Kuuluuko teidän mielestä sukulaisten tai ystävien auttaa lastenhoidossa?

Vierailija kirjoitti:

Mikä teistä on kohtuullinen määrä kuukaudessa pyytää esim. isovanhempia hoitamaan lapsia?

No ei me kyllä ainakaan kuukausittain pyydetä! Muutaman kerran vuodessa. Kyläillään kyllä puolin ja toisin muuten vaan.

On luonnollista, että isovanhempia kiinnostaa hoitaa lapsenlapsia. Luonnollisempaa, kuin ettei kiinnostaisi. Yksi syy miksi ihminen elää niin pitkään on se, että isovanhemmat voivat turvata jälkikasvun kehitystä. Mutta kyllä se oma lapsiluku silti pitää mitoittaa siihen mitä ITSE jaksaa. Ja koska erot ovat niin yleisiä, siihen mitä itse jaksaa myös siinä tapauksessa että tulee ero. 

Minä autan mielelläni ihmisiä, mutta oma arkeni on sen verran työlästä, ettei minulla kauheasti ole mahdollisuuksia auttaa esim. ystävää lastenhoidossa. Minulla on eräs tuttu, joka hankki ison liudan lapsia, vaikka edes parisuhteella ei ollut tulevaisuutta. Mikä lie agenda hänellä ollut.  Lasten hoitoon on valjastettu suuri joukko sukulaisia ja myös yhteiskunnan palvelut on käytössä, mutta äiti on jatkuvasti tyytymätön ja hirveä marttyyri, kun on niin iso työmäärä ja sitovaa eikä voi tehdä sitä ja tätä. ja itse pitää lapsiaan hoitaa.Tekisi joskus mieli kysyä, mitä ihmettä on ajatellut kun niitä vauvoja on maailmaan syytänyt, kenelle sen suurperheensä tehnyt. 

Kyllä mä voisin hoitaa kaverin lasta, mutta kun nykyään ei tiedä, mitä ruokaa voi tehdä. Nykyään, kun kaikki on niin huonoa ruokaa lapsille. Ei voi vaikka lähteä jätskille, kun ei oo karkkipäivä. Ei voi syödä sitä eikä tätä. Ei saa herkutella. Musta olis kiva just mennä jonnekkin kaupungille hulluttelemaan yhdessä ja sitten vaikka hampurilaiselle tai syömään, mut no no. Tyttö on 7.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mikä teistä on kohtuullinen määrä kuukaudessa pyytää esim. isovanhempia hoitamaan lapsia?

No ei me kyllä ainakaan kuukausittain pyydetä! Muutaman kerran vuodessa. Kyläillään kyllä puolin ja toisin muuten vaan.

Meilläkin lapset hoidossa 2-4 kertaa vuodessa. Minusta on liikaa vaadittu lapsilta, että jaksaisivat olla useamman kerran kuukaudessa hoidossa muualla, kaiken koulun ja päiväkotirumban lisäksi. Mutta on kyllä lähipiirissä ystäviä, joilla lapset viikoittain mummolassa.

Ei ihme että nykymummot eivät oikein tiedä mikä ok ja miten päin olla lastenlasten kanssa, kun hajonta on näin suurta. Anoppini loukkaantui syvästi kun ei saanut hoitaa lastamme jo vastasyntyneenä (esikoinen oli ensimmäistä kertaa hoidossa ylipäätään joskus +1v tädillään, joka läheisempi kuin mummo). Kuulemma ystävättärensä "sai" hoitaa jo parin viikon iästä lähtien usein.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mikä teistä on kohtuullinen määrä kuukaudessa pyytää esim. isovanhempia hoitamaan lapsia?

No ei me kyllä ainakaan kuukausittain pyydetä! Muutaman kerran vuodessa. Kyläillään kyllä puolin ja toisin muuten vaan.

Meilläkin lapset hoidossa 2-4 kertaa vuodessa. Minusta on liikaa vaadittu lapsilta, että jaksaisivat olla useamman kerran kuukaudessa hoidossa muualla, kaiken koulun ja päiväkotirumban lisäksi. Mutta on kyllä lähipiirissä ystäviä, joilla lapset viikoittain mummolassa.

Ei ihme että nykymummot eivät oikein tiedä mikä ok ja miten päin olla lastenlasten kanssa, kun hajonta on näin suurta. Anoppini loukkaantui syvästi kun ei saanut hoitaa lastamme jo vastasyntyneenä (esikoinen oli ensimmäistä kertaa hoidossa ylipäätään joskus +1v tädillään, joka läheisempi kuin mummo). Kuulemma ystävättärensä "sai" hoitaa jo parin viikon iästä lähtien usein.

Mummoillakin on hoivavietti lapsenlapsia kohtaan, niinkuin äidillä äidinvaisto. Joillakin se on hyvä, toisilla huono. Isovanhempien intoa osallistua lastenhoitoon rajoittaa myös terveydentila.  Jos ei jaksa, ei jaksa. On aika vastuutonta hankkia lapsia sillä ajatuksella että isovanhemmat hoitavat. Yhtä typerää kun ottaa isoja lainoja ajatuksella, et vanhemmat sitten jeesaa tai tulee se perintö. Aikuiset vastaa itsestään. Noista lasten hoitoon viemisistä. Ei normaali lapsi ole noin särkyvä. Ajatteles esim. kahden kodin lapsia, suurella osalla sujuu hyvin ja jos ei suju, ei se siitä kodinvaihtamisesta yleensä johdu vaan paskoista vanhemmista. Lapsilla on paljon kapasiteettia sopeutua monenlaiseen elämään. Se, etteivät vanhemmat vietä tarpeeksi kahdenkeskistä lapsivapaata päinvastoin on iso riski erolle. Vaikka ei sinulle olis, toinen osapuoli saattaa saada tarpeekseen. Että eipä se viikottainen mummola ole lapselle välttämättä kuin iso rikkaus. Ja vanhemmille tilaisuus levätä ja hoitaa parisuhdetta. Toi superäitimyytti-touhu kopsahtaa yleensä ihan omaan nilkkaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mikä teistä on kohtuullinen määrä kuukaudessa pyytää esim. isovanhempia hoitamaan lapsia?

No ei me kyllä ainakaan kuukausittain pyydetä! Muutaman kerran vuodessa. Kyläillään kyllä puolin ja toisin muuten vaan.

Meilläkin lapset hoidossa 2-4 kertaa vuodessa. Minusta on liikaa vaadittu lapsilta, että jaksaisivat olla useamman kerran kuukaudessa hoidossa muualla, kaiken koulun ja päiväkotirumban lisäksi. Mutta on kyllä lähipiirissä ystäviä, joilla lapset viikoittain mummolassa.

Ei ihme että nykymummot eivät oikein tiedä mikä ok ja miten päin olla lastenlasten kanssa, kun hajonta on näin suurta. Anoppini loukkaantui syvästi kun ei saanut hoitaa lastamme jo vastasyntyneenä (esikoinen oli ensimmäistä kertaa hoidossa ylipäätään joskus +1v tädillään, joka läheisempi kuin mummo). Kuulemma ystävättärensä "sai" hoitaa jo parin viikon iästä lähtien usein.

Mummoillakin on hoivavietti lapsenlapsia kohtaan, niinkuin äidillä äidinvaisto. Joillakin se on hyvä, toisilla huono. Isovanhempien intoa osallistua lastenhoitoon rajoittaa myös terveydentila.  Jos ei jaksa, ei jaksa. On aika vastuutonta hankkia lapsia sillä ajatuksella että isovanhemmat hoitavat. Yhtä typerää kun ottaa isoja lainoja ajatuksella, et vanhemmat sitten jeesaa tai tulee se perintö. Aikuiset vastaa itsestään. Noista lasten hoitoon viemisistä. Ei normaali lapsi ole noin särkyvä. Ajatteles esim. kahden kodin lapsia, suurella osalla sujuu hyvin ja jos ei suju, ei se siitä kodinvaihtamisesta yleensä johdu vaan paskoista vanhemmista. Lapsilla on paljon kapasiteettia sopeutua monenlaiseen elämään. Se, etteivät vanhemmat vietä tarpeeksi kahdenkeskistä lapsivapaata päinvastoin on iso riski erolle. Vaikka ei sinulle olis, toinen osapuoli saattaa saada tarpeekseen. Että eipä se viikottainen mummola ole lapselle välttämättä kuin iso rikkaus. Ja vanhemmille tilaisuus levätä ja hoitaa parisuhdetta. Toi superäitimyytti-touhu kopsahtaa yleensä ihan omaan nilkkaan.

Kuule, ei ole mitään superäitiyttä kun lapset ei ole joka kuukausi hoidossa tai vasta yli 1-vuotiaana ylipäätään. Kun on normaali tasavertainen parisuhde eikä erityislapsia, eli sitä omaa aikaa ja hyvin sujuva arki, niin ei sitä välttämättä tarvitse lastenhoitoapua. Eikä ole normaalia isovanhemmuutta loukkaantua kun ei saa hoitaa pientä vauvaa. 

Kukin tavallaan. Toiset tarvitsee enemmän apua, ja syitä on monia. Mutta on myös niitä jotka eivät erityisemmin tarvitse apua. Minä ainakin muistan päiväkotiajan sellaisena, että kyllä sitä halusi esim. viikonloput olla ihan rauhassa omien lasten kanssa kotona.

Korkeintaan kerran kuukaudessa mummolassa 2-5 tuntia hoidossa,

ehkä yön yli jos erikseen sovitaan.

Oman lapseni mummo - siis äitini - jätti minut yleensä yksin kotiin koko viikonlopuksi, kun lähti kavereiden luo tai ravintolaan. Hänen hoivaviettinsä tuntien en voi viedä lasta sinne kerran vuodessakaan,

lapsi ei ole koskaan mummolassa,

vaikka mummo asuu maalla.

Kun lapsi kasvoi isommaksi, kouluikäisenä hän alkoi kysellä, miksei pääse koskaan mummolaan ilman vanhempia, kuten koulukaverit. Kerran lapsi kysyi yllättäen suoraan mummolta, "Voinko jäädä tänne yöksi?", kun kävimme siellä kylässä.

Mummo häkeltyi ja sopersi,

että juu voit jäädä, "äitisi kanssa".

Kotona kerroin lapselle,

ettei syytä itseään, mummo se vaan inhoaa lapsia. Ei hoitanut kunnolla äitiäkään.

Itse aion katkaista tällaisen lastenvihaajakierteen, oma lapsenlapseni saa sitten aikanaan tulla hoitoon vaikka kaksi kertaa kuukaudessa yhdeksi yöksi.

Meillä isovanhemmat ovat kuolleet tai sairaita. Miehellä on sisaruksia ja ystäviäkin meillä on,mutta heillä vielä enemmän lapsia ja kiireisempi elämä kuin meillä. Miksi pyytäisin uupuneilta ihmisiltä apua? Ollaan käytetty paljon MLL hoitajia. Yllättävän moni perhe ei ole edes kokeillut palkata hoitajaa, ei se nyt niin kamalan kallista ole.

Ei, kenelläkään ei ole velvollisuutta auttaa ketään. Koskaan. Missään asiassa.

Mutta on se vaan surullista, miten itsekkäästi ihmiset valitsevat elämänsä elää, ja miten moni tuntuu näkevän tämänkin hoitoasian jonain 'velkojen takaisinmaksuna tai hoitovelan kerryttämisenä'. absurdi ajatus tuo 'elatusvelvollisuus päättyy 18 vuotiaana' - ikäänkuin vanhemmat hankkisivat lapsen itselleen leluiksi 18v ajaksi, ja sitten se kaikki rakastaminen ja välittäminen olisi yhtäkkiä käytetty loppuun ja "heippa ja pärjäile" ja myös lapsen osalta olisi Ok todeta että "kiitti mulle riitti, se oli nyt tässä ja toivottavasti joku ilmoittaa kun on teidän perunkirjoitukset, siihen asti mulla on nyt OMA elämä".

Minä autan ketä vain sattuu apua tarvitsemaan, maailma on ihan tarpeeksi paska paikka ilman että minä teen siitä vielä paskemman.

Ei kaikki osaa hoitaa lapsia eikä osaa olla lasten kanssa. Ei voi olettaa että kaikki sukuun liittyvät haluaa/osaa hoitaa lapsia. Mulla ei ainakaa ois hajuakaa mitä jonku kakaran kaa pitäis tehä. Tökkisin sitä varmaa vaa ja miettisin että syököhän toi otus jotain ja mitä sille pitää puhua...

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mikä teistä on kohtuullinen määrä kuukaudessa pyytää esim. isovanhempia hoitamaan lapsia?

No ei me kyllä ainakaan kuukausittain pyydetä! Muutaman kerran vuodessa. Kyläillään kyllä puolin ja toisin muuten vaan.

Meilläkin lapset hoidossa 2-4 kertaa vuodessa. Minusta on liikaa vaadittu lapsilta, että jaksaisivat olla useamman kerran kuukaudessa hoidossa muualla, kaiken koulun ja päiväkotirumban lisäksi. Mutta on kyllä lähipiirissä ystäviä, joilla lapset viikoittain mummolassa.

Ei ihme että nykymummot eivät oikein tiedä mikä ok ja miten päin olla lastenlasten kanssa, kun hajonta on näin suurta. Anoppini loukkaantui syvästi kun ei saanut hoitaa lastamme jo vastasyntyneenä (esikoinen oli ensimmäistä kertaa hoidossa ylipäätään joskus +1v tädillään, joka läheisempi kuin mummo). Kuulemma ystävättärensä "sai" hoitaa jo parin viikon iästä lähtien usein.

Mummoillakin on hoivavietti lapsenlapsia kohtaan, niinkuin äidillä äidinvaisto. Joillakin se on hyvä, toisilla huono. Isovanhempien intoa osallistua lastenhoitoon rajoittaa myös terveydentila.  Jos ei jaksa, ei jaksa. On aika vastuutonta hankkia lapsia sillä ajatuksella että isovanhemmat hoitavat. Yhtä typerää kun ottaa isoja lainoja ajatuksella, et vanhemmat sitten jeesaa tai tulee se perintö. Aikuiset vastaa itsestään. Noista lasten hoitoon viemisistä. Ei normaali lapsi ole noin särkyvä. Ajatteles esim. kahden kodin lapsia, suurella osalla sujuu hyvin ja jos ei suju, ei se siitä kodinvaihtamisesta yleensä johdu vaan paskoista vanhemmista. Lapsilla on paljon kapasiteettia sopeutua monenlaiseen elämään. Se, etteivät vanhemmat vietä tarpeeksi kahdenkeskistä lapsivapaata päinvastoin on iso riski erolle. Vaikka ei sinulle olis, toinen osapuoli saattaa saada tarpeekseen. Että eipä se viikottainen mummola ole lapselle välttämättä kuin iso rikkaus. Ja vanhemmille tilaisuus levätä ja hoitaa parisuhdetta. Toi superäitimyytti-touhu kopsahtaa yleensä ihan omaan nilkkaan.

Mummon hyväkään hoivavietti ei ole edes verrattavissa äidinvaistoon. Kyllä oma lapsi on aina oma lapsi, ja lapsenlapsi on kirjaimellisesti lapsen lapsi. Mielestäni on terveen ihmisen merkki kiintyä lapseensa niin ettei hänestä tee mieli olla erossa usein. Omat lapsenlapseni ovat hoidossa varmaan n. 5 kertaa vuodessa, mutta näemme usein koko perhettä. Mielelläni autan niin kauan kuin jaksan, mutta kyllä apuni on ennen kaikkea apua eikä mummon hoivavietin tyydyttämistä. Minä olen omista lapsistani nauttinut, enkä kuvittele että lapsia pitäisi luokseni elämäniloksi kuskata. Olen jo tähään ikään oppinut, että elämän onnellisuus on ihan itsestäni lähtöisin. Rakastan lapsenlapsiani, mutta se ei ole mitään verrattuna äidinrakkauteen. Älkää hyvät naiset tunkeutuko oman tyttären tai miniän reviirille väkivalloin. Ja nuoret naiset, sopikaa ystävien kanssa hoitorinkejä jos suvulta ei saa apua. Mielestäni apua pitää aina antaa oman jaksamisen rajoissa, mutta ei apua saa sinne tunkea missä sitä ei selvästi tarvita tai haluta. Isovanhempien pitää ottaa vastuu omasta onnesta. Tiesittekö että eroriskiä kasvattaa paljon ikävä anoppi! Siinäpä monelle miettimistä! Ja en usko tuohon että erot johtuisivat ensisijaisesti siitä, ettei oke parisuhdeaikaa, vaan siitä että itse parisuhteessaon ongelmia. Meillä on suomalaisessa yhteiskunnassa periytynyt polvelta toiselle kiintymysongelmia, jotka heijastuvat parisuhteisiin. Tämä johtuu siitä kun minun sukupolvi on joutunut eroon äideistään jo parin kuun iässä kokonaisiksi työpäiviksi, kiitos ensin raskaan mastalousyhteiskunnan, sitemmin sotien ja jälleenrakennuksen. Ei sellainen ole luonnollista, erottaa äiti ja vauva toisistaan pitkäksi aikaa. Sellainen jättää jäljen ihmisen kykyyn kiintyä toisiin.

-Onnellinen mummo