Voisitko deittailla ihmistä jolla on lapsia?

Vierailija kirjoitti:

Deittailu vai parisuhde, niissä on mun mielestä kyllä eroa. Deittailla voi kaksi aikuista ihan keskenään ilman, että olemassaolevia lapsia tarvii siihen sekoittaa. Itse oon huomannut, että deittailukulttuurissa mä en pääse edes deiteille, kun ilmenee, että mulla on lapsia. En tiedä mitä ne miehet kelaa. Ehkä ne luulee, että etsin lapsille isähahmoa tai sitten haaveilee perustavansa oman perheen. Enkä halua kumpaakaan, musta olis vaan virkistävää tavata ihmisiä ihan omana itsenäni. Äitiys on vaan yksi elämänrooli, mutta moni luulee vissiin muuta. Turhauttavaa!

Yksi rooli tai ei, kakarasi pilaa pelkällä olemassaolollaan kodin ilmapiirin, eikä kukaan halua vierasta ihmistä kotiinsa loisimaan. Tee alusta asti selväksi, että etsit vain seksiseuraa niihin hetkiin, kun riesa on poissa jaloista, niin voi onnistuakin. Miehet, jotka ovat parisuhdetta vailla, ymmärrettävästi haluavat naisen, jonka kylkiäisenä ei tulee turhaa elättiä. Miehillä kun nykyisinkin vielä usein on lapset vain joka toinen vkl, niin ei sitä muina aikoina halua vierasta äpärää elämänlaatua laskemaan.

En. Sellainen ihminen elää niin eri maailmassa kuin minä ja on sidoksissa lapsiinsa, itse kun en edes halua lapsia. Ei siinä sen ihmeempää.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen aivan liian nuori mihinkään perheleikkeihin. Katsotaan kymmenen vuoden päästä uudelleen.

M32

Jos ei tuolla iällä ole vielä valmis lapsiperhe-elämään, niin on erittäin epätodennäköistä, että siihen olisi valmis enää koskaan myöhemminkään. Kyllä se 30 vuotta tai itse asiassa jopa vähän alle sen alkaa olla miehilläkin tuolta osin ratkaiseva ikä.

Tämän seuraavan sanon lähinnä niille naisille, jotka suunnittelevat haluavansa lapsia: Jos miehen ikä alkaa kolmosella, ja mies haluaa vielä lykätä lastenhankintaa, olisi syytä jo vakavasti harkita miehen vaihtamista. Tuonikäisellä miehellä kanta asiaan oikeasti muuttuu jo paljon harvemmin. Jos mies sanoo vielä tuolloin että ei ole valmis lapsiperhe-elämään, niin kyllä silloin voi jo oikeasti miettiä, että onko välttämättä valmis koskaan.

Voit olla ihan oikeassa. En ole koskaan halunnut omia lapsia enkä pidä kovin todennäköisenä, että alan niitä haluta myöhemminkään. Naisen lapset entisestä suhteesta eivät ole täydellinen dealbreaker, mutta ikäisilläni naisilla lapset ovat vielä liian nuoria, jotta viitsisin edes harkita mitään. Lapsettomiakin naisia kun (vielä) löytyy.

Ennen olisin vastannut tähän, että en. Sitten tapasin nykyisen kumppanini. Hän on 48 ja hänellä on 18-vuotias lapsi, joten kaipa nykyään pitää sanoa, että voisin. En itse halua lapsia, joten ehkä kovin pienet lapset olisivat turn off.

N25

Jos deittailulla tarkoitetaan satunnaista treffailua, kyllä, jos seurustelua niin ehdoton ei. Itselläni on seksisuhde 14 vuotta vanhempaan mieheen, jolla on viisi lasta kahden eri naisen kanssa. Hän on mahtavaa seuraa satunnaiseen hauskanpitoon, mutten koskaan voisi kuvitella meitä yhdessä, tai että edes tapaisin hänen lapsiaan. Muutenkin ahdistaisi ajatus siitä, että mies on kokenut jo "kaiken" kahden muun naisen kanssa, mikä itselläni saattaa olla vielä ensimmäistä kertaa edessä. Huh...

Varmaan sitten viisikymppisenä. Tosin olisiko nainen valmis siihen, ettei hän ota lastenlapsia koskaan kylään, kun minä olen paikalla?

Joo koska mullakin on lapsia. Ja olisin jo kolme kertaa päässyt parisuhteeseenkin vaikka ipanat. Kymmenen kertaa en mutta pääsin treffeille kuitenkin. Olen aika vanha mutta kuulemma kaunis nainen. Se kai selittää. Ja miehet on kaikki olleet isiä hekin ja lapset ikähaitarissa 6 - 25 vuotta.

Tässä iässä (29v) on vaan pakko hyväksyä se, että ihmisillä alkaa jo olla lapsia. Kiinnostun jostain miehestä ehkä kerran viidessä vuodessa. Jos vastaan tulee mua oikeasti kiinnostava mies, jolla sattuu olemaan lapsi, niin sitten on. Mieluiten lapseton, mutta ei ole mikään kynnyskysymys jos mies on muuten perfecto.

Ehkä joskus keski-ikäisenä sitten samanikäistä jonka lapsi olisi jo vähintään teini-iässä. Pikkulapsen yh ei kiinnosta.

deittaillutkin jo 5 vuotta. Lasta en tosin ole nähnyt enkä nää.

Vierailija kirjoitti:

Ennen olisin vastannut tähän, että en. Sitten tapasin nykyisen kumppanini. Hän on 48 ja hänellä on 18-vuotias lapsi, joten kaipa nykyään pitää sanoa, että voisin. En itse halua lapsia, joten ehkä kovin pienet lapset olisivat turn off.

N25

Olen sinua jonkin verran vanhempi ja minua piirittää juuri tuon ikäinen mies. En voi olla miettimättä sitä, että jos nyt lähden suhteeseen hänen kanssaan, tulen olemaan tosi pitkään yksin kun hän kuolee (ellei tapahdu jotain yllättävää). Ensin mahdollisesti omaishoitajana useita vuosia ennen kuolemaa ja sitten hänen kuoltuaan jo niin vanha, ettei sen ikäinen nainen enää kelpaa kenellekään.

Saanko kysyä mietitkö itse tällaisia ja miten selitit ristiriidan itsellesi?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ennen olisin vastannut tähän, että en. Sitten tapasin nykyisen kumppanini. Hän on 48 ja hänellä on 18-vuotias lapsi, joten kaipa nykyään pitää sanoa, että voisin. En itse halua lapsia, joten ehkä kovin pienet lapset olisivat turn off.

N25

Olen sinua jonkin verran vanhempi ja minua piirittää juuri tuon ikäinen mies. En voi olla miettimättä sitä, että jos nyt lähden suhteeseen hänen kanssaan, tulen olemaan tosi pitkään yksin kun hän kuolee (ellei tapahdu jotain yllättävää). Ensin mahdollisesti omaishoitajana useita vuosia ennen kuolemaa ja sitten hänen kuoltuaan jo niin vanha, ettei sen ikäinen nainen enää kelpaa kenellekään.

Saanko kysyä mietitkö itse tällaisia ja miten selitit ristiriidan itsellesi?

En kyllä juurikaan mieti. Ei sitä tiedä, mitä tapahtuu. Voinhan minä vaikka jäädä auton alle ja kuolla siinä, tai tippua hevosen selästä ja halvaantua.

Ja olen tällä hetkellä onnellinen, eikö se ole tärkeintä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ennen olisin vastannut tähän, että en. Sitten tapasin nykyisen kumppanini. Hän on 48 ja hänellä on 18-vuotias lapsi, joten kaipa nykyään pitää sanoa, että voisin. En itse halua lapsia, joten ehkä kovin pienet lapset olisivat turn off.

N25

Olen sinua jonkin verran vanhempi ja minua piirittää juuri tuon ikäinen mies. En voi olla miettimättä sitä, että jos nyt lähden suhteeseen hänen kanssaan, tulen olemaan tosi pitkään yksin kun hän kuolee (ellei tapahdu jotain yllättävää). Ensin mahdollisesti omaishoitajana useita vuosia ennen kuolemaa ja sitten hänen kuoltuaan jo niin vanha, ettei sen ikäinen nainen enää kelpaa kenellekään.

Saanko kysyä mietitkö itse tällaisia ja miten selitit ristiriidan itsellesi?[/quote]

Anteeksi mitä? :,D

Mielestäni suurin asia, mitä sinun kannattaisi selvittää itsellesi on se, mistä olet keksinyt ettei jonkun ikäinen nainen kelpaa kenellekään. Koska se ikä koittaa, oli tuota miestä tai ei, ja jos asenteesi on tuo, sinulla on aika kurja keski-ikä edessä - itsesi kannalta. Onko se av vai mistä näitä kuvitelmia oikein sikiää? :D

T. N45, uudelleenpariutunut avioeron jälkeen

Ei enää, toivottavasti. Lapset menee aina kaiken edelle ja kiukkuinen "ex" samoin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ennen olisin vastannut tähän, että en. Sitten tapasin nykyisen kumppanini. Hän on 48 ja hänellä on 18-vuotias lapsi, joten kaipa nykyään pitää sanoa, että voisin. En itse halua lapsia, joten ehkä kovin pienet lapset olisivat turn off.

N25

Olen sinua jonkin verran vanhempi ja minua piirittää juuri tuon ikäinen mies. En voi olla miettimättä sitä, että jos nyt lähden suhteeseen hänen kanssaan, tulen olemaan tosi pitkään yksin kun hän kuolee (ellei tapahdu jotain yllättävää). Ensin mahdollisesti omaishoitajana useita vuosia ennen kuolemaa ja sitten hänen kuoltuaan jo niin vanha, ettei sen ikäinen nainen enää kelpaa kenellekään.

Saanko kysyä mietitkö itse tällaisia ja miten selitit ristiriidan itsellesi?

Anteeksi mitä? :,D

Mielestäni suurin asia, mitä sinun kannattaisi selvittää itsellesi on se, mistä olet keksinyt ettei jonkun ikäinen nainen kelpaa kenellekään. Koska se ikä koittaa, oli tuota miestä tai ei, ja jos asenteesi on tuo, sinulla on aika kurja keski-ikä edessä - itsesi kannalta. Onko se av vai mistä näitä kuvitelmia oikein sikiää? :D

T. N45, uudelleenpariutunut avioeron jälkeen

Tämä tapailemani mies on kertonut aiempien naistensa tuskailleen, kuinka vaikeaa noin viisikymppisenä on löytää edes yhtä järkevää miestä deittiviidakosta. Satun olemaan aika järjestelmällisesti ajatteleva ihminen, ja minulle on itsestään selvää että hyvän kumppanin löytäminen tuossa iässä on takuulla hankalampaa kuin nykyisessä iässäni - erityisesti naisena. Se, kelpaanko kumppaniksi miehelle jonka kanssa olen ollut jo parikymmentä vuotta yhdessä, on taas aivan eri kysymys. En usko siinä tulevan ongelmia, jos valitsen kumppanin hyvin.

Hienoa, että olet löytänyt uuden rakkauden!

t. 52

Voisin, menin sellaisen kanssa naimisiinkin. Itsellänikin on lapsia, mutta olen myös aikoinaan ennen lapsiani seurustellut miehen kanssa, jolla oli lapsi.

Ja en osaa sanoa miksi...miksi ihmeessä en voisi?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ennen olisin vastannut tähän, että en. Sitten tapasin nykyisen kumppanini. Hän on 48 ja hänellä on 18-vuotias lapsi, joten kaipa nykyään pitää sanoa, että voisin. En itse halua lapsia, joten ehkä kovin pienet lapset olisivat turn off.

N25

Olen sinua jonkin verran vanhempi ja minua piirittää juuri tuon ikäinen mies. En voi olla miettimättä sitä, että jos nyt lähden suhteeseen hänen kanssaan, tulen olemaan tosi pitkään yksin kun hän kuolee (ellei tapahdu jotain yllättävää). Ensin mahdollisesti omaishoitajana useita vuosia ennen kuolemaa ja sitten hänen kuoltuaan jo niin vanha, ettei sen ikäinen nainen enää kelpaa kenellekään.

Saanko kysyä mietitkö itse tällaisia ja miten selitit ristiriidan itsellesi?

En kyllä juurikaan mieti. Ei sitä tiedä, mitä tapahtuu. Voinhan minä vaikka jäädä auton alle ja kuolla siinä, tai tippua hevosen selästä ja halvaantua.

Ja olen tällä hetkellä onnellinen, eikö se ole tärkeintä.

Kyllä kai, jos itse uskot niin. Tätini mies on häntä 21 vuotta vanhempi ja täti (nyt n. 60-vuotias) on myöntänyt suoraan että haluaisi palata takaisin hetkeen jolloin tapasi miehensä ja kehottaa silloista itseään harkitsemaan vielä. En voi tätä ohittaa olankohautuksella kun heidän avioliittonsa on kuitenkin päällisin puolin vaikuttanut ihan ok:lta, ja nyt toinen kuitenkin puhuu tuollaisia. Mies ollut kymmenisen vuotta hoidettavana, siis pois pelistä puolisona. Täti haluaisi vielä elää.

t. 52

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ennen olisin vastannut tähän, että en. Sitten tapasin nykyisen kumppanini. Hän on 48 ja hänellä on 18-vuotias lapsi, joten kaipa nykyään pitää sanoa, että voisin. En itse halua lapsia, joten ehkä kovin pienet lapset olisivat turn off.

N25

Olen sinua jonkin verran vanhempi ja minua piirittää juuri tuon ikäinen mies. En voi olla miettimättä sitä, että jos nyt lähden suhteeseen hänen kanssaan, tulen olemaan tosi pitkään yksin kun hän kuolee (ellei tapahdu jotain yllättävää). Ensin mahdollisesti omaishoitajana useita vuosia ennen kuolemaa ja sitten hänen kuoltuaan jo niin vanha, ettei sen ikäinen nainen enää kelpaa kenellekään.

Saanko kysyä mietitkö itse tällaisia ja miten selitit ristiriidan itsellesi?

Anteeksi mitä? :,D

Mielestäni suurin asia, mitä sinun kannattaisi selvittää itsellesi on se, mistä olet keksinyt ettei jonkun ikäinen nainen kelpaa kenellekään. Koska se ikä koittaa, oli tuota miestä tai ei, ja jos asenteesi on tuo, sinulla on aika kurja keski-ikä edessä - itsesi kannalta. Onko se av vai mistä näitä kuvitelmia oikein sikiää? :D

T. N45, uudelleenpariutunut avioeron jälkeen

Tämä tapailemani mies on kertonut aiempien naistensa tuskailleen, kuinka vaikeaa noin viisikymppisenä on löytää edes yhtä järkevää miestä deittiviidakosta. Satun olemaan aika järjestelmällisesti ajatteleva ihminen, ja minulle on itsestään selvää että hyvän kumppanin löytäminen tuossa iässä on takuulla hankalampaa kuin nykyisessä iässäni - erityisesti naisena. Se, kelpaanko kumppaniksi miehelle jonka kanssa olen ollut jo parikymmentä vuotta yhdessä, on taas aivan eri kysymys. En usko siinä tulevan ongelmia, jos valitsen kumppanin hyvin.

Hienoa, että olet löytänyt uuden rakkauden!

t. 52

Olet tehnyt hieman virhepäätelmiä. Tuon ikäisissä naisissa on paljon liikuntaa harrastavia, hoikkia ja fiksuja naisia. Miehiä ei niinkään. Minunkaan ongelmani ei ollut se, että en kelpaisi ikäisilleni, valitsin ennemmin vuosien yksinolon kuin suurimman osan tapaamistani kymmenistä miehistä. Yksinolo on edelleen ihan validi optio, ei se ole mikään karu kohtalo suurelle osalle tämän ikäisiä naisia. 

Ymmärrän kyllä ajatteluasi, itsekin tuon ikäisenä mietin että yksin jääminen olisi kauheaa. Kyllä väärä tai epäsopiva kumppani on paljon kauheampaa. :)

N45

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ennen olisin vastannut tähän, että en. Sitten tapasin nykyisen kumppanini. Hän on 48 ja hänellä on 18-vuotias lapsi, joten kaipa nykyään pitää sanoa, että voisin. En itse halua lapsia, joten ehkä kovin pienet lapset olisivat turn off.

N25

Olen sinua jonkin verran vanhempi ja minua piirittää juuri tuon ikäinen mies. En voi olla miettimättä sitä, että jos nyt lähden suhteeseen hänen kanssaan, tulen olemaan tosi pitkään yksin kun hän kuolee (ellei tapahdu jotain yllättävää). Ensin mahdollisesti omaishoitajana useita vuosia ennen kuolemaa ja sitten hänen kuoltuaan jo niin vanha, ettei sen ikäinen nainen enää kelpaa kenellekään.

Saanko kysyä mietitkö itse tällaisia ja miten selitit ristiriidan itsellesi?

Anteeksi mitä? :,D

Mielestäni suurin asia, mitä sinun kannattaisi selvittää itsellesi on se, mistä olet keksinyt ettei jonkun ikäinen nainen kelpaa kenellekään. Koska se ikä koittaa, oli tuota miestä tai ei, ja jos asenteesi on tuo, sinulla on aika kurja keski-ikä edessä - itsesi kannalta. Onko se av vai mistä näitä kuvitelmia oikein sikiää? :D

T. N45, uudelleenpariutunut avioeron jälkeen

Tämä tapailemani mies on kertonut aiempien naistensa tuskailleen, kuinka vaikeaa noin viisikymppisenä on löytää edes yhtä järkevää miestä deittiviidakosta. Satun olemaan aika järjestelmällisesti ajatteleva ihminen, ja minulle on itsestään selvää että hyvän kumppanin löytäminen tuossa iässä on takuulla hankalampaa kuin nykyisessä iässäni - erityisesti naisena. Se, kelpaanko kumppaniksi miehelle jonka kanssa olen ollut jo parikymmentä vuotta yhdessä, on taas aivan eri kysymys. En usko siinä tulevan ongelmia, jos valitsen kumppanin hyvin.

Hienoa, että olet löytänyt uuden rakkauden!

t. 52

Olet tehnyt hieman virhepäätelmiä. Tuon ikäisissä naisissa on paljon liikuntaa harrastavia, hoikkia ja fiksuja naisia. Miehiä ei niinkään. Minunkaan ongelmani ei ollut se, että en kelpaisi ikäisilleni, valitsin ennemmin vuosien yksinolon kuin suurimman osan tapaamistani kymmenistä miehistä. Yksinolo on edelleen ihan validi optio, ei se ole mikään karu kohtalo suurelle osalle tämän ikäisiä naisia. 

Ymmärrän kyllä ajatteluasi, itsekin tuon ikäisenä mietin että yksin jääminen olisi kauheaa. Kyllä väärä tai epäsopiva kumppani on paljon kauheampaa. :)

N45

Joo, muotoilin typerästi; olisi pitänyt sanoa että viisikymppisenä naisena ei välttämättä enää löydä ketään. Se lienee ensisijainen ongelma. Ja sitten kun lopulta löytää, niin viisitoista muutakin samanikäistä naista kilpailee samasta miehestä + tukku nuorempia naisia. Ja silloin voi joutua hyväksymään, ettei itse ole kaikista näistä naisista juuri se yksi, joka sille miehelle kelpaa.

Minä olin 15-vuotiaasta eteenpäin sitä mieltä, ettei miehillä mitään tee, mutta iän karttuessa olen alkanut olla enenevässä määrin sitä mieltä että itse asiassa haluan jakaa elämäni miehen kanssa. Olin jo pitkässä suhteessa niin hyvän miehen kanssa että tajusin sen arvon, ja haluan itse asiassa tosi paljon jotain vastaavaa myös loppuelämäksi. Mietin, voiko kukaan mies kuitenkaan olla niin ylimaallisen ihana, että minulle riittäisi että saan hänen kanssaan ihanan elämän ehkä vain pariksikymmeneksi vuodeksi ja loppuaika voi mennä toisen vaippoja vaihdellessa. Edellinen suhteeni kesti 15 vuotta ja tuntuu jälkikäteen katsoen menneen ohi yhdessä hujauksessa.

t. 52

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ennen olisin vastannut tähän, että en. Sitten tapasin nykyisen kumppanini. Hän on 48 ja hänellä on 18-vuotias lapsi, joten kaipa nykyään pitää sanoa, että voisin. En itse halua lapsia, joten ehkä kovin pienet lapset olisivat turn off.

N25

Olen sinua jonkin verran vanhempi ja minua piirittää juuri tuon ikäinen mies. En voi olla miettimättä sitä, että jos nyt lähden suhteeseen hänen kanssaan, tulen olemaan tosi pitkään yksin kun hän kuolee (ellei tapahdu jotain yllättävää). Ensin mahdollisesti omaishoitajana useita vuosia ennen kuolemaa ja sitten hänen kuoltuaan jo niin vanha, ettei sen ikäinen nainen enää kelpaa kenellekään.

Saanko kysyä mietitkö itse tällaisia ja miten selitit ristiriidan itsellesi?

Anteeksi mitä? :,D

Mielestäni suurin asia, mitä sinun kannattaisi selvittää itsellesi on se, mistä olet keksinyt ettei jonkun ikäinen nainen kelpaa kenellekään. Koska se ikä koittaa, oli tuota miestä tai ei, ja jos asenteesi on tuo, sinulla on aika kurja keski-ikä edessä - itsesi kannalta. Onko se av vai mistä näitä kuvitelmia oikein sikiää? :D

T. N45, uudelleenpariutunut avioeron jälkeen

Tämä tapailemani mies on kertonut aiempien naistensa tuskailleen, kuinka vaikeaa noin viisikymppisenä on löytää edes yhtä järkevää miestä deittiviidakosta. Satun olemaan aika järjestelmällisesti ajatteleva ihminen, ja minulle on itsestään selvää että hyvän kumppanin löytäminen tuossa iässä on takuulla hankalampaa kuin nykyisessä iässäni - erityisesti naisena. Se, kelpaanko kumppaniksi miehelle jonka kanssa olen ollut jo parikymmentä vuotta yhdessä, on taas aivan eri kysymys. En usko siinä tulevan ongelmia, jos valitsen kumppanin hyvin.

Hienoa, että olet löytänyt uuden rakkauden!

t. 52

Olet tehnyt hieman virhepäätelmiä. Tuon ikäisissä naisissa on paljon liikuntaa harrastavia, hoikkia ja fiksuja naisia. Miehiä ei niinkään. Minunkaan ongelmani ei ollut se, että en kelpaisi ikäisilleni, valitsin ennemmin vuosien yksinolon kuin suurimman osan tapaamistani kymmenistä miehistä. Yksinolo on edelleen ihan validi optio, ei se ole mikään karu kohtalo suurelle osalle tämän ikäisiä naisia. 

Ymmärrän kyllä ajatteluasi, itsekin tuon ikäisenä mietin että yksin jääminen olisi kauheaa. Kyllä väärä tai epäsopiva kumppani on paljon kauheampaa. :)

N45

Joo, muotoilin typerästi; olisi pitänyt sanoa että viisikymppisenä naisena ei välttämättä enää löydä ketään. Se lienee ensisijainen ongelma. Ja sitten kun lopulta löytää, niin viisitoista muutakin samanikäistä naista kilpailee samasta miehestä + tukku nuorempia naisia. Ja silloin voi joutua hyväksymään, ettei itse ole kaikista näistä naisista juuri se yksi, joka sille miehelle kelpaa.

Minä olin 15-vuotiaasta eteenpäin sitä mieltä, ettei miehillä mitään tee, mutta iän karttuessa olen alkanut olla enenevässä määrin sitä mieltä että itse asiassa haluan jakaa elämäni miehen kanssa. Olin jo pitkässä suhteessa niin hyvän miehen kanssa että tajusin sen arvon, ja haluan itse asiassa tosi paljon jotain vastaavaa myös loppuelämäksi. Mietin, voiko kukaan mies kuitenkaan olla niin ylimaallisen ihana, että minulle riittäisi että saan hänen kanssaan ihanan elämän ehkä vain pariksikymmeneksi vuodeksi ja loppuaika voi mennä toisen vaippoja vaihdellessa. Edellinen suhteeni kesti 15 vuotta ja tuntuu jälkikäteen katsoen menneen ohi yhdessä hujauksessa.

t. 52

No, jos haluat etukäteen varmistella, mitä tapahtuu 15-25 vuoden päästä, niin voin auttaa: kaikki voi mennä ihan toisella tavalla. Mutta valinta on omasi, onnea matkaan! :)

N45