Perustuen lapsuuteeni kokemuksiin, en usko, että vanhempien kuuluu rakastaa lapsiaan
Se ei silti tarkoita sitä, etteikö voisi pitää näistä ihan hyvää huolta. Antaa voileipiä, laittaa uusia ruokia, totuttaa lapsi moniin makuihin, huolehtia, että hän menestyy koulussa jne. Mikään näistä ei edellytä minkäänlaista lapsen persoonana rakastamista. Olen sen itse lapsena kokenut.
Koen, että vain lasten kuuluu rakastaa vanhempiaan. Vanhemmathan hyötyvät tästä. Siksi moni vanhempi varmaan tekeekin lapsia. Moni toki rakastaa heitä takaisin.
Ihmettelen lapsia, jotka eivät rakasta vanhempiaan, jos näissä ei ole mitään vikaa. Mutta mitä tapahtuu lapselle, joka yrittää saada rakkautta vanhemmalta?
Vanhemmat eivät menetä mitään siinä, jos eivät kykene rakastamaan lapsiaan. Jos hoitavat heidät kunniallisesti. Lastenssuojelu ei puutu, eikä ystäväpiiri kohottele kulmakarvojaan. Näyttävät hyviltä vanhemmilta.
Kommentit (81)
Tämän tajuaminen ehkä helpottaa hieman. Oletin aiemmin ylläkuvatun synnyttävän vanhemmassa totta kai rakkautta lapseen. Mutta älkää antako sen hämätä itseänne. Oikeasti vain lapsen kuuluu olla kunnolla eikä satuttaa vanhemman psyykeä ja egoa, eli rakastaa vanhempaa ja oppia tuntemaan mistä hän loukkaantuu ja mistä ei pidä. Vanhemmalta sujuu elämä ihan hyvin, vaikkeivät edellämainitut hetkauttaisi häntä yhtään. Voi aina laittaa syyn lapsiinkin, sitäpaitsi.
Siksi moni varmaan hankkii lapsia, olettaa saavansa jonkun rakastamaan itseään. Moni antaa samalla mitalla takaisin, eikä tämä koske heitä, heidän lapsensa ovat turvassa ja okei ainakin henkisesti siltä osin. Mutta onpa itsekästä heiltä, jotka eivät osaakaan antaa lapselle rakkautta, vain voileipiä, läksyjen tarkistusta, vaatteiden pesua ja muuta näennäistä, mikä ei riitä. Wt-piireissä ei usein ole ilmeisesti näitäkään saatu, koska moni olettaa, että kun ne on kunnossa, kaikki on kunnossa. No, ei ole.
Aika tyhmää alapeukuttaa näitä, koska nämä ovat minun kokemuksiini perustuvia asioita. Jos sinä et ole kokenut samaa, älä alapeukuta, koska se on kuin väittäisit, ettei minulla ole ollut näitä kokemuksia. Kyllä on ollut. Hienoa, jos sulla ei ole ollut.
Mutta alan epäillä, että sinä alapeukuttaja laitat syyn lapsiisi omasta vaillinaisesta rakkaudestasi johtuviin ongelmiin ja aiheutat lapsellesi tuskaa, muttet halua nähdä sitä. En siis sano, että näin olisi, mutta sellaisiakin ihmisiä on, jotka eivät ymmärrä, mitä lapsi kokee, kun rakastamisen sijaan lapsi ei saa rakkautta vaan syytöksen. Minä en syytä minun lapsiani minun vioistani, niin kuin minun äitini syytti minua. Teidän on turha alapeukuttaa, koska ette tiedä miten äiti syytti minua omista vioistaan. Mikä oli se psykologinen mekanismi, se ei ollut siis hänen erikseen suunnittelmansa, vaan synnynnäinen väärinajattelu. Äitini, joka ei rakastanut minua ja tuskn edes koki sitä ongelmaksi. Äiti ei todellakaan kokenut sitä ongelmaksi, ettei rakastanut minua. Ei myöntänyt, ettei rakasta, mutta se oli aivan selvää. En tajua, miksi tämän toteaminen saa niin monet takajaloilleen. Mitä ongelmia teillä mahtaa olla aiheeseen liittyen, koska on naivia kuvitella, että jokainen ihminen maan päällä tunnistaisi (tai myöntäisi edes itselleen?), ettei oma käytös vain ole vastaanottajalle rakkautta tai ettei osaa toista rakastaa.
Tietenkin aina vastaanottajakaan ei tunnista rakkautta, mutta jos kyseessä on rakkaus, se, joka sitä haluaisi antaa, mutta saa kuulla, ettei tuo ole sitä, ei suutu silloin. Vaan menee joko itseensä tai koittaa vain tukea rakastaan/lastaan, jos se tukeminen ja rakastaminen ei haavoita itseä.
Kuinkahan usein pieni, alle kouluikäinen tai hieman sitä vanhempi lapsi tulkkaisi väärin aidon vanhemmanrakkauden? Hmmm.
Kummallista ainakin alapeukuttaa tätä aloitusta, mikäli sinulla on ollut rakastavat vanhemmat. Silloin olisi normaalia olla pahoillaan siitä, että mulla ei ole ollut.
Jos taas ei ole ollut, niin voisitko myöntää itsellesi, että ehkä sä olet vähän fucked up, etkä kukaan alapeukuttamaan toisen kokemuksia vaan sinun olisi syydä läpikäydä jotakin omassa historiassasi, jos tekee mieli käydä vain muiden kimppuun koko ajan?
Mutta saahan niitä tietenkin sikäli alapeukuttaa, että kyseinen toiminnallisuus on palstalla toki tarjolla. En valita siitä sinänsä. Mietin ehkä vähän vain että onko perustelut kovia vai vähän pehmeitä sille.
Eli jos haluat voit kommentoida: "alapeukutin tätä [kommentti] siksi, että..." Jos haluat.
Sanoin että äiti ei kokenut sitä miksikään ongelmaksi, ettei rakastanut mua. Mutta voin sanoa, ettei kokenut kyllä kukaan muukaan taho. Jos oirehdin sitä ja valitin äidistä, niin kukaan ei koskaan nähnyt äidissä mitään vikaa. Minulle sanottiin, että höpsis, jokainen äiti rakastaa lapsiaan. Noin. Sillä kuitattu, melkein ventovieraan suusta sille, joka on tekemisissä asian kanssa päivittäin ja asuu tämän ei-rakastajan kanssa. Kyllä aikuiset tietää. Äideissä ei ole syytä missään, ja jos on tehnyt sulle voileivät, niin jokainen sellainen äiti rakastaa lapsiaan.
Eihän Heather ja Mike Martinkaan (DaddyOFive, Youtube) kokeneet miksikään ongelmaksi sitä, etteivät rakastaneet Codya ja Emmaa, Heatherin lapsipuolia, Miken lapsia. Väittivät vieläpä rakastavansa.
Sekään ei ollut heille ongelma, että Cody sanoi, että te ette rakasta minua (Cody sentään tajusi sen, on lapsia, kuten minä, jotka luulevat, että heitä rakastetaan, vaikka myöhemmin tajuavat, että ainakin muut ovat saaneet sellaista rakkautta, joka tuntuu hyvältä).
Onko kaikki 12 ekaa viestiä ap:n? :)
Rakkauteen on tässä yhdistetty käsitteitä, jotka ei mun mielestä siihen kuulu, esim. hyöty, teeskentely ja mitä kuuluu ja ei kuulu tehdä. Vanhemmuus esitetään ruoan antamisena lapselle. Referenssinä on joku Youtube -video. Kasvatukseen liittyvä turva, moraali, arvot jne. jätettiin ainakin tärkeimmässä viestissä, eli avauksessa pois.
Rakastamisesta ei todellakaan ole mitään hyötyä, lapsista on loputon huoli. Ketään ei voi rakastaa velvollisuudesta. Mutta ei lapsiaan voi olla rakastamattakaan, niin se vaan on. Mitään valintatilannetta ei ole koskaan ollut. Lapset tulivat ja heitä rakastaa. Mikään rakkaussuhde ei toimi panos-tuotos -periaatteella, ne eivät ole kauppaa. Mitään palkintoja on turha odottaa, koska rakkauden palkinto on rakkaus itse.
Jos ymmärtää vanhemmuuden ap:n tavoin ja tunne-elämä muutenkin on kuvatun kaltainen, kannattaa harkita vakavasti lasten hankkimista ja läheisiin suhteisiin ryhtymistä ylipäätään. Se voi olla kaikille paras vaihtoehto.
Iloista huomenta Äitihullun kaksioon🚀
Onko joku sitä mieltä että Äitihullu olisi paremmassa kunnossa? Minusta jankkaus on kokoajan pakonomaisempaa. Ketjuja tulee useita päivässä. Jutut on sairaita.
Terapia on jatkunut vuoden? Ei näytä auttavan yhtään
Ei se ole mitenkään kuulumiskysymys. Suurin osa vanhemmista rakastaa lapsiaan, jotkut eivät rakasta. Jotkut lapset eivät rakasta vanhempiaan ja luulenpa, että rakkaus lapsi-vanhempi-suuntaan on useammin vähäistä tai olematonta, kuin toisin päin. Mutta yhtä kaikki, ei kenenkään kuulu rakastaa ketään, ihmiset vain rakastavat, jos rakastavat.
Perustuen kokemuksiini ja tutkimuksiini, Käyttäjä3500 on käyttäjä.
Käyttäjä2079 kirjoitti:
Onko kaikki 12 ekaa viestiä ap:n? :)
Rakkauteen on tässä yhdistetty käsitteitä, jotka ei mun mielestä siihen kuulu, esim. hyöty, teeskentely ja mitä kuuluu ja ei kuulu tehdä. Vanhemmuus esitetään ruoan antamisena lapselle. Referenssinä on joku Youtube -video. Kasvatukseen liittyvä turva, moraali, arvot jne. jätettiin ainakin tärkeimmässä viestissä, eli avauksessa pois.
Rakastamisesta ei todellakaan ole mitään hyötyä, lapsista on loputon huoli. Ketään ei voi rakastaa velvollisuudesta. Mutta ei lapsiaan voi olla rakastamattakaan, niin se vaan on. Mitään valintatilannetta ei ole koskaan ollut. Lapset tulivat ja heitä rakastaa. Mikään rakkaussuhde ei toimi panos-tuotos -periaatteella, ne eivät ole kauppaa. Mitään palkintoja on turha odottaa, koska rakkauden palkinto on rakkaus itse.
Jos ymmärtää vanhemmuuden ap:n tavoin ja tunne-elämä muutenkin on kuvatun kaltainen, kannattaa harkita vakavasti lasten hankkimista ja läheisiin suhteisiin ryhtymistä ylipäätään. Se voi olla kaikille paras vaihtoehto.
Lastaan voi vihata, vaikka antaisi ruoan ja kampaisi hiukset. Minä puhuin rakkaudesta lapsen sellaisena kokemuksena, että sitä ei häntä kohtaan ole. Ei huolehtiminen ole rakkautta, se voi olla pelkkää velvollisuuden täyttämistä suorittajan omissa silmissä ("olen hyvä äiti kunn teen tämän"). Lapselle rakkauden pitäisi näkyä jotenkin muuten. Arvostamisena ja hänen itsensä näkemisenä sinä joka hän on tms.
Vierailija kirjoitti:
Ei se ole mitenkään kuulumiskysymys. Suurin osa vanhemmista rakastaa lapsiaan, jotkut eivät rakasta. Jotkut lapset eivät rakasta vanhempiaan ja luulenpa, että rakkaus lapsi-vanhempi-suuntaan on useammin vähäistä tai olematonta, kuin toisin päin. Mutta yhtä kaikki, ei kenenkään kuulu rakastaa ketään, ihmiset vain rakastavat, jos rakastavat.
Minä ainakin rakastin isääni, mutta olen sittemmin tajunnut, että olisin kaivannut voida rakastaa myös äitiäni. Ja isäni taas osoittautui myöhemmin ettei ole sen rakkauteni arvoinen, jota häneen tunsin. Siis niin suuren rakkauden arvoinen, jota tunsin. Eli jouduin siinäkin pettymään. Mutta kyllä olen sen hänelle anteeksi antanut, sain silti häneltä aikanaan niin paljon.
Ja jos sanot, että rakkaus lapsi-vanhempi suuntaan on vähäistä, niin mitä se kertookaan meistä vanhemmista? Minusta se on kamalaa. Lapsi voi rakastaa kyllä ns. hyviä vanhempia, mutta huonoja kohtaan se tietenkin sammuu. Minä en osaa sanoa kuinka yleistä vanhempien rakastaminen on.
Vanhemmat voivat olla täysin tyytyväisiä itseensä ja elämäänsä vaikka eivät rakastaisi lapsiaan. Pörrätä cocktailkutsuilla ja rakentaa omaa uraa. Neuvoa lapsia panemaan pipon päähän ja tekemään läksyt. Sellainen on helppoa. Mitään rakkautta lapsen persoonaa kohtaan tämä ei vaadi. Voidaanhan lastenkodeissakin kasvattaa menestyksellä lapsia, vaikkei näihin solmita minkäänlaista sen kummempaa tunnesidettä vaihtuvin hoitajin.