Miksei koulussa opeteta myötäelämistä ja rakentavan palautteen antamista ja vastaanottamista

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Entä jos vaan toinen oppilas tuntee empatiaa? Vaikeaahan se on yksin vuorovaikuttaa.

Empatiataitoja voi oppia mm. eläytymällä tarinoihin, lukemalla, draaman keinoin, keskusteluilla, yhteisillä pohdinnoilla, pari- ja ryhmätöiden avulla, suunnittelemalla ja toteuttamalla yhteisiä projekteja ym. ym.

Entä jos joku ei tunne empatiaa? No, entä jos joku ei vain opi matikkaa? Pitäisikö matikka unohtaa opetussuunnitelmasta, koska joku ei ehkä sittenkään opi.

Nuo ovat asioita, jotka lapsi (poislukien ne, joilla jokin sairaus tai vamma estää oppimasta) oppii kotona ja läheistensä kanssa. Voit koittaa vaikka mitä keinoja koulussa, mutta jos lapsi koulupäivän jälkeen palaa takaisin ympäristöön, jossa näille oppimilleen asioille naureskellaan ja niitä jopa halveksitaan, lapsi joutuu ristiriitaiseen tilanteeseen eikä kykene arjessaan hyödyntämään näitä taitoja. Tietää siis asian teoriassa, mutta käytännön toteutus on mahdollista vain koulussa. Kannettu vesi ei kaivossa pysy.

Tämä.

Eli koulussa opetetaan ettet saa satuttaa toista, mut kun menet kotiin niin vaikka isompi sisarus hakkaa sua eikä kukaan tee mitään. Miksi sä siellä koulussa välittäisit miltä muista tuntuu kun kukaan ei edes suojele sua kotona. Pahimmillaan pelkäät jo koulussa iltaa kotona.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Entä jos vaan toinen oppilas tuntee empatiaa? Vaikeaahan se on yksin vuorovaikuttaa.

Empatiataitoja voi oppia mm. eläytymällä tarinoihin, lukemalla, draaman keinoin, keskusteluilla, yhteisillä pohdinnoilla, pari- ja ryhmätöiden avulla, suunnittelemalla ja toteuttamalla yhteisiä projekteja ym. ym.

Entä jos joku ei tunne empatiaa? No, entä jos joku ei vain opi matikkaa? Pitäisikö matikka unohtaa opetussuunnitelmasta, koska joku ei ehkä sittenkään opi.

Ei tietenkään pidä. Mitään sellaista en ole sanonut. Mut etpä sä voi tulla jokaisen oppilaan kanssa toimeen, jos se toinen ei halua tulla sun kanssa toimeen vaikka ryhmätilanteessa.

No nuo tilanteet on just aika opettavaisia. Työelämässäkin pitää vain pystyä tekemään yhteistyötä, vaikka muuten ei toisesta niin pitäisikään. Luokassa voi vaihdella ryhmätyöpareja, niin ei aina satu se haastavin pari kohdakkain.

Mutta tuohon riittää käytöstavat. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Entä jos vaan toinen oppilas tuntee empatiaa? Vaikeaahan se on yksin vuorovaikuttaa.

Empatiataitoja voi oppia mm. eläytymällä tarinoihin, lukemalla, draaman keinoin, keskusteluilla, yhteisillä pohdinnoilla, pari- ja ryhmätöiden avulla, suunnittelemalla ja toteuttamalla yhteisiä projekteja ym. ym.

Entä jos joku ei tunne empatiaa? No, entä jos joku ei vain opi matikkaa? Pitäisikö matikka unohtaa opetussuunnitelmasta, koska joku ei ehkä sittenkään opi.

Ei tietenkään pidä. Mitään sellaista en ole sanonut. Mut etpä sä voi tulla jokaisen oppilaan kanssa toimeen, jos se toinen ei halua tulla sun kanssa toimeen vaikka ryhmätilanteessa.

No nuo tilanteet on just aika opettavaisia. Työelämässäkin pitää vain pystyä tekemään yhteistyötä, vaikka muuten ei toisesta niin pitäisikään. Luokassa voi vaihdella ryhmätyöpareja, niin ei aina satu se haastavin pari kohdakkain.

Työelämässäkään kun et voi vastata kun omasta käytöksestäs, et toisen.

Vierailija kirjoitti:

Koulussa voisi myös opetella hyviä tapoja, esim. tervehtimistä. 

Espanjassa ollessani häpesin suomalaisia nuoria, jotka huutaa kovaan ääneen vittua ja ei osaa sanoa edes sitä pleasea. Saatikka väistää ihmisiä. 

On järkyttävää kuinka juntisti suomalaiset usein käyttäytyy, eivätkä nuoret tunnu oppivan mitään, vaikka matkustelevat paljon. 

Lapsi on Kauniaisissa koulussa. Jokin aikaa sitten olin koulun juhlissa. Kiinnitin huomiota lasten hyviin käytöstapoihin. Tervehtivät, opastivat jne.

Aloittajan peräänkuuluttamia asioita todellakin opetetaan koulussa. Oppiaine se ei ole mutta näitä kasvatuksellisia tilanteita tulee päivän mittaan jatkuvasti. Ainakin alakoulussa ne ovat olennainen osa koulupäivää. Kuitenkin koti on ihan määräävässä asemassa näissä ihmissuhdetaidoissa. Vanhemmistaan lapset ottavat esimerkin jota jäljittelevät. Koulu ei pysty suuntaa muuttamaan pois kodin arvoista.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Empatiakykyä ei voi opettaa. Se määrittyy kahden ensimmäisen elinvuoden aikana sen perusteella, miten hyvin ja nopeasti äiti tai isä reagoi lapsen tarpeisiin. Ennenhän oli tapana kai kasvattaa järjestään narsisteja esim itkettämällä nukuttamisella.

Ei pidä paikkaansa. Sinä puhut nyt perusluottamuksesta. Ensimmäinen asia on oppia, mitä empatiataidoilla tarkoitetaan. Jos ei tiedä edes käsitettä, niin ehkä ei helposti tunnista omassa käyttäytymisessä empatian puutteita. Kyllä meillä ihmisillä riittää empatiassa oppimista koko eliniäksi.

Olen tutustunut narsismin syntymekanismiin ja olen perehtynyt asiaan huolella. Tee samoin, jatketaan sitten.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Entä jos vaan toinen oppilas tuntee empatiaa? Vaikeaahan se on yksin vuorovaikuttaa.

Empatiataitoja voi oppia mm. eläytymällä tarinoihin, lukemalla, draaman keinoin, keskusteluilla, yhteisillä pohdinnoilla, pari- ja ryhmätöiden avulla, suunnittelemalla ja toteuttamalla yhteisiä projekteja ym. ym.

Entä jos joku ei tunne empatiaa? No, entä jos joku ei vain opi matikkaa? Pitäisikö matikka unohtaa opetussuunnitelmasta, koska joku ei ehkä sittenkään opi.

Nuo ovat asioita, jotka lapsi (poislukien ne, joilla jokin sairaus tai vamma estää oppimasta) oppii kotona ja läheistensä kanssa. Voit koittaa vaikka mitä keinoja koulussa, mutta jos lapsi koulupäivän jälkeen palaa takaisin ympäristöön, jossa näille oppimilleen asioille naureskellaan ja niitä jopa halveksitaan, lapsi joutuu ristiriitaiseen tilanteeseen eikä kykene arjessaan hyödyntämään näitä taitoja. Tietää siis asian teoriassa, mutta käytännön toteutus on mahdollista vain koulussa. Kannettu vesi ei kaivossa pysy.

Miksi näitä taitoja pitäisi halveksia? Kuka halveksii? Tuntuu, että tässä ketjussa näitä halveksijoita nyt onkin. Yhteistyö/kaveritaitoja opitaan kotona JA koulussa. Kun molemmat ovat tässä asiassa mukana, niin vaikutus on tehokkain. Mutta, jos kotona tätä ei pidetä tärkeänö, niin onhan se hyvä, että edes koulussa saa harjoitusta hyviin kaveritaitoihin. Ehkä niistä kuitenkin jossain elämänvaiheessa alkaa kasvaa hedelmää. Tai sitten ei. Mutta silti koulu ei voi keskittyä vain tiedon jakamiseen ja unohtaa kasvatustehtävää.

Narsistille ei voi opettaa empatiaa. Pohjatyöt täytyy olla kunnossa.

Vierailija kirjoitti:

Mistä lähtien jälkkäriä ei ole ollut?

Kun alettiin ajatella, että terveellinen ruoka on kaiken a ja o niin epäterveellinen jälkkäri jätettiin pois koulujen ruokailuista.

Ne ovat kapitalismin vihollisia. Koululaitoksen ei kuulu tehdä muuta kuin istuttaa lapseen ne opit, joilla lapsi pärjää systeemissä (oli se sitten iskostamista tai muuta).

Lainatakseni Paul Ricoeur:a "koska joku luottaa minuun, olen vastuussa omista tekemisistäni toisten edessä."  Mutta haluaako kukaan, että sinuun luotetaan? Tämän päivän kapitalismissa luonnekysymys ”kuka tarvitsee minua” asettuu kyseenalaiseksi. Koko järjestelmä huokuu välinpitämättömyyttä. Ihmisten tekemisillä ja niiden lopputuloksilla ei tunnu olevan mitään väliä.  Kapitalismi huokuu välinpitämättömyyttä tekemällä luottamuksesta poissaolevan, antamatta ihmiselle mitään syytä tuntea itsensä tarpeelliseksi. Ja se huokuu myös välinpitämättömyyttä toimintoja (mitä tahansa sellaisia) uudelleen järjestettäessä, kun ihmisiä kohdellaan kertakäyttöesineinä. Tämä kaikki vie pois tunteen siitä, että joku välittää ja tarvitsee sinua. Nykyään on vaikea vastata kysymykseen kuka yhteiskunnassa tarvitsee minua? Tarpeettomuuden tunne johtaa loogisesti vastavuoroisuuden puuttumiseen. Kun toista ei ole, itse jää irralliseksi. Tämä pätee opettajien ja oppilaiden väliseen suhteeseen myös. Opetus on tapahtuma tässä hetkessä ja kohta ovella ovat odottamassa uudet oppilaat. On turha luoda sosiaalisia siteitä lapsiin. Sama pätee töihin, sairaalaan jne jne.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Empatiakykyä ei voi opettaa. Se määrittyy kahden ensimmäisen elinvuoden aikana sen perusteella, miten hyvin ja nopeasti äiti tai isä reagoi lapsen tarpeisiin. Ennenhän oli tapana kai kasvattaa järjestään narsisteja esim itkettämällä nukuttamisella.

Ei pidä paikkaansa. Sinä puhut nyt perusluottamuksesta. Ensimmäinen asia on oppia, mitä empatiataidoilla tarkoitetaan. Jos ei tiedä edes käsitettä, niin ehkä ei helposti tunnista omassa käyttäytymisessä empatian puutteita. Kyllä meillä ihmisillä riittää empatiassa oppimista koko eliniäksi.

Olen tutustunut narsismin syntymekanismiin ja olen perehtynyt asiaan huolella. Tee samoin, jatketaan sitten.

Narsismin? Nyt me puhutaan niin eri asioista, että en viitsi jatkaa. Hyvää jatkoa teorioiden pariin ja hei hei.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Empatiakykyä ei voi opettaa. Se määrittyy kahden ensimmäisen elinvuoden aikana sen perusteella, miten hyvin ja nopeasti äiti tai isä reagoi lapsen tarpeisiin. Ennenhän oli tapana kai kasvattaa järjestään narsisteja esim itkettämällä nukuttamisella.

Ei pidä paikkaansa. Sinä puhut nyt perusluottamuksesta. Ensimmäinen asia on oppia, mitä empatiataidoilla tarkoitetaan. Jos ei tiedä edes käsitettä, niin ehkä ei helposti tunnista omassa käyttäytymisessä empatian puutteita. Kyllä meillä ihmisillä riittää empatiassa oppimista koko eliniäksi.

Olen tutustunut narsismin syntymekanismiin ja olen perehtynyt asiaan huolella. Tee samoin, jatketaan sitten.

Narsismin? Nyt me puhutaan niin eri asioista, että en viitsi jatkaa. Hyvää jatkoa teorioiden pariin ja hei hei.

Hei hei.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Entä jos vaan toinen oppilas tuntee empatiaa? Vaikeaahan se on yksin vuorovaikuttaa.

Empatiataitoja voi oppia mm. eläytymällä tarinoihin, lukemalla, draaman keinoin, keskusteluilla, yhteisillä pohdinnoilla, pari- ja ryhmätöiden avulla, suunnittelemalla ja toteuttamalla yhteisiä projekteja ym. ym.

Entä jos joku ei tunne empatiaa? No, entä jos joku ei vain opi matikkaa? Pitäisikö matikka unohtaa opetussuunnitelmasta, koska joku ei ehkä sittenkään opi.

Nuo ovat asioita, jotka lapsi (poislukien ne, joilla jokin sairaus tai vamma estää oppimasta) oppii kotona ja läheistensä kanssa. Voit koittaa vaikka mitä keinoja koulussa, mutta jos lapsi koulupäivän jälkeen palaa takaisin ympäristöön, jossa näille oppimilleen asioille naureskellaan ja niitä jopa halveksitaan, lapsi joutuu ristiriitaiseen tilanteeseen eikä kykene arjessaan hyödyntämään näitä taitoja. Tietää siis asian teoriassa, mutta käytännön toteutus on mahdollista vain koulussa. Kannettu vesi ei kaivossa pysy.

Miksi näitä taitoja pitäisi halveksia? Kuka halveksii? Tuntuu, että tässä ketjussa näitä halveksijoita nyt onkin. Yhteistyö/kaveritaitoja opitaan kotona JA koulussa. Kun molemmat ovat tässä asiassa mukana, niin vaikutus on tehokkain. Mutta, jos kotona tätä ei pidetä tärkeänö, niin onhan se hyvä, että edes koulussa saa harjoitusta hyviin kaveritaitoihin. Ehkä niistä kuitenkin jossain elämänvaiheessa alkaa kasvaa hedelmää. Tai sitten ei. Mutta silti koulu ei voi keskittyä vain tiedon jakamiseen ja unohtaa kasvatustehtävää.

Se, että minä olen tässäkin asiassa sattunut syntymään nk kultalusikka persuksissa, ei suinkaan tarkoita, että en osaisi nähdä oman kuplani ulkopuolelle. Vaikka minulla on ollut rakastavat, kannustavat, rohkaisevat, myötätuntoiset, avarakatseiset, empatiakykyiset, kohteliaat ja opiskeluun kannustavat vanhemmat, ymmärrän kuitenkin, että kaikki eivät ole yhtä onnekkaita. On olemassa lapsia, joiden tilanne on aivan päinvastainen. On olemassa vanhempia, jotka pitävät lastensa koulua ja opettajia lähestulkoon vihollisinaan. Vanhempia, jotka saavat mielihyvää väheksymällä omaa lastaan. Vanhempia, jotka ovat välinpitämättömiä. Vanhempia, jotka pitävät hyviä käytöstapoja "rikkaiden hapatuksena". Vanhempia, joiden mielestä empatia on järjetöntä ja heikkojen touhua.  Ja juuri näistä lapsista minä edellisessä puhuin. En sanonut, että koulussa ei pitäisi lapsia kasvattaa. Totesin vain, että koulun on hyvin vaikea muuttaa lapsessa asenteita ja arvoja, jos lapsen kotioloissa toimitaan toisin kuin koulussa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Entä jos vaan toinen oppilas tuntee empatiaa? Vaikeaahan se on yksin vuorovaikuttaa.

Empatiataitoja voi oppia mm. eläytymällä tarinoihin, lukemalla, draaman keinoin, keskusteluilla, yhteisillä pohdinnoilla, pari- ja ryhmätöiden avulla, suunnittelemalla ja toteuttamalla yhteisiä projekteja ym. ym.

Entä jos joku ei tunne empatiaa? No, entä jos joku ei vain opi matikkaa? Pitäisikö matikka unohtaa opetussuunnitelmasta, koska joku ei ehkä sittenkään opi.

Nuo ovat asioita, jotka lapsi (poislukien ne, joilla jokin sairaus tai vamma estää oppimasta) oppii kotona ja läheistensä kanssa. Voit koittaa vaikka mitä keinoja koulussa, mutta jos lapsi koulupäivän jälkeen palaa takaisin ympäristöön, jossa näille oppimilleen asioille naureskellaan ja niitä jopa halveksitaan, lapsi joutuu ristiriitaiseen tilanteeseen eikä kykene arjessaan hyödyntämään näitä taitoja. Tietää siis asian teoriassa, mutta käytännön toteutus on mahdollista vain koulussa. Kannettu vesi ei kaivossa pysy.

Miksi näitä taitoja pitäisi halveksia? Kuka halveksii? Tuntuu, että tässä ketjussa näitä halveksijoita nyt onkin. Yhteistyö/kaveritaitoja opitaan kotona JA koulussa. Kun molemmat ovat tässä asiassa mukana, niin vaikutus on tehokkain. Mutta, jos kotona tätä ei pidetä tärkeänö, niin onhan se hyvä, että edes koulussa saa harjoitusta hyviin kaveritaitoihin. Ehkä niistä kuitenkin jossain elämänvaiheessa alkaa kasvaa hedelmää. Tai sitten ei. Mutta silti koulu ei voi keskittyä vain tiedon jakamiseen ja unohtaa kasvatustehtävää.

Se, että minä olen tässäkin asiassa sattunut syntymään nk kultalusikka persuksissa, ei suinkaan tarkoita, että en osaisi nähdä oman kuplani ulkopuolelle. Vaikka minulla on ollut rakastavat, kannustavat, rohkaisevat, myötätuntoiset, avarakatseiset, empatiakykyiset, kohteliaat ja opiskeluun kannustavat vanhemmat, ymmärrän kuitenkin, että kaikki eivät ole yhtä onnekkaita. On olemassa lapsia, joiden tilanne on aivan päinvastainen. On olemassa vanhempia, jotka pitävät lastensa koulua ja opettajia lähestulkoon vihollisinaan. Vanhempia, jotka saavat mielihyvää väheksymällä omaa lastaan. Vanhempia, jotka ovat välinpitämättömiä. Vanhempia, jotka pitävät hyviä käytöstapoja "rikkaiden hapatuksena". Vanhempia, joiden mielestä empatia on järjetöntä ja heikkojen touhua.  Ja juuri näistä lapsista minä edellisessä puhuin. En sanonut, että koulussa ei pitäisi lapsia kasvattaa. Totesin vain, että koulun on hyvin vaikea muuttaa lapsessa asenteita ja arvoja, jos lapsen kotioloissa toimitaan toisin kuin koulussa.

Monet ei osaa ajatella toisten näkökulmasta. Monet ei osaa myöskään ajatella asioita kovinkaan pitkälle. Minkäs teet.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Entä jos vaan toinen oppilas tuntee empatiaa? Vaikeaahan se on yksin vuorovaikuttaa.

Empatiataitoja voi oppia mm. eläytymällä tarinoihin, lukemalla, draaman keinoin, keskusteluilla, yhteisillä pohdinnoilla, pari- ja ryhmätöiden avulla, suunnittelemalla ja toteuttamalla yhteisiä projekteja ym. ym.

Entä jos joku ei tunne empatiaa? No, entä jos joku ei vain opi matikkaa? Pitäisikö matikka unohtaa opetussuunnitelmasta, koska joku ei ehkä sittenkään opi.

Nuo ovat asioita, jotka lapsi (poislukien ne, joilla jokin sairaus tai vamma estää oppimasta) oppii kotona ja läheistensä kanssa. Voit koittaa vaikka mitä keinoja koulussa, mutta jos lapsi koulupäivän jälkeen palaa takaisin ympäristöön, jossa näille oppimilleen asioille naureskellaan ja niitä jopa halveksitaan, lapsi joutuu ristiriitaiseen tilanteeseen eikä kykene arjessaan hyödyntämään näitä taitoja. Tietää siis asian teoriassa, mutta käytännön toteutus on mahdollista vain koulussa. Kannettu vesi ei kaivossa pysy.

Miksi näitä taitoja pitäisi halveksia? Kuka halveksii? Tuntuu, että tässä ketjussa näitä halveksijoita nyt onkin. Yhteistyö/kaveritaitoja opitaan kotona JA koulussa. Kun molemmat ovat tässä asiassa mukana, niin vaikutus on tehokkain. Mutta, jos kotona tätä ei pidetä tärkeänö, niin onhan se hyvä, että edes koulussa saa harjoitusta hyviin kaveritaitoihin. Ehkä niistä kuitenkin jossain elämänvaiheessa alkaa kasvaa hedelmää. Tai sitten ei. Mutta silti koulu ei voi keskittyä vain tiedon jakamiseen ja unohtaa kasvatustehtävää.

Se, että minä olen tässäkin asiassa sattunut syntymään nk kultalusikka persuksissa, ei suinkaan tarkoita, että en osaisi nähdä oman kuplani ulkopuolelle. Vaikka minulla on ollut rakastavat, kannustavat, rohkaisevat, myötätuntoiset, avarakatseiset, empatiakykyiset, kohteliaat ja opiskeluun kannustavat vanhemmat, ymmärrän kuitenkin, että kaikki eivät ole yhtä onnekkaita. On olemassa lapsia, joiden tilanne on aivan päinvastainen. On olemassa vanhempia, jotka pitävät lastensa koulua ja opettajia lähestulkoon vihollisinaan. Vanhempia, jotka saavat mielihyvää väheksymällä omaa lastaan. Vanhempia, jotka ovat välinpitämättömiä. Vanhempia, jotka pitävät hyviä käytöstapoja "rikkaiden hapatuksena". Vanhempia, joiden mielestä empatia on järjetöntä ja heikkojen touhua.  Ja juuri näistä lapsista minä edellisessä puhuin. En sanonut, että koulussa ei pitäisi lapsia kasvattaa. Totesin vain, että koulun on hyvin vaikea muuttaa lapsessa asenteita ja arvoja, jos lapsen kotioloissa toimitaan toisin kuin koulussa.

Mitä pitäisi siis tehdä? Ei mitään, vai? Vai laitetaanko vanhemmat empatiakouluun? Vai onko seuraava argumentti, että empatiataidot ovat geeneissä. Pohjimmiltaan kyse on ihan yksinkertaisista asioista. Ihan opittavissa olevia asioita. Miten kohdataan toinen. Tähän sisältyvät myös käytöstavat. Ilman empatiaa hyvät tavat ovat päälleliimattuja.

Vierailija kirjoitti:

Jos kuvittelet että opettajaopiskelijat ovat empaattisia ja myötäeläviä niin olet väärässä. Osa heistä on järkyttävän tuomitsevia ja kovia ihmisiä jotka vihaavat tyhmiä, heikkoja ja sairaita. Ei sellaisten voi olettaa opettavan lapsille empatiaa ja myötätuntoa, heille pitäisi opettaa sitä ensin.

Opettajaopiskelijat ovat hyvin homogeenista porukkaa, kilttejä nättejä höpösteleviä söpösteleviä nuoria naisia, jotka aidosti uskovat olevansa avarakatseisia ja erilaisuutta ymmärtäviä, oikeudenmukaisia ja heikon puolella. Mutta kun oikeaa erilaisuutta, heikkoutta tai yksinäisyyttä tuleekin vastaan, he pelkäävät ja karttavat sitä. Pitäis olla vaan sillee kivasti hipsteristi erilainen, ajaa vaikka itse tuunatulla pyörällä vappukukka rinnassa tms. Todelliset erilaiset lähtökohdat ja elämänkohtalot ovat liikaa, kun itse on elänyt hyvin suojattua ja helppoa elämää.

Kyllä jälki-istuntoja vielä on. Kasvatuskeskustelua pidetään monessa koulussa useimmiten sen korvaajana tai ensisijaisena vaihtoehtona, mutta silti jälki-istuntoja edelleen on. Ja hyvä niin.

Kaikkea ei voi eikä kuulu opettaa koulussa, vaan kyllä ne tärkeimmät asiat ja peruslähtökohdat elämään tulee sieltä kotoa.

Myötäelämäminen eli empaattisuus niin eikö ihan tutkittu, että tätäkään ei kovin paljoa voi myöhemmin enää oppia, vaan ensimmäisinä elinvuosina opitaan, että esim. sammakolta ei voi kiskoa jalkoja irti, koska sammakkokin tuntee kipua ihan yhtä lailla kuin itse.

Mielestäni koko kouluaika on aika lailla palautteen vastaanottamista. Tämäkin lähtee aikalailla istetunnosta. Jos on huono itsetunto ja vaikka kuinka sanotaan, että  seiskan keskiarvo ei tarkoita, että olisit seiskan arvoinen ihmisenä. Niin huonoitsetuntoinen ei välttämättä kuitenkaan osaa ajatella näin.

Vierailija kirjoitti:

Kaikkea ei voi eikä kuulu opettaa koulussa, vaan kyllä ne tärkeimmät asiat ja peruslähtökohdat elämään tulee sieltä kotoa.

Myötäelämäminen eli empaattisuus niin eikö ihan tutkittu, että tätäkään ei kovin paljoa voi myöhemmin enää oppia, vaan ensimmäisinä elinvuosina opitaan, että esim. sammakolta ei voi kiskoa jalkoja irti, koska sammakkokin tuntee kipua ihan yhtä lailla kuin itse.

Mielestäni koko kouluaika on aika lailla palautteen vastaanottamista. Tämäkin lähtee aikalailla istetunnosta. Jos on huono itsetunto ja vaikka kuinka sanotaan, että  seiskan keskiarvo ei tarkoita, että olisit seiskan arvoinen ihmisenä. Niin huonoitsetuntoinen ei välttämättä kuitenkaan osaa ajatella näin.

Kotoa saadaan paljon ja koulu vahvistaa tätä.Koulussa tulee eteen valtavasti erilaisia tilanteita. Välttämättä opettajan on jollain tavalla puututtava esim. riitatilanteisiin ym. Näitä ratkaistaan eti tavoin varmasti koulyssa päivittäin. Opettajilla on oltava tietty päämäärä, tavoite johon he haluavat lapsia ohjata. Tämä kaikki on kasvattamista ja kaveritaitojen harjoittelua. Vai pitäisikö nostaa kädet pystyyn ja antaa lasten ratkoa ongelmat keskenään? Koska mitään ei enää ole tehtävissä ja kaikki tarvittava on jo opittu kotona.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Entä jos vaan toinen oppilas tuntee empatiaa? Vaikeaahan se on yksin vuorovaikuttaa.

Empatiataitoja voi oppia mm. eläytymällä tarinoihin, lukemalla, draaman keinoin, keskusteluilla, yhteisillä pohdinnoilla, pari- ja ryhmätöiden avulla, suunnittelemalla ja toteuttamalla yhteisiä projekteja ym. ym.

Entä jos joku ei tunne empatiaa? No, entä jos joku ei vain opi matikkaa? Pitäisikö matikka unohtaa opetussuunnitelmasta, koska joku ei ehkä sittenkään opi.

Nuo ovat asioita, jotka lapsi (poislukien ne, joilla jokin sairaus tai vamma estää oppimasta) oppii kotona ja läheistensä kanssa. Voit koittaa vaikka mitä keinoja koulussa, mutta jos lapsi koulupäivän jälkeen palaa takaisin ympäristöön, jossa näille oppimilleen asioille naureskellaan ja niitä jopa halveksitaan, lapsi joutuu ristiriitaiseen tilanteeseen eikä kykene arjessaan hyödyntämään näitä taitoja. Tietää siis asian teoriassa, mutta käytännön toteutus on mahdollista vain koulussa. Kannettu vesi ei kaivossa pysy.

Miksi näitä taitoja pitäisi halveksia? Kuka halveksii? Tuntuu, että tässä ketjussa näitä halveksijoita nyt onkin. Yhteistyö/kaveritaitoja opitaan kotona JA koulussa. Kun molemmat ovat tässä asiassa mukana, niin vaikutus on tehokkain. Mutta, jos kotona tätä ei pidetä tärkeänö, niin onhan se hyvä, että edes koulussa saa harjoitusta hyviin kaveritaitoihin. Ehkä niistä kuitenkin jossain elämänvaiheessa alkaa kasvaa hedelmää. Tai sitten ei. Mutta silti koulu ei voi keskittyä vain tiedon jakamiseen ja unohtaa kasvatustehtävää.

Se, että minä olen tässäkin asiassa sattunut syntymään nk kultalusikka persuksissa, ei suinkaan tarkoita, että en osaisi nähdä oman kuplani ulkopuolelle. Vaikka minulla on ollut rakastavat, kannustavat, rohkaisevat, myötätuntoiset, avarakatseiset, empatiakykyiset, kohteliaat ja opiskeluun kannustavat vanhemmat, ymmärrän kuitenkin, että kaikki eivät ole yhtä onnekkaita. On olemassa lapsia, joiden tilanne on aivan päinvastainen. On olemassa vanhempia, jotka pitävät lastensa koulua ja opettajia lähestulkoon vihollisinaan. Vanhempia, jotka saavat mielihyvää väheksymällä omaa lastaan. Vanhempia, jotka ovat välinpitämättömiä. Vanhempia, jotka pitävät hyviä käytöstapoja "rikkaiden hapatuksena". Vanhempia, joiden mielestä empatia on järjetöntä ja heikkojen touhua.  Ja juuri näistä lapsista minä edellisessä puhuin. En sanonut, että koulussa ei pitäisi lapsia kasvattaa. Totesin vain, että koulun on hyvin vaikea muuttaa lapsessa asenteita ja arvoja, jos lapsen kotioloissa toimitaan toisin kuin koulussa.

Mitä pitäisi siis tehdä? Ei mitään, vai? Vai laitetaanko vanhemmat empatiakouluun? Vai onko seuraava argumentti, että empatiataidot ovat geeneissä. Pohjimmiltaan kyse on ihan yksinkertaisista asioista. Ihan opittavissa olevia asioita. Miten kohdataan toinen. Tähän sisältyvät myös käytöstavat. Ilman empatiaa hyvät tavat ovat päälleliimattuja.

Tuskinpa vanhempia voi laittaa mihinkään empatiakouluun. Jos seuraat vaikkapa tätä palstaakin, niin mieti, miten ihmiset täällä toisilleen kommentoivat? Anonyyminä on tietty helppoa huudella, mutta jos käyt esim Facebookin keskusteluryhmissä, niin ihan samalla tavalla siellä omalla nimellä ja naamallakin töräytellään asioita. Ja tätä puolustellaan oikeudella ilmaista mielipiteensä. Jos pahoitat mielesi, sinua kehotetaan painamaan selaimen oikeassa yläkulmassa olevaa ruksia.  Nämä samat ihmiset kasvattavat lapset, joiden kanssa omasi käy koulua. 

Käytöstapoja ja muiden kohtelua opetetaan jo nyt peruskoulussa. Ihan jokaisessa oppiaineessa ja välitunneillakin opettajat joutuvat ohjaamaan lapsia käyttäytymään toivotulla tavalla. Ongelmalapsia varten on olemassa oppilashuoltoryhmiä ja moniammatillista yhteistyötä. Kiusaamiseen puututaan tai ainakin pitäisi puuttua. On KiVa-kouluhanketta ja ties mitä. Monissa kouluissa on jo nyt esim kiellettyä jakaa synttärikutsuja koulussa. Kyllä lapset tietävät nämä asiat, mutta tiedon soveltaminen käytäntöön onkin jo toinen juttu. 

Jos oikeasti haluttaisiin asiaan ratkaisua, mielestäni pitäisi miettiä, mikä saa ihmisen olemaan ilkeä tai edes töksäyttelevä toiselle ihmiselle? Mikä saa ihmisen tahallaan loukkaamaan toista? Me voimme opettaa ja opetella vaikka miten monta erilaista käyttäytymisrituaalia, mutta jos yksilöllä ei ole halua toimia niin tai varsinkaan lapsi ei saa omassa kasvuympäristössään vahvistusta ( = positiivista palautetta) tälle toimintamallille, niin voimmeko olettaa, että yksilö toimisi näin? Voihan sitä lestadiolaisperheen lapsellekin lukea kerran viikossa tunnin jonkun muun uskonnon pyhää kirjaa, mutta miten suuri todennäköisyys on, että lapsi aikanaan vaihtaa tähän uskontoon? Ehkä hieman kaukaa haettu vertaus, mutta ymmärtänet, mitä tarkoitan? 

Minä uskon, että ainakin osaltaan tuohon vaikuttaa eriarvoisuuden kasvaminen ja hyvinvointiyhteiskunnan rapautuminen. Tämä näkyy niin lapsissa kuin heidän vanhemmissaankin. Ihminen, joka voi hyvin ja on tyytyväinen omaan elämäänsä joutumatta pelkäämään hyvinvointinsa menettämistä, harvoin kokee tarvetta olla muillekaan ilkeä. Lasten ja aikuisten käytös (olipa käytös hyvää tai huonoa)  ei ole syy vaan seuraus. Koulu voi koittaa vaikuttaa tuohon seuraukseen, mutta koulu ei pysty poistamaan varsinaista syytä.