En olisi arvannut, että elämä voi olla kolmekymppisenä ohi

Hommaa rakastaja.

Mistäs se tavoite tulee ellei itseltäsi? Nyt mars asiat uusiksi.

Jätä se sika!

Eroon ei tarvita miehen lupaa, oma päätös riittää.

AP:lle tällainen vinkki: eroa. Jos kaikki on jo muutenkin vastuullasi niin onpahan ainakin yksi mieslapsi vähemmän huolehdittavana.

Vierailija kirjoitti:

Itse katson anime-pornoa.

Itseasiassa.. runkkaaminen on yksi elämäniloista näin kolmekymppisenä.

Vierailija kirjoitti:

Hommaa rakastaja.

Käynyt  mielessä, mutta olen joko töissä tai lasten kanssa. Ei oikein rakastajalle, tai muullekaan sosiaaliselle elämälle ole tilaa.

ap

Kuulostaa, että sulla on alkava keski-iän kriisi.

No...Itse sairastuin lukioiässä, ei ole miestä & perhettä. Ammatin sain opiskeltua ( aika tuskaisesti), mutta töissä en sairauden vuoksi juuri pysty olemaan.Aika olemattomissa ovat vaihtoehdot juu...

Itse lähdin kolmekymppisenä opiskelemaan ja otin avioeron. Meillä ei ollut vielä lapsia. Ero oli paras päätös ikinä.

Sun täytyy vaan yrittää selvittää haluatko eron ja sitten järjestää asiat. Yleensä asiat lutviutuvat kun alkaa tehdä niille jotain.

Sitten rupeat miettimään työtäsi, jos lapset ovat sinulla, niin olisi fiksua löytää päivätyö. Toisaalta jos mies ottaa lapset vuoroviikoin, sulla on edes viikko aikaa aina miettiä tulevaisuuttasi pidemmällä tähtäimellä eli keskittyä opiskelupaikan hakuun tms.

Nuo sosiaaliviisaat puhuvat kriisiyttämisestä. Taidetaan samaa sanaa käyttää muillakin aloilla, mutta eri merkityksissä. No kuitenkin, kyse on siitä, että ajetaan jokin pitkään jatkunut vaikeus niin hankalaksi, että on pakko tehdä ratkaisuja tilanteen muuttamiseksi. Parisuhteessa se voi tarkoittaa vaikka harkittua ja vakavaa erouhkausta: muutoksen on tultava, tai lähdetään eri suuntiin. Riskinä tässä on se, että ero toteutuu kuitenkin vastoin tahtoa, mahdollisena hyvänä puolena se, että ruvetaan yhdessä tuumin etsimään ratkaisuja. Kyse on siis oikeastaan välttämättömä tilanteen tahallisesta nopeuttamisesta.

Onko miehesi työssä? Jos, niin hän on velvollinen elättämään sinut. Voisitko harkita töistä pois jäämistä? Toki siitä seuraa karenssi, mutta jos sinulla on säästöjä tai miehesi tulot ovat korkeat, tätä kannattaisi minusta harkita. Saisit rauhassa katsoa uutta alaa itsellesi. Riittävätkö voimavarasi tällä hetkellä toisen työpaikan hakemiseen? Perhana, jätä osa kotihommista tekemättä! Katso edes, että motivoituuko miehesi hoitamaan niitä, jos palvelu ei enää pelaakaan.

Irroitukset arjesta ovat rankkoja, tiedän. Kokemuksesta tiedän senkin, että hyvätkin muutokset ovat raskaita, jos ne ovat nopeita. Ja lopulta: kyllä miehestä voi erota ihan ilman hänen suostumustaankin. En kuitenkaan ehdota sitä mitenkään ensimmäisenä ratkaisuna.

Yritä löytää itsesi, ja mieti mitä SINÄ haluat elämältä. Missä haluat olla 5 tai 10 vuoden päästä ja tee töitä sen eteen. Puhukaa miehen kanssa ongelmista, ja jos hän ei tue sinua tai aio laittaa tikkua ristiin perhe-elämän eteen, eroa. Ja kerro miehelle, että ero tulee varmasti, jos muutosta ei tapahdu. Omien haaveiden toteuttaminen voi kuitenkin tuoda elämään uutta virtaa, ja parisuhde elpyä siinä samalla.

Parasta mitä teille voisi tapahtua seuraavaksi olisi se, että puhuisitte asiat halki ja alkaisitte tehdä suunnitelmia ja asettaa tavoitteita yhdessä. Kumpikin puhutte siitä mitä haluatte elämältä, esim ammatti ja työ, harrastukset, asuinpaikka. Jotkut tekee radikaaleja ratkaisuja, esim. myyvät omaisuutensa ja lähtevät ulkomaille.

Minä en siis suosittelisi sitä vaihtoehtoa, että mietit vain sitä mitä itse haluat (kuten monet muut ehdottavat). Harva edes 100% tietää mitä todella haluaa. Ja toisaalta suurimmalle osalle ei edes ole esim. jotakin tiettyä yhtä ammattia, joka ainoastaan sopii vaan vaihtoehtoja on useita. 

Eron huonona puolena sen lisäksi että se on ikävää lapselle, on tietysti se jos sillä yritetään ratkaista ongelmaa joka ei sillä ratkea. Lähipiirissäni on todella moni eronnut viimeisen parin vuoden aikana. Aluksi se tuntuu ratkaisevan asiat, mutta sitten päädytään taas samaan pisteeseen. Tai pahempaa: päädytään uuteen suhteeseen, jossa on samat ongelmat kuin edellisessäkin tai uusi mies on jopa huonompi kuin edellinen.

Jos siis pystytte yhdessä pariskuntana ja perheenä ratkaisemaan nämä ongelmat, tehdä elämänmuutoksen ja kehittyä ihmisinä, niin se varmasti lähentäisi teitä ja toisi aitoa onnea. Ulkopuolinen apu voisi auttaa, esim. joku avioliittoleiri, ettette jää vain kaksistaan kinaamaan asioista.

Eli siis päivät täynnä tekemistä = elämä ohi.

ok

ok

öitä vaan

Ota rauhallisesti, ei elämä ole ohi, aika kuluu nopeammin kuin uskotkaan ja pian lapset eivät tarvitse aktiivista hoitoa. 10 vuoden päästä sinulla on  vielä 40 vuotta aikaa harrastaa ja tehdä mitä haluat. Äläkä jätä miestäsi, jos se kuitenkin on säällinen ihminen ja rakastaa lapsiaan ja sinuakin varmaan. Nauti pienistä hetkistä.

vois olla täysin minun kirjoittamani. Koska aivan samaa settiä täälläkin. Lapsia on kylläkin yksi.

Tilannetta hankaloittaa se että työni on epäsäännöllisen epäsäännöllistä. Ja jos tästä lähden, joudun joko jättämään lapsen isälle, jota en tee missään tapauksessa. Ja jos taas lähden lapsen kanssa, joudun jättämään työni, ja milläs sitten eletään?

En suoraan sanoen ymmärrä tuota miestä. kohta kolmeen vuoteen ei mitään intiimiäkään ole ollut. Hänen mielestään kaikki on hyvin, mistään vähnkään vakavasta ei voi puhua, mitään ei voi parisuhteen eteen tehdä että sitä voisi parantaa, vaan mies hokee koko ajan, että kyllä tää tästä paranee... Mutta miten, jos ei pysty keskustelemaan toisen kanssa, ja yritystä ei ole. Niin puuduttava tilanne.

Minä olin aikalailla samanlaisessa tilanteessa hieman sinua vanhempana, n. 35-vuotiaana. Kun en muuta osannut luin erilaisia elämäntaito-oppaita, kävin energiahoidossa ja etsin itseäni, mietin ja pähkäilin. Näistä oli apua, sillä tajusin, että vain minä itse voin vaikuttaa omaan elämääni, ei kukaan muu, ei edes mieheni. Vaikka kuinka oli ikävää ja hankalaa, päätin miettiä millaista elämää haluan elää ja uskoa sitten unelmaani ja myös lähteä pyrkimään sitä kohti. Ei väkisellä puskien, vaan pienissä erissä, asia kerrallaan siten kuin hyvältä tuntui. Ja hoksasin myös, että miestäni en voi muuttaa, voin muuttaa vain itseäni.

Uskomatonta, mutta totta, se toimi. Halusin onnellisen parisuhteen ja perhe-elämän, mietin mitä voin tehdä sen eteen? Aloin toimia niinkuin olisin halunnut mieheni toimivan; tein asioita, joista ajattelin hänen pitävän ja ilahtuvan. Toivotin hyvät huomenet ja työpäivät, otin hänet vastaan työpäivän jälkeen hymy huulillani, suukotin ohimennen, kehaisin jostain, toin kaupasta pari olutpulloa lauantaiksi. Ja kyllä, harrastin myös seksiä, vaikka en olisi aina itse halunnut. Melko lyhyessä ajassa tuosta alkoi olla apua, miehenikin oli paremmalla tuulella, teki enemmän kotitöitä, oli paremmin läsnä arjessa, alkoi huomioida minua. Aloimme puhua ja selvittää solmuja, kerroimme toiveistamme ja haluistamme ja mietimme yhdessä niihin ratkaisuja. Tulimme vähitellen läheisemmiksi kuin olimme koskaan olleet. Aloimme ymmärtämään toisiamme. Rakkaus heräsi vähitellen uudelleen, ja minunkin alkoi tehdä mieli seksiä yhtä paljon kuin miehelläni.

Kun parisuhde oli paremmalla tolalla, se heijastui kaikkeen; jaksoi paremmin keskittyä lapsiin, nukuin paremmin, järjestimme toisillemme aikaa harrastaa jotain, käydä edes lenkillä, jos ei muuta ehtinyt. Ja järjestimme kahdenkeskistä aikaa, ihana viikonloppu silloin, tällöin hotellissa. Suhteemme lujittui, meistä tuli toistemme parhaita ystäviä ja samalla oli romantiikkaa ja nautinnollista seksiä.

Minun elämäni paras ratkaisu oli olla eroamatta, päättää yrittää korjata tilanne. Nyt olemme jo viisikymppisiä ja edelleen erittäin onnellisia, en voisi kuvitella parempaa ja onnellisempaa parisuhdetta. Ja on ihanaa, kun perhe on kasassa, upeaa yhdessä seurata aikuistuvia lapsia.

Vähitellen saimme muutenkin asioita järjestykseen, minä ryhdyin yrittäjäksi, enkä ole sitäkään katunut. Työ kulkee koko ajan mukana ja sitä on paljon, lomaa vähemmän kuin vieraan työssä, mutta toisaalta voin vaikuttaa melko paljon työaikoihini ja sisältöön. Halutessani voin tehdä 7-päiväisen viikon, kun on sadekelit ja aurinkoisella säällä pidän muutaman vapaapäivän, voin lähteä perjataina viikonlopn viettoon jo puolilta päivin. Toisaalta voin joutua tekemään paperihommia sunnuntaina. Tykkään kuitenkin, aina työ ei edes tunnu työltä, se on vain osa elämää. Enimmäkseen nautin työstäni.

Teimme myös talouteen vaikuttavia ratkaisuja; myimme uudehkon talomme kaupungissa ja ostimme vanhemman talon maalta. Erinomainen ratkaisu, lainataakka pieneni puoleen ja nyt se on jo maksettu. Ihana luonto ympärillä on suuri voimavara. Rakastan tätä hiljaisuutta ja rauhaa.

Mieti rauhassa mitä haluat elämältä. Ei sinulla ole kiire mihinkään, olet vielä nuori ja ehdit vaikka mitä. Älä tee hätiköityjä päätöksiä, etene rauhassa ja usko parempaan. Onnea elämääsi!

Vierailija kirjoitti:

Minä olin aikalailla samanlaisessa tilanteessa hieman sinua vanhempana, n. 35-vuotiaana. Kun en muuta osannut luin erilaisia elämäntaito-oppaita, kävin energiahoidossa ja etsin itseäni, mietin ja pähkäilin. Näistä oli apua, sillä tajusin, että vain minä itse voin vaikuttaa omaan elämääni, ei kukaan muu, ei edes mieheni. Vaikka kuinka oli ikävää ja hankalaa, päätin miettiä millaista elämää haluan elää ja uskoa sitten unelmaani ja myös lähteä pyrkimään sitä kohti. Ei väkisellä puskien, vaan pienissä erissä, asia kerrallaan siten kuin hyvältä tuntui. Ja hoksasin myös, että miestäni en voi muuttaa, voin muuttaa vain itseäni.

Uskomatonta, mutta totta, se toimi. Halusin onnellisen parisuhteen ja perhe-elämän, mietin mitä voin tehdä sen eteen? Aloin toimia niinkuin olisin halunnut mieheni toimivan; tein asioita, joista ajattelin hänen pitävän ja ilahtuvan. Toivotin hyvät huomenet ja työpäivät, otin hänet vastaan työpäivän jälkeen hymy huulillani, suukotin ohimennen, kehaisin jostain, toin kaupasta pari olutpulloa lauantaiksi. Ja kyllä, harrastin myös seksiä, vaikka en olisi aina itse halunnut. Melko lyhyessä ajassa tuosta alkoi olla apua, miehenikin oli paremmalla tuulella, teki enemmän kotitöitä, oli paremmin läsnä arjessa, alkoi huomioida minua. Aloimme puhua ja selvittää solmuja, kerroimme toiveistamme ja haluistamme ja mietimme yhdessä niihin ratkaisuja. Tulimme vähitellen läheisemmiksi kuin olimme koskaan olleet. Aloimme ymmärtämään toisiamme. Rakkaus heräsi vähitellen uudelleen, ja minunkin alkoi tehdä mieli seksiä yhtä paljon kuin miehelläni.

Kun parisuhde oli paremmalla tolalla, se heijastui kaikkeen; jaksoi paremmin keskittyä lapsiin, nukuin paremmin, järjestimme toisillemme aikaa harrastaa jotain, käydä edes lenkillä, jos ei muuta ehtinyt. Ja järjestimme kahdenkeskistä aikaa, ihana viikonloppu silloin, tällöin hotellissa. Suhteemme lujittui, meistä tuli toistemme parhaita ystäviä ja samalla oli romantiikkaa ja nautinnollista seksiä.

Minun elämäni paras ratkaisu oli olla eroamatta, päättää yrittää korjata tilanne. Nyt olemme jo viisikymppisiä ja edelleen erittäin onnellisia, en voisi kuvitella parempaa ja onnellisempaa parisuhdetta. Ja on ihanaa, kun perhe on kasassa, upeaa yhdessä seurata aikuistuvia lapsia.

Vähitellen saimme muutenkin asioita järjestykseen, minä ryhdyin yrittäjäksi, enkä ole sitäkään katunut. Työ kulkee koko ajan mukana ja sitä on paljon, lomaa vähemmän kuin vieraan työssä, mutta toisaalta voin vaikuttaa melko paljon työaikoihini ja sisältöön. Halutessani voin tehdä 7-päiväisen viikon, kun on sadekelit ja aurinkoisella säällä pidän muutaman vapaapäivän, voin lähteä perjataina viikonlopn viettoon jo puolilta päivin. Toisaalta voin joutua tekemään paperihommia sunnuntaina. Tykkään kuitenkin, aina työ ei edes tunnu työltä, se on vain osa elämää. Enimmäkseen nautin työstäni.

Teimme myös talouteen vaikuttavia ratkaisuja; myimme uudehkon talomme kaupungissa ja ostimme vanhemman talon maalta. Erinomainen ratkaisu, lainataakka pieneni puoleen ja nyt se on jo maksettu. Ihana luonto ympärillä on suuri voimavara. Rakastan tätä hiljaisuutta ja rauhaa.

Mieti rauhassa mitä haluat elämältä. Ei sinulla ole kiire mihinkään, olet vielä nuori ja ehdit vaikka mitä. Älä tee hätiköityjä päätöksiä, etene rauhassa ja usko parempaan. Onnea elämääsi!

Kuulostat ihanalta ihmiseltä! Kaikkea hyvää sinulle! :)

Ei ole. Sulla on nyt vaan ruuhkavuodet, mutta jos olet jo "tehnyt" lapset parikymppisenä ja nyt työelämässä, niin sulla on vielä kuule paljon elämää edessä. Lapset kasvaa ja itsenäistyy, sä pääset huonosta suhteesta eteenpäin ja ehdit vielä hyvin opiskella uuden ammatin. Mä olen itse nelikymppinen ja mietin myös kouluttautumista. Vaikka opiskelisin 2-3 vuotta, niin mulla olisi vielä 20 vuotta työelämää edessä. Joten sulla ei ole oikeasti mitään hätää, nyt vaan on vähän rankkaa.

Naiset hits the wall aina kolmekymppisenä.

Senkus eroat miehestäsi. Elämäsi menee vaan huonompaan suuntaan sillä taloutesi romahtaa.

Up to you. Mutta meikäläinen porskuttaa 30. poikamiehenä onnellisena.

Ei huolia huomisesta eikä varsinkaan naisista =)