Miksi en kykene tuntemaan kateutta?

Vierailija kirjoitti:

Minulla on ihan samanlainen ominaisuus. Mulla se johtuu eniten ehkä siitä, että koko lapsuuteni sain kokea hirvittävää epäoikeudenmukaisuutta ja riistoa. Niinpä kateellisuuden tunteet on ikäänkuin kokonaan kuolleet sisältäni. Tiedän, ettei maailma ole tasapuolinen vaan hyvinkin epäreilu, mutta en välitä siitä, vaan elän omaa elämääni parhaani mukaan ja koitan nautiskella siitä mihin itse kykenen. Hyvin hyvin harvoin olen kateellinen jos joku saman kapean sektorin toimija saavuttaa jotain, mutta sekin kateellisuuden pyrähdys muuttuu melko nopeasti hyväksi energiaksi. Koen olevan vapaa ja tämä ominaisuus on minulle iso onni.

Mielenkiintoista pohdintaa, ja allekirjoitan näkemyksen, että maailman epäoikeudenmukaisuuden kertakaikkinen kohtaaminen tai ns. tunnustaminen voi johtaa siihen, ettei enää kadehdi juuri lainkaan.

Kuulun itse myös niihin, jotka eivät juuri tunne kateutta (kuin joskus hyvin harvoin, ja silloinkin kohteena on yleensä joku sellainen, jonka ei objektiivisesti millään uskota voivan olla kenenkään kateuden kohteena).

Usein puhutaan kateuden positiivisesta puolesta, siitä, että se voi toimia katalyyttinä paremmille suorituksille ja suuremmille saavutuksille. Kateuden myötä minulta puuttuu tietysti myös tämä positiivinen puoli, ja puutos heijastuu elämässäni taipumuksena alisuorittaa (kykyihini nähden) ja jonkinlaisena flegmaattisuutena.

Pidän sitä, ettei ole taipuvainen kateellisuuteen, silti kokonaisuudessaan parempana tilana, koska kadehtiminen ja siihen välttämättä sisältyvä vertailu, kilpailu ja tyytymättömyys aiheuttaa sisäistä rauhattomuutta.

Oot liian tyytyväinen elämääsi. En minäkään tuntenut ennen kateutta, mutta nyt köyhänä työttömänä olen alkanut huomata itsessäni kateuden tunteita. Mutta en vieläkään kadehdi esim naapurin autoa tai vaikka Robinin menestystä :D mutta jotain tiettyjä juttuja kyllä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä löysin kateuteni vasta 40 +. Samoihin aikoihin löysim, että minulla on tarpeita. Sitä ennen ajattelin, etten tarvitse yhtään mitään.

Kateus on piilokalava tunne. Se naamioituu. Samaan tapaan kuin se, että suurimmat pahantekijät ovat hyväntekijöitä. Nämä itsekin uskovat tahtovansa toiselle ihmiselle pelkästään hyvää, ja siksi tekevät mitä tekevät. Niin kateuskin uskoo olevansa oikeassa.

Loppuen lopuksi, kun kateuden tiedostaa ja oikein ymmärtää, on se hyvä tunne. Se kertoo, mitä minä haluan. Se kertoo toiveet ja tarpeet ja halut. Ja kun kateuden tiedostaa, ei se myrkytä mitään eikä ketään. Tiedostamattomanaä on se tuhoisa.

Hmm, tuossa on kyllä perää siinä mielessä, että vaikka olenkin joskus ollut ihan kauniskin, tosin persoonallisella tavalla (tein nuorena mallin töitä), niin esimerkiksi välttelen ns. kauniiden ja suosittujen seuraa. Koen, etten ole heidän kaltaisensa, joten suhtaudun etäisesti mielestäni kauniisiin ihmisiin, ellen nyt ole esim. ihastunut johonkin henkilöön, jolloin ko. kaava ei toistukaan. Samoin välttelen ihmisiä, joilla on huomattavasti parempi cv tai oppiarvo, sillä koen, ettei minulla ole mitään annettavaa heille. Ehkä tuokin on kateutta, mutta juuri piilotettua. Mutta ne halua kenellekään pahaa, enkä ole ilkeä. Ainoastaan välttelen mielestäni paremmin menestyneitä, koska en koe olevani heidän arvoisensa. Mutta se kieltämättä saattaa olla yksi tuhoisan kateuden muoto myöskin. T. Ap

Minulla taas päinvastoin, haluan ajautua niiden ylifiksujen ihmisten seuraan, koska ihailen heitä, mutta en osaa olla kateellinen, vaan tahdon olla heidän kaveri. En pysty olemaan tyhmien ihmisten kaveri, kun en halua koko ajan opastaa ja neuvoa heitä, vaan haluan, että minua neuvotaan ja opastetaan.

samaa täälläkin eli enää en aikoihin ole ollu kateellinen ja siksi elämä on kivaa. kateellisten ihmisten seurassa on ahdistavaa. nuorempana kun olin luonnollisesti naiivimpi en myöskään tajunnu porukoissa kadehtimista, vaan mulla oli halu että kaikki vois hyvin yms. mutta ei. kateellinen ei siitä tykkää sitten yhtään. nykyään jätän välittömästi omaan nojaansa semmosen ihmisen. oon sen oppinu ku meni sillon teininä aikaa semmosten kannustamisee. jos en ois aikasin tajunnu ois musta saattanu tulla katkera siitä ainaisesta "rohkaisemisesta".. enää ei kiinnosta kun itelleni luottoihmisten seura ja tottakai oon avoin uusille tuttavuuksille mutta heti ku haistaa kateuden on se sitte siinä mun osalta. kateelliset ihmiset ei vaan osaa lopettaa vaan "kiehuvat" siinä ja ite empaatikkona voin tuntea sen inhottavan projektoimisen mitä siltä kateuden ihmisteltä tulee. haisee ja kuulostaa siis pahalle. ikävää jos ei oo muuta tarjottavaa ku kadehtiminen ihmisellä 

Vierailija kirjoitti:

Olen pohtinut tätä joskus aiemminkin, mutta jostain syystä en osaa olla suomalaiskansalliseen tyyliin kateellinen kenellekään mistään. Jotkut läheiset ihmettelevät sitä jne. ja itse puolestani ihmettelen, miksi joku on kateellinen jostain.

En ole myöskään omahyväinenkään ja ehkä mulla olisi ns. "syytä" olla kateellinen joistain asioista, mutta minulta puuttuu kyseinen tunne kokonaan. Koen kaiken periaatteessa mahdollisena ja koen ne yleisemmin kadehditut ihmiset lähinnä inspiraationlähteinä kateuden sijaan. Onkohan mulla joku häiriö, kun tunnen ja koen näin? Liittyykö tämä johonkin psyykkiseen poikkeamaan tms.?

Olen samanlainen Ap. Siitäkin saa kuittia.. "Kyllähän kaikkien normaalien pitää tuntea kateutta!!"

Vierailija kirjoitti:

Huoh. No kun sä oot a) uniikki ja b) todella todella hyvä ihminen.

Hajoa, pahvi.

Säkin oot uniikki lumihiutale, joskin ilkeä sellainen ja turhake kommenttiesi kanssa :)

ei ap.

Vierailija kirjoitti:

Olet vähän yksinkertainen höpsö. Kyllähän kateus antaa potkua perseelle ja saa ihmisen yrittämään enemmän.

Jahas... jos sun kommenttia vertaa aapeen kommentteihin, niin voisin sanoa sun olevan häntä yksinkertaisempi.

ei ap

Vierailija kirjoitti:

Olet lapsena oppinut, että kateus on huono ja vältettävä tunne, etkä siksi edes tunnista sitä.

Se on kuitenkin varma, että perustunteet löytyvät kaikilta. Niillä on biologinen perusta.

Anteeksi, mutta kirjoituksesi kuulostaa aikamoiselta potaskalta.

Kateus - perustunne? Anteeksi kuinka ?

Voisitko himan kertoa lisää tästä biologisesta perustasta?

Kateus on liskoaivojen alkeellinen ominaisuus, kuten myös omistushalu, hierarkiat tms.

Koen, että vaikka kaikilta nämä perusalkeelliset kuviot löytyvät, ne voi kitkeä ihmisestä henkisillä harjoitteilla, vaikka tästä ei nykyaikana hirveästi puhuta.

Sinäkin ap pidät itseäsi jotenkin vajavaisena kun et tunne kateutta, niin sairas nyky-yhtesikuntamme on. Emme edes halua pyrkiä kohti ylevämpää ihmisyyttä, vaan alistamme itsemme alkeellisimmille perustasoille ja koemme että se on OK, sisäänkirjoitettu ja muuhun emme pysty. VÄÄRIN. Ihmisessä on huima potentiaali hyvään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olet vähän yksinkertainen höpsö. Kyllähän kateus antaa potkua perseelle ja saa ihmisen yrittämään enemmän.

No siis olen joskus taannoin ylittänyt Mensan sisäänpääsyrajan, joten olen jollain tasolla testiälykäs varmaankin. Mutta silti tämä ilmiö kiinnostaa. Olen silti mielestäsi "yksinkertainen höpsö"? T. Ap

Okei, ehkä oletkin tunteeton suorittaja. Olet ollut hyvä koulussa ja kaikessa järkevässä ja järjellisessä. Tunne-elämältäsi saatat olla köyhä, etkä osaa tuntea sen enempää onnellisuutta kuin kateuttakaan.

Mistähän sää nyt tällaiset emävalheen repäsit? Kuulostaa musta ainakin siltä, kun ap ei sanonut ainuttakaan asiaa, jonka perusteella olisit loogisesti voinut vetää johtopäätöksesi.

Sama juttu. Koulussa joskus uskonnonopettaja kysyi olenko koskaan kavereilleni kateellinen ja sanoin, että en. Voi tosin olla, että kaverini olivat niin onnettomia, ettei niissä ollut mitään kadehtimista. Totta se kuitenkin oli.

En ole kovin kunnianhimoinen ja olen ollut myös Mensan jäsen. Kunnianhimo ja kateus taitavat kulkea jossain määrin käsi kädessä. En tosin tiedä kumpi tulee ensin. Sisareni taas on minulle kateellinen ja se erilaisine käänteineen on sitten lopulta aiheuttanut sen, ettemme ole missään tekemisissä. Olen harkinnut asian niin, että näin on varmaan parempi tällä hetkellä. Tulevaisuudesta en osaa sanoa.

Sama täällä sellaiseen ei ole ollut edes aikaa mulla. Ihan turhaa. Ehkä vastaus on siinä että on saanut täysillä aikaan ohan itsekin sitä mitä pitää hyvänä. Kateus kun kertoo siitä ihmiselle mitä haluaisi itsekin. Näin yksinkert vastaus on ?

En itsekkään ole kateellinen.

Mutta en nyt sanois että suomalaiset olis kateellista porukkaa.. ne on mielestäni ennenminkin pahansuopaisia.. aina pitää löytää joku loukkaava sana... aina pitää joku asia olla väärinpäin

Olin nuorena todella kateellinen, kotoa äidiltä opittu ajattelumalli. Nykyään en ole ollenkaan kade ihmisille, koen että niin makaa kuin petaa ja jokainen on oman onnensa seppä. Jos joku toinen menestyy minua paremmin, niin hyvä hänelle.

"olen joskus taannoin ylittänyt Mensan sisäänpääsyrajan"

"voisin saavuttaa kaiken haluamani, jos vain jaksaisin tai viitsisin"

"olenkin joskus ollut ihan kauniskin"

Kenelle tuollainen huipputyyppi ylipäätään voisi olla kateellinen?

Juu, en kadehdi minäkään. Toisaalta, minulla on hyvä itsetunto ja arvostan elämääni ja saavutuksiani. Olen hemmetin kova ja mahtava mimmi! Ja osaan antaa muillekin arvoa.

Eli meitä taitaa olla aika paljonkin, jotka emme kadehdi.

Itselläni tuo liittyy siihen, että ymmärrän, ettei kenenkään elämä OLE täydellistä. Ja että jos haluaisin jotakin tarpeeksi kovasti, olisin sen saavuttanut itsekin. Olen vain aika mukavuudenhaluinen. Joten ei minua kadehdituta, että joku on ponnistellut unelmiensa eteen ja nähnyt vaivaa - hän on menestyksensä ansainnut.

Ja taas jotain ansiotonta perintövarallisuutta tms. en arvosta, ei ole kateuden väärti.

Vierailija kirjoitti:

"olen joskus taannoin ylittänyt Mensan sisäänpääsyrajan"

"voisin saavuttaa kaiken haluamani, jos vain jaksaisin tai viitsisin"

"olenkin joskus ollut ihan kauniskin"

Kenelle tuollainen huipputyyppi ylipäätään voisi olla kateellinen?

Muistetaan se, että me kaikki haaveillaan eri asioista. Joku haluu olla presidetti ja toiselle riittää tasainen tulo siivoojana. Joku haluu ferrarin kun taas toiselle kelpaa lada.

Kauneus on katsojan silmässä ja on tärkeätä, että viihtyy omassa kropassaan ja on hyvä merkki, että voi pitää itseään ihan kauniina itselleen...

Mutta samaa mieltä... kenelle ap voisikaan olla kateellinen, tai kuinka kukaan voi olla kateellinen kenellekään, jos ymmärtää elämää ja erilaisuutta ja sitä kuinka kenellekään ei ole aina helppoa.

Kateus on opittu tunne. Vanhempani eivät ilmaiseet kateutta tunteina tai sanoina. Itse en ole myöskään kateellinen kenellekään.

Vasta yli 40 v uskalsin alkaa puhua ääneen siitä, että en tiedä miltä tuntuu olla kateellinen (tai mustasukkainen). Kävin ihan juttelemassa psykiatrin kanssa, että onko minulla joku häiriö. Voin siis antaa psykiatrin virallisen vastauksen ap:n kysmykseen: kyseessä ei ole häiriö, on kuulemma ihmisiä (ihan normaaleja) jotka eivät tunne kateutta. Myöskään siskoni ja isäni eivät tiedä mitä kateus on. Emme siis osaa kuvitella miltä tuntuu olla kateellinen. En tedä voiko olla geneettistä? Lapsuuteni ei ollut kauhean hyvä ja aikuisuudessani olen joutunut kohtaamaan hyvin traumaattisia asioita. Tämä ei siis tosiaankaan johdu siitä, että olisin saanut aina kaiken - päinvastoin.

Minulta myös puuttuu tuo tunne. Lapsuuteni ja nuoruuteni oli hyvin onnellinen ja tasapainoinen. Itsetuntoni on aina ollut hyvä. Olen saanut elämässäni kaiken, mitä olen halunnutkin. Toisaalta....en ole koskaan halunnut mitään sellaista, mihin minulla ei olisi realistisia mahdollisuuksia.