Parisuhde ja yhteinen lapsi, mutta omat asunnot?

Mies tarvitsee asuntoa noin 10 päiväksi kuukausessa, siitäkin osan luultavasti majailisi ap luona, miksi hän hankkisi itselleen asuntoa jossa koituisi kovin suuresti tarve ottaa vastuuta joku sopiva harrastetila jossa on mahdollisuus suihkuun olisi ihan toimiva. Tuskin edes asunnossa kannataisi säilyttää niin paljon ruokaa että kotiruuan valmistus olisi millään tavalla järkevää.

Epäilijöiltä kysyn, onko se hirveänkin paljon pahempi asia, että ensin muuttaa erilleen ja sitten vasta eroaa, kuin se tavallinen tie, että ensin erotaan ja soditaan ja sitten aletaan muuttamaan erilleen.

Minä luulen, että lapsen kannalta helpompi tie on se, että ensin muutetaan erilleen, ja jos homma ei niinkään toimi, sitten vasta erotaan.

Omien vanhempieni erossa koin vaikeimpana vaiheena sen, kun he olivat jo käytännössä eronneet, mutta asuivat vielä yhdessä. AP:n tilanteessa sitä vaihetta ei tulisi ollenkaan.

Vierailija kirjoitti:

Tuo paritalo olisi kyllä paras ratkaisu, mutta sellaisia ei meidän seudulla ole tarjolla valmiina eikä tässä tilanteessa ole mahdollista alkaa remontoimaankaan. Ajattelin itse esim. kahta vierekkäistä rivitaloasuntoa, joista molemmissa lapsella olisi oma tila (ei välttämättä huonetta), ja hän pääsisi kulkemaan molemmissa asunnoissa miten haluaa.

Ap

Jos haluat miehen ottavan vastuun siitä mitä hän asuu miksi mietit hänen puolestaan asumisjärjestelyjä, haluaisiko hän asua paritalossa tai vierekkäisissä asunnoissa? Löytyykö tarpeeksi läheltä kaksi asuntoa molempien tarpeisiin? Miten järjestelyt hoidetaan jos mies löytääkin sopivan asunnon usean kymmenen tai ehkä satojen kilometrien päästä?

[/quote]

Nämä ovat kyllä hyviä vinkkejä, ja jos lasta ei olisi, kokeilisin varmasti näitä. Jollekin lapsettomalle samassa tilanteessa olevalle näistä vinkeistä voi olla iso apu, kiitos siis kun jaoit kokemuksesi! :)

Ap[/quote]

Täytyy sanoa, että vaikka itsellä lapsi tässä nyt olisikin ja tilanne jotenkin lipsuisi uudestaan tuohon niin menisin uudestaan samalla linjalla. Vaatii paljon suunnittelua, tilanrajausta, mitkä vie voimia, mahdollisesti enemmän ulkoilua tms. niiden vaarallisten esineiden keräämistä pois ja enemmän silmiä, mutta lopputulos oli hyvä. Suosittelen jollakin tapaa kokeilemaan jonkin asteista vastaavaa. Mieti mitkä ne on ne sinulle sopivat. Jos pienoismallitavarat jää pöydälle niin et siivoa paikalleen vaan sullot ne siinä suttuisena johonkin koriin/lootaan/astiaan ja jätät epämiellyttävästi keittiönpöydälle sen lootan. Jos liimatkin jää mieheltä vielä auki niin aina parempi kun seuraavaksi ne onkin kuivunu, kun niitä hauaa käyttää tai sakset liimassa ym ym. Mutta vaikka et koko kokonaisuudessa siihen ryhdykään niin mieti mitä on ne pienet asiat mitä voisit jo nyt tehdä eli lähinnä jättää tekemättä mikä luo lapselle turvallista kaaosta. Mitkä on ne tavat ja pienet asiat millä voit helpottaa omaa arkeasi ja jaksamistasi vaikka heti.

Vierailija kirjoitti:

Epäilijöiltä kysyn, onko se hirveänkin paljon pahempi asia, että ensin muuttaa erilleen ja sitten vasta eroaa, kuin se tavallinen tie, että ensin erotaan ja soditaan ja sitten aletaan muuttamaan erilleen.

Minä luulen, että lapsen kannalta helpompi tie on se, että ensin muutetaan erilleen, ja jos homma ei niinkään toimi, sitten vasta erotaan.

Omien vanhempieni erossa koin vaikeimpana vaiheena sen, kun he olivat jo käytännössä eronneet, mutta asuivat vielä yhdessä. AP:n tilanteessa sitä vaihetta ei tulisi ollenkaan.

Tismalleen tätä olen ajatellut itsekin. :) Olemme kuitenkin miehen kanssa tätä mainitsemaani ristiriitaa lukuunottamatta hyvissä väleissä, joten asiat voitaisiin hoitaa nyt sopuisasti ja molempien toiveita kunnioittaen. Ero tulee varmaan jos tämä ei toimi, mutta ollaanpahan ainakin yritetty kaikkemme. En halua jäädä jossittelemaan, vaan kokeilen tosiaan kaikki mahdolliset keinot suhteemme parantamiseksi.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tuo paritalo olisi kyllä paras ratkaisu, mutta sellaisia ei meidän seudulla ole tarjolla valmiina eikä tässä tilanteessa ole mahdollista alkaa remontoimaankaan. Ajattelin itse esim. kahta vierekkäistä rivitaloasuntoa, joista molemmissa lapsella olisi oma tila (ei välttämättä huonetta), ja hän pääsisi kulkemaan molemmissa asunnoissa miten haluaa.

Ap

Jos haluat miehen ottavan vastuun siitä mitä hän asuu miksi mietit hänen puolestaan asumisjärjestelyjä, haluaisiko hän asua paritalossa tai vierekkäisissä asunnoissa? Löytyykö tarpeeksi läheltä kaksi asuntoa molempien tarpeisiin? Miten järjestelyt hoidetaan jos mies löytääkin sopivan asunnon usean kymmenen tai ehkä satojen kilometrien päästä?

Mies haluaa asua mahdollisimman lähellä minua ja lasta, asumismuodolla ei ole niin väliä.

Ap

Ihme saivartelua taas! Me ollaan miesystävän kanssa seurustelu monta vuotta ja asutaan edelleen erillään vaikka ollaan sitoutuneita toisiimme ja parisuhteeseen, ehkä epätavallista mutta toimii meille. Meillä ei tosin ole lapsia, mutta jos niitä haluaisimme, ei ole itsestäänselvyys että muuttaisimme yhteen.

Jos teillä on yhteinen lapsi ja haluatte olla edelleen mieluummin yhdessä niin kannattaa ehdottomasti kokeilla erillään asumista, jos teillä on siihen taloudellinen mahdollisuus. Ihmiset on erilaisia ja niin on parisuhteetkin, se mikä toimii monille ei välttämättä toimi kaikille!

Vierailija kirjoitti:

Minä luulen, että lapsen kannalta helpompi tie on se, että ensin muutetaan erilleen, ja jos homma ei niinkään toimi, sitten vasta erotaan.

Odotukset tässä tilanteessa onnistumisella tuntuu olevan varsin korkealla, enkä yhtään ihmettelisi että se herättäisi katkeruutta kun parisuhde ei kaikesta huolimatta toimisikaan. Voi ihan hyvin käydä myös niin että mies saa oman arkensa toimivaan todella hyvin mutta parisuhde ei vain toimi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Epäilijöiltä kysyn, onko se hirveänkin paljon pahempi asia, että ensin muuttaa erilleen ja sitten vasta eroaa, kuin se tavallinen tie, että ensin erotaan ja soditaan ja sitten aletaan muuttamaan erilleen.

Minä luulen, että lapsen kannalta helpompi tie on se, että ensin muutetaan erilleen, ja jos homma ei niinkään toimi, sitten vasta erotaan.

Omien vanhempieni erossa koin vaikeimpana vaiheena sen, kun he olivat jo käytännössä eronneet, mutta asuivat vielä yhdessä. AP:n tilanteessa sitä vaihetta ei tulisi ollenkaan.

Tismalleen tätä olen ajatellut itsekin. :) Olemme kuitenkin miehen kanssa tätä mainitsemaani ristiriitaa lukuunottamatta hyvissä väleissä, joten asiat voitaisiin hoitaa nyt sopuisasti ja molempien toiveita kunnioittaen. Ero tulee varmaan jos tämä ei toimi, mutta ollaanpahan ainakin yritetty kaikkemme. En halua jäädä jossittelemaan, vaan kokeilen tosiaan kaikki mahdolliset keinot suhteemme parantamiseksi.

Ap

Komppaan tätä! Miksi sitä ei kannattaisi tällaisessa tilanteessa kokeilla? Tsemppiä ap!

Vierailija kirjoitti:

Nämä ovat kyllä hyviä vinkkejä, ja jos lasta ei olisi, kokeilisin varmasti näitä. Jollekin lapsettomalle samassa tilanteessa olevalle näistä vinkeistä voi olla iso apu, kiitos siis kun jaoit kokemuksesi! :)

Ap

Täytyy sanoa, että vaikka itsellä lapsi tässä nyt olisikin ja tilanne jotenkin lipsuisi uudestaan tuohon niin menisin uudestaan samalla linjalla. Vaatii paljon suunnittelua, tilanrajausta, mitkä vie voimia, mahdollisesti enemmän ulkoilua tms. niiden vaarallisten esineiden keräämistä pois ja enemmän silmiä, mutta lopputulos oli hyvä. Suosittelen jollakin tapaa kokeilemaan jonkin asteista vastaavaa. Mieti mitkä ne on ne sinulle sopivat. Jos pienoismallitavarat jää pöydälle niin et siivoa paikalleen vaan sullot ne siinä suttuisena johonkin koriin/lootaan/astiaan ja jätät epämiellyttävästi keittiönpöydälle sen lootan. Jos liimatkin jää mieheltä vielä auki niin aina parempi kun seuraavaksi ne onkin kuivunu, kun niitä hauaa käyttää tai sakset liimassa ym ym. Mutta vaikka et koko kokonaisuudessa siihen ryhdykään niin mieti mitä on ne pienet asiat mitä voisit jo nyt tehdä eli lähinnä jättää tekemättä mikä luo lapselle turvallista kaaosta. Mitkä on ne tavat ja pienet asiat millä voit helpottaa omaa arkeasi ja jaksamistasi vaikka heti.

Heh, tuo liima-juttu alkoi kyllä naurattamaan kun mietin, olisiko miehellä yhtään käyttökelpoista tuubia ilman minua. :D Otan nämä mainitsemasi keinot käyttöön nyt ainakin siksi ajaksi, kun alamme suunnittelemaan uutta asumisjärjestelyä. Kaikki voimavarat tulevat nyt tarpeeseen, joten on tosiaan hyvä miettiä tällaisia pieniä helpottavia juttuja. :)

Ap

Mikä tarve juuri naisilla on kahlita toinen nainen alistumaan miehen tahtoon? Pelkäättekö että yhä suurempi osa naisista tulee järkiinsä ja alkaa kyseenalaistamaan orjamallin jossa nainen tekee kaiken ja mies vain loisii? Miksi olette noin jankuttavia, ehdottomia tämän suhteen? Miksi se perinteinen asuminen on aivan must? Koetteko sen uhkana?

Ap tekee vain oikein. En edes ymmärrä miksi nämä keskustelijat jankkaavat ja suurinpiirtein pakottavat näkemään yhdessä asumisen ainoana vaihtoehtona. Herätkää konservatiivikuplastanne.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tuo paritalo olisi kyllä paras ratkaisu, mutta sellaisia ei meidän seudulla ole tarjolla valmiina eikä tässä tilanteessa ole mahdollista alkaa remontoimaankaan. Ajattelin itse esim. kahta vierekkäistä rivitaloasuntoa, joista molemmissa lapsella olisi oma tila (ei välttämättä huonetta), ja hän pääsisi kulkemaan molemmissa asunnoissa miten haluaa.

Ap

Jos haluat miehen ottavan vastuun siitä mitä hän asuu miksi mietit hänen puolestaan asumisjärjestelyjä, haluaisiko hän asua paritalossa tai vierekkäisissä asunnoissa? Löytyykö tarpeeksi läheltä kaksi asuntoa molempien tarpeisiin? Miten järjestelyt hoidetaan jos mies löytääkin sopivan asunnon usean kymmenen tai ehkä satojen kilometrien päästä?

Mies haluaa asua mahdollisimman lähellä minua ja lasta, asumismuodolla ei ole niin väliä.

Ap

Olette jo noin pitkällä keskinäisissä keskusteluissa, mikä on esteenä sille että ette muuttaisi erilleen?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ap, ymmärsin teksteistäsi, että olet vasta muutama kuukausi sitten tajunnut asian laidan olevan näin? Itse tajusin vähän vastaavanlaisen ongelman oman romahdukseni jälkeen. Päätin tehdä mieheni siivottomuudelle jotain, mikä samalla vaikutti hieman minunkin siivousfriikkiyteen. Lakkasin siivoamasta ja käyttäydyin sotkemisessa samalla tavalla, kuin mieheni. Tätä kesti pari viikkoa ja meillä olikin niin sotkuista, että oma sietokykyni oli venytetty äärimmilleen ja hieman yli. Lopulta kuitenkin miehen suusta kuului ne taikasanat "Pitäisikö meidän vaikka huomenna siivota yhdessä?". Iltaisin en pistänyt tikkua ristiin siisteyden puolesta ja odotin aina mieheni aloitetta tässä asiassa. Vuosi sitten hän joutuikin työn takia elämään toisella paikkakunnalla kuukausia ja kodin siisteys onnistui tuolla häneltä itseltään, kun oli huomannut täällä kotona, että on paljon mukavampi asua siistissä kodissa, kuin sotkuisessa. Pyykit toi kotiin, mutta pesi ne itse.

Koska itsekin inhoan vaatekasoja, näitä ei vielä likainen, mutta ei niin puhdaskaan, niin hankin molemmille korit joihin voi tipauttaa tälläiset vaatteet. Korin taas sijoitin siihen kohtaan mihin mieheltä aina ne vaatteet tippuu. Edellispäivänä voi sitten kysyä onko tummaa pyykkiä ennen, kuin sitä pesee, niin mies kaivakoon itse sen sieltä koristaan esiin!

Kaupassakäynnin kanssa menossa nyt vähän sama juttu. Kummallisesti se ruoka ei kävele ominjaloin sinne kaappiin. En yksinkertaisesti käy. Nälkä vaivaa välillä melkoisestikin, kun kaappi on tyhjä, mutta kaurapuuroonkin tottuu ja mies ei sitä kaapista syö.

Lapsia meillä ei ole, mikä helpottaa minun heittäytymisiä. Itse menetin uskoani miehesi ahaa-elämykseen kirjoitustesi perusteella, mikäli nyt muuttaa omilleen. Näin vain mielikuvan missä hoidat kahta taloutta vaikka sanot ettet siihen sitten suostu. Miksi et polkisi jalkaa tosissaan maahan ja kokeilisi vastaavan hiljaisen prosessin kautta? Vaikka se vei paljon omia voimia ja koti oli hirveä sen aikaa niin tulosta on syntynyt ilman nalkutusta ja itsekin tajusin asioita omassa toiminnassani.

Ohiksena: tämä kuulostaa järkevältä teille. Ap:llä vaan on nyt se lapsikin siinä, mikä tekee lisävaikeusasteen.

Voihan sen ottaa vähän extremeleirinä... mutta jos mies on vain pitkän viikonlopun kotona, niin ei ap pysty elämään lapsen kanssa sotkun keskellä. Eihän se kouluta miestä millään lailla.

Vähän mietin, miten mies viikonlopun aikana saa pyykillä ja tiskillä ap:n ihan burnuttiin, että kuinka tiukat siisteysvaatimukset ap:lla oikein on?

En sano että on reilua joutua asumaan teinipojan kanssa, mutta ei se yleensä ihmistä loppuun aja.

Olen kokeillut siivoamatta jättämistäkin yhtenä keinona, mutta sillä ei ollut mitään vaikutusta. Lapsen takia sitä ei voinut kokeilla pitempään, sillä mies on huolimaton ja esim. harrastustarvikkeet voivat pahimmillaan olla lapselle vaarallisia.

En nyt jaksa enää yhtään enempää selittää tätä sotkun syntyä, kun se ei tässä keskustelussa ole se pointti. Lue aiempia kommenttejani, jos asia kovasti kiinnostaa. Sitäpaitsi ei tässä kyse ole pelkästään siitä fyysisestä puolesta, vaan myös henkisestä. Tunnen oloni hyvin arvottomaksi, kun toinen ei vain kertakaikkiaan näytä ymmärtävän ahdinkoani.

Ap

Ja jos mies harrastaa omassa kämpässä, niin kuka sitten valvoo, ettei niitä lapselle vaarallisia tavaroita ole joka paikassa? Ongelma ehkä jopa pahenee erillisen asunnon myötä.

Tosiaan sakset liimassa ja liima kuivunutta, kuinkas sitä sitten harrastetaan ;) Sinulla on täysi oikeus helpottaa omaa arkeasi niin paljon kuin mahdollista, kun nyt jo pyörität koko huushollia. Erilliset asunnotkaan ei tilannetta välittömästi ratkaise sillä täytyyhän ne ensin löytää ja muuttaa.

Mieti, pohdi, keskustele tilanteesta avoimesti ystävien kanssa. Käytkö minkäänlaisessa terapiassa? Joskus olitte yhdessä käyneet, mutta käytkö yksin? Sielläkin pystyy näitä omaa arkea helpottavia tapoja hyvin pohdiskelemaan varsinkin, kun loppuunpalaminen on lähellä. Toivon ap:lle tsemppiä, päädytte mihin ratkaisuun tahansa. Onnellinen koti lapselle on mukavampi, kuin se riitelevä. Ei vanhempien pakko ole samankaton alla asua vaikka yhdessä olisivatkin ja muut saa vapaasti ihmetellä järjestelyä, jos haluavat. Lopputuloshan voi olla myös erilainen, kuin mitä täällä on kuvattu. Mies voi oppia pitämään huolta itsestään ja hoitamaan asiansa. Miehen tulisi oppia arvostamaan panostasi parisuhteen hyväksi ja ehkä sinä voit oppia pientä joustoa ja tuoda jotain järjestystä helpottavia tapoja molempien elämään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tuo paritalo olisi kyllä paras ratkaisu, mutta sellaisia ei meidän seudulla ole tarjolla valmiina eikä tässä tilanteessa ole mahdollista alkaa remontoimaankaan. Ajattelin itse esim. kahta vierekkäistä rivitaloasuntoa, joista molemmissa lapsella olisi oma tila (ei välttämättä huonetta), ja hän pääsisi kulkemaan molemmissa asunnoissa miten haluaa.

Ap

Jos haluat miehen ottavan vastuun siitä mitä hän asuu miksi mietit hänen puolestaan asumisjärjestelyjä, haluaisiko hän asua paritalossa tai vierekkäisissä asunnoissa? Löytyykö tarpeeksi läheltä kaksi asuntoa molempien tarpeisiin? Miten järjestelyt hoidetaan jos mies löytääkin sopivan asunnon usean kymmenen tai ehkä satojen kilometrien päästä?

Mies haluaa asua mahdollisimman lähellä minua ja lasta, asumismuodolla ei ole niin väliä.

Ap

Olette jo noin pitkällä keskinäisissä keskusteluissa, mikä on esteenä sille että ette muuttaisi erilleen?

Ei mikään? Sitähän täällä kyselenkin, käytännön kokemuksia ja vinkkejä vastaavista järjestelyistä.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ap, ymmärsin teksteistäsi, että olet vasta muutama kuukausi sitten tajunnut asian laidan olevan näin? Itse tajusin vähän vastaavanlaisen ongelman oman romahdukseni jälkeen. Päätin tehdä mieheni siivottomuudelle jotain, mikä samalla vaikutti hieman minunkin siivousfriikkiyteen. Lakkasin siivoamasta ja käyttäydyin sotkemisessa samalla tavalla, kuin mieheni. Tätä kesti pari viikkoa ja meillä olikin niin sotkuista, että oma sietokykyni oli venytetty äärimmilleen ja hieman yli. Lopulta kuitenkin miehen suusta kuului ne taikasanat "Pitäisikö meidän vaikka huomenna siivota yhdessä?". Iltaisin en pistänyt tikkua ristiin siisteyden puolesta ja odotin aina mieheni aloitetta tässä asiassa. Vuosi sitten hän joutuikin työn takia elämään toisella paikkakunnalla kuukausia ja kodin siisteys onnistui tuolla häneltä itseltään, kun oli huomannut täällä kotona, että on paljon mukavampi asua siistissä kodissa, kuin sotkuisessa. Pyykit toi kotiin, mutta pesi ne itse.

Koska itsekin inhoan vaatekasoja, näitä ei vielä likainen, mutta ei niin puhdaskaan, niin hankin molemmille korit joihin voi tipauttaa tälläiset vaatteet. Korin taas sijoitin siihen kohtaan mihin mieheltä aina ne vaatteet tippuu. Edellispäivänä voi sitten kysyä onko tummaa pyykkiä ennen, kuin sitä pesee, niin mies kaivakoon itse sen sieltä koristaan esiin!

Kaupassakäynnin kanssa menossa nyt vähän sama juttu. Kummallisesti se ruoka ei kävele ominjaloin sinne kaappiin. En yksinkertaisesti käy. Nälkä vaivaa välillä melkoisestikin, kun kaappi on tyhjä, mutta kaurapuuroonkin tottuu ja mies ei sitä kaapista syö.

Lapsia meillä ei ole, mikä helpottaa minun heittäytymisiä. Itse menetin uskoani miehesi ahaa-elämykseen kirjoitustesi perusteella, mikäli nyt muuttaa omilleen. Näin vain mielikuvan missä hoidat kahta taloutta vaikka sanot ettet siihen sitten suostu. Miksi et polkisi jalkaa tosissaan maahan ja kokeilisi vastaavan hiljaisen prosessin kautta? Vaikka se vei paljon omia voimia ja koti oli hirveä sen aikaa niin tulosta on syntynyt ilman nalkutusta ja itsekin tajusin asioita omassa toiminnassani.

Ohiksena: tämä kuulostaa järkevältä teille. Ap:llä vaan on nyt se lapsikin siinä, mikä tekee lisävaikeusasteen.

Voihan sen ottaa vähän extremeleirinä... mutta jos mies on vain pitkän viikonlopun kotona, niin ei ap pysty elämään lapsen kanssa sotkun keskellä. Eihän se kouluta miestä millään lailla.

Vähän mietin, miten mies viikonlopun aikana saa pyykillä ja tiskillä ap:n ihan burnuttiin, että kuinka tiukat siisteysvaatimukset ap:lla oikein on?

En sano että on reilua joutua asumaan teinipojan kanssa, mutta ei se yleensä ihmistä loppuun aja.

Olen kokeillut siivoamatta jättämistäkin yhtenä keinona, mutta sillä ei ollut mitään vaikutusta. Lapsen takia sitä ei voinut kokeilla pitempään, sillä mies on huolimaton ja esim. harrastustarvikkeet voivat pahimmillaan olla lapselle vaarallisia.

En nyt jaksa enää yhtään enempää selittää tätä sotkun syntyä, kun se ei tässä keskustelussa ole se pointti. Lue aiempia kommenttejani, jos asia kovasti kiinnostaa. Sitäpaitsi ei tässä kyse ole pelkästään siitä fyysisestä puolesta, vaan myös henkisestä. Tunnen oloni hyvin arvottomaksi, kun toinen ei vain kertakaikkiaan näytä ymmärtävän ahdinkoani.

Ap

Ja jos mies harrastaa omassa kämpässä, niin kuka sitten valvoo, ettei niitä lapselle vaarallisia tavaroita ole joka paikassa? Ongelma ehkä jopa pahenee erillisen asunnon myötä.

Lapsi on miehen silmäterä ja uskon vakaasti, että ainakin tämän asian suhteen hän osaa kyllä parantaa tapansa. Tähän asti hän on voinut luottaa siihen, että minä kyllä siivoan ja varmistan, ettei vaaratilanteita pääse syntymään. Tästä on itse asiassa keskusteltukin ja mies on ollut todella pahoillaan, jos lapsi on meinannut päästä käsiksi esim. noihin harrastustarvikkeisiin.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Tosiaan sakset liimassa ja liima kuivunutta, kuinkas sitä sitten harrastetaan ;) Sinulla on täysi oikeus helpottaa omaa arkeasi niin paljon kuin mahdollista, kun nyt jo pyörität koko huushollia. Erilliset asunnotkaan ei tilannetta välittömästi ratkaise sillä täytyyhän ne ensin löytää ja muuttaa.

Mieti, pohdi, keskustele tilanteesta avoimesti ystävien kanssa. Käytkö minkäänlaisessa terapiassa? Joskus olitte yhdessä käyneet, mutta käytkö yksin? Sielläkin pystyy näitä omaa arkea helpottavia tapoja hyvin pohdiskelemaan varsinkin, kun loppuunpalaminen on lähellä. Toivon ap:lle tsemppiä, päädytte mihin ratkaisuun tahansa. Onnellinen koti lapselle on mukavampi, kuin se riitelevä. Ei vanhempien pakko ole samankaton alla asua vaikka yhdessä olisivatkin ja muut saa vapaasti ihmetellä järjestelyä, jos haluavat. Lopputuloshan voi olla myös erilainen, kuin mitä täällä on kuvattu. Mies voi oppia pitämään huolta itsestään ja hoitamaan asiansa. Miehen tulisi oppia arvostamaan panostasi parisuhteen hyväksi ja ehkä sinä voit oppia pientä joustoa ja tuoda jotain järjestystä helpottavia tapoja molempien elämään.

En ole käynyt yksin terapiassa, mutta se voisi olla ihan tarpeen. Kiitos tsempeistä! :) Jospa tämä tilanne tästä muuttuisi pikkuhiljaa parempaan päin.

Ap