Masennuksen tai ahdistuksen vuoksi lääkäriin menneet, olisi kysymyksiä

Hyvä ap että menet lääkäriin. Kirjoittamasi perusteella siihen rupeaa olemaan viimeiset hetket. Minä masennuin ensimmäistä kertaa elämässäni lapsemme kohtukuoleman jälkeen. Julkinen terveydenhuolto ei tarjonnut lukuisista yrityksistä huolimatta mitään psyykkistä apua. Sain vaan ohjeeksi mennä mielenterveyspäivystykseen tai soittaa hätänumeroon jos olen vaaraksi itselleni. 

Kävin töissä ja pidin kodista huolta, olin kuin robotti. Illat makasin pää sumussa tuntikaupalla vessassa tai ulkovarastossamme. Elämässä ei ollut värejä, kaikki tunteet olivat kadonneet, myös suru. Lopulta menin viimeisenä oljenkortenani työterveyslääkärillemme ja hän olikin ensimmäinen, joka otti minut vakavasti. Luulen että työterveyslääkäreillä on terveyskeskuslääkäriä enemmän osaamista mielenterveysongelmista, sillä mielentevreysongelman aihuttavat niin paljon työkyvyttömyyttä. Sain masennuslääkkeet jotka rupesivat auttamaan noin kuukaudessa. Pikkuhiljaa huomasin että hymyilen jollekin asialle, olin aidosti kiinnostunut tuttavan kuulumisista, itkin, kuulin kaunista lintujen laulua jne... Kaikki tämä oli pitkäksi aikaa kadonnut elämästäni. Käytin lääkettä hieman yli vuoden, jonka jälkeen pystyin pikkuhiljaa lopettamaan sen. Tuntuu että kävin aika syvällä, mutta silti pelastuin melko pienellä toimenpiteellä eli päivittäisellä lääkityksellä. Halusin vain sanoa että minulle lääke (ihan tavallinen paljon käytetty mielialalääke) oli elinehto. Sitä ei kannata pelätä. Tietenkään kaikille se ei sovi. Lopulta en tarvinut edes terapiaa (olin aiemmin kokeillut myös yksityistä psykoterapiaa) sillä lääke korjasi aivoissa tapahtueen välittäjäainevirheen niin hienosti. 

Ap täällä taas avautumassa.

Kävin sitten viime viikolla omalääkärillä, kahden viikon jono oli sinne siitä kun ajan varasin. Sain lähetteen psykiatriselle sairaanhoitajalle, hän soitti tänään ja varasi mulle ajan tammikuun alkuun..

Ei tää oikein etene ja mieli sen kun mustenee. On tässä ihan hyviäkin päiviä satunnaisesti mutta enimmäkseen elämä tuntuu selviytymistaistelulta päivästä toiseen.

Perkele.