Sinä, joka olet/olit kiusaaja

Olen ollut kiusattu ja kiusaaja. Kiusaaminen oli varmaan pääkiusaajan mukaan menemistä. En ainakaan muista itse aloittaneeni kiusaamista koskaan. Olin sellainen ujo ja arka kai siitä sai jotain ylemmyydentunnetta...? Kiusaaminen tapahtui vain yhdellä tunnilla ja tyttö vaihtoi ryhmää, ikinä emme saaneet MITÄÄN puhuttelua tai muuta asiasta, tämä siis yläasteella. Nykyään vihaan ylikaiken muiden arvostelua selän takana ym. Ja puolustan kiusattuja.

Ai, ei tää keskustelu räjähtänykää sitten... Harmi, kiusattuna haluaisin todella tietää "motiiveja"

Oon pääasiassa ollu kiusattuna, mut välillä on tullut kiusattua itsekin, lähinnä ryhmäpaineen alla. Nyt, kun ajattelen, niin kyseessä oli aina se yksi luokan reppana. Se oli lähinnä sellaista sanallista ja syrjintää. Kadun sitä  paljon ja oon pyytänyt anteeksi, onneksi hän on myös anteeksi antanut käsittääkseni.

Vierailija kirjoitti:

olen myös kiusaamisen kautta hakenut huomiota ihastukselta, koska en osannut paremmin itseäni ilmaista. siis tykkäsin paljon, mutta en uskonut saavani vastakaikua, joten kiusasin. että näin. ei näin.

Nyt kyllä rupesi kiinnostamaan. Voisiko joku valoittaa tyhmälle tällaisen ihmisen ajatusmaailmaa?

Olin alakouluiässä kiusaaja. Luokallamme oli yksi tyttö jolla oli erityispiirre/vamma/poikkeama/ominaisuus jonka perusteella lapsen aivoilla oli jotenkin helppo katsoa itse olevansa häntä "ylempänä". Ja kun itse olin kiusattu ja käytännössä kaikkia muita "alempana" niin siksi kai päädyin kiusaamaan tätä lasta. En siis osaa yhtään sanoa miksi ylipäätään kiusasin (enkä oikeastaan halua yrittääkään koska sitä ei voi tehdä kuulostamatta puolustelevalta), mutta kohde valikoitui sen perusteella suhteessa kehen koin olevani vahvempi. Hän ei todellakaan, millään muotoa missään nimessä tehnyt yhtään mitään sitä ansaitakseen.

Kiusaaminen oli sellaista, että kun kuljettiin koulumatkaa yhdessä, niin joskus tuupin häntä lumihankeen. Tuskin kivuliasta, mutta taatusti nöyryyttävää. On mahdollista että nimittelin tai nauroin, en muista. Seuraavalla kerralla hän ei luonnollisestikaan olisi halunnut kulkea kanssani, tietenkään, vakuuttelin että en ihan varmasti enää tee niin. Ja en ehkä sillä kerralla tehnyt, tai sitten tein. Tuo kuitenkin toistui useamman kerran, en yhtään muista monestiko tai kauanko jatkui. Välillä oltiin ystäviäkin, leikittiin yhdessä. Olin siis ihan täydellinen takinkääntäjä, kusettaja, välillä luottamuksen arvoinen ja sitten yhtäkkiä muilta piilossa pahoinpitelevä.

Mitään elämässäni en kadu niin paljon kuin tuota. Mikään oma teko ei hävetä yhtä paljon, kun tuollainen tahallinen systemaattinen toisen vahingoittaminen, alentaminen. Hyi hitto. En yhtään voi tietää nyt jälkikäteen miten tuo on häneen vaikuttanut, "pääsikö yli" vai jäikö ikuiset arvet, miten iso juttu se hänelle tunnetasolla oli. Kirjoitin joskus yläasteella hänelle kirjeen jossa pyysin anteeksi mitä olin tehnyt ja otin vastuun paskamaisuudestani. En tiedä ihan varmaksi saiko hän kirjettä. Edelleen välillä tunnen halua pyytää anteeksi, mutta kun en siihen kirjeeseen vastausta saanut niin toisaalta ajattelen ettei minulla ole mitään oikeutta odottaa anteeksiantoa tai kaivella esille kipeitä lapsuuden kokemuksia. Todennäköisesti hän ei halua tietää minun olemassaolostani mitään, ja siihen hänellä on täysi oikeus.

Jos tämän sattuisi lukemaan ihminen joka tunnistaa: Anteeksi. Se mitä tein oli ihan tosi tosi väärin. Et ansainnut sitä eikä mikään siitä ollut sinun syytäsi. Olin mulkku. Toivottavasti siitä lähtien ihmiset elämässäsi ovat olleet sinun arvoisiasi ja minä jäin ainoaksi mulkuksi.

Olin itse ollut kiusattu ja koska siihen ei ollut koskaan puututtu en edes ajatellut, että toiminnassani olisi jotakin väärää. Ryhmäpaine varmasti vaikutti myös. Kiusaaminen tapahtui ala-asteella ja oli lähinnä porukasta ulos jättämistä. Alkoi kai siitä, että emme pitäneet kyseisestä ihmisestä. Oli ylimielinen ja mielestään parempi kuin kaikki muut yhteensä. Me huonon itsetunnon omaavat kateelliset emme tätä voinneet sietää. Nyt myöhemmin kyllä kadun.

Mä en ole koskaan kiusannut ketään. En ollut myöskään koulukiusattu. Mua kiusattiin vasta aikuisena viimeisessä pitkäaikaisessa työpaikassani. Olo on kamala.

Vierailija kirjoitti:

Olen ollut tilanteessa jossa käsiteltiin työpaikkakiusaamista. Ei kiusaaja tuntunut ymmärtävän tekojaan. Selitteli ja mökötti pomolle. Tämä nainen oli vaikuttanut kahden ihmisen irtisanoutumiseen, ja taas oli uudet uhrit osastolla. Hän kuvitteli olevansa suosittu, vaikka paremminkin näytti siltä ,että häntä pelättiin. En tiedä mikä tuossa taustalla on.

Miten Suomella on varaa tähän että kenties lapsiansa elättävät äidit lähtevät työpaikaltaan mutta kiusaaja jää?

Mua kiusasi työpaikalla eniten sellaiset joilla ei ollut mitään varaa kiusata: se rumin mies, se katkera nainen ja se lihava nainen.

Enkä ikinä puhuisi ihmisistä noin rumasti, mutta sen jälkeen mitä mulle tehtiin, niin edes sanallisesti voin lyödä anonyymisti takaisin.

Oma lapseni kertoi surullisena usein kotiin tultua, että toinen lapsi oli kiusannut häntä ja myös toisinaan hänen parhaita ystäviä. Kysyttyäni, hän kertoi kyseisen lapsen kiusanneen myös muita ja olevan paljon itsekseen.

Kerroin lapselleni, että kyseinen lapsi kokee varmasti itsensä ulkopuoliseksi ja haluaisi olla teidän kaveri, mutta pelkää, että ette ota häntä leikkiin mukaan tai pidä hänestä ja on siitä hyvin surullinen. Kerroin, että kaikki lapset ovat hyviä, vaikkakin erilaisia ja pitävät hieman eri leikeistä. Pyysin, että lapseni kutsuisi kiusaajan kavereidensa kanssa aina mukaan leikkeihin ja olisivat kilttejä hänelle.

Seurauksena lapsestani ja kiusaajasta tuli kavereita, kuten myös muista kaveriporukasta. Ennen vihaisen/surullisen kuuloisesta lapsesta tuli iloinen, nauravainen lapsi.

Silloin, kun kiusaajana on yksin paljon oleva henkilö niin olen varma, että yksinäisyys, ulkopuolisuus ja tunne, ettei kukaan pidä hänestä vaan vihaa häntä saa kiusaajan kiusaamaan muita. Kiusaajan kiusattua kerran häntä kohtaan osoittaa muut paheksuntaa ja vihaa. Kun hänelle puhutaan ilkeästi ja suljetaan ryhmän ulkopuolelle niin hän puolustaa itseään sanomalla/tekemällä aina vielä ilkeämmin (koska yksin joutuu puolustamaan itseään ryhmää vastaan) takaisin. Opettaja ottaa silmätikuksi, kun kaikki muut lapset syyttää vain häntä ja mahd. koska hän on se kovaäänisin (kun hermot menee jatkuvasta nälvimisestä luokassa tms.). Kierre on valmis ja se ei lopu ilman, että asialle tekee jotain.

Esim. Opettajana laittaisin kiusatun ja kiusaajan pariksi ryhmätehtäviin enkä antaisin lasten itse valita pareja ja puuttuisin pieneenkin kiusaamiseen jokaisen kohdalta

Vanhempana kutsuisin lapsen synttäreille jo pienestä pitäen kaikki tai edes kaikki samaa sukupuolta olevat lapset, jotta kaikki lapset tutustuvaisivat toisiinsa positiivisessa ympäristössä ja kokisivat olevansa hyväksyttyjä. Ainahan ei kaikki kaikkiin juhliin pääse, mutta se kutsun saaminenkin on lapselle tärkeää ja hän kokee olevansa pidetty.

Jos isompi porukka kiusaa yhtä tai heikoimpia ja hiljaisia niin se on pelkkää ylimielisyyttä, vallan käyttöä ja ilkeyttä. Päiväkodissa ja koulussa nollatoleranssi kyseisille asioille. Kouluissa olisi lastenpsykologi hyvä, jotta kiusaus tapauksissa päästäisiin pintaa syvemmälle. Tarhoissa ja kouluissa tulisi puhua avoimesti kiusaamisesta ja kouluissakin voisi muiden maiden tavoin pitää enemmän luokan yhteishenkeä kasvattavia tapahtumia.

Jos lapsille kivoissa tapahtumissa on ryhmiä niin silloin kiusaajaporukka olisi hyvä rikkoa eri ryhmiin. Yleisestikin lapsille pitäisi opettaa, että erilaisuus on hyvästä ja tarvitsemme maailmassa erilaisia ihmisiä. Lapsille voi opettaa, että on eri kokoisia ja näköisiä ihmisiä, jotka ovat eri tavoin lahjakkaita ja kaikki yhtä arvokkaita ja kauniita omalla tavallaan. Ja että jokainen kantaa oman nahkansa, eli muiden ulkonäkö ei kuulu heille eikä heillä ole mitään oikeutta herjata muita ja että se on väärin.

olin koulussa mukana luokkalaiseni tytön syrjinnässä ja muussa kiusaamisessa.

olen pyytänyt aikuisiällä anteeksi ja sain. kadun silti edelleen.

Se fiilis kun tunnistan tämän aloituksen omaksi :D toukokuussa näköjään olen tämän luonut. Ei siinä tärkeä aihe varmasti silmiä avaava.

Ap

Luokan poikia ärsytti paljon yksi nörttipoika, jolla meni koulussa hyvin. Häntä homoteltiin, ei otettu peleihin mukaan, valittiin aina tiimeihin viimeiksi yms. Kai se johtui siitä että hän oli niin erilainen, ei sopinut siihen tavallisen teinin muottiin.

Nykyään tiedän että tuo nörttipoika on erikoislääkäri. Kiusaajista moni on työtön tai jo kuollut.

Olin ajoittain kiusaaja siksi, että olin typerä ja sosiaalisilta taidoiltani legoukkelin tasolla. Yritin kai todistaa muille oppilaille olevani kovis kun joskus kiusasin esim. nimittelemällä jotain oppilasta ja ajattelin, että saan sillä tavalla ystäviä. En siis tiennyt parempaa tapaa päästä muiden suosioon. Kai minä yritin jollain tapaa päästä koulussa olevien ns. "kovisten" suosioon sillä, että "uskalsin" kiusata joitain oppilaita samalla tavalla kuin hekin. Samalla yritin ehkä estää heitä kiusaamasta minua, minä typerä ääliö kun olin samaan aikaan sekä kiusattu että kiusaaja. Näin jälkikäteen kaduttaa erityisesti erään pojan puolesta, jolle olin ajoittain todella ilkeä. Kun näin hänet myöhemmin, niin hän meni ohitseni niin, että näin hänen olevan katkera minulle yhä siitä, että oli kiusannut häntä eikä hän ollut unohtanut sitä. Olen yrittänyt etsiä häntä esim. Facebookista pyytääkseni häneltä anteeksi, mutta ainakaan vielä se ei ole onnistunut. No, onneksi karma on kostanut minulle kiusaamisen esim. sillä, että olen nyt melko yksinäinen hylkiö, jonka seura ei tunnu monille kelpaavan.