Perustuen lapsuuteeni kokemuksiin, en usko, että vanhempien kuuluu rakastaa lapsiaan
Se ei silti tarkoita sitä, etteikö voisi pitää näistä ihan hyvää huolta. Antaa voileipiä, laittaa uusia ruokia, totuttaa lapsi moniin makuihin, huolehtia, että hän menestyy koulussa jne. Mikään näistä ei edellytä minkäänlaista lapsen persoonana rakastamista. Olen sen itse lapsena kokenut.
Koen, että vain lasten kuuluu rakastaa vanhempiaan. Vanhemmathan hyötyvät tästä. Siksi moni vanhempi varmaan tekeekin lapsia. Moni toki rakastaa heitä takaisin.
Ihmettelen lapsia, jotka eivät rakasta vanhempiaan, jos näissä ei ole mitään vikaa. Mutta mitä tapahtuu lapselle, joka yrittää saada rakkautta vanhemmalta?
Vanhemmat eivät menetä mitään siinä, jos eivät kykene rakastamaan lapsiaan. Jos hoitavat heidät kunniallisesti. Lastenssuojelu ei puutu, eikä ystäväpiiri kohottele kulmakarvojaan. Näyttävät hyviltä vanhemmilta.
Kommentit (81)
Mielestäni Sinä olet sairas.
Miksi lasten pitäisi rakastaa vanhempiaan jos hekään eivät lapsiaan???
Käyttäjä3500 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei se ole mitenkään kuulumiskysymys. Suurin osa vanhemmista rakastaa lapsiaan, jotkut eivät rakasta. Jotkut lapset eivät rakasta vanhempiaan ja luulenpa, että rakkaus lapsi-vanhempi-suuntaan on useammin vähäistä tai olematonta, kuin toisin päin. Mutta yhtä kaikki, ei kenenkään kuulu rakastaa ketään, ihmiset vain rakastavat, jos rakastavat.
Minä ainakin rakastin isääni, mutta olen sittemmin tajunnut, että olisin kaivannut voida rakastaa myös äitiäni. Ja isäni taas osoittautui myöhemmin ettei ole sen rakkauteni arvoinen, jota häneen tunsin. Siis niin suuren rakkauden arvoinen, jota tunsin. Eli jouduin siinäkin pettymään. Mutta kyllä olen sen hänelle anteeksi antanut, sain silti häneltä aikanaan niin paljon.
Ja jos sanot, että rakkaus lapsi-vanhempi suuntaan on vähäistä, niin mitä se kertookaan meistä vanhemmista? Minusta se on kamalaa. Lapsi voi rakastaa kyllä ns. hyviä vanhempia, mutta huonoja kohtaan se tietenkin sammuu. Minä en osaa sanoa kuinka yleistä vanhempien rakastaminen on.
Uskon, että useammin lapsi ei rakasta vanhempaansa kuin vanhempi lastaan, tai määrä on vähäisempi. Mutta noin ylipäätään käsitykseni mukaan ihmiset rakastavat toisiaan hyvinkin paljon, melkein riippumatta siitä, onko se "järkevää" tai onko rakkauden kohde sitä "ansainnut". Rakkaus on tunne, jota ei voi oikiein estääkään, eikä tarvitsekaan, muttei sitä voi vaatiakaan, puolin eikä toisin.
Nyt se miljoonan dollarin kysymys, eli mitä sulle ois käytännössä pitänyt tehdä että sua olis rakastettu?
Miehes passaa sut pilalle ja lapses pelkää joten onko se sitä rakkautta...? Eiku ei ookaan kun ansaitset parempaa.
Kerro nyt hyvä narsisti paska, kun olet noin käytännön rakkauden kauhistelija niin miten sitä rakkautta näytetään?
Mikä sulle sitten riittäisi ja olisi riittänyt?
Onko käynyt mielessä että ehkä sun oma kusipäisyytes ja sairautes on tehnyt ja tekee kauhean vaikeaksi jo pitää susta, saatika rakastaa.
Sitä mä ihmettelen ihan todella, miksi sun mies on tehnyt tuollaisen skitson kanssa muksuja, onko se vammainen?
Mamimarraskuu kirjoitti:
Mielestäni Sinä olet sairas.
Miksi lasten pitäisi rakastaa vanhempiaan jos hekään eivät lapsiaan???
Eihän silloin voikaan rakastaa, mutta ajattelen sen jotenkin niin, että jos ei voi rakastaa vanhempiaan jää jollain lailla torsoksi ihmisenä. Koska eihän se koskaan itsestä johdu, ettei voi, lapsihan on aivan valmis rakastamaan vanhempiaan, jos vain sitä halua ja tarvetta ei haavoiteta. Jos haavoitetaan, niin lapsi ei pysty välttämättä rakastamaan ketään. Tiedän, että täällä on ilmeisen paljon ihmisiä, jotka tunsivat jo lapsena, ettei heitä rakastettu, eivätkä tuhlanneet enää yritystä omiin vanhempiinsa lapsina tai myöhemminkään.
Minun tilanteeni oli sillä lailla erilainen, että minua kiusattiin uskomaan, että se minun huono kohteluni johtuu minusta, joten en huomannut, ettei se toinenkaan rakasta.
ap
Minulle siis sanottiin (ei suoraan, vaan teoin), että saisin haluamaani kohtelua (=rakkautta), jos olisin sellainen, kuin vanhempani haluaa. Oon varmaan rikkonut itseni siinä sitä hakiessani ja yrittäessäni.
Ihan itse tein valinnan rikkoa itseni, eikö niin, elämä on valintoja -mantraihmiset.
ap
Huonokin lapsuus olisi kestettävissä kunhan se vain joskus päättyisi. Toista on, kun vielä päälle nelikymppisenä toteuttaa vanhempiensa toiveita omien kustannuksella.
Mun on kauhean vaikeaa rakastaa mun tytärtä, koska se on ikävä persoona. Hän huutaa, kiljuu ja itkee ja ulisee tota kukaan ei rakasta mua, kiusaa kaikkia, on väkivaltainen ja laiska, itsekäs, äänekäs, omahyväinen, raivostuu kun joku muu saa synttärilahjan, hakkaa päätään maahan kun saippuakuplavesi kaatuu maahan, nässyttää ja natisee ja uikuttaa ja puhuu taukoamatta.
Kuulostaako tutulta?
Ja siis en kuitenkaan saanut sitä rakkautta, jos joskus onnistuin olemaan sellainen kuin "piti". Toisaalta onneksi, niin en alkanut miksikään miellyttäjäksi.
ap
Vierailija kirjoitti:
Mun on kauhean vaikeaa rakastaa mun tytärtä, koska se on ikävä persoona. Hän huutaa, kiljuu ja itkee ja ulisee tota kukaan ei rakasta mua, kiusaa kaikkia, on väkivaltainen ja laiska, itsekäs, äänekäs, omahyväinen, raivostuu kun joku muu saa synttärilahjan, hakkaa päätään maahan kun saippuakuplavesi kaatuu maahan, nässyttää ja natisee ja uikuttaa ja puhuu taukoamatta.
Kuulostaako tutulta?
Mun mielestä lapsen raivolle on aina joku syy. Sinä et vain ole ollut kiinnostunut tutustumaan lapsesi raivon syihin. Etkä ilmeisesti hae lapsellesi apua tai anna lasta pois, jos et itse osaa hänen kanssaan. Toisaalta en halua sinua millään tavalla tuomitakaan, mutta se, ettet ajattele, miten vaikeaa lapsellasi on, huolestuttaa minua asenteessasi.
ap
Vierailija kirjoitti:
Mun on kauhean vaikeaa rakastaa mun tytärtä, koska se on ikävä persoona. Hän huutaa, kiljuu ja itkee ja ulisee tota kukaan ei rakasta mua, kiusaa kaikkia, on väkivaltainen ja laiska, itsekäs, äänekäs, omahyväinen, raivostuu kun joku muu saa synttärilahjan, hakkaa päätään maahan kun saippuakuplavesi kaatuu maahan, nässyttää ja natisee ja uikuttaa ja puhuu taukoamatta.
Kuulostaako tutulta?
Lapsellasi saattaa olla jokin neurologinen poikkeavuus, tai hän saattaa olla todella herkkä ja reagoi noin, kun koitat kohdella häntä kuin kovempia lapsia. Ai että mä inhoan sitä, että lapsen vaikeudet kaadetaan lapsen syyksi. Voi olla vaikeampi lapsi, mutta osa vanhemmista sösssii hommat vaatimalla liikaa.
ap
Mun mielestä äitihullu on kyllä mennyt parempaan suuntaan, rauhoittunut ihan selvästi. Saanut vähän etäisyyttä itseensä mikä on se keino jolla paraneminen on mahdollista.
Kun lapsen vaikeudet kaadetaan lapsen syyksi niin lapsen koko tarina olikin sitten siinä. Ikinä ei pääse ylös.
ap
Huokaus.
Kun eilenkin se syy miksi ajattelit ettei mamma rakastanut, oli se, että käski sun siivota huoneesi.
Ja tämä ap siis aikuinen ihminen, ei 13- vee.
Vierailija kirjoitti:
Mun mielestä äitihullu on kyllä mennyt parempaan suuntaan, rauhoittunut ihan selvästi. Saanut vähän etäisyyttä itseensä mikä on se keino jolla paraneminen on mahdollista.
Nin, mun vaikeudet äiti kaatoi mun syyksi, se on sellainen painolasti, minkä kanssa ei melkein pysty elämään. Ainakaan etenemään ja elämään hyvää elämää. Mun eka terapeutti 20 vuotta sitten ei nähnyt siinä mitään avunantamista, koska oli paskainen kognitiivisen terapialinjan edustaja, joka EI OSANNUT ohjata minua linjaan, joka olisi sopiva mulle! Eli ei noin terapeutit ainakaan kovin laajasti ole mielenterveyden ammattilaisia. Vaikka luulin, että wow, terapeutti, se näkee mun mielen syvyyksiin! Vitut se mitään näki.
Nykyinen terapeutti kykenee antamaan mulle välineitä nähdä, että ei mun vaikeudet ole mun syy. Ne on mun vaikeuksia ja kai normaalitilanteissa läheiset AUTTAISI niissä???? Ei hylkäisi ja tuomitsisi? Hakisi mulle apua????
ap
Äitihullu, jossain vaiheessa tulee hyväksyntä myös sille, että omassa genetiikassa on altistavia tekijöitä. Eipä niitäkään ole kuitenkaan kukaan itse itselleen valinnut.
Vierailija kirjoitti:
Huokaus.
Kun eilenkin se syy miksi ajattelit ettei mamma rakastanut, oli se, että käski sun siivota huoneesi.
Ja tämä ap siis aikuinen ihminen, ei 13- vee.
Ei vaan häpäisi minut kun en tehnyt sitä hänestä tarpeeksi hyvin. Se oli ongelma, ei joku normaali siivamisen pyytäminen. Ahh, näitä palstan re tardeja, eikö mee millään jakeluun?
ap
Vierailija kirjoitti:
Äitihullu, jossain vaiheessa tulee hyväksyntä myös sille, että omassa genetiikassa on altistavia tekijöitä. Eipä niitäkään ole kuitenkaan kukaan itse itselleen valinnut.
Mitä vitun altistavia tekijöitä?
ap
Ja sitäpaitsi mun vaikeuksista on osa mun äitini aiheuttamia.
ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kun lapsen vaikeudet kaadetaan lapsen syyksi niin lapsen koko tarina olikin sitten siinä. Ikinä ei pääse ylös.
apEttä mua vituttaa, että tähän laitetaan alapeukkua!!!!!!! Vittu nää alapeukuttajat eivät ole sitä mitä sanoin nähneetkään, kun kehtaavatkin haukkua jo valmiiksi syyllistettyjä ihmisiä! Heistä ei moni ole edes puhumassa täällä, vaan makaa katuojissa tapettuina sellaisten ihmisten toimesta, kuin me olemme.
ap
Sillälailla...
Ja tällä ihmisellä on lapsia.
Jep, vaikuttaa oikein kivalta tyypiltä sun terapeutti. Saako sen nimen, meen samalle tyypille.
Eivät vanhemmat ole täydellisiä missään, eivät siinä lasten rakastamisessakaan. Ei se sitä tarkoita etteivätkö vanhemmat lapsiaan silti rakastaisi.
Ja varmasti on totta että vanhemmat rakastavat lapsiaan keskimäärin enemmän kuin lapset vanhempiaan, sehän on ihan luonnonlaki. Uusi sukupolvi on tärkeä.
Se olisi hyvin tärkeää että vanhemmat kykenisivät rakastamaan lapsiaan sellaisena kuin he ovat.
Vanhemmilla saattaa olla toiveita lasten suhteen jotka eivät täytykään. Ja siitä pettymys. Eihän se oikein ole mutta ei vanhemmat lapsia saadessaan muutu pyhimyksiksi.