Lue keskustelun säännöt.
Anoppi pilaa parisuhteen
03.05.2017 |
Meille alkoi mieheni kanssa jo hyvän aikaa sitten tulla riitoja, jotka jäivät selvittämättä miehen vetäytyvyyden ja keskusteluhaluttomuuden takia. Yritin aikani selvittää asioita puhumalla, mutta mitään siitä ei tullut kun mies vain ahdistui ja oli kuin olisin puhunut seinälle. Lopulta tuli viimeinen pisara, kun mies ilmoitti ettei jaksa nähdä minua mutta meni sitten äitinsä kanssa asioille (erittäin tiiviit välit äitinsä kanssa). Hänen äitinsä kyseli minulta juuri kuulumisia, johon vastasin rehellisesti miten asiat mielestäni ovat ja kysyin voisiko hän kysyä pojaltaan mikä mättää kun minulle ei pysty puhumaan. Siitäkös soppa syntyi... Äitinsä alkoi puolustella poikaansa minulle ollenkaan ymmärtämättä minun kantaani. Jakoi myös viestini pojalleen ja yhdessä sitten olivat päivitelleet Minun huonoa käytöstäni, kuinka voinkaan puhua niin ikävästi hänen kultapojastaan... Seuraavana päivänä anoppi vielä soitti minulle iljettävän puhelun jossa koitti manipuloida minua hyväksymään poikansa käytöksen, jossa hän ei nähnyt mitään vikaa ja samalla syyllisti minua asioistamme. Kysyin häneltä suoraan että tosissaanko olet sitä mieltä että tuollainen välinpitämättömyys ja ignooraus mitä mieheni harrastaa on Ok. Vastaus oli luokkaa "ei voi toisen perusluonnetta muokata", luoja... Sanoi myös erittäin loukkaavasti minulle kyseenalaistaen koko parisuhteemme.
Tuon jälkeen en ole ollut missään yhteydessä anoppiin ja olen kyllä loukkaantunut koko kuviosta, sillä mies on äitinsä puolella ja syyttää minua äitinsä sotkemisesta kuvioihin. Ei näe miten oma käytöksensä tähän johti, eikä näe myös äidissään tai hänen teoissaan mitään vikaa. Tullut monta riitaa tämän jälkeen ja hiljattain selvisi, että mies kantaa yhä kaunaa minulle äitinsä takia. Meille on vielä vauva tulossa, olen aivan loppu tämän ihme touhuun takia, missä koen jääneeni mieheni ja hänen äitinsä vahvan liiton kynsiin, jossa molemmat näkevät minut jonain syypäänä ja pahana. Pelkään miten iljettäväksi kuvio voi vielä mennä, kun vauva syntyy ja innokas anoppi haluaa olla tiiviimmin mukana elämässämme... jotenkin tuntuu niin sairaalta, että mies pui kauheuttani mieluummin äitinsä kanssa kuin puhuisi asiat suoraan kanssani. Ja anoppi kannustaa miestäni "pitämään puoliaan" minua vastaan. Ihan käsittämätöntä...
Kokemuksia hankaluuksista miehen ja anopin kanssa? Miten olette selvittäneet tämän?
Kommentit (34)
Tässä on tunnevammainen ja "minä minä minä" ajattelija..
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kyllä te ihan itse toiminnallanne parisuhteenne pilaatte, ei anoppi. Peiliin katsomisen paikka nyt sinulla ja miehelläsi. Oiskohan sulla raskaushormonit sekoittaneet ajatuksesi, kun tunteet on noin pinnassa. Ymmärrän, että ärsyttää, mutta kyllä kannattaa tunnustaa tilanne sellaisena kuin se on, eikä syytellä ulkopuolisia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Voi perse! Nyt on pyydetty anteeksi sekä mieheltä että anopilta. Toivon että elämä voi nyt jatkua ilman tätä loiittoutumaa minua vastaan ja toivon myös että tästä oppi muutkin jotain kuin itse. Kiitos kommenteista.
T. Ap
Tämä nyt tuntuu vain pintalaastarilta tähän asiaan, jos koet, että on liittouma sinua vastaan, niin se pysyy siellä niin pitkään kunnes pääsette samalle aaltopituudelle miehesi kanssa.
Tämä oli kuitenkin hyvä askel, nyt mies varmaan huomaa,ettet ole vain puolustuskannalla vain tosissaan haluat teidän parisuhteen toimimaan.
Mitä jos kirjoittaisit miehelle kirjeen, jossa saisit rauhassa ja avoimesti avata omia tunteitasi, ja lopuksi kirjoittaa, että ottaa aikaa niin paljon kuin haluaa miettimiseen, ja sitten kun on valmis niin sinä kuuntelet miehesi ajatukset asiaan, keskeyttämättä, tuomitsematta ja mukisematta. Näin osoittaisit miehellesi, että tämä asia on vielä keskeneräinen, ja sitä pitää korjata, mutta mitään hätää ei ole. Ja ehkä miehesikin saisi ymmärrettyä, että et ole tässä häntä tuomitsemassa, vaan hänen kanssaan tätä elämää yhdessä kulkemassa.
Kyllä selkeästi päästiin jo eteenpäin anteeksipyyntöni jälkeen. Ja tosiaan, en avannut tuossa aloituksessa nyt läheskään kaikkea mutta meillä on ollut isoja ongelmia kommunikaatiossa ja olen ajautunut epätoivoiseksi ajan saatossa, enkä suinkaan heti mennyt anopille jauhamaan. En ole mikään tunnevammainen, kuten joku sanoi. Tähän on liittynyt yhtä ja toista mutta tämän toin esiin ja olen tyytyväinen että sain heijastusta muiden mielipiteistä tähän.
Ap
Ja niinkuin joku sanoi niin raskaus on hormoneineen vaikuttanut minuun erittäin vahvasti. En silti aio oikeuttaa omaa tökeröyttä sillä. Tietty toivon myös edes jotain ymmärrystä mieheltäni ja kyllä se toivottavasti on hänelle nyt helpompaa kun asiasta olen pyytänyt anteeksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Hei oikeesti, nää mammat täällä ei selkeesti oo millään tavalla kärryillä tosta sun kokemasta. Mä tiedän, ap, miltä tuntuu olla puun ja kuoren välissä tollasessa suhteessa. Niin paskaa! Joo ei ollu hyvä idea avautua anopille kun hän kerran noin ilkeästi suhtautui sen sijaan että olisi antanut sinulle ymmärrystä ja jotenkin rakentavasti kehottaa sinua lähestymään hänen sijaan poikaansa. Kyllä äidillä on velvollisuus sanoa ääneen jos lapsi törppöilee aikuisenakin! Vaikka se ei varsinaisesti mitään auttaisikaan, mutta se antaa viestin oikeudenmukaisuudesta. Sinä tarvitsit tukea ja koetit hakea sitä jostakin kun et mieheltäsi saanut, se on inhimillistä. Jos joku täällä ei sitä ymmärrä, hän ei ole kokenut sellaista itse ja on siksi aivan väärä henkilö tuomitsemaan. Olet raskaana, tarvitset tukea ja ymmärrystä, aivan kuten kaikki muutkin meistä, mutta eritoten siksi että lapseesi vaikuttaa kokemasi stressi. Ikäväkseni joudun sanomaan että vaikuttaa todella huonolta kuvaamasi tilanne ja toivoisinkin että löytäisit voimia luottaa itseesi ja pyrkiä pois noin epäoikeudenmukaisesta tilanteesta. Itse olin nuorempana niin tyhmä (ja myös itsetunnoton, ei tyhmyys ollut oikeastaan se juttu) että tein kaksi lasta vastaavassa tilanteessa. Halusin saada jutun onnistumaan. Oltiinhan me rakastuneita. Joopa joo. Rakkaus katosi jonnekin syrjään ja olin suhteessa miehen kanssa joka ei puhunut. Luulin että hän osasi, mutta se olikin vain alkuaikojen fuulaa. Ei hänellä ollut koskaan mitään intressejä puhua asioita selviksi. Jäin henkisesti yksin. Ja sitten se hänen äitinsä. Voi luoja. Jos en itse olisi kokenut sellaisen narsistisen ja persoonallisuushäiriöisen naisen vaikutusta, en edes uskoisi että hänenlaisiaan voi olla. Hän olis jotain aivan käsittämättömän ilkeää. En edes syytä ex-miestäni kaikesta sataprosenttisesti sillä hän on osittain äitinsä tuotos ja omalla tavallaan jäävi tajutakseen. Hänen äitinsä on sairas ja haluaa loppujen lopuksi olla se tarvituin sillä ei kykene arvottamaan itseään millään muulla. Hän tekee sen viekkaasti ja hänen lapsensa tulevat kärsimään tästä lopun elämäänsä. Ei exäni ole päässyt puusta pitkälle meidän suhteen loputtua. Myös hänen siskonsa on mielenterveysongelmainen. En automaattisesti syytä tällaisista vanhempia tietenkään mutta tässä tapauksessa äiti mahdollistaa kaikkein tuhoisimman käytöksen ja eteenpäin pääsemättömyyden. Minun täytyi käydä todella pohjalla että pääsin irti tästä kuviosta. Ei sitä pysty edes selittämään kenellekään miten synkkää elämä usein oli. Siksi sulle avaudun ja kerron tästä että todella toivoisin että ymmärrät sen verran ettet anna heidän tai jonkun ymmärtämättömän täällä palstalla sekoittaa sun ajatuksia siitä mikä on oikein ja mikä väärin. Sinulla on oikeus tulla kuulluksi ja ymmärretyksi parisuhteessasi ja sinun anopillasi ei ole oikeutta puuttua ja liittoutua miehesi kanssa sinua vastaan. Kuten sanoin, ainoastaan selkeä väärinkohtelu on sellainen asia johon ulkopuolisella tulee olla kommenttioikeus ja silloinkin rakentavassa hengessä, ei millään liittoutumilla. Please, ota neuvostani vaari ja annan lapsellesi mahdollisuus nähdä oikeudenmukaista kohtelua sekä äidilleen että isälleen. Älä jää ratkomaan tota tilannetta sun miehesi ja äitisi välillä. Sä et pysty siihen. Mä en ole ikinä katunut eroa vaikka olin kuinka rikki ja rakastin. Mutta oikein se vain oli! Elämässä on niin paljon värejä kun kukaan ei myrkytä niitä ympäriltä pois. Voimia sulle!!!
Vierailija kirjoitti:
Hei oikeesti, nää mammat täällä ei selkeesti oo millään tavalla kärryillä tosta sun kokemasta. Mä tiedän, ap, miltä tuntuu olla puun ja kuoren välissä tollasessa suhteessa. Niin paskaa! Joo ei ollu hyvä idea avautua anopille kun hän kerran noin ilkeästi suhtautui sen sijaan että olisi antanut sinulle ymmärrystä ja jotenkin rakentavasti kehottaa sinua lähestymään hänen sijaan poikaansa. Kyllä äidillä on velvollisuus sanoa ääneen jos lapsi törppöilee aikuisenakin! Vaikka se ei varsinaisesti mitään auttaisikaan, mutta se antaa viestin oikeudenmukaisuudesta. Sinä tarvitsit tukea ja koetit hakea sitä jostakin kun et mieheltäsi saanut, se on inhimillistä. Jos joku täällä ei sitä ymmärrä, hän ei ole kokenut sellaista itse ja on siksi aivan väärä henkilö tuomitsemaan. Olet raskaana, tarvitset tukea ja ymmärrystä, aivan kuten kaikki muutkin meistä, mutta eritoten siksi että lapseesi vaikuttaa kokemasi stressi. Ikäväkseni joudun sanomaan että vaikuttaa todella huonolta kuvaamasi tilanne ja toivoisinkin että löytäisit voimia luottaa itseesi ja pyrkiä pois noin epäoikeudenmukaisesta tilanteesta. Itse olin nuorempana niin tyhmä (ja myös itsetunnoton, ei tyhmyys ollut oikeastaan se juttu) että tein kaksi lasta vastaavassa tilanteessa. Halusin saada jutun onnistumaan. Oltiinhan me rakastuneita. Joopa joo. Rakkaus katosi jonnekin syrjään ja olin suhteessa miehen kanssa joka ei puhunut. Luulin että hän osasi, mutta se olikin vain alkuaikojen fuulaa. Ei hänellä ollut koskaan mitään intressejä puhua asioita selviksi. Jäin henkisesti yksin. Ja sitten se hänen äitinsä. Voi luoja. Jos en itse olisi kokenut sellaisen narsistisen ja persoonallisuushäiriöisen naisen vaikutusta, en edes uskoisi että hänenlaisiaan voi olla. Hän olis jotain aivan käsittämättömän ilkeää. En edes syytä ex-miestäni kaikesta sataprosenttisesti sillä hän on osittain äitinsä tuotos ja omalla tavallaan jäävi tajutakseen. Hänen äitinsä on sairas ja haluaa loppujen lopuksi olla se tarvituin sillä ei kykene arvottamaan itseään millään muulla. Hän tekee sen viekkaasti ja hänen lapsensa tulevat kärsimään tästä lopun elämäänsä. Ei exäni ole päässyt puusta pitkälle meidän suhteen loputtua. Myös hänen siskonsa on mielenterveysongelmainen. En automaattisesti syytä tällaisista vanhempia tietenkään mutta tässä tapauksessa äiti mahdollistaa kaikkein tuhoisimman käytöksen ja eteenpäin pääsemättömyyden. Minun täytyi käydä todella pohjalla että pääsin irti tästä kuviosta. Ei sitä pysty edes selittämään kenellekään miten synkkää elämä usein oli. Siksi sulle avaudun ja kerron tästä että todella toivoisin että ymmärrät sen verran ettet anna heidän tai jonkun ymmärtämättömän täällä palstalla sekoittaa sun ajatuksia siitä mikä on oikein ja mikä väärin. Sinulla on oikeus tulla kuulluksi ja ymmärretyksi parisuhteessasi ja sinun anopillasi ei ole oikeutta puuttua ja liittoutua miehesi kanssa sinua vastaan. Kuten sanoin, ainoastaan selkeä väärinkohtelu on sellainen asia johon ulkopuolisella tulee olla kommenttioikeus ja silloinkin rakentavassa hengessä, ei millään liittoutumilla. Please, ota neuvostani vaari ja annan lapsellesi mahdollisuus nähdä oikeudenmukaista kohtelua sekä äidilleen että isälleen. Älä jää ratkomaan tota tilannetta sun miehesi ja äitisi välillä. Sä et pysty siihen. Mä en ole ikinä katunut eroa vaikka olin kuinka rikki ja rakastin. Mutta oikein se vain oli! Elämässä on niin paljon värejä kun kukaan ei myrkytä niitä ympäriltä pois. Voimia sulle!!!
Kiitos kommentistasi, helpottavaa kuulla myös tällainen näkökanta. Juuri tuolta minusta on tuntunut, osasit sanallistaa tuon tosi osuvasti! Ikävää että olet kokenut tuollaista ja hienoa että olet nyt paremmassa tilanteessa. Toivon että meidän suhde ei päädy tuohon pisteeseen. Ja yritän tarkastella tätä järkevästi olematta itsekäs, mutta siten että en mahdollista mitään kieroa kuviota itseni kustannuksella...
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Pariterapiaan tai juokse, juokse ja juokse. Teit kyllä virheen kun avauduit ongelmistanne anopille, ei hänelle kuulu teidän parisuhdeongelmanne. Siis törkeämmin toimivat mies ja anoppi, jotka liittoutuivat sinua vastaan. Anoppisi myhäilee itsekseen, kun sai vallan sinusta ja vieläpä kokemuksen että hän on poikansa elämän nainen. Perhe-elämä voi toimia vain jos molemmat irtautuvat henkisesti lapsuuden perheistään, mikä tarkoittaa sitä että heihin ok välit, mutta pidetään tiukat rajat mihin vanhemmat voivat ottaa osaa. Te molemmat olette nyt antaneet luvan anopille ottaa osaa suhteeseenne ja elämäänne. Tämä on iso virhe, ja tarvitsette ulkopuolistakin apua kommunikointivaikeuksiinne.
Minä tiedän tuon naistyypin, joka anoppisi on. Hän haluaa kalifiksi kalifin paikalle. Tässä tapauksessa kalifi on pojan puoliso ja tulevan lapsenlapsen äiti. Siitä se lähtee todenteolla kun lapsi syntyy. Pian pitäisi antaa lapsi hoitoon jo sylivauvana, anopin pitää saada syöttää ja hoitaa normivisiiteilläkin, kuulumisia pitää kuulla päivittäin, miehesi pitää käydä kahdestaan vauvan kanssa anopilla, anopin pitää saada ostaa kaikki tärkeät tarvikkeet, anopin suvun pitää olla tärkein suku lapsellesi, ja ennen kuin huomaatkaan hän huseeraa lapsesi ympärillä kuin olisi äiti. Kun lapsi on isompi, niin todennäköisesti sinusta puhutaan lapselle ikävästi manipuloiden lasta jne.
Minä olen nähnyt läheltä näin käyvän. Siskon anoppi meni niin pitkälle, että kutsui itseään jopa äidiksi siskoni lapselle ja puhui kahdenkesken lapselle pahaa äidistä ja äidinpuoleisesta suvusta. Sun pitää vetää ne rajat NYT.
No ensinnäkin, sinä aloitit jupakan kertomalla ongelmistanne anopille. Älä puhu ulkopuolisille parisuhteen asioista, ainakaan nyt anopille.
Meillä minä tein selväksi, että se on joko minä tai anoppi. Mies valitsi minut ja napanuora katkesi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Miksi tällaisiin huonosti toimiviin suhteisiin tehdään lapsi? Oletko ap epätoivoinen?
Vierailija kirjoitti:
Pariterapiaan tai juokse, juokse ja juokse. Teit kyllä virheen kun avauduit ongelmistanne anopille, ei hänelle kuulu teidän parisuhdeongelmanne. Siis törkeämmin toimivat mies ja anoppi, jotka liittoutuivat sinua vastaan. Anoppisi myhäilee itsekseen, kun sai vallan sinusta ja vieläpä kokemuksen että hän on poikansa elämän nainen. Perhe-elämä voi toimia vain jos molemmat irtautuvat henkisesti lapsuuden perheistään, mikä tarkoittaa sitä että heihin ok välit, mutta pidetään tiukat rajat mihin vanhemmat voivat ottaa osaa. Te molemmat olette nyt antaneet luvan anopille ottaa osaa suhteeseenne ja elämäänne. Tämä on iso virhe, ja tarvitsette ulkopuolistakin apua kommunikointivaikeuksiinne.
Minä tiedän tuon naistyypin, joka anoppisi on. Hän haluaa kalifiksi kalifin paikalle. Tässä tapauksessa kalifi on pojan puoliso ja tulevan lapsenlapsen äiti. Siitä se lähtee todenteolla kun lapsi syntyy. Pian pitäisi antaa lapsi hoitoon jo sylivauvana, anopin pitää saada syöttää ja hoitaa normivisiiteilläkin, kuulumisia pitää kuulla päivittäin, miehesi pitää käydä kahdestaan vauvan kanssa anopilla, anopin pitää saada ostaa kaikki tärkeät tarvikkeet, anopin suvun pitää olla tärkein suku lapsellesi, ja ennen kuin huomaatkaan hän huseeraa lapsesi ympärillä kuin olisi äiti. Kun lapsi on isompi, niin todennäköisesti sinusta puhutaan lapselle ikävästi manipuloiden lasta jne.
Minä olen nähnyt läheltä näin käyvän. Siskon anoppi meni niin pitkälle, että kutsui itseään jopa äidiksi siskoni lapselle ja puhui kahdenkesken lapselle pahaa äidistä ja äidinpuoleisesta suvusta. Sun pitää vetää ne rajat NYT.
Jep, eikä edellämainittu vielä riitä. Meillä anoppi on ollut sitä mieltä, että en ole edes lasteni huoltaja. Hän yhdessä poikansa kanssa omistaa lapset. Anopilla pitäisi olla kaikki oikeudet päättää asioistamme. Aivan kaikesta! Onneksi ote alkaa lipsua, kun mittarissa on ikää kohta kahdeksankymppiä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Toistan itseäni, mutta mua suoraan sanottuna vituttaa, että ihmiset tekee lapsia tuollaisten tyyppien kanssa. Eikö sitä voisi vähän miettiä ennen kuin pistää viattoman lapsen alulle, tuollaisen paskan keskelle. Ei osata keskustella, paljon muitakin ongelmia, käyty terapiassakin (josta ei apua), ja anoppikin sekotetaan parisuhteen asioihin. Joo hyvä idea tehdään tähän lapsi!
Muakin vituttaa ja kyllästyttää. Nimittäin nämä paremnat ihmiset jotka ovat olleet niin edistyksellisiä ja viisaita ja erinomaisen parisuhteen esimerkin lapsuusperheissään nähneitä etteivät koskaan erehdy itse tekemään sellaisia alhaisia virheitä kuten rakastu väärään ihmiseen tai hae kunnon oppia kantapään kautta. Ihmisiä on kohdeltu huonosti maailman sivu lähisuhteissaan ja perhedynamiikka on ollut ja on edelleen usein aivan väärä. Sellaisesta tuppaa jäämään jälkiä. Jäljet johtavat usein samanlaisen, tutun kaavan hakemiseen. Se voi olla ihan alitajuista. Joskus viisastuminen vaatii kunnon kolauksen päin puuta. Onni on oppia niistä. Sellaisia ihmisiä tulee kannustaa ja tukea, ei ilkkua besserwisserinä. Te täydelliset ihmiset jotka olette aina onnistuneet ette ole niin täydellisiä kuin kuvittelette jos ette omaa kykyä ymmärtää. Jäätte silloin itse puolikkaiksi siitä mitä ihminen voi parhaimmillaan ja viisaimmillaan olla.
T. Ap