En pysty satsaamaan lapsiini, koska äitini väittää, etten satsaa lapsiini teinpä mitä vaan

Ja minun äitini ei vain puuttunut takaani, vaan hän oli siellä arvostelmassa, kuin yleinen pahon mielipide voisi vain arvostella. Että totun, tai jotain. Ettei se sitten enää satu, kun muutKIN ovat samaa mieltä kuin hän (että olen paska). Ei tee mieli satsata, siitä seuraa vain haukkuja jopa omilta.

ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tässä 45-v kahden lapsen äiti, joka ei tee mitään perheessä eteen, perustelee ilkeyttään sillä että äiti käski 70-luvulla siivota

Kyllä mä satsaan lapsiini enemmän kuin sä, jolla ei edes ole lapsia.

ap

Johan sä otsikossa sanot, että et pysty satsaamaan lapsiisi. Minkä takia sun lasten pitää kärsiä siitä, että sulla oli huono äiti? Miksi heilläkin pitää olla huono äiti? Käytöksestäsi saa sellaisen kuvan, että kohtelet lapsiasi niin kuin se olisi heidän syytään ja vaadit heitä ymmärtämään ja tukemaan sinua. Se ei ole lasten tehtävä. Teet lapsillesi ihan samaa kuin kerrot äitisi tehneen sinulle.

Mä haluaisin satsata heihin, mutta kuulen ympäristön arvostelun korvissani jo ennen kuin teen mitään. Kaikkea, mitä äitinä ihminen tekee, voidaan arvostella. Kaikkea. Yleinen ongelma, mutta jos äitisi ei ole ollut takanasi niin extravaikeaa. Tai jos takanasi onkin ollut tyhjää, voit aina rakentaa ajatuksesi itse ja olla uskomatta toisia.

ap

Sulla on pakkoajatuksia. Unohda tuo äitiysbzka hetkeksi ja toimi kuten ihminen ihmiselle. Ole vanhempi ja kasvattaja, jija ottaa itsestään ja lähipiiristään aikuisen vastuun. Siihen sisältyy myös epäsopivien ihmisten karsiminen, kuten äitisi.

No haistata paskat sillä äitilläs ja katkaise välit! Mitä sitten teet, kun omat lapsesi valittaa sulle aikuisina miten niiden lapsuus oli kamalaa? Syytäy edelleen äitiäs?

Hae apua, myös lapsillesi. On kai heillä isäkin?

Kun äitini otti keppihevoseksi siskonsa, jolle antoi ymmärtää jo puhuneensa, että he voisivat tulla käymään meillä, niin KUKAAN palstalta ei tuominnut äitiäni siitä. Ei kukaan. Ettekö nähneet sitä?

Äiti teki sen joko tiedostaen tai tiedostamattaan, sillä ei ole juurikaan väliä (tai on, mutta ei niin paljon) mutta kukaan ei asettunut tukemaan minua siinä, että äitini vetää siskonsa, mun kummini, (täysin tietämättömän äitini ja mun väleistä, he eivät ole kauhean läheisiä) mukaan siihen tilanteeseen, jossa mä koitinkin päästä eroon ja irti äidistäni, joka selvästi on haitaksi minulle. KUKAAN ei auttanut mua siinä ketjussa. Paitsi sitten ne muutamat, jolle tuli mieleen, onko äitini narsisti. He auttoivat.

ap

Sen sijaan haukutaan MINUA kaikesta mieleentulevasta äitinä. Äidin piti vetää oma siskonsa, minun kummini mukaan tähän, niin että kummikin voisi alkaa inhota minua, koska olen niin vaikea.

ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tässä 45-v kahden lapsen äiti, joka ei tee mitään perheessä eteen, perustelee ilkeyttään sillä että äiti käski 70-luvulla siivota

Kyllä mä satsaan lapsiini enemmän kuin sä, jolla ei edes ole lapsia.

ap

Johan sä otsikossa sanot, että et pysty satsaamaan lapsiisi. Minkä takia sun lasten pitää kärsiä siitä, että sulla oli huono äiti? Miksi heilläkin pitää olla huono äiti? Käytöksestäsi saa sellaisen kuvan, että kohtelet lapsiasi niin kuin se olisi heidän syytään ja vaadit heitä ymmärtämään ja tukemaan sinua. Se ei ole lasten tehtävä. Teet lapsillesi ihan samaa kuin kerrot äitisi tehneen sinulle.

Mä haluaisin satsata heihin, mutta kuulen ympäristön arvostelun korvissani jo ennen kuin teen mitään. Kaikkea, mitä äitinä ihminen tekee, voidaan arvostella. Kaikkea. Yleinen ongelma, mutta jos äitisi ei ole ollut takanasi niin extravaikeaa. Tai jos takanasi onkin ollut tyhjää, voit aina rakentaa ajatuksesi itse ja olla uskomatta toisia.

ap

Sulla on pakkoajatuksia. Unohda tuo äitiysbzka hetkeksi ja toimi kuten ihminen ihmiselle. Ole vanhempi ja kasvattaja, jija ottaa itsestään ja lähipiiristään aikuisen vastuun. Siihen sisältyy myös epäsopivien ihmisten karsiminen, kuten äitisi.

Kun karsin, äitini päättää, että myös muiden ihmisten on alettava vihata minua. Aloittaen siskostaan.

ap

Vierailija kirjoitti:

Hae apua, myös lapsillesi. On kai heillä isäkin?

Olen hakenutkin. Koen sen satsauksena lapsiini, vaikka tiedän, etteivät lapset saa siitä suoraan mitään. Isä on joka satsaa minusta hyvin lapsiin, ei toki täydellisesti, mutta ei tarvitsekaan voida. Minun tässä muuttua tai parantua pitäisi, tiedän sen. Mutta en (vielä) tiedä miten.

ap

Ilmoitat äidillesi ettei ole nyt tervetullut. Soitat kummitädillesi ja pyydät häntä erikseen käymään ja toivotat tervetulleeksi. Jos hän ihmettelee miksei voi äitisi kanssa yhdessä saapua, niin sitten sanot vaikka että sinulla on äitisi kanssa selvittämättömiä asoita etkä halua siksi äitiäsi samalla kertaa nähdä. Keskity omaan ja perheesi elämään.

Nyt on nyt ja siitä lähtökohdasta kannattaa lähteä rakentamaan elämää eteenpäin. (Menneestä irti.) Jos täytyy niin rajaa äitisi pääasiallisesti ulos omasta elämästäsi jos aiheuttaa kovasti hankaluuksia, ainakin toistaiseksi. Toivottavasti näet sitten ajan kanssa miten tämä vaikuttaa positiivisesti elämääsi.

Kyllä mä ehkä toivottavasti pääsen menneestä eroon. Lähinnä eroon haluan siitä, en näe sitä irtipäästämisen kysymyksenä. Irtipäästäjä hyväksyy sen, mistä päästää irti, mä en tule ikinä hyväksymään sitä, mistä haluan eroon. Siksi haluan siitä eroon. Miten mä päästän irti siitä, että äitini määritteli minut paskaksi, eikä yksikään ihminen ole tätä käsitystä korjannut? Eihän se että mut on määritelty ainoastaan paskaksi, ei miksikään muuksi, siitä "irtipäästämällä" mihinkään muutu. Mä oon jo siitä irti. En mä itse ajattele, että olen paska, mutta voin olettaa, että kaikki muut ajattelevat.

Sellaisesta haluaa eroon, eikä se tarkoita unohtamista, koska se ei ole oikeaa eroa siitä. Se pitää hukuttaa viinaan, työhön, tms.

ap

Vierailija kirjoitti:

Kyllä mä ehkä toivottavasti pääsen menneestä eroon. Lähinnä eroon haluan siitä, en näe sitä irtipäästämisen kysymyksenä. Irtipäästäjä hyväksyy sen, mistä päästää irti, mä en tule ikinä hyväksymään sitä, mistä haluan eroon. Siksi haluan siitä eroon. Miten mä päästän irti siitä, että äitini määritteli minut paskaksi, eikä yksikään ihminen ole tätä käsitystä korjannut? Eihän se että mut on määritelty ainoastaan paskaksi, ei miksikään muuksi, siitä "irtipäästämällä" mihinkään muutu. Mä oon jo siitä irti. En mä itse ajattele, että olen paska, mutta voin olettaa, että kaikki muut ajattelevat.

Sellaisesta haluaa eroon, eikä se tarkoita unohtamista, koska se ei ole oikeaa eroa siitä. Se pitää hukuttaa viinaan, työhön, tms.

ap[/quote

Se että tiedostaa asian on ensimmäinen muutoksen mahdollistava askel. (Että järjellä tiedät ettei se tee sinusta paskaa että äitisi on niin sinulle koko elämäsi ajan hokenut.) Siitä voi lähteä sitten kehittämään ajatusta eteenpäin ja rakentamaan itsetuntoa ja omaa kuvaa "kuka sitten olen jos ei tämä". Voit ehkä lopulta itse korjata lapsena muodostuneen väärän käsityksen kun olet tiedostanut miksi se on syntynyt. Miettiä millainen todella olet ja millainen haluat olla.

On tietenkin hankalaa jos lapsena on kaltoinkohdeltu ja istutettu valheellisia ajatuksia, ne kun juurtuvat silloin niin syvälle että on vaikea nähdä selvästi ja muuttaa omia opittuja malleja, mutta eiköhän se ole mahdollista kuitenkin.

On asioita joista kannattaa päästää irti/eroon, vaikka niitä ei saa selvitettyä eikä voi hyväksyä. Kaikkea ei voi eikä pidäkään selvittää tai hyväksyä, silloin on terveellistä jättää ko.asia tai ihminen menneeseen. Saattaa silti helpottaa omaa eteenpäinmenemistä kun hyväksyy ylipäänsä sen tosiasian että sellainen on oma menneisyys ja näin on tapahtunut. Ikään kuin nollata tilanne, katsoa objektiivisesti että näin on tapahtunut, sille ei voi enää mitään, mutta tulevaisuudelle voi. Toivottavasti näistä ajatuksista on jotakin apua :)

ps. jätä kaikki äitisi mielipiteet omaan arvoonsa, tiedät jo ettei niihin kannata luottaa.