Miksi tunteiden seuraamisesta on tehty kaikkein korkein hyvä mitä jokaisen pitäisi toteuttaa?

Ainakin suurin osa Aihe vapaan -aiheista ja viesteistä on puhtaasti tunneperäisiä. Tunteiden pornografiaa.

Onneksi tunteiden kanssa on tultu kaapista. Välillä se saattaa mennä liioitteluksi, mutta on sitä ennenkin paisuteltu ja ennen kaikkea teeskennelty ja tukahdutettu. Nykyään ollaan rehellisempiä itselleen ja muille. Tunteita ei tarvitse suorittaa.

Olen miettinyt samaa, näin jo viittäkymppiä lähenevänä. Ei tarvitse enää sietää mitään pientäkään epämukavuutta, ei tarvitse sitoutua eikä ottaa muita huomioon. Kunhan vain mulla on kaikki hyvin ja olen aina onnellinen. Eipä ihme, että jää lapsetkin hankkimatta, omat vanhemmat hoitamatta, isovanhemmat unohtuu, avioerot on arkipäivää ja uusperheet niin yleisiä, nuoret syrjäytyvät, kumppania ei löydy, masennus lisääntyy. Kun kaiken pitäisi olla täydellistä ja aina onnelista.

Elämä vaan ei ole sellaista ja sen joutuu kutakuinkin jokainen huomaamaan. Mutta silti elämä on enimmäkseen hyvää ja tyydyttävää, vaikka jostain joutuu luopumaan, kaikkea ei voi saada. Et voi saada onnellista perhe-elämää ja jatkuvaa rakastumisen tunnetta. Esimerkiksi. Jos sitotutuu kumppaniin ja hankkii lapsia, siinä sitten ollaan ja tukahdutetaan ne uudet rakastumiset ja ihastumiset, joita suurimmalle osalle pitkässä liitossa tulee. Eri asia tietysti esim. väkivaltainen kumppani, hänestä pitääkin erota.

Katsokaa kuinka minä tunnen! Oi, miten minä elänkään täysillä, enemmän täysillä kuin muut! Annan tunteiden tulla ja raivoan asiakaspalvelijoille tai liikenteessä matkalla salarakkaan luokse. Ihanaa!

Se näyttää olevan ns. ajan henki.

Tunteitaan seuraava ihminen tekee valintoja, jotka ovat moraaliarvojen(-sa) osalta ristiriidassa, joskus räikeässä. Hänen valintojensa ainoa johtolanka on juuri se, että hän on seurannut tunteitaan. Toki jos hän on korottanut "aina pitää seurata sydäntään / kuunnella tunteitaan" jne, - periaatteen korkeimmaksi arvokseen, niin sittenhän hän elää arvojensa mukaan, vaikkakin itsekkäästi.

Olen tullut siihen tulokseen, että luopuminen on ainoa tie muuttaa asioita konkreettisesti paremmaksi tässä maailmassa yksilötasolla. Jos yksilöt eivät ole valmiita luopumaan monista asioista, mitä heidän sydämensä halajaa, kollektiivista muutosta parempaan ei tapahdu maailmassa. Luopuminen osuu nimenomaan tunteidensa seuraamisen periaatteeseen, on sitä vastaan.

Mikä muu voi ohjata sinua paremmin omassa elämssäsi, kuin sinun tunteet? Ne kertovat juuri siitä, mitä SINÄ haluat ja mitkä ovat sinun tarpeesi.

Tässä elämässä on eletty aina muiden piikkiin ja muiden tarpeisiin, ja niin eletään nykyäänkin. Yhteiskunta vie osansa ja päättää mitä saat tehdä, työnantaja vie suurimman osan hereilläoloajastasi, ja päättää mitä sillä teet. Muun ajan toimit sukulaistesi, läheistesi ja ystäviesi kanssa yhteistuumin, eli ajattelet heidänkin hyvinvointia, pyrit tekemään kaikille hyvät olot elämään.

Tässä helposti unohtaa itsensä, on niin paljon kaikkia ja kaikkea, mihin sitä aikaa ja varojaan käyttää. Mutta sitten, kun olet sen 60 vuotta tehnyt sitä, niin mitä jää käteen?

Minä en ainakaan suostu käyttämään elämääni siihen, että muilla on hyvä olla. En aio hyväksyä oppituntia, jonka mukaan minun on oltava hiljaa, ja hyväksyttävä elämä, jota en tunne omakseni.

Kun kaikki vaan ymmärtäisivät, että avain onneen on itsensä kuuntelu.

Onko oman itsensä kuuntelu vastuutonta käytöstä läheisiään kohtaan? Jättää jälkeensä ihmisraunioita, isättömiä lapsia, verta ja kyyneleitä? Vain koska tunteet vievät kuin pässiä narussa? Missä vaiheessa tunteet saa otta yliotteen järjestä ja vastuullisesta aikuismaisesta käytöksestä?

Itse suoritin elämääni aika pitkään. Ihmettelin joskus miksi mikään ei tunnu miltään, vaikka oli ns. onnellinen perhe, työ ja ystävät. Sitten elämä vähän ravisteli ja tajusin, että en ollut oikeasti tuntenut mitään siksi, että en ollut tehnyt päätöksiä tunteella, vaan järjellä. Ikävä kyllä, se ei johda onnelliseen lopputulokseen. Nykyään teen vain asioita, jotka tuntuvat oikeilta, ja ylläripylläri, elämä tuntuu joka päivä hyvältä ja palkitsevalta. Ajoittaiset paskemmatkin tunteet tuntuvat nykyisin aivan siedettäviltä, kun hyväksyn ne ja annan niiden mennä rauhassa ohi. Suosittelen kaikille. En silti ole mikään draamakuningatar, päinvastoin.

Sana kirjoitti:

Se näyttää olevan ns. ajan henki.

Tunteitaan seuraava ihminen tekee valintoja, jotka ovat moraaliarvojen(-sa) osalta ristiriidassa, joskus räikeässä. Hänen valintojensa ainoa johtolanka on juuri se, että hän on seurannut tunteitaan. Toki jos hän on korottanut "aina pitää seurata sydäntään / kuunnella tunteitaan" jne, - periaatteen korkeimmaksi arvokseen, niin sittenhän hän elää arvojensa mukaan, vaikkakin itsekkäästi.

Olen tullut siihen tulokseen, että luopuminen on ainoa tie muuttaa asioita konkreettisesti paremmaksi tässä maailmassa yksilötasolla. Jos yksilöt eivät ole valmiita luopumaan monista asioista, mitä heidän sydämensä halajaa, kollektiivista muutosta parempaan ei tapahdu maailmassa. Luopuminen osuu nimenomaan tunteidensa seuraamisen periaatteeseen, on sitä vastaan.

Ihan mielenkiintosta, että sulla on tällanen tunne.

Vierailija kirjoitti:

Mikä muu voi ohjata sinua paremmin omassa elämssäsi, kuin sinun tunteet? Ne kertovat juuri siitä, mitä SINÄ haluat ja mitkä ovat sinun tarpeesi.

Tässä elämässä on eletty aina muiden piikkiin ja muiden tarpeisiin, ja niin eletään nykyäänkin. Yhteiskunta vie osansa ja päättää mitä saat tehdä, työnantaja vie suurimman osan hereilläoloajastasi, ja päättää mitä sillä teet. Muun ajan toimit sukulaistesi, läheistesi ja ystäviesi kanssa yhteistuumin, eli ajattelet heidänkin hyvinvointia, pyrit tekemään kaikille hyvät olot elämään.

Tässä helposti unohtaa itsensä, on niin paljon kaikkia ja kaikkea, mihin sitä aikaa ja varojaan käyttää. Mutta sitten, kun olet sen 60 vuotta tehnyt sitä, niin mitä jää käteen?

Minä en ainakaan suostu käyttämään elämääni siihen, että muilla on hyvä olla. En aio hyväksyä oppituntia, jonka mukaan minun on oltava hiljaa, ja hyväksyttävä elämä, jota en tunne omakseni.

Kun kaikki vaan ymmärtäisivät, että avain onneen on itsensä kuuntelu.

Tässä olikin melkein kaikki mikä on nykyään pielessä. Tunteet ovat muka jotain syvällistä ja oikeaa ja totuus. Eivät ole.

Vierailija kirjoitti:

Itse suoritin elämääni aika pitkään. Ihmettelin joskus miksi mikään ei tunnu miltään, vaikka oli ns. onnellinen perhe, työ ja ystävät. Sitten elämä vähän ravisteli ja tajusin, että en ollut oikeasti tuntenut mitään siksi, että en ollut tehnyt päätöksiä tunteella, vaan järjellä. Ikävä kyllä, se ei johda onnelliseen lopputulokseen. Nykyään teen vain asioita, jotka tuntuvat oikeilta, ja ylläripylläri, elämä tuntuu joka päivä hyvältä ja palkitsevalta. Ajoittaiset paskemmatkin tunteet tuntuvat nykyisin aivan siedettäviltä, kun hyväksyn ne ja annan niiden mennä rauhassa ohi. Suosittelen kaikille. En silti ole mikään draamakuningatar, päinvastoin.

Tällainen hedonismi on jo tuhonnut maapallon.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itse suoritin elämääni aika pitkään. Ihmettelin joskus miksi mikään ei tunnu miltään, vaikka oli ns. onnellinen perhe, työ ja ystävät. Sitten elämä vähän ravisteli ja tajusin, että en ollut oikeasti tuntenut mitään siksi, että en ollut tehnyt päätöksiä tunteella, vaan järjellä. Ikävä kyllä, se ei johda onnelliseen lopputulokseen. Nykyään teen vain asioita, jotka tuntuvat oikeilta, ja ylläripylläri, elämä tuntuu joka päivä hyvältä ja palkitsevalta. Ajoittaiset paskemmatkin tunteet tuntuvat nykyisin aivan siedettäviltä, kun hyväksyn ne ja annan niiden mennä rauhassa ohi. Suosittelen kaikille. En silti ole mikään draamakuningatar, päinvastoin.

Tällainen hedonismi on jo tuhonnut maapallon.

Ironista kyllä, kun aloin tehdä mitä haluan, ryhdyin vegaaniksi enkä ole muuten lentokoneellakaan matkustanut vuosiin. Elämää suorittaessani piti käydä ulkomaanmatkoilla monta kertaa vuodessa, koska lomailu todella tuli tarpeeseen. Vaihdoin alaa enkä nykyisin rasitu töissä. Uskoisin, että maapallon tuhoaminen johtuu juuri siitä, että ihmiset eivät kuuntele aitoja arvojaan ja tunteitaan.

Tunteet heittelee, tunteet vaihtelee lyhyen ajan sisällä. Järjen ääntä pitää osata kuunnella, eikä jatkuvasti juosta sen tunteen perässä. Onnellisuuteen tuleekin pyrkiä, mutta järjen kanssa.

Miksi sinun tunteesi ovat tärkeämmät kuin jonkun toisen? Esimerkiksi lapsesi?

Entä jos kaikki vaan hylkäävät lapsensa ja työpaikkansa? Kuka hoitaa lapset ja kuka työt? Entä jos ketään ei huvita?

Vierailija kirjoitti:

Itse suoritin elämääni aika pitkään. Ihmettelin joskus miksi mikään ei tunnu miltään, vaikka oli ns. onnellinen perhe, työ ja ystävät. Sitten elämä vähän ravisteli ja tajusin, että en ollut oikeasti tuntenut mitään siksi, että en ollut tehnyt päätöksiä tunteella, vaan järjellä. Ikävä kyllä, se ei johda onnelliseen lopputulokseen. Nykyään teen vain asioita, jotka tuntuvat oikeilta, ja ylläripylläri, elämä tuntuu joka päivä hyvältä ja palkitsevalta. Ajoittaiset paskemmatkin tunteet tuntuvat nykyisin aivan siedettäviltä, kun hyväksyn ne ja annan niiden mennä rauhassa ohi. Suosittelen kaikille. En silti ole mikään draamakuningatar, päinvastoin.

En näe järjellä tekemistäkään ja kaiken rationalisointia vastauksena; järki ei ole tunteen ainoa vaihtoehto.

Näen kolmantena mahdollisena johtotähtenä Jumalan tahdon ja tarkoituksen seuraamiseen perustuvat arvot ja periaatteet – niiden mukaan ojentautumisen. Tämän ajatuksen syvempi avaaminen tietysti kuulostaisi uskonnolliselta saarnalta, joten jätän tämän tähän :)

Huomautan vain vielä sen verran, että kyse on nimenomaan johtavasta periaatteesta – tunteidensa kuunteleminen sinänsä ei tietenkään ole väärin minustakaan. Mutta jos tunne on ristiriidassa sen kanssa, mikä on oikein, tulee valita se, mikä on oikein eikä tunteensa seuraamista. Ja tämä hyvä periaate johtaa aina välillä siihen, että on luovuttava...

Jos ei kuuntele tunteitaan eikä tee valintoja niitä mahdollisuuksien mukaan huomioiden, vaan ainoastaan rationalisoiden kaiken, seurauksena on melko vääjäämättömästi burnout. Vaikka olenkin "tunteiden seuraamisen" kritisoija, en missään nimessä kannata tunteiden vähättelyä tai torjumista tai niiden korvaamista puhtaalla hyöty- ja järkiajattelulla.

Vierailija kirjoitti:

Mikä muu voi ohjata sinua paremmin omassa elämssäsi, kuin sinun tunteet? Ne kertovat juuri siitä, mitä SINÄ haluat ja mitkä ovat sinun tarpeesi.

Tässä elämässä on eletty aina muiden piikkiin ja muiden tarpeisiin, ja niin eletään nykyäänkin. Yhteiskunta vie osansa ja päättää mitä saat tehdä, työnantaja vie suurimman osan hereilläoloajastasi, ja päättää mitä sillä teet. Muun ajan toimit sukulaistesi, läheistesi ja ystäviesi kanssa yhteistuumin, eli ajattelet heidänkin hyvinvointia, pyrit tekemään kaikille hyvät olot elämään.

Tässä helposti unohtaa itsensä, on niin paljon kaikkia ja kaikkea, mihin sitä aikaa ja varojaan käyttää. Mutta sitten, kun olet sen 60 vuotta tehnyt sitä, niin mitä jää käteen?

Minä en ainakaan suostu käyttämään elämääni siihen, että muilla on hyvä olla. En aio hyväksyä oppituntia, jonka mukaan minun on oltava hiljaa, ja hyväksyttävä elämä, jota en tunne omakseni.

Kun kaikki vaan ymmärtäisivät, että avain onneen on itsensä kuuntelu.

Niin, avain omaan onneen. Valitettavasti elämässä on kuitenkin niin, että kaikki mitä teet, koskettaa myös muita ihmisiä. Miksi juuri sinun onnesi on tärkeämpää kuin muiden? Kun kaikki ajattelevat noin, on maailma tosi kamala paikka elää. On olemassa ikäviä asioita ja vastuita, jotka jonkun on pakko hoitaa, eikä se aina ole kivaa, mutta jonkun ne on vaan hoidettava.

Inhottaa tämä nykyinen egoistinen trendi, jossa keskitytään vain itseensä ja omiin tarpeisiin ja omaan onneen, eli käytännössä halutaan aina olla saamapuolella eikä itse antaa mitään. Ja tämä kaikki nähdään vielä jotenkin henkisen kypsyyden huipentumana, vaikka todellisuudessa asia on aivan päinvastoin. Halutaan palata vauva- ja pikkulapsitasolle - tasolle, jolla henkinen kehitys on vielä niin kesken, että ymmärrystä muihin kuin omiin tarpeisiin ei vielä ole.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mikä muu voi ohjata sinua paremmin omassa elämssäsi, kuin sinun tunteet? Ne kertovat juuri siitä, mitä SINÄ haluat ja mitkä ovat sinun tarpeesi.

Tässä elämässä on eletty aina muiden piikkiin ja muiden tarpeisiin, ja niin eletään nykyäänkin. Yhteiskunta vie osansa ja päättää mitä saat tehdä, työnantaja vie suurimman osan hereilläoloajastasi, ja päättää mitä sillä teet. Muun ajan toimit sukulaistesi, läheistesi ja ystäviesi kanssa yhteistuumin, eli ajattelet heidänkin hyvinvointia, pyrit tekemään kaikille hyvät olot elämään.

Tässä helposti unohtaa itsensä, on niin paljon kaikkia ja kaikkea, mihin sitä aikaa ja varojaan käyttää. Mutta sitten, kun olet sen 60 vuotta tehnyt sitä, niin mitä jää käteen?

Minä en ainakaan suostu käyttämään elämääni siihen, että muilla on hyvä olla. En aio hyväksyä oppituntia, jonka mukaan minun on oltava hiljaa, ja hyväksyttävä elämä, jota en tunne omakseni.

Kun kaikki vaan ymmärtäisivät, että avain onneen on itsensä kuuntelu.

Tässä olikin melkein kaikki mikä on nykyään pielessä. Tunteet ovat muka jotain syvällistä ja oikeaa ja totuus. Eivät ole.

Mikä on syvällistä ja oikea totuus, sinun mielestäsi?

Miksi on paha, jos ihmiset seuraavat tunteitaan?

Tuntuu, että kun ihmiset alkavat ottaa onneaan omiin käsiinsä, ja tekemään niitä päätöksiä, mikä tekee he onnelliseksi, osa ihmisistä kokee sen uhkana. Ehkä itse elät parisuhteessa, joka ei oikein toimi, ja sinua pelottaa, että miehesi haluaakin parempaa ja jättää? Jos antaa tunteille vallan, niin huomaakin, että itse ei nautikaan elämästä ja se alkaa pelottaa?

Ketään ei voi, eikä saa, kontrolloida. Jos joku on onneton elämässään, miksi se on kaiken vääryyden perusta, että rakentaa itselleen onnen, huomioiden tunteensa ja sen, mitä on ja mitä itse tahtoo?

Elämän ei kuulu olla onnetonta.

Tunteiden kuuntelu ja seuraaminen voi toimia niin kauan kun olet nuori, voimissasi ja terve. Jos sairastut tai tarvitset läheisiltäsi sekä ystäviltäsi apua ja tukea , heitä ei huvita , heidän tunteensa sanoo ei. Oletko tyytyväinen ? Yhteiskunta ei pysty kaikessa auttamaan riittävästi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mikä muu voi ohjata sinua paremmin omassa elämssäsi, kuin sinun tunteet? Ne kertovat juuri siitä, mitä SINÄ haluat ja mitkä ovat sinun tarpeesi.

Tässä elämässä on eletty aina muiden piikkiin ja muiden tarpeisiin, ja niin eletään nykyäänkin. Yhteiskunta vie osansa ja päättää mitä saat tehdä, työnantaja vie suurimman osan hereilläoloajastasi, ja päättää mitä sillä teet. Muun ajan toimit sukulaistesi, läheistesi ja ystäviesi kanssa yhteistuumin, eli ajattelet heidänkin hyvinvointia, pyrit tekemään kaikille hyvät olot elämään.

Tässä helposti unohtaa itsensä, on niin paljon kaikkia ja kaikkea, mihin sitä aikaa ja varojaan käyttää. Mutta sitten, kun olet sen 60 vuotta tehnyt sitä, niin mitä jää käteen?

Minä en ainakaan suostu käyttämään elämääni siihen, että muilla on hyvä olla. En aio hyväksyä oppituntia, jonka mukaan minun on oltava hiljaa, ja hyväksyttävä elämä, jota en tunne omakseni.

Kun kaikki vaan ymmärtäisivät, että avain onneen on itsensä kuuntelu.

Tässä olikin melkein kaikki mikä on nykyään pielessä. Tunteet ovat muka jotain syvällistä ja oikeaa ja totuus. Eivät ole.

Mikä on syvällistä ja oikea totuus, sinun mielestäsi?

Miksi on paha, jos ihmiset seuraavat tunteitaan?

Tuntuu, että kun ihmiset alkavat ottaa onneaan omiin käsiinsä, ja tekemään niitä päätöksiä, mikä tekee he onnelliseksi, osa ihmisistä kokee sen uhkana. Ehkä itse elät parisuhteessa, joka ei oikein toimi, ja sinua pelottaa, että miehesi haluaakin parempaa ja jättää? Jos antaa tunteille vallan, niin huomaakin, että itse ei nautikaan elämästä ja se alkaa pelottaa?

Ketään ei voi, eikä saa, kontrolloida. Jos joku on onneton elämässään, miksi se on kaiken vääryyden perusta, että rakentaa itselleen onnen, huomioiden tunteensa ja sen, mitä on ja mitä itse tahtoo?

Elämän ei kuulu olla onnetonta.

Voi hyvä luoja. Mieti Mieti kerrankin! Mieti muitakin kuin itseäsi!

Vierailija kirjoitti:

Mikä muu voi ohjata sinua paremmin omassa elämssäsi, kuin sinun tunteet? Ne kertovat juuri siitä, mitä SINÄ haluat ja mitkä ovat sinun tarpeesi.

Tässä elämässä on eletty aina muiden piikkiin ja muiden tarpeisiin, ja niin eletään nykyäänkin. Yhteiskunta vie osansa ja päättää mitä saat tehdä, työnantaja vie suurimman osan hereilläoloajastasi, ja päättää mitä sillä teet. Muun ajan toimit sukulaistesi, läheistesi ja ystäviesi kanssa yhteistuumin, eli ajattelet heidänkin hyvinvointia, pyrit tekemään kaikille hyvät olot elämään.

Tässä helposti unohtaa itsensä, on niin paljon kaikkia ja kaikkea, mihin sitä aikaa ja varojaan käyttää. Mutta sitten, kun olet sen 60 vuotta tehnyt sitä, niin mitä jää käteen?

Minä en ainakaan suostu käyttämään elämääni siihen, että muilla on hyvä olla. En aio hyväksyä oppituntia, jonka mukaan minun on oltava hiljaa, ja hyväksyttävä elämä, jota en tunne omakseni.

Kun kaikki vaan ymmärtäisivät, että avain onneen on itsensä kuuntelu.

Toisaalta avain onneen ei ole se, että ei kuuntele muita. Ihminen on aina yhteisönsä jäsen, joten jos ei ole sopusoinnussa ympäristönsä kanssa, niin se oma onni on kovin lyhytaikainen.

Tunteiden ongelmana on se, että ne ailahtelevat. Jos elää pelkästään tunteiden varassa, elää kuin vuoristoradalla.Lisäksi joutuu joka hetki hyväksymään sen, että muut elävät omien tunteittensa mukaan, joten mikään yhteinen ei ole pysyvää. Koskaan. Mikään sovittu ei ole varmaa.

Tunne-ihmiset toimii alkukantaisten vaistojensa varassa, eivät siis ajattele, vaan tekevät niinkuin luonto on heidät ohjelmoinut tekemään.

Lisääntymisvaisto = haluaa lisääntyä, aiheuttaa sen tunteen että haluaa lapsia.

Pariutumisvietti = haluaa parisuhteen, aiheuttaa sen tunteen, että haluaa pariutua.

Kaikilla muillakin tunteilla on joku luonnon oma tarkoitusperä, ne samat tunteet ohjaa muitakin kädellisiä ja todennäköisesti muitakin nisäkkäitä. Kaikista tunteikkaimpia eläimiä on varmaan matelijat, jotka eivät ajattele lainkaan, vaan toimivat 99% sen mukaan mitä tunteet ohjaa tekemään. Esim. käärme näkee hiiren, niin siitä vaan tuntuu, että nyt pitää iskeä kiinni ja niin se tekeekin, samantien.

Tunteikkuus = tyhjäpäisyys ja sen kyllä huomaakin.