Lue keskustelun säännöt.
Lähetä terveisesi kaipaamallesi henkilölle II
Kommentit (8206)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksei kukaan voi rakastaa minua. :'(
En jaksa enää..Älähän nyt, mistä moinen suru ?
Et voi tietää. Ehkä mä rakastan <3
Tuskinpa vain.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
En vaan luota sun äänijänteisiin.
Sinäkö ne panisit koetukselle? Kerro tarkemmim mitä tarkoitat.
Erikoinen viesti...
Mitä?! Et sitten tullut Härmän Juhannustansseihin!
Värjäsin tukkani tulipunaiseksi sinun takiasi ja sitten menetkin blondin kanssa muualle lavatansseihin?! Olen taas musertunut!
Toinen A, mä en pysty enää rakastaa ketään muuta. Veit mun sydämen, tuo se takaisin, että voin taas jatkaa elämääni.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jos et olis mieheni paras ystävä jo kaukaa lapsuudesta, olisin tunnustanut kaiken jo kauan sitten.
Katson kuvaas edelleen joka helkkarin aamu. Miks tulit ja sekoitit mun pääni?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Miehelle ja/tai naiselle kirjoitti:
Kyllä viestit tunnistaa helposti, jos käyttää selkeitä tunnisteita. Mun kirjoittamista sadoista viesteistä niitä on ollu kymmenissä. 😊
Miksei kaikissa?
Tästä nyt vaan tuli tällainen arvuutteluleikki. Kaikkia asioita ei ole tarkoitettu toisten tietoon.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miehelle ja/tai naiselle kirjoitti:
Kyllä viestit tunnistaa helposti, jos käyttää selkeitä tunnisteita. Mun kirjoittamista sadoista viesteistä niitä on ollu kymmenissä. 😊
Miksei kaikissa?
Tästä nyt vaan tuli tällainen arvuutteluleikki. Kaikkia asioita ei ole tarkoitettu toisten tietoon.
Ei tietenkään. Mutta luuletko, että se oikea henkilökään lukee näitä tai sinua tunnistaa vaikka lukisikin? Millaisia tunnisteita käytät? Aina on mahdollista valita sellaiset, jotka vain se toinen tietää eikä kukaan muu (ellei jompikumpi ole hölösuu. Se tietysti on huonompi juttu, koska ihmiset puhuvat. Minä en.)...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minulla on soinut päässä Tahroja paperilla juhannusaatosta asti. Jos sinä laitoit sen sinne, ota se pois. En ole koskaan pitänyt siitä, ja tuon kertosäkeen jatkuva toisto on hyvin raskasta kuultavaa. Pois!
En muista näin sitkeää korvamatoa olleen koskaan. Hiljaa nyt!!! Yritän ajatella muuta. Aivan muuta. Tekemistä olisi niin paljon...
Tänä aamuna jostakin syystä tunsin kirkkaan aurinkoisen pakkaspäivän. Kävelin hiekoituksella tapaamaan sinua. Aurinko oli korkealla, ilma raikas ja kylmä. Olin niin onnelllinen, että tapaisin sinut jälleen. Tunsin sen ilon kuin jääkylmän samppanjan, se meni hetkessä päähän ja täytti sydämen lämmöllä. Minä OLIN siellä.
Luulen, että olen siirtynyt lineaarisesta ajasta pysyvästi episodiseen tai polykroniseen. Ei sykliseen. Se sykli ei enää ala alusta.
Mitä aika on? Millä se on mitattavissa? Tunteilla, tapahtumilla - kellolla? Sadepisaroilla tai kyynelillä? Lumihiutaleilla, jotka hiljaa leijuvat, kun kävelen takaisin kotiin. Yhä minulla on sisälläni tämä ilo, toisessa ajassa.
Toisessa ajassa on muutakin. Minulla on päässäni elokuvaprojektori. Vain filmiä en voi valita, ja joskus siinä esiintyy häiriöitä, satunnaisia aukkoja. Se on sellainen vanhanaikainen projektori, joskus jopa taikalyhty. Fantasmagoria - mutta ei mennä sinne.
Takaisin valoon. Siinä on hetki, johon olisi hyvä jäädä. Aurinko paistaa. Hengitys höyryää pakkasilmassa. Sinä hymyilet.
Sitten näen sateen ja kuulen lähestyvän rajuilman. Aurinko on poissa, vaikka on keskikesä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Tänä aamuna jostakin syystä tunsin kirkkaan aurinkoisen pakkaspäivän. Kävelin hiekoituksella tapaamaan sinua. Aurinko oli korkealla, ilma raikas ja kylmä. Olin niin onnelllinen, että tapaisin sinut jälleen. Tunsin sen ilon kuin jääkylmän samppanjan, se meni hetkessä päähän ja täytti sydämen lämmöllä. Minä OLIN siellä.
Luulen, että olen siirtynyt lineaarisesta ajasta pysyvästi episodiseen tai polykroniseen. Ei sykliseen. Se sykli ei enää ala alusta.
Mitä aika on? Millä se on mitattavissa? Tunteilla, tapahtumilla - kellolla? Sadepisaroilla tai kyynelillä? Lumihiutaleilla, jotka hiljaa leijuvat, kun kävelen takaisin kotiin. Yhä minulla on sisälläni tämä ilo, toisessa ajassa.
Toisessa ajassa on muutakin. Minulla on päässäni elokuvaprojektori. Vain filmiä en voi valita, ja joskus siinä esiintyy häiriöitä, satunnaisia aukkoja. Se on sellainen vanhanaikainen projektori, joskus jopa taikalyhty. Fantasmagoria - mutta ei mennä sinne.
Takaisin valoon. Siinä on hetki, johon olisi hyvä jäädä. Aurinko paistaa. Hengitys höyryää pakkasilmassa. Sinä hymyilet.
Sitten näen sateen ja kuulen lähestyvän rajuilman. Aurinko on poissa, vaikka on keskikesä.
Ei tuollaista tekstiä pysty lukemaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tänä aamuna jostakin syystä tunsin kirkkaan aurinkoisen pakkaspäivän. Kävelin hiekoituksella tapaamaan sinua. Aurinko oli korkealla, ilma raikas ja kylmä. Olin niin onnelllinen, että tapaisin sinut jälleen. Tunsin sen ilon kuin jääkylmän samppanjan, se meni hetkessä päähän ja täytti sydämen lämmöllä. Minä OLIN siellä.
Luulen, että olen siirtynyt lineaarisesta ajasta pysyvästi episodiseen tai polykroniseen. Ei sykliseen. Se sykli ei enää ala alusta.
Mitä aika on? Millä se on mitattavissa? Tunteilla, tapahtumilla - kellolla? Sadepisaroilla tai kyynelillä? Lumihiutaleilla, jotka hiljaa leijuvat, kun kävelen takaisin kotiin. Yhä minulla on sisälläni tämä ilo, toisessa ajassa.
Toisessa ajassa on muutakin. Minulla on päässäni elokuvaprojektori. Vain filmiä en voi valita, ja joskus siinä esiintyy häiriöitä, satunnaisia aukkoja. Se on sellainen vanhanaikainen projektori, joskus jopa taikalyhty. Fantasmagoria - mutta ei mennä sinne.
Takaisin valoon. Siinä on hetki, johon olisi hyvä jäädä. Aurinko paistaa. Hengitys höyryää pakkasilmassa. Sinä hymyilet.
Sitten näen sateen ja kuulen lähestyvän rajuilman. Aurinko on poissa, vaikka on keskikesä.
Ei tuollaista tekstiä pysty lukemaan.
Ei niin. Se siinä onkin ideana. Ehkä yksi ihminen pystyy, jos hän tänne eksyy. Vähän kuin salakirjoitusta. Pidin siitä jo lapsena. Myös kaikki itsekehitellyt salakielet tuottivat suurta hupia.
Jotkut tykkää, toiset ei. Ei juuri väliä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miehelle ja/tai naiselle kirjoitti:
Kyllä viestit tunnistaa helposti, jos käyttää selkeitä tunnisteita. Mun kirjoittamista sadoista viesteistä niitä on ollu kymmenissä. 😊
Miksei kaikissa?
Tästä nyt vaan tuli tällainen arvuutteluleikki. Kaikkia asioita ei ole tarkoitettu toisten tietoon.
Ei tietenkään. Mutta luuletko, että se oikea henkilökään lukee näitä tai sinua tunnistaa vaikka lukisikin? Millaisia tunnisteita käytät? Aina on mahdollista valita sellaiset, jotka vain se toinen tietää eikä kukaan muu (ellei jompikumpi ole hölösuu. Se tietysti on huonompi juttu, koska ihmiset puhuvat. Minä en.)...
On hän ainakin aiemmin lukenut, mutta en tiedä lukeeko enää. Ja ainakin osan viesteistä on tunnistanut varmasti, koska tunnisteellisia on ollut niin paljon. Toisaalta väärinkäsityksiäkin on tullut paljon. Tunnisteet on olleet yleensä jotain poimintoja kahdenkeskisistä hetkistä. Hänellä on ollut tietyistä syistä vähän erilainen taktiikka. 😊
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tänä aamuna jostakin syystä tunsin kirkkaan aurinkoisen pakkaspäivän. Kävelin hiekoituksella tapaamaan sinua. Aurinko oli korkealla, ilma raikas ja kylmä. Olin niin onnelllinen, että tapaisin sinut jälleen. Tunsin sen ilon kuin jääkylmän samppanjan, se meni hetkessä päähän ja täytti sydämen lämmöllä. Minä OLIN siellä.
Luulen, että olen siirtynyt lineaarisesta ajasta pysyvästi episodiseen tai polykroniseen. Ei sykliseen. Se sykli ei enää ala alusta.
Mitä aika on? Millä se on mitattavissa? Tunteilla, tapahtumilla - kellolla? Sadepisaroilla tai kyynelillä? Lumihiutaleilla, jotka hiljaa leijuvat, kun kävelen takaisin kotiin. Yhä minulla on sisälläni tämä ilo, toisessa ajassa.
Toisessa ajassa on muutakin. Minulla on päässäni elokuvaprojektori. Vain filmiä en voi valita, ja joskus siinä esiintyy häiriöitä, satunnaisia aukkoja. Se on sellainen vanhanaikainen projektori, joskus jopa taikalyhty. Fantasmagoria - mutta ei mennä sinne.
Takaisin valoon. Siinä on hetki, johon olisi hyvä jäädä. Aurinko paistaa. Hengitys höyryää pakkasilmassa. Sinä hymyilet.
Sitten näen sateen ja kuulen lähestyvän rajuilman. Aurinko on poissa, vaikka on keskikesä.
Ei tuollaista tekstiä pysty lukemaan.
Siis miksi ei muka pysty?
Menet niin tunteiden valtaan lukiessasi, ettet kyynelten takaa näe tekstiä?
Vierailija kirjoitti:
Kuka mua kaipaili? :)
T. Mira
Etelä-Pohjanmaalla kaipaillaan... En tiedä oletko sinä hän, mutta tämän ketjun hengessä haluan uskoa niin. Kosketit sydäntäni silloin vuosia sitten enemmän kuin kukaan ennen sinua, ja sinun jälkeesi. Kadotin sinut maailman tuuliin, ainakin johonkin päin Suomea. Olin niin nuori, niin kuin sinäkin. Ehkä en osannut löytää aina sanoja. Rakkauden sanoja, mutta rakastin sinua ja rakastan edelleen enemmän kuin mitään muuta maailmassa. Kaunis pitkätukkainen, ihana tyttöni, sain pitää sinut niin vähän aikaa, mutta en koskaan unohda.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tänä aamuna jostakin syystä tunsin kirkkaan aurinkoisen pakkaspäivän. Kävelin hiekoituksella tapaamaan sinua. Aurinko oli korkealla, ilma raikas ja kylmä. Olin niin onnelllinen, että tapaisin sinut jälleen. Tunsin sen ilon kuin jääkylmän samppanjan, se meni hetkessä päähän ja täytti sydämen lämmöllä. Minä OLIN siellä.
Luulen, että olen siirtynyt lineaarisesta ajasta pysyvästi episodiseen tai polykroniseen. Ei sykliseen. Se sykli ei enää ala alusta.
Mitä aika on? Millä se on mitattavissa? Tunteilla, tapahtumilla - kellolla? Sadepisaroilla tai kyynelillä? Lumihiutaleilla, jotka hiljaa leijuvat, kun kävelen takaisin kotiin. Yhä minulla on sisälläni tämä ilo, toisessa ajassa.
Toisessa ajassa on muutakin. Minulla on päässäni elokuvaprojektori. Vain filmiä en voi valita, ja joskus siinä esiintyy häiriöitä, satunnaisia aukkoja. Se on sellainen vanhanaikainen projektori, joskus jopa taikalyhty. Fantasmagoria - mutta ei mennä sinne.
Takaisin valoon. Siinä on hetki, johon olisi hyvä jäädä. Aurinko paistaa. Hengitys höyryää pakkasilmassa. Sinä hymyilet.
Sitten näen sateen ja kuulen lähestyvän rajuilman. Aurinko on poissa, vaikka on keskikesä.
Ei tuollaista tekstiä pysty lukemaan.
Siis miksi ei muka pysty?
Menet niin tunteiden valtaan lukiessasi, ettet kyynelten takaa näe tekstiä?
Ohhoijakkaa, taas sama kaava. Tunneviesti, kehu ja omahyväisyys ja lopuksi sitten kohteelle naureskelua, että upposiko. Tunnistan melko varmasti kirjoittajan, mikään ei ikinä muutu. Minua se ei enää rassaa, koska, niin, mikään ei ikinä muutu. Eikä filmi ole totta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tänä aamuna jostakin syystä tunsin kirkkaan aurinkoisen pakkaspäivän. Kävelin hiekoituksella tapaamaan sinua. Aurinko oli korkealla, ilma raikas ja kylmä. Olin niin onnelllinen, että tapaisin sinut jälleen. Tunsin sen ilon kuin jääkylmän samppanjan, se meni hetkessä päähän ja täytti sydämen lämmöllä. Minä OLIN siellä.
Luulen, että olen siirtynyt lineaarisesta ajasta pysyvästi episodiseen tai polykroniseen. Ei sykliseen. Se sykli ei enää ala alusta.
Mitä aika on? Millä se on mitattavissa? Tunteilla, tapahtumilla - kellolla? Sadepisaroilla tai kyynelillä? Lumihiutaleilla, jotka hiljaa leijuvat, kun kävelen takaisin kotiin. Yhä minulla on sisälläni tämä ilo, toisessa ajassa.
Toisessa ajassa on muutakin. Minulla on päässäni elokuvaprojektori. Vain filmiä en voi valita, ja joskus siinä esiintyy häiriöitä, satunnaisia aukkoja. Se on sellainen vanhanaikainen projektori, joskus jopa taikalyhty. Fantasmagoria - mutta ei mennä sinne.
Takaisin valoon. Siinä on hetki, johon olisi hyvä jäädä. Aurinko paistaa. Hengitys höyryää pakkasilmassa. Sinä hymyilet.
Sitten näen sateen ja kuulen lähestyvän rajuilman. Aurinko on poissa, vaikka on keskikesä.
Ei tuollaista tekstiä pysty lukemaan.
Siis miksi ei muka pysty?
Menet niin tunteiden valtaan lukiessasi, ettet kyynelten takaa näe tekstiä?Ohhoijakkaa, taas sama kaava. Tunneviesti, kehu ja omahyväisyys ja lopuksi sitten kohteelle naureskelua, että upposiko. Tunnistan melko varmasti kirjoittajan, mikään ei ikinä muutu. Minua se ei enää rassaa, koska, niin, mikään ei ikinä muutu. Eikä filmi ole totta.
Tunnistat "melko varmasti" eli et täysin varmasti? Hyvä, koska mä en kirjoittaisi ikinä noin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tänä aamuna jostakin syystä tunsin kirkkaan aurinkoisen pakkaspäivän. Kävelin hiekoituksella tapaamaan sinua. Aurinko oli korkealla, ilma raikas ja kylmä. Olin niin onnelllinen, että tapaisin sinut jälleen. Tunsin sen ilon kuin jääkylmän samppanjan, se meni hetkessä päähän ja täytti sydämen lämmöllä. Minä OLIN siellä.
Luulen, että olen siirtynyt lineaarisesta ajasta pysyvästi episodiseen tai polykroniseen. Ei sykliseen. Se sykli ei enää ala alusta.
Mitä aika on? Millä se on mitattavissa? Tunteilla, tapahtumilla - kellolla? Sadepisaroilla tai kyynelillä? Lumihiutaleilla, jotka hiljaa leijuvat, kun kävelen takaisin kotiin. Yhä minulla on sisälläni tämä ilo, toisessa ajassa.
Toisessa ajassa on muutakin. Minulla on päässäni elokuvaprojektori. Vain filmiä en voi valita, ja joskus siinä esiintyy häiriöitä, satunnaisia aukkoja. Se on sellainen vanhanaikainen projektori, joskus jopa taikalyhty. Fantasmagoria - mutta ei mennä sinne.
Takaisin valoon. Siinä on hetki, johon olisi hyvä jäädä. Aurinko paistaa. Hengitys höyryää pakkasilmassa. Sinä hymyilet.
Sitten näen sateen ja kuulen lähestyvän rajuilman. Aurinko on poissa, vaikka on keskikesä.
Ei tuollaista tekstiä pysty lukemaan.
Siis miksi ei muka pysty?
Menet niin tunteiden valtaan lukiessasi, ettet kyynelten takaa näe tekstiä?Ohhoijakkaa, taas sama kaava. Tunneviesti, kehu ja omahyväisyys ja lopuksi sitten kohteelle naureskelua, että upposiko. Tunnistan melko varmasti kirjoittajan, mikään ei ikinä muutu. Minua se ei enää rassaa, koska, niin, mikään ei ikinä muutu. Eikä filmi ole totta.
Tuota noin, et selvästikään tunnista, koska tuo mihin vastasit ei ollut minun kommenttini. Minähän sanoin, että viestini oli tarkoitettu yhdelle tietylle henkilölle, eikä ole väliä, jos muut eivät ymmärrä.
Miksi asian pitäisikään "rassata" sinua? Olen sataprosenttisen varma, että emme tunne toisiamme lainkaan.
Mitä siihen filmiin tulee, niin ei asuan kuulunutkaan sinulle aueta. Viesti ei ollut sinulle tarkoitettu.
Joku heitti tuohon kevyen läpän kyynelistä, joka kyllä oli aika osuva, mutta ei minun kirjoittamani. Jostakin syystä se näyttää kuitenkin menneen sinulla tunteisiin. Voit olla ihan rauhassa, koska me EI tunneta. Ei edes AV:ltä.
Nro 1990
Ketju on lukittu.
Et voi tietää. Ehkä mä rakastan