Kukaan ei halunnut kuulla sijoitusvinkkiäni: nyt arvo noussut parissa kuukaudessa kymmenenkertaiseksi (XRP)
Suosittelin monille tutuilleni sijoittamista Ripple Labsin XRP-bittirahaan. Sanoin heille että sijoituksessa on iso riski mutta mahdollinen voitto tulee olemaan niin korkea että sitä kannattaa silti kokeilla vaikka pienellä summalla, edes satasella. Keskityin kertomaan ihmisille, jotka tiesin ajatteleviksi ja sellaisiksi joilla olisi varmaan ollut ainakin tuo satanen. Itse asiassa luulen että moni heistä olisi voinut koska vaan sijoittaa vaikka montakin tonnia ilman että olisi tuntunut juuri missään.
Kuuntelivatko he? Eivät. Tasan yksi jaksoi kuunnella edes vähän ja osoitti laiskaa kiinnostusta asiaa kohtaan mutta ei hänkään ostanut.
Nyt arvo on tosiaan kymmenkertaistunut lyhyessä ajassa ja graafi osoittaa edelleen kohti taivasta. https://coinmarketcap.com/currencies/ripple/
Uskon että tuo tulee kasvamaan edelleen, mm. siksi että se on edelleen huonosti tunnettu asia mutta maine kasvaa pikku hiljaa. En löytänyt äkkiseltään esimerkiksi suomeksi kuin yhden lyhyen uutisen aiheesta. Bitcoinin tuntee kaikki ja siksi siihen on myös sijoitettu suhteettoman paljon. Lisäksi se on bittirahayhteisön ideologinen suosikki ja tähän mennessä sijoittajat on tulleet lähinnä sieltä.
Tarinan opetus: kannattaa kuunnella sijoitusvinkkejä edes sen verran, että annat suosittelijalle mahdollisuuden kertoa asiansa. Eivät kaikki ole houkuttelemassa sinua johonkin pyramidihuijaukseen. Hyvä nyrkkisääntö on, että jos suosittelija tulee itse hyötymään rahallisesti siitä että saa sinut mukaan, pysy kaukana.
Kommentit (35)
On siinäkin sijotusneuvoja.. kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Suosittelin monille. Sanoin heille että sijoituksessa on iso riski.
niin. miksi ei kaikki riemusta kiljuen lähe ottaan isoja riskejä rahojensa kanssa?
ehkä kaikilla ei ole sellasta 'riskirahakassaa' jonka voi mielihyvin hävitä.
Käytä järkees ennen ku yrität syyllistää tuttavias että miksette ottaneet isoa riskiä!
Rauhoitu. :) Ja lue vähän tarkemmin mitä sanoin satasesta.
Ap
Taas näitä OneCoin huijauksia.. sekin on kuulemma arvoltaan jotain tsiljoonabiljoonaa, mut ei vain jostain syystä pääse voittoihin kiinni..
Vierailija kirjoitti:
Taas näitä OneCoin huijauksia.. sekin on kuulemma arvoltaan jotain tsiljoonabiljoonaa, mut ei vain jostain syystä pääse voittoihin kiinni..
Ja lue sinä tarkemmin mitä sanoin nyrkkisäännöistä ja pyramidihuijauksista.
"Jäsenet voivat saada palkkioita suosittelemalla toimintaa muille" sanoo Wikipedia OneCoinista.
Ap
PS. Minulla on myös pitkän aikavälin sijoitusvinkki jos joku haluaa kuulla.
Ap
Bittirahat eivät ole sijoituksia vaan pyramidipelejä. Olet käytännössä suositellut tutuillesi Wincapitaa.
Onko siis kyse valuutasta vai sijoituskohteesta? Näillä kahdella on ihan pikkuinen ero...
Vierailija kirjoitti:
Onko siis kyse valuutasta vai sijoituskohteesta? Näillä kahdella on ihan pikkuinen ero...
Äkkiä ajatellen valuuttaan ja vaikka osakkeisiin sijoittamisessa ei ole kauheasti eroa tavallisen sijoittajan näkökulmasta. Tai jos on, ehkä haluat valaista miten?
Ap
Vierailija kirjoitti:
Bittirahat eivät ole sijoituksia vaan pyramidipelejä. Olet käytännössä suositellut tutuillesi Wincapitaa.
Lueppa mikä on pyramidihuijaus https://fi.wikipedia.org/wiki/Pyramidihuijaus
Ap
Vierailija kirjoitti:
Bittirahat eivät ole sijoituksia vaan pyramidipelejä. Olet käytännössä suositellut tutuillesi Wincapitaa.
Ihan ekana, wincapita perustui lupaukseen ohjelmistosta jota ei ollut olemassakaan
Vierailija kirjoitti:
Mikset itse ole nyt miljardööri tai vähintään miljonääri?
Olen oppinut sijoittamaan vasta pikku hiljaa eikä minulla ole paljoa pääomaa.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mikset itse ole nyt miljardööri tai vähintään miljonääri?
Olen oppinut sijoittamaan vasta pikku hiljaa eikä minulla ole paljoa pääomaa.
Ap
Miksi luulet, että kukaan ottaisi amatöörin sijoitusvinkkiä todesta?

Siksi, että olisin osannut selittää heille juurta jaksaen miksi tuossa oli suuri kasvupotentiaali. Olisin osannut myös selittää heille suurin piirtein miten isot riskit ovat, mitkä tekijät voisivat aiheuttaa arvon romahduksen ja kuinka todennäköisiä ne olivat. Mutta kuten sanoin, ei kiinnostanut.
No ei tol kyl rikastu...arvo on kyl niin mitätön...vai onko mul eri käppyrät koneella
Vierailija kirjoitti:
No ei tol kyl rikastu...arvo on kyl niin mitätön...vai onko mul eri käppyrät koneella
Ööh... tuota... kyllä jeneilläkin on tiettävästi rikastuttu. Ei ole kyse siitä paljonko jonkun asian arvo on suhteessa vaikka dollariin vaan miten se kurssi muuttuu.
Ap
No mikä olikaan se pitkän tähtäimen vinkkisi? Voin heti kertoa onko järkeä vai ei.
Tv. Menestyvä sijoittaja
Vierailija kirjoitti:
No mikä olikaan se pitkän tähtäimen vinkkisi? Voin heti kertoa onko järkeä vai ei.
Tv. Menestyvä sijoittaja
Kuulostaa epäilyttävälle. Yleensä ihmisillä on tietoa jostain kapeasta alasta. Miten voit luvata tietäväsi kun et tiedä esimerkiksi mistä alasta on kyse?
Ap
Niin mikä olikaan se pitkän tähtäimen vinkkisi? Kerron heti onko järkeä vai ei.
MenestyväSijoittaja kirjoitti:
Niin mikä olikaan se pitkän tähtäimen vinkkisi? Kerron heti onko järkeä vai ei.
Sori mutta en ota sinua vakavasti :)