Masennuksen tai ahdistuksen vuoksi lääkäriin menneet, olisi kysymyksiä

Menin, kun olin itkenyt kaksi päivää ilman mitään varsinaista syytä. Sain päivystysajan samalle päivälle.

Julkisella puolella on kai nykyisin sääntö, että terapiaan pääsee vain, jos ottaa lääkkeet mukaan. Mutta jos sinulla on takana pitkä masennuskausi, voi se lääkitys olla oikeasti tarpeenkin. Voit kuitenkin sanoa lääkärille, että otat lääkityksen sillä ehdolla, että pääset myös terapiaan.

On mulla siis välillä kivaakin, hyvää jaksoa voi kestää parikin viikkoa. Siksikin tuntuu etten mä apua ansaitse kun välillä menee hyvin...

Yritän ottaa itseäni niskasta kiinni ja soittaa. Kiitos ihanat ihmiset.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä menin siinä vaiheessa, kun työt vielä sujuivat hyvin, sain kodin pidettyä kohtalaisen siistinä tai ainakin siivottua ennen kuin joku tuli kylään, eikä kukaan ulkopuolinen varmasti olisi huomannut vielä mitään. Minulla ratkaisi se, miltä tuntui ja kuinka vaikeaa niitä kulisseja oli pitää pystyssä.

Masennustesti on hyvä työkalu oman tilanteen arviointiin. https://www.mielenterveystalo.fi/aikuiset/itsearviointi/Pages/BDI.aspx Kannattaa mennä lääkärille jos vain siltä tuntuu, ei ole mitään syytä pelätä. Vaikket muuta saisi kuin lääkereseptin, niin siitäkin voi olla hyötyä.

Tein tuon testin jonkin aikaa sitten, sain 29 pistettä eli siinä keskivaikean masennuksen ylärajoilla. Olen tehnyt noin kerran vuodessa tuon saman ja hienoista nousua on pisteissä ollut.

Mä haluaisin oikeasti päästä puhumaan jonkun kanssa. Helpottaisi varmaan kun olisi edes joku kaveri jolle voisin mieltäni purkaa. Tunnistan käyttäytymismallieni ja ajatusteni syitä kyllä, lapsuudesta löytyy asioita... En silti osaa tehdä noille malleille mitään vaikka ymmärrän syyt ja tiedostan ettei mallit ole terveitä.

Useimmilla kunnilla on jonkinlaisia mielenterveyspalveluita, meillä esimerkiksi on psykiatrinen sairaanhoitaja ja psykologi. Kriisitilanteissa vastaanotolle pääsee kuulemma suoraankin, itse sain tk-lääkäriltä lähetteen ja käyn säännöllisesti keskustelemassa. Suosittelen menemään lääkärille, koska mitään haittaakaan siitä ei ole.

Vierailija kirjoitti:

Menin, kun olin itkenyt kaksi päivää ilman mitään varsinaista syytä. Sain päivystysajan samalle päivälle.

Julkisella puolella on kai nykyisin sääntö, että terapiaan pääsee vain, jos ottaa lääkkeet mukaan. Mutta jos sinulla on takana pitkä masennuskausi, voi se lääkitys olla oikeasti tarpeenkin. Voit kuitenkin sanoa lääkärille, että otat lääkityksen sillä ehdolla, että pääset myös terapiaan.

Ei pidä automaattisesti paikkansa, on tapauskohtaista. Itse pääsin julkiselta puolelta terapiaan nyt keväällä enkä käytä säännöllisiä lääkkeitä, esim. SSRI-lääkkeitä (resepti on olemassa Opamoxiin ja niitä tulee joskus harvoin otettua). Varmaan riippuu diagnoosista sekä taustatekijöistä, samoin akuuttiudesta.

Ap, tee se ratkaiseva päätös ja hae itsellesi apua. Oli sydäntäriipaisevaa lukea miten aamusi lähtee käyntiin ja jokainen kohta lopustakin tekstistä on kuin omasta elämästäni. Olen itse tällä hetkellä sairaslomalla töistä ja käyn säännöllisesti tapaamassa lääkäriä. Minulla kesti kolme vuotta löytää tämä oikea lääkäri, joka todella sai tuntemaan, että joku todella välittää mitä pääni sisällä liikkuu.

Toivotan sulle todella paljon tsemppiä ja rohkeutta hakea apua, joka kuuluu myös sinulle!

Ap, sinun teksti oli täysin kuin suoraan omasta elämästä. Itsellä aivan sama tilanne. En tiedä mistä hakisin apua. Tuntuu myös ettei kukaan pysty auttamaan ja se on omalla kohdalla pitkittänyt hoitoon hakeutumista. 

Vierailija kirjoitti:

Ap, tee se ratkaiseva päätös ja hae itsellesi apua. Oli sydäntäriipaisevaa lukea miten aamusi lähtee käyntiin ja jokainen kohta lopustakin tekstistä on kuin omasta elämästäni. Olen itse tällä hetkellä sairaslomalla töistä ja käyn säännöllisesti tapaamassa lääkäriä. Minulla kesti kolme vuotta löytää tämä oikea lääkäri, joka todella sai tuntemaan, että joku todella välittää mitä pääni sisällä liikkuu.

Toivotan sulle todella paljon tsemppiä ja rohkeutta hakea apua, joka kuuluu myös sinulle!

Kiitos. :) Ihana kuulla että sulla on asiat paranemaan päin. 

Kai tämä kuuluu mun päävikaan, ajattelen etten ansaitse mitään ja että muiden tarpeet on aina mun tarpeita tärkeämpiä. Vois opetella arvostamaan itseään ja omia tarpeitaan siinä missä muidenkin.

Vierailija kirjoitti:

Ap, sinun teksti oli täysin kuin suoraan omasta elämästä. Itsellä aivan sama tilanne. En tiedä mistä hakisin apua. Tuntuu myös ettei kukaan pysty auttamaan ja se on omalla kohdalla pitkittänyt hoitoon hakeutumista. 

Kai se terveyskeskus on helpoin paikka aloittaa. Tai näin mä luulen. Itsellä vaikeuttaa asiaa vielä puhelinkammo (joo, mulla riittää päähassuja) joka tekee soittamisesta uskomattoman vaikeaa. 

Hitsi kun tunnettais, olisi kiva vaihtaa ajatuksia.

Ap

Kulissithan mulla on kunnossa. Töissä olen iloinen asiakaspalvelija (tosin viime aikoina iloisuus on alkanut vähentyä, se näennäinenkin iloisuus) ja kavereille hauska höpöttäjä. Kukaan joka mut tapaa työn puolesta tai viettää vapaa-aikaa mun kanssa ei varmasti uskoisi mitä päässä tapahtuu. Kuori on iloinen ja kova, sisällä on pehmeä paskakasa.

Ap

Tuttu tarina. Itse oireilin yli 10 vuotta. Apua en oikein saanut, vaikka yritin. Välillä oli tosiaan parempia jaksoja ja oikein mainio olo. Ajattelin siksi, että pitää vaan reipastua tai jotain. Hain apua Yths:n ja terveyskeskuksen kautta, mutta masennuslääkkeistä ja terapiasta ei ollut hyötyä.

Masennusjasksot pahenivat vain vuosi vuodelta, vaikka miten yritin ajatella positiivisesti. Puoli vuotta sitten soitin terveyskeskuksen psyk. sairaanhoitajalle. Heti ensimmäisellä kerralla hän otti esille kaksisuuntaisen mielialahäiriön mahdollisuuden. Ja tämähän se sitten mulla on. 2. tyyppi siis, eli ei varsinsisia manioita, mutta lievempiä mielialan kohoamisen jaksoja, joita taas seuraa masennus. 

Pääsin erikoissairaanhoidon piiriin ja paremmat lääkkeet. Terapiakin on ihan erilaista nyt kun diagnoosi on oikea ja tietää mistä on kysymys.

Minäkin näytän ulkoisesti siistiltä ja normaalilta. Edes läheiset eivät pitkään aikaan uskoneet, että mulla mitään oikeasti on. Apua oli tosi vaikea löytää, mutta onneksi nyt lopulta sain sitä.

Ap tässä.

Niinhän se vierähti puoli vuotta tämän ketjun aloittamisesta taas.. Tilanne on mennyt siihen etten meinaa enää selvitä töistäni. Melko yksinkertaista asiakaspalveluhommaa mutta liikaa silti. En pysty hymyilemään asiakkaille, en juttelemaan mukavia, tekee vaan mieli huutaa että suksi v*ttuun siitä mua häiritsemästä. Onneksi on hiljainen aika töissä. Kotona en saa enää mitään aikaan. Saan hermoromahduksia naurettavista asioista. Esimerkiksi jos aamukahvia läikähtää lattialle niin mä raivoan ja itken sitä..

Mutta on hyvääkin tapahtunut. Mun mies on huomannut että on oikeasti ongelmia nyt. On ollut upeasti tukena ja hänen ansiostaan tein sen mitä olen yrittänyt jo vuosia. Soitin itselleni lääkäriajan. Nyt vaan pelottaa että otetaanko mua tosissaan siellä ja mitä jos ne määrääkin vain lääkkeitä tai jotain..

Tulin taas tänne purkamaan mietteitäni kun kavereita ei ole joiden kanssa puhua eikä viitsi miestäkään ihan koko aikaa rasittaa. :)

Miten oireilit ennen hoitoon hakeutumista? Itkin joka päivä monta kertaa ilman syytä (töissäkin), en saanut nukuttua kuin pari-kolme tuntia yössä. Mietin itsemurhaa koko ajan ja lopulta sitä yritinkin.

Miten arkesi sujui ja miltä elämäsi ehkä näytti muiden silmissä? Kukaan ei tiennyt pahasta olostani sillä en ollut kertonut siitä kenellekkään. Perheelleni masennukseni tuli todellisena shokkina.

Kauanko olit oireillut ja mikä sai sut hakeutumaan hoitoon? Vuosia, hoitoon en hakeutunut itse vaan jouduin itsemurhayritykseni jälkeen kun kaverini soitti ambulanssin ja jouduin sitä kautta osastolle jonka jälkeen sain hoitosuhteen.

Hurjaa lukea teistä jotka olette päätyneet itsemurhaa yrittämään. En mä (onneksi) ole niin pahassa jamassa. Toivon kyllä iltaisin etten aamulla enää heräisi mutta en mieti että aktiivisesti tekisin asialle jotain. Lapset vaikuttaa paljon, en halua heitä äidittömiksi jättää. Onneksi on lapset, niiden kanssa on "pakko" jaksaa ja niiltä saa paljon positiivista energiaa kuitenkin.

Nyt mä tässä jo stressaan lääkärikäyntiä. Saanko sairaslomaa? Kun tiedän että tarvisin sitä kipeästi (mies sanoo niin, olen kuulemma kotona niin loppuunajetun oloinen) mutta työtilanne ei kollegojen lomien osalta sitä sallisi. Oma paras ja velvollisuudentunto taistelee kovasti.

-ap

Tuokin on yksi masennuksen ja ahdistuksen ilmentymä, että yrittää loputtomiin sinnitellä töissä ja ajattelee, että kyllä minä vielä jotenkin. Ja sitten huolehtii jo lääkärinkin puolesta, että mitä sille sanoa, tai mitä se tulee sanomaan tai tekemään minulle. Mutta oikeasti se huoli ja vastuu diagnoosisi tekemisestä on siellä lääkärillä, oma vastuusi päättyy, kun astut ovesta sisälle.

Luovu omavoimaisuudesta ja luovuta itsesi ammattilaisten käsiin. Tämä on parasta, mitä voi sattua. :)

Tänään lääkäriin. Pelottaa. Pitäkää peukkuja että saan oikeasti kerrottua asiani eikä iske "ei tässä nyt mitään, kyllä mä pärjään" -kuori päälle.

ap

Vierailija kirjoitti:

Tänään lääkäriin. Pelottaa. Pitäkää peukkuja että saan oikeasti kerrottua asiani eikä iske "ei tässä nyt mitään, kyllä mä pärjään" -kuori päälle.

ap

👍

Ap:ta tämä nyt ei ehkä enää kosketa kun lääkäriin on menossa ja sairasloman tarvekin vaikuttaa ilmeiseltä mutta ehkä jotakuta kiinnostaa.. Suosittelen ottamaan selvää oman asuinpaikan avoimista mielenterveyspalveluista sen sijaan että varaa ajan omalääkärille. Siis silloin kun kyse ei ole mistään vaaraa aiheuttavasta akuutista mielenhäiriöstä vaan esim juuri tuollaisesta ap:n ensimmäisessä viestissä kuvailemasta epämääräisestä oireilusta, ajasta jolloin tietää että joku on vialla mutta pystyy vielä suhteellisen hyvin hoitamaan tarpeelliset asiat. 

En tiedä onko näitä palveluja kaikkialla mutta sinne pääsee siis ilman lähetettä, palvelu on maksutonta ja ensimmäisellä käynnillä tapaa varmaan yleensä psykiatrisen sairaanhoitajan joka arvioi palveluntarvetta ja tarvittaessa ohjaa eteenpäin tai käyntejä voidaan jatkaa hänen kanssaan. Sitä kautta on siis mahdollista päästä myös psykologin vastaanotolle ja saada lääkehoitoa. Omalääkäri on usein vähän "väärä" taho näitä asioita hoitamaan, akuutissa tilanteessa tietenkin ihan oikea osoite mutta eteenpäinhän sieltäkin jossain vaiheessa ohjataan, mielenterveyspalveluiden pariin. Lisäksi monella on juuri tuo kynnys varata aika terveyskeskukseen, olenko tarpeeksi sairas ja saanko apua, saanko vain lääkkeet kouraan ja se siitä jne. Avoimissa mielenterveyspalveluissa pääsee varmuudella tapaamaan ainakin kaksi alan ammattilaista ennen kuin lääkehoito on mahdollista aloittaa. 

Korostan vielä että akuutissa, oman tai muiden terveyden vaarantavassa tilanteessa mennään tietysti nopeinta reittiä lääkärille. Eikä se terveyskeskuksen omalääkärikään ole väärä osoite kokiessaan masennusta, halusin vaan tuoda esiin tämän itselle tutun, matalan kynnyksen palvelun jonne voi aina varata ajan. 

Vierailija kirjoitti:

Ap:ta tämä nyt ei ehkä enää kosketa kun lääkäriin on menossa ja sairasloman tarvekin vaikuttaa ilmeiseltä mutta ehkä jotakuta kiinnostaa.. Suosittelen ottamaan selvää oman asuinpaikan avoimista mielenterveyspalveluista sen sijaan että varaa ajan omalääkärille. Siis silloin kun kyse ei ole mistään vaaraa aiheuttavasta akuutista mielenhäiriöstä vaan esim juuri tuollaisesta ap:n ensimmäisessä viestissä kuvailemasta epämääräisestä oireilusta, ajasta jolloin tietää että joku on vialla mutta pystyy vielä suhteellisen hyvin hoitamaan tarpeelliset asiat. 

En tiedä onko näitä palveluja kaikkialla mutta sinne pääsee siis ilman lähetettä, palvelu on maksutonta ja ensimmäisellä käynnillä tapaa varmaan yleensä psykiatrisen sairaanhoitajan joka arvioi palveluntarvetta ja tarvittaessa ohjaa eteenpäin tai käyntejä voidaan jatkaa hänen kanssaan. Sitä kautta on siis mahdollista päästä myös psykologin vastaanotolle ja saada lääkehoitoa. Omalääkäri on usein vähän "väärä" taho näitä asioita hoitamaan, akuutissa tilanteessa tietenkin ihan oikea osoite mutta eteenpäinhän sieltäkin jossain vaiheessa ohjataan, mielenterveyspalveluiden pariin. Lisäksi monella on juuri tuo kynnys varata aika terveyskeskukseen, olenko tarpeeksi sairas ja saanko apua, saanko vain lääkkeet kouraan ja se siitä jne. Avoimissa mielenterveyspalveluissa pääsee varmuudella tapaamaan ainakin kaksi alan ammattilaista ennen kuin lääkehoito on mahdollista aloittaa. 

Korostan vielä että akuutissa, oman tai muiden terveyden vaarantavassa tilanteessa mennään tietysti nopeinta reittiä lääkärille. Eikä se terveyskeskuksen omalääkärikään ole väärä osoite kokiessaan masennusta, halusin vaan tuoda esiin tämän itselle tutun, matalan kynnyksen palvelun jonne voi aina varata ajan. 

Avoimet mielenterveyspalvelut? En ole ikinä kuullutkaan, missähän tuollaisia on?

^ Tuo kuulostaa todella hyvältä palvelulta. Itse asun pienessä kunnassa eikä tuollaista palvelua löydy edes naapurikunnista. Mainio vinkki kuitenkin heille joiden asuinpaikalta palveluja löytyy.

Meidän kunnasta löytyy kyllä mielenterveystoimisto mutta sinne pääsee vain omalääkärin lähetteellä. Toivottavasti saan sen. Työterveyspalveluja meidän firma ei tarjoa.

En todellakaan puhuisi ainakaan työterveyslekurille mitään.

Tänä päivänä varsinkin yksityisellä puolella ei salassapito varmasti toimi, vaan löydät itsesi kortistosta seuraavien yt:n jälkeen.

Yksityiseltä ottaisin ajan näissä asioissa.