kompromisseja asian suhteen. Tietenkin voi olla, että ero on ollut riitaisa, mutta oman mielenrauhan takia kannattaa silti kysyä, voiko uuteen kumppaaniin tutustua lasten parasta ajatellen. On se lapsellekkin varasti paljon mukavampi kun lapselle tärkeät henkilöt: äiti, isä, äitipuoli, isäpuoli, tulevat toimeen. 

Ja mitä tulee siihen, etteikö äiti- tai isäpuoli voisi lasta rakastaa, on täyttä kukkua. Itsellä monia ystäviä, joilla on esimerkiksi isä- tai äitipuoli, joka on aivan kuin oma vanhempi ja joille ystäväni on kuin oma lapsi. Yhden kaverin tapauksessa äitipuoli numero.1 on jo eronnut hänen isästään aikapäivä sitten ja pitävät silti toisiinsa yhteyttä koska välittävät toisistaan. 

Samaan tapaan tulevaisuudessa siitä lapsesta äidin/isän lisäksi välittävät ja rakastavat monet monet muut henkilöt. Minusta on vain rikkaus jos lapsella on paljon välittäviä ihmisiä ympärillä:) Tietenkin äitinä on hyvä tutustua näihin ihmisiin, jotta tietää, missä mennään. 

Missä vaiheessa ihmiset tutustuu ylipäätään uusiin puolisoihin? Vasta myöhemmin joskus tai jopa että uusi puoliso välttelee (näihin olen itse törmännyt monesti lähipiirissä) vai jo aikaisessa vaiheessa kun lapsetkin saavat tutustua uuteen puolisoon? Miten äkkiä tuodaan uusi puoliso lasten elämään? Paljon ennen kuin uusperheen kummankin puolen aikuisetkaan tuntevat? Jos itse olisin tuleva uusi äitipuoli (ajatuksen tasolla tämä) niin kai haluaisin myös varmistaa että läsnäoloni on lapsen kummankin vanhemman puolelta ok ja ollaan hyvissä väleissä..

Erossa ja uusperhekuvioissa jotenkin murenee se vaaleanpunaisten lasien läpi katsominen. Enää minun lapseni eivät ole vain minun lapsiani. Enää minun lapseni eivät hali vain minua äitinä, eivät toivota vain minulle hyvää yötä, eivät tee vain minun kanssani mukavia asioita, vaan tekevät nyt niitä äitipuolenkin kanssa. Heillä on uusi mukava ihminen heidän elämässään. Vaikka äitipuoli ei korvaa minua, hän kuitenkin jollain tavalla korvaa osan minusta lsten ollessa isän luona, jossa tottakai myös äitipuoli asuu. Ajatus on jokseenkin sietämätön. On ihan naurettavaa että tunnen näin, koska äitipuoli on oikeasti ihn kunnon ihminen ja lapset hänestä tuntuvat tykkäävän.

Itse oon huomannut että avioero ja tottuminen siihen että lapset on pois kotoa, on helpottaneet mulla lasten lähtöä maailmalle. Moni työkaveri ja tuttu tuskailee kun lapset lähtee. Mulle se ei oo niin iso juttu. Lapset on olleet pois kotoa säännöllisesti ja tulleet aina takasin. :) En oo masentunut ja tunne itteäni turhaksi. Että jotain hyötyäkin erosta.

Mulla ei oo ketään joka olis auttanut lasten hoidossa. Ainoa on ollut ex ja hänen vaimonsa. Oon kiitollinen että on jaettu lasten kasvatus ja heillä on kaksi turvallista kotia. Se on vaan plussaa että lapsilla on monta välittävää aikuista. Eri asia tietty jos ex on joku vastuuton hunsvotti, rikollinen, juoppo tai väkivaltainen. Mutta jos on normaali ihminen niin ei oo ongelmaa.

Asia ei ole mulle ajankohtainen, koska en ole eronnut, mutta se vaatisi minulta varmasti egon hallintaa. Väkisin miksikään nyksän ystäväksi en näkisi mitään syytä pyrkiä, eri asia, jos sattuisi olemaan sellainen ihminen, jonka kanssa mielellään tulisin toimeen.

Nämä ystäviksi jotta kaikki on sitten helpompaa -jutut on niin nähty, ne ei toimi ikinä... Se heikoin joustaa siinä paskan maku suussa aina.

Vierailija kirjoitti:

--- Että lasta hoivaa ja rakastaa puolisonne uusi rakastettu? ---

Musta suoraan sanottuna on usein tuntunut siltä, että bonuslasteni olisi tyytyväisempi, jos en olisi niin mukava ja rakastava, vaan ilkeä äitipuoli jota saisi syyttää kaikesta. Olkaa kiitollisia, jos lastenne elämässä on hyviä tyyppejä. Pahemminkin voisi olla.

Siis bonuslasteni äiti.

-13

Elämässä nyt vaan täytyy oppia siihen, että lapset eivät ole mitään äidin/isän yksinoikeuksia, vaan muutkin voivat rakastaa ja hoitaa heitä. Tottakai saattaa tuntea mustasukkaisuutta, mutta aikuisena ihmisenä sitä on vain opittava sietämään. Jossain vaiheessa kun väistämättä tulee vaihe, että lasten elämään tulee muitakin tärkeitä ihmisiä. Ja eikö se ole vain hyvä, että lapsi on monelta taholta rakastettu ja huolehdittu? Turha siitä on mitään draamaa kehittää. Se on vain elämää. Ethän tulevaisuudessa tunne lapsesi tyttö/poikaystävääkään ennen kuin tämä on jo viettänyt aikaa lapsesi kanssa. Vanhemmuuteen nyt vain kuuluu myös luopuminen. On osattava päästää irti, vaikka se ei kivalta tunnukaan. Jos sitä osaa tekee lapselleen suurempaa vahinkoa kuin uusperhe tekee. 

Vierailija kirjoitti:

Asia ei ole mulle ajankohtainen, koska en ole eronnut, mutta se vaatisi minulta varmasti egon hallintaa. Väkisin miksikään nyksän ystäväksi en näkisi mitään syytä pyrkiä, eri asia, jos sattuisi olemaan sellainen ihminen, jonka kanssa mielellään tulisin toimeen.

Nämä ystäviksi jotta kaikki on sitten helpompaa -jutut on niin nähty, ne ei toimi ikinä... Se heikoin joustaa siinä paskan maku suussa aina.

Musta tuntuu että mulla olisi juuri tällainen asenne. Ja olisin juuri tuo joka lopunpeileissä sitten joustaa. Koska nykyisessäkin elämässä kaikilla osa-alueilla se olen useimmiten minä joka joustaa. En ole siis eronnut. Osallistun vain keskusteluun.

Paljon fiksuja ajatuksia olette yllä esittäneet asiasta. Itsekin olen äiti ja äitipuoli, ja lapsillani on isänsä luona äitipuoli. Kaikenlaiset tuntemukset kuuluvat mielestäni asiaan. Pitää vaan osata erottaa toisistaan tunteet ja järki...yrittää toimia oikein, lasten parhaaksi. Olennaisinta on ehkä minusta se, että ei koskaan kuvittelisi lasten olevan kenenkään omaisuutta - eiväthän he ole sitä ydinperheessäkään. Yritän itse äitinä olla ennen kaikkea huoltaja ja tukija niin omille lapsilleni kuin miehenikin lapsille, ja antaa lasten elää omaa elämäänsä. Enhän itsekään halua omien vanhempieni liikaa tuppautuvan minun elämääni, vaan elävän omaansa...toki läheisistään välittäen ja yhteyttä pitäen ja lastensa asioissa tarvittaessa auttaen. Itse asiassa ymmärrän olleeni melko rasittavakin kanaemo aikana ennen eroa lasteni isästä - napanuora taisi olla silloin hieman liian tiukalla minun ja lasteni välillä. Eteen tullut avioero teki siinä mielessä jopa hyvää äitiydelleni, sillä uskon vanhemmuuteni olevan nykyään terveempää kuin silloin joskus.

Vierailija kirjoitti:

Elämässä nyt vaan täytyy oppia siihen, että lapset eivät ole mitään äidin/isän yksinoikeuksia, vaan muutkin voivat rakastaa ja hoitaa heitä. Tottakai saattaa tuntea mustasukkaisuutta, mutta aikuisena ihmisenä sitä on vain opittava sietämään. Jossain vaiheessa kun väistämättä tulee vaihe, että lasten elämään tulee muitakin tärkeitä ihmisiä. Ja eikö se ole vain hyvä, että lapsi on monelta taholta rakastettu ja huolehdittu? Turha siitä on mitään draamaa kehittää. Se on vain elämää. Ethän tulevaisuudessa tunne lapsesi tyttö/poikaystävääkään ennen kuin tämä on jo viettänyt aikaa lapsesi kanssa. Vanhemmuuteen nyt vain kuuluu myös luopuminen. On osattava päästää irti, vaikka se ei kivalta tunnukaan. Jos sitä osaa tekee lapselleen suurempaa vahinkoa kuin uusperhe tekee. 

Onkohan vähän eri asia tarhaikäinen tai seurusteluikäinen?

Muutoin olen kyllä kanssasi samaa mieltä. Mutta näitäkin näkijöitä ja kokijoita on niin erilaisia. Toisille asiat ottaa kovemmin kuin toisille. Se että on tunteita tai ajatuksia ei tarkoita että niiden vietäviksi pitää antautua.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ihan esimerkkinä, siihen puolison uuteen naisytäväänkin voi yrittää ottaa yhteyttä ja tutustua. Yleensä ihmiset kuitenkin mukavia ja ystävällisiä, ei kannata maalailemaan demonikuvia ihmisestä omassa päässän, ennenkuin ottanut asioista selvää ja käynyt tapaamassa. Samalla voi vaikka keskustella siitä, millainen kasvatustyyppi on kellekkin mieluinen ja tehdä kompromisseja asian suhteen. Tietenkin voi olla, että ero on ollut riitaisa, mutta oman mielenrauhan takia kannattaa silti kysyä, voiko uuteen kumppaaniin tutustua lasten parasta ajatellen. On se lapsellekkin varasti paljon mukavampi kun lapselle tärkeät henkilöt: äiti, isä, äitipuoli, isäpuoli, tulevat toimeen. 

Ja mitä tulee siihen, etteikö äiti- tai isäpuoli voisi lasta rakastaa, on täyttä kukkua. Itsellä monia ystäviä, joilla on esimerkiksi isä- tai äitipuoli, joka on aivan kuin oma vanhempi ja joille ystäväni on kuin oma lapsi. Yhden kaverin tapauksessa äitipuoli numero.1 on jo eronnut hänen isästään aikapäivä sitten ja pitävät silti toisiinsa yhteyttä koska välittävät toisistaan. 

Samaan tapaan tulevaisuudessa siitä lapsesta äidin/isän lisäksi välittävät ja rakastavat monet monet muut henkilöt. Minusta on vain rikkaus jos lapsella on paljon välittäviä ihmisiä ympärillä:) Tietenkin äitinä on hyvä tutustua näihin ihmisiin, jotta tietää, missä mennään. 

Missä vaiheessa ihmiset tutustuu ylipäätään uusiin puolisoihin? Vasta myöhemmin joskus tai jopa että uusi puoliso välttelee (näihin olen itse törmännyt monesti lähipiirissä) vai jo aikaisessa vaiheessa kun lapsetkin saavat tutustua uuteen puolisoon? Miten äkkiä tuodaan uusi puoliso lasten elämään? Paljon ennen kuin uusperheen kummankin puolen aikuisetkaan tuntevat? Jos itse olisin tuleva uusi äitipuoli (ajatuksen tasolla tämä) niin kai haluaisin myös varmistaa että läsnäoloni on lapsen kummankin vanhemman puolelta ok ja ollaan hyvissä väleissä..

Vähän menevät kysymyksesi nyt ohi, mutta koitan silti vastata tavalla, jota hait!:) Käsittääkseni tarkoitit sitä milloin eksä tutustuu uuteen puolisoon? Tämä on varmaan aika tapauskohtaista ja ihmistä riippuvaa. Itse lähtisin varmaan siltä pohjalta, että samoihin aikoihin tutustutaan häneen, kuin omat lapsetkin alkavat tutustua. Harvoin sitä uutta kumppania esitellään lapselle ennenkuin kyse on muustakin kun säädöstä tai kokeilusta. Varmasti on selaisiakin uusia nais/miesystäviä, jotka pakoilee, mutta sitä tarmokkaammin kannattaa musta yrittää ottaa yhteyttä ja sanoa, et ees yks tapaaminen lasten takia. Ei se tarkota, että eksästä ja uudesta naisystävästä pitäs tulla sielunsiskoja. Ja minusta aivan älyttömän hyvä asenne, että uusi äitipuoli haluaa varmistaa, että hänen läsnäolonsa on kummankin vanhemman puolelta OK! Tätä minäkin omassa kommentissa yritin hakea. Tutustutaan ja tavataan, sillä ne asiat selviää:) Voi olla että äidillä on kielteinen asenne, ennenkuin tapaa äitipuolen, mutta tilanne voi hyvin nopeasti muuttua, kun istutaan alas juttelemaan. Tämä varmasti helpottaa tunteita, joita lapsen jakamiseen varmasti liittyy. Toivottavasti vastasin tavalla jota hait!:)

Mä olin ainakin niin paska äitipuoli, etten antanut lastani eron jälkeen kellekään miehen seuraavista tyttöystävistä "harjoittelukappaleeksi". En edes usko että amatööri, joka ei lasta rakasta, pystyy sen parempaan kuin MLL:n lastenhoitaja esim.