Yksi perhe onnistuu tuhoamaan kaikkien asumisviihtyvyyden
Alkaa ärsyttää ja kunnolla. Asumme omakotitalossa mukavalla ja (aiemmin) rauhallisella alueella. Nämä ovat vanhoja taloja, osassa asuu alkuperäisiä asukkaita eli ikääntyneitä, ja osassa sitten nuorempaa väkeä. Täällä on ollut tosi viihtyisää.
Noin vuosi sitten naapurustoon muutti uusi lapsiperhe. Ajattelin, että onpa mukavaa kun lisää lapsia tuli alueelle. VÄÄRIN. Että voikin yksi porukka vaikuttaa asumisviihtyvyyteen negatiivisesti! En olisi uskonut moisen olevan mahdollista mutta on se. Kissat ovat vapaina, paskovat pitkin pihoja. Kyllä, sanottu on useammankin asukkaan toimesta mutta ei auta. Meillä yrittäneet myös vaunuihin lapsen nukkuessa, piti laittaa ristikot eteen.
Huutaminen, kiroileminen, kiljuminen...Niin aikuisille kuin lapsille ihan normaali tapa kommunikoida on huutaminen. Ja kiroileminen. Se muuten kuuluu kauas. Kiva olla ulkona, kun se älämölö alkaa... meillä on onneksi edes pari taloa välissä, vaan hyvin silti kuuluu.
Lapset toikkaroivat missä, milloin ja miten huvittaa. Siis toisten pihoilla, kurkkiivat ikkunoista, ajavat jopa huvikseen (?) polkupyörillä esim. meidän porttia päin kun se on koiran vuoksi kiinni. Ärsyttävät koiraa tahallaan, myös heittelevät sitä kepeillä/kivillä! Onneksi pysyy nykyään kauempana portista.
Kuopusta ei enää juuri pysty ulkona nukuttamaankaan, kun joku mekkala tai ärsytetyn koiran haukku aina herättää.
Ei auta sanominen, ei tehoa lapsiin eikä aikuisiin. Yritetty on kohteliaasti ja vähemmän kohteliaasti. Ei mitään muutosta mihinkään.
Kerros-tai rivitalossa olisi helppo tehdä valituksia, mutta nyt ei onnistu. "Oma tupa, oma lupa" -asenne tuntuu menneen hienosti perille.
Normaalit elämisen äänet eivät ole koskaan häirinneet mutta tämä ei nyt enää mene ihan normaalin piikkiin. Jos asuttaisi vuokralla niin varmasti vaihdettaisi osoitetta.
Kommentit (148)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hirveitä naapureita. Kun sanominen ei ole auttanut:
Loukuttaisin seuraavaksi kissat ja veisin löytöeläintaloon (soramonttu se viimeisin, kylläkin laiton, vaihtoehto, jos eivät kerrasta-parista usko).
Kurkkivat lapset ajaisin pihalta vaikka huutamalla. Voi olla, etteivät ole tottuneet uskomaan tavallista puhetta. Samoin aitaa päin ajon kieltäisin riittävällä napakuudella. Joku iso ukko voisi tehostaa kieltovaikutelmaa. Samoin joku iso (oikeasti kiltti) ja kovaääninen koira.
Luonnonkonstit esim nokkonen: jätä kitkemättä lasten kulkureiteiltä.Loukuta sinä itsesi, senkin julma syyttömien lemmikkien vihaaja!
Pitäähän siitä kissasta jonkun huoli pitää jos omistaja ei viitsi.
Irrallaan kulkeva kissa voi loukkaantua tai syödä jotain sopimatonta.
-Ohis
Vierailija kirjoitti:
Perhe voi oikeasti olla lastensuojelun tarpeessa
Myös eläinsuojeluun voisi ottaa yhteyttä - pitää muistaa, että kissat ovat täysin viattomia tähän rumbaan, joten niihin ei saa purkaa vihansa!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Turpiin vaan ja onnea. Ei tietenkään niitä lapsia mut vanhempia. Mitään en tietenkään suosittele koska laitonta, mutta samalla mitalla takasin jos/kun muu ei kuitenkaan tehoa. Kaikki kissanpaskat omalta pihalta kannattaa muuten kerätä ja käydä palauttamassa naapuriin, postilaatikko just postiljoonin käynnin jälkeen on oikein hyvä paikka.
Oman koiranne kakkoja ne ovat.
Kissa peittää aina omat jätöksensä, koira ei.Aika hälyttävää kommentointia.
Kaikki ei ole kunnossa näiden omakotitaloalueiden "alkuperäisillä, kunnollisilla, varakkailla" asukeilla,
jotka jahtaavat ja vainoavat monilapsisia perheitä , joissa on lemmikkejä.
Lasten ikkunasta kurkkiminen ja hyppiminen alasti oman pihansa trampoliinilla on muka syy ls-ilmoitukseen.
Kotikissan kuljeskelu ja eksyminen (hyvä ihme sentään!) kerran jopa meidän ikkunasta sisään on syy tappaa kissa.Tehkää nyt jotain itsellenne!
Miettikää, mikä on oikeasti pielessä teidän omassa elämässänne.Millä laseilla oikein luette näitä tekstejä?
En ole kertaakaan maininnut, että tämä olisi esimerkiksi mitään varakasta aluetta. Ja tosiaan, lapsiperheitä on paljon. Ihan tavallista duunarialuetta tämä on ja erilaisia ihmisiä tässä asustaa, lähes kaikki tosi mukavia.
Mekin olemme monilapsinen perhe, jolla lemmikki.Minä en ole ollut tappamassa mitään enkä ketään.
Silti, kenelläkään ei mielestäni ole oikeutta esim. kivittää koiraa joka on omalla aidatulla pihallaan. Koirankakkoja ei muuten pihassa ole, koira tekee ne lenkillä, ei omaan pihaan (ja kyllä, kerätään ne). Ja kuten aiemmin kirjoitin, kissat eivät meille ole suuri ongelma mutta monelle naapurille kyllä. Viime kesänä tekivät pennut läheisen rivitalon alle. Myös tuon rivitalon piha-alueella nämä lapset mellastavat ihan mielin määrin. Siinä meni monen mummun kesäkukat ja yrtit ihan paskaksi.Kun tämä perhe oli muuttanut tänne niin kutsuin lapset meille leikkimään ja omat lapset kävi siellä. No, pian alkoi esim. sellaiset leikit että meidän lapset tönittiin meidän trampoliinilta alas, koetettiin kepeillä ja kivillä rikkoa suojaverkkoa jne. Sisällä kiusattiin jälleen koiraa kielloista huolimatta, niin ettei hetkeksikään voinut laskea silmistään. Eipä meidänkään lapset halunneet sinne mennä kuin kerran pari, koska "leikit" olivat niin väkivaltaisia. Lisäksi tyttö tuli itkien kotiin kun oli tullut niin paha mieli kissan kohtelusta (olivat halunneet näyttää miten kissa putoaa aina jaloilleen eivätkä olleet uskoneet kun tyttö oli anellut lopettamaan). Vanhemmat olivat vaan naureskelleet.
En minä vaadi mitään hiljaiseloa, ainoastaan toivoisin toisten ihmisten ja toisten omaisuuden jonkinasteista kunnioittamista. Vai onkohan sellainen pikkuhiljaa Suomessakin katoamassa?
Nyt eläinsuojeluviranomaiselle soitto! Ne kissat pitää pelastaa sieltä äkkiä! (miten noille kissanpennuille kävi?)
Vaikealta kyllä kuulostaa.
Toisaalta noin kahjojen ihmisten kanssa saa pitää varansa.
Jos poliisit tms. viranomaisen (lasu) sotkee juttuun mukaan, niin kostonkierre voi olla valmis. Taikka sitten ei, vaikea sanoa.
Ensin selvittäisin tilannetta naapureiden kanssa ja yhteistuumin mietitte jotain.
No ei se varallisuus todellakaan tarkoita etteikö tällaisia perheitä siellä olisi. Monilla varakkailla alueilla lapsiperheiden vanhemmat on hyvin urakeskeisiä ja lapset saa mellastaa keskenään. Tietenkin niillä on kaikki pelit ja vehkeet viimeisen päälle, mutta meno on sama. Oikeastaan ensin luulin että ap puhuu meidän alueesta, täällä on talot kalliita ja suurin osa asukkaista melko varakasta keskiluokkaa, mutta yhden perheen mukelot ja kissat elää kuin pellossa, ihan sama meininki kuin aloituksessa. Perheen mamma on muuten bloggaaja. :D Kyllä kaikki on niin täydellistä jos blogia lukee, todellisuus hieman toinen. :D
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meillä ei ole auttanut miehenkään kovistelu valitettavasti. Mut eihän se auta kun vanhemmat on ihan samanlaisia.
Lähtevät vaan karkuun ja kohta tulevat uudestaan. Nyt on päätetty ettei vaan välitetä, kun ihan pelleilyähän tuo on.
Kouluikäisiä on nuo lapset, innolla odotan murrosikää...Ap
Toivottavasti ne on murrosiässä muualla pyörimässä. Yleensä puolustan lapsiperheitä valittelijoita kohtaan, mutta tässä tapauksessa kyllä menisi minultakin pinna.
Murrosiässä ne pyörii sitten siinä teidän nurkilla mopojaan pärisyttämässä.
Ja tuovat mukanaan kaikki kaverinsakin. Ja sitten joku lapsista hankkii vanhemman kaverin, amiksen, joka tuo sen bassoa rummuttavan Toyotansa siihen pihaan. Siinä ne vasta ikkunat ja hermot heliseekin.
Ja sitten on tietysti ne bileet.
Ei käy näin. Murrosiässä t a j u a v a t ja h ä p e ä v ä t omaa kotia, hiljenevät. Ottavat kaveriksi, siis ns seurustelusuhteeseen rauhallisen kirjapiirinuoren.
Tässähän niitä neuvoja onkin jo tullut. Eläinsuojeluun yhteys kissojen rääkkäämisestä (niitä ei kuulu testimielessä pudotella mistään) tai voitte myös loukuttaa ne ja viedä itse löytöeläinsuojaan, rikosilmoitus kotirauhan häiritsemisestä (kenenkään ikkunoista ei saa käydä kurkkimassa) ja rikosilmoitus eläinrääkkäyksestä teidän koiranne osalta (jos siis tosiaan kivittävät pihassa olevaa koiraa). Poliisi ottanee yhteyttä sosiaaliviranomaisiin mutta voitte myös itse tehdä lasun (lasten ei kuulu olla iltamyöhällä ulkona).
Eläinsuojeluyhdistyksiltä saa loulkuja, kouluttajaa kissat ja viekää eläinsuojaan. Tätä tarpeeksi kauan niin kyllä alkavat kyllästyä hakemaan kissojaan ja vielä maksamaan siitä. Lastensuojeluilmoituksia siitä kuinka lapset käytääntyy (voit vaikka kuvata mitä touhuavat kunhan et heidän pihaansa tai kotiaan tai autoaan kuvaa).
Ihan kuin mieheni ex-vaimo ja hänen vapaankasvatuksen hedelmät, asuntokin varmaan muistuttaa kaatopaikkaa.
Meillä oli vuosi sitten vielä sama tilanne. Helpotti kun tein lasun :) ilmoitin vain olevani huolissani kun pienet lapset juoksevat miten sattuu vilkkaan tien vieressä (nopeusrajoitus tiellä 60km/h) kesällä moottoripyörät ajavat jopa satasta. Lestadiolaisperheestä tosin kyse.. Oli ihan normaalia että kuusivuotias työntää vaunuissa olevaa vauvaa, mönkijällä mentiin neljä päällekkäin autotiellä, jotain nelivuotiaita rullaluistimilla jne.. Meno rauhoittui lasun jälkeen, saas nähdä miten tuleva kesä menee.
Jos puhe ei mene perille, tee rikosilmoitus. Koiran kivittäminen on eläinrääkkäystä. Toisekseen, jos koirasi on iso ja pääsee irti, se voi raivoissaan tappaa. Tästä pitäisi niille kakaroille kertoa. Koira käy noissa tilanteissa kiinni kuin susi, se on isolla koiralla kurkku, johon se tarraa. Koira ei tiedä että se on väärin, se puolustaa pihaansa ja itseään.
Muutenkin olisi minusta lasun paikka.
Väkivaltainen käytös toisia lapsia kohtaan kertoo jostain ongelmasta kotona. Jos kohtelevat kissoja noin psykopaattisen epäempaattisesti, miten lapsia kohdellaan?
On teillä maaseudulla ongelmat. Muuttakaa johonkin metsään pois ok alueelta jos ette kestä naapureita! Käsittämätöntä nimbyilyä. Ai niin mutta haluatte myös palveluilta, no niitä ei ole varaa verovaroin kustantaa sinne metsään...
Asun Helsingissä huonolla alueella kerrostalossa ja ymmärrän että muita ihmisiä täytyy vain sietää tai on alettava erakoksi.
Tämä ketju pitää jatkossa linkata aina, kun joku väittää, että vain kerrostalossa asuessa pitää kärsiä naapureista.
Nyt voi Ap lopettaa kitinän ja ryhtyä toimeen,mielestäni kaikki hänelle laitetut neuvot ovat hyviä.Lasu,eläinrääkkäyksestä ilmoitus ja kotirauhanhäirintä.Nyt vaan naapureiden kanssa sumplimaan miten etenette.Usko pois jos ette nyt tee mitään niin tulee tilanne vaan pahemaan.Ei ole täyspäisiä lapsia kun eläimiä rääkkää ja kohta se kohdistuu sitten muihin lapsiin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meillä ei ole auttanut miehenkään kovistelu valitettavasti. Mut eihän se auta kun vanhemmat on ihan samanlaisia.
Lähtevät vaan karkuun ja kohta tulevat uudestaan. Nyt on päätetty ettei vaan välitetä, kun ihan pelleilyähän tuo on.
Kouluikäisiä on nuo lapset, innolla odotan murrosikää...Ap
Toivottavasti ne on murrosiässä muualla pyörimässä. Yleensä puolustan lapsiperheitä valittelijoita kohtaan, mutta tässä tapauksessa kyllä menisi minultakin pinna.
Murrosiässä ne pyörii sitten siinä teidän nurkilla mopojaan pärisyttämässä.
...tai paikallisella ostarilla välittämässä huumeita pienemmilleen. Nähty on.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihmettelen lähinnä että miten tollasella sivistymättömällä, käytöstavattomalla rupusakkiperheellä on ollut varaa muuttaa omakotialueelle?
Osa taloista on halpoja, ~50-60 000€. Remonttikuntoisia vanhoja taloja, mutta pysyyvät pystyssä vielä.
Eli aika helposti pystyy hankkimaan.Ap
Nyt kyllä alkoi kiinnostaa että mistä saa asumiskelpoisen ok-talon tohon hintaan?
Kissa ongelma ratkeaa, kun loukutat kissan, joka tulee pihallenne. Kissan viet sitten eri kaupungin löytöeläintaloon, mitä kauemmaksi sen parempi. Näin eivät tuskin saa enää kissaansa takaisin, kun eivät välttämättä tajua kysellä kauempaa.
Joo lasua ja eläinsuojeluilmoitusta menemään ainakin. Jos ei meno ala rauhoittua, niin poliisille rikosilmoitus kotirauhan häirinnästä, tehkää vaikka porukalla naapureiden kanssa niin tulee enemmän painoarvoa.
Sähköaidat tonttien rajoille on myös mainio idea. Kaksi sähkölankaa sopivin välein niin ettei välistä tai alta mahdu ryömimään, eikä ylety astumaan tai hyppäämään yli. Luulisi oppivan kerrasta. Itse olen saanut sikojen sähköaidasta tällin ja sen verran kirpaisi, ettei tee mieli heti kokeilla uudestaan. Ei kuitenkaan vahingoita ketään, kirvelee vaan jonkin aikaa.
Karmea tilanne kyllä. Onhan toi nyt tosi väärin, että koko kylä joutuu kärsimään yhden perheen terrorisoinnista.
Toivon vaan että ap:n naapuriin muuttaisi oikeasti kunnon häiriköt. En voi käsittää ap:n tarinaa. Onko joku trolli?Siis häiritsee sisään kurkkivat lapset ja kissat?
Mahdollista vain Suomessa.
Toivottavasti aletaan asutta isoja turvapaikanhakijaperheitä tyhjiin ok taloihin, seassa muutama laittomasti maahan jäänyt ja naapuriin rakennetaan vaikkapa päihdekuntoutusasuntola.
Edelleenn suosittelen ap:lle muuttamista metsään,ihan yksinään.
Höpö höpö. On paljon paikkoja mihin kissa ei saa mennä ja ainao keino vahtia stä on ulkoiluttaa valvotusti. Kissan laskeminen ulos ilman valvontaa on kissan heitteille jättö. Se on kyllä tosi harmi että irtokissoja ei saa tappaa kuten ennen vanhaan.