Arman Pohjantähden alla Mielenterveys - jakso

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tuolla ensimmäisellä lääkärillä tai mikä olikaan (en huomannut katsoa) oli kyllä vähän liian negatiivinen ja yksinkertainen näkemys masennuslääkkeistä. Monet uudemmat lääkkeet eivät turruta kaikkia tunteita tai vaikuta seksuaalisuuteen millään tavalla.

Olen kärsinyt toistuvasta masennuksesta yli 10 vuotta ja jos mulla on paha masennusjakso menossa ja lääkitystä ei ole niin silloin todellakin olen turta ja liikun tuolla kadulla kuin joku zombi, ajatukset kulkevat hitaasti, on vaikea edes lähteä ulos, en pysty nukkumaan ahdistuksen takia, jne. Mulle masennus on vaan kemiallinen häiriö, en esimerkiksi sure mitään. Hyvä lääkitys auttaa pääsemään sieltä sängystä ylös ja hoitamaan tarpeelliset asiat kunnes tuntuu taas paremmalta ja voin vähän aikaa olla ilman lääkkeitä ja hyvässä kunnossa. Jotkut toiset eivät pystyisi käymään töissä tai hoitamaan lapsia ilman lääkkeitä. Meille lääkkeet on ihan hyvä juttu.

Se vaan ei ole oikein, että niitä lääkkeitä pidetään ihmeaineina, joita sitten tuputetaan kaikille heti ensimmäiseksi, ja lyödään kouraan vaan joku SSRI -resepti eikä yhtään edes mietitä niitä sivuvaikutuksia. Joillekin ei edes tarjota mitään keskusteluapua lisäksi. Se on aika kauhistuttavaa.

Mitä nämä masennuslääkkeet, jotka eivät turruta ovat nimeltään? Mistä tiedät masennuksen olevan pelkkä aivokemian selittämätön toimintavirhe? Masennus voi olla monen ravinteen puutetta tai ongelmia psyykkeessä, jotka eivät heti tule selvästi pinnalle. Ongelmien läähteen hoitaminen on parempi vaihtoehto oireiden hoitamiselle.

-ap

Eikös nykykäsityksen mukaan suolisto on toiset aivot, eli epätasapaino suolistobakteereissa aiheuttaa vaikka mitä, jopa mt-ongelmia.

Eli oikealla ruokavaliolla, maitohappobakteereilla jne saataisiin monet sairaudet kuriin, sekä psyykkisinä pidetyt että elimelliset.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tuolla ensimmäisellä lääkärillä tai mikä olikaan (en huomannut katsoa) oli kyllä vähän liian negatiivinen ja yksinkertainen näkemys masennuslääkkeistä. Monet uudemmat lääkkeet eivät turruta kaikkia tunteita tai vaikuta seksuaalisuuteen millään tavalla.

Olen kärsinyt toistuvasta masennuksesta yli 10 vuotta ja jos mulla on paha masennusjakso menossa ja lääkitystä ei ole niin silloin todellakin olen turta ja liikun tuolla kadulla kuin joku zombi, ajatukset kulkevat hitaasti, on vaikea edes lähteä ulos, en pysty nukkumaan ahdistuksen takia, jne. Mulle masennus on vaan kemiallinen häiriö, en esimerkiksi sure mitään. Hyvä lääkitys auttaa pääsemään sieltä sängystä ylös ja hoitamaan tarpeelliset asiat kunnes tuntuu taas paremmalta ja voin vähän aikaa olla ilman lääkkeitä ja hyvässä kunnossa. Jotkut toiset eivät pystyisi käymään töissä tai hoitamaan lapsia ilman lääkkeitä. Meille lääkkeet on ihan hyvä juttu.

Se vaan ei ole oikein, että niitä lääkkeitä pidetään ihmeaineina, joita sitten tuputetaan kaikille heti ensimmäiseksi, ja lyödään kouraan vaan joku SSRI -resepti eikä yhtään edes mietitä niitä sivuvaikutuksia. Joillekin ei edes tarjota mitään keskusteluapua lisäksi. Se on aika kauhistuttavaa.

Mitä nämä masennuslääkkeet, jotka eivät turruta ovat nimeltään? Mistä tiedät masennuksen olevan pelkkä aivokemian selittämätön toimintavirhe? Masennus voi olla monen ravinteen puutetta tai ongelmia psyykkeessä, jotka eivät heti tule selvästi pinnalle. Ongelmien läähteen hoitaminen on parempi vaihtoehto oireiden hoitamiselle.

-ap

Eikös nykykäsityksen mukaan suolisto on toiset aivot, eli epätasapaino suolistobakteereissa aiheuttaa vaikka mitä, jopa mt-ongelmia.

Eli oikealla ruokavaliolla, maitohappobakteereilla jne saataisiin monet sairaudet kuriin, sekä psyykkisinä pidetyt että elimelliset.

Kyllä. Näin olen lukenut. Siitähän ei lääketeollisuus pidä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tuolla ensimmäisellä lääkärillä tai mikä olikaan (en huomannut katsoa) oli kyllä vähän liian negatiivinen ja yksinkertainen näkemys masennuslääkkeistä. Monet uudemmat lääkkeet eivät turruta kaikkia tunteita tai vaikuta seksuaalisuuteen millään tavalla.

Olen kärsinyt toistuvasta masennuksesta yli 10 vuotta ja jos mulla on paha masennusjakso menossa ja lääkitystä ei ole niin silloin todellakin olen turta ja liikun tuolla kadulla kuin joku zombi, ajatukset kulkevat hitaasti, on vaikea edes lähteä ulos, en pysty nukkumaan ahdistuksen takia, jne. Mulle masennus on vaan kemiallinen häiriö, en esimerkiksi sure mitään. Hyvä lääkitys auttaa pääsemään sieltä sängystä ylös ja hoitamaan tarpeelliset asiat kunnes tuntuu taas paremmalta ja voin vähän aikaa olla ilman lääkkeitä ja hyvässä kunnossa. Jotkut toiset eivät pystyisi käymään töissä tai hoitamaan lapsia ilman lääkkeitä. Meille lääkkeet on ihan hyvä juttu.

Se vaan ei ole oikein, että niitä lääkkeitä pidetään ihmeaineina, joita sitten tuputetaan kaikille heti ensimmäiseksi, ja lyödään kouraan vaan joku SSRI -resepti eikä yhtään edes mietitä niitä sivuvaikutuksia. Joillekin ei edes tarjota mitään keskusteluapua lisäksi. Se on aika kauhistuttavaa.

Mitä nämä masennuslääkkeet, jotka eivät turruta ovat nimeltään? Mistä tiedät masennuksen olevan pelkkä aivokemian selittämätön toimintavirhe? Masennus voi olla monen ravinteen puutetta tai ongelmia psyykkeessä, jotka eivät heti tule selvästi pinnalle. Ongelmien läähteen hoitaminen on parempi vaihtoehto oireiden hoitamiselle.

-ap

Esimerkiksi itselläni on Brintellix käytössä, se on yksi uusimpia. Olen kuullut paljon hyvää myös Aurorixista ja Valdoxanista. Ja selvennykseksi siis tarkoitin turruttamisella sitä, että tuntee ihan normaaleja tunteita, mutta se kaikista pahin ahdistus ja masennus lähtee.

En tietenkään tiedä tarkkaa aivokemiaani, mutta olettaisin sen nyt olevan se pääsyyllinen tähän oloon. En ole menettänyt ketään, en sure mitään, elämäni ei ole ollut kovin vaikeaa ennen masennuksen ja muiden mielenterveydellisten häiriöiden kehittymistä. Uskon, että olen vaan yksi niistä ihmisista, joilla on geneettinen taipumus sairastua ja olen myös aina ollut äärimmäisen herkkä pienillekin vastoinkäymisille. En todellakaan usko minkään ravinnon vaikuttavan vaikeaan masennukseen. Sori vaan, mutta tuo nyt on täyttä huuhaata, jota levittävät ihmiset, jotka eivät ole psyykkisesti sairaita.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tuolla ensimmäisellä lääkärillä tai mikä olikaan (en huomannut katsoa) oli kyllä vähän liian negatiivinen ja yksinkertainen näkemys masennuslääkkeistä. Monet uudemmat lääkkeet eivät turruta kaikkia tunteita tai vaikuta seksuaalisuuteen millään tavalla.

Olen kärsinyt toistuvasta masennuksesta yli 10 vuotta ja jos mulla on paha masennusjakso menossa ja lääkitystä ei ole niin silloin todellakin olen turta ja liikun tuolla kadulla kuin joku zombi, ajatukset kulkevat hitaasti, on vaikea edes lähteä ulos, en pysty nukkumaan ahdistuksen takia, jne. Mulle masennus on vaan kemiallinen häiriö, en esimerkiksi sure mitään. Hyvä lääkitys auttaa pääsemään sieltä sängystä ylös ja hoitamaan tarpeelliset asiat kunnes tuntuu taas paremmalta ja voin vähän aikaa olla ilman lääkkeitä ja hyvässä kunnossa. Jotkut toiset eivät pystyisi käymään töissä tai hoitamaan lapsia ilman lääkkeitä. Meille lääkkeet on ihan hyvä juttu.

Se vaan ei ole oikein, että niitä lääkkeitä pidetään ihmeaineina, joita sitten tuputetaan kaikille heti ensimmäiseksi, ja lyödään kouraan vaan joku SSRI -resepti eikä yhtään edes mietitä niitä sivuvaikutuksia. Joillekin ei edes tarjota mitään keskusteluapua lisäksi. Se on aika kauhistuttavaa.

Mitä nämä masennuslääkkeet, jotka eivät turruta ovat nimeltään? Mistä tiedät masennuksen olevan pelkkä aivokemian selittämätön toimintavirhe? Masennus voi olla monen ravinteen puutetta tai ongelmia psyykkeessä, jotka eivät heti tule selvästi pinnalle. Ongelmien läähteen hoitaminen on parempi vaihtoehto oireiden hoitamiselle.

-ap

Esimerkiksi itselläni on Brintellix käytössä, se on yksi uusimpia. Olen kuullut paljon hyvää myös Aurorixista ja Valdoxanista. Ja selvennykseksi siis tarkoitin turruttamisella sitä, että tuntee ihan normaaleja tunteita, mutta se kaikista pahin ahdistus ja masennus lähtee.

En tietenkään tiedä tarkkaa aivokemiaani, mutta olettaisin sen nyt olevan se pääsyyllinen tähän oloon. En ole menettänyt ketään, en sure mitään, elämäni ei ole ollut kovin vaikeaa ennen masennuksen ja muiden mielenterveydellisten häiriöiden kehittymistä. Uskon, että olen vaan yksi niistä ihmisista, joilla on geneettinen taipumus sairastua ja olen myös aina ollut äärimmäisen herkkä pienillekin vastoinkäymisille. En todellakaan usko minkään ravinnon vaikuttavan vaikeaan masennukseen. Sori vaan, mutta tuo nyt on täyttä huuhaata, jota levittävät ihmiset, jotka eivät ole psyykkisesti sairaita.

Onko elämäsi parantunut jotenkin? Oletko oppinut / alkanut suhtautumaan asioihin optimistisemmin tai toiveikkaammin? 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lukekaa kirja Tappava psykiatria ja lääkinnän harha. Ei mikään huuhaakirja, vaan perustelee tutkimusten pohjalta miten vähän lääkkeistä on apua. Esimerkiksi SSRI-lääkkeet aiheuttaa enemmänkin itsemurhia ja henkirikoksia kuin auttaisi yhtään mihinkään. Ei ole olemassa tutkimustietoa siitä, että masennus esimerkiksi johtuisi aivojen kemiallisesta epätasapainosta eikä aivojen serotoniinipitoisuutta pystytä mittaamaan. Jos ne lääkkeet auttaisi, miksi niitä pitää syödä loppuelämä? Ethän sä särkylääkettäkään syö koko loppuelämää? Lisäksi lääkeyhtiöt vääristelee tutkimuksia ja voitelee lääkäreitä rahan toivossa. Tiedän että tämä viesti tulee saamaan alapeukkuja, mutta kehotan tosiaan lukemaan tuon kirjan jos aihe kiinnostaa.

Saiskos jotain lähteitä noille sun väitteilles, mieluusti jotain muita kuin tuo yksi kirja.

Jotkut pääsee masennuksesta eroon, ja aivot alkas toimimaan normaalisti. Toisilla taas ei, jolloin masennuslääkkeitä syödään pidempään, joissain tapauksissa loppuelämä. Näissä tapauksissa aivoissa on tapahtunut muutoksia ja lääkityksellä normalisoidaan. Näin myös neurologisissa sairauksissa kuten ADHD:ssä. Hassua kyllä, kukaan ei yleensä valita kun diabeetikot joutuvat käyttämään insuliinia loppuelämänsä mutta mielenterveydessä voidaan heti kritisoida lääkkeitä...

ADHD ei ole sairaus, vaan häiriö. Kaikki adhd-diagnoosin omaavat eivät syö lääkkeitä, eikä lääkkeitä edes suositella jatkuvaan käyttöön tai ainoaksi hoidoksi. Lisäksi pitäisi olla toimintaterapiaa/adhd-coachingia, jotta ihminen oppisi tulemaan toimeen puutteidensa kanssa. Myös masennuksen kohdalla olisi tärkeää terapia,joka auttaisi korjaamaan ajatusmalleja jotka ylläpitävät sairautta.

Terapia on tai olisi toki tärkeää, mutta kaikilla ei ole sitä mahdollisuutta sen korkean hinnan vuoksi. Tai sitten on ollut terapiassa jo kauan tai saanut muuta keskusteluapua eikä se vaan auta tarpeeksi (enkä muuten itse ainakaan keksi mitään erityisiä ajatusmalleja, jotka ylläpitäisivät omaa sairauttani, en ainakaan sellaisia, joita voisi tuosta vaan korjata, koska ne ovat juurtuneet liian syvälle).

Kun on oikeasti tuossa tilanteessa ja se masennus ja ahdistus on niin vaikealla tasolla, että se tuntuu pahimpina päivinä melkein jopa fyysisenä kipuna, silloin usein se lääkitys on ihan hyvä idea. Täytyy vaan löytää se oikea lääkitys, jossa ei ole niitä kamalia sivuvaikutuksia. SSRI- ja SNRI -lääkkeiden jälkeen on kuitenkin kehitytty jo jonkin verran, monet syövät jo uudempia, paremmin siedettyjä.

Kyllä ajatusmalleja voi muuttaa terapiassa, vaikka ne olisivat juurtuneet syvälle.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tuolla ensimmäisellä lääkärillä tai mikä olikaan (en huomannut katsoa) oli kyllä vähän liian negatiivinen ja yksinkertainen näkemys masennuslääkkeistä. Monet uudemmat lääkkeet eivät turruta kaikkia tunteita tai vaikuta seksuaalisuuteen millään tavalla.

Olen kärsinyt toistuvasta masennuksesta yli 10 vuotta ja jos mulla on paha masennusjakso menossa ja lääkitystä ei ole niin silloin todellakin olen turta ja liikun tuolla kadulla kuin joku zombi, ajatukset kulkevat hitaasti, on vaikea edes lähteä ulos, en pysty nukkumaan ahdistuksen takia, jne. Mulle masennus on vaan kemiallinen häiriö, en esimerkiksi sure mitään. Hyvä lääkitys auttaa pääsemään sieltä sängystä ylös ja hoitamaan tarpeelliset asiat kunnes tuntuu taas paremmalta ja voin vähän aikaa olla ilman lääkkeitä ja hyvässä kunnossa. Jotkut toiset eivät pystyisi käymään töissä tai hoitamaan lapsia ilman lääkkeitä. Meille lääkkeet on ihan hyvä juttu.

Se vaan ei ole oikein, että niitä lääkkeitä pidetään ihmeaineina, joita sitten tuputetaan kaikille heti ensimmäiseksi, ja lyödään kouraan vaan joku SSRI -resepti eikä yhtään edes mietitä niitä sivuvaikutuksia. Joillekin ei edes tarjota mitään keskusteluapua lisäksi. Se on aika kauhistuttavaa.

Mitä nämä masennuslääkkeet, jotka eivät turruta ovat nimeltään? Mistä tiedät masennuksen olevan pelkkä aivokemian selittämätön toimintavirhe? Masennus voi olla monen ravinteen puutetta tai ongelmia psyykkeessä, jotka eivät heti tule selvästi pinnalle. Ongelmien läähteen hoitaminen on parempi vaihtoehto oireiden hoitamiselle.

-ap

Ei olisi pitänyt pistää loppuun tota apeeta. Olen liian tottunut pistämään sen viestin loppuun. Anteeksi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kun lääkkeistä mainittiin, että vie orgasmikyvyn. Arman heitti, että nyt miehetkin voi teeskennellä orgasmeja. Aasi! Itse kärsin tuosta ja haluttomuudesta, mutta parempi vaihtoehto kuin jatkuva itkeminen ja tunteiden sekamelska.

Me katsotaan asioita kaikki omista näkökulmistamme. On eri asia, jos on ihan invalidisoivasti tai työkykyä uhkaavasti masentunut tai erittäin työkykyinen kuin Arman ja käy vaan mielenterveytensä tueksi terapeutin juttusilla. Ja kun hänelle tarjotaan kevyin perustein lääkkeitä, mielestäni sitä saa ja pitääkin kritisoida. Olen itsekin mennyt tuohon samaan halpaan nuorena ja tyhmänä. Onneksi pääsin lääkkeistä eroon ja olen elänyt yli 10 vuotta ilman. 

Ai, no hyvä. Mä oon työkyvyttömyyseläkkeellä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lukekaa kirja Tappava psykiatria ja lääkinnän harha. Ei mikään huuhaakirja, vaan perustelee tutkimusten pohjalta miten vähän lääkkeistä on apua. Esimerkiksi SSRI-lääkkeet aiheuttaa enemmänkin itsemurhia ja henkirikoksia kuin auttaisi yhtään mihinkään. Ei ole olemassa tutkimustietoa siitä, että masennus esimerkiksi johtuisi aivojen kemiallisesta epätasapainosta eikä aivojen serotoniinipitoisuutta pystytä mittaamaan. Jos ne lääkkeet auttaisi, miksi niitä pitää syödä loppuelämä? Ethän sä särkylääkettäkään syö koko loppuelämää? Lisäksi lääkeyhtiöt vääristelee tutkimuksia ja voitelee lääkäreitä rahan toivossa. Tiedän että tämä viesti tulee saamaan alapeukkuja, mutta kehotan tosiaan lukemaan tuon kirjan jos aihe kiinnostaa.

Saiskos jotain lähteitä noille sun väitteilles, mieluusti jotain muita kuin tuo yksi kirja.

Jotkut pääsee masennuksesta eroon, ja aivot alkas toimimaan normaalisti. Toisilla taas ei, jolloin masennuslääkkeitä syödään pidempään, joissain tapauksissa loppuelämä. Näissä tapauksissa aivoissa on tapahtunut muutoksia ja lääkityksellä normalisoidaan. Näin myös neurologisissa sairauksissa kuten ADHD:ssä. Hassua kyllä, kukaan ei yleensä valita kun diabeetikot joutuvat käyttämään insuliinia loppuelämänsä mutta mielenterveydessä voidaan heti kritisoida lääkkeitä...

ADHD ei ole sairaus, vaan häiriö. Kaikki adhd-diagnoosin omaavat eivät syö lääkkeitä, eikä lääkkeitä edes suositella jatkuvaan käyttöön tai ainoaksi hoidoksi. Lisäksi pitäisi olla toimintaterapiaa/adhd-coachingia, jotta ihminen oppisi tulemaan toimeen puutteidensa kanssa. Myös masennuksen kohdalla olisi tärkeää terapia,joka auttaisi korjaamaan ajatusmalleja jotka ylläpitävät sairautta.

Terapia on tai olisi toki tärkeää, mutta kaikilla ei ole sitä mahdollisuutta sen korkean hinnan vuoksi. Tai sitten on ollut terapiassa jo kauan tai saanut muuta keskusteluapua eikä se vaan auta tarpeeksi (enkä muuten itse ainakaan keksi mitään erityisiä ajatusmalleja, jotka ylläpitäisivät omaa sairauttani, en ainakaan sellaisia, joita voisi tuosta vaan korjata, koska ne ovat juurtuneet liian syvälle).

Kun on oikeasti tuossa tilanteessa ja se masennus ja ahdistus on niin vaikealla tasolla, että se tuntuu pahimpina päivinä melkein jopa fyysisenä kipuna, silloin usein se lääkitys on ihan hyvä idea. Täytyy vaan löytää se oikea lääkitys, jossa ei ole niitä kamalia sivuvaikutuksia. SSRI- ja SNRI -lääkkeiden jälkeen on kuitenkin kehitytty jo jonkin verran, monet syövät jo uudempia, paremmin siedettyjä.

Kyllä ajatusmalleja voi muuttaa terapiassa, vaikka ne olisivat juurtuneet syvälle.

Voihan niitä muuttaa ainakin jonkin verran, mutta esim. itselläni on estynyt persoonallisuushäiriö, ja sellaiseen liittyviä ajatusmalleja on äärimmäisen vaikea muuttaa, ainakaan pysyvästi. Ja pieneenkin muutokseen menee vuosia, ehkä vuosikymmeniä.

Katsokaa ammattilaisen tekemä dokumentti tänään: Theroux ja isku aivoihin. Arman ei sovi dokumentintekijäksi. Ottaa feikkitapauksia mukaan, tuo huomionhakuinen monipersoona esim. Ja tykkää itkeä ja terapoida itseään ohjelmissä, on sitten niin empaattista, ei vaan ole.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tuolla ensimmäisellä lääkärillä tai mikä olikaan (en huomannut katsoa) oli kyllä vähän liian negatiivinen ja yksinkertainen näkemys masennuslääkkeistä. Monet uudemmat lääkkeet eivät turruta kaikkia tunteita tai vaikuta seksuaalisuuteen millään tavalla.

Olen kärsinyt toistuvasta masennuksesta yli 10 vuotta ja jos mulla on paha masennusjakso menossa ja lääkitystä ei ole niin silloin todellakin olen turta ja liikun tuolla kadulla kuin joku zombi, ajatukset kulkevat hitaasti, on vaikea edes lähteä ulos, en pysty nukkumaan ahdistuksen takia, jne. Mulle masennus on vaan kemiallinen häiriö, en esimerkiksi sure mitään. Hyvä lääkitys auttaa pääsemään sieltä sängystä ylös ja hoitamaan tarpeelliset asiat kunnes tuntuu taas paremmalta ja voin vähän aikaa olla ilman lääkkeitä ja hyvässä kunnossa. Jotkut toiset eivät pystyisi käymään töissä tai hoitamaan lapsia ilman lääkkeitä. Meille lääkkeet on ihan hyvä juttu.

Se vaan ei ole oikein, että niitä lääkkeitä pidetään ihmeaineina, joita sitten tuputetaan kaikille heti ensimmäiseksi, ja lyödään kouraan vaan joku SSRI -resepti eikä yhtään edes mietitä niitä sivuvaikutuksia. Joillekin ei edes tarjota mitään keskusteluapua lisäksi. Se on aika kauhistuttavaa.

Mitä nämä masennuslääkkeet, jotka eivät turruta ovat nimeltään? Mistä tiedät masennuksen olevan pelkkä aivokemian selittämätön toimintavirhe? Masennus voi olla monen ravinteen puutetta tai ongelmia psyykkeessä, jotka eivät heti tule selvästi pinnalle. Ongelmien läähteen hoitaminen on parempi vaihtoehto oireiden hoitamiselle.

-ap

Esimerkiksi itselläni on Brintellix käytössä, se on yksi uusimpia. Olen kuullut paljon hyvää myös Aurorixista ja Valdoxanista. Ja selvennykseksi siis tarkoitin turruttamisella sitä, että tuntee ihan normaaleja tunteita, mutta se kaikista pahin ahdistus ja masennus lähtee.

En tietenkään tiedä tarkkaa aivokemiaani, mutta olettaisin sen nyt olevan se pääsyyllinen tähän oloon. En ole menettänyt ketään, en sure mitään, elämäni ei ole ollut kovin vaikeaa ennen masennuksen ja muiden mielenterveydellisten häiriöiden kehittymistä. Uskon, että olen vaan yksi niistä ihmisista, joilla on geneettinen taipumus sairastua ja olen myös aina ollut äärimmäisen herkkä pienillekin vastoinkäymisille. En todellakaan usko minkään ravinnon vaikuttavan vaikeaan masennukseen. Sori vaan, mutta tuo nyt on täyttä huuhaata, jota levittävät ihmiset, jotka eivät ole psyykkisesti sairaita.

Onko elämäsi parantunut jotenkin? Oletko oppinut / alkanut suhtautumaan asioihin optimistisemmin tai toiveikkaammin? 

En oikeastaan ainakaan pidemmällä tähtäimellä, kun on niitä muitakin häiriöitä kuin masennus. Lääkkeiden avulla pystyn vaan elämään normaalisti (esim. käymään kaupassa, siivoamaan, yms.), mutta olen silti sen verran huonossa kunnossa, että opiskelusta tai työstä haaveileminen taitaa olla aika turhaa.

Niitä optimistisempiakin jaksoja on ja jopa kausia ilman masennusta, mutta ne ovat aika lyhyitä.

Vierailija kirjoitti:

Sivupersoonahäiriössä ei pitäisi kannustaa lapsiosia olemman esillä, vaan panostaa aikuisosiin ja tukea aikuisosien esilläoloa. Sivupersoonahäiriö ei ole oikeasti noin positiivista mitä tämä nainen tässä kuvasi. Yleensä lääkitys pitää olla tukeva, että pysyy jotenkin järjissään.

Ei traumatisoituneita sivupersoonia voi vain sivuuttaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lukekaa kirja Tappava psykiatria ja lääkinnän harha. Ei mikään huuhaakirja, vaan perustelee tutkimusten pohjalta miten vähän lääkkeistä on apua. Esimerkiksi SSRI-lääkkeet aiheuttaa enemmänkin itsemurhia ja henkirikoksia kuin auttaisi yhtään mihinkään. Ei ole olemassa tutkimustietoa siitä, että masennus esimerkiksi johtuisi aivojen kemiallisesta epätasapainosta eikä aivojen serotoniinipitoisuutta pystytä mittaamaan. Jos ne lääkkeet auttaisi, miksi niitä pitää syödä loppuelämä? Ethän sä särkylääkettäkään syö koko loppuelämää? Lisäksi lääkeyhtiöt vääristelee tutkimuksia ja voitelee lääkäreitä rahan toivossa. Tiedän että tämä viesti tulee saamaan alapeukkuja, mutta kehotan tosiaan lukemaan tuon kirjan jos aihe kiinnostaa.

Saiskos jotain lähteitä noille sun väitteilles, mieluusti jotain muita kuin tuo yksi kirja.

Jotkut pääsee masennuksesta eroon, ja aivot alkas toimimaan normaalisti. Toisilla taas ei, jolloin masennuslääkkeitä syödään pidempään, joissain tapauksissa loppuelämä. Näissä tapauksissa aivoissa on tapahtunut muutoksia ja lääkityksellä normalisoidaan. Näin myös neurologisissa sairauksissa kuten ADHD:ssä. Hassua kyllä, kukaan ei yleensä valita kun diabeetikot joutuvat käyttämään insuliinia loppuelämänsä mutta mielenterveydessä voidaan heti kritisoida lääkkeitä...

ADHD ei ole sairaus, vaan häiriö. Kaikki adhd-diagnoosin omaavat eivät syö lääkkeitä, eikä lääkkeitä edes suositella jatkuvaan käyttöön tai ainoaksi hoidoksi. Lisäksi pitäisi olla toimintaterapiaa/adhd-coachingia, jotta ihminen oppisi tulemaan toimeen puutteidensa kanssa. Myös masennuksen kohdalla olisi tärkeää terapia,joka auttaisi korjaamaan ajatusmalleja jotka ylläpitävät sairautta.

Terapia on tai olisi toki tärkeää, mutta kaikilla ei ole sitä mahdollisuutta sen korkean hinnan vuoksi. Tai sitten on ollut terapiassa jo kauan tai saanut muuta keskusteluapua eikä se vaan auta tarpeeksi (enkä muuten itse ainakaan keksi mitään erityisiä ajatusmalleja, jotka ylläpitäisivät omaa sairauttani, en ainakaan sellaisia, joita voisi tuosta vaan korjata, koska ne ovat juurtuneet liian syvälle).

Kun on oikeasti tuossa tilanteessa ja se masennus ja ahdistus on niin vaikealla tasolla, että se tuntuu pahimpina päivinä melkein jopa fyysisenä kipuna, silloin usein se lääkitys on ihan hyvä idea. Täytyy vaan löytää se oikea lääkitys, jossa ei ole niitä kamalia sivuvaikutuksia. SSRI- ja SNRI -lääkkeiden jälkeen on kuitenkin kehitytty jo jonkin verran, monet syövät jo uudempia, paremmin siedettyjä.

Kyllä ajatusmalleja voi muuttaa terapiassa, vaikka ne olisivat juurtuneet syvälle.

Jotta näin tapahtuisi, terapian tulee olla riittävän laadukasta ja potilaalle sopivaa. 

Osa motivoituneimmista, tarmokkaimmista ja älykkäimmistä potilaista saattaa osata muuttaa toimintamallejaan ja asenteitaan ilman terapiaakin tai self helppien avulla. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sivupersoonahäiriössä ei pitäisi kannustaa lapsiosia olemman esillä, vaan panostaa aikuisosiin ja tukea aikuisosien esilläoloa. Sivupersoonahäiriö ei ole oikeasti noin positiivista mitä tämä nainen tässä kuvasi. Yleensä lääkitys pitää olla tukeva, että pysyy jotenkin järjissään.

Ei traumatisoituneita sivupersoonia voi vain sivuuttaa.

Ei sivupersoona voi olla traumatisoitunut vaan se ydinpersoona. Sivupersoona on vain "heijaste". 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lukekaa kirja Tappava psykiatria ja lääkinnän harha. Ei mikään huuhaakirja, vaan perustelee tutkimusten pohjalta miten vähän lääkkeistä on apua. Esimerkiksi SSRI-lääkkeet aiheuttaa enemmänkin itsemurhia ja henkirikoksia kuin auttaisi yhtään mihinkään. Ei ole olemassa tutkimustietoa siitä, että masennus esimerkiksi johtuisi aivojen kemiallisesta epätasapainosta eikä aivojen serotoniinipitoisuutta pystytä mittaamaan. Jos ne lääkkeet auttaisi, miksi niitä pitää syödä loppuelämä? Ethän sä särkylääkettäkään syö koko loppuelämää? Lisäksi lääkeyhtiöt vääristelee tutkimuksia ja voitelee lääkäreitä rahan toivossa. Tiedän että tämä viesti tulee saamaan alapeukkuja, mutta kehotan tosiaan lukemaan tuon kirjan jos aihe kiinnostaa.

Saiskos jotain lähteitä noille sun väitteilles, mieluusti jotain muita kuin tuo yksi kirja.

Jotkut pääsee masennuksesta eroon, ja aivot alkas toimimaan normaalisti. Toisilla taas ei, jolloin masennuslääkkeitä syödään pidempään, joissain tapauksissa loppuelämä. Näissä tapauksissa aivoissa on tapahtunut muutoksia ja lääkityksellä normalisoidaan. Näin myös neurologisissa sairauksissa kuten ADHD:ssä. Hassua kyllä, kukaan ei yleensä valita kun diabeetikot joutuvat käyttämään insuliinia loppuelämänsä mutta mielenterveydessä voidaan heti kritisoida lääkkeitä...

ADHD ei ole sairaus, vaan häiriö. Kaikki adhd-diagnoosin omaavat eivät syö lääkkeitä, eikä lääkkeitä edes suositella jatkuvaan käyttöön tai ainoaksi hoidoksi. Lisäksi pitäisi olla toimintaterapiaa/adhd-coachingia, jotta ihminen oppisi tulemaan toimeen puutteidensa kanssa. Myös masennuksen kohdalla olisi tärkeää terapia,joka auttaisi korjaamaan ajatusmalleja jotka ylläpitävät sairautta.

Terapia on tai olisi toki tärkeää, mutta kaikilla ei ole sitä mahdollisuutta sen korkean hinnan vuoksi. Tai sitten on ollut terapiassa jo kauan tai saanut muuta keskusteluapua eikä se vaan auta tarpeeksi (enkä muuten itse ainakaan keksi mitään erityisiä ajatusmalleja, jotka ylläpitäisivät omaa sairauttani, en ainakaan sellaisia, joita voisi tuosta vaan korjata, koska ne ovat juurtuneet liian syvälle).

Kun on oikeasti tuossa tilanteessa ja se masennus ja ahdistus on niin vaikealla tasolla, että se tuntuu pahimpina päivinä melkein jopa fyysisenä kipuna, silloin usein se lääkitys on ihan hyvä idea. Täytyy vaan löytää se oikea lääkitys, jossa ei ole niitä kamalia sivuvaikutuksia. SSRI- ja SNRI -lääkkeiden jälkeen on kuitenkin kehitytty jo jonkin verran, monet syövät jo uudempia, paremmin siedettyjä.

Kyllä ajatusmalleja voi muuttaa terapiassa, vaikka ne olisivat juurtuneet syvälle.

Voihan niitä muuttaa ainakin jonkin verran, mutta esim. itselläni on estynyt persoonallisuushäiriö, ja sellaiseen liittyviä ajatusmalleja on äärimmäisen vaikea muuttaa, ainakaan pysyvästi. Ja pieneenkin muutokseen menee vuosia, ehkä vuosikymmeniä.

Ensimmäinen ajatusmallin muutos voisi olla se, että ajatusmallin muutokseen menee nopeimmillaan se aika, mitä sen ymmärtämiseen menee (viisi sekuntia, minuutti, päivä), mutta sen implementointi elämään voi toki olla hitaampaa ja epätäydellisempää. Mutta mikään ei totisesti muutu, jos ajattelee ettei mikään voi muuttua tai muuttuminen vaatii evoluution. 

En ole asiaan syvemmin perehtynyt enkä edes kyseistä jaksoa katsonut (näin vaan mainoksen, jossa Arman kysyy, että voisiko tavata sivupersoonan tai -persoonia), mutta olen aina luullut, että mahdolliset sivupersoonat eivät ole ns. tahdonalaisia eli eivät tule esiin "houkuttelemalla" /halutessa tai vastavuoroisesti pysy poissa, kun niin haluaa.

Itselläni on mm. bipo diagnoosi ja minua lääkkeet ovat auttaneet ja oireet pysyneet hienosti kurissa, vaikka jatkuvan lääkityksen hyväksyminen on ottanut aikansa ja takaiskujakin on vuosien saatossa tullut. Onneksi en tarvitse enää kovin vahvaa lääkitystä eli en todellakaan ole turta tai vaeltele sumussa, mutta sekin olisi parempi vaihtoehto kuin kärsiä kittuuttaa masennuksen ollessa pahimmillaan.

Toisille lääkkeistä on huomattavaa apua, mutta onhan näitäkin joita mikään määrä lääkkeitä ja niiden yhdistelmiä tule koskaan juurikaan auttamaan.

Tämä on mun kokemus masennuslääkkeistä. Eli vain MUN. Ku mun masennus oli pahimmillaan, mä en tuntenut mitään ja mun toimintakyky lamaantu täysin. Kun olis yrittänyt huutaa mut ääni ei kuulu, kuin hukkuis. Lääkkeet auttoi siihen et mulla oli voimavaroja nousta sängystä ja alkaa edes yrittää muutosta. Mulla lääkkeet ei ns. Turruttanut. Tokihan ne taustat piti käydä läpi, mutta ilman lääkkeitä en olisi päässyt siihen pisteeseen että se olis ollut mahdollista. Sain myös lääkkeiden ansioista kyvyn lukea taas, se on jännä miten voi aikuinen ihminen lukea lausetta :Mikolla on punainen paita, 10 kertaa tajuamatta mitä se tarkoittaa tai muistamatta minuutin päästä kellä on ollut minkä värinen paita.

Siihen lääkkeet auttoi.

On myös tutkittu, että asiakkaan omat odotukset terapiasta on isossa osassa miten terapia etenee ja mitä muussakin elämässä tapahtuu on suuri rooli.

Itse ehkäisen masennusta terveellisillä elämäntavoilla ja lisäravinteilla, kuten kalaöljyllä,B- ja D-vitamiinilla, kirkasvalolampulla, raakakaakaolla ja liikunnalla

Vierailija kirjoitti:

Tämä on mun kokemus masennuslääkkeistä. Eli vain MUN. Ku mun masennus oli pahimmillaan, mä en tuntenut mitään ja mun toimintakyky lamaantu täysin. Kun olis yrittänyt huutaa mut ääni ei kuulu, kuin hukkuis. Lääkkeet auttoi siihen et mulla oli voimavaroja nousta sängystä ja alkaa edes yrittää muutosta. Mulla lääkkeet ei ns. Turruttanut. Tokihan ne taustat piti käydä läpi, mutta ilman lääkkeitä en olisi päässyt siihen pisteeseen että se olis ollut mahdollista. Sain myös lääkkeiden ansioista kyvyn lukea taas, se on jännä miten voi aikuinen ihminen lukea lausetta :Mikolla on punainen paita, 10 kertaa tajuamatta mitä se tarkoittaa tai muistamatta minuutin päästä kellä on ollut minkä värinen paita.

Siihen lääkkeet auttoi.

On myös tutkittu, että asiakkaan omat odotukset terapiasta on isossa osassa miten terapia etenee ja mitä muussakin elämässä tapahtuu on suuri rooli.

Älä ymmärrä väärin, että haluaisin vähätellä kokemustasi. Olen itsekin syönyt elämässäni kaksi jaksoa lääkkeitä. 

Se viimeinen kerta kuitenkin sai minussa halun yrittää pysyä niistä erossa mahdollisuuksien mukaan loppuelämä. 

Vuosien jälkeen sairastuin burn outiin. Aivot olivat jumissa enkä suoriutunut pienimmästäkään ajattelusta tai kunnolla edes päivittäisistä toimista. Toivuin kuukauden -parin breikillä ja aivot palautuivat. Ainoa "doping" oli terapeutin suosittelema b-monivitamiini ja 3 tapaamista terapeutin kanssa. 

Sitten vielä vuosia myöhemmin lähiomainen kuoli. Keho ja mieli reagoivat vahvasti. Olin vajaatyökykyinen ja keho ja mieli paskana. En kuitenkaan ollut masentunut niin en luonnollisestikaan ottanut lääkettä. Vuoden kuluttua oireet olivat poissa. Kaksi lääkäriä yritti diagnosoida masennusta, jota en suostunut hyväksymään.  

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tämä on mun kokemus masennuslääkkeistä. Eli vain MUN. Ku mun masennus oli pahimmillaan, mä en tuntenut mitään ja mun toimintakyky lamaantu täysin. Kun olis yrittänyt huutaa mut ääni ei kuulu, kuin hukkuis. Lääkkeet auttoi siihen et mulla oli voimavaroja nousta sängystä ja alkaa edes yrittää muutosta. Mulla lääkkeet ei ns. Turruttanut. Tokihan ne taustat piti käydä läpi, mutta ilman lääkkeitä en olisi päässyt siihen pisteeseen että se olis ollut mahdollista. Sain myös lääkkeiden ansioista kyvyn lukea taas, se on jännä miten voi aikuinen ihminen lukea lausetta :Mikolla on punainen paita, 10 kertaa tajuamatta mitä se tarkoittaa tai muistamatta minuutin päästä kellä on ollut minkä värinen paita.

Siihen lääkkeet auttoi.

On myös tutkittu, että asiakkaan omat odotukset terapiasta on isossa osassa miten terapia etenee ja mitä muussakin elämässä tapahtuu on suuri rooli.

Älä ymmärrä väärin, että haluaisin vähätellä kokemustasi. Olen itsekin syönyt elämässäni kaksi jaksoa lääkkeitä. 

Se viimeinen kerta kuitenkin sai minussa halun yrittää pysyä niistä erossa mahdollisuuksien mukaan loppuelämä. 

Vuosien jälkeen sairastuin burn outiin. Aivot olivat jumissa enkä suoriutunut pienimmästäkään ajattelusta tai kunnolla edes päivittäisistä toimista. Toivuin kuukauden -parin breikillä ja aivot palautuivat. Ainoa "doping" oli terapeutin suosittelema b-monivitamiini ja 3 tapaamista terapeutin kanssa. 

Sitten vielä vuosia myöhemmin lähiomainen kuoli. Keho ja mieli reagoivat vahvasti. Olin vajaatyökykyinen ja keho ja mieli paskana. En kuitenkaan ollut masentunut niin en luonnollisestikaan ottanut lääkettä. Vuoden kuluttua oireet olivat poissa. Kaksi lääkäriä yritti diagnosoida masennusta, jota en suostunut hyväksymään.  

Mun lääkitys on lopetettu. Mä olin masentunut, siinä ei ollut kahta sanaa. Se toivon menettäminen on jotain mitä ei näin terveenä voi tajuta.

En mä pelkää enää masennusta ja onhan tässä monenlaista sattunut senkin jälkee. On eri asia olla masentunut mitö surullinen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tämä on mun kokemus masennuslääkkeistä. Eli vain MUN. Ku mun masennus oli pahimmillaan, mä en tuntenut mitään ja mun toimintakyky lamaantu täysin. Kun olis yrittänyt huutaa mut ääni ei kuulu, kuin hukkuis. Lääkkeet auttoi siihen et mulla oli voimavaroja nousta sängystä ja alkaa edes yrittää muutosta. Mulla lääkkeet ei ns. Turruttanut. Tokihan ne taustat piti käydä läpi, mutta ilman lääkkeitä en olisi päässyt siihen pisteeseen että se olis ollut mahdollista. Sain myös lääkkeiden ansioista kyvyn lukea taas, se on jännä miten voi aikuinen ihminen lukea lausetta :Mikolla on punainen paita, 10 kertaa tajuamatta mitä se tarkoittaa tai muistamatta minuutin päästä kellä on ollut minkä värinen paita.

Siihen lääkkeet auttoi.

On myös tutkittu, että asiakkaan omat odotukset terapiasta on isossa osassa miten terapia etenee ja mitä muussakin elämässä tapahtuu on suuri rooli.

Älä ymmärrä väärin, että haluaisin vähätellä kokemustasi. Olen itsekin syönyt elämässäni kaksi jaksoa lääkkeitä. 

Se viimeinen kerta kuitenkin sai minussa halun yrittää pysyä niistä erossa mahdollisuuksien mukaan loppuelämä. 

Vuosien jälkeen sairastuin burn outiin. Aivot olivat jumissa enkä suoriutunut pienimmästäkään ajattelusta tai kunnolla edes päivittäisistä toimista. Toivuin kuukauden -parin breikillä ja aivot palautuivat. Ainoa "doping" oli terapeutin suosittelema b-monivitamiini ja 3 tapaamista terapeutin kanssa. 

Sitten vielä vuosia myöhemmin lähiomainen kuoli. Keho ja mieli reagoivat vahvasti. Olin vajaatyökykyinen ja keho ja mieli paskana. En kuitenkaan ollut masentunut niin en luonnollisestikaan ottanut lääkettä. Vuoden kuluttua oireet olivat poissa. Kaksi lääkäriä yritti diagnosoida masennusta, jota en suostunut hyväksymään.  

Mun lääkitys on lopetettu. Mä olin masentunut, siinä ei ollut kahta sanaa. Se toivon menettäminen on jotain mitä ei näin terveenä voi tajuta.

En mä pelkää enää masennusta ja onhan tässä monenlaista sattunut senkin jälkee. On eri asia olla masentunut mitö surullinen.

Todellakin. Mutta surullista on se, että lääkärit itsekään eivät tajua sitä ja siksi potilaskin voi mennä harhaan. Itse söin tosiaan ne kaksi eri pitkää kuuria ja jälkikäteen viisastuneen väittäisin, että olin toisella kerralla joko masentunut tai tosi pahasti järkyttynyt ja surullinen ja toisella kerralla en ollut lainkaan masentunut vaan eksyksissä ja surullinen.

Siinä mahdollisesti masentuneella kerralla tuli niitä ajatuksia, että olisi valmis kuolemaan koska vaan ja ajatus elämän tulevista vuosista tuntui raskaalta. Sen sijaan toisella kerralla ei.